19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho, puh. 09 816 52000 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko päättää, että esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2015-2016 liitteen mukaisissa yksiköissä. Käsittely Asian esitteli sivistystoimen johtaja Sampo Suihkon estyneenä ollessa talous- ja hallintojohtaja Pirjo Mutanen. Hopsu Kujalan, Malmen, Niemisen ja Järvenpään kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen: Lisätään liitteeseen Pakankylän koulu esiopetusyksiköksi. From ilmoitti olevansa esittelijän ehdotuksen kannalla. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä. Äänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta äänesti yksi jäsen, Hopsun muutosehdotuksen puolesta äänesti 9 jäsentä, kaksi jäsentä äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan 9 äänellä yhtä ääntä vastaan, kahden äänestäessä tyhjää, hyväksyneen Hopsun muutosehdotuksen. varhaiskasvatuslautakunnan tekemä muutos on huomioitu liitteessä. Päätös Liite päätti, että esiopetusta järjestetään lukuvuonna 2015-2016 liitteen mukaisissa yksiköissä. 5 Esiopetusyksiköt Espoon suomenkielisessä esiopetuksessa
19.11.2014 Sivu 2 / 2 lukuvuonna 2015-2016 (kokouksessa muutettu) 6 Äänestyslista Selostus Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja johtokuntien johtosäännön 7 4-kohdan mukaan suomenkielinen opetus- ja hyväksyy esiopetusta antavat päiväkodit ja koulut. Lautakunnalle esitetään päätettäväksi, että lukuvuonna 2015 2016 esiopetusta tarjotaan liitteen mukaisissa yksiköissä. Lainsäädäntö Esiopetuksen järjestämisestä säädetään perusopetuslain 4 :ssä. Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Lisäksi kunta on velvollinen järjestämään oppivelvollisuuden alkamisvuonna esiopetusta 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille ja niille lapsille, jotka 27 :n mukaisesti aloittavat perusopetuksen vuotta säädettyä myöhemmin. Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Hallituksen esityksessä perusopetuslain 26 a ja 35 :n muuttamisesta ehdotetaan perusopetuslakia muutettavaksi siten, että esiopetus muutettaisiin velvoittavaksi. Oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena lapsen olisi osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Laki hyväksyttäneen siten, että se tulee voimaan 1.1.2015 ja sitä sovelletaan 1.8.2015 alkaen. Esiopetusyksiköiden valmistelussa on pyritty huomioimaan lakimuutoksen vaikutukset esioppilasmääriin. Esiopetuspaikkojen valmistelusta Esiopetuspaikkojen tarvetta on arvioitu suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja suomenkielisen opetuksen yhteistyönä siten, että esiopetuksen palveluverkkoa kehitetään palveluntarpeen mukaan ja esiopetuksen velvoittavuuden edellyttämällä tavalla. Esiopetusryhmien suunnittelussa lähtökohtana on tilojen tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö, esiopetuksen ja päivähoitopalveluiden yhteensovittaminen sekä toimivan kokoisten lapsiryhmien muodostaminen. Lapsimäärä arvioidaan edellisen lukuvuoden syksyllä esiopetuspaikkojen suunnittelun yhteydessä. Arviointi tehdään 20.9. lapsimäärän mukaan. Esiopetusmuodot Tavallisen esiopetuksen lisäksi toteutetaan esiopetusta tehostetun tuen ryhmissä sekä inklusiivista valmistavaa esiopetusta. Lisäksi järjestetään
19.11.2014 Sivu 3 / 3 starttiopetusta sekä esi- ja alkuopetuksen yhdistävää opetusta lapsille, jotka aloittavat koulun vuotta säädettyä myöhemmin. Muutokset lukuvuoteen 2014-2015 verrattuna Väestötietoihin perustuvan arvion mukaan esioppilaiden määrä tulee koko Espoon osalta kasvamaan jonkin verran. Lukuvuonna 2014-2015 maksutonta esiopetusta järjestetään 98 päiväkodissa ja 38 koulussa. Lukuvuonna 2015-2016 esiopetusta suunnitellaan järjestettävän 107 päiväkodissa ja 38 koulussa. Espoonlahden alueella - Kunnallisissa Mainingin ja Espoonlahden päiväkodeissa esiopetus päättyy, sillä alueelle valmistuu esiopetustilat Mainingin kouluun varhaiskasvatuksen käyttöön. Leppävaaran alueella - Peruskorjattu Lintuvaaran koulu ja päiväkoti valmistuvat loppuvuodesta 2015. Syksyllä 2015 esiopetus järjestetään kahdessa eri tilassa: toinen ryhmä Leppäviidan päiväkodissa ja toinen ryhmä Lintumetsän koululla. Vuoden 2016 alussa molemmat ryhmät siirtyvät Lintuvaaran koulun tiloihin. - Suomenkielisen varhaiskasvatuksen järjestämä esiopetus Kilon koululta siirtyy uuteen Kylänmäen päiväkotiin (Lansan hammashoitolan peruskorjatut tilat). - Ostopalvelupäiväkoti Laaksolahden Montessori leikkikoulussa järjestetään esiopetusta vuoden tauon jälkeen. - Yksityisen hoidon tuen Päiväkoti Daghemmet Laaksonpesässä järjestetään esiopetusta vuoden tauon jälkeen ja päiväkoti Viidakkorummussa kolmen vuoden tauon jälkeen. Lisäksi Espoon englanninkielisen leikkikoulun Kilonpuiston yksikössä järjestetään esiopetusta vuoden tauon jälkeen ja Karakallion yksikössä kahden vuoden tauon jälkeen. Matinkylä-Olarin alueella - Kunnallinen päiväkoti Opinmäki aloittaa uutena esiopetusyksikkönä. - Ostopalvelu päiväkoti Espoon Montessori leikkikoulu jatkaa esiopetusyksikkönä vuoden tauon jälkeen. - Päivänkehrän koulun esiopetus järjestetään peruskorjauksen vuoksi Komeetan koululla. Päivänkehrän koulun ruotsinkielinen kielikylpyesiopetus järjestetään Opinmäen koulun tiloissa. Keski- ja Pohjois-Espoon alueella - Ostopalvelupäiväkoti Nallentuvassa (ent. Niipperinpuisto) aloitetaan esiopetus uuden palveluntuottajan järjestämänä. Päiväkoti Pihlajarinteessä (ent. Pomppis) ei järjestetä esiopetusta Järvenperän alueen lapsimäärästä johtuen. - Yksityisen hoidon tuen päiväkodit Touhula Fallåker ja Touhula Palolampi aloittavat uusina esiopetusyksikköinä. Lakistonpuron päiväkodissa esiopetus päättyy, sillä esiopetusikäisiä lapsia on vain viisi.
19.11.2014 Sivu 4 / 4 - Pakankylän koulussa esiopetus päättyy sillä lapsia on vain kolme. Ko. alueella esiopetusta on tarjolla Lahnuksen koulussa ja Kalajärven päiväkodissa. Tapiolan alueella - Kunnallisissa Silkkiniityn päiväkodissa järjestetään esiopetusta myös ruotsinkielisessä kielikylpyryhmässä vuoden tauon jälkeen. - Yksityisen hoidon tuen päiväkoti Länsiväylän kielikylpy jatkaa vuoden tauon jälkeen ja Small Folks Daycare aloittaa uutena englanninkielisenä esiopetusyksikkönä Esiopetuksen järjestämisvastuu Lukuvuoden 2015-2016 alusta osa koulujen tiloissa toimivista esiopetusryhmistä siirtyy varhaiskasvatuksen järjestettäväksi kaupunginhallituksen päätöksen (15.12.2009 13) mukaisesti. Varhaiskasvatukselle siirtyvät ryhmät tuodaan lautakunnan päätettäväksi joulukuun kokoukseen. Liitteeseen on merkitty (sarakkeeseen kesken) ne koulut, joissa esiopetuksen järjestäjä on ensi lukuvuoden osalta vielä päättämättä.
19.11.2014 Sivu 5 / 5