Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh"

Transkriptio

1 Kasvatus- ja opetuslautakunta Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuodesta lukien 1422/ /2014 KOLA 92 Valmistelija/lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki puh Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista. Lautakunta on päättänyt esioppilaiden ensisijaiset esiopetuspaikat lukuvuodelle Koska päätös on tehty vain lukuvuodeksi , on tarpeen tehdä uusi päätös tuleville lukuvuosille. Esiopetuspaikat osoitetaan tulevina vuosina seuraavasti: Kimpisen palvelualue Kasukkalan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kasukkalan koulu (hallinnollisesti Karhuvuoren päiväkoti), jos ryhmässä on vähintään 7 lasta. Lautakunnan harkinnan mukaan ryhmä voidaan perustaa myös pienemmällä oppilasmäärällä. Kaukaan koulussa aloittavat oppilaat sijoitetaan ensisijaisesti Karhuvuoren, Parkkarilan ja Peltolan päiväkotiin. Parkkarilan päiväkodin esiopetusryhmät voivat toimia myös Kaukaan koulun tiloissa. Myllymäen koulussa aloittavat oppilaat sijoitetaan ensisijaisesti Peltolan päiväkodin järjestämiin Myllymäen koulussa toimiviin esiopetusryhmiin ja Karhuvuoren päiväkotiin. Kimpisen koulussa aloittavat oppilaat sijoitetaan esiopetukseen Peltolan päiväkotiin. Peltolan päiväkodin esiopetusryhmä voi toimia myös Kimpisen koulun tiloissa. Kesämäen palvelualue

2 Lönnrotin koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Snellmanin päiväkoti. Mäntylän koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Mäntylän päiväkoti. Simolan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Simolan koulu (hallinnollisesti Mäntylän päiväkoti), jos ryhmässä on vähintään 7 oppilasta. Lautakunnan harkinnan mukaan ryhmä voidaan perustaa myös pienemmällä oppilasmäärällä. Voisalmen koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Voisalmen päiväkoti. Kesämäen koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kesämäen päiväkoti. Ylämaan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Ylämaan päiväkoti. Joutsenon palvelualue Martikanpellon koulussa aloittavien oppilaiden Pulpin koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Pulpin päiväkoti. Korvenkylän koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Korvenkylän päiväkoti. Ravattilan ja Parjalan koulussa aloittavien oppilaiden Joutsenon Lauritsalan palvelualue Lauritsalan koulun oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Lauritsalan päiväkoti. Kanavansuun, Muukonniemen ja Partalan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kanavansuun päiväkoti. Mustolan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Hovinpellon päiväkoti. Nuijamaan kouluissa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Hovinpellon päiväkodin Nuijamaalla toimiva ryhmä.

3 Lauritsalan Sammonlahden palvelualue Kuusimäen koulun oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kourulan päiväkoti. Lavolan koulun oppilaat sijoitetaan esiopetukseen tarkoituksenmukaisella Uus-Lavolan, Skinnarilan tai Kourulan päiväkotiin. Skinnarilan koulun oppilaat sijoitetaan esiopetukseen tarkoituksenmukaisella tavalla ensisijaisesti Skinnarilan, Sammonlahden tai Liesharjun päiväkotiin. Lappeen koulun oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Lappeen päiväkoti. Korkea-ahon koulun oppilaat sijoitetaan Lappeen tai Uus-Lavolan päiväkotiin. Liesharjun Kaupunki ostaa yksityisiltä päiväkodeilta päivähoitopalvelujen lisäksi myös esiopetuspalveluja. Yksityisiä päiväkoteja ei ole nimetty ensisijaisiksi esiopetuspaikoiksi. Esiopetuksen ryhmäkokoon on sovellettu samaa sääntöä kuin pienten koulujen yhteydessä annettavassa esiopetuksessa eli että ryhmässä on oltava vähintään seitsemän lasta. Lautakunta voi päättää esiopetuksen järjestämisestä myös pienemmällä lapsimäärällä. Huoltajilla on oikeus hakea esiopetuksen oppilaalle esiopetuspaikkaa muusta kuin ensisijaisesta esiopetuspaikasta. Esiopetusta annetaan päivittäin ajalla Mikäli esiopetusta annetaan yhdessä perusopetuksen oppilaiden kanssa, noudatetaan esiopetuksessa koulun työjärjestystä. Vuorohoidossa ja laajennetussa hoidossa esiopetusta annetaan lapsen hoitopäivään sovitettuna. (PV) Kotj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että esiopetuksen oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka osoitetaan lukuvuodesta alkaen seuraavasti:

4 Kimpisen palvelualue Kasukkalan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kasukkalan koulu (hallinnollisesti Karhuvuoren päiväkoti), jos ryhmässä on vähintään 7 lasta. Lautakunnan harkinnan mukaan ryhmä voidaan perustaa myös pienemmällä oppilasmäärällä. Kaukaan koulussa aloittavat oppilaat sijoitetaan ensisijaisesti Karhuvuoren, Parkkarilan ja Peltolan päiväkotiin. Parkkarilan päiväkodin esiopetusryhmät voivat toimia myös Kaukaan koulun tiloissa. Myllymäen koulussa aloittavat oppilaat sijoitetaan ensisijaisesti Peltolan päiväkodin järjestämiin Myllymäen koulussa toimiviin esiopetusryhmiin ja Karhuvuoren päiväkotiin. Kimpisen koulussa aloittavat oppilaat sijoitetaan esiopetukseen Peltolan päiväkotiin. Peltolan päiväkodin esiopetusryhmä voi toimia myös Kimpisen koulun tiloissa. Kesämäen palvelualue Lönnrotin koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Snellmanin päiväkoti. Mäntylän koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Mäntylän päiväkoti. Simolan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Simolan koulu (hallinnollisesti Mäntylän päiväkoti), jos ryhmässä on vähintään 7 oppilasta. Lautakunnan harkinnan mukaan ryhmä voidaan perustaa myös pienemmällä oppilasmäärällä. Voisalmen koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Voisalmen päiväkoti. Kesämäen koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kesämäen päiväkoti. Ylämaan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Ylämaan päiväkoti. Joutsenon palvelualue

5 Martikanpellon koulussa aloittavien oppilaiden Pulpin koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Pulpin päiväkoti. Korvenkylän koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Korvenkylän päiväkoti. Ravattilan ja Parjalan koulussa aloittavien oppilaiden Joutsenon Lauritsalan palvelualue Lauritsalan koulun oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Lauritsalan päiväkoti. Kanavansuun, Muukonniemen ja Partalan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kanavansuun päiväkoti. Mustolan koulussa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Hovinpellon päiväkoti. Nuijamaan kouluissa aloittavien oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Hovinpellon päiväkodin Nuijamaalla toimiva ryhmä. Lauritsalan Sammonlahden palvelualue Kuusimäen koulun oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Kourulan päiväkoti. Lavolan koulun oppilaat sijoitetaan esiopetukseen tarkoituksenmukaisella Uus-Lavolan, Skinnarilan tai Kourulan päiväkotiin. Skinnarilan koulun oppilaat sijoitetaan esiopetukseen tarkoituksenmukaisella tavalla ensisijaisesti Skinnarilan, Sammonlahden tai Liesharjun päiväkotiin. Lappeen koulun oppilaiden ensisijainen esiopetuspaikka on Lappeen päiväkoti. Korkea-ahon koulun oppilaat sijoitetaan Lappeen tai Uus-Lavolan päiväkotiin.

6 Liesharjun Kaupunki ostaa yksityisiltä päiväkodeilta päivähoitopalvelujen lisäksi myös esiopetuspalveluja. Yksityisiä päiväkoteja ei ole nimetty ensisijaisiksi esiopetuspaikoiksi. Esiopetuksen ryhmäkokoon on sovellettu samaa sääntöä kuin pienten koulujen yhteydessä annettavassa esiopetuksessa eli että ryhmässä on oltava vähintään seitsemän lasta. Lautakunta voi päättää esiopetuksen järjestämisestä myös pienemmällä lapsimäärällä. Huoltajilla on oikeus hakea esiopetuksen oppilaalle esiopetuspaikkaa muusta kuin ensisijaisesta esiopetuspaikasta. Esiopetusta annetaan päivittäin ajalla Mikäli esiopetusta annetaan yhdessä perusopetuksen oppilaiden kanssa, noudatetaan esiopetuksessa koulun työjärjestystä. Vuorohoidossa ja laajennetussa hoidossa esiopetusta annetaan lapsen hoitopäivään sovitettuna. Kola Merkittiin, että Martikanpellon koulun nimi korjattiin Joutsenon kouluksi. Esittelijä muutti päätösesitystään Lauritsalan koulun oppilaiden osalta kuulumaan seuraavasti: Lauritsalan koulun oppilaat sijoitetaan esiopetukseen tarkoituksenmukaisella tavalla Lauritsalan ja Hovinpellon päiväkotiin. Kesämäen koulun oppilaat sijoitetaan esiopetukseen tarkoituksenmukaisella tavalla Kesämäen ja Mäntylän päiväkoteihin. Poistetaan Mäntylän koulua koskeva maininta. Hyväksyttiin muutettu päätösesitys.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista. Kasvatus- ja opetuslautakunta 6 15.02.2016 Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2016-2017 79/12.01.00.01/2016 KOLA 6 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki, puh. 040 506 7309

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 :n mukaan lautakunta päättää esiopetuksen järjestämispaikoista. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Esiopetuksen järjestämispaikat lukuvuonna 2016-2017 79/12.01.00.01/2016 KOLA 6 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki, puh. 040 506 7309

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON KUSTANNUKSET VUONNA Muutos, % Kokonaiskulut

PÄIVÄHOIDON KUSTANNUKSET VUONNA Muutos, % Kokonaiskulut PÄIVÄHOIDON KUSTANNUKSET VUONNA 2015 2015 2014 Muutos, % 2014-2015 Kokonaiskulut Kulut/ Kokonaiskulut Kulut/ Kulut/ Omat päiväkodit yhteensä 28 836 155 10 818 27 338 539 10 699 1,1 Peruspalvelu 18 426

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 28.11.2016 Talousarvion yksityiskohtaiset perustelut 4.5. Kasvatus- ja opetustoimen tulee vuoden 2018 investointiohjelman laadintaa varten päivittää tarvittavassa laajuudessa päiväkotien

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 28.11.2016 Talousarvion yksityiskohtaiset perustelut 4.5. Kasvatus- ja opetustoimen tulee vuoden 2018 investointiohjelman laadintaa varten päivittää tarvittavassa laajuudessa päiväkotien

Lisätiedot

AIKA klo 17:00-18:34 PAIKKA Kaupunginhallituksen sali, 4. krs, Villimiehenkatu 1

AIKA klo 17:00-18:34 PAIKKA Kaupunginhallituksen sali, 4. krs, Villimiehenkatu 1 Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 AIKA 22.1.2019 klo 17:00-18:34 PAIKKA Kaupunginhallituksen sali, 4. krs, Villimiehenkatu 1 Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Alander Paavo Jäsen Ikävalko

Lisätiedot

Tarjousten avauspöytäkirja

Tarjousten avauspöytäkirja arjousten avauspöytäkirja Diaaritunnus Hankintayksikkö LAPPEENRANNAN KAUPUNKI EKNINEN OIMI ILAKESKUS Hankinta A 2612013 ULKOALUEIDEN HOIO 1.11.2013-31.10.2015 + MAHDOLLINEN OPIO 1 + 1 VUOA Kyseessä on

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimi

Kasvatus- ja opetustoimi 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN Punaisella= Toimintasäännön muutokset 16.12.2013 Violetilla = Toimintasäännön muutokset 12.5.2014 voimaan 16.5.2014 Sinisellä = Toimintasäännön muutokset 12.5.2014 voimaan 1.8.2014

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg Esiopetuksen palveluntuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuodesta 2019 2020 alkaen sekä varhaiskasvatuksen yksityisten päiväkotien palvelusetelisääntökirjan muuttaminen esiopetuksesta maksettavan korvauksen

Lisätiedot

MUUTOSSOPIMUS: MUUTOS TOIMITILOJEN HALLINNOINTIA JA HOITOA KOSKEVAAN SOPIMUKSEEN

MUUTOSSOPIMUS: MUUTOS TOIMITILOJEN HALLINNOINTIA JA HOITOA KOSKEVAAN SOPIMUKSEEN LUONNOS 26.4.2018 MUUTOSSOPIMUS: MUUTOS TOIMITILOJEN HALLINNOINTIA JA HOITOA KOSKEVAAN SOPIMUKSEEN 1 Sopijapuolet Palvelunostaja Palveluntuottaja 2 Tausta Lappeenrannan kaupunki (y-tunnus 0162193-3) PL

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen

Etelä-Karjalan liikkuva koulu kunta/hankekoordinaattorien verkostotapaaminen Ennakkotehtävät olivat - pohdit omia odotuksiasi/tavoitteittasi koordinaattoriverkoston toiminnalle - tutustut oman kuntasi/hankkeesi koulujen nykytilan arviointi yhteenvetoon - pohdi kuntasi/koulujesi

Lisätiedot

VUOSIKORJAUSOHJELMA 2015

VUOSIKORJAUSOHJELMA 2015 Tilakeskus 4.2.2015 VUOSIKORJAUSOHJELMA 2015 Huolto# Salkku Kohde Sijainti Nimi Kustannusarvio 7328 'A '008 LEPOLA 821401 Armilan keskusterveysasema + sairaalat 'Raepesukone 23 000 7470 'A '008 LEPOLA

Lisätiedot

Keskus-Kylpylä-Linnoitus-Kimpinen

Keskus-Kylpylä-Linnoitus-Kimpinen s. 1/2 001 Keskus-Kylpylä-Linnoitus-Kimpinen 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Alander Paavo Jäsen. Koskenranta Sanna Jäsen. Puolakka Helena Varapuheenjohtaja

Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Alander Paavo Jäsen. Koskenranta Sanna Jäsen. Puolakka Helena Varapuheenjohtaja Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 12/2018 1 AIKA 18.12.2018 klo 17:00-18:01 PAIKKA Kokoushuone Sorjonen, kaupungintalon 2. krs Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Alander Paavo Jäsen Iljin Harri Puheenjohtaja

Lisätiedot

Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä

Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä Lappeenranta liikkuu toimivia käytänteitä 2,62 Koulun lukuvuosisuunnitelma ohjaa toiminnan organisointia 2,57 Lauritsalan yhtenäiskoulun välkkälukkari 2,3 Opettajille oma happy hour Liikuntakeskuksessa

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimi 16.12.2008 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön sisältö

Kasvatus- ja opetustoimi 16.12.2008 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. 1 Toimintasäännön sisältö 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN 1 Toimintasäännön sisältö Kasvatus- ja opetuslautakunnan johtosäännön 4 19-kohdassa määrätään, että lautakunta päättää toimialan toimintasäännöstä. Kasvatus- ja opetustoimen

Lisätiedot

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh

Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Lausunto investointiohjelmasta vuosille 2015 2016 1283/02.02.00.00/2013 KOLA 77 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, Puh.

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA Yleiskaavakohteet

KAAVOITUSOHJELMA Yleiskaavakohteet KAAVOITUSOHJELMA 2016 2017 1. keskustaajaman osayleiskaava 2030, läntinen osa-alue keskustaajamaan ollaan laatimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia oikeusvaikutteisia osayleiskaavoja, joiden tavoitevuosi

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2006 LUKIEN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2006 LUKIEN KASVATUS- JA OPETUSTOIMI 1.1.2006 LUKIEN Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.12.2005 Kasvatus- ja opetuslautakunta 14.3.2006 Kasvatus- ja opetustoimi 14.3.2006 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN... 2 1 Toimintasäännön

Lisätiedot

TIEDOTE TILAKESKUKSEN KIINTEISTÖPALVELUISTA

TIEDOTE TILAKESKUKSEN KIINTEISTÖPALVELUISTA TIEDOTE 1 (8) 18.5.2011 TIEDOTE TILAKESKUKSEN KIINTEISTÖPALVELUISTA Tilakeskus toimii teknisen toimen vastuualueena, jossa toimitilakiinteistöjen hoidosta ja kunnossapidosta vastaa KIINTEISTÖPALVELUT-tulosalue.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunnan lausunto investointien puiteohjelmasta vuosille

Lasten ja nuorten lautakunnan lausunto investointien puiteohjelmasta vuosille Lasten ja nuorten lautakunta 51 31.10.2017 Lasten ja nuorten lautakunnan lausunto investointien puiteohjelmasta vuosille 2018-2032 1283/02.02.00.00/2013 LANUL 51 Esittelijä: Toimialajohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

RAKENNUSLUETTELO Energiakatselmukset 2005,

RAKENNUSLUETTELO Energiakatselmukset 2005, sivu 1 Katselmointisuunnitelma 2009-2013 rev 14.6.2013 2 005 12 900,0 535-10-263 Joutsenon palvelukeskus Penttiläntie 19 1962 2009 2 005 6 220,0 538-1-631 Joutsenon paloasema Valimontie 2 1976 2009 2 005

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN 1 luku Toimintasäännön sisältö Lappeenrannan kaupungin hallinnon ja toiminnan järjestämisessä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Hallintosäännössä määritellään

Lisätiedot

Lasten ja nuorten lautakunnan lausunto investointien puiteohjelmasta vuosille

Lasten ja nuorten lautakunnan lausunto investointien puiteohjelmasta vuosille 1 Lasten ja nuorten lautakunnan lausunto investointien puiteohjelmasta vuosille 2018-2032 1283/02.02.00.00/2013 LANUL Esittelijä: Toimialajohtaja Tuija Willberg, puh. 040 070 5875 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1

L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I. Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 L APPEE N RA N N A N K A UPU N K I Puurakentamisen ja energiatehokkaan rakentamisen RoadShow 1 Tilakeskuksen organisaatio TEKNINEN LAUTAKUNTA TEKNINEN TOIMI TILAKESKUS Toimitilajohtaminen Rakennuttaminen

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

Ilmoittautuminen esiopetuksen palveluntuottajaksi Infotilaisuus

Ilmoittautuminen esiopetuksen palveluntuottajaksi Infotilaisuus Ilmoittautuminen esiopetuksen palveluntuottajaksi Infotilaisuus 24.11.2017 Ilmoittautumismenettely 9.11.2017 lasten ja nuorten lautakunta ( 62) päätti: ottaa 1.8.2018 käyttöön tulosidonnaisen palvelusetelin

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167

Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015. Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Kaupunginhallitus 167 13.04.2015 Kaupunginhallitus 176 20.04.2015 Äänestysaluejaon muuttaminen 284/00.04.00/2015 KH 167 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 II kaupunginsihteeri

Lisätiedot

OIVALLAN, ONNISTUN, OPIN ILOLLA, SISULLA JA SYDÄMELLÄ PERUSOPETUKSEN STRATEGINEN TOIMINTASUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

OIVALLAN, ONNISTUN, OPIN ILOLLA, SISULLA JA SYDÄMELLÄ PERUSOPETUKSEN STRATEGINEN TOIMINTASUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OIVALLAN, ONNISTUN, OPIN ILOLLA, SISULLA JA SYDÄMELLÄ PERUSOPETUKSEN STRATEGINEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2021 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN STRATEGINEN TOIMINTA- SUUNNITELMA 2017 2021 1 Valmisteluprosessista

Lisätiedot

Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana

Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana Kuntamarkkinat 11.9.2013 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mari Routti 13.9.2013 1 Taustaa Kouluikkuna on kuntien opetustoimen johtajien aloitteesta Kuntaliiton

Lisätiedot

Keskus-Kylpylä-Linnoitus-Kimpinen

Keskus-Kylpylä-Linnoitus-Kimpinen 001 Keskus-Kylpylä-Linnoitus-Kimpinen s. 1/2 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56

Lisätiedot

INVESTOINTIOSA 2013-2028, EUR

INVESTOINTIOSA 2013-2028, EUR PÄÄKÄYTTÄJÄNÄ KONSERNIHALLINTO (liite1) S KA KV 9.12.13 TilaK KJ Kulut yhteensä Korjausvuosi Käyttökulut Siivouskulut Vuokratulot Kaupunginarkisto, linn rak b 1 500 000 C C 1 855 984 2 026 355 984 0 -

Lisätiedot

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista

Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista Kasvatus- ja opetuslautakunta 33 03.04.2017 Kaupunginhallitus 204 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 48 24.04.2017 Selvitys varhaiskasvatukseen kohdistuneiden päätösten vaikutuksista 953/00.04.00/2015 KOLA

Lisätiedot

ARVIO. LPR:n itä-alueen koulujen ja päiväkotien CO 2 -päästöistä

ARVIO. LPR:n itä-alueen koulujen ja päiväkotien CO 2 -päästöistä 07.12.2011 v1.1 ARVIO LPR:n itä-alueen koulujen ja päiväkotien CO 2 -päästöistä Lappeenrannan seudun ympäristötoimi PL 302, 53101 Lappeenranta Pohjolankatu 14 puh. (05) 6161 faksi (05) 616 4375 ymparistotoimi.kirjaamo@lappeenranta.fi

Lisätiedot

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt

La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 1 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt 2 La nsialueen palveluverkon liikenneja rjestelyt Kaikki kehittämistoimenpiteet palvelevat molempien vaihtoehtojen (1A ja 1B) tarpeita, niin jalankulku-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Oheismateriaali Sammonlahden koulun opettajakunnan lausunto

Oheismateriaali Sammonlahden koulun opettajakunnan lausunto Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 15.02.2016 Lausunto länsialueen palveluverkkotarkasteluun 595/12.00.00.01.00/2013 KOLA 9 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, puh.

Lisätiedot

TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh

TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella Kasvatus- ja opetuslautakunta 56 15.08.2016 Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toimeenpano perusopetuksen vastuualueella 2015-2016 773/12.00.00.02.00/2016 KOLA 56 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Lausunto / Selvityspyyntö (ESAVI/3788/ /2017)

Lausunto / Selvityspyyntö (ESAVI/3788/ /2017) 1 (12) Päiväys Dnro Etelä-Suomen aluehallintovirasto/kirjaamo PL 150 13101Hämeenlinna Viite Lausunto / Selvityspyyntö (ESAVI/3788/06.06.01/2017) LAPPEENRANNAN HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN LAUSUNTO

Lisätiedot

Lappeenrannan la hiliikuntapaikkojen nykytila ja kehitta misehdotukset. tausta-aineistoa kaupunkitasoiselle liikuntapaikkasuunnitelmalle

Lappeenrannan la hiliikuntapaikkojen nykytila ja kehitta misehdotukset. tausta-aineistoa kaupunkitasoiselle liikuntapaikkasuunnitelmalle Lappeenrannan la hiliikuntapaikkojen nykytila ja kehitta misehdotukset tausta-aineistoa kaupunkitasoiselle liikuntapaikkasuunnitelmalle Kunto ja Virkistys Oy Radiokatu 20 00240 Helsinki Raportin tekijät:

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Vuonna 2014 tehdyt vuosikorjaukset

Vuonna 2014 tehdyt vuosikorjaukset TILAKESKUS Vuonna 2014 tehdyt vuosikorjaukset Salkku Sijainti Nimi D 893110 Ahvenlammen sauna IV-puhdistus A 821401 Armilan keskusterveysaema + sairaalat, tontti 'Kylmälaitteiden vuosihuolto A 821401 Armilan

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille /

Kasvatus- ja opetuslautakunta Lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille / Kasvatus- ja opetuslautakunta 35 16.05.2016 Lausunto talouden tasapainotusohjelmaan vuosille 2017-2018 473/02.02.00.00/2016 KOLA 35 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh

KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh Kaupunginhallitus 14 12.01.2015 Kaupunginhallitus 22 19.01.2015 Eduskuntavaalien 2015 ennakkoäänestyspaikat 1178/00.00.00.01/2014 KH 14 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh.

Lisätiedot

Liite Kasvatus- ja opetustoimen käyttösuunnitelma vuosille

Liite Kasvatus- ja opetustoimen käyttösuunnitelma vuosille Kasvatus- ja opetuslautakunta 82 12.12.2016 Kasvatus- ja opetustoimen käyttösuunnitelma 2017-2018 1209/02.02.00.02/2016 KOLA 82 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki.

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 5 14.9.2018 Ohje yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle esiopetuksen järjestämisestä ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Muukonniemen koulun väliaikaiset tilat 369/ /2013

Kasvatus- ja opetuslautakunta Muukonniemen koulun väliaikaiset tilat 369/ /2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta 47 09.06.2014 Muukonniemen koulun väliaikaiset tilat 369/10.03.02.03.02/2013 KOLA 47 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg, puh. 0400

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA

KAAVOITUSOHJELMA KAAVOITUSOHJELMA 2017 2018 2017-2018 24.2.2017 1. Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030, läntinen osa-alue Lappeenrannan kaupunki laatii parhaillaan läntisen osa-alueen osayleiskaavaa, joka kuuluu

Lisätiedot

Yritystila Oy:n vastuulle siirtyvät rakennukset

Yritystila Oy:n vastuulle siirtyvät rakennukset Yritystila Oy:n vastuulle siirtyvät rakennukset S=suojeltu R=merkittävä Salkku Kohde A Lauritsalan aluekeittiö A Martikanpellon koulu, varasto/leikkimökkirakennus A äihdeh.kunt.yksikkö; maakellari A äihdeh.kunt.yksikkö;

Lisätiedot

1 (8) Edvin Laineen koulun Montessoriyhdysluokat 1-2. PL 10, Iisalmi Puh. (017)

1 (8) Edvin Laineen koulun Montessoriyhdysluokat 1-2. PL 10, Iisalmi Puh. (017) 1 (8) Tervetuloa esiopetukseen! Edvin Laineen koulun Montessoriyhdysluokat 1-2 2 (8) 3 (8) LUKU-/TOIMINTAVUODEN 2018 2019 TYÖ- JA LOMA-AJAT Syyslukukausi ma 13.8. pe 21.12.2018 Syysloma ma 15.10. su 21.10.2018

Lisätiedot

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40.

Seuraavat alueraatien kokoukset pidetään vuosikellon mukaisesti viikoilla 37-40. Lähiötoimikunta 6 23.04.2015 Kevään asukastilaisuuksien vahvistetut ajat ja aiheet LÄHIÖTMK 6 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040 5811 998 Asukasyhteyshenkilö Pia Haakana,

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Toiminnassa on keskitytty ensisijaisesti lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseen. Näitä ovat varhaiskasvatuslain mukaisen varhaiskasvatuksen järjestäminen sekä perusopetus- ja

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN 1 luku Toimintasäännön sisältö Lappeenrannan kaupungin hallinnon ja toiminnan järjestämisessä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Hallintosäännössä määritellään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE Ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen 3.1.1 1 (6) RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Tunnus Rakennuksen nimi Snellmanin päiväkoti, rak Karhuvuoren palv.kesk., päiväkoti Hovinpellon päiväkoti Leirin

Tunnus Rakennuksen nimi Snellmanin päiväkoti, rak Karhuvuoren palv.kesk., päiväkoti Hovinpellon päiväkoti Leirin Tunnus Rakennuksen nimi 823106 Snellmanin päiväkoti, rak. 1 823123 Karhuvuoren palv.kesk., päiväkoti 823121 Hovinpellon päiväkoti 823111 Leirin päiväkoti 823105 Snellmanin päiväkoti, rak. 3 823141 Repokiven

Lisätiedot

JUHA HÄRKÖSEN YM. VALTUUSTOALOITE KAUPUNGIN OMISTAMIEN TALOJEN KIINTEISTÖHUOLLON PALAUTTAMISESTA TALOKOHTAISTEN TALONMIESTEN HOIDETTAVAKSI

JUHA HÄRKÖSEN YM. VALTUUSTOALOITE KAUPUNGIN OMISTAMIEN TALOJEN KIINTEISTÖHUOLLON PALAUTTAMISESTA TALOKOHTAISTEN TALONMIESTEN HOIDETTAVAKSI Kaupunginhallitus 150 19.03.2012 Kaupunginvaltuusto 51 10.04.2012 JUHA HÄRKÖSEN YM. VALTUUSTOALOITE KAUPUNGIN OMISTAMIEN TALOJEN KIINTEISTÖHUOLLON PALAUTTAMISESTA TALOKOHTAISTEN TALONMIESTEN HOIDETTAVAKSI

Lisätiedot

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua Kasvatus- ja opetuslautakunta 75 14.11.2016 Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua 595/12.00.00.01.00/2013 KOLA 75 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

varhaisen tuen ja haasteiden tarjoaminen

varhaisen tuen ja haasteiden tarjoaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 20.08.2012 KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN STRATEGIAN TOIMEENPANO PERUSOPETUKSESSA 2011-2012 KOLA 69 Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti kasvatus- ja ope tus toi men strategiasta

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

KOMEASTI KOULUTIELLE OPAS KOULUTULOKKAAN KOTIIN 2019 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUT

KOMEASTI KOULUTIELLE OPAS KOULUTULOKKAAN KOTIIN 2019 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUT KOMEASTI KOULUTIELLE OPAS KOULUTULOKKAAN KOTIIN 2019 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI HYVINVOINTI- JA SIVISTYSPALVELUT 2 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OPAS KOULUTULOKKAAN KOTIIN 3 Opas koulutulokkaan kotiin. SISÄLTÖ 4

Lisätiedot

TERVETULOA ESIOPETUKSEEN!

TERVETULOA ESIOPETUKSEEN! 2019 TERVETULOA ESIOPETUKSEEN! www.iisalmi.fi LUKU-/TOIMINTAVUODEN 2019 2020 ESIOPETUSPÄIVÄT IISALMESSA SYYSLUKUKAUSI ma 12.8. pe 20.12.2019 SYYSLOMA ma 14.10. su 20.10.2019 (vko 42) JOULULOMA la 21.12.2019

Lisätiedot

10 sijoittumisprosessissa 6 Lappeenrannan kuntakohtainen esiopetuksen

10 sijoittumisprosessissa 6 Lappeenrannan kuntakohtainen esiopetuksen LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2018 1 AIKA 6.2.2018 klo 17:00 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Lehmus 01. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2

Lisätiedot

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja

OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi. Hallituksen jäsenet Ruokoniemi Kimmo hallituksen puheenjohtaja LAPPEENRANNAN KUNTAKIINTEISTÖT OY PÖYTÄKIRJA NRO 6/2017 1 KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai Paikka Sähköpostikokous OSALLISTUJAT Iitiä Markus kokouksen puheenjohtaja Pietiläinen Päivi sihteeri Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimi Talousarvion käyttösuunnitelma 2016

Kasvatus- ja opetustoimi Talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Kasvatus- ja opetustoimi Talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 14.12.2015 1 KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Toiminnan kuvaus Kasvatus- ja opetustoimi järjestää varhaiskasvatusta, perusopetusta

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNNAT PRESIDENTINVAALI Kimpinen Kimpisen koulu, Pohjolankatu 23, Lappeenranta. Varsinainen jäsen: Jorma Tyrmi

VAALILAUTAKUNNAT PRESIDENTINVAALI Kimpinen Kimpisen koulu, Pohjolankatu 23, Lappeenranta. Varsinainen jäsen: Jorma Tyrmi 1 VAALILAUTAKUNNAT PRESIDENTINVAALI 2018 001 Kimpinen Kimpisen koulu, Pohjolankatu 23, 53100 Lappeenranta Jorma Tyrmi Armi Kiiskinen Tuija Pitkäpaasi Inkeri Tukiainen Markus Saukkonen Joona Silvennoinen

Lisätiedot

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI

KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI Toiminnassa on keskitytty ensisijaisesti lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseen. Näitä ovat päivähoitolain mukaisten päivähoitopalvelujen järjestäminen sekä perusopetus- ja

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna Kasvatus- ja opetuslautakunta 8 15.02.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut lukuvuonna 2016 2017 166/02.05.00.00/2016 KOLA 8 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja Päivi Virkki,

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna 2014 2015

Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna 2014 2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 56 17.08.2015 Kasvatus- ja opetustoimen strategisen toimintasuunnitelman toteutuminen perusopetuksessa lukuvuonna 2014 2015 873/00.01.01.01.01/2015 KOLA 56 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

VAALILAUTAKUNNAT EUROPARLAMENTTIVAALIT/ MAHDOLLISET YHDISTELMÄVAALIT 2019

VAALILAUTAKUNNAT EUROPARLAMENTTIVAALIT/ MAHDOLLISET YHDISTELMÄVAALIT 2019 1 VAALILAUTAKUNNAT EUROPARLAMENTTIVAALIT/ MAHDOLLISET YHDISTELMÄVAALIT 2019 001 Kimpinen Kimpisen koulu, Pohjolankatu 23, 53100 Lappeenranta v Jorma Tyrmi Armi Kiiskinen Päivi Tikka Inkeri Tukiainen Markus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO 3.9.2015

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO 3.9.2015 HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsella on oikeus saada maksutonta esiopetusta vuotta ennen oppivelvollisuuden alkua. Esiopetuksen tehtävänä

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Teppo Puhakaisen valtuustoaloite koskien Leirin Opintien alueen kaavoitusta. Perustelu valtuustoaloitteesta:

Teppo Puhakaisen valtuustoaloite koskien Leirin Opintien alueen kaavoitusta. Perustelu valtuustoaloitteesta: Kaupunginhallitus 30 27.01.2014 Teppo Puhakaisen valtuustoaloite koskien Leirin Opintien alueen kaavoitusta 750/012/2012 KH 30 Aloite 26.11.2012: "Aloite perustuu siihen että missään tapauksessa Kesämäen

Lisätiedot

Trellum Ek-sote vuokrasopimusluonnos /malli 11.8.2009

Trellum Ek-sote vuokrasopimusluonnos /malli 11.8.2009 Trellum Ek-sote vuokrasopimusluonnos /malli 11.8.2009 1. VUKRANANTAJA Lappeenrannan Kaupunki Kaupunginjohtaja Seppo Miettinen 2. VUKRALAINEN Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jatkossa

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8.

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta 17 14.03.2016 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano 1.8.2016 lukien 953/00.04.00/2015 KOLA 17 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4708/12.01.00/2014 222 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Astrid Kauber, puh.

Lisätiedot

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU

Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Lappeenrannan Joulu TAPAHTUMAT 2014 LAPPEENRANTA.FI/JOULU Joulunajan markkinat ja myyjäiset 21. 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus ja Magic by Christmas 29.11. 14:00 Joulumyyjäiset Abc Viipurinportilla

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ

ESIOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ ESIOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ OHJE YKSITYISEN PALVELUNTUOTTAJALLE Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisen maksun määrääminen ja periminen lapsen varhaiskasvatuksesta lukien

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisen maksun määrääminen ja periminen lapsen varhaiskasvatuksesta lukien Kasvatus- ja opetuslautakunta 34 16.05.2016 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaisen maksun määrääminen ja periminen lapsen varhaiskasvatuksesta 1.8.2016 lukien 1400/00.04.00/2015 KOLA 34 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8.

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta 17 14.03.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta 24 11.04.2016 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano 1.8.2016 lukien 953/00.04.00/2015 KOLA 17 Valmistelija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Pontuksen päiväkodin ja koulun, Lauritsalan uuden alakoulun ja Myllymäen päiväkodin rakentamishankkeet ja niiden rahoitus

Pontuksen päiväkodin ja koulun, Lauritsalan uuden alakoulun ja Myllymäen päiväkodin rakentamishankkeet ja niiden rahoitus Kasvatus- ja opetuslautakunta 59 11.08.2014 Pontuksen päiväkodin ja koulun, Lauritsalan uuden alakoulun ja Myllymäen päiväkodin rakentamishankkeet ja niiden rahoitus 595/12.00.00.01.00/2013, 1283/02.02.00.00/2013

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

Esiopetuspaikat lukuvuonna ja esiopetuksen tuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuosiksi

Esiopetuspaikat lukuvuonna ja esiopetuksen tuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuosiksi Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 10514-2016 (065, 421) Esiopetuspaikat lukuvuonna 2017-2018 ja esiopetuksen tuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuosiksi 2017-2018 ja 2018-2019 Tiivistelmä: - Kasosvpj 55 Aluepäälliköt

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen toiminnan arviointi

Varhaiskasvatuksen toiminnan arviointi Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen toiminnan arviointi Toimikausi 2015-2016 1 Sisältö: 1. Yleistä...2 2. Varhaiskasvatuslain tavoitteiden toteutuminen Toimiyksiköt ovat arvioineet toimintaansa suhteessa

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT

Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT Lappeenrannan lähiliikenne AIKATAULUT 10.8.2017-3.6.2018 www.lappeenranta.fi/joukkoliikenne Sisällysluettelo Sivu Lipputuotteet ja hinnat 1-3 Kaukoliikenne Keskustasta länteen / Aikatauluyhdistelmä 4 Lännestä

Lisätiedot

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT

Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa alkaen SIVISTYSPALVELUT Sodankylä Vanhempien tiedotustilaisuus Muutokset varhaiskasvatuspalveluissa 1.8.2017 alkaen Varhaiskasvatuksen uusi organisaatio 1.8.2017 Kylälaakson päiväkodin toiminta loppuu 31.7.2017 Vuorohoidon järjestäminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 86 29.02.2016 Kuntalaisaloite uimahallin rakentamisesta Sammonlahteen 1279/00.04.02.06/2015 KH 86 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 Aloite 11.11.2015:

Lisätiedot