Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet"

Transkriptio

1 Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/ /2015 Koulutuslautakunta Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Perusopetuslain 6 :n mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun tai muun soveltuvan paikan, jossa annetaan opetusta sellaisella oppilaan omalla kielellä, jolla kunta on velvollinen opetusta järjestämään. Esiopetusta järjestettäessä tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Lähikoulun osoittaminen voi tapahtua useammalla tavalla. Kunta voi esimerkiksi tiedustella huoltajien toiveita ennen lähikoulun osoittamispäätöksen tekemistä taikka käyttää oppilaaksiottoalueita apuna oppilaan lähikoulun määräytymisessä. Lähikoulu ei aina ole oppilaan kotia lähinnä sijaitseva koulu. Iitissä lähikoulun osoittamisessa on aiemmin käytetty nk. koulupiirijakoa. Koulutuslautakunta päätti kokouksessaan , että Vuolenkosken ja Haapa-Kimolan koulujen oppilaaksiottoalueet ovat toistaiseksi yhdenmukaisia koulujen koulupiirien kanssa. Kausalan koulun oppilaaksiottoalue on lähtien yhdenmukainen Kausalan, Tillolan ja Kymentaan koulujen koulupiirien kanssa. Kausan koulun ja Iitin yläkoulun oppilaaksiottoalueena on koko kunta. Koulutuslautakunta tarkastaa oppilaaksiottoalueen määritystä tarvittaessa. Perusopetuslain 28 :n mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä esimerkiksi omassa asuinkunnassaan muuhun kuin hänelle osoitettuun kouluun, valtion tai yksityisen kouluun tai toisen kunnan kouluun. Tällöin on kyse ns. toissijaisesta koulusta. Näihin on ensisijaisesti oikeus päästä sellaisilla oppilailla, joille ne on osoitettu lähikouluiksi. Jos kouluissa on tilaa, voidaan näihin ottaa ulkopuolelta tulevia oppilaita, mutta kaikkiin toissijaisiin hakijoihin, sekä omasta kunnasta että toisesta kunnasta, on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Perusopetuslaki ei sisällä tätä

2 tarkempia säännöksiä oppilaaksi ottamisen perusteista silloin, kun valintaperusteena ei käytetä valintakoetta. Ns. toissijaisen koulun oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista (POL 32 3 mom.). Kunta voi kuitenkin päättää, että kunnan järjestämään opetukseen otetaan ensisijassa omassa kunnassa asuvia oppilaita. Iitin kunnan hallintosäännön 11 mukaan (Koulutuslautakunta : 3.1 kohta 9) koulutuslautakunta myöntää oppilaalle luvan käydä muuta kuin hänen oman koulupiirinsä koulua ja päättää muun kuin oman kunnan oppilaan ottamisesta kunnan perusopetuksen oppilaaksi tässä hallintosäännössä esitettyjen periaatteiden mukaan (perusopetuslaki 28 ). Koulutuslautakunta on tehnyt päätökset oppilaaksiottamisesta ja asettanut päätöksissä oppilaspaikan edellytykseksi sen, että huoltaja vastaa kuljetuskustannuksista ja toisesta kunnasta tuleville oppilaille, että ao. koulussa on tilaa oman kunnan oppilaiden sijoittamisen jälkeen. Käytännössä hakemuksia ei ole evätty, koska siihen ei ole ollut syytä. Koska nykyinen perusopetuslaki ei tunne koulupiirijakoa, hallintosäännön delegointiratkaisua on syytä muuttaa tältä osin. Samalla on syytä tarkentaa hallintosääntöön em. oppilaaksiottamisen periaatteet. Päätös oppilaaksiottamisesta on tarkoituksenmukaista delegoida koulun rehtorille, koska rehtorilla on tarkin tieto koulunsa ryhmäkoosta, -kokoonpanosta ja oppilasmäärästä. vt. sivistystoimenjohtaja Ehdotus vt. sivistystoimenjohtaja: Koulutuslautakunta päättää muuttaa Iitin kunnan hallintosäännön 11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät -delegointiratkaisua seuraavasti: Alkuperäinen teksti: 9. myöntää oppilaalle luvan käydä muuta kuin hänen oman koulupiirinsä koulua ja päättää muun kuin oman kunnan oppilaan ottamisesta kunnan perusopetuksen oppilaaksi tässä hallintosäännössä esitettyjen periaatteiden mukaan (perusopetuslaki 28 ). Kohta 9. poistetaan.

3 26. päättää oppilaaksioton perusteista (POL 6) 3.3 Perusopetuksen ja erityisopetuksen rehtori 28. päättää oppilaaksi ottamisesta lautakunnan päättämien periaatteiden mukaisesti (POL 6 1 ja POL 28 ) Lisäys 3.7. Päiväkodin johtaja 8. päättää lapsen ottamisesta esiopetukseen (POL 26a) Lisäksi lautakunta toteaa, että - Iitin kunta ottaa järjestämäänsä perusopetukseen oppilaiksi ensisijaisesti vain Iitissä asuvat lapset - oppilaalla on ensisijainen oikeus käydä sitä koulua, jonka koulutuslautakunnan vahvistamalla maantieteellisellä oppilaaksiottoalueella hän asuu - kun kyseessä on nk. toissijainen koulu hakijoihin on sovellettava perusopetuslain 28 mukaisesti yhdenvertaisia valintaperusteita. - kouluun voidaan ottaa näitä toissijaisia hakijoita, jos lähikoulun osoittamisen jälkeen opetusryhmiin on jäänyt vapaita oppilaspaikkoja - oppilaaksiottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista (POL 32 3 mom.). Päätös Koulutuslautakunta: Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta päätti jättää asian pöydälle. Esityslistan oheimateriaalina jaetaan ote Iitin kunnan hallintosäännöstä, Koulutuslautakunnan osuus 11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät ja sen 5 mom. kohta 5 perusteella tehty toimivallan delegointipäätös (Koulutuslautakunta ). vt. sivistystoimenjohtaja

4 Ehdotus vt. sivistystoimenjohtaja: Koulutuslautakunta päättää muuttaa hallintosäännön 11 5 mom. kohta 5 perusteella tehtyä toimivallan delegointipäätöstä seuraavasti: Alkuperäinen teksti: 9. myöntää oppilaalle luvan käydä muuta kuin hänen oman koulupiirinsä koulua ja päättää muun kuin oman kunnan oppilaan ottamisesta kunnan perusopetuksen oppilaaksi tässä hallintosäännössä esitettyjen periaatteiden mukaan (perusopetuslaki 28 ). Kohta 9. poistetaan. 26. päättää oppilaaksioton perusteista (Perusopetuslaki 6 ja 28) Koulutuslautakunta päättää siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 11 5 mom. kohta 5 perusteella seuraavasti: 3.3 Perusopetuksen ja erityisopetuksen rehtori 28. päättää oppilaaksi ottamisesta lautakunnan päättämien periaatteiden mukaisesti (Perusopetuslaki 6 ja 28) Lisäys 3.7. Päiväkodin johtaja 8. päättää lapsen ottamisesta esiopetukseen lautakunnan päättämien periaatteiden mukaisesti (Perusopetuslaki 6 ja 26a) Lisäksi lautakunta toteaa, että - Iitin kunta ottaa järjestämäänsä perusopetukseen oppilaiksi ensisijaisesti Iitissä asuvat lapset - oppilaalla on ensisijainen oikeus käydä sitä koulua, jonka koulutuslautakunnan vahvistamalla maantieteellisellä oppilaaksiottoalueella hän asuu - kun kyseessä on nk. toissijainen koulu hakijoihin on sovellettava perusopetuslain 28 mukaisesti yhdenvertaisia valintaperusteita. - kouluun voidaan ottaa näitä toissijaisia hakijoita, jos lähikoulun osoittamisen jälkeen opetusryhmiin on jäänyt vapaita oppilaspaikkoja - oppilaaksiottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista (Perusopetuslaki 32 3 mom.).

5 Päätös Koulutuslautakunta: Hyväksytiin yksimielisesti.

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Väinölä Päivi. nuorisovaltuuston edustaja. Muut saapuvilla olleet Kare Terhi kunnanhallituksen edustaja vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. nuorisovaltuuston edustaja. Muut saapuvilla olleet Kare Terhi kunnanhallituksen edustaja vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 6/2015 1 Koulutuslautakunta 23.09.2015 Aika 23.09.2015 klo 19:00-20:15 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Iitin Yläkoulu Lonka Merja Suursalmi Pentti Talja Arja Suikkanen Vesa Kyrkkö

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan

Lisätiedot

Sipoon kunnan perusopetuksen oppilaaksiottokriteerit lähtien

Sipoon kunnan perusopetuksen oppilaaksiottokriteerit lähtien Suomenkielinen koulutusjaosto 70 05.11.2008 Suomenkielinen koulutusjaosto 21 25.02.2009 Sipoon kunnan perusopetuksen oppilaaksiottokriteerit 1.8.2009 lähtien 4335/V1.33.332/2008 KOULJAOS 70 Suomenkielinen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN 2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta Esi- ja perusopetuksen oppilasvalinta Tampere 10.2.2014 Jyväskylä 11.2.2014 Seinäjoki 12.2.2014 17.2.2014 1 Oikeus opetukseen POL 4.1 : Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KONNEVEDEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT JA LASKUTUKSEN PERIAATTEET 1.8.2018 ALKAEN Siv.ltk 18 Valmistelija: Pauliina Oittinen, päivähoidon ohjaaja p. 040 702 8601 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Toissijainen oppilaaksiotto

Toissijainen oppilaaksiotto Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 22.11.2018 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2019-2020 971/12.00.05/2018 KASVOPPI 22.11.2018 63 Kasvun ja oppimisen lautakunnan tulee määrittää kouluihin otet ta vien oppilaiden

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148 28.09.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 148 Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.

Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 89 30.11.2016 opetuslautakunta Kirkkonummen suomenkielisen perusopetuksen oppilaaksioton perusteet_ lähikoulun osoittaminen ja hakumenettely toissijaiseen kouluun 1.1.2017

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Suomenkielinen opetuslautakunta 22.9.2005. Muutettu 25.9.2007 ja 22.10.2009. Oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta eri osasta, jotka

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella

Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella Koulutuslautakunta 40 15.08.2017 Koulutuslautakunnan toimivallan siirto (delegointipäätökset) valtuustokaudella 2017-2021 50/00.02.01/2017 Koulutuslautakunta 15.08.2017 40 Iitin kunnan uusi hallintosääntö

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus

Koulutulokkaiden oppilaaksiotto Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Koulutulokkaiden oppilaaksiotto 2019 Juha Nurmi Kehittämispäällikkö Suomenkielinen opetus Lainsäädäntö Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa oppivelvolliselle lähikoulun Kunta osoittaa, huoltaja ei valitse

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja

Väinölä Päivi. Poissa Suursalmi Pentti varapuheenjohtaja Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Koulutuslautakunta 13.05.2015 Aika 13.05.2015 klo 18:00-19:12 Paikka Kunnantalo, Kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Lonka Merja Holmström Jari Talja

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta. Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 25.11.2015/81 Perusteet voimassa 1.1.2016 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00. Koulutuslautakunta 93 08.12.2016 Koulutuslautakunta 1 02.02.2017 1 Opetuksen suunnittelu lv. 2017-2018, perusopetuksen säästöt 680/12.00.01/2016 Koulutuslautakunta 08.12.2016 93 Perusopetuksen toiminnasta

Lisätiedot

Hannu Kuusela, sivistysjohtaja Timo Kalermo, rehtori Linnakangastalon koulu

Hannu Kuusela, sivistysjohtaja Timo Kalermo, rehtori Linnakangastalon koulu KEMPELEEN KUNTA MUISTIO 5/2014 PALVELUVALIOKUNTA Aika ke 2.4.2014 klo 16:30 20:00 Paikka Läsnä Kutsutut asiantuntijat Kunnantalo, kokoustila Köykkyri 2 krs. Ilpo Hettula, pj Hannu Vesala, vpj Essi Ervasti

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Erikoisluokkatoiminta

Erikoisluokkatoiminta Erikoisluokkatoiminta Yleistä erikoisluokkatoiminnasta erikoisluokkatoiminta on tavoitteellista, erikoisluokan opetussuunnitelman mukaista opetusta oppilas voi opiskella yleisopetukseen kuuluvaa oppiainetta,

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo

Konneveden kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 4/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 21.5.2019 klo 16.30 - KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18- KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi Hintikka

Lisätiedot

Yläkouluun ilmoittautuminen

Yläkouluun ilmoittautuminen Yläkouluun ilmoittautuminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Oppilaan ilmoittaminen yläkouluun Keravalla on kolme yläkouluopetusta antavaa yhtenäiskoulua: Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipiste,

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1256/2017 12.01.00.00 46 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Christina Rissanen, puh.

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104 27.08.2014 Sivu 1 / 1 2307/12.01.00/2014 104 Perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevien linjausten muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234 Tero

Lisätiedot

No 4/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 4/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 4/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 28.6.2017 klo 18 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Antti Waris, pj Heikki

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta MUUTOKSEN TAUSTA 1. Miksi uudistus tehdään? 2. Millä perusteella koulupaikka 3. Mitkä ovat lähikoulun osoittamisen

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

Väinölä Hannu. Muut saapuvilla olleet Lonka Merja kunnanhallituksen edustaja vt. sivistystoimenjohtaja, esittelijä

Väinölä Hannu. Muut saapuvilla olleet Lonka Merja kunnanhallituksen edustaja vt. sivistystoimenjohtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Koulutuslautakunta 09.01.2018 Aika 09.01.2018 klo 18:01-19:31 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Ruuskanen Satu Kaarlenpoika Marko Jaakkola Taina Kangas

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa

Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Jyväskylän kaupunki/perusopetus Sivistyslautakunta 26.3.2019/14 Perusteet voimassa 27.3.2019 lukien Oppilaaksioton perusteet perusopetuksessa Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan

Lisätiedot

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014

Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Oppilaaksioton periaatteet perusopetuksessa 22.10.2014 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 22.10.2014 Sivistyslautakunnan tehtäväalueen toimintasäännön 3 :n mukaan oppilaaksioton perusteista päättää sivistyslautakunta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00 1 Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.12.2017 kello 18.00 PAIKKA Malmin peruskoulu / TALVELA, Talvelantie 1, luokkahuone nro 23 OSALLISTUJAT Houtsonen

Lisätiedot

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki.

Esiopetuksen lisäksi yksityiseen päivähoitoon myönnettävä yksityisen hoidon tuki. HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 5 14.9.2018 Ohje yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajalle esiopetuksen järjestämisestä ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2503/2016 00.01.01 99 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jemina Sirviö,

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) KASVATUS JA KOULUTUS HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 25.09.2013 Sivu 1 / 1 3801/12.01.02/2013 195 Englanninkielisen perusopetuksen valintamenettelyn tarkentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. (09) 816 52051 Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö Suunnittelu- ja hallintopalvelut Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus

Lisätiedot

Sijoitettujen lasten perusopetuksen järjestäminen

Sijoitettujen lasten perusopetuksen järjestäminen Sijoitettujen lasten perusopetuksen järjestäminen Tampere 7.4.2016 Thomas Sundell Lakimies Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto / Thomas Sundell 4.4.2016

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4708/12.01.00/2014 222 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Astrid Kauber, puh.

Lisätiedot

11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät

11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät 1 Koulutuslautakunnan toimialana on perusopetus ja lukiokoulutus, lasten päivähoito, vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus. Koulutuslautakunta on koulutuksen asiantuntijaelin kunnassa ja arvioi päättämällään

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) VARHAISKASVATUSVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI 1 (4) Yksityisen palvelun tuottajalle ESIOPETUS YKSITYISISSÄ TOIMIPISTEISSÄ Lapsen tulee osallistua vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 1/ Tarkastuslautakunta Aika Tiistai klo 18:00-19:

Iitin kunta Pöytäkirja 1/ Tarkastuslautakunta Aika Tiistai klo 18:00-19: Iitin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Tarkastuslautakunta 19.01.2016 Aika Tiistai 19.01.2016 klo 18:00-19:47-19.47 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät:

Määräaikaan mennessä tarjouksensa jättivät: Koulutuslautakunta 42 25.05.2016 Koulu- ja asiointikuljetusten 2016-19 kilpailutus 82/02.06.00/2013 Koulutuslautakunta 25.05.2016 42 Iitin kunnan joukkoliikenne on kilpailutettu joukkoliikennesuunnitelman

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (6) 358 Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä Päätös katsoi valtuutettu Pilvi Torstin aloitteen loppuun

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomi-englanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Osa oppiaineista opetetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 51 Soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen perusteet HEL 2014-004410 T 12 00 01 Päätös päätti seuraavista soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Väinölä Päivi. Muut saapuvilla olleet Honko Niina vt. sivistystoimenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 9/2016 177 Koulutuslautakunta 08.12.2016 Aika 08.12.2016 klo 18:00-19:19 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Lonka Merja Suursalmi Pentti Talja Arja Suikkanen

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja sivistyslautakunta

KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ Kasvatus- ja sivistyslautakunta KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.1.2018 Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.12.2017 66 Sisällysluettelo 1. Toimintasäännön soveltaminen...3 2. Toimielinorganisaatio... 3 2.1. Kasvatus- ja

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 27.8.2015 34 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 33 KOKOUSAIKA 27.8.2015 klo 18- KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi Hintikka

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Tuija Willberg Esiopetuksen palveluntuottajaksi ilmoittautuminen lukuvuodesta 2019 2020 alkaen sekä varhaiskasvatuksen yksityisten päiväkotien palvelusetelisääntökirjan muuttaminen esiopetuksesta maksettavan korvauksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 18.03.2015 Sivu 1 / 1 1228/12.01.02/2015 32 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot