Kirkonkylät ja maaseudun pienet keskukset politiikan väliinputoajina Petri Kahila, tutkimusjohtaja Karjalan tutkimuslaitos petri.kahila@uef.fi 100 suomalaista kirkonkylää - kuntien keskukset muutoksessa 16.5.2017 Ympäristöministeriö, Helsinki
Käsitteiden määrittelyä Kirkonkylä on taajama, jossa kunnan kirkko sijaitsee. Se voi myöskin olla varsinainen kuntakeskus. Maaseudun pieni keskus on tässä yhteydessä taajama/kylä, joka sijaitsee varsinaisen kuntakeskuksen tai kirkonkylän ulkopuolella. Politiikalla viittaan esityksessä niin aluepolitiikkaan kuin maaseutupolitiikkaan sekä elinkeinopolitiikkaan ja elinvoimapolitiikkaan.
Politiikan kohdentuminen monikeskuksisiin kuntiin Yksikeskuksinen Monikeskuksinen, hierarkinen Monikeskuksinen, täydentävä
Kuntien eri osien tasapainoinen kehittäminen (1) Periaatteessa tasapainoisuuden määrittely on intressisidonnaista Kuntien sisällä valtaryhmittymiä muodostuu useita, mikä edellyttää valintoja ja ristiriitojen ratkaisemista Kehittämistoiminnassa edellytetään vuorovaikutteista, verkostomaista ja horisontaalista päätöksentekokulttuuria Monissa kunnissa ei välttämättä ole täysin onnistuttu rakentamaan laajaa näkökulmaa kehittämiseen
Kuntien eri osien tasapainoinen kehittäminen (2) Käytännössä tunnistettavissa tiettyjä vaaratekijöitä kirkonkylien sekä pienten keskusten väliinputoamiselle 1. Talouden ja väestön keskittymiskehitys 2. Kuntaliitosten yleistyminen 3. Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset
Eri politiikoiden vaikutus väliinputoamiseen (1) Aluepolitiikka Perinteisesti määritelty maaseutualueiden kehittämiseen Kuntakeskukset olivat alussa keskiössä Maaseutupolitiikka 1990-käynnistynyt maaseutupolitiikka nosti maaseudun pienet keskukset politiikan keskiöön Maaseutupolitiikassa korostui usko alhaalta ylöspäin suuntaavaan kehitykseen Kuntakeskukset ovat jääneet tietyssä mielessä maaseutupolitiikan varjoon
Eri politiikoiden vaikutus väliinputoamiseen (2) Elinkeinopolitiikka Aluepolitiikan pohjalta vahvistui kuntien elinkeinopolitiikan toteuttaminen ja sitä kautta kuntakeskusten kehittäminen Seutuistuminen muutti elinkeinopolitiikan kehittämisen painopisteitä, siirsi kuntakeskusten painotusta politiikassa Vahva kilpailukykypolitiikka korosti suurempia kokonaisuuksia Elinvoimapolitiikka Elinvoimapolitiikka korostaa kykyä uudenluomiseen ja sopeutumiseen Paikkaperustaisuuden periaatteet ovat vahvasti mukana Elinvoimapolitiikka on ehkä vahvimmillaan kuntakeskuksissa
Lopuksi Toteutuuko kunnissa kirkonkylien/kuntakeskusten kehittämisen renessanssi elinvoimapolitiikan pohjalta? Osallistuminen/osallistaminen hakevat uusia vaikuttamiskanavia Periaatteessa ratkaisevana tekijänä voi olla maakuntien taloudellisen liikkumavaran määräytyminen Kuntakeskusten ja pienten keskusten väliinputoaminen jatkossa: 1. Miten hyvinvoinnin edistäminen todellistuu kunnissa? 2. Onnistuuko maaseutupolitiikan nivominen osaksi elinvoimapolitiikkaa 3. Onnistuvatko kunnat hyödyntämään uusia vaikuttamiskanavia sekä luomaan/muokkaamaan itse toiminnallaan yhteisöjä
Kysymyksiä ja kommentteja Petri Kahila, tutkimusjohtaja Karjalan tutkimuslaitos petri.kahila@uef.fi 9