Mitä päästökaupan tarkkailuvelvollisten tulee mitata?



Samankaltaiset tiedostot
Päästökaupan käytännön järjestelyt Suomessa

Todentaminen - tausta

Mikä muuttuu todentamisessa?

Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus

Todentamisraportti. Energiaviraston todentajapäivä

CCS:n rooli päästökaupassa

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä tammikuuta /2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Ajankohtaista päästökaupasta

Ajankohtaista päästöjen tarkkailussa, raportoinnissa ja todentamisessa

MRV-asetuksen keskeinen sisältö

SISÄLLYS. N:o 642. Laki. ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain 21 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007

Bionesteiden kestävyys päästökaupassa

Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2004 N:o Laki. N:o 734. aravalain muuttamisesta

Kestävyyslain mukainen todentaminen

Mittausten jäljitettävyysketju

Mitä kalibrointitodistus kertoo?

N:o Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta /2014 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. Energiaviraston maksullisista suoritteista

SISÄLLYS. N:o 730. Valtioneuvoston asetus. päästökaupasta. Annettu Helsingissä 5 päivänä elokuuta 2004

Tietosuojaseloste. 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa

Päästölupiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia päästökauppakaudelle

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä tammikuuta /2014 Laki. päästökauppalain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2014

Laki biopolttoaineista ja bionesteistä

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä toukokuuta /2011 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Päästökaupan kompensaatiotuen laskenta ja kohdentaminen. Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Kari Lavaste

Todentaminen biopolttoaineista ja bionesteistä annetun lain mukaan

Ajankohtaista biopolttoaineiden kestävyyskriteereissä

Mitä on huomioitava kaasupäästöjen virtausmittauksissa

PÄÄSTÖKAUPAN SÄHKÖINEN ASIOINTIJÄRJESTELMÄ - FINETS

Polttoaineen määrittely metsähakevoimalaitoksilla

Toiminnanharjoittajan kestävyyskriteeriohje

Luonnos valtioneuvoston asetukseksi päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensoimisesta

Maksutta jaettavat päästöoikeudet neljännellä päästökauppakaudella. Päästökaupan ajankohtaispäivä

TR 10 Liite PANK-HYVÄKSYNTÄ Lisävaatimukset PTM-mittaukselle. C) mspecta

Kestävyystodentamisen kehittämisestä. Nora Kankaanrinta, Kestävyysasiantuntija Energiavirasto Todentajapäivä

Biopolttoaineiden käyttö ja niiden kestävyys

PÄÄSTÖKAUPPALAIN UUDISTAMINEN, LUONNOS PYKÄLÄMUUTOKSISTA

Raportti. Energiateollisuus ry raportti. Polttoaine-energian määrittäminen taselaskennan avulla päästökaupassa

PÄÄTÖKSET KOMISSIO KOMISSION PÄÄTÖS, tehty 18 päivänä heinäkuuta 2007,

SISÄLLYS. N:o 59. Työ- ja elinkeinoministeriön asetus. yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetun hyvityksen enimmäismäärän tarkistamisesta

Mittausjärjestelmän kalibrointi ja mittausepävarmuus

AKKREDITOINNIN VAATIMUKSET TESTAUSMENETELMILLE JA KALIBROINNILLE

Laki biopolttoaineista ja bionesteistä

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Leena Rantanen (6)

Uutta EMV:n ohjeistuksessa

Unionin rekisteriä koskeva toimenpidepyyntö

Terveydenhuollossa käytettävät muut kuin itsetoimivat vaa at

Esittelijä / Föredragande / Referendary. Ratkaisija / Beslutsfattare / Decision-maker. Nimi / Namn / Name: Pvm / Datum / Date: Pvm / Datum / Date:

t osatekijät vaikuttavat merkittävästi tuloksen epävarmuuteen Mittaustulosten ilmoittamiseen tulee kiinnittää kriittistä

TURVATEKNIIKAN KESKUS MITTAUSTEN LUOTETTAVUUS KAUPANKÄYNNISSÄ

1 (15) Dnro 747/302/ Neljäs päästökauppakausi Päästöoikeuksien ilmaisjaon 1. jakokausi

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K Q D

Tarkkailumenetelmäsuunnitelman (MMP) usein kysyttyjä kysymyksiä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet

Ympäristönsuojelulain mukainen valvonta ilmaan johdettavien päästöjen osalta

Standardin SFS-EN ISO/IEC 17025:2017 asettamat vaatimukset (mikrobiologisten) menetelmien mittausepävarmuuden arvioinnille ja ilmoittamiselle

Lannanpolttolainsäädäntö muuttui Mitä se tarkoittaa?

Versio /302/ Todentajaohje. Versio 1.2

Biopolttoainelainsäädäntö ja tukipolitiikka Jukka Saarinen TEM/Energiaosasto

Laki. lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 2 päivänä marraskuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Uuden työ- tai mittavälineen luominen tietokantaan

Neljännen päästökauppakauden kynnyksellä: päästökaupan muutokset ja tulevaisuus. Päästökaupan ajankohtaispäivä Mikko Paloneva

Energiaviraston ohje päästökaupan epävarmuustarkastelua varten

Unionin rekisteriä koskeva hakemus

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Helsingin Energia Tuotannon tukipalvelut Julkinen Anna Häyrinen (6)

Lentolaskuri kohti vastuullisempaa lentomatkailua. Tietoa laskurin toiminnasta (päivitys )

Lentoliikenteen päästökauppa ETS. Komission asetusehdotus jatkokaudeksi Janne Mänttäri

Konepajatekniset mittaukset ja kalibroinnit

Ohjeasiakirja (Energiaviraston epävirallinen käännös)

LCP päästöjen valvonta miksi sitä tarvitaan?

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu

Biopolttoaineiden hiilineutralisuusja kestävyyskriteerit ukkospilviä taivaanrannassa?

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Siikavirta Hanne(TEM) EI JULKINEN. Suuri valiokunta

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Äänekosken energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Todentajien hyväksyminen tuotantotukijärjestelmään

Kestävyyttä koskevan lain valmistelu biopolttoaineille ja bionesteille

TURVATEKNIIKAN KESKUS KULUTTAJA JA KAUPANKÄYNNIN MITTAUKSET

Luonnos lakiehdotukseksi biopolttoaineiden ja bionesteiden kestävyydestä. Kestävyyskriteeri-info Hallitusneuvos Anja Liukko

KOMISSION ASETUS (EU)

Energiapoliittisia linjauksia

Polttoaineiden lämpöarvot, hyötysuhteet ja hiilidioksidin ominaispäästökertoimet

MITTAUSTEKNIIKAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HE 51/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi päästökauppalain muuttamisesta

Uutta koulutusta ilmanlaadun mittaajille. Mittaajatapaaminen, Porvoo, Katriina Kyllönen (IL, Certi)

ANNEX TO EASA OPINION 06/2013. COMMISSION REGULATION (EU) No /.. of XXX

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Ian Duncan, Jadwiga Wiśniewska ECR-ryhmän puolesta

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä tammikuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Liikenteen energiansäästöpolitiikka ja sen haasteet - näkökulma: kuorma-auto- ja pakettiautoliikenne sekä energiapalveludirektiivi

ÄÄNEVOIMA OY ILMANSUOJELUN VUOSIRAPORTTI 2016

Kasvihuonekaasujen inventaario ja. - yritysten tietotarpeet. Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Ylitarkastaja Anneli Karjalainen

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari

Tarkkailusäännösten toimivalta - alustus ja keskustelua. Sami Rinne Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

Transkriptio:

Mitä päästökaupan tarkkailuvelvollisten tulee mitata? Luotettavuutta päästökauppaan liittyviin mittauksiin MIKES 21.9.2006 Ryhmäpäällikkö, Jarno Ilme Energiamarkkinavirasto

Tarkkailun lähtötilanne pk-sektorilla Päästöjen määrittäminen perustuu ensisijaisesti polttoaineiden käytön seurantaan Suomessa polttoaineiden käyttöä seurattu ja tilastoitu vuosia laitostasolla SYKE, Tilastokeskus, verottaja Polttoainekauppa perustuu yleensä lämpöarvoon Polttoaineen käytön seuranta erilaista eri laitoksilla pienet toimijat / suuret toimijat energiataseen käyttö biopolttoaineet

Päästöjen tarkkailun säädöspohja Säädökset Päästökauppalaki (683/2004) Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus (741/2004) hiilidioksidipäästöjen tarkkailusta ja päästöistä laadittavasta selvityksestä EY:n komission tarkkailu- ja raportointiohje (2004/156/EY) Muuttuu kaudelle 2008-2012

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate Tarkkailu kattaa laitoksen kaikki päästöt

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate johdonmukaisuusperiaate Eri aikoina mitatut ja raportoidut päästöt ovat vertailukelpoisia, koska on käytetty samoja tarkkailumenetelmiä ja tietoja

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate johdonmukaisuusperiaate läpinäkyvyysperiaate Päästöjen määrittäminen on oltava toistettavissa

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate johdonmukaisuusperiaate läpinäkyvyysperiaate tarkkuusperiaate Mittaukset, ym. mahdollisimman tarkkoja Mittavälineet huolettava, kalibroitava ja tarkastettava

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate johdonmukaisuusperiaate läpinäkyvyysperiaate tarkkuusperiaate Olennaisuusperiaate Tiedoissa ei saa olla olennaisia väärintulkintoja

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate johdonmukaisuusperiaate läpinäkyvyysperiaate tarkkuusperiaate olennaisuusperiaate kustannustehokkuusperiaate

Päästöjen tarkkailun periaatteet Periaatteet määritelty EY:n tarkkailuohjeessa sekä kansallisesti KTM:n tarkkailuasetuksessa kattavuusperiaate johdonmukaisuusperiaate läpinäkyvyysperiaate tarkkuusperiaate olennaisuusperiaate kustannustehokkuusperiaate jatkuvan parantamisen periaate

Päästölupa (tarkkailusuunnitelma) Toiminnanharjoittajan laatima ja EMV:n hyväksymä todennettavissa oleva kuvaus laitoksen päästöjen tarkkailusta ja käytettävistä tarkkailumenetelmistä Tavoite: vuosittaisen päästömäärän (tco 2 ) selkeä ja todennettavissa oleva määrittäminen ja raportointi Toiminnanharjoittaja sitoutuu noudattamaan laatimaansa tarkkailusuunnitelmaa Määrittelee: mitä mitataan, miten, milloin Määrittelee: määrityksen (mittauksen) virheen

Käytettävät tarkkailumenetelmä Joko laskenta tai päästömittaus Määrittämistasot Toimintotiedoille Päästökertoimen määritykselle Hapetuskertoimen määritykselle Muuntokertoimelle Päästökauppaviranomainen (EMV) hyväksyy lupapäätöksessä

Päästöjen laskenta Hiilidioksidipäästöjen laskenta CO 2 -päästöt = toimintotiedot * päästökerroin * hapettumiskerroin Polton päästöille CO 2 -päästöt = polttoaineen kulutus [TJ] * päästökerroin [tco 2 /TJ] * hapettumiskerroin polttoaineen kulutus = käytetty polttoaine * tehollinen lämpöarvo Prosessipäästöille CO 2 -päästöt = toimintotiedot [t tai m 3 ] * päästökerroin [tco 2 /t tai m 3 ] * muuntokerroin toimintotiedot = materiaalin kulutus tai tuotannon määrä

Mittaustekniikat & välineet EY:n tarkkailuohjeen luvussa 7.2. todetaan mittaustekniikoista ja välineistä seuraavaa: Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että asiaan kuuluvat mittausvälineet kalibroidaan, mukautetaan ja tarkistetaan säännöllisin väliajoin ja ennen niiden käyttöä ja ne tarkistetaan kansainvälisiin mittausstandardeihin pohjautuvien standardien mukaisesti. Toiminnanharjoittajan on lisäksi arvioitava ja tallennettava aikaisempien mittaustulosten pätevyys, jos todetaan, että laitteet eivät täytä vaatimuksia. Jos todetaan, että laitteet eivät täytä vaatimuksia, toiminnanharjoittajan on pikaisesti ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin. Kalibroinnin ja luotettavuuden tarkistuksen tulokset on säilytettävä.

Kalibroinnit - Toiminnanharjoittaja Kalibrointivälin ja välineistön on noudatettava tarkkailusuunnitelman vaatimuksia, mikäli ne on määritelty lupapäätöksen yhteydessä. Muutoin tulee noudattaa ao. mittalaitteita koskevia kansallisia standardeja ja periaatteita Vakauslainsäädäntö (esimerkiksi vaakojen vakausta koskevat säännöt) Kalibroinnit välineistölle ja menetelmille, joita ei voida em. tavoin kalibroida omien kalibrointimenettelyjen käyttäminen sallittu tarkistetaan todentamisen yhteydessä

Kalibroinnit - Todentaja Seikat, jotka mahdollisesti parantavat kalibroinnin tarkkuutta, voidaan kirjata todentajan esittäminä kehityskohteina todentajalausunnon liitteenä jätettävään muistioon. Mikäli kalibrointeja ei ole suoritettu, tulee tämä kirjata todentajan lausuntoon. Todentajan tulee tarkastella, voiko kalibrointien suorittamatta jättäminen johtaa mahdollisesti oleelliseen virheeseen kokonaispäästöissä. Tarvittaessa toiminnanharjoittajalta lisätietoja, kirjataan poikkeamat lausuntoon ja huomioidaan asia johtopäätelmissä

Lopuksi Toiminnanharjoittajien ja todentajien tulee kiinnittää huomiota mittalaitteiden vakaamiseen ja kalibrointiin Jatkuvan parantamisen periaate Päästöluvat uusitaan kaudelle 2008 2012 Enemmän huomiota mittalaitteisiin, vakaamiseen ja kalibrointiin Mittalaitelaki voimaan 2007 Mittalaitedirektiivi Korvaa vakauslain (14.4.1965/219) ja liittyvän asetuksen Tarkoitus huomioida vaikutukset myös pk-sektorilla

Kiitos! Jarno Ilme Ryhmäpäällikkö Energiamarkkinavirasto Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki (09) 6220 3652 jarno.ilme@emvi.fi www.energiamarkkinavirasto.fi

Vakauslainsäädäntö Vakauslaki (14.4.1965/219 ) Mittaamisvälineet, joita käytetään taloudellisen edun määräämiseen yleisessä kaupassa ja liikkeessä, yleisellä myyntipaikalla sekä julkisessa toiminnassa, on vaattava. Mittaamisvälineen omistaja tai haltija on velvollinen huolehtimaan siitä, että väline on asianmukaisessa kunnossa ja tilaamaan tarvittaessa vakauksen Koskee vaakoja