MRV-asetuksen keskeinen sisältö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MRV-asetuksen keskeinen sisältö"

Transkriptio

1 MRV-asetuksen keskeinen sisältö Antti Nironen Lakimies Meriympäristö Painolastivesi- ja MRV-seminaari Trafi, Helsinki Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

2 Johdanto EU:n komission valkoinen kirja vuonna 2011: EU:n meriliikenteen hiilidioksidipäästöjä tulisi vuoteen 2050 mennessä vähentää vähintään 40 %:lla ja jos mahdollista 50 %:lla vuoden 2005 tasosta. Komission vuoden 2013 strategia meriliikenteen päästöjen liittämiseksi osaksi EU:n politiikkaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi: 1) EU:n satamissa käyvien suurikokoisten alusten hiilidioksidipäästöjen tarkkailu, raportointi ja todentaminen 2) Merenkulusta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteiden asettaminen 3) Lisätoimenpiteet, mukaan lukien markkinaperusteiset toimenpiteet, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. MRV-asetus osana EU:n ilmastopolitiikkaa Liikenteen turvallisuusvirasto

3 MRV-asetus (EU) 2015/757 MRV-asetus tuli voimaan Asetusta sovelletaan bruttovetoisuudeltaan yli oleviin kauppamerenkulun aluksiin, riippumatta siitä, minkä valtion lipun alla ne ovat. Asetusta sovelletaan niihin hiilidioksidipäästöihin, jotka syntyvät em. alusten tekemillä matkoilla 1) viimeisimmästä käyntisatamasta EU:n jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvaan käyntisatamaan ja 2) jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvasta satamasta seuraavaan käyntisatamaan sekä 3) jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvissa käyntisatamissa olon aikana Liikenteen turvallisuusvirasto 3

4 Muutamia käsitteitä Käyntisatamalla tarkoitetaan MRV-asetuksessa satamaa, johon alus pysähtyy lastaamaan tai purkamaan lastia taikka päästämään matkustajat alukseen tai aluksesta. Lukuun ei kuitenkaan oteta muun muassa pysähdyksiä, joiden yksinomaisena tarkoituksena on täydentää polttoainetai muonavarastoja, vaihtaa miehistö tai siirtyä kuivatelakalle tai korjata alusta ja/tai sen laitteita. Matkalla tarkoitetaan kaikkia aluksen liikkeitä, jotka alkavat käyntisatamasta tai päättyvät käyntisatamaan ja joiden tarkoituksena on matkustajien tai lastin kaupallinen kuljettaminen. MRV-asetuksen keskeiset velvoitteet koskevat yhtiöitä. Yhtiöllä tarkoitetaan aluksen omistajaa tai muuta organisaatiota tai henkilöä, kuten liikenteen harjoittajaa tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahtaajaa, jolle aluksen omistaja on siirtänyt vastuun aluksen toiminnoista. Tiivistetysti: Yhtiön tarkkailu- ja raportointivelvoitteet koskevat MRV-asetuksen mukaan sellaisia matkoja, joissa ainakin yksi käyntisatama sijaitsee EU:ssa Liikenteen turvallisuusvirasto 4

5 Aikataulu alkuvaiheessa Yhtiön on viimeistään toimitettava todentajalle tarkkailusuunnitelma. Hiilidioksidipäästöjen ja muiden merkittävien tietojen tarkkailu on aloitettava Todennettu päästöselvitys vuoden 2018 päästöistä on toimitettava komissiolle ja aluksen lippuvaltiolle viimeistään Aluksella on oltava mennessä vaatimustenmukaisuusasiakirja osoituksena tarkkailu- ja raportointivelvoitteiden täyttämisestä. Komissio julkaisee viimeistään tiedot raportoiduista hiilidioksidipäästöistä sekä eräitä muita merkittäviä tietoja Liikenteen turvallisuusvirasto 5

6 Tarkkailusuunnitelma ja tarkkailtavat tiedot Yhtiön on laadittava tarkkailusuunnitelma jokaiselle alukselle erikseen. Tarkkailusuunnitelmassa on muun muassa eriteltävä aluksen päästölähteet (esim. pää- ja apukoneet ja kattilat) sekä tuotava esille, millä menetelmillä (polttoaineen luovutustodistukset, polttoainetankkien tarkkailu, virtausmittarien käyttö tai suorat hiilidioksidimittaukset) polttoaineen kulutusta tarkkaillaan, jotta todentaja voisi hyväksyä tarkkailusuunnitelman. Yhtiön on todennettua tarkkailusuunnitelmaa noudattaen tarkkailtava raportointikauden eli kalenterivuoden aikana keskeisiä tietoja, joita ovat muun muassa aluksen lähtö- ja määräsatama, kulutettu polttoaine ja sen päästökerroin, hiilidioksidipäästöt, kuljetun matkan pituus, merellä vietetty aika sekä kuljetettu lasti Liikenteen turvallisuusvirasto 6

7 Päästöselvitys ja vaatimustenmukaisuusasiakirja Yhtiön on toimitettava todentajan hyväksyttäväksi vuosittainen koonnos eli päästöselvitys em. merkittävistä tiedoista, kuten esim. vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä. Jos päästöselvitys täyttää MRV-asetuksen vaatimukset, todentajan on annettava laatimansa todentamisraportin perusteella vaatimustenmukaisuusasiakirja alukselle. Yhtiön on toimitettava todennettu päästöselvitys komissiolle ja aluksen lippuvaltiolle. Todentajan on puolestaan tiedotettava vaatimustenmukaisuusasiakirjan myöntämisestä komissiolle ja aluksen lippuvaltiolle. Vaatimustenmukaisuusasiakirjaa on säilytettävä aluksella Liikenteen turvallisuusvirasto 7

8 Valvonta ja sanktiot Todentajan on velvoitettava yhtiö tarkistamaan tarkkailusuunnitelmaansa, jos suunnitelma ei täytä MRV-asetuksen vaatimuksia. Jos puolestaan päästöselvitys sisältää väärintulkintoja tai ei muuten täytä asetuksen vaatimuksia, yhtiön on viime kädessä tarkistettava päästöselvitystä ja toimitettava muut vaadittavat tiedot todettujen poikkeamien korjaamiseksi. EU:n jäsenvaltiot vastaavat MRV-asetuksen valvonnasta sekä lippuvaltion että satamavaltion roolissa. Jäsenvaltioiden on luotava seuraamusjärjestelmä, johon kuuluvia seuraamuksia määrätään MRVasetuksen mukaisten tarkkailu- ja raportointivelvoitteiden noudattamatta jättämisestä: Tietojenvaihto- ja yhteistyöjärjestelyt jäsenvaltioiden kesken Karkotusmääräykset ja pääsykiellot jäsenvaltioiden satamiin Hallinnolliset tai rikosoikeudelliset sanktiot; esim. Suomessa merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) muutosten myötä tarkkailu- ja raportointivelvoitteiden noudattamatta jättäminen rangaistavaa merenkulun ympäristönsuojelurikkomuksena Liikenteen turvallisuusvirasto 8

9 Finnish Transport Safety Agency Kumpulantie 9, Helsinki PO Box 320, FI Helsinki, Finland Telephone Responsible traffic. Courage and co-operation

EU:n MRV-asetus ja IMO:n järjestelmä alusten polttoaineen kulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen arvioimiseksi

EU:n MRV-asetus ja IMO:n järjestelmä alusten polttoaineen kulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen arvioimiseksi EU:n MRV-asetus ja IMO:n järjestelmä alusten polttoaineen kulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen arvioimiseksi Dosentti Anita Mäkinen Johtava asiantuntija Merenkulkujohtajan esikunta MERI 2016 seminaari

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan,

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan, 19.5.2015 L 123/55 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/757, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2015, meriliikenteen hiilidioksidipäästöjen tarkkailusta, raportoinnista ja todentamisesta sekä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0224 (COD) 17086/1/14 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 119 ENV 1010 MAR 191 MI 1013 ONU 167 CODEC

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2015 COM(2015) 128 final 2013/0224 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston

Lisätiedot

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 Ville-Veikko Intovuori erityisasiantuntija 27.11.2015 Responsible traffic. Bravely together.

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EUVL L 123, , s. 55)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) (EUVL L 123, , s. 55) 02015R0757 FI 16.12.2016 001.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0224(COD) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0224(COD) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 24.10.2013 2013/0224(COD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Meriliikenteen pakokaasupäästöt Tilannepäivitys. Jukka-Pekka Jalkanen Lasse Johansson

Meriliikenteen pakokaasupäästöt Tilannepäivitys. Jukka-Pekka Jalkanen Lasse Johansson Meriliikenteen pakokaasupäästöt Tilannepäivitys Jukka-Pekka Jalkanen Lasse Johansson Ilmansuojelupäivät, Lappeenranta 18.-19.8.2015 Sisältö Meriliikenteen pakokaasupäästöt SO x, PM NO x Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2013)0480),

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle (COM(2013)0480), P7_TA(2014)0424 Meriliikenteen hiilidioksidipäästöt ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi meriliikenteen hiilidioksidipäästöjen

Lisätiedot

EEDI -hanke ja laivamittauskampanja

EEDI -hanke ja laivamittauskampanja EEDI -hanke ja laivamittauskampanja Jorma Kämäräinen Johtava asiantuntija Meriympäristö ja turva-asiat Merenkulun tutkimusseminaari 12.4.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. ESITELTÄVÄT HANKKEET

Lisätiedot

MRV varustamon näkökulmaa. Mikko Varpio Fleet Manager OSM Ship Management Finland Oy

MRV varustamon näkökulmaa. Mikko Varpio Fleet Manager OSM Ship Management Finland Oy MRV varustamon näkökulmaa Mikko Varpio Fleet Manager OSM Ship Management Finland Oy Varustamo Operointi Kaupallinen operointi VARUSTAMO Harjoittaa liiketoimintaa myymällä kuljetuspalveluita omistamillaan

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.11.2013 2013/0224(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

MRV-asetuksen delegoidut säädökset ja täytäntöönpanoa koskevat säädökset

MRV-asetuksen delegoidut säädökset ja täytäntöönpanoa koskevat säädökset MRV-asetuksen delegoidut säädökset ja täytäntöönpanoa koskevat säädökset Jorma Kämäräinen Johtava asiantuntija Meriympäristö ja turva-asiat Painolastivesi ja MRV-seminaari Trafi, Helsinki 15.6.2017 Responsible

Lisätiedot

Mikä muuttuu todentamisessa?

Mikä muuttuu todentamisessa? Mikä muuttuu todentamisessa? Päästökaupan keskustelupäivä 18.4.2013 Anne Backman Energiamarkkinavirasto Säädökset todentamisesta Komission asetus (EU) n:o 600/2012 todentamisesta ja todentajien akkreditoinnista

Lisätiedot

Mitä päästökaupan tarkkailuvelvollisten tulee mitata?

Mitä päästökaupan tarkkailuvelvollisten tulee mitata? Mitä päästökaupan tarkkailuvelvollisten tulee mitata? Luotettavuutta päästökauppaan liittyviin mittauksiin MIKES 21.9.2006 Ryhmäpäällikkö, Jarno Ilme Energiamarkkinavirasto Tarkkailun lähtötilanne pk-sektorilla

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0224(COD) Lausuntoluonnos Michael Cramer (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0224(COD) Lausuntoluonnos Michael Cramer (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 4.12.2013 2013/0224(COD) TARKISTUKSET 64-205 Lausuntoluonnos Michael Cramer (PE519.757v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Todentamisraportti. Energiaviraston todentajapäivä

Todentamisraportti. Energiaviraston todentajapäivä Todentamisraportti Energiaviraston todentajapäivä 11.9.2015 Todentamisraportin tarkoitus 1. Sisältää todentamisen tulos 2. Kuvata väärintulkintoja ja poikkeamia riittävän yksityiskohtaisesti, jotta sekä

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta 1(10) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä lisättäisiin merenkulun ympäristönsuojelulakiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 5.11.2016 L 299/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1927, annettu 4 päivänä marraskuuta 2016, meriliikenteen hiilidioksidipäästöjen

Lisätiedot

Brexit ja lentoliikenne

Brexit ja lentoliikenne Brexit ja lentoliikenne Ilmailun säädösinfo 23.10 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tausta lyhyesti Yhdistynyt kuningaskunta (UK) jätti 29.3.2017 ilmoituksen aikomuksestaan erota Euroopan unionista.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2019 COM(2019) 38 final 2019/0017 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/757 muuttamisesta alusten polttoöljynkulutusta koskevien tietojen

Lisätiedot

HE 143/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta

HE 143/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä lisättäisiin merenkulun ympäristönsuojelulakiin Kansainvälisen merenkulkujärjestön

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0224(COD) Mietintöluonnos Theodoros Skylakakis (PE522.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0224(COD) Mietintöluonnos Theodoros Skylakakis (PE522. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 5.12.2013 2013/0224(COD) TARKISTUKSET 80-278 Mietintöluonnos Theodoros Skylakakis (PE522.893v01-00)

Lisätiedot

HE 3/2017 vp Hallituksen esitys MARPOLyleissopimukseen

HE 3/2017 vp Hallituksen esitys MARPOLyleissopimukseen HE 3/2017 vp Hallituksen esitys MARPOLyleissopimukseen tehtyjen muutosten hyväksymisestä sekä laeiksi muutosten kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Lisätiedot

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä

HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä HE 271/2016 Ateenan yleissopimuksen hyväksymisestä Liikenne- ja viestintävaliokunta 22.2.2017 Lakimies Reetta Timonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ateenan yleissopimus Matkustajien ja matkatavaroiden

Lisätiedot

Literature Review for the Indicative Ballast Water Analysis Methods

Literature Review for the Indicative Ballast Water Analysis Methods Literature Review for the Indicative Ballast Water Analysis Methods Ville-Veikko Intovuori Erityisasiantuntija, Meriympäristöyksikkö Merenkulun tutkimusseminaari 12.4.2017 Responsible traffic. Courage

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 480 final 2013/0224 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS meriliikenteen hiilidioksidipäästöjen tarkkailusta, raportoinnista ja todentamisesta

Lisätiedot

Turvallisuudenhallinta ja EASA-asetus

Turvallisuudenhallinta ja EASA-asetus Turvallisuudenhallinta ja EASA-asetus - Ilmailun säädösinfo 23.10.2018 Heli Koivu, ilmailun esikunta Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Käydään läpi Trafi ja toimijat osana globaalin turvallisuudenhallinnan

Lisätiedot

Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien GA Vaihe II Jyrki Laitila. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien GA Vaihe II Jyrki Laitila. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Seminaari lentokelpoisuushenkilöstölle ja ilmaaluksien omistajille 21.3.2016 GA Vaihe II Jyrki Laitila Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Lyhyt yksikön esittely Historiaa lyhyesti GA Phase

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Meriliikenteen päästöt ja roskaantuminen. Mirja Ikonen Ville-Veikko Intovuori

Meriliikenteen päästöt ja roskaantuminen. Mirja Ikonen Ville-Veikko Intovuori Meriliikenteen päästöt ja roskaantuminen Mirja Ikonen Ville-Veikko Intovuori 16.4.2019 2 Helsingin sopimus HELCOMin Suositukset MARPOL 73/78- yleissopimus Merenkulun ympäristönsuojelulaki ja -asetus PRF-

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO Bryssel 19. joulukuuta 2018 Rev1 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA EU:N PÄÄSTÖKAUPPAJÄRJESTELMÄ Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti

Lisätiedot

Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu. Meriteollisuus ry:n syysseminaari Vilja Klemola

Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu. Meriteollisuus ry:n syysseminaari Vilja Klemola Kasvihuonepäästöt IMOssa tapahtuu Meriteollisuus ry:n syysseminaari 22.11.2018 Vilja Klemola 1 Merenkulun kasvihuonekaasupäästöt Kansainvälinen merenkulku vastaa noin 2,5 prosentista kaikista maailman

Lisätiedot

Helavuori Markus(LVM) JULKINEN

Helavuori Markus(LVM) JULKINEN Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2017-00364 Helavuori Markus(LVM) 02.11.2017 JULKINEN Asia Tilannekatsaus merenkulun ilmastotoimista Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2015 COM(2015) 146 final 2015/0071 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriympäristön suojelukomitean 68. istunnossa

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 31.3.2017 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Esiselvitys liikennehallinnon virastouudistuksesta (LIIVI) julkaistiin 17.2.2017 (ml. liikenteenohjaus)

Lisätiedot

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos

Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Vaikutusarvio - matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin muutos Jouni Lappalainen Erityisasiantuntija Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sisältö Matkustaja-aluksia koskevan henkilöluettelodirektiivin

Lisätiedot

Sataman turva-asiat. Henrik von Bonsdorff, ylitarkastaja Trafi Meri seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Sataman turva-asiat. Henrik von Bonsdorff, ylitarkastaja Trafi Meri seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Sataman turva-asiat Henrik von Bonsdorff, ylitarkastaja Trafi Meri 5.5.2015 -seminaari 5.5.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Safety vs. Security turvallisuus turva ISPS Taustaa

Lisätiedot

Rikkidirektiivin toimeenpano

Rikkidirektiivin toimeenpano Rikkidirektiivin toimeenpano Jorma Kämäräinen Johtava asiantuntija Meriympäristö ja turva-asiat Teollisuuden polttonesteet Tampere, 9.-10.9.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. LUENNON AIHEET

Lisätiedot

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 7.4.2017 Reetta Timonen Esa Pasanen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004

ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 ALUSTEN PAINOLASTIVESIEN JA SEDIMENTTIEN VALVONTAA JA KÄ- SITTELYÄ KOSKEVA KANSAINVÄ- LINEN YLEISSOPIMUS, 2004 Ville-Veikko Intovuori erityisasiantuntija 24.2.2016 Responsible traffic. Bravely together.

Lisätiedot

Vammaisen ja liikuntarajoitteisen matkustajan oikeudet merija sisävesiliikenteessä

Vammaisen ja liikuntarajoitteisen matkustajan oikeudet merija sisävesiliikenteessä Vammaisen ja liikuntarajoitteisen matkustajan oikeudet merija sisävesiliikenteessä Tervola Kirsi Organisaatiopalvelut, lentotoiminnan koulutus -yksikkö 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../..

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX [...](2012) XXX luonnos LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012 KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. annettu XXX Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: 26.6.2014 Voimaantulopäivä: 1.8.2014 Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18 :n 1 momentti

Lisätiedot

Päästökaupan käytännön järjestelyt Suomessa

Päästökaupan käytännön järjestelyt Suomessa Päästökaupan käytännön järjestelyt Suomessa YJY:n seminaari 14.11.2006 Ryhmäpäällikkö, TkT Jarno Ilme Energiamarkkinavirasto Energiamarkkinavirasto 1 Energiamarkkinavirasto Energiamarkkinavirasto on vuonna

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset alkaen

Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset alkaen Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset 1.7.2018 alkaen Susanna Metsälampi 23.10.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Noudatettavien säädösten kirjo on perinteisesti ollut laaja Ilmailulaki

Lisätiedot

ITÄMEREN NECA-ALUEEN AIHEUTTAMAT KUSTANNUKSET MERENKULULLE

ITÄMEREN NECA-ALUEEN AIHEUTTAMAT KUSTANNUKSET MERENKULULLE ITÄMEREN NECA-ALUEEN AIHEUTTAMAT KUSTANNUKSET MERENKULULLE Jorma Kämäräinen Johtava asiantuntija Meriympäristö ja turva-asiat Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Helsinki, 8.3.2016 Vastuullinen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta /2014 Laki. merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta /2014 Laki. merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2014 998/2014 Laki merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä marraskuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Lentoon! 2017 seminaari Suomen ilmailun turvallisuudenhallinta Heli Koivu / ilmailun esikunta. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Lentoon! 2017 seminaari Suomen ilmailun turvallisuudenhallinta Heli Koivu / ilmailun esikunta. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Lentoon! 2017 seminaari 28.10.2017 Suomen ilmailun turvallisuudenhallinta Heli Koivu / ilmailun esikunta Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ytimessä riskienhallinta vaaratekijä huono sää väsymys kokemattomuus

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1839 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, asetuksen (EU) N:o 389/2013 muuttamisesta Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden teknisen

Lisätiedot

Miten yritysten tulee toimia?

Miten yritysten tulee toimia? 20.2.2013 Hyvä jäsenyritys! Matkustajien oikeuksia koskeva asetus voimaan 1.3.2013 Matkustajien oikeuksia koskeva EU-asetus astuu voimaan myös Suomessa 1.3.2013. Asetus on sellaisenaan sovellettavaa oikeutta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä tammikuuta /2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä tammikuuta /2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä tammikuuta 2013 28/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista päästökauppakaudella 2013 2020

Lisätiedot

Laki. merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Laki. merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki merenkulun ympäristönsuojelulain muuttamisesta kumotaan merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 4 luvun 2 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 2 :n 25 ja 36 kohta,

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Romutuspalkkiokokeilun viranomaissäädökset ja lainsäädäntö

Romutuspalkkiokokeilun viranomaissäädökset ja lainsäädäntö Romutuspalkkiokokeilun viranomaissäädökset ja lainsäädäntö Juha Kenraali 4.5.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Romutuspalkkio kokeilun tausta ja tavoitteet Edistää autokannan uudistumista

Lisätiedot

Painolastivesiyleissopimuksen sallimat vapautukset

Painolastivesiyleissopimuksen sallimat vapautukset Painolastivesiyleissopimuksen sallimat vapautukset Ville-Veikko Intovuori Ylitarkastaja Responsible traffic. Bravely together. Sisältö: Vapautukset Same Risk Area G7 riskinarviointiohjeistuksen mahdolliset

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0204/194. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0204/194. Tarkistus 22.3.2019 A8-0204/194 194 1 artikla 1 kohta 5 alakohta a alakohta 7 artikla 1 kohta Täyttääkseen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn vaatimuksen yrityksen on pystyttävä pysyvästi vastaamaan taloudellisista

Lisätiedot

PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA

PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA PIENVENESATAMIEN JÄTEHUOLTOSUUNNITELMA 28.7.2011 Tampereen kaupunki Satamatoimisto PL 487 33101 TAMPERE 1 Sisällysluettelo 1) Lainsäädäntö ja valvonta... 3 1.1) Lait ja asetukset... 3 1.2) Valvontatoimenpiteet

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa

Tietosuojaseloste. 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa 1.Rekisterinpitäjä 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Nimi: Energiavirasto Y-tunnus: 1738354-6 Osoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki Muut yhteystiedot: puh. 029 5050 000 (vaihde), kirjaamo@energia.fi

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan merenkulun ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Kansainvälinen ratkaisu lentoliikenteen päästöhyvitysjärjestelmä CORSIA

Kansainvälinen ratkaisu lentoliikenteen päästöhyvitysjärjestelmä CORSIA Kansainvälinen ratkaisu lentoliikenteen päästöhyvitysjärjestelmä CORSIA Päästökaupan ajankohtaispäivä, Energiavirasto 23.11.2016, Messukeskus Tiia Jyräsalo Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taustaa

Lisätiedot

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille

Määräystulkinnat. Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Määräystulkinnat Kotimaan liikenteen matkustaja-alusten palomääräykset Ohje paloeristystä vastaavasta turvallisuustasosta koneistotilojen ja keittiöiden rajapinnoille Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Lisätiedot

Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä

Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä Kansainvälisen lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen hyvitysjärjestelmä Liikenne- ja viestintävaliokunta 09.06.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kv. lentoliikenteen markkinaehtoinen päästöjen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014. 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 1121/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Euroopan unionin ulkopuolisista maista tuotavien lemmikkieläinten, eläimistä saatavia

Lisätiedot

Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit?

Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit? Litium-akut tulivat, olemmeko valmiit? Miina Grönlund, Trafi 22.3.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma klo 12.00 12.45 klo 12.45 13.15 klo 13.15 14.00 klo 14.00 14.30 klo 14.30 15.00

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta /2015 Laki

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta /2015 Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2015 37/2015 Laki lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Annettu Helsingissä 23 päivänä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen aiheet: Sääntelyn foorumit Ajoneuvoasiat Massat ja mitat Päästöt

Lisätiedot

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus

Non-SOLAS-direktiivin soveltamisalaan kuuluvien kotimaan matkoilla liikennöivien matkustaja-alusten turvallisuus 1 (6) Antopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimaantulopäivä: [pp.kk.vvvv] Voimassa: toistaiseksi Säädösperusta: Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009), 15 :n 3 momentti ja 18

Lisätiedot

Laki. lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta

Laki. lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta Laki lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan lentoliikenteen päästökaupasta annetun lain (34/2010) 2, 4, 7 9, 11, 12, 14, 16, 18 ja 21 27, sellaisina

Lisätiedot

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. 2003R0782 FI 20.04.2009 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 782/2003, annettu

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 479 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE meriliikenteen päästöjen

Lisätiedot

Merenkulun ympäristönsuojelun toimenpiteet

Merenkulun ympäristönsuojelun toimenpiteet Merenkulun ympäristönsuojelun toimenpiteet Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 02.03.2015 Dosentti Anita Mäkinen Johtava asiantuntija Sisältö 1. Merenkulun ympäristöasioiden

Lisätiedot

Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari 28.1.2014

Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari 28.1.2014 Lentokelpoisuustarkastajien kertausseminaari 28.1.2014 Lentokelpoisuustarkastuksen dokumentointi Jukka Parviainen Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. M.A.710 Lentokelpoisuustarkastus Dokumenttien tarkastus

Lisätiedot

Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO

Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO Uudet lentotoimintavaatimukset PART-NCC, -NCO ja -SPO Ilmailun sääntelyn sidosryhmätilaisuus 9.10.2014 Yksikönpäällikkö Kirsi Lähteenmäki-Riistama Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lentotoiminta-asetus

Lisätiedot

Liite II huolto-ohjelma

Liite II huolto-ohjelma Liite II huolto-ohjelma Jukka Parviainen 4.10.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulaki 864/2014 34 Lentokelpoisuuden ylläpitäminen Ilmailuun käytettävän ilma-aluksen omistajan, haltijan

Lisätiedot

Suomen ilmailun turvallisuudenhallinta

Suomen ilmailun turvallisuudenhallinta Suomen ilmailun turvallisuudenhallinta Heli Koivu, johtava asiantuntija, SSP focal point Ilmailun esikunta Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Miksi turvallisuudenhallintaa? Meidät toi tähän: Tekniikan

Lisätiedot

Kasvihuonekaasujen inventaario ja. - yritysten tietotarpeet. Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.

Kasvihuonekaasujen inventaario ja. - yritysten tietotarpeet. Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5. Kasvihuonekaasujen inventaario ja päästökauppa - yritysten tietotarpeet Riitta Pipatti Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Esityksen sisältö! YK:n ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja!

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 789/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004,

Euroopan unionin virallinen lehti. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 789/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, 30.4.2004 L 138/19 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 789/2004, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2004, lasti- ja matkustaja-alusten siirtämisestä yhteisössä rekistereiden välillä ja neuvoston

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.12.2015 COM(2015) 636 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

U 49/2018 vp Asiantuntijakuuleminen Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenneneuvos, johtava asiantuntija Kari Saari

U 49/2018 vp Asiantuntijakuuleminen Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenneneuvos, johtava asiantuntija Kari Saari Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisen merenkulkualan yhdennetyn palveluympäristön perustamisesta ja direktiivin 2010/65/EU kumoamiseksi U 49/2018 vp Asiantuntijakuuleminen

Lisätiedot

Esteettömyys rautatiejärjestelmässä

Esteettömyys rautatiejärjestelmässä 1 (5) Antopäivä: 18.12.2014 Voimaantulopäivä: 1.1.2015 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 Voimassa: toistaiseksi EU-asetus, jonka avoimia kohtia ja erityistapauksia määräys koskee: Komission

Lisätiedot

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016

Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016 Kotimaan liikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuusinfo 21.1.2016 Ohje alusten paloturvallisuutta koskevassa määräyksessä vaadittavaa paloeristystä vastaava turvallisuustaso koneistotilojen ja keittiöiden

Lisätiedot

Trafin ajankohtaiskatsaus

Trafin ajankohtaiskatsaus Trafin ajankohtaiskatsaus 19.1.2018 Ove Hagerlund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajankohtaista: Trafin organisaatiomuutokset: Kari Wihlman siirtyi Livi:n pääjohtajaksi Mia Nykopp nimitettiin

Lisätiedot

Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen

Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen Part-NCO ja sen vaikutukset lentokelpoisuuteen Lentokelpoisuus-seminaari, Helsinki 21.3.2016 Erik Korpijärvi, Pertti Aaltio Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ohjelma EASA OPS ja Part-NCO/Part NCC

Lisätiedot

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ove Hagerlund 21.1.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin toiminnan perusta 21.1.2016

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus

Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus N:o 888 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus hiilidioksidipäästöjen todentajien hyväksymismenettelystä ja todentamistehtävän suorittamisesta päästökauppakaudella 2008 2012 Annettu Helsingissä 11 päivänä

Lisätiedot

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä.

Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Mahdollistamme hyvinvointia ja kilpailukykyä liikenteestä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Matti Latvalahti 1.4.2016 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin toiminnan perusta 1.4.2016

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.5.2018 COM(2018) 278 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisen merenkulkualan yhdennetyn palveluympäristön perustamisesta

Lisätiedot

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013

Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Energia- ja ilmastotiekartan 2050 valmistelu Suomen Kaasuyhdistyksen syyskokous 20.11.2013 Sami Rinne TEM / Energiaosasto Esityksen sisältö Suomen energiankulutus ja päästöt nyt 2020 tavoitteet ja niiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot