Sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallitusneuvos Pekka Järvinen Syyskuu 2016 5.9.2016 1
Tässä esityksessä Voimaanpanolaki Henkilöstö Omaisuus Rahoitus Maakunta sote-tehtävissä Toimeenpanon tuki Aikataulu 5.9.2016 2
Voimaanpanolaki Laissa säädetään maakuntalain ja sote-järjestämislain voimaanpanon edellyttämistä toimenpiteistä: maakuntajako väliaikaishallinto henkilöstön asema voimaantulo omaisuusjärjestelyt kunnallisveroa koskeva sääntely toimeenpano 5.9.2016 3
Henkilöstön siirtyminen ja asema Siirto koskee n. 220 000 työntekijää Henkilöstö siirtyy maakunnan tai sen omistaman yhtiön palvelukseen liikkeenluovutuksen periaattein vuoden 2020 loppuun saakka Henkilöstöä koskevat oikeudet ja velvollisuudet säilyvät KT Kuntatyönantajat toimii jatkossa myös maakuntien työnantajaedustajana Maakuntien palvelukseen siirtyvät tulevat kunnallisen eläkejärjestelmän piiriin 5.9.2016 4
Omaisuuden siirto kunnilta maakunnille Lakisääteisten kuntayhtymien omaisuus siirretään varoineen, velkoineen ja sitoumuksineen maakunnille Järjestämisvastuun siirtoon liittyvä irtaimisto siirtyy maakunnille Kunnan jäsenosuus ja omaisuuden arvo kunnan taseesta poistuu ja peruspääomaa alennetaan vastaavalla määrällä 3Kunnan järjestämän perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaalitoimen ja pelastustoimen käytössä olevat tilat maakunta vuokraa vähintään 3 vuodeksi Mahdollisesti tyhjilleen jäävien kiinteistöjen riski ei jää yksittäiselle kunnalle 5.9.2016 5
Verotulojen siirto kunnilta Kunnilta maakunnille siirtyvien tehtävien kokonaiskustannus on Kunnallisveroprosentteja alennetaan 12,3 prosenttiyksiköllä vuonna 2019 17,7mrd 11,3 mrd Vuosina 2020 2021 kunta voi nostaa tuloveroprosenttia korkeintaan keskimäärin 0,5 prosenttiyksikköä vuodessa Kuntien osuutta yhteisöverosta vähennetään Valtionosuuksista siirretään 0,5 mrd 5,9 mrd Rajasta voidaan poiketa poikkeustilanteissa Maakuntien tehtävien rahoitus 5.9.2016 6
Kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistus Uuden valtionosuusjärjestelmän kautta uudistuksen kuntakohtainen muutos rajoitetaan +/- 100 per asukas 4 vuoden siirtymäajan kuluessa VOS-järjestelmän rakenne pääosin ennallaan Uutena kriteerinä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (korvaa työpaikkaomavaraisuuden) Verotulojen tasausjärjestelmän rajat muuttuvat +/- 100 Puolet kiinteistöverotuloista sisällytetään tasausjärjestelmään 5.9.2016 7
Maakuntakonserni sote-tehtävissä Maakuntavaltuusto Maakuntahallitus --------------------- Maakuntajohtaja Maakunnan sote-lautakunta Konserniohjaus Valtuusto päättää: tavoitteet, hallintosääntö, investointisuunnitelma, tilinpäätöksen vahvistaminen, vastuuvapaus yms. lakisääteiset asiat Valtuuston tehtäviin kuuluva päätöksenteko mm. hallintosääntö ja palvelutuotantostrategia (sis. palvelulaitoksen hallintosäännön ja ostopalveluhankintojen linjaukset) soten yhteistyösopimuksen hyväksyminen ja sen valmisteluun osallistuminen ja niistä maakunnan alueelle johdettavat linjaukset Maakuntahallitus: Konserniohjaus (maakunnan yhtiöt ja palvelulaitos) Maakuntajohtaja Maakunnan virkamiesjohto ja esittely maakuntahallitukselle, konsernijohto Sote-järjestämisjohtaja viranhaltijaorganisaatio Järjestäjän ohjaus ja valvonta Maakunnan konserniyhtiöt (muu kuin sote - tuotanto) Ostopalveluhankinnat omaan tuotantoon Maakunnan palvelulaitos - Hallitus ja johtaja Maakunnan oman sotetuotannon yhtiöt Soten järjestämisestä vastaava toimielin: Valtuuston hallintosäännössä määrittelemissä rajoissa järjestämisvastuuta ja tuottamista koskevat päätökset ja yleiset toimintalinjat Sote-johtaja: järjestämisen operatiivinen johto Palvelulaitoksen hallitus ja johtaja: oman tuotannon operatiivinen ja ammatillinen johto ja oman tuotantotoiminnan järjestäminen ostopalvelujen hankinta maakunnan linjaamissa rajoissa maakunnan omaan tuotantoon ammattilaisista koostuva hallitus ja johtaja (ei luottamushenkilöitä) 5.9.2016 8
Sote-uudistuksen muutostuki Sote-uudistuksen toimeenpanon valtakunnallinen valmisteluryhmä Tietopohjan laajentaminen ja uudenlainen tiedontuotanto (THL) Maakuntien sote-koordinaattorit ICT-muutostuki ja Digi-sote Kärkihankkeiden muutostuki Muutosakatemia 5.9.2016 9
Muutosakatemia Sote- ja maakuntauudistuksen yhteinen Tavoitteena: yhteinen käsitys uudistuksen tavoitteista ja keinoista kehittää valmiuksia asiakaskeskeisten palveluiden uudistamiseksi ja monitoimialaisen maakunnan perustamiseksi päivittää muutosjohtamista koskevia tietoja ja taitoja että osallistujat voivat toimia muutosagentteina omissa maakunnissaan. Toteutetaan vuosina 2017 2019. 5.9.2016 10
Uudistuksen onnistumisen avaintekijät Sitoutuneisuus ja keskinäinen luottamus kaikkien toimijoiden välillä Yhteistyö asukkaiden, päättäjien ja henkilöstön välillä Omaehtoisuus ja oman maakunnan erityispiirteiden huomiointi Digitalisaatio, toimintatapojen uudistaminen ja hyvä johtaminen Maakunta voi olla suuri tai pieni. Ovathan valtiotkin. Rohkea ote tulevaisuuteen 5.9.2016 11
Maakuntauudistuksen aikataulu Lainsäädäntö voimaan /maakuntien väliaikaiset valmisteluelimet Maakunnat aloittavat toimintansa Esivalmistelu 2016 6/2017 7/2017 3/2018 1/2019 2016 2017 2018 2019 2020 2021 4/2017 Kuntavaalit 1/2018 Ensimmäiset maakuntavaalit 4/2021 Kuntavaalit ja maakuntavaalit 5.9.2016 12
Muutos tehdään vaiheittain Esivalmistelu 2016 31.6.2017 Maakuntien väliaikaiset valmisteluelimet 1.7.2017 28.2.2018 Maakunnat ensimmäisten vaalien jälkeen 1.3. 31.12.2018 Maakunnat toiminnassa 1.1.2019 5.9.2016 13
Lisätiedot http://alueuudistus.fi #sote #maakunta2019 #maakuntauudistus @thpoysti 1 5.9.2016 14