Strategiaseuranta 2015 Lautakunta/toimielintaso (taso 3) Tulostettu 6.8.2015 lautakunta/toimielinkäsittelyn taustamateriaaliksi
Hyvinvointiohjelma
1.1. Kannustetaan asukkaita kasvattamaan ja kasvamaan yhdessä samanarvoisina sekä oppimaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten elämän eri vaiheissa. Koulutustarjonnassa kiinnitetään huomiota elinikäisen oppimisen mahdollisuuksiin. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Huovila, Krista 31.7.2015 10:43. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:56. Yksilöllinen tunniste: PRO-1865-5866-fi 6.8.2015 1.1.8. Kirjaston palveluissa erityishuomio aktiivisiin senioreihin, kotipalvelua tarvitseviin senioreihin, nuoriin, maahanmuuttajiin. Lukutaidon, medialukutaidon ja elinikäisen oppimisen edistäminen lukupiirein, vinkkaustoiminnoin, hankkein ja lukudiplomein. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjasto järjestää erilaisia luentoja, kirjailijavierailuita, konsertteja, näyttelyitä, nukketeatteria, elokuvaesityksiä ja yhteislaulutilaisuuksia. Kirjastossa toimii kirjallisuus - ja harrastuppirejä. Osallistutaan kulttuuripolku-, lukudiplomi- ja lukuintoprojekteihin. Järjestetään kirjavinkkausta ja kirjaleikkiä, koululuokille järjestetään suunnitelman mukaiset kirjastonkäytönopetukset. Satutunteja järjestetään säännöllisesti, myös venäjän kielellä. Sarjakuvaklinikka ja kielikahvila toimivat. Internetopastusta järjestetään säännöllisesti. Kirjaston digipajassa asiakkaat voivat digitoia omia aineistojaan. Lukukoiratoimintaa on järjestetty. Kirjasto järjestää erilaisia luentoja, kirjailijavierailuita, konsertteja, näyttelyitä, nukketeatteria, elokuvaesityksiä ja yhteislaulutilaisuuksia. Kirjastossa toimii kirjallisuus - ja harrastuppirejä. 2014: Tapahtumat ja osallistujat: yhteensä: 594 tapahtumaa, osallistujia tapahtumissa yhteensä oli 12185. 1.1.-30.6. Tapahtumat 487, osallistujia yhteensä 7376. Hengaa kirjastossa - projektin tilasuunnitelma toteutettiin. Sanataideprojekti toteutettiin.
1.1. Kannustetaan asukkaita kasvattamaan ja kasvamaan yhdessä samanarvoisina sekä oppimaan nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten elämän eri vaiheissa. Koulutustarjonnassa kiinnitetään huomiota elinikäisen oppimisen mahdollisuuksiin. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Huovila, Krista 31.7.2015 10:43. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:56. Yksilöllinen tunniste: PRO-1865-5866-fi 6.8.2015 Osallistutaan kulttuuripolku-, lukudiplomi- ja lukuintoprojekteihin. Järjestetään kirjavinkkausta ja kirjaleikkiä, koululuokille järjestetään suunnitelman mukaiset kirjastonkäytönopetukset. Satutunteja järjestetään säännöllisesti, myös venäjän kielellä. Kielikahvila toimii. Internet- ja tablettopastusta järjestetään säännöllisesti. Kirjaston digipajassa asiakkaat voivat digitoia omia aineistojaan. Lukukoiratoimintaa on järjestetty. Hengaa kirjastossa -projektissa suunnitellaan ja rakennetaan pääkirjaston n- osaston nuortennurkkausta. Sanataide- ja Pojat pääosassa -projektit.
1.2. Siirretään palvelurakenteen painopistettä erityispalveluista ennalta ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukemiseen siten että matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja lisätään (Versio 16) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:42. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:57. Yksilöllinen tunniste: PRO-1851-5867-fi 6.8.2015 1.2.7. Ikäkeskuksen toiminta alkaa (2014) 1.2.8. Kirjaston kotipalvelutoiminta. (2014- Eksote (Sotetmk: SN) Kulttuurilautakunta (P-LP) - Palvelutarpeen arviointi - Monialainen toiminta 2014: Iso apu palvelukeskus aloittanut toiminnan (avajaiset 5.5.2014.) ja prosesseja on kehitetty.iso apu palvelukeskus tarjoaa kattavat vanhus- ja vammaispalvelut muun muassa: vammaispalveluiden palveluohjaajat ja sosiaalityöntekijät, veteraanineuvojat, SAShoitajat, omaishoidon tukikeskuksen palveluohjaajat ja lähihoitajat, palveluneuvontapisteen palveluohjaajat ja terveydenhoitajat, tehostetun kotihoidon sairaanhoitajat, yöpartion, turva-auttajat sekä kotihoidon tiimien lähi- ja sairaanhoitajat. 2014: Kirjasto tarjoaa kotipalvelua asukkaille, jotka eivät iän, sairauden, liikuntaesteen tai vamman takia voi itse asioida kirjastossa Kirjasto tarjoaa kotipalvelua asukkaille, jotka eivät iän, sairauden, liikuntaesteen tai vamman takia voi itse asioida kirjastossa 2014: Toiminta on käynnistyn ja ensineuvotoimintamallia eli palveluohjausta on kehitetty. Vuoden 2014 aikana Iso avun ensineuvon ja infon kautta tavoitettiin 4483 asiakasta. Iso apupalvelukeskus on tehostanut vammais- ja vanhustenpalveluiden välistä yhteistyötä ja helpottanut asiointia. 2014: Kotipalveluasiakkaiden määrä 35, lainojen määrä 2780 Kirjastopalvelu on myös heidän tavoitettavissaan, jotka eivät voi itse asioida kirjastossa. 1.1.-30.6. kotipalveluasiakkaita 35 ja lainoja yhteensä 1678
1.2. Siirretään palvelurakenteen painopistettä erityispalveluista ennalta ehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukemiseen siten että matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja palveluja lisätään (Versio 16) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:42. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:57. Yksilöllinen tunniste: PRO-1851-5867-fi 6.8.2015 1.2.9. Kirjaston "Tosi siistii" -nuorisohanke Joutsenossa ja Sammonlahdessa. Hankkeen jatkotoimenpiteet (2014-1.2.10. Tehdään lainattava museomatkalaukku. Lainataan sitä ja ohjataan sen käytössä. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa Jatketaan vuonna 2013 alkanutta hanketta, jossa kirjastoon palkattiin nuorisotyön ammattilainen toimimaan nuorten kanssa ja suunnittelemaan heille sopivaa toimintaa kaupungin eri kirjastoissa. Kirjastoa kiinnostaa ensisijaisesti nuorten lukemisharrastuksen ylläpitäminen ja kirjaston tekemisessä tutuksi ja helposti lähestyttäväksi. Hankkeeseen on saatu Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta. Hanke jatkuu. 2014: Museomatkalaukku valmis, käyttöönotto odottaa Wolkoffin virtuaalinäyttelyn valmistumista 2014: Järjestetty: piirustuspaja (33 krt),leffailta (27 krt), Taikurikurssi (10 krt). Tapahtumat:Yhteiset ovet, Elävä kirjasto, Kevätkumous, Tule ja tuosahda. Koulutuksia kirjastojen henkilökunnille (2) Sujuva ja mielekäs yhteistyö nuorten kanssa. 1.1.-30.6. toteutettiin Kevätkumous-tapahtuma ja 14 leffailtaa. 2014: Museokokemusta ja - palveluita voidaan viedä museon seinien ulkopuolelle. Wolkoffin virtuaalinäyttely valmistuu, jonka jälkeen palvelu voidaan ottaa käyttöön Saavutettavuus lisääntyy
1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:58. Yksilöllinen tunniste: PRO-1858-5869-fi 6.8.2015 1.3.8. Ilmaiset museoperjantait syys/toukokussa (2014-2015) Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Museoperjantait järjestetty suunnitelman mukaisesti. Museo on kehittänyt myös muita matalan kynnyksen palveluita mm. kaikille avoimet avajaiset näyttelyihin ja museoklubitoiminta 4x vuodessa. 2014: 9 museoperjantaita 7.3.,31.3. 16.6.,13.10, 29.9 avoimet avajaiset. Museoklubi 19.2, 7.5.,24.9.,26.11 9 museoperjantaita Museoperjantait, avoimet avajaiset ja museoklubitoiminta suunnitelman mukaisesti
1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:58. Yksilöllinen tunniste: PRO-1858-5869-fi 6.8.2015 1.3.9. Koululaiset kulttuuripalvelujen käyttäjiksi kulttuurin tulosalueiden ja koulujen aktiivisella yhteistyöllä. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Uusia yhteistyömuotoja kehitetään Kirjasto järjestää kouluille kirjavinkkausta ja osallistuu lukudiblomitoimintaan. Koululuokkien kirjastonkäytön opetus totetutetaan suunnitelman mukaan, Esikoululaisille järjestetään kirjaleikkiä. koulujen, järjestöjen ja museoiden välille Lasten oikeuksia ja mediakasvatusta käsittelevässä hankkeessa. Teatteri tekee yhteistyötä koulujen opettajien kanssa esim. 5.luokan oppilaille suunnatut Kulttuuripolut, vierailut teatterilla (lukioryhmä ja yläkoululaisten ilmaisutaitoryhmä, myös päiväkotilaiset). Tuottaja vierailee oppilaitoksissa ja kertoo teatterista. Teatteri on mukana valtakunnallisessa Nuori Näyttämö -hankkeessa. Orkesterin Metkukulttuuripolku, orkesteri tutuksi, koululaiset seuraavat orkesteriharjoituksia ja soittimia esitellään. Museo on aktiivisesti mukana kulttuuripolkujen järjestämisessä 2014: Kirjasto: Kulttuuripolku 22 kpl. Teatteri: Kulttuuripolkuja 9 kpl, näistä yksi maahanmuuttajille. Oppilaitoskäyntejä 4 kpl, lisäksi esim. Peter Pan - musikaaliin liittyvät työpajat. Nuori Näyttämö -hanke toteutuu suunnitellusti.orkesterilla 4 kulttuuripolkua. Museolla 18 kulttuuripolkua Kirjasto 1.1.-30.6. Kulttuuripolku 11 kertaa. Metkun koordinoima kulttuuripolku tavoittaa n. 70 % kaupungin perusopetuksen oppilaista. Toteutetut kulttuuripolut teatterilla (10 kpl) ja Nuori Näyttämö -hankkeessa syntyneet näytelmät saivat ensiesityksensä. 06/15 tilanne: Toteutunut suunnitelmien mukaisesti. Seuraavan lukuvuoden palvelutarjonta päivitetty. Mannerheim ja kettujen sota -näytelmään liittyvä tehtäväpaketti elävöitti Suomen historiaa koululaisille sekä tarjodi heille mielenkiintoisen tavan tutustua syyskuun 1944 jälkeisiin tapahtumiin. Museolla 12 kulttuuripolkua.
1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:58. Yksilöllinen tunniste: PRO-1858-5869-fi 6.8.2015 1.3.10. Alle 16-v. ilmaiseksi konsertteihin. (2014- Kulttuurilautakunta (MV) Kirjasto järjestää kouluille kirjavinkkausta ja osallistuu lukudiblomitoimintaan. Koululuokkien kirjastonkäytön opetus totetutetaan suunnitelman mukaan, Esikoululaisille järjestetään kirjaleikkiä. Kirjasto osallistuu aktiivisesti kulttuuripolkujen järjestämiseen. Teatteri jatkaa kulttuuripolkujen järjestämistä sekä yhteistyötä koulujen opettajien kanssa. Ajankohtaisena produktioon liittyvänä tehtäväpakettina on Mannerheim ja kettujen sota. Metku koordinoi kaikkien kulttuuritoimen yhteistyötä kulttuurikasvatusohjelmassa an. Teatterin Nuori Näyttämö - hankkeen tuotokset esitellään toukokuussa. 2014: Orkesterilla strategiassa edelleen. Kouluille kampanjoitu. 2014: Orkesteri tähtää uuden yleisön kouluttamiseen. Orkesterissa strategiassa edelleen. Uuden yleisön kouluttaminen.
1.3. Kannustetaan terveisiin elintapoihin ja luodaan olosuhteet, joissa elämänhallintataitojen paraneminen on mahdollista. (Versio 20) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:47. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:58. Yksilöllinen tunniste: PRO-1858-5869-fi 6.8.2015 1.3.11. Myönnetään toiminta-avustuksia (2014-1.3.12. Passiivisten teatterissakävijöiden aktivointi. Kokeillaan erilaisia lipunhintoja, jotta mahdollisimman monilla olisi mahdollisuus käyttää teatterin palveluja. (2014- Kulttuurilautakunta (PLP) Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Avustukset olleet haettavina 31.1. ja 15.9.2014 mennessä. Avustukset haettavissa sähköisesti 28.2.15 mennessä. Avustukset jakaa kulttuurilautakunta maaliskuun kokouksessa. Vain yksi haku vuodessa. 2014: Lippujen hinnoissa on kolme pääkategoriaa. Sen lisäksi on toteutettu useita kampanjahinnoitteluja. Lokakuussa kaikkien esitysten hinnat olivat 12 euroa/katsoja suoraan ovelta. Lippujen hinnoittelu säilyy entisenkaltaisena, kampanjointia voidaan tehdä tarvittaessa. 2014: Kohdeavustuksia haki 37 toimijaa ja myönnettiin 21. Koulutusavustuksia myönnetty 15 seuralle. Tilanne 6/15: Avusten jakopäätös on tehty maaliskuussa 15. Avustukset olivat haettavina 28.2.15. Jaettu kulan kokouksesssa 26.3.15. Hakemuksia 31 kpl, myönnetty 27 kpl. 2014: Kampanjoilla saavutetaan vähintäänkin hetkellistä kiinnostusta. Lokakuun kampanja toi teatteriin katsojia, jotka eivät siellä aiemmin olleet käyneet. Hinnoittelulla voidaan vaikuttaa kohderyhmiin, ja sitä kautta saada uusia katsojia teatteriin. 6/2015 teatterin kampanjahinnoittelu ei tavoittanut katsojia toivotussa määrin.
1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:59. Yksilöllinen tunniste: PRO-1838-5861-fi 1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. 1.4.1. LILA-hanke vakiinnuttaa liikuntaneuvonnan kiinteäksi osaksi ohjauspalvelujen työtä (2014) 1.4.2. Tarjotaan eläke- ja vammaisjärjestöjen liikuntavastaaville liikuntaneuvontakoulutust a (2014) Vastuu Arviointikriteerit Toimenpiteet Tuotos Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) - Liikuntaneuvontaa on annettu hyvinvointiasemilla ja liikuntalaitoksissa. - Monta koulutusta on järjestetty? 2014: AVI:lta haettu hankerahaa LILA-hankkeen viimeiselle vuodelle. Liikuntatoimen liikuntaneuvonta ja matalan kynnyksen liikuntaryhmät edistävät asukkaiden liikunnallista elämäntapaa. Liikuntaneuvonta tekee yhteistyötä Eksote:n hyvinvointiasemien ja fysioterapiaosaston kanssa. Uusi liikuntaneuvontahanke aloitetaan, mikäli AVI myöntää siihen hankerahaa. Liikuntaneuvonta kohdistetaan ylipainoisiin ja työttömiin 2014: Koulutusta järjestellään, mutta ei vielä järjestetty. Kutsutaan järjestöjä liikuntaneuvojakoulutukseen syksyllä 2014: LILA-hankkeelle myönnetty hankerahaa 30.000 sen viimeiselle hankekaudelle 3/2014-3/2015 Liikuntaneuvontaa annetaan vuoroviikoittain Sammonlahden ja Lauritsalan hyvinvointiasemilla. Uusi LIIKKEELLE - hanke työttömille ja ylipainoisille on aloittanut maaliskuussa 2015 ja siihen on satu 30.000 hankerahaa. 2014: Keskusteltu järjestöjen liikuntavastaavien kanssa toimintamallista ja kiinnostuksesta asian osalta. Koulutukseen kutsutaan syksyllä 2015
1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:59. Yksilöllinen tunniste: PRO-1838-5861-fi 1.4.3. Nuorisotoimi kehittää ja tarjoaa tutustumismahdollisuuksi a uusiin harrastuksiin (2014) 1.4.4. Kehitetään museopedagogiikkaa internetissä. (2014) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (KH) Kulttuurilautakunta (PMP) - Harrastekerhojen määrä, toiminnoissa mukana olleiden nuorien määrä. 2014: Haetaan Lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan valtionavustusta haettu ja saatu. Harrastusmahdollisuuksiin tutustumismahdollisuuksia tarjotaan myös perustoiminnan puitteissa. Tarjotaan nuorille harrastusmahdollisuuksia nuorisotyön perustoiminnan puitteissa. 5-6 -luokkalaisille suunnatun Avartti - toimintaohjelman pilotointi Myllymäen koululla. Järjestetään harrastuksiin tutustumista helpottavia tapahtumia, kuten Kaamospuhallus ja hiihtoloman talvileiri Monarilla. 2014: Saatu rahoitus vuorovaikutteisen nettisivuston tekemiseen.sivusto valmistuu toukokuussa 2015 Karjalankannasnäyttelyyn liittyvää nettisivustoa tehdään yhdessä koululaisten kanssa. www.aikamatkakannakselle. fi 2014: Nuorten harrastekerhoja on järjestetty mm. seuraavasti: keilaus, biljardi, graffitti, liikunta, piirustus,,nettilehti, elokuva, kokkaus, mäkiauton rakennus. Teatterikerhoa kokeiltiin, mutta siihen ei löytynyt kiinnostuneita nuoria. Harratekerhoja 16, joihin osallistui yhteensä 724 nuorta. Harrastekerhot olivat nuorille maksuttomia. Maksuttomia harrastekerhoja järjestetään perustoiminnan puitteissa. Kerhojen ja osallistujien määrä pysyy vuoden 2014 kaltaisella hyvällä tasolla. 2014: Museopalvelujen ja - opetuksen saavutettavuus lisääntyy. Museopalvelujen ja - opetuksen saavutettavuus lisääntyy.
1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:59. Yksilöllinen tunniste: PRO-1838-5861-fi 1.4.8. Järjestetään vuosittain vähintään 2 vauvojen taidetyöpajaa, kulttuuripolut museoissa ja kirjastoissa eri luokkaasteille (2014-1.4.9. Lasten kulttuurikeskus Metkun toiminta jatkuu (2014- Kulttuurilautakunta (PMP, P- LP) Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjasto osallistuu Kulttuuripolkutoimintaan järjestämällä suunnitelman mukaiset kirjastovierailut peruskouluille. Museolla 2 vauvojen maalaus- ja musiikkityöpajaa Suunnitelman mukaiset kultttuuripolut toteutuneet. Kirjasto osallistuu Kulttuuripolkutoimintaan järjestämällä suunnitelman mukaiset kirjastovierailut peruskouluille. Kulttuuripolut museoissa (12 kpl) ja 2 vauvojen taidetyöpajaa. 2014: Kh on päättänyt jatkaa Metkun toimintaa vuoteen 2018 saakka, ehdollisena: toimintaan on saatava vuosittain valtionavustus sekä muiden kuntien tulee olla mukana. Valtion rahoitus jatkuu. 2014: Kirjasto: kirjastonkäytön opetus 104 krt, kulttuuripolku 22 krt. Lapset ja lapsiperheet saavat tietoa museon palveluista.saavutettavuus lisääntyy. Kultturipalvelut tulevat tutuiksi lapsille. 1.1.-30.6. Kirjastonkäytön opetus 25 kertaa, kirjaleikki 14 kertaa, kulttuuripolku 11 kertaa 2014: Valtionavustus on tullut ja muut kunnat ovat mukana. VAltion- ja kuntien rahoitus on varmistunut. 06/15 Avustuspäätös on tullut ja muiden kuntien osuudet on jo siirretty kaupungin tililtä.
1.4. Kulttuuri- ja liikuntapalvelut ovat kiinteä osa hyvinvointipalveluja. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:48. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:59. Yksilöllinen tunniste: PRO-1838-5861-fi 1.4.10. Kynnyksen madaltaminen konserttiin tuloon (2014- Kulttuurilautakunta (MV) 2014: Kaupunginorkesterin operettikonsertti, kaupunginjohtajan startti - konsertit, eri konserttipaikat (Raatihuone, Nuijamaan kirkko, Taipalsaaren kirkko, Kasino), Abba-konsertit 2014: Toteutuneet. Kuulijamäärä kasvussa syksyllä. Jatketaan Klassinenviihde-mallilla. 1.4.11. Wirma aktivoi yksityisiä toimijoita yhteistyöhön kaupungin liikunta-ja kulttuuritoimen kanssa (2014-1.4.12. Liikuntaneuvonta kuuluu ohjauspalvelujen ohjaajien perustyöhön ja sitä tehdään yhteistyössä Eksoten eri toimijoiden kanssa kanssa (2015) 1.4.13. Järjestöt ja kolmassektori on mukana kiinteästi liikuntaneuvojien toiminnassa (2015) Klassinen-viihdemallin lisäämistä ohjelmistoon. Uudet konserttipaikat kuten Kehruuhuone. Wirma MUUTOS: POISTETAAN 2014: Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) - Kuinka moni liikunnanohjaaja antaa liikuntaneuvontaa? - Ketkä Eksotesta ohjaavat liikuntaneuvontaan asiakkaita? - Kuinka moni järjestö osallistuu koulutukseen? Liikunnanohjaajat antavat liikuntaneuvontaa oman työnsä ohella.eksotelle tiedotetaan liikuntaneuvonnasta aktiivisesti ja käydään kertomassa asiasta henkilöstölle. Järjestetään / annetaan liikuntaneuvontakoulutusta halukkaille eläke- ja vammaisjärjestöille. 2014: ei toimenpiteitä. Liikuntaneuvontaa antaa neljä liikunnanohjaajaa. Eksoten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja liikuntaneuvontaa annetaan viikoittain mm. Sammonlahden ja Lauritsalan hyvinvointiasemilla. Koulutuskesta on keskusteltu järjestöjen liikuntavastaavien kanssa järjestötapaamisessa, mutta koulutusta ei ole vielä järjestetty.
2.1. Otetaan käyttöön sekä vahvistetaan toimintamalleja, jotka tukevat perheitä ja vanhemmuutta sekä sukupolvien välistä, sukupolvien rajat ylittävää toimintaa ja yhteisöllisyyttä. (Versio 11) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:45. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 14:59. Yksilöllinen tunniste: PRO-1905-5895-fi 6.8.2015 2.1.3. Museomummo- ja vaaritoiminnan vakiinnuttaminen. (2014) Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Kartoitetaan resurssit. Museomummo- ja - vaaritoiminta otetaan huomioon yleisötyön ohjelmassa. 2014: Museo yhdistää sukupolvia ja siirtää perinnettä. 2.1.4. Museossa koulutetaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia taide- ja muistelutoimintaan. (2014) 2.1.5. Kasvatuskumppanuuskoulutus henkilöstölle (VK) (2014- Kulttuurilautakunta(PMP) Kasvatus- ja opetuslautakunta (PV) 2.1.6. Kasvatus-ja Kasvatus- ja opetustoimen ja opetuslautakunta kulttuuritoimen lasten Kulttuurilautakunta kulttuurikasvatusyhteistyö (2014-2014: Vertaisihmettelijät ovat tavattavissa ja keskustelevat asiakkaiden kanssa museoperjantaisin. 2014: Varhaiskasvatuksessa henkilöstöä koulutettu kasvatuskumppanuuteen (2 koulutusta) Järjestetään 2 koulutusta, 24 osallistujaa 2014: Metkun laatima ja toteuttama Kulttuuripolkuohjelma, johon koulut voivat osallistua. Jatketaan osallistumista Kulttuuripolkuohjelmaan 2014:Museon saavutettavuus lisääntyy, museosta tulee kohtaamispaikka. 2014: Varhaiskasvatuksessa koulutuksen saanut 167 henkilöä Koututuksen saaneita 172. Toinen koulutus suunniteltu syksylle 2014: Päiväkoti- ja oppilasryhmät osallistuneet Metkun kulttuuripolkuohjelmaan Tilanne 06/15: Esikoululaiset osallistuneet suunnielman mukaisesti. Peruskoululaiset ovat osallistuneet Kulttuuripolkuun opetussuunnitelman mukaisesti. KOulut ovat tehneet yhteistyötä kirjaston kanssa Lukuinto-hankkeen puitteissa.
2.2. Kehitetään toimintamalleja ja aikuisten yhteistyötä tukemaan lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia. (Versio 17) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:50. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:00. Yksilöllinen tunniste: PRO-1885-5978-fi 2.2.3. Maakuntakirjaston "Tosi siistii" - nuorisohanke. (2014) Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Yhteistyössä nuorisotoimen kanssa Jatketaan vuonna 2013 alkanutta hanketta, jossa kirjastoon palkattiin nuorisotyön ammattilainen toimimaan nuorten kanssa ja suunnittelemaan heille sopivaa toimintaa kaupungin eri kirjastoissa. Kirjastoa kiinnostaa ensisijaisesti nuorten lukemisharrastuksen ylläpitäminen ja kirjaston tekemisessä tutuksi ja helposti lähestyttäväksi. Hankkeeseen on saatu Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta. 2014: Järjestetty: piirustuspaja (33 krt), leffailta (27 krt), Taikurikurssi (10 krt). Tapahtumat:Yhteiset ovet, Elävä kirjasto, Kevätkumous, Tule ja tupsahda. Koulutuksia kirjastojen henkilökunnille (2) Sujuva ja mielekäs yhteistyö kirjaston ja nuorten kesken. 1.1.-30.6. leffailtoja 14 kertaa. Yksi kevätkumous-tapahtuma 2.2.4. Nuori Näyttämö - hanke: yhdistetään nuoret teatterin harrastajat työskentelyyn ammattilaisten kanssa. (2014) Hanke jatkuu. Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Nuori Näyttämö - hanke etenee suunnitellusti. Nuori Näyttämö - hanke etenee suunnitellusti. 2014: Hankkeessa mukana olevat ryhmät aloittavat harjoitukset syksyllä 2014 (ei teatterin tiloissa). Festivaali järjestetään teatterilla toukokuun alussa 2015. Nuori Näyttämö - hankkeen esitykset toukokuussa toteutuivat suunnitelman mukaisesti.
2.2. Kehitetään toimintamalleja ja aikuisten yhteistyötä tukemaan lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia. (Versio 17) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:50. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:00. Yksilöllinen tunniste: PRO-1885-5978-fi 2.2.9. Yhteistyö koulujen opettajien kanssa: teatterin yhteys opetusohjelmiin. (2014-2.2.10. Kulttuuritoimi ja kasvatus- ja opetustoimi tekevät tiivistä yhteistyötä: Kulttuuripolut museoissa ja kirjastossa eri luokka-asteille. (2014- Kulttuurilautakunta (JJ, MW) Kulttuurilautakunta (P-LP, PMP) 2014: Teatteri tekee yhteistyötä opettajien kanssa. Tällä hetkellä on tehtäväpaketteja ja -sarjoja näytelmistä Sad Songs from the Heart of Europe, Tohvelisankarin rouva ja musikaali Peter Pan. Tämänhetkinen yhteys on erityisesti äidinkielen opetusohjelmiin. Yhteistyö koulujen opettajien kanssa jatkuu. Tehtäväpaketti liittyy Mannerheim ja kettujen sota -näytelmään. 2014: Kulttuuripolut järjestetään suunnitellusti Lasten kulttuurikeskus Metkun vastuulla on kuorotoiminnan edistäminen ja siihen liittyvät kuorojen iltapäiväkerhot ja Metkuillaan konsertti yhteistysössä kasvatus- ja opetustoimen kanssa 2014: Yhteistyöllä kasvatetaan kiinnostusta teatteriin ja saadaan nuoresta polvesta mahdollisesti uusi teatterista kiinnostunut sukupolvi. Yhteistyö kasvattaa kiinnostusta teatteriin sekä tuo myös uutta näkökulmaa Suomen historian opiskeluun. 2014: Museossa 18 kpl, kirjastossa 22 kpl Kulttuuripalvelut tutuiksi lapsille. Metkun tuotos 17.2.15 Metkuillaan konsertti, joka on vuotuisen toiminnan kokoava konsertti. Syksyllä kuorokerhotoiminta jatkuu.tilanne 06/15: 900 lapsen maakunnallinen Kuorokonsertti toteutui helmikuussa 2015. Kirjastolla 11 ja teatterilla 10 kulttuuripolkua (1.1.-30.6.)
2.2. Kehitetään toimintamalleja ja aikuisten yhteistyötä tukemaan lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia. (Versio 17) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:50. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:00. Yksilöllinen tunniste: PRO-1885-5978-fi 2.2.11. Nuorisotoimen ja kirjaston tiivis yhteistyö (2015) 2.2.12. Maakuntakirjaston nuorisohankkeen jatkotoimenpiteet. (2015-2.2.13. Valmistellaan nuorisotoimen ja kirjaston kanssa yhdessätyöskentelyn muotoja ( Nuoriso- ja liikuntalautakunta (KH) - Nuorisotoimi tekee kirjaston kanssa luontevasti yhteistyötä tarpeen mukaan eri alueilla. Sammonlahden alueella yhteistyö hankkeiden myötä, muilla alueilla tehdään yhteistyötä tarpeiden mukaan. Kirjaston henkilökunnan tukeminen nuoriin liittyvissä kysymyksissä. Kirjaston toimintojen hyödyntäminen nuorisotyössä. Kulttuurilautakunta (P-LP) Tosi siistii - kirjastovirkailija toimimaan nuorten kanssa hankeavustuksella. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kirjaston palveluita on huomioitu nuorisotyössä. On tehty yhteistyötä kirjaston kanssa tarpeen mukaan nuorisokysymyksissä. Sujuva ja mielekäs yhteistyö kirjaston ja nuorten kesken. 1.1.-30.6. pääkirjaston nuortennurkkauksen kalustaminen
2.3. Luodaan perheille yhteistä harrastus- ja kulttuuritoimintaa. (Versio 13) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Nissinen, Tuula 5.8.2015 12:11. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:00. Yksilöllinen tunniste: PRO-1878-5872-fi 2.3.3. Lasten Liikuntamaa keväällä 8 kertaa ja syksyllä 10 kertaa (2014-2015) 2.3.4. Tuotetaan myös koko perheen näytelmiä. (2014- Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Kulttuurilautakunta (JJ, MW) - Monta liikuntamaata järjestetty? 2014: Liikuntatoimi on suunnitellut ja hankkinut välineet Lasten Liikuntamaan toimintaa varten. Liikuntamaa laajenee uimahalliin 2014: Ohjelmistossa keväällä koko perheen seikkailumusikaali Peter Pan. Musikaali jatkaa myös syksyn tuotannossa. Iso kiltti jättiläinen voi houkutella koko perheen liikkeelle. Esitys ei ole pelkästään lapsille suunnattu vaan tuo iloa ja katsomisen aihetta koko perheelle. Yleisen kulttuuritoimen kanssa yhteistyössä toteutettu lasten näytelmä "Sadunmaa" on tuotettu erityisesti päiväkoteihin, mutta näytelmästä on esityksiä myös niin, että koko perhe voi tulla katsomaan. 2014: Liikuntamaita kevään 2014 aikana 10 kertaa ja syksyn aikana 12 kertaa. Liikuntamaa järjestetään Joutsenon ja Kourulan liikuntahalleissa vuorotellen viikonloppuisin. Liikuntamaita on järjestetty uimahallissa keväällä 4 kertaa ja Joutsenohallissa 5 kertaa sekä Kourulan liikuntahallissa 5 kertaa. 2014: Peter Pan näyttää saavuttaneen perheet. Tuotantoa on tarjottu myös päiväkodeille aamuesityksinä, ja ne ovat olleet suosittuja; osa esityksistä on ollut loppuunmyytyjä. Myös opettajat ovat tuoneet luokkia klo 13 esityksiin. Koko perheen yhdessä olo toteutuu teatteriin tultaessa.
2.3. Luodaan perheille yhteistä harrastus- ja kulttuuritoimintaa. (Versio 13) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Nissinen, Tuula 5.8.2015 12:11. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:00. Yksilöllinen tunniste: PRO-1878-5872-fi 2.3.5. Toteutetaan konserttien perhekampanjointia (2014-2.3.6. Kirjaston tapahtumatoiminta lapsille, nuorille ja perheille. (2014- Kulttuurilautakunta (MV) Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Suunnattuna Abbakonsertit ja operettikonsertti perheille Jatketaan klassinenviihde-mallin sisällyttämistä ohjelmistoihin 2014: Kirjasto järjestää eri toimipisteissään satutunteja, elokuvaesityksiä, kirjavinkkausta, kirjaleikkiä, konsertteja yms. tapahtumia lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Kirjasto vie kirjavinkkausta myös kouluille. 2014: Kohdennettiin markkinoinnissa perheille mm. Abba-konserteissa erinomaisella menestyksellä loppuunmyydyin konsertein. Jatketaan klassinenviihde-mallia ja sovelletaan kevään kävijätutkimusta 2015 2014: Tapahtumat 594. kävijät 12185. Tapahtumat 500, kävijät 10000. 1.1.-30.6. 487 tapahtumaa joissa 7376 kävijää 2.3.7. Museon perhepäivä kerran vuodessa. (2015) Kulttuurilautakunta (PMP) Kirjasto järjestää eri toimipisteissään satutunteja, elokuvaesityksiä, kirjavinkkausta, kirjaleikkiä, konsertteja yms. tapahtumia lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Kirjasto vie kirjavinkkausta myös kouluille. 2014: Museon ja linnoituksen Perhepäivä järjestetään 9.8. 2014: Linnoitukseen saadaan perheille suunnattua toimintaa Perhepäivä järjestetään elokuussa Linnoitukseen saadaan perheille suunnattua toimintaa
2.4. Tuetaan taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:52. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:01. Yksilöllinen tunniste: PRO-1892-5892-fi 6.8.2015 2.4.5. Yhteistyössä viranomaisten kanssa kohdennetaan teatteriesityksiä (esim. hinnoittelun avulla) niille joilla ei muuten olisi varaa. (2014- Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Toistaiseksi Peter Pan -musikaalia on tarjottu päiväkodeille edulliseen hintaan. Opiskelijat pääsevät edullisesti sisään ovelta omiin tuotantoihin, jos katsomossa on tilaa. Veteraanit pääsevät sisään ilmaiseksi, myös mahdollinen saattaja pääsee mukana ilmaiseksi. Lappeenrannan kaupunki tarjoaa K9-korttilaisille ilmaisen pääsyn teatteriin. Iso kiltti jättiläinen tarjotaan kouluille ja päiväkodeille erityishintaan. Opiskelijat pääsevät opiskelijakortilla suoraan ovelta sisään omiin tuotantoihin edullisesti, jos esityksissä on tilaa. Veteraanit pääsevät sisään ilmaiseksi, myös mahdollinen saattaja pääsee mukana ilmaiseksi. Lappeenrannan kaupunki tarjoaa K9-korttilaisille ilmaisen pääsyn teatteriin. 2014: Kohderyhmät käyttävät hinnoitteluetua. Kohderyhmät käyttävät hinnoitteluetua.
2.4. Tuetaan taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. (Versio 15) - Lappeenrannan kaupunki Muokattu: Natunen, Sanna Mari 6.8.2015 12:52. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:01. Yksilöllinen tunniste: PRO-1892-5892-fi 6.8.2015 2.4.6. Museon lasten ja nuorten pääsyliput ovat ilmaisia. (2014- Kulttuurilautakunta (PMP) 2014: Museossa alle 16-v pääsyliput ovat ilmaisia Museossa alle 18-v pääsyliput ovat ilmaisia 2014: Myös vähävaraisten ryhmien ja perheiden on helppo tulla museoon, saavutettavuus lisääntyy. Myös vähävaraisten ryhmien ja perheiden on helppo tulla museoon, saavutettavuus lisääntyy. 2.4.7. Palloilukerhojen järjestäminen koulun kerhotoimintana Sammonlahden aluella (2014-2015) Kasvatus- ja opetuslautakunta (MR) 2014: Valmisteltu kokeilu palloilukerhojen järjestämiseksi koulun kerhotoimintana Sammonlahden aluella yhteistyössä urheiluseurojen kanssa Toiminta jatkuu kevään 2015 2014: Palloilukerhotoiminta suunniteltu ja toiminta käynnistynyt Sammonlahdessa syyslukukaudella 2014. Neljä eri urheiluseuraa toteuttanut kerhotoiminnan yhteistyössä neljällä eri koululla siten, että kaikkien koulujen oppilaat pääsevät kokeilemaan eri lajien harrastamista lukuvuoden aikana. 2.4.8. Haetaan hankerahaa nuorten liikunta- ja harrastustoimintaan, hanke kohdistetaan syrjäytyneisiin lapsiin ja nuoriin. Hanke perustaa matalankymmyksen liikuntaryhmiä nuorille (2015) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Osallistutaan Kunnossa Kassulle hankkeeseen ja annetaan kutsuntoihin osallistuville nuorille liikuntaneuvontaa. Kerho toteutui suunnitelman mukaisella tavalla keväällä 2015. Valmistelut syksysyn kutsuntoihin osallistumiseen on tehty ja palavereja pidetty EKLU:n kanssa. Räätälöity ja sovittu liikuntakokeiluja nuorille.
2.5. Tuetaan maahanmuuttajaperheiden kotoutumista. (Versio 14) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Nissinen, Tuula 5.8.2015 12:12. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:01. Yksilöllinen tunniste: PRO-1894-5874-fi 2.5.7. Maakuntakirjaston kielikahvilatoiminta, venäjänkieliset satutunnit ja muu maahanmuuttajia kiinnostava tapahtumatoiminta. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjastossa järjestetään kielikahvilatoimintaa n. kerran kuukaudessa. Kielikahvilassa suomen kieltä opiskelevat pääsevät puhumaan suomea. Venäjänkielisiä satutunteja järjestetään talviaikana n. kerran viikossa 2014: Kielikahvila 15 kertaa venäjänkieliset satutunnit 27 kertaa Kirjasto palvelee myös maahanmuuttajia. 1.1. -30.6. Kielikahvila 9 kertaa, venäjänkieliset satutunnit 15 kertaa. 2.5.8.Vähemmistöjen ja maahanmuuttajien konsertti- ja harjoitusvierailut (2014- Kulttuurilautakunta (MV) Kirjastossa järjestetään kielikahvilatoimintaa n. kerran kuukaudessa. Kielikahvilassa suomen kieltä opiskelevat pääsevät puhumaan suomea. Venäjänkielisiä satutunteja järjestetään talviaikana n. kerran viikossa 2014: Maahanmuuttajien konsertti Konnunsuon vastaanottokeskuksessa, kohdemarkkinointia venäläisvähemmistölle mm. kausiesitteen kielenä mukana venäjä. 2014: Konsertissa n. 60 kuulijaa. Jatketaan soveltuvin osin 2.5.9. Wirma auttaa maahanmuuttajia perustamaan yrityksiä (2014- Wirma Jatketaan soveltuvin osin 2014: Neuvontatyö, Maahanmuuttajataustaisen asiakkaan palvelumallin kehittäminen (MANE) 2014: MANE neuvoja tuottaa palvelua asiakkaille.
2.5. Tuetaan maahanmuuttajaperheiden kotoutumista. (Versio 14) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Nissinen, Tuula 5.8.2015 12:12. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:01. Yksilöllinen tunniste: PRO-1894-5874-fi 2.5.10. Selvitetään onko tarvetta maahanmuuttajien lukiokoulutukseen valmentavan opetukselle (2014-2.5.11. Toteutaan Kiekohankkeessa suunniteltuja toimintamuotoja (VK) (2015) 2.5.12. Museossa kokeillaan työpajatoimintaa maahanmuuttajaperheille yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa (2015) 2.5.13. Osallistutaan mahdollisiin kansallisiin hankkeisiin ( Kasvatus- ja opetuslautakunta (TW) Kasvatus- ja opetuslautakunta Kulttuurilautakunta (PMP) Kasvatus- ja opetuslautakunta 2014: Alustava kartoitus Toteutetaan Kiekohankkeessa laadittuja toimintamalleja. 2014: Projektia suunnitellaan vuodelle 2015 Yhteistyökumppaneiden kartoitus 2014: Alustava kartoitus tehty, tarve ei ole näkyvissä. ISK:n lukio ja IB-lukio ovat mahdollistaneet lukioopinnot. Maahanmuuttajat tutustuvat alueen historiaan ja kulttuuriin.
3.1. Vahvistetaan laaja-alaisia matalan kynnyksen neuvontapalveluja ja palveluohjausta. (Versio 9) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:35. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1945-5875-fi 3.1.5. Kirjaston neuvontapalvelut sähköisessä asioinnissa. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Järjestetään Internetopastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. Järjestetään Internetja tablettopastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. 2014: Internetopastuksia 132 kertaa, osallistujia 158 Asiantuntevat sähköisen asioinnin opastuspalvelut. 1.1.-30.6. Digipaja, internet/atk/tablet/älypuhelin opastukset 109 kertaa
3.1. Vahvistetaan laaja-alaisia matalan kynnyksen neuvontapalveluja ja palveluohjausta. (Versio 9) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:35. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1945-5875-fi 3.1.6. Museossa koulutetaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia taide- ja muistelutoimintaan. (2014-3.1.7. Eläkeläisten konserttiedut (2014- Kulttuurilautakunta (PMP) Kulttuurilautakunta (MV) 2014: Museon vertaisihmettelijät keskustelevat asiakkaiden kanssa museoperjantaisin Vertaisihmettelijätoimintaa jatketaan 2014: Alennetut lippujen hinnat. mm. sotaveteraanit ja omaishoitajat. Piristäjähankkelle esittely ja lippuja. 2014: Järjestetty 9 museoperjantaita, joissa kaikissa vertaisihmettelijä paikalla Museo toimii kohtauspaikkana 2014: Toteutuivat Jatketaan samaa mallia 3.1.8. Wirma aktivoi yksityisiä toimijoita markkinoimaan omia palveluitaan palveluseteliasiakkaille (2014- Wirma Jatketaan sovitulla linjalla 2014: Aktivointityötä toteutettu osana yritysneuvontapalvelua. 2014: IsoApu Workshop, hankevalmistelu. Ideapaperi valmisteilla hyvinvointi yrittäjyydestä. Saimian, Wirman, Eksoten ja Kehyn yhteinen Hyvinvointikumppanuus hanke hyväksyttiin rahoitettavaksi EAKR:n haussa. Hankkeen tavoitteena on edistää julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuutta hyvinvointialalla sekä valmentaa ja tiivistää alan pienten yritysten verkostoa sekä edistää sen toimintaa.
3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1918-5638-fi 3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. 3.3.1. Liikuntaneuvontaa on saataville ja asiakkaita palveluun ohjautuu mm. Eksoten kautta (2014) 3.3.2. Matalankynnyksen liikuntaryhmät ovat ohajuspalvelun painopistealue, lisätään painonhallintaryhmiä (2014) 3.3.3. Museossa koulutetaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia taide- ja muistelutoimintaan. (2014) 3.3.4. Vertaisohjaajien koulutus (2014) Vastuu Arviointikriteerit Toimenpiteet Tuotos Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) Kulttuurilautakunta (PMP) Eksote (Sotetmk/SN) - Kuinka paljon liikuntaneuvonnassa on ollut asiakkaita? - Monta matalankynnyksen ryhmää sekä painonhallintaryhmää on järjestetty? - Vertaisohjaajien koulutuksen käyneet - Vertaisohjaajien jalkautuminen 2014: Liikuntaneuvonta on kirjattu Eksoten lihavuudenhoitosuosituksiin. Liikuntaneuvontaa annettu hyvinvointiasemilla sekä terveyskeskuksissa. Lisäksi liikuntaneuvonta palvelusta tiedotettu ja käyty puhumassa mm. lääkäreille, terveyenhoitajille, sairaanhoitajille ja fysioterapeuteille. 2014: Liikuntaneuvonnan tueksi tarvitaan uusia matkalankynnyksen ryhmiä, joihin asiakkaita voidaan ohjata. 2014: Museon vertaisihmettelijät keskustelevat asiakkaiden kanssa museoperjantaisin 2014: Hyvis.fi sivujen vertiasohjaajien koulutus aloitettu. 2014: Liikuntaneuvonnassa käyntikertoja vuoden 2014 aikana yhteensä 274 kpl. Liikuntaneuvontaa annetaan vuoroviikoin Sammonlahden sekä Lauritsalan hyvinvontiasemilla. Liikuntaneuvoja on käynyt puhumassa Eksoten henkilöstölle yhteensä 15 kertaa 2014: Keväällä ryhmiä yhteensä 7(3 MK-ryhmää ja 4 PH-ryhmää) Syksyllä ryhmiä yhteensä 11 (6 MKryhmää ja 5 PH-ryhmää) 2014: Järjestetty 9 museoperjantaita, joissa kaikissa vertaisihmettelijä paikalla 2014: Vertaisohjaajat ovat jalkautuneet hyvinvointiasemille ja aktivoivat kuntalaisia käyttämään sähköisiä palveluita. Toimintamallia laajennetaan.
3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1918-5638-fi 3.3.5. Senioreiden liikuntaryhmiä 40 kpl / kausi (2014- Nuoriso- ja liikuntalautakunta (AR) - Kuinka monta ohjattua liikuntaryhmää senioreille on järjestetty eri kausina? 2014: Järjestetään senioreille monipuolisesti sekä liikuntaryhmiä että liikuntakursseja. Pyritään pitämään liikuntaryhmien määrä entisellään 2014: Kevätkaudella (14 vkoa) 52 ohjattua senioreiden liikuntaryhmää sekä 3 liikuntakurssia. Kesäkaudella (5 vkoa) 24 ohjattua liikuntaryhmää. Syyskaudella (14 vkoa)55 ohjattua ryhmää ja 4 kurssia. 3.3.6. Viedään teatteria ikääntyneiden luo. (2014- Kulttuurilautakunta (JJ, MW) 2014: Ei toteutuneita toimenpiteitä. Kevään osalta ei ole mahdollisuutta toteuttaa. Syksyn osalta suunnittelu on vielä kesken. Liikuntaryhmien määrä on lisääntynyt ja ryhmät ovat terveysliikuntaryhmiä, jotka on suunnattu senioreille ja terveytensä kannalta liian vähän liikkuville. 2014: 6/ Ei toteutuneita toimenpiteitä.
3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1918-5638-fi 3.3.7. Aktiivinen markkinointi esim. vanhusten palvelutaloissa. (2014-3.3.8. Mahdollisesti pienimuotoiset esiintymiset vanhusten palvelutaloissa. Orkesterin kamariyhtyeet jalkautuvat sairaaloihin; vanhainkodit, hoitolaitokset. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Piristäjäpalvelu yhdessä SPR- Lappeenrannan osaston kanssa.osallistutaan Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa - esiselvityshankeeseen (2014), ja varsinaiseen hankkeeseen 2014-> Piristäjäpalvelu yhdessä SPR- Lappeenrannan osaston kanssa. Kulttuuripalvelut vanhuspalvelujen paletissa - hanke on saanut rahoituksen, ja kulttuuritoimi on siinä mukana. Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Orkesteri n. 1-2 kertaa vuodessa palvelutaloissa: Toivo-koti ja Sammonlahden palvelutalo. Syksyllä Ortamonpuiston palvelukoti. Jatketaan perinteisesti vierailuja 2014: Piristäjiä koulutettu yhteensä 39. Piristäjät-koulutus jatkuu. Ollaan mukana Socomin Palettihankkeessa. Tilanne 6/15:Piristäjäkoulutus jatkunut. Kulttuuritoimen edustaja Paletti II - hankkeessa. 2014: Esiintymiset toteutuneet, kuulijoita n. 150.
3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1918-5638-fi 3.3.9. Kirjaston tapahtumatoiminta ja sähköisen asioinnin neuvontapalvelut. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjasto järjestää runsaasti erilaisia luentoja, konsertteja, kirjailijavierailuja, yhteislaulutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Kirjastossa toimii myös lukuja harrastuspiirejä. Kirjastossa järjestetään Internet-opastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. Kirjasto järjestää runsaasti erilaisia luentoja, konsertteja, kirjailijavierailuja, yhteislaulutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Kirjastossa toimii myös lukuja harrastuspiirejä. Kirjastossa järjestetään Internet-opastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta 2014: Tapahtumia 594 osallistujia 12185. Internetopastukset 132 kertaa Monipuolinen tapahtumatuotanto ja asiantuntevat sähköisen asioinnin opastuspalvelut. 1.1.-30.6. tapahtumia 487 joissa kävijöitä 7376
3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1918-5638-fi 3.3.10. Ikäkeskuksen kuntosali, kokoontumistiloja ja kahvio (2014- Eksote (Sotetmk/SN) - Asiakasmäärä - Tilaisuudet ja tapahtumat - Toimijoiden määrä opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. Kirjaston digipajan laitteilla asiakkaita opastetaan digitoimaan omia valokuvia, äänikasetteja, vhs-kasetteja jne. 2014: Iso-apu palvelukeskus on aloittanut toiminnan. Kahvio ja kuntosali avattu ja yhteistoiminta aloitettu muun muassa liikuntatoimen ja järjestöjen kanssa. Kehittää erilaisia tapahtumia, joilla aktivoidaan kansalaisia monenlaisissa hyvinvointiin ja terveyteen sekä arjen elämään liittyvissä asioissa. Järjestetään muistisairaille ja omaishoitajille liikuntaryhmiä. (KV) 2014: Iso-apu palvelukeskus toimii ikäihmisten ja vaikeavammaisten matalankynnyksen kohtauspaikkana ja tarjoaa tiloja muun muassa 3. sektorin käyttöön. Iso apu palvelukeskus on tunnettu ikäihmisten ja vammaisten palveluiden tuottaja ja aktiivinen yhteistoiminnan järjestäjä.
3.3. Kannustetaan asukkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen ja aktiiviseen osallistumiseen. (Versio 10) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Natunen, Sanna Mari 5.8.2015 14:36. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:02. Yksilöllinen tunniste: PRO-1918-5638-fi 3.3.11. Aktivoidaan yleisötyöllä vanhempaa ikäpolvea käyttämään teatteripalveluja. (2014-3.3.12. Liikuntaneuvonnassa käy viikoittain asiakkaita (2015) Kulttuurilautakunta (JJ, MW) Nuoriso- ja liikuntalautakunta(ar) - Kuinka monta asiakasta liikuntaneuvonnassa käy kuukausittain? 2014: Teatterilla järjestetty säännöllisesti Kulttuurikeskiviikkoja, joiden teema vaihdellut. Tilaisuuksista ilmoitettu kotisivuilla ja lehtiilmoituksissa ja niihin on yleisöllä ollut vapaa pääsy. Kulttuurikeskiviikkojen järjestämistä jatketaan. Liikuntaneuvonnassa annetaan viikoittain eri toimipisteissä. 2014: Myös vanhempi ikäpolvi on löytänyt kulttuurikeskiviikot ja sitäkin kautta aktivoituu teatteripalvelujen käyttäjäksi. Aktivoidaan vanhempaa ikäpolvea teatterissa kävijöiksi. 6/ kulttuurikeskiviikkojen järjestäminen oli vähäistä. Liikuntaneuvontaa on annettu viidessä eri toimipisteessa neljän liikuntaneuvojan toimesta. Asiakkaita ollut keskimäärin 15 viikossa.
3.4. Kehitetään yhteisöllistä, turvallista, esteetöntä ja liikunnalliseen elämäntapaan innostavaa elinympäristöä. (Versio 12) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Huovila, Krista 31.7.2015 09:08. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:03. Yksilöllinen tunniste: PRO-1932-5876-fi 3.4.4. Kirjaston sähköisen asioinnin neuvontapalvelut. (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Järjestetään Internetopastuksia verkon käyttöön ja sähköisen asioinnin perusasioihin. Kirjaston asiakaspalveluhenkilökunta opastaa asiakkaita aina tarvittaessa kirjaston oman verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. 2014: Internet opastuksia 132 kertaa, osallistujia 158. Digipajan käyttö: 734 kertaa joista opastuskertoja oli 184. Kiertävä digipaja lähikirjastoissa ja maakuntakirjastoalueen kirjastoissa: 695 käyttökertaa, joista opastuksertoja 273. 3.4.5. Kiinnitetään Kulttuurilautakunta (P-LP) huomiota esteettömyyteen kulttuuritoimen toimipisteissä ja tapahtumapaikoilla. (2014- Järjestetään Internetopastuksia verkon käyttöön sähköisen asioinnin Asiantuntevat ja sähköisen asioinnin opastuspalvelut. 1.1.-30.6. perusasioihin. Kirjaston Digipaja, asiakaspalveluhenkilökunta internet/atk/tablet/älypuhelin opastaa asiakkaita aina opastukset 109 kertaa, tarvittaessa kirjaston oman osallistujia yhteensä 110 verkkopalvelun käyttöön ja auttaa muidenkin sähköisten palveluiden käytössä. 2014: Sammonlahden kirjaston esteettömyyskartoitus. Saimaan ammattikorkeakoulun oppimistehtävä 2014: Kartoitus tehty keväällä 2014. Esteettömyyden toteuttaminen resurssien puitteissa. Korjataan esille tulevia puutteita mahdollisuuksien mukaan.
3.4. Kehitetään yhteisöllistä, turvallista, esteetöntä ja liikunnalliseen elämäntapaan innostavaa elinympäristöä. (Versio 12) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Huovila, Krista 31.7.2015 09:08. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:03. Yksilöllinen tunniste: PRO-1932-5876-fi 3.4.9. Lisätään neuvontaa ja ohjeistetaan valitsemaan esteetömämpää rakentamista mitä lainsäädännössä edellytetään (2014-3.4.10. Museon saavutettavuussuunnitelm an päivitys. (2015) 3.4.11. Uudessa teatterissa esteettömyysasiat ovat kunnossa. ( Rakennuslautakunta Kulttuurilautakunta (PMP) Kulttuurilautakunta 2014: Toteutunut Ohjeistusta ja neuvontaa jatketaan 2014: Suunniteltu vuodelle 2015 2014: Rakennukset lainmukaisesti esteettömiä. Rakennukset lainmukaisesti esteettömiä. Palvelujen saavutettavuus paranee
4.2. Vahvistetaan nuorisososiaalityötä ja etsivää nuorisotyötä. (Versio 9) - Lappeenrannan kaupunki 6.8.2015 Muokattu: Nissinen, Tuula 5.8.2015 12:15. Hyväksytty: Pötry, Päivi-Linnea 6.8.2015 15:03. Yksilöllinen tunniste: PRO-1969-5877-fi 4.2.4. Kirjaston tapahtumatoiminta ja nuorisohankkeen jatkotoimenpiteet. (2014-4.2.5. Nuvalaisten kanssa kohdekonsertti (2014- Kulttuurilautakunta (P-LP) 2014: Kirjastossa on v. 2014 loppuun asti käynnissä Tosi siistii -hanke. Sen lisäksi järjestetään nuorille konsertteja ja kirjailijavierailuja sekä elokuvaesityksiä. Sarjakuvaklinikka-toiminta jatkuu. Alkamassa on uusia projekteja: lukuvinkkausta yläkouluille ja lukioille ja suunnitellaan pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolle tila nuorille. Kulttuurilautakunta (MV) Tosi siistii -hanke jatkuu v. 2015. Jatkohankkeena on haettu rahoitusta Tosi siistii kirjastovirkailija toimimaan nuorten kanssa -projektille. Lasten- ja nuortenosaston tilasuunnitelman toteuttaminen. Sanataide koukuttaa lukemaan ja Pojat pääosassa -projektit. Järjestetään nuorille konsertteja, elokuvaesityksiä ja kirjailijavierailuja. 2014: Abba-konsertit Queen-Abba, elokuva, pelimusa,tietokone yms.konsertti 2014: Järjestetty: piirustuspaja (33 krt), leffailta (27 krt), Taikurikurssi (10 krt). Tapahtumat:Yhteiset ovet, Elävä kirjasto, Kevätkumous, Tule ja tupsahda. Koulutuksia kirjastojen henkilökunnille (2) Sarjakuvaklinikka 4 kertaa. Sujuva ja mielekäs yhteistyö kirjaston ja nuorison kesken. 1.1.-30.6. järjestetty 14 leffailtaa ja yksi Kevätkumoustapahtuma. 2014: Abba-konsertit