RKS Vuoden Kameraseura 2012? www.raumankameraseura.net
4th Finland Circuit: 1st Rauma Salon KILPAILUKUTSU KAIKILLE VALOKUVAAJILLE Maailmalla suuren suosion saanut circuitvalokuvakilpailu järjestetään nyt Suomessa neljättä vuotta ja tänä vuonna Rauma on ominut itselleen yhden näyttelyn. Circuit on lyhyesti kuvattuna yksi kilpailu, joka tuomaroidaan useassa eri kaupungissa. Nimi rinki viittaa tähän. Yksi valokuva voidaan siis hyväksyä useampaan näyttelyyn ja pistesaalis kasvaa. Meillä Raumalla tuomareina toimivat valokuvaajat Pia Rauhalammi, hiljattain valmistunut ja työllistynyt lehtikuvaaja; Minna Paananen, lehti- ja muotokuvaaja sekä Jorma Jokisalo, joka ainoana kansainvälisen arvonimen omaavana edustaa taide- ja dokumenttivalokuvausta. Varalla meillä on Oili Helenius, Kuvakulman päätoimittaja ja muotokuvaaja. Kuka tahansa voi osallistua. Ikärajoja ei ole. Voit lähettää korkeintaan neljä kuvaa per sarja, sarjoja on kolme, eli yhteensä 12 kuvaa. Osallistumismaksu on 40e jos osallistuu yhteen sarjaan, 50e jos kahteen ja 60e jos kaikkiin kolmeen. Ja sarjat ovat nimeltään: yleinen monochrome eli yksisävykuva, yleinen väri sekä Travel eli matkailu. Aihe siis vapaa kahdessa ensimmäisessä. Kuvankäsittely on sallittua. Kuvien kokovaatimus on seuraava: kuvan pitkä sivu max 2000 pikseliä, resoluutio 300dpi ja kuvatiedoston koko max 2mb. Maksu täytyy hoitaa paypal-maksujärjestelmän kautta. Kilpailuun voi lähettää vain digitaalisia kuvia. Kuvien lataussivusto aukeaa 13. elokuuta ja latausaika päättyy 23. syyskuuta. Lataussivustolle täytyy rekisteröityä ja sivusto myös koko ajan opastaa mitä tulee tehdä. Siitä viikko eteenpäin tuomaroinnin pitäisi olla valmis. He joutuvat kovaan tehtävään, sillä kuvia tulee olemaan tuhansia. Jokainen osallistuja saa laadukkaan kirjan, johon painetaan kaikki hyväksytyt kuvat. Raumalla näyttelyn avajaiset ovat 3. marraskuuta ja tuomariemme hyväksymät teokset tulevat näkymään niin kirjaston aulassa kuin kaupungintalon seinälle heijastettuna. Kilpailussa jaetaan myös erikoispalkinto, jonka aihe vaihtelee eri seuroilla. Vantaalla se on best trip photo ; Raumalla best People photo ; Lempäälässä best humour photo ; Joutsenossa best water photo ja Ylöjärven tuomarit valitsevat best woman/women Photo. Tiedusteluihin vastaa raumalla Teemu Laulajainen, puhelin 050 4649083. Lisätietoja löydät myös kilpailun nettisivuilta osoitteesta: http://www.finlandcircuit.fi/ sekä toisaalta tästä lehdestä Jorma Jokisalon artikkelista. Nyt joukolla osallistumaan! SISÄLTÖ HAKEMUS VUODEN KAMERA- SEURAKSI 2012 2 Kilpailukutsu 4 Puheenjohtajan terveiset 5 Alkuperäinen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 5 Vuonna 2012 toteutunutta toimintaai 8 Silppuri Kevään ja kesän 2012 toiminnas ta RKS Vuoden Kameraseura 2012? Kannen kuva: Oili Helenius julkaisija Rauman KameraSeura ry Y-tunnus: 2216851-7 Pankkitili: FI51 4450 2320 0681 85 Jäsenmaksut: Yli 18-vuotiaat 25 euroa Alle 18-vuotiaat 13 euroa taitto Oili Helenius Niilontie 10, 26410 KAARO p. 040 505 8519 www.raumankameraseura.net RAUMAN KAMERASEURA RY Perustettu 3.3.1938 www.raumankameraseura.net HALLITUS 2012 Puheenjohtaja Marko Seppälä Kylänpääntie 17 26740 VASARAINEN puhelin 0400 972 268 e-mail marko.seppala@iki.fi Sihteeri Marjukka Vähä-Ettala Puhelin 044 3075 034 e-mail raumanksinfo@gmail.com Varapuheenjohtaja Oili Helenius Puhelin 040 5058 519 e-mail oili.helenius@oikkus.fi Jäsenvastaava Jouni Jalonen Puhelin 050 5255 878 e-mail jasenrks@gmail.com Hallituksen jäsen Teemu Laulajainen Puhelin 050 4649 083 e-mail teemu.laulajainen@gmail.com Hallituksen ulkopuolinen rahastonhoitaja Harri Vanne Puhelin 040 5569 545 kuva: markku väänänen 2 3
Puheenjohtajalta M a r k o S e p p ä l ä Keväällä, kun ensimmäistä puheenjohtajan palstan kirjoitustani rustasin, en voinut kuvitellakaan, mikä kameraseuran tilanne on, kun seuraavan kerran kirjoitan vastaavaa tekstiä.,, Helmikuussa 2012 pidettyyn vuosikokoukseen asti Rauman Kameraseura oli melko tyypillinen kameraseura Suomen mittakaavassa, sillä toiminta oli urautunutta ja jäsenmäärä pyöri 35 paikkeilla monet vuodet. Lisäksi ikä- ja sukupuolijakauma oli vääristynyt. Helmikuun vuosikokouksessa valittiin seuralle uusi hallitus, joka päätti kääriä hihat seuran tunnettuuden nostamiseksi uudelle tasolle ja yksi tärkeimmistä kehittämiskohteista oli ulkoinen tiedottaminen, joka oli ollut lähes olematonta. Ilmeisesti vasta valittu hallitus teki oikeita siirtoja, kun jo huhtija toukokuun kuukausikokouksissa lyötiin kaikki osallistumisennätykset. Helmikuun vuosikokouksen jälkeen seuran jäsenmäärä onkin lähes kolminkertaistunut ja jotain toimintaa on ollut harva se viikko. Tärkeimpinä uudistuksina voidaan pitää uusia kotisivuja, Kuvakulma -jäsenlehteä, sekä aktiivista ulkoista että sisäistä tiedottamista. Seura on saanut mukavasti palstatilaa paikallisissa lehdissä ja seuran nimi onkin ollut esillä kaikkiaan kymmenisen kertaa. Suuren suosion ja paljon kehuja saanut jäsenlehti Kuvakulma on kaikkien luettavissa seuran kotisivuilla, mutta siitä on otettu myös muutaman kymmenen lehden painokset jaettavaksi kirjastoihin sekä kahviloihin. Halukkaat jäsenet ovat saaneet hankkia painetun version omakustannushintaan. Edellisten hallitusten hyvän taloudenpidon seurauksena seuralla oli varaa hankkia omat studiovalot ja kaupungilta vuokralle varasto sekä kellariteatterista studiotilaa kuvausharjoituksia varten. Hallitus on kaiken aikaa kannustanut seuralaisia olemaan aktiivisia ja kuunnellut heidän toiveitaan toiminnan kehittämiseksi. Onkin ollut ilo huomata, kuinka osallistujia ja talkoolaisia on riittänyt aina, kun jotain on järjestetty. Seuralla on ollut tänä vuonna jo kaksi talkoilla pystytettyä näyttelyä. Raumalla ei oikeastaan koskaan olla oltu kovinkaan aktiivisia osallistumaan liiton näyttelyihin, mutta nyt syksyn teemanäyttelyyn Työ meni läpi kaikkiaan 11 kuvaa 7 eri kuvaajalta. Rauman Kameraseura myös järjestää, tiettävästi ensimmäistä kertaa, liiton näyttelyn, kun vuonna 2013 tulee kuluneeksi 75 vuotta seuran syntymästä. Kuluvana vuonna seura on mukana Finlandia Circuitissa omalla 1st Rauma Salonillaan ja toiveissa olisi, että tämä innostaisi jäseniä osallistumaan myös muihin kansainvälisiin näyttelyihin. Kososen Tatu kävikin vieraanamme syyskuun kuukausikokouksessa kertomassa lukuisille uusille jäsenillemme sekä Kameraseurojen liitosta, että kansainvälisestä näyttelytoiminnasta. Myös Seuracupiin lähti kokoelma Raumalta. Syyskuussa starttasi myös Rauman Kameraseuran nuorisotoiminta, kun nuoret alkavat vetäjänsä johdolla pitää omia tapaamisiaan. Aikaisemmin koululaisille järjestetyn valokuvakilpailun ikärajaa tullaan tänä vuonna nostamaan, jotta myös tätä kautta nuoret löytäisivät mukaan seuran toimintaan. Nopea jäsenmäärän kasvu on aiheuttanut myös hiukan koomisiakin tilanteita esimerkiksi kuukausikokouksissa. Kuukausikilpailuihin sai osallistua ensin kolmella kuvalla, mutta kun huhtikuun kokoukseen tuli n.60 kuvaa, niin piti kuvamäärä tiputtaa yhteen per jäsen. Lisäksi kokoontumispaikkana tähän asti toiminut kuvataiteen luokka on käymässä pieneksi ja olemmekin ryhtyneet kartoittamaan suurempaa kokoontumistilaa. Oikealla vuosikokouksessa julkistettu toimintasuunnitelma vuodelle 2012, alla mitä oikeasti on tähän mennessä tänä vuonna tehty. Helmikuu 7.2. Vuosikokous 10.2. Seuran jäsenille tarkoitettu suljettu Facebook-ryhmä perustetaan. 25.2. Rock-kuvaaja Tomi Palsa esitelmöi Kahvila Sopissa. Tupa oli kirjaimellisesti täynnä. Maaliskuu Maaliskuussa etsimme tulevalle jäsenlehdelle nimeä nimikilpailulla. Kimmo Turtiaisen ehdotus Kuvakulma voitti jäsenäänestyksen. Kimmo sai palkinnoksi Kuvakulman vuosikerran. 6.3. Kuukausikokous, Nils Nymanin kuvaajaesittely. Kuukausikilpailun aiheena punaista. Paikalla 29 jäsentä. 15.3. Seuran lehti KUVAKULMA ilmestyi ja sitä jaettiin kaupungin kirjastoihin sekä kahviloihin sekä lisäksi muutamiin oppilaitoksiin. Huhtikuu Järjestimme suunnittelukilpailun seuran jäsenkortin ulkoasusta. Kimmo Turtiaisen suunnittelema ehdotus voitti. Jokaiselle jäsenelle teetettiin muovinen, nimellä varustettu jäsenkortti. 3.4. Kuukausikokous Mikko Huunosen kuvaesitys Kuusamo. Kuukausikilpailun aiheena vesi. Paikalla kaikkiaan 30 jäsentä. 14. - 15.4. Jäsenille ilmainen sommittelukurssi, opettajana toimi Nils Nyman. Osallistujia 15. 16.4. Rauman Juhlaviikon ajan seuran jäsenten kuvia musiikkiopiston ikkunalla. 16.4. Vierailu Porin kameraseuran kuukausikokoontumiseen. Virittelimme erilaisia yhteistyökuvioita. Hans Lehtinen Rauman Kameraseurasta kertoi samalla hieman pikkusalamoilla kuvaamisesta, sekä Miss Suomi kiertueesta. 20.4. Kameraseura oli mukana Rauman Kaupungintalon sisäpihan järjestetyllä yhdistystorilla. Tätä tilaisuutta silmällä pitäen teetimme seuralle käyntikortin, jonka toiselle puolelle tuleva jäsen voi kirjoittaa yhteystietonsa jäseneksi liittymistä varten. Toukokuu 8.5. Kuukausikokouksessa katselimme Markku Väänäsen kuvaesityksen mökkielämää. Kuukausikilpailun aiheena tuli paikalla 36 jäsentä RAUMAN KAMERASEURA ry Toimintasuunnitelma 2012 KUUKAUSIKOKOUKSET Kokouksissa käsitellään viralliset asiat ensin, sitten muu ohjelma. Nopeita matkakuvaesittelyjä pienellä tarinalla, kuukausikuvien rakentavaa ruotimista ja jäsen ja tekniikkaesityksiä. Altti Salo esittää diaesityksen jonain kuukautena. Kuukausikuvaustehtävän aihe lainausmerkeissä ko. kuukauden nimen perässä. Maaliskuu: punaista Nils Nyman: kuvaajaesittely Hans Lehtinen: valaisuvinkkejä Huhtikuu : vesi Toukokuu : tuli Markku Väänänen: mökkielämää Kesäkuu : Matka Viroon 8. 11.6. Heinäkuu : ei kokousta Elokuu : ei kokousta Syyskuu : työ Lokakuu : vihreää Marraskuu: Luontokuvailta: Ari Ahlfors, Sari Vaaranvuo: yksityiskohtien taidetta luonnossa, Altti A. Salo Joulukuu : maa Tammikuu : ilma Helmikuu : vuosikokous 4 5
12.5. Järjestimme kuvakävelyn teemalla Elämää ja kaupankäyntiä Vanhassa Raumassa. Aamupäiväisen kuvaussession jälkeen kävimme yhdessä pizzalla. 20.5. Valaisukurssi Kellariteatterilla. Ja samalla hankittiin seuran käyttöön beauty dish. 24.5. Rakensimme Kellariteatterilla kaksi kollaasia Kuvakävelyn kuvasadosta (jokaiselta osallistujalta kaksi hänen itse valitsemaansa kuvaa vedostettuna) Cafe Luwilan näyttelyä varten. 28.5. Pystytimme näyttelyn Luwilaan. 30.5. Näyttelyavajaiset Cafe Luwilassa Mäntyrinteellä Raumalla. Ohjelmassa grillausta, uimista, saunomista, kameran heittoa ym. 6.8. Pystytimme Rauman pitsiyön kuvasadosta näyttelyn taidekahvila Soppiin. Kollaasit kokosimme talkoilla. 13.8. Kuvakulman toinen numero ilmestyy 18.8. Liiton koulutustuella järjestetty Lightroom-kurssi. Vetäjänä toimi paljon kiitosta kerännyt Kimmo Turtiainen Piikkiöstä. Kurssi täyttyi melko nopeasti ja seuraavaa suunnitellaan ensi vuoden alkuun. lissa. Avajaisten jälkeen näyttely siirtyy Rauman kaupunginkirjastoon sekä kaupungintalolle. 6.11 Luontokuvailta yhdessä Rauman kansalaisopiston kanssa. Kuvaesitykset Ari Ahlforsilta, Sari Vaaranvuolta sekä Altti A. Salolta. Joulukuu Kesäkuu 8. - 11.6. 2012 Järjestyksessään 11. kameraseuran Viroon suuntautunut valokuvausmatka. Kohteena tällä kertaa Setukaistenmaa. Rauman Kameraseuralla on vahvat kontaktit Viroon ja meillä onkin joka kerta ollut paikalliset oppaat mukanamme. Osallistujia ennätykselliset 21. Heinäkuu 05.7 Kesäillan kuvausretki Kauttuan Ruukinpuistoon. 27.7 Mustan Pitsin yön kuvaustapahtuma yhteistyössä Rauman Kaupungin kanssa. Kameraseuran jäsenet kuvasivat Rauman Pitsiviikon päätteeksi järjestettävän Mustan pitsin yön aikana pitsiin pukeutuneita ihmisiä. Elokuu Syyskuu 4.9 Kuukausikokous: Vieraana Tatu Kosonen Suomen kameraseurojen liitosta. Kuukausikilpailun aiheena työ. Paikalla 36 jäsentä, eli täysi tupa. 15-16.9 Valaisukurssi, jonka vetää valokuvaaja Harri Sirola. 28.9-29.9 Pikkusalamakurssi, jonka vetää Hans Lehtinen 24.9. Seuran julkinen Facebook-sivu perustetaan. Tykkääjiä ensimmäisen vuorokauden aikana yli 50! Lokakuu 2.10 Kuukausikokous Vierailevana luennoitsijana kuvataiteilija Lasse Kempas. Kuukausikilpailun aiheena vihreää Marraskuu 4.12 Kuukausikokous Raimo Sundelinin kuvaesitys huippuvuorilta. Kuukausikilpailun aiheena maa Rauman Kameraseura on esiintynyt paikallisissa sanomalehdissä ja radiossa kymmeniä kertoja kuluneen toimintavuoden aikana. Sanomalehti Uusi Rauma julkaisee mm jokaisen kuukausikilpailun voittajakuvan ja kameraseuran toimesta ollaan annettu valokuvausopastusta lehden sivuilla. Myös seuran järjestämät näyttelyt, tapahtumat ja tempaukset on huomioitu. 4.8. Kesätapahtuma pidettiin Haapasaaren 3.11 1st Rauma Salonin avajaiset Cafe Sa- 6 7
KUVAT: ALTTI A. SALO Rauman Kameraseuran 74:n toimintavuoden vuosikokous pidettiin vanhassa tutussa paikassa, Rauman Lukion kuvaamataidon luokassa tiistaina 7.2.2012. Paikalle oli saapunut kohtalaisen runsas joukko, yhteensä 24 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Rauman kameraseuran 73. toimintavuosi.yhdistyksen hallituksen kokoonpano oli seuraava: Puheenjohtaja: Markku Väänänen Sihteeri: Teemu Laulajainen Rahastonhoitaja:Harri Vanne Varapuheenjohtaja: Jouni Jalonen ja Hallituksen jäsen: Raimo Virtanen. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. KURSSITOIMINTA Nils Nyman piti Rauman kansalaisopistossa keväällä 2011 valokuvauksen peruskurssin ja kuvankäsittelykurssin. Sen lisäksi hän piti myös keväällä jäsenistölle tarkoitetun kuvankäsittelykurssin. Oili Helenius piti syksyllä kansalaisopistossa muotokuvauskurssin. Syksyllä pidettiin myös kaikille avoin kamerankäsittelykurssi. Sen olivat suunnitelleet Jouni Jalonen,Teemu Laulajainen ja Nils Nyman. Kaksipäiväinen muotokuvauskurssi järjestettiin syyskuussa valokuvaaja Jussi Aallon johdolla. Osanottajia oli 17 henkilöä,myös seuran ulkopuolisia. Myöhemmin syksyllä oli pienimuotoinen näyttely muutamasta kurssilla otetusta kuvasta Rauman Silmäoptikkojen näyteikkunassa. KOULUKILPAILU Koulukilpailu järjästettiin viidennen kerran ja aiheena oli muotokuva.kilpailuun osallistui 97 kuvaajaa neljästä eri koulusta. Kuvia kertyi kaikkiaan 161 kappaletta. 30 parasta kuvaa vedostettiin ja ne olivat näyttelyssä Rauman kirjastossa maaliskuun ajan. Palkinnoista vastasivat Jarin Kuvakauppa ja Rauman kameraseura yhdessä kuten perinteisestikin. NÄYTTELYTOIMINTA Seuran valokuvanäyttelyn työnimenä oli Ra- KaS ja se pidettiin Rauman kirjastossa huhtikuussa. Näyttelyyn osallistui 20 kuvaajaa ja vedoksia oli 29 kpl. Sama näyttely oli myöhemmin kesäkuussa näytillä Porissa,joskin typistettynä. Seuramme sihteeri,teemu Laulajainen piti oman valokuvanäyttelynsä syksyllä Rauman kirjastossa, myöhemmin Laitilan kirjastossa. Seuramme jäsen Raimo Sundelin piti Saariston geologiaa aiheisen valokuvanäyttelyn Kumlingen saarella. Seuramme kunniajäsenen, Pentti Virtasen valokuvanäyttely oli tammikuussa 2012 näytteillä Galleria Kempaksessa, Raumalla. Oili Heleniuksella oli viiden kuvan näyttely Tukholmassa, Ruotsissa. VIERAILUT Keväällä 2011 oli Lönnströmin taidemuseossa helsinkiläisen valokuvaajan, Caj Bremerin valokuvanäyttely, johon tutustuttiin muutaman jäsenen voimin. Bremer itse kertoili kuvistaan värikkääseen tapaansa. Maaliskuussa tutustuttiin Jarin Kuvakaupan myymälään ja studioon Jari Laineen opastuksella. Kiitos Jari! LIITON KILPAILUT JA NÄYTTELYT Seuramme jäsenet, Sari Vaaranvuo ja Jorma Jokisalo saivat kilpailukuvansa liiton teemanäyttelyyn,hämeenkyröön. Aiheena oli tunnelma. Onneksi olkoon!. SAAVUTUKSET Jorma Jokisalolle myönnettiin efiap arvonimi. (Excellence of Federation Internationale de l Art). Onnea! Raimo Sundelin puolestaan nappasi Vuoden Luontokuva 2011-kilpailussa voiton lintusarjassa. Myöskin onnea! Raimolla oli myös valmisteltuja valokuvaesityksiä vajaa kymmenen kappaletta vuoden 2011 aikana eri puolella Suomea. MERKKIPÄIVÄT Seuramme pitkäaikainen jäsen, entinen sihteeri ja rahastonhoitaja, seuran primus motor Nils Nyman täytti heinäkuussa 70 vuotta. Jäsenet muistivat häntä kylpylälahjakortilla. Seura myösi hänelle myös kunniajäsenyyden. Kiitos Nisselle pitkäaikaisesta työstä seuran hyväksi. RAUMAN KULT- TUURIPÄIVÄ Rauman kaupungin 15.4.2011 järjestämään kulttuuri -päivään seura osallistui monen muun yhdistyksen tavoin. Kaupunki antoi käyttöömme teltan,josta käsin esiteltiin seuran toimintaa julisteiden ja seuran DVD:n avulla. KUVAUSMATKAT Seura teki kesäkuussa perinteisen kuvausmatkansa Viroon. Tällä kertaa matkakohteena oli pieni Kihnun saari Pärnunlahdella. Matkalle osallistui 13 kuvaajaa, joista seuran jäseniä oli 11. Saarella meillä oli oppaana 5 virolaista valokuvaajaa. Saaren luonto ja nähtävyydet tuli kuvattua kolmen päivän aikana tehokkaasti. Kuvista on tarkoitus myöhemmin tarkoitus tehdä valokuvakirja, kirjaa tekevät Marika Lehtonen ja Altti Salo. Matkalla otetuista kuvista tehty kuvaesitys näytettiin marraskuussa luontokuvaillassa. Kuvat valitsi esitykseen Marika Lehtonen. RAUMAN PITSIVIIKON VA- LOKUVAUSTAPAHTUMA Seuran jäsenet Teemu Laulajainen,Jouni Jalonen ja Ari Lehtimäki osallistuivat yhteistyössä kaupungin kanssa Mustanpitsinyön valokuvaustapahtumaan. Kuvaajina toimivat nuoret kiertelivät ympäri Raumaa,kuvaten tunnelmia ja pitsipukuja,jotka saatiin reaaliajassa näkymään isolle näytölle kuvanluovutuspisteessä,joka sijaitsi Anundilanaukiolla. Parhaimmat kuvat saivat tunnustusta ja palkinnon. KUUKAUSIKOKOUKSET HELMIKUU Vuosikokous,nostettiin mm. jäsenmaksu kahdestakympistä kahteenkymmeneenviiteen euroon.(erillinen pöytäkirja). MAALISKUU saimme seuraan uusia jäseniä: Jorma Jokisalon Eurasta ja Ari Lehtimäen Raumalta. Markku Väänänen näytti valokuviaan vuodentakaiselta Tukholman matkaltaan. Nils Nymanin näyttämissä jäisissä merikuvissa vaihtelivat värit ja muodot. Jorma Jokisalo aukaisi jäsenyytensä kuvallisella historiallaan, mustavalkoisesta digiaikaan. HUHTIKUU Ari Lehtimäki esitteli jääkiekkokuvaustaan ja Teemu Laulajainen Tukholman kuviaan.kuvat herättivät vilkasta keskustelua. Ranskalainen vieras esitti kuvasarjan hevosen kengityksestä. TOUKOKUU Aiheena kukkakuva. Kuvia toivat näytille Pekka Rantala, Timo Haarma, Teemu Laulajainen ja Markku Väänänen. Parannusehdotuksista keskusteltiin. Nils kertoi Kuvat.fi -sivustosta, johon saa omia kuvia muiden nähtäville. Hans Lehtinen näytti Kuvat.fi -sivujen maksullisia ominaisuuksia,sekä mobiililaitteen kuvausja kuvanlähetys ominaisuuksia. SYYSKUU Kokous pidettiin poikkeuksellisesti Rauman kirjaston kabinetissa, syystä että kirjaston edustaja Anne Alatalo esitteli kirjaston valokuva-aiheisia teoksia. Muina aiheina oli paras kesäkuva ja Hans Lehtisen valomaalausesitys. LOKAKUU Teemu Laulajainen esitti kuvaserpentiinin matkasta Tukholmaan. Markku Väänänen näytti kuvasarjan Uudenkaupungin saaristosta. Nils Nyman esitti kuvankäsittelyyn liittyviä vinkkejä. Seuraamme liittyi kaksi uutta jäsentä. Illan aiheena oli metsän satoa. Keskusteltiin alakoululaisille järjästettävästä kuvausopetuksesta. Jouni Jalonen Ja Nils Nyman lupautuivat tehtävään. MARRASKUU - LUONTOKUVAILTA Markku Väänänen esitti kuvasarjan pohjois-lapista, Pöyrisjärven maisemista, Marika Lehtonen esitti kuvasarjan seuran matkasta Viroon, Kihnun saarelle. Raimo Sundelin esitti kuvasarjan Tansanian luonnosta. Tapahtuma järjästettiin yhdessä Rauman kansalaisopiston kanssa. Yleisöä paikalla oli noin viisikymmentä henkilöä. JOULUKUU Kuvaustaan ja kuviaan esittelivät Sari Vaaranvuo ja Matti Kreivilä. Keskusteltiin osallistumisesta SKSL:n vuosinäyttelyyn oikein isolla porukalla tällä kertaa. Sommittelukurssi päätettiin järjestää myöhemmin keväällä. Salamalaitteen käyttökurssia kaivattiin, Hans lupautui. Pekka Rantala ehdotti kuvien sisältöön paneutumista enemmän. (kurssi?). Nils Nyman ehdotti seuran kotisivujen päivittämistä. Päätettiin hankkia seuralle 16 gigan muistitikku seuran asioiden arkistointiin. Nils esitti vinkin photoshopin käytöstä. TAMMIKUU Illan aiheena oli matka. Heikki Leino esitti kuviaan Rauman saaristosta ja Markku Väänänen muutaman kuvan 8 9
AVUSTUKSET Rauman kameraseuraa ovat vuoden aikana avustaneet: Rauman kaupunki,jarin Kuvakauppa, Suomen Kameraseurojen Liitto ja Rauman Silmäoptikot (näyteikkuna valokuvien näyttämiseen.) KEHYSTILANNE Seuran valokuvakehykset ovat varastoituna Kaarolla, Oili Heleniuksen tiloissa. Alunperin kehyksiä oli 50 kpl, jotka oli pakattu viiteen puulaatikkoon. Vuosien varrella kehyksiä on hävinnyt 14 kpl ja kahdesta muusta on mennyt lasi rikki. Ehjiä kehyksiä siis 34 kpl. UUSIA JÄSENIÄ Vuoden loppupuolella liittyi seuraan viisi uutta jäsentä. Toimitakertomuksen laati: Markku Väänänen Rauman kameraseuran puheenjohtaja vuonna 2011. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Vuoden 2011 toiminnasta periytyviä / jatkuvia hankkeita tapahtumia 1. Koulukilpailu. 2. Kihnun kirjan teko; Marika ja Altti 3. Matka Viroon Uusia hanke-ehdotuksia 2012 Osallistutaan Rauma -päivään viime vuoden tavoin pienellä kojulla. Osallistutaan Mustan Pitsin yön valokuvaustapahtumaan yhteistyössä kaupungin kanssa. Järjestetään seuran sisäinen valokuvauskilpailu, pienillä palkinnoilla? Kenties järjestämme yhteismatkan Helsinkiin joko maaliskuussa kuva & kameramessuille tai valokuvataiteen museoon. Koulutus Järjestetään valokuvauksen (kamerankäytön) peruskurssi keväällä tai syksyllä (jouni, Teemu, Nils) Nils Nyman pitää sommittelukurssin huhtikuussa, 2-päiväinen viikonloppukurssi Rock-kuvaaja Tomi Palsa esitelmöi 25.02 Kahvila Sopissa. Kuukausikokoukset Kokouksissa käsitellään viralliset asiat ensin, sitten muu ohjelma. Nopeita matkakuvaesittelyjä pienellä tarinalla, kuukausikuvien rakentavaa ruotimista ja jäsen ja tekniikkaesityksiä. Altti Salo esittää diaesityksen jonain kuukautena. Maaliskuu: punaista Nils Nyman: kuvaajaesittely Huhtikuu: vesi Toukokuu: tuli Markku Väänänen: mökkielämää Kesäkuu: Matka Viroon Heinäkuu: ei kokousta Elokuu: ei kokousta Syyskuu: työ Lokakuu: vihreää Marraskuu: Luontokuvailta: Ari Ahlfors, Hannu Vallas (suomi ilmasta) Vaaranvuo: yksityiskohtien taidetta luonnossa. Joulukuu: maa Tammikuu: ilma Helmikuu: vuosikokous Avustusanomukset: Rauman kaupunki, Koulukilpailu, luennoitsijoiden palkkiot. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: 07.02.2012 klo 18:30 Paikka: Rauman Lukio, Nummenvahe 5, kuvaamataidon luokka 2. krs. 1.Seuran puheenjohtaja Markku Väänänen, avasi kokouksen. 2.a.Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Markku Väänänen. b.valittiin kokouksen sihteeriksi Teemu Laulajainen. c.valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Heikki Leino ja Raimo Virtanen. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kutsut sisältäen kokouksen asialistan oli lähetetty 25.01.2012 ja paikalla oli 24 jäsentä. Hyväksyttiin kokouksen asialista. Seuran puheenjohtaja luki vuosikertomuksen 2011, joka hyväksyttiin lisäyksin. Kokoukselle esiteltiin tilikertomus ja tilintarkastajien antama lausunto. Tili- ja vastuuvapaus myönnettiin asianomaisille. Kokous päätti tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä asianomaisille. Seuran sihteeri esitteli toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodeksi 2012. Nämä hyväksyttiin, toimintasunnitelma pienin lisäyksin. a.yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Marko Seppälä. b. Hallitukseen valittiin Teemu Laulajainen, Marjukka Vähä-Ettala, Oili Helenius ja Jouni Jalonen. c. Tilintarkastajiksi valittiin Veli Kuusinen ja Pertti Hynninen ja varatilintarkastajiksi Altti Salo ja Heikki Leino d. Arvostelulautakuntaan valittiin Hans Lehtinen, Merja Levy, Timo Vaahtera, arvostelulautakunnan varajäseniksi valittiin Pekka Rantala ja Timo Haarma. Päätettiin jäsenmaksun suuruudeksi vuodelle 2012 25e ja alle 18-vuotiaille 13e. Kokoukselle ei oltu esitetty muita asioita päätettäväksi. Nils Nymanille päätettiin myöntää seuran kunniajäsenyys. Muita palkintoja ei jaettu eikä kiertopalkinnolle päätetty uutta osoitetta. Päätettiin kokous KUVAT: ALTTI A. SALO Vuosikokouksen jälkeen kolme uutta jäsentä ilmoittautui seuraan. Keskusteltiin tulevasta Viron retken kohteesta ja kustannuksista ja että Kihnun reissun kuvakirja on pian tulossa painosta, kiitos Altti Salolle ja Marika Lehtiselle.pj. Markku Väänänen siht. Teemu Laulajainen Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua ja päätöksiä. Heikki Leino Raimo Virtanen KUVA TIMO VAAHTERA 10 11
S i k e v ä ä n j a k e s ä n t o i m i n t a a Kuvakävely teemalla Elämää ja kaupankäyntiä idyllisessä Vanhassa Raumassa 12.5.2012 Ilma oli hyytävä kyseisenä aamuna. Allekirjoittanut toivoi viimeiseen asti joka solullaan auringonpaistetta ja lämmintä ilmaa. Mutta aina ei vaan voi voittaa ja sitten emme vaan voittaneet siinä asiassa, mutta antoisan päivän saimme kaikesta tuulesta ja vilusta huolimatta. Kello 10.00 alkoi porukkaa valua Kalatorille. Päivä oli sikäli otollinen, että Vanhassa Raumassa olivat Suomen liput saloissa J.V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivän johdosta, alueen yrittäjillä pinkkejä ilmapalloja ovipielissä ja ihmisiä liikkeellä tosi paljon jo heti aamusta. Kävimme siinä Kalatorin vieressä raunioilla ottamassa muutamat me - kuvat ja siitä sitten hajaannuttiin kuvailemaan. Ideana oli, että jokainen saa kuvata joko omassa tahdissaan tai porukassa eli hyvin vapaamuotoisesti. Jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa, ja se onkin Luwilaan sijoitettavan näyttelyn kannalta hyvä, että näkyville tulee monipuolisesti erilaisia kuvakulmia. Jokainen kokee ja tuntee asiat niin omalla tavallaan. Itse kuvasin ensin porukassa ja sitten itsekseni. Vanha Rauma avautuu aivan eri tavalla, kun EI ole autolla liikkeellä ja ennen kaikkea ei ole kiirettä mihinkään meillä oli neljä tuntia aikaa kuvailla. Itse oikeastaan podin ns. runsaudenpulaa, kuvaamisen arvoisia asioita oli niin l p paljon. Vaeltelin pikkukujia siihen tahtiin, että olin jo ihan hukassa, mutta onneksi Sari (Vaaranvuo) tuli vastaan yhdellä kujalla ja taas olinkin ihan kartalla. Jokainen kulki aikansa alueella ristiin rastiin ja loppuhuipennuksena kokoonnuimme Pizzeria Rivieraan pizzalle. Meitä oli kaiken kaikkiaan pizzalla 16 kuvaajaa, joista kaksi mukana ollutta oli lapsia. Olen erityisen iloinen heistä!! Kaikki osallistujat olivat kovin tyytyväisiä päivään. Porukassa on mukava kuvata ja päätimme heti siltä istumalta, että sessio pitää ottaa uudelleen. Sokerina pohjalla kuvaamisen lisäksi oli mukava tutustua livenä kameraseuralaisiin. On se vaan niiiiin erilaista vaihtaa kuulumisia muullakin tavalla kuin facebookissa!! (Sitäkään millään tavalla väheksymättä.) Kaiken kaikkiaan päivä oli todella antoisa. Jokainen osallistuja valitsee kaksi omasta mielestään parasta/puhuttelevinta/sykähdyttävintä kuvaansa ja ne laitetaan näytille Cafe Luwilaan, jotta kaikki muutkin näkisivät meidän näkemyksiämme Vanhasta Raumasta. Superkiitokset kaikille mukana olijoille!!! Kuvakävelyajatuksin, Marjukka Kuvakollaaseja ja näyttelyn avajaiset Cafe Luwilassa Rauman Kameraseuran järjestyksessä ensimmäisen kuvakävelyn kollaasit koottiin 24.5. Rauman kellariteatterin tiloissa, jossa seuran puheenjohtaja Marko Seppälä ja p u r hänen Enkelinsä alkoivat työstää taustoja. Osanottajia ilmaantui illan aikana paikalle lopulta seitsemän henkeä. Marko oli hankkinut kollaaseja varten taustalevyä, jossa oli liimapinta valmiina. Kuvia hän teetti kaiken kaikkiaan 27 kappaletta Jarin kuvakaupassa, joka ansaitsee kiitokset edullisilla kuvahinnoillaan ja olemalla todellakin lupauksensa mukaisesti Lännen nopein. Itse kuvia alettiin asemoida ns. silkkihansikkain pöydälle, kun kukin enkeleistä sai kätösiinsä kauniin valkoiset puuvillahansikkaat. Tämän jälkeen kuvajärjestyksestä otettiin valokuva kameran muistiin, jonka avulla varmistettiin että se sama järjestys toistuisi koottaessa myös taustalevyllä. No kaikki ei aina mene Strömssöösti, joten ei tässäkään tapauksessa. Heti alussa tuli pieni virhe kuvan sijoituspaikasta ja sen jälkeen loput laitettiinkin paikoilleen jotain sinne päin -ajatuksella. Taustalevy oli haastava tarttuvan liimapinnan vuoksi, mutta muutaman kuvan jälkeen tekniikka saatiinkin jo haltuun. Muuten muotoon leikkaamisen suhteen itseliimautuva taustamateriaali oli todella kätevä käytettävä. Kollaasien kokoamisilta sujui mukavassa huumorin siivittämässä puheensorinassa. Valmiit kollaasit vietiin Cafe Luwilaan, jonka seiniä ne koristaisivat seuraavan kahden viikon ajan. Kuvakävelyyn osallistuneet kutsuttiin näyttelyn avajaisiin avecin kera ja meitä saapui paikalle 13. Avajaiset aloitettiin puheenjohtaja Alapuolen kuvassa kuvakävelyn osanottajia pitsalla kävelyn jälkeen. Vasemmalta lukien Maisa Korjus, Marjukka Vähä-Ettala, Jarmo Vähä-Ettala, Heidi Paavilainen, Marko Seppälä, Timo Vaahtera, Raimo Iso-Ettala, Tiina Poimio ja Jouni Jalonen. i Kuva: Samuli Ahtiainen Markon lyhyellä puheella, jonka jälkeen Cafe Luwilan emäntä Minna toivotti meidät kaikki tervetulleiksi kahvilaan ja kertoi lyhyesti heidän tarjonnastaan. Saimme kuulla myös, että kuvamme ovat olleet asiakkaista erittäin mielenkiintoisia ja saaneet paljon myönteistä palautetta. Puheiden jälkeen tarjottiin suussa sulavaa mansikka-juustokakkua vaniljakastikkeen kera sekä kuohujuomana pommacia. Ja jotkut joivat muutaman kupposen kahviakin. Lapset saivat lisäksi vielä jäätelöannoksen. Ilta kului kiireettömästi hauskassa seurassa keskustellen sekä tutustuen seurakavereihin. Tiina Poimio sai kunnian tallettaa kamerallaan tilaisuuden historiaan. Illan päätteeksi Marko lupaili jatkoa kuvakävelylle ja ehdottikin, että jospa jo tulevana syksynä järjestettäisiin toinen samanlainen tapahtuma. Ja tietysti se sai kannatusta ensimmäiseen kuvakävelyyn osallistuneiden keskuudessa. Toivomme kaikki, että tuleva kuvakävely saa vähintäänkin yhtä hyvän osanoton, jopa runsaamman kuin tämä ensimmäinen tapahtuma oli. Sitä ja syksyn värejä odotellessa. Maisa Korjus Studiovalot tutuksi Sunnuntaina 20.5. joukko kameraseuran jäseniä kokoontui kellariteatterille tutustumaan seuran hankkimiin studiovaloihin. Tavoitteena oli, että opastuksen saaneet voisivat myöhemmin käyttää seuran hankkimaa kalustoa itsenäisesti. Kurssi aloitettiin seuran varastoon tutustumalla sekä valojen kokoamisella. Tässä vaiheessa opastajina toimivat Marko Seppälä ja Jouni Jalonen. Muistettavista asioista tärkeimmät olivat, että valot eivät juuri kestä kaatumisia sekä se, kun valoihin vaihdetaan erilaisia valon muokkaimia, niin erityisesti pitää tällöin varoa välähdyspäätä ja ohjausvalon polttimoa. Valonmuokkaimista tutuiksi tulivat snootti, softboxi, beauty dish sekä sateenvarjo. Varsinkin softboxin sekä beauty dishin irrottamisessa olisi hyvä olla ainakin aluksi kaksi henkilöä. Muutamien testikuvien avulla havainnollistettiin, kuinka valo muotoilee ja kuinka varjoja saadaan avattua heijastimen avulla. Tämän jälkeen saatiin oikein asiantuntijaapua, kun Hans Lehtinen saapui paikalle. Hans toi mukanaan television, jonka ruudulle alkoi pian ilmestyä erilaisia testiotoksia kaikkien nähtäville. Ensin lähdettiin liikkeelle kovasta valosta niin, että kohde oli sijoitettu tasan taustan ja valon puoleenväliin. Tämän jälkeen tutkittiin, miten taustan valaistus muuttuu, kun kohde tuodaan kauem- mas taustasta. Vielä tässä vaiheessa mallina toimi valojalustaan viritetty teatterimaski. Pian malliksi saapui Susanna, joka oli kyseisenä viikonloppuna valittu Miss Rauma Rock kisan 1. perintöprinsessaksi. Susannaa ryhdyttiin valaisemaan yksi valo kerrallaan ja muutokset päästiin tarkistamaan televisioruudulta, jonka olemassaolo koettiin todella hyödylliseksi opetustilanteessa. Päävalo, hiusvalo, hiukan heijastinta varjopuolelle ja jokainen valo pystyttiin havainnollistamaan yksitellen tv-ruudulta. Esimerkkikuvien jälkeen jokaisella oli mahdollisuus päästä ottamaan kuvia kyseisillä valoilla. Useita erilaisia valaisuja, valaisukulmia ja ennen kaikkea valonmuokkaimia ehdittiin illan aikana testata ja joitakin kysymyksiäkin saatiin porukasta irti. Kuvaamisen lomassa tuli myös lisää oppia valojen ja oheistarvikkeiden käsittelystä. Aika meni nopeasti, mutta toivottavasti kurssilaiset olivat tyytyväisiä kyseisen iltapäivän antiin. Kyseisenlaisia tapahtumia tullaan järjestämään lisää syksymmällä ja tosiaan kurssin käyneillä on mahdollisuus käyttää studiovaloja itsenäisesti. Marko Seppälä Retki Kauttuankoskelle 5. heinäkuuta vapaat radikaalit kokoontuivat Prisman parkkipaikalla. Kyytiautoja oli riittävästi ja innostunutta liikehdintää näkyi jäsenten vartalonliikkeissä. Mukana olivat Jussi, Christabella (7) ja Maisa Korjus, Veli Kuusinen, Marko Seppälä, Jouni Jalonen, Tiina Poimio, Sari Vaaranvuo, Tommi Hakkarainen, Raimo Iso-Ettala, Marjukka Vähä- Ettala, sekä minä. Kamerat ladattuina kävimme kohti puolipilvistä Kauttuankoskea. Ja eksymättä pääsimme perille. Heti alkuun törmäsimme absurdiin näkyyn: kielletty ajosuunta makasi virran keskellä. Joku oli ilmeisesti halunnut kertoa, ettei kannata ajaa autoaan tai muuta moottoriajoneuvoa veteen. Oikeassahan hän oli, mutta koska olimme valokuvaajia, meidän oli ongittava esteettisyyden este pois virrasta. Hiton rumahan se siellä joessa oli. Osa jengistä valui alavirtaan vanhan myllyn puolta, osa toista puolta. Luulin ikäjäsenemme Veli Kuusisen olevan ainoa filmikameralla kuvaava. Vaikka hänelläkin oli digikamera, ajattelin että niin sopii vanha kunnon Nikon FM2 hänen käteensä. Tai jalustaansa itse asiassa. Elämä yllättää, nyt se oli Marko Seppälä, joka kaivoi vielä vanhemman filmikameran esiin. Ja jotta asia vielä varmistuisi, hän näytti kuva: Samuli Ahtiainen KUVA: ARI LEHTIMÄKI 12 13
Kuva: jarmo vähä-ettala toistakin filmikameraa. Jo on aikoihin eletty. 35-vuotias perheenisä raahaa kahta dinosaurusajan mekaanista aparaattia, joista toisessa oli vielä kaksi optiikkaa päällekkäin. Vain polaroid puuttui. Jäsenemme Jorma Jokisalo käveli myös paikalle parinsadan metrin päässä sijaitsevasta kodistaan. Hän jakoi esitteitä alueesta, joka ulottui pitkälle ylävirtaan, ohi paperitehtaan. Vaihdoimme muutamia sanoja sillalla ja opin myös muutamia asioita circuit-valokuvauskilpailuista. Olimme samaa mieltä, että menestyäkseen ei tarvitse olla huippuluontokuvaaja tai photoshop-mestari. Saattaa riittää, että saa esimerkiksi katukuvasta jännitteellisen kuvan ihmisistä, kuvan, jossa kontrastia löytyy niin sävyistä kuin sisällöstä. Ensimmäinen kuvauskohteeni oli seitillä päällystetty puu. Se näytti enemmänkin käsitetaiteelta kuin tuomenkehrääjäkoin toukan valtakunnalta. Toukat seitittävät ympäristönsä ja nakertavat kaiken vihreän seitin alla. Pelkurit. Sikailisivat julkisesti niin kuin kaikki muutkin. Joka tapauksessa puu oli niin kauniisti päällystetty, että harmitti kun ei löytynyt sopivaa aukeaa kuvakulmaa, jossa saisi puun taustan häviämään sulavasti etäisyyteen. Vastarannalla näen vilauksia kuvaajien vaatteista, kun he tähtäilevät koskea ja toisiaan. Ohikulkijoille ja ihmettelijöille tiedoksi: jos joku suht säädyllisesti pukeutunut ihminen makailee, polveilee, selkäilee, kylkeilee tai kyykistelee oudossa paikassa, älkää häi- ritkö, hänellä on luultavasti kamera ja visio, jota ei ulkopuolinen pysty ymmärtämään. Hän luo kuvia. Jotkut seuralaisista olivat käyneet koskella useita kertoja, joillekin kerta oli ensimmäinen. Oli mukavaa nähdä uusiakin kasvoja joukossa. Niitä edustivat ainakin Tommi Hakkarainen ja Tiina Poimio. Heistä toivomme kuulevamme lisää tulevaisuudessa. Rohkeasti kuvaajat kiipeilivät kivisilloilla ja vanhan myllyn raunioissa. Joku vähän kahlasikin. Kun kymmenen kuvaajaa lähtee veden ääreen, ainakin yksi vähän kastuu. Tällä kertaa minun askeleeni ei yltänyt tukilta rantaan asti. Marko ikuisti sukan puristamisen ja saappaan tyhjentämisen. Kannattiko mulpata? Ehdottomasti! Sain harrastaa paljasjalkakävelyä sitten lapsuusvuosien. Kyytikaverini kävivät Ruukinpuiston tehdasmiljöössä ja heidän 7-vuotias tyttönsä Christabella sipsutteli soralla avojaloin aivan vain pikkuisen reippaammin kuin minä. Kiitos hyvästä seurasta! Teemu Laulajainen Kauttuan koskesta bongattu Kuva-arvoitus, piilokuva tai kuvapulma, miten sen nyt sitten haluaakaan ilmaista. Ainakin sosiaalisessa mediassa (=facebook) ihmiset harrastavat nykyisin enemmissä määrin kaikenlaisia kuva-arvoituksia. Välillä haetaan hauskasti hevosenmuotoja kivien seasta ja kaikkea muutakin kivaa voi löytyä, kun oikein kovasti etsii ja vain mielikuvitus on rajana! Etsi, jos löydät ja jos löydät => olet Fiksu/Älykkö tai ihan muuten vaan Nero. Piilokuvaa joutuu tiirailemaan yleensä hyvän tovin, ennen kuin löytää kuvaan kätketyn hahmon, esineen tai yksityiskohdan. Kärsivällisyys palkitaan! Tässä iso uusi pähkinä purtavaksi. Tämän numeron pulmakuvanurkassa kaksi seuramme jäsentä (huom. kaksi) vartioi jokipoliiseina Kauttuanjoen vilkasta liikennöintiä. Koetapa sinä löytää nämä miehet (vinkki: he EIVÄT ole virka-asuissa, mikä vaikeuttaa tehtävää huomattavasti) ja nimetä heidät. Sekin riittää, jos löydät edes nuo piilotetut kaksi ihmistä ja ehdotonta ekstraa on tuo nimeäminen! Oikea vastaus löytyy seuraavalta sivulta kursivoidulla tekstillä. Jarmo Vähä-ettala Sommittelukurssi 14.-15.4. Huhtikuinen lauantaiaamu oli niin kirkas ja lämmin, että ajatus koululuokassa istumisesta tuntui turhauttavalta. Harkitsinkin sen sijaan ulkoilupäivän viettämistä. Mutta kun Kameraseuran sommittelukurssille olin etukäteen ilmoittautunut, niin poiskaan en raaskinut jäädä. Olin juuri liittynyt seuraan, joten kiinnosti toki vähän nähdäkin miltä homma vaikuttaa ja minkälaista porukkaa siellä on. Lisäksi olin tietoinen, että kurssin vetäjä Nils Nyman on melkoinen mestari valokuvauksen saralla. Ensimmäiseen kahvitaukoon mennessä onnittelin jo itseäni, etten sittenkään langennut kevätauringon houkutukseen. Muutama ahaa-elämys klassisen sommittelun perusteiden parissa oli jo koettuna: samalla tavalla se ihmissilmä ja mieli toimii katsottiin sitten maalaustaidetta tai valokuvaa. Kahvia oli riittävästi, ja mukejakin jostain ilmaantui kuin ihmeen kaupalla. Väsymys ei yllättänyt eikä ulos tehnyt enää ollenkaan mieli. Kameraseuralaiset vaikuttivat olevan oikein mukavia, täyspäisiä ihmisiä. Lauantaisen kurssipäivän loppuessa minulle oli jo kirkastunut sekin tosiseikka, että kuvakieli on kuin äidinkieli: kielioppisäännöt pitää osata ennen kuin niitä voi taidokkaasti rikkoa. Toisena päivänä sommitteluun paneuduttiin ihan käytännössä, ja kurssilaisten omia kuvia analysoitiin urakalla. Mitä pidemmälle päivä kului sitä vilkkaammaksi keskustelu kävi. Vajaan parinkymmenen kurssilaisen joukko koostui sekä aloittelijoista että hyvinkin pitkälle edenneistä harrastajista, mikä toi mielipiteiden vaihtoon mukavaa monipuolisuutta ja erilaisia näkemyksiä. Nils Nyman toivoi, että jäsenet tulevaisuudessa osallistuvat myös seuran jäseniltoihin yhtä aktiivisella otteella. Vaikka koulun projektori ei toistanutkaan kuvien terävyyttä ja sävyjä parhaimmalla mahdollisella tavalla, pääsimme ihailemaan monia upeita otoksia. Huonoja ei näkynyt juuri ollenkaan, joskin opetuksen kannalta niiden analysointi olisikin saattanut olla antoisaa. Mutta kukapa omia hutejaan mielellään muille esittelisi. Kurssin jälkeen pyörivät monta päivää mielessä suurin piirtein kaikki elämäni aikana räpsityt valokuvat. Yhtäkkiä minulle valkeni, miksi monet teknisesti ja sävyiltään erinomaisesti onnistuneet otokset eivät herätä mitään tunteita. Ja miksi ne muutamat sykähdyttävät kerta toisensa jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa. Merja Elo Kuvakävelyn näyttelyä rakentamassa vasemmalta lukien Timo Haarma, Marko Seppälä, Marjukka Vähä-Ettala, Maisa Korjus ja Marja Äijälä Sommittelukurssin osallistujia vasemmalta lukien Marja Äijälä, Heidi Paavilainen, Marjukka, Jouni, Marika Puumalainen, Jorma Jokisalo, M.Väänänen, Pekka Väkiparta, Timo Haarma, Tiina Poimio, Merja Elo. Kuvan otti Nils Nyman. Alapuolen kuva Kuvakävelyn näyttelyn avajaisista Tiina Poimion kuvaamana. Vasemmalta lukien Sanna ja Minka Seppälä, Marjukka Vähä-Ettala, Jonne Seppälä ja Jouni Jalonen. Takaseinällä näkyy kapalevylle esiin laitetut kuvakävelyn näyttelykuvat. 14 15 kuva: tiina poimio kuva: tiina poimio T. Laulajainen ja J. Jalonen
Onko toimintamme MIELESTÄNNE riittävän monipuolista ja laadukasta ansaitaksemme vuoden kameraseuran tittelin? 16