Asialista hyväksyttiin esitetyssä muodossa muuten, mutta mikäli aika riittää, päätettiin käsitellä laadunhallinnan vuosikelloa.

Samankaltaiset tiedostot
LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2017

LAADUNHALLINNAN VUOSISUUNNITELMA 2016

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA

TOHTORIKOULUTUKSEN ARVIOINTI 2016 JA SITÄ SEURAAVAT KEHITTÄMISTOIMET

Laatuvastaavien perehdytys

Tampereen yliopiston laatujärjestelmän kehittäminen vuoden 2014 auditoinnin jälkeen

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

Johdanto: Kokouksen muistio on luettavissa ryhmän verkkosivulta

AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN

JYVA SKYLA N YLIOPISTON KOULUTUSNEUVOSTON KOKOUS 1/2017

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 5/ / 5

LAADUNHALLINNAN AJANKOHTAISET

Kokous: Perjantai klo 9.00 Hallituksen kokoushuone, päärakennus, Seminaarinmäki

Aika: Perjantai klo Kollegion kokoushuone, Rehtoraatti, yliopiston päärakennus

Paikka Scandic Oulu, Kamarineuvos 2 -kabinetti, Saaristonkatu 4. Kokouksen alussa on rehtorin katsaus.

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Academic Life -ohjausryhmä ACADEMIC LIFE OHJAUSRYHMÄ MUISTIO 1/2016. Aika: klo

Pöytäkirja 1/ PYKÄLÄ RY:N OPINTOVALIOKUNNAN KOKOUS 1/2017. AIKA: klo Mannerheimintie 3 b

Laadunhallinta varhaiskasvatuksessa

Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti

Laurea ammattikorkeakoulu, Ratatie 22, Tikkurila tila A306

Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Tarja Halonen - sali. Läsnä Paikalla 27 osaston varsinaista jäsentä sekä 1 eläkelläisjäsen.

Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt

Koulutuksen arviointisuunnitelman valmistelu

Tutkimusetiikan itsearvioinnin käytännön järjestelyt

Aika Keskiviikko , klo 8.30 Kollegion kokoushuone, C-rakennus, Seminaarinmäki. Paul Greenlees poissa Timo Tiihonen, läsnä asiat 1-12

Laadunhallinta Koulutuskeskus Salpauksessa. Laatu- ja arviointipäällikkö Sari Mikkola

Paikalla on useimmiten myös laatupäällikkö. Hän antaa auditoinnista palautteen asiantuntija auditoijalle.

Esimiesten näkemyksiä laadunhallinnasta miten laatua varmistetaan ja kehitetään eri aloilla

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 6/ ASIALISTA

Paikalla Juha Fränti Oulun kaupunki Auvo Kilpeläinen Rovaniemen kaupunki Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 13/2014. Kokous: Keskiviikko klo Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

Tampereen yliopiston auditointi kirjaston näkökulmasta

KOULUTUKSEN ITSEARVIOINNIT YHTEENVETO

Jyrki Kullaa ohjaava opettaja. Mika Miettinen puheenjohtaja

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Sihteeri lakiasiainjohtaja Sanna Anttilainen p ,

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Tiistai klo Paikka Sammonlahden seurakuntakeskus, Ankkurisali, Hietakallionkatu 7

PÖYTÄKIRJA 4/

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4. 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden siirtosuunnitelmien katselmointi

Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi

Sote tiedolla johtamisen - työryhmä. Asialista klo Päijät-Hämeen liitto, Diapaasi

Pedagogisen johtamisen katselmus

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Monikäyttöinen, notkea CAF - mihin kaikkeen se taipuukaan?

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

PÖYTÄKIRJA 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 4/2010 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

ITSEARVIOINNIT ENNEN AUDITOINTIA

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU (SAMK)

KASPERI II - Väli-Suomen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kehittämishanke

Päätettiin liittää kokouksen muistio pöytäkirjan 4/2016 muistioksi.

HALLITUKSEN PÖYTÄKIRJA 10/2013. Kokous: Keskiviikko klo Rehtoraatissa, Seminaarinkatu 32

Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala

1 (1) RUUSUTORPAN KOULU. Johtokunnan kokous. Aika klo Ruusutorpan koulun neuvotteluhuone

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Ympäristöryhmä YMPÄRISTÖRYHMÄ MUISTIO 2/2012

PÖYTÄKIRJA 1 (5) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 2 luku 3 ).

Kalannin kappelineuvosto /7

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Terveysalan laitos Katri Ryttyläinen-Korhonen, Arja Palovaara, Ansa Iivanainen

Kuntalan saunan kokoustila, Laukaantie 14, Laukaa. Tapio Kainu, poistui 14:37

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

Pop & Jazz Konservatorion laadunhallintajärjestelmä. Janne Murto

LAATUVASTAAVAN PEREHTYMINEN

Tavoitteet. Toiminnan ohjaus. Jyväskylän yliopisto 1(5) L A A T U T Y Ö Ryhmällä tarkoitetaan työryhmää, toimikuntaa tai neuvostoa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

Kokouksen lopuksi (tai välillä) nautitaan perinteinen Pohjanhovin joululounas.

Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja

Auditointiprosessin vaiheet ja auditointivierailun toteutus

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 3/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

Asialista/ Pöytäkirja Torstai klo (kahvit alkaen klo 16.30)

Tilannekatsaus 1 (6) Teema 6: Jatkuva oppiminen, innovointi ja parantaminen. LAMPPU2015-hanke

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tutkijakoulun johtoryhmä TUTKIJAKOULUN JOHTORYHMÄ MUISTIO KOKOUSNUMERO 4/2016. Aika: klo 10:00 12:00

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

Kokous: Perjantai klo Hallituksen kokoushuone, päärakennus, Seminaarinmäki

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki

(poissa) Emerita professori Krista Varantola

Menettely auditoinnin lopputuloksen uudelleen käsittelemiseksi

Pöytäkirja Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

VALTAKUNNALLINEN SOSIAALITYÖN YLIOPISTOVERKOSTO JOHTORYHMÄN KOKOUS

SAVONLINNAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA NRO 02/2017 Rantasalmen kappeliseurakunnan PÖYTÄKIRJA SIVU 1 kappelineuvosto

Laihia Pöytäkirja 3/ (13) Elinvoimajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 1/2019

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 6/2016

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4)

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Laadunhallinta Itä-Savon sairaanhoitopiirissä Tarkastuslautakunta Riitta Sipinen vs. hallintoylihoitaja

Satakunnan koulutuskuntayhtymän laatujärjestelmä. RUORI Matti Isokallio Noormarkku

MUUTOKSELLA MAINETTA Jyväskylän yliopiston kasvatusalan kehittämisen

3. EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTION HYVÄKSYMINEN

Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Otsikko Sivu. 25 Kokouksen avaus Esivalmistelun tilannekatsaus 4

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 4/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

Mikko Jauhiainen, SPV Services Finland Oy kertoi Lyyra-opiskelijakortin uudistuksesta ja erityisesti uudistushankkeen vaikutuksista kirjastoissa.

Transkriptio:

MUISTIO 1/2015 Aika: 24.2.015 klo 8:31-10:30 Paikka: Läsnä: Ag C133 Helena Rasku-Puttonen (puheenjohtaja) Kaisa Miettinen Timo Tiihonen Hannu Salminen Peppi Taalas (poistui kohdassa 6 klo 10:19) Jussi Välimaa Niina Simanainen Susanna Koistinen Pirjo Halonen (sihteeri) Poissa: Hanna-Leena Pesonen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 8:31. 2. Asialistan hyväksyminen Asialista hyväksyttiin esitetyssä muodossa muuten, mutta mikäli aika riittää, päätettiin käsitellä laadunhallinnan vuosikelloa. 3. Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin. 4. Tilannekatsaus Loppuvuosi 2014 meni Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) auditointiin valmistautuessa. Viittomakielen itsearviointi oli 12.12.2014. Karvin auditointivierailu yliopistoon oli 13. 15.1.2015 Työelämäpalvelujen itsearviointi oli 22.1.2015. Kauppakorkeakoulun AACSB-akkreditointiin on nimetty mentori Philip Vergauwen, joka oli vierailulla yliopistossa 22. 23.1.2015. HRS4R:n 10.3.2015 pidettävään itsearviointiin on valmistauduttu. It-palvelujen kanssa on aloitettu laadunhallinnan käsikirjan ja organisaatiomallinnuksen termien ja prosessien yhtenäistäminen. Ympäristöryhmä on lakkautettu ja tilalle on luotu kestävän kehityksen työryhmä. Sivu 1 / 5

Tohtorikoulutuksen arvioinnin suunnittelu on aloitettu. Toteutusta ei ole vielä päätetty. Tuula Oksanen suunnittelee ja esittelee suunnitelman tutkijakoulun johtoryhmässä. Sen jälkeen asia etenee tiedeneuvostoon. Laadunohjausryhmällä ei ole roolia tohtorikoulutuksen arvioinnissa. 5. Laadunhallinnan vuosisuunnitelma (Liite 1) Laatupäällikön laatimasta vuosisuunnitelmaesityksestä keskusteltiin, ja keskeisiksi kohteiksi nousivat ulkoisesta auditoinnista seuraavien kehittämistoimien aloittaminen, laadunhallinnan käsikirja, itsearvioinnit ja laadunhallinnan voimavarat. Ulkoisesta auditoinnista seuraavien kehittämistoimien aloittaminen. Karvin auditoinnin tulos saadaan 11.5.2015. Todettiin, että laadunhallinta on kiinteä osa yliopiston strategista johtamista, ja ensisijaisesti yliopiston johdon tehtävä on reagoida auditoinnin tuloksena saataviin kehittämissuosituksiin. Laadunohjausryhmä tukee johtoa kehittämisessä. Yliopiston on laadittava kehittämistavoitteet sisältävä toimintasuunnitelma, joka sisältää myös seuranta-, arviointija raportointimenettelyt. Kehittämistavoitteiden tulee olla selkeät ja toiminnan ohjattua. Kehittäminen tulisi saada suoraan osaksi yliopiston toiminnanohjausta. Mikäli rehtori lähettää toukokuussa ohjekirjeen tiedekunnille, erillislaitoksille, normaalikoululle ja yliopistopalveluille toiminta- ja taloussuunnitelman tarkistamisesta, tulosyksiköiltä voi pyytää suunnitelmaa kehittämissuositusten toimeenpanoon. Koulutus- ja tiedeneuvosto sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen neuvosto ohjaavat ja kannustavat omalta osaltaan yksiköitä. Keskusteltiin erilaisista kehittämisvaihtoehdoista. Karvin kehittämissuositukset on otettava huomioon opetussuunnitelmatyössä, joka alkaa yliopistonlaajuisesti jo vuonna 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön uusi nelivuotinen sopimuskausi alkaa vuodesta 2017. Osa kehittämistoimista ajoitetaan sopimuskaudelle. Laadunhallinnan ohjausryhmä tekee suositukset ja priorisoi ne kehittämissuunnitelmaan rehtoristoa kuultuaan. Laadunhallinnan käsikirja Auditointiryhmän primaaripalautteessa yliopisto sai ensimmäiseksi kehittämiskohteeksi laadunhallinnan käsikirjan edistämisen. Sen lisäksi, että käsikirja on vielä osittain puutteellinen, on havaittavissa, että rehtorin päätöstä käsikirjan päivittämisestä (30.6.2014) ei vielä kaikin osin sovelleta jatkuvasti. Käsikirjaan luodaan uudenlaista esittämismuotoa, johon voi lisätä seurantaa ja muistutuksia muuttuneista päätöksistä aiheutuvista muutosvaatimuksista. Yksiköiden kanssa tavataan säännöllisesti muutosten pohdintaa varten. Itsearvioinnit Itsearvioinneista esitettiin mielipide, että niitä voisi vähentää ja sen sijasta keskittyä tehtyjen itsearviointien tulosten perusteella tapahtuvaan kehittämiseen. Siihen, miten toimia seurataan, pitää rakentaa yhtenäinen tapa. Vastakkaisena mielipiteenä esitettiin, että itsearvioinnit ovat olleet tärkeitä ja johdon katselmusta varten (kohta 5) nyt käyttöön otettu seuranta systematisoi prosessia. Yksiköiltä pitää pystyä kysymään edistymisestä useitakin kertoja. Laadunhallinnan voimavarat Ohjausryhmä keskusteli laadunhallinnan henkilöstövoimavaroista. suhteessa. Suunnitelmia täytyy mitoittaa voimavarojen Muut Toimintasuunnitelman ulkopuolelta laadunohjausryhmä otti esiin opiskelijoille suunnatun verkkokurssin Laadunhallinta työelämätaitona (URAP003) jatkon. Tällä hetkellä verkkoaineistot ovat opettajien kanssa tehtyjen sopimusten mukaan käytössä viimeistä lukuvuotta. Järjestetään jatko niin, että kurssi säilyy työelämäopintojen valikoimassa. Sivu 2 / 5

6. Johdon katselmus Johdon katselmuksen merkitys ja kehittämisnäkymät keskusteluttivat edelleen. Tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ovat arvioineet vastaavat neuvostot. Todettiin, että laadunhallinnan ohjausryhmän on nostettava esiin epäkohtia. Hallitukselle annettavaksi päätettiin seuraava laadunhallintajärjestelmän arvio: Sivu 3 / 5

LAADUNHALLINTAJÄRJESTELMÄ Arvioinnin kohde Arvioitu Arvioinnin tulos Laadunhallinta - laadunohjausryhmän arvio (tausta-aineisto 9). 24.2.2015 Auditoinnit Itsearvioinnit Muut arvioinnit Johdon katselmus Laadunhallinnan käsikirja Sisäiset auditoinnit kohdistuivat tasa-arvoon ja laboratoriotoimintaan. Auditointien perusteella löydettyjä kehittämiskohteita edistävät yksiköt, tasa-arvotoimikunta ja laadunhallinnan toimijat. Kehittämisen etenemistä seuraa yliopiston tarkastusvaliokunta. Ulkoisen auditoinnin (vuoden 2015 tammikuussa) tulosten saavuttua on syytä edellyttää, että yliopiston johto suunnittelee kehittämistoimet välittömästi. Vuoden aikana itsearvioitiin opintohallintopalvelut ja viittomakielen oppiaine. Itsearviointi välineenä on todettu tarpeelliseksi, ja yksiköt ovat ottaneet arviointiraporttiin nostetut kehittämiskohteet, tyypillisesti 3-5 kpl, vakavasti. Vaikuttavuuden arvioimiseksi kehittämiskohteiden seurantaa on systematisoitu aikaisemmasta, ja laadunohjausryhmä soveltaa seurantamenettelyjä vastedeskin. Muita arviointeja kuin auditointeja ja itsearviointeja olivat johtamisen arviointi ja palvelujen kehittämisen ja arvioinnin hanke. Arviointiraportteihin tutustunut laadunohjausryhmä esittää, että yliopistossa tehtäville arvioinneille luodaan laatukriteerit. Arviointien ohjeistukseen ja asiantuntijoiden valintaan on paneuduttava nykyistä huolellisemmin. Laadunohjausryhmä seuraa vuoden 2015 aikana kehittämistoimien edistymistä. Johdon katselmus on yliopiston toiminnan strategisten tulosten ja laadunhallintamenettelyjen tarkistuspiste. Katselmuksen roolia on syytä terävöittää, ja sen merkitystä on analysoitava yliopiston laadunhallinnan kehittämisessä. Laadunhallinnan käsikirjan nykymuoto edellyttää sisältövastuun jakamista asioista päättäville henkilöille. Rehtori päätti ylläpitovastuista kesäkuussa 2014. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että käsikirjan päivittämisestä tulee rutiinikäytäntö säädösten ja yliopiston päätösten tai ohjeiden muuttuessa ja käsikirja pysyy ajan tasalla. Käsikirjan käyttöä päivittäisessä toiminnassa pitää edistää yksiköissä. Sivu 4 / 5

7. Ilmoitusasiat Ilmoitusasioita ei ollut. 8. Muut asiat Laadunhallinnan vuosikelloa ei ehditty käsittelemään, eikä muita asioita ollut 9. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 10:30. Sivu 5 / 5