KIRJALLINEN KYSYMYS 57/2011 vp Suomalaisten uimataidon parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien tilastojen mukaan tänä vuonna on heinäkuun loppuun mennessä hukkunut yhteensä 81 henkilöä, joista 9 naista. Tämä on peräti 28 hukkunutta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2010 ja vähiten koko 2000-luvulla (vuonna 2004 oli 85 hukkunutta). Vaikka tilastot näyttävät hukkumiskuolemien osalta laskevaa käyrää, on yksikin menehtynyt liikaa, varsinkin kun hukkuminen on mahdollista välttää pitämällä järki mukana vesillä liikuttaessa. Aivan ensisijaista on muistaa se, ettei alkoholi sovi vesille. Lisäksi tärkeää on saavuttaa riittävä uimataito. Se on jokaiselle elintärkeä perustaito ja henkivakuutus erityisesti tuhansien järvien maassa Suomessa. Asian merkitystä tuskin voidaan milloinkaan tarpeeksi korostaa. Tästä huolimatta kertovat suomalaisten uimataitoa käsittelevät tutkimukset hälyttävää kieltä. Tuoreen tutkimuksen (LIKES) mukaan ainoastaan 72 % suomalaisista kuudesluokkalaisista on uimataitoisia, kun tutkimuksen lähtökohtana käytetään uimataidon pohjoismaista määritelmää: lapsi on uimataitoinen, jos hän syvään veteen pudottuaan pystyy uimaan 200 metriä, josta vähintään 50 metriä selällään. Uimataidon kehittymisessä ei ole tapahtunut parannusta vuoden 2006 vastaavaan tutkimukseen verrattuna. Vajaa viidennes kuudennen luokan oppilaista omaa perusuimataidon eli pystyy uimaan 50 metriä. Kuusi prosenttia oppilaista osaa uida omien sanojensa mukaan 25 metriä ja kaksi prosenttia 10 metriä. Täysin uimataidottomia oppilaista on yksi prosentti. Tyttöjen ja poikien uimataidossa ei ole eroja. Yksinkertaisin tapa parantaa uimataitoa on säännöllinen harjoittelu. Tämä on tulkittavissa myös LIKESin tutkimuksen tuloksista, joiden mukaan lasten uimataito oli selvästi heikompi niissä kouluissa, joissa uinninopetusta ei järjestetty lainkaan. Vaikka uinninopetus onkin nykyisellään kirjattu valtakunnalliseen perusopetuksen opetussuunnitelmaan vuosiluokille 1 4, näkyy tutkimustuloksissa epäilemättä se tosiasia, että ohjeistuksia noudatetaan kouluissa vaihtelevasti. Peräti viidessä prosentissa alakouluista ei tutkimuksen mukaan järjestetä uinninopetusta lainkaan. Uinninopetuksen valvonnassa olisikin varmasti tiukentamisen paikka. Myöskään vanhempien vastuuta lasten uimataidon kehittymisestä ei voida unohtaa. Vaikka lasten uimataidottomuus voi tuntua huolestuttavalta, on meidän aikuisten syytä katsoa tässäkin asiassa peiliin. Suomessa aikuisten uimataidottomuus on nimittäin lapsia korkeampi: ainoastaan noin 64 prosenttia aikuisista osaa uida vähintään 200 metriä. Täysin uimataidottomia aikuisia on Suomessa peräti kuusi prosenttia. Aikuisten uimataidon lisääminen onkin suuri haaste, johon vastaaminen tarkoittaa entistä voimakkaampien kannusteiden luomista ja harrastusmahdollisuuksien avaamista. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Versio 2.0
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suomalaisten uimataidon parantamiseksi kaikissa ikäluokissa? Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2011 Jaana Pelkonen /kok 2
Ministerin vastaus KK 57/2011 vp Jaana Pelkonen /kok Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jaana Pelkosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 57/2011 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suomalaisten uimataidon parantamiseksi kaikissa ikäluokissa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Uinti ja vesipelastus ovat ainoita liikuntalajeja, joka on erikseen mainittu liikunnan opetuksen tavoitteissa opetussuunnitelman perusteissa. Perusteena tälle on se, että uimataidon katsotaan olevan suomalaisille kansalaistaito ja siksi kouluissa annettavalla uima- ja vesipelastusopetuksella on keskeisin merkitys vesiliikunnan turvallisuuden edistämisessä maassamme. Opetushallitus yhdessä Suomen Uima- ja Hengenpelastusliitto (SUH) ry:n kanssa tarjoaa kunnille tukea tarkoituksenmukaisten uimaopetusjärjestelyjen toteuttamiseksi. Vuonna 2006 valmistuneen selvityksen (Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa 2006) mukaan valtaosa kunnista ja kouluista huolehtii opetuksesta hyvin eli 90,2 % kouluista ilmoitti järjestävänsä uinninopetusta. Kuitenkin 9 % vastanneista ilmoitti, että ei järjestä ja 0,8 % ei vastannut kysymykseen. Tilanne on parantunut lukuvuoteen 1997 1998 verrattuna, jolloin 21 % kouluista ei tarjonnut uimaopetusta. Vuonna 2000 vielä 18 % kouluista ilmoitti, että ei järjestä uimaopetusta. Huolestuttavaa on, että vain 13 %:lla niistä kouluista, jotka eivät järjestä uimaopetusta, perusteluna oli uimahallin puuttuminen tai pitkä matka hallille. Lopuilla oli muita syitä, joista useimmiten syyksi mainittiin rahapula. Opetushallituksen ohjeistuksen mukaan uimahallin puuttuminen tai kohtuuttoman pitkä matka voi olla peruste siihen, että uimaopetuksen sijaan tarjotaan jotakin muuta liikunnan opetuksen lajia. Rahapula ei kuitenkaan tulisi olla syy uimaopetuksen laiminlyöntiin. Osa kunnista onkin järjestänyt vaihtoehtoisia ratkaisuja muun muassa korvaamalla uimahallin puutteen kesän aikana järjestettävällä uimaopetuksella tai sijoittamalla uimaopetuksen yhtenäisenä tehostettuna jaksona elokuuhun, heti koulun alkuun, jolloin järvien vedet ovat vielä lämpimiä. Kysymys onkin ensisijaisesti kuntakohtaisesta päätöksenteosta ja arvovalinnoista. Uimataidon opettamisessa kuntien liikuntatoimien järjestämät uimakoulut ovat kouluopetuksen lisäksi olleet merkittävässä roolissa erityisesti niissä kunnissa, joissa ei ole uintiin erikoistuneita seuroja. Aikuisikäisten uimaopetusta on myös uimakouluissa järjestetty, mutta käytännössä uimaan oppiminen on aikuisväestön osalta yksilön oman päätöksen varassa. Uimahallin sijainnilla paikkakunnalla on myös yhteys lasten uimataitoon. Selvitysten mukaan uimahallipaikkakunnilla 74 % kuudesluokkalaisista osaa uida. Vastaavasti niissä kunnissa, joissa uimahallia ei ole, 66 % lapsista ilmoitti osaavansa uida. Lisäksi maaseutumaisissa kunnissa kuudesluokkalaisten uimataito on heikompi kuin taajaan asutuissa tai kaupunkimaisissa kunnissa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on painottanut liikuntapaikkarakentamisen ohjaamisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä koko väestön liikuntamahdollisuuksien edistämistä. Liikuntapaikkarakentamisen ohjauksessa huomioidaan 3
Ministerin vastaus erityisesti liikuntalajit, joiden painopisteenä ovat laajoja kansanryhmiä palvelevat liikuntapaikat. Uinnin yleinen suosio ja vesiliikunnan soveltuvuus lapsille, aikuisille, liikkumis- ja toimimisesteisille henkilöille sekä kunto- ja kilpauimareille toteuttaa suurten kävijämäärien ohella myös ministeriön edellyttämää liikunnan tasa-arvovaatimusta. Uimahallien peruskorjaus- sekä rakentamishankkeiden avustamisen nostaminen liikuntapaikkarakentamisen yhdeksi painopisteeksi näistä syistä on ollut perusteltua. Uimataito ja vesipelastus ovat jokaisen suomalaisen välttämättömiä perustaitoja. Tavoitteeksi tulisikin asettaa, että näiden taitojen opetusta olisi riittävästi jokaisessa suomalaisessa peruskoulussa ja tämä on syytä ottaa painopisteenä huomioon opetussuunnitelman perusteita uudistettaessa. Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 2011 Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki 4
Ministerns svar KK 57/2011 vp Jaana Pelkonen /kok Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 57/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Jaana Pelkonen /saml: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att förbättra finländarnas simkunnighet i samtliga årsklasser? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Simning och livräddning i vatten är de enda idrottsgrenar, som specifikt omnämns bland läroplanens mål för undervisningen i gymnastik. Detta grundar sig på att simkunnighet anses vara en medborgarfärdighet för finländarna. Därför är också den sim- och livräddningsundervisning som skolorna ger av allra största betydelse för främjandet av tryggheten vid vattenmotion i vårt land. Utbildningsstyrelsen erbjuder i samråd med Finlands Simundervisnings- och Livräddningsförbund rf (FSL) kommunerna sitt stöd för att genomföra en ändamålsenlig simundervisning. Enligt en redogörelse som blev klar 2006 ("Kuudesluokkalaisten ja aikuisten uimataito Suomessa 2006", som redogör för sjätteklassisternas och de vuxnas simkunskaper i Finland nämnda år) är simundervisningen välskött i största delen av kommunerna och skolorna; dvs. 90,2 procent av skolorna svarade att de ordnar simundervisning. Dock svarade nio procent av skolorna att de inte ordnar simundervisning, och 0,8 procent besvarade inte frågan. Läget hade förbättrats jämfört med läsåret 1997 1998, då 21 procent av skolorna inte erbjöd simundervisning. År 2000 svarade 18 procent av skolorna alltjämt att de inte ordnade någon simundervisning. Det som är oroväckande, är att endast 13 procent av de skolor som inte ordnade simundervisning motiverade detta med avsaknad av simhall eller att det var lång väg till simhallen. De övriga angav andra skäl; vanligast förekommande var penningbrist. Enligt Utbildningsstyrelsens riktlinjer kan avsaknaden av simhall eller en oskäligt lång väg vara skäl till att simundervisningen ersätts med undervisning i någon annan idrottsgren. Penningbrist bör dock inte föranleda att kommunen låter bli att anordna simundervisning. En del kommuner som saknar simhall har mycket riktigt gått in för alternativa lösningar, som att ordna simundervisningen på sommaren, eller att förlägga en sammanhängande period av intensiv simundervisning till augusti, så snart skolan börjat och medan vattnet ännu är varmt i sjön. Först och främst handlar det också om kommunvisa beslut och de värderingar som styr dem. Utöver skolornas simundervisning innehar också de simskolor som det kommunala idrottsväsendet står för en viktig roll, i synnerhet i kommuner som inte har särskilda simsällskap. Simskolorna har också ordnat simundervisning för vuxna, men när det gäller vuxna är det i praktiken var och en själv som bestämmer om man vill lära sig simma. På varje ort finns det också ett samband mellan simhallens placering och barnens simkunnighet. Utredningar visar, att 74 procent av eleverna i årskurs sex kan simma på orter med simhall. På orter utan simhall är det däremot 66 procent av barnen som kan simma. Simkunnigheten är därtill sämre hos sjätteklassisterna i landskommuner än hos dem i tätorter och städer. I styrningen av uppförandet av idrottsanläggningar har undervisnings- och kulturministeriet lagt särskild vikt vid att främja hela befolkning- 5
Ministerns svar ens möjligheter till idrott och motion. Med avseende på uppförandet av idrottsanläggningar beaktar denna styrning särskilt sådana idrottsgrenar, som koncentreras till idrottsanläggningar som betjänar breda befolkningskategorier. Simning är mycket populärt, och vattenmotion passar bra för barn, vuxna, rörelsehämmade personer eller personer som har funktionshinder samt för konditions- och tävlingssimmare. Härmed förverkligas inte bara ministeriets krav på ett stort antal besökare, utan också på likabehandling inom idrott och motion. Det är således motiverat att ministeriet lyft fram bidrag till projekt för grundrenovering och uppförande av simhallar som ett särskilt prioriteringsområde när det gäller uppförandet av idrottsanläggningar. Simkunnighet och livräddning i vatten är nödvändiga och grundläggande färdigheter, som varje finländare bör ha. Dessa färdigheter borde läras ut i tillräcklig utsträckning i varje grundskola, och detta är ett mål som särskilt borde beaktas då grunderna för läroplanen förnyas. Helsingfors den 8 september 2011 Kultur- och idrottsminister Paavo Arhinmäki 6