Liite 2 1 (6)

Samankaltaiset tiedostot
Pöytäkirjamerkinnät - Sosiaali ja terveystoimen vastaukset

Liite 2 1 (13)

Liite 2 1 (16)

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).

1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset).

Valtuustolle valmistellaan kulttuuristrategia päätettäväksi vuoden 2015 aikana. SITO/Tommila

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

LIITE 1. Neuvottelutulos, vuoden 2018 talousarvio ja -suunnitelma (1 000 euroa :27:57 Sivu 1 / 7

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

RATKAISUVALLAN DELEGOINTI SUOMENKIELISEN VARHAIS- KASVATUKSEN JA SIVISTYSTOIMEN TOIMIALAN ESIKUNNAN VIRANHALTIJOILLE

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Pöytäkirjamerkinnät Neuvottelusopimus

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu sivistyslautakunnassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi (Kh-Kv-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite Karhusuon uuden yhtenäiskoulun hankkeen viivästymisen estämiseksi

Sauvon kunta VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN. Vahvistettu koulutuslautakunnassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 118. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Inarin kunnan päivähoitomaksujen perimättä jättämisen perusteet alkaen

Asiakasmaksut Paraisten kunnallisessa varhaiskasvatuksessa alkaen

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa alkaen.

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN

Liite Sito, tyt, koha/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET JA LAKKAUTUKSET

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Talousarvio ja taloussuunnitelma

Tekninen ja ympäristötoimi

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Kotouttamisohjelman seurantatiedot. Teemu Haapalehto Maahanmuuttoasioiden päällikkö

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108

Espoon kaupunki Pöytäkirja 36. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 131. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1. Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaoston 16.3.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 45. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh

Opetus- ja kasvatuslautakunta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut alkaen 2586/ /2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Sivistystoimen tilajärjestelyt 2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tilakeskus -liikelaitoksen selvitykset vuoden 2013 arviointikertomuksen havaintoihin

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lasten kehityksen, kasvun ja oppimisen tuen järjestäminen suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

Kaarinan kaupunki VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT LUKIEN

Länsipohjan tuotantoalueen palveluprosessit ja asiakkaiden osallisuus

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:

Espoon kaupunki Pöytäkirja Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaantulo:

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

VARHAISKASVATUKSEN MAKSUT ALKAEN INDEKSILLÄ KOROTETUT

Unicefin mallin mukainen arvio lasten oikeuksien ja lasten osallistumismahdollisuuksien toteutumisesta Espoossa

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

Helsingin kaupunki Esityslista 22/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Peruspalvelulautakunta määrää toimintasäännössä sille hallintosäännön perusteella kuuluvan ratkaisuvallan siirtämisestä

Kehittämismalli yhteistyön

Espoon kaupunki Pöytäkirja 64. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Toimitilainvestoinnit

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Monikulttuuriasiain neuvottelukunta

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä

Valinnanvapauspilotit. Anne Kumpula

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Transkriptio:

Liite 2 1 (6) Pöytäkirjamerkinnät 1. Hankkeen hyväksymisen yhteydessä esitettävä myös hankkeen valmistumisen jälkeiset käyttökustannukset (ei vain vuokrakustannukset). Konserniesiknta, kaikki toimialat 2. Vapaaehtoistyön koordinointiin siirretään resursseja Osallistava Espoo -ohjelmaryhmän ohjauksessa. Konserniesikunta 3. Selvitetään kevyen liikenteen alikulun rakentamismahdollisuudet Mankin seisakkeen kohdalla. TYT Mikäli Mankin seisake lakkautetaan HSL:n päätöksen mukaan, edellytetään, että HSL järjestää junaliikennettä korvaavan ja riittävän bussiliikenteen alkamaan välittömästi seisakkeen lakkauttamisesta lukien. Selvitetään Kauklahden alueen kaavoituksen vaikutus asukasmäärän kasvuun ja Mankin seisakkeen käyttömahdollisuuksiin erityisesti huomioiden nopeiden Flirt-junien käyttöönotto vuoden 2017 jälkeen. 4. Arvioidaan elinkaarihankkeiden kokonaistaloudelliset vaikutukset. Konserniesikunta ja TYT 5. Kiirehditään Träskändan kartanon kunnostamista ja käyttöönottoa. TYT, Tilapalvelut 6. Kaupungin hankintapalveluiden toiminta arvioidaan ja resurssit mitoitetaan siten, että ne riittävät perusteelliseen hankinnan oikea-aikaiseen valmisteluun, hankinta-päätösten arviointiin ja hankinnan seurantaan sekä uuden vuonna 2017 tulevan hankintalain vaateisiin. Konserniesikunta, ja -palvelut 7. Koulujen parhaiden it-käytäntöjen jakamiseksi järjestetään kaupunkitasolla koulujen ICT-Digi -messut tai vastaavaa tapaa joilla parhaita käytäntöjä voidaan levittää. Sito/Soini 8. Varhaiskasvatuksen ja koululaisten iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin ja niiden porrastukseen palataan kun hallituksen linjaukset ja sen vaikutukset ovat tiedossa. Asia valmistellaan sen jälkeen päätöksentekoon viivyttelemättä. Tehdään myös IVAselvitys maksujen korottamisen vaikutuksista. Sito/Tossavainen, Toivonen, Högström Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen valmisteluun on varauduttu. Asia tuodaan päätettäväksi välittömästi, kun eduskunta tehnyt päätöksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaista. Aikaisemmin tehtyä vaikutusten arviointia täydennetään IVAselvityksellä. 9. Selvitetään tasa-arvorahan osittaisen leikkaantumisen vaikutuksia ja taataan riittävät mahdollisuudet tukea ns. tasa-arvokouluja jatkossa. Tarve huomioidaan lisätalousarvioiden yhteydessä. Arvokas-pedagogiikasta ei luovuta. Sito: Toivonen

Liite 2 2 (6) 10. Selvitetään mikä on vaikutus kokonaiskustannuksiin, jos vanhemmille tarjotaan varhaiskasvatuksessa asiakasmaksujen alennusta lapsen ollessa kesäaikaan kotihoidossa, ja henkilökunta voisi pitää vapaammin lomia palkattomia vapaita. Sito Tossavainen, Högström 11. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä vähenee kesäaikana merkittävästi lasten varhaiskasvatuksen päättymisestä johtuen. Toukokuusta kesäkuuhun vähenemä on noin 2 000 lasta ja heinäkuussa varhaiskasvatuksessa on noin 4 000 lasta vähemmän kuin toukokuussa. Lisäksi varhaiskasvatuksen tarve vähenee lomien vuoksi siten, että esimerkiksi heinäkuussa 2016 kunnan itse tuottamassa varhaiskasvatuksessa varhaiskasvatusta tarvitsi vanhempien ennakkoilmoituksen mukaan noin 2700 lasta eli 28 % varhaiskasvatuksessa olevista lapsista. Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa jo nykyisin edellytetään ja on mahdollista, että työntekijät, joilla on täydet lomaoikeudet, ovat lomalla vähintään viisi viikkoa kesäaikana. Lomien keskittäminen kesäaikaan, kun lapsiakin on vähemmän, tehostaa toimintaa ja sillä huolehditaan siitä, että muun toimintavuoden aikana vakinainen henkilöstö on työssä ja henkilöstön vuosilomista johtuva sijaistarve on vähäisempi. Näistä järjestelyistä huolimatta kesäaikana toimipaikkojen käyttöasteet ovat merkittävästi alhaisempia kuin muuna aikana. Lapsille on ennalta ilmoitettujen lomien lisäksi muita poissaoloja, mutta henkilöstöä on varattu ennalta ilmoitetun tarpeen mukaisena. Henkilöstölle tarjotaan mahdollisuus pitää palkatonta vapaata tai lisää lomaa, kun tieto lasten lisälomista saadaan. Tällä hetkellä asiakasmaksuja ei peritä heinäkuulta, mikäli lapsi on aloittanut varhaiskasvatuksessa viimeistään edellisen vuoden syyskuussa. Maksua ei peritä, vaikka lapsi olisi koko heinäkuun varhaiskasvatuksessa. Tällöin hyödyn saavat myös perheet, joiden loma sijoittuu muille kuukausille. Lisäksi, jos lapsi on poissa koko kuukauden mihin aikaan vuodesta tahansa, peritään puolet asiakasmaksusta. Suurin osa lapsista on jo nykyisin lomalla kesäaikana vähintään yhden kuukauden. Asiakasmaksujen alentaminen kesäajan poissaoloista johtuen hyödyntää perheitä, joiden työ mahdollistaa kuukautta pidempien lomien kohdentamisen kesäaikaan. Kaikissa työtehtävissä tämä ei ole mahdollista ja sen vuoksi menettely olisi perheiden kannalta epätasa-arvoinen. Asiakasmaksujen alentamisella kustannussäästöjä syntyisi, mikäli henkilöstö pitäisi laajaalaisesti palkattomia vapaita. Palkattomien vapaiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Henkilöstön yleistä kiinnostusta niiden pitämiseen ei ole kartoitettu eikä myöskään ole tiedossa, kuinka paljon palkattomia vapaita pidetään ns. säästösyistä eli niitä myönnetään, kun tiedossa on, että lapsia on jonakin ajankohtana tavanomaista vähemmän varhaiskasvatuksessa. Asiakasmaksujen alentaminen toisi lisätyötä poissaolojen ennakkoselvittelyyn, toteutumisen seurantaan sekä asiakasmaksuasioista vastaavalle henkilöstölle.

Liite 2 3 (6) Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulainsäädäntöä ollaan uudistamassa. Uudesta varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaista on annettu hallituksen esitys eduskunnalle keväällä 2016. Lakiesityksessä ei esitetä muutoksia poissaoloajoilta perittävien maksujen määräytymiseen eikä myöskään kuukausien määrään, joilta maksu peritään. Varhaiskasvatuksen uusien asiakasmaksujen valmisteluun on varauduttu. Asia tuodaan päätettäväksi välittömästi, kun eduskunta on tehnyt päätöksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaista. Kesäajan maksuista ei ole tarkoituksenmukaista päättää ennen uuden lain voimaan tuloa, koska sen lopullinen sisältö ei ole vielä tiedossa. 12. Esteettömyysohjelma tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2016 aikana ja sen toimeenpano aloitetaan yhteistyössä toimialojen kesken (tyt, sotet). 13. Selvitetään maahanmuuttajien tulkkauspalvelujen tarvetta ja se missä tilanteissa oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina. Sotet, Sito/Toivonen, Tossavainen, Högström, Tommila, Merra Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa tulkkipalveluja käytetään tarpeen mukaan esimerkiksi lapsen varhaiskasvatuksen alkaessa ja vanhempien ja työntekijöiden välisissä varhaiskasvatus- ja esiopetuskeskusteluissa, joita pidetään 1-2 kertaa toimintavuodessa. Vuonna 2015 tulkkauspalveluihin käytettiin 175 000 euroa. Oma perheenjäsen tai tuttava voi toimia tulkkina erilaisissa tiedottamiseen liittyvissä tilanteissa. Lapsen käyttämistä tulkkina ei suositella, se on perheen kannalta epäeettistä. Kasvatuskeskusteluissa voidaan käsitellä luottamuksellisia ja arkaluonteisia asioita. Sen vuoksi niissä tulee aina käyttää ulkopuolista tulkkia. Tällöin huolehditaan vaitiolovelvollisuuden toteutumisesta ja myös siitä, että tulkkaus on asianmukaista. 14. Selvitetään maahanmuuttajaryhmien mahdollisuutta aktivoitua itse oman kielensä opetuksessa. Sito/Toivonen, Tossavainen, Högström Varhaiskasvatuksessa ei ole velvoitetta järjestää vieraskielisille lapsille oman äidinkielen opetusta. Vaikka oman äidinkielen opetukseen ei velvoiteta, sitä voitaisiin järjestää maahanmuuttajaryhmien toimesta etenkin tilanteissa, joissa varhaiskasvatuksen toimipaikassa on useita samaa kieltä puhuvia lapsia. Esiopetuksessa sitä järjestetään??? 15. Selvitetään Espoossa vesihuollon kunnallistekniikan ulkopuolella olevat alueet ja käydään läpi niiden kunnallistekniikan rakentamisen kiireellisyysjärjestys. Priorisoidaan Mustanpurontien alue kiireelliseksi kunnallistekniikan selvityskohteeksi. Ennen kunnallistekniikan valmistumista kaupunki huolehtii siitä, että Mustanpurontien asukkaat saavat puhdasta käyttövettä. TYT 16. Espoo kehittää ja vahvistaa ruotsinkielisen sektorin edellytyksiä osallistua maahanmuuttajien integraatioon, niin että ruotsinkielinen integraatio on Espoossa mahdollinen. Sito/Högström

Liite 2 4 (6) 17. Sosiaali- ja terveystoimi raportoi ruotsinkielisten palveluiden toimivuudesta ja kehittämisestä sekä siitä, miten on suunniteltu, että ruotsinkielisiä palveluita kehitetään samanaikaisesti ja samoin perustein kuin suomenkielisiä. Sotet 18. Hankitaan kalustamista kustannustehokkaammin. Kaikki toimialat, Hankintapalvelut Sito/Hovinen 19. Omaishoidontuen kriteerit ja kattavuus tarkistetaan sosiaali- ja terveyslautakunnassa vastaamaan tarkistettuja kriteerejä. Mahdolliset määrärahalisäykset tehdään seurantaraportti 1:n kohdalla, kun tammi-kesäkuun määrärahojen riittävyys on selvillä. Sotet 20. Selvitetään ensi vuoden aikana Espoon oma malli kaksikielisestä/pohjoismaisesta koulusta. Sito/Toivonen, Högström 21. Rakennuslupaprosessit Kaupunkisuunnittelussa lisätään ulkopuolisten suunnittelupalveluiden käyttöä omien resurssien lisänä kaavoitustavoitteen saavuttamisen varmistamiseksi. Käynnistetään rakennusvalvonnan toimintatapojen kehittäminen, jonka tavoitteena on parantaa asiakastulosta ja lupien läpimenoaikaa sekä varmistaa yhtenäiset tulkinnat. Palvelun ja läpimenoaikojen kehittymisestä raportoidaan rakennuslautakunnalle. Täydennysrakentamista lisätään suunnitelmallisesti. Taloyhtiöiden ja muiden rakentajien neuvontaan varataan riittävät resurssit. Täydennysrakentamisen edistymisestä raportoidaan kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaokselle. Asukas- ja asiakaslähtöisyys nostetaan tärkeimmäksi rakennusvalvontakeskuksen tulosmittariksi. TYT 22. Noudatetaan pientaloprojektin mukaista suunnitelmaa pientalotonttien määrän lisäämiseksi. TYT 23. Seurataan vanhuspalvelujen ympärivuorokautisen hoidon järjestymistä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Sotet 24. Seurataan neuvoloiden, koulujen ja opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajien sekä nuorten mielenterveyspalveluiden määrän riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Sotet 25. Seurataan vammaispalvelujen riittävyyttä ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat. Sotet

Liite 2 5 (6) 26. Laaditaan suunnitelma aluepysäköintikiellon korvaavaksi järjestelmäksi. Suunnitelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti toteutuksen kokonaistaloudellisuuteen. Suunnitelma tuodaan vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla kaupunkisuunnittelu- ja teknisen lautakunnan päätettäväksi. TYT 27. Asetetaan koulu- ja päiväkotirakennushankkeille hankekohtainen kustannuskatto. TYT 28. Päivitetään koulujen ja päiväkotien suunnitteluohje siten, että siirrytään selvästi nykyistä vahvemmin tilojen standardisointiin. Sito, Tilapalvelut/Hovinen 29. Tehdään selvitys, jonka tavoitteena on käyttää koulurahastoa vanhojen koulujen korjauksiin. Koulurahaston käyttöönotto tuodaan kaikkine vaihtoehtoineen ja kokonaistaloudellisine vaikutuksineen päätöksentekoon vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konserniesikunta 30. Päivitetään luonnonhoidon toimintamalli vuoden 2016 aikana vastaamaan metsälain muutoksia ja luonnonmonimuotoisuusohjelman toimenpiteitä. Toimintamalli tuodaan valtuuston päätettäväksi. TYT 31. Espoolaisten kulttuuritoimijoiden saamien valtionavustuksien leikkausten vaikutuksia toimintaedellytyksien säilymiseen selvitetään. Sito/Tommila 32. Kotihoidon asiakasmaksuista päätettäessä varmistetaan, että maksut eivät vaikeuta kotona asumisen edellytyksiä. Sotet 33. Ikäihmisten kuljetuspalveluihin (sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset) etsitään uusia, edullisempia ratkaisuja.sotet, Konsernipalvelut 34. Pyritään teettämään esim. opiskelijoiden opinnäytetyönä tutkimus ennaltaehkäisevän päihdetyön tuloksellisuudesta Espoossa. Sotet 35. Seurataan lastensuojelupalveluissa lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain toteuttamista ja varmistetaan toteutumiseen tarvittavat määrärahat ja raportoidaan siitä valtuustolle seurantaraporttien yhteydessä. Sotet 36. Turvapaikanhakijoille suunnattua lisäbudjettia ohjataan käytettäväksi myös nuorisoja liikuntajärjestöjen ja seurojen järjestämään toimintaan, jossa otetaan mukaan maahanmuuttajataustaisia nuoria. Sotet, Sito/ Merra 37. Varataan teknisen ja ympäristötoimeen riittävät resurssit pyöräilyn edistämisohjelman toimenpiteiden toteuttamiseen. TYT 38. Kaupunki panostaa jatkossakin liikenneturvallisuuteen etenkin alueilla, joissa liikkuu paljon lapsia. TYT

Liite 2 6 (6) 39. Selvitetään ympäristölle vaarallisten vieraslajien kuten citykanien, Espanjan siruetanoiden ja erilaisten kasvien tehostettua hävittämistä. Lisätään yleistä tiedottamista ja toimintaa niin, että yritykset ja kuntalaiset saadaan mukaan toimintaan. TYT 40. Ympäristökeskuksen tarvitsema paikkatietoasiantuntijan resurssi järjestetään toimialatasoisesti. TYT 41. Tehostetaan katuverkoston korjauksia paremmalla suunnittelulla ja ajoituksella sekä korjaustarpeen uudelleen arvioinnilla, Tatu 2 yhteydessä. TYT 42. Käynnistetään välittömästi Nupurintien kevyen liikenteen väylää koskevan tiesuunnitelman laadinta yhteistyössä ELY-keskuksen kanssa siten, että kevyenliikenteen väylä voidaan tuoda päätettäväksi viimeistään vuoden 2017 aikana. TYT 43. Terapeuttisessa vauvaperhetyössä varmistetaan ruotsinkielisten psykologipalveluiden riittävyys. Sotet 44. Kungsgårdens skolas lisärakennuksen aikataulu aikaistetaan niin, että se valmistuu elokuussa 2019 ennen lukuvuoden alkua, eikä vuodenvaihteessa 2019/2020. TYT, Tilapalvelut 45. Espoon kristillisen koulun hanke- ja rahoitusratkaisu tehdään kevään 2016 aikana. Sito, Tilapalvelut/Hovinen 46. Selvitetään mahdollisuudet hakea opetus- ja kulttuuriministeriöltä urheilulukion erityistä koulutustehtävää Leppävaaran lukiolle 1.8.2017 alkaen, kuitenkin viimeistään 1.8.2018. Sito/Toivonen 47. Rakennusten terveellisyyden parantamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota rakentamisen aikaiseen kosteudenhallintaan, turvallisiin rakenneratkaisuihin ja riittävään urakka-aikaan. Tilapalvelut 48. Karhusuon uuden yhtenäiskoulun kokonaisratkaisu selvitetään vuoden 2016 aikana niin laajuuden, kuin sijoittumisenkin osalta. Sito, Tilapalvelut/Hovinen