Vammaiset naiset ja YK:n yleissopimukset

Vammaiset naiset ja YK:n yleissopimukset YK:n yleissopimus on osa kansainvälistä lainsäädäntöä, jota jokainen YK:n jäsenvaltio on velvollinen noudattamaan, mikäli se on yleissopimuksen ratifioinut. Tällä hetkellä on voimassa 8 YK-järjestelmän alaista yleissopimusta, kaikkien suhteen YK:n ihmisoikeusvaltuutetun virasto Genevessä on tärkeässä asemassa. Kaikki YK-jäsenmaat eivät ole ratifioineet kaikkia yleissopimuksia, ja yhtä niistä ei EU:n jäsenmaiden enemmistö ole ratifioinut. Pian voimaan tuleva yhdeksäs YK:n yleissopimus on vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (engl. lyhenne CRPD). CRPD yleissopimus varmistaa kaikille vammaisille henkilöille täydet ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä yhdenvertaiset mahdollisuudet iästä, kansallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta, uskonnosta, etnisestä taustasta, sukupuolesta ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Meillä on nyt sen ratifioivia valtioita oikeudellisesti sitova asiakirja. Sopimuksen tulo voimaan edellyttää, että 20 valtiota on ratifioinut sen. Todennäköisintä on, että yleissopimus tulee voimaan vuoden 2008 aikana. Vaadimme omia valtioitamme ratifioimaan yleissopimuksen sekä sen ensimmäisen lisäpöytäkirjan mahdollisimman pian ja ilman varaumia. Heti yleissopimuksen tultua voimaan perustetaan sen toimeenpanoa seuraava Vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea. Komitean tehtävänä on valvoa sopimuksen määräysten noudattamista sekä vastaanottaa valituksia yksilöiltä ja järjestöiltä. Valituksen menestymisen ehtona on, että jäsenvaltio johon se kohdistuu, on yleissopimuksen lisäksi ratifioinut myös valinnaisen yksilövalitusta koskevan lisäpöytäkirjan. Yleissopimus ei ole julistus, eikä se ole kehitystä koskeva yleissopimus. Siinä ei myöskään nähdä vammaisuutta yksinomaan lääketieteellisenä asiana. Se on puhtaasti ihmisoikeussopimus, ei sen enempää, eikä vähempää! Yleissopimus on niin tärkeää juuri siksi, että nyt ensimmäistä kertaa historiassa vammaiset ihmiset nähdään ihmisoikeuskontekstissa, ihmisoikeuksien haltijoina. Vammaisten ihmisten ei enää tarvitse olla riippuvaisia lääketieteen ammattilaisista tai hoitohenkilökunnasta ja heiltä saadusta vahvistuksesta vammaisten ihmisten omien oikeuksien turvaamiseksi. Yleissopimus ei ole vain osa kansainvälistä oikeutta, siitä tulee myös osa kansallista lainsäädäntöä sen myötä kun kaikki kansallinen lainsäädäntö on mukautettava kansainvälisen oikeuden sekä yleissopimuksen mukaiseksi, mihin valtio on sitoutunut ratifioimalla sopimuksen, Yleissopimus ei ole hampaaton! Se on yksi kaikkein vahvimpia osia YK:n ihmisoikeussopimusten järjestelmässä! Yleissopimuksessa on mukana useita uusia oikeuksia, yksi niistä on se, että EU alueellisen integraation järjestönä voi ratifioida sen kaikkien EU-jäsenmaiden

rinnalla! Tämä tarkoittaa myös sitä, mitä jo kauan olemme odottaneet: EUn on lopultakin laadittava vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva direktiivi! Vammaiset naiset tunnustetaan yleissopimuksen monessa kohdassa. Meitä koskee erityinen artikla, numeroltaan 6:s. Kuudennessa artiklassa tunnustetaan, että vammaisiin naisiin kohdistuu moniperusteista syrjintää. Me kaikki tiedämme, että vammaiset naiset kaikkialla maailmassa kärsivät laiminlyönneistä, eristämisestä ja laajemminkin ovat yhteiskunnassaan näkymättömiä kansalaisia. Mitä tulee suhtautumiseen vammaisia naisia kohtaan, ei ole eroja teollistuneiden maiden ja kehittyvien maiden välillä: meillä on alhainen asema kaikkialla maailmassa. Eroja on vain valtioiden taloudellisen vallan määrässä, ei siinä millaisia asenteet tai syrjivät käytännöt ovat. Mutta jos me pidämme yhtä, muodostamme yhteisen rintaman ja teemme itsemme nähdyksi ja kuulluksi, voimme saada valtiot kuuntelemaan meitä! Meidän on tehtävä vaatimuksemme oikeudesta ja syrjimättömyydestä ymmärretyksi ja tunnustetuksi! Viestimme on oltava selvä ja suoraviivainen! Meidän on opeteltava käyttämään oikeudellisia välineitämme oikein, niin että voimme lopettaa kaikkiin vammaisiin henkilöihin, mutta aivan erityisesti vammaisiin naisiin kohdistuvan syrjinnän. Valtavirran naisaktivistit ovat tehneet yhden vakavan virheen: he ovat työssään unohtaneet vammaiset naiset ja vammaiset tytöt! Näyttää siltä, että vammaisia naisia ei yhteiskunnassa vieläkään nähdä ensisijaisesti naisina vaan pikemminkin sukupuolettomina, neutraaleina olentoina, vartaloina, joissa on vamma. Tämä on ilmiselvää, kun vain katsomme ympärillemme ja etsimme tietoa vammaisista naisista! Tietoa löytyy hyvin vähän! Ja jos jotain sattuisikin löytymään, niin usein vammaiset naiset ja tytöt kuvataan avuttomina ja muista ihmisistä riippuvaisina. Vammaiset naiset ovat marginalisoituja ja heidät on tehty näkymättömiksi kansainvälisissä ja kansallisissa kyselytutkimuksissa, kansallisessa tiedonkeruussa sekä sosiaalisissa ja oikeudellisissa ohjelmissa ja toiminnassa. Vammaiset naiset ja tytöt saatetaan heikompaan ja huomaamattomampaan asemaan, kun heidän tilannettaan ei huomioida missään julkisissa tutkimuksissa, sukupuolten tasaarvopolitiikassa, naisten toimintaohjelmissa tai suojaa antavassa lainsäädännössä. Kanadasta, Suomesta ja Ruotsista saadut tilastotiedot paljastavat, että yleensä jopa 50 % naisista on kokenut fyysistä pahoinpitelyä elinaikanaan, ja tämäkin korkea luku on vain jäävuoren huippu. Mitä me tiedämme vammaisten naisten tilanteesta väkivallan suhteen? Vammaisten naisten keskuudessa väkivallan uhreja voi olla vielä enemmän kuin ei-vammaisten naisten. Jotkut kansalaisjärjestöt ovat tehneet selvityksiä vammaisten naisten kokemasta väkivallasta, ja ne ovat kaikkea muuta kuin mukavaa luettavaa! Väkivaltaa tekee useimmiten vammaista avustava tai tukeva henkilö, perheenjäsen tai ammattilainen. Milloin valtiot tunnustavat että vammaiset naiset voivat myös joutua vakavan

väkivallan ja hyväksikäytön uhriksi! Sitten niiden pitäisi tehdä kansallisia tutkimuksia vammaisiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta, eikö? Vai onko aihe liian vähän kiinnostava päätöksentekijöiden mielestä? Viranomaisten on myönnettävä, että on olemassa tarve auttaa pahoinpideltyjä ja hyväksikäytettyjä vammaisia naisia, heidät on saatava näkyviksi! Mitä päättäjät tietävät vammaisista naisista ja väkivallasta? Millaista tukea turvakodit voivat antaa vammaisille naisille? Mitä me vammaiset naiset teemme itse sen hyväksi, että vammaisiin siskoihimme kohdistuva väkivalta huomattaisiin, että sen olemassaolo tunnustettaisiin?! Naisiin kohdistuva väkivalta on rikollinen teko ja YK:n ihmisoikeuselimet ovat tunnustaneet sen sitä olevan! Meidän on opeteltava käyttämään oikeudellisia työkaluja. YK:n sopimukset koskevat myös vammaisia naisia Nämä kaikki laiminlyönnit ja kiinnostuksen puute vammaisten naisten elinolojen suhteen ovat syy siihen, miksi International Disability Caucus (IDC) niin voimakkaasti taisteli sen puolesta, että vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaan yleissopimukseen saadaan mukaan vammaisia naisia koskeva erillinen artikla. Pääasiassa saimme vastaamme Euroopan unionin. EU omaksui kannan, jonka mukaan on jo olemassa naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltävä yleissopimus, nimittäin yleissopimus kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän poistamisesta, engl. lyhenne CEDAW! Vastauksemme oli, että meitä vammaisia naisia ei ole koskaan tunnustettu, meidän tilanteestamme ei ole raportoitu tai meitä mainittu CEDAWin yhteydessä ennen. Pahinta oli se, että meitä vastustavia maita olivat Iso-Britannia ja Ruotsi! Pitkän taistelun jälkeen, vammaiset naiset tunnustettiin yleissopimuksessa paitsi omassa erillisartiklassa myös lukuisissa muissa olennaisissa kohdin, vaikka meitä ei suoranaisesti tekstissä mainitakaan. Joko suoraan tai epäsuorasti vammaiset naiset mainitaan seuraavissa artikloissa: 6 artikla - Vammaiset naiset 10 artikla Oikeus elämään 12 artikla - Yhdenvertaisuus lain edessä 13 artikla Oikeusjärjestelmän saavutettavuus 15 artikla Vapaus kidutuksesta tai julmasta, epäinhimillisestä tai halventavasta kohtelusta tai rangaistuksesta 16 artikla Vapaus hyväksikäytöstä, väkivallasta ja pahoinpitelystä 21 artikla Sanan- ja mielipiteenvapaus ja tiedonsaanti 24 artikla - Koulutus 25 artikla - Terveys 26 artikla Kuntoutus 27 artikla Työ ja työllistyminen 29 artikla - Osallistuminen poliittiseen ja julkiseen elämään 30 artikla - Osallistuminen kulttuurielämään, virkistys- ja vapaaajantoimintaan ja urheiluun

Luonnostellessamme vammaisyleissopimusta tajusimme, että meidän on pakko osoittaa keskinäistä konsensusta ja tukea toisiamme päästäksemme tavoitteeseemme. Mielestäni juuri tällä tavoin meidän vammaisten naisten on jatkettava, jotta pääsemme muodostamaan Eurooppaan kestävän vammaisten naisten verkoston. Tämä ei kuitenkaan riitä, meidän on itse oltava aktiivisia ja käytettävä niitä välineitä, mitä meillä on käytettävissä. Meillä on pian käytössä uusia oikeudellisia keinoja, ja meidän on opeteltava käyttämään niitä juuri nyt. Meidän on tehtävä aloitteita yhteistyöstä seuraavien tahojen kanssa: Kansainvälisesti: kansainväliset naisjärjestöt eri kansainväliset vammaisten organisaatiot YK:n toimielimet ja virastot Meidän on valmisteltava ja toteutettava kansainvälisiä edunvalvontakampanjoita lisätäksemme tietoisuutta vammaisten naisten tilanteesta. Tarvitsemme kaikki liittolaiset, joita vaan voimme löytää, jotta olisimme tehokkaita kansainvälisesti. Kansallisella tasolla meidän tulee tehdä työtä seuraavilla työkaluilla: Tietoisuuden lisääminen Kansalaisyhteiskunnan kouluttaminen Päätöksentekijöiden kouluttaminen Verkostoituminen kansallisten naisjärjestöjen kesken Meille hyödyllinen yhteistyö kansallisten vammaisjärjestöjen kanssa Rahoituksen tukirakenteet ja varojen kerääminen Vammaisten naisten valmiuksien kasvattaminen ja johtajakoulutus Nämä työkalut voisivat auttaa meitä saamaan vammaisten naisten asian näkyväksi, kuulluksi, huomatuksi ja huomioiduksi! Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (engl. lyhenne CEDAW) on toinen YK:n yleissopimus, jonka kanssa meidän tulisi ja me voimme työskennellä, ehkä yhdessä muiden naisryhmien tai naisjärjestöjen kanssa. CEDAWin on ratifioinut noin 185 YK:n jäsenmaata, YK:ssahan on 192 jäsentä. CEDAW käsittelee erityisesti naisiin kohdistuvan syrjinnän torjumista ja syrjimättömyyden edistämistä. CEDAWissa itsessään ei mainita mitään naisiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta on olemassa useita tähän aihepiiriin liittyviä erityisiä julistuksia ja yleisiä tulkintalausumia CEDAWiin. CEDAWissa ei myöskään ole yhtään mainintaa jostain erityisestä naisten ryhmästä. Sitä vastoin siinä painotetaan miesten ja naisten välistä tasa-arvoa; siksi voimme sanoa, että CEDAW on melko kapea-alainen yleissopimus uuteen vammaisyleissopimukseen verrattuna. Silti on syytä muista, että CEDAWin sisältö koskee myös vammaisia naisia ja sen määräyksiä tulee soveltaa myös heihin täysimääräisesti ja poikkeuksetta. Vain me itse voimme vaatia tätä, koska muut naisjärjestöt eivät ole tekemässä sitä

puolestamme! CEDAW-sopimuksen 2 artiklan b-kohta: hyväksymään asianmukaiset lainsäädäntö- ja muut toimet, jotka kieltävät kaiken naisten syrjinnän, niihin tarvittaessa liittyvine sanktioineen; Naiset, miksi emme ole käyttäneet tätä artiklaa? CEDAWin kautta voisimme ja meidän tulee puuttua myös toiseen kipeään kysymykseen, nimittäin oikeustoimikelpoisuuteen- CEDAWin 15 artiklan 2 kohta kuuluu seuraavasti: Stulee myöntää naisille sama oikeustoimikelpoisuus kuin miehille sekä samat mahdollisuudet käyttää sitä. Sopimuksessa todetaan, että oikeustoimikelpoisuuden tulee myös koskea naisen vaikuttamismahdollisuuksia kaikilla elämän alueilla, yhdenvertaisesti miesten kanssa. Vammaisyleissopimuksessa oikeustoimikyvystä todetaan seuraavasti: 12 artikla Yhdenvertaisuus lain edessä 2. Sopimuspuolet tunnustavat, että vammaiset henkilöt ovat oikeustoimikelpoisia yhdenvertaisesti muiden kanssa kaikilla elämänaloilla. 3. Sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toimet järjestääkseen vammaisten henkilöiden saataville tuen, jota he mahdollisesti tarvitsevat oikeustoimikelpoisuuttaan käyttäessään. CEDAWin teksti ei viittaa miehiin, koska siinä ymmärretään, että miehillä on oikeustoimikyky luontaisesti! Miehellä on jo tarvittava vaikutusvalta ja voima, niin taloudellisesti, yhteiskunnallisesti kuin kulttuurillisestikin, siksi miehelle taataan täysi oikeustoimikyky hänen täytettyään 18 vuotta. Se etu minkä vammaiset naiset voivat saada näistä kahdesta yleissopimuksesta, on se että CEDAWin kautta oikeustoimikyky on turvattu kaikille naisille, ilman poikkeuksia. Tämä oikeus on turvattu meille vammaisyleissopimuksen kautta, koska sekin turvaa oikeustoimikyvyn kaikille vammaisille henkilöille, ilman mitään poikkeuksia. Nyt olemme kuulleet joidenkin valtioiden ilmoittavan halunsa tehdä varaumia tähän artiklaan. Varaumat koskisivat henkilöitä, joilla on älyllinen tai psykososiaalinen vamma. Mutta jossain on myös todettu, että varauman tulisi kattaa myös sokeat tai kuurot henkilöt, kuulonäkövammaiset tai puhevammaiset henkilöt. Jos käytämme apuna CEDAWia vammaisyleissopimuksen sijasta, kun meiltä viedään jostain syystä oikeustoimikyky, meidän tulisi saada CEDAWin määräysten mukaan suojaa naisina. Mutta voi mies parkoja, jos he voivat turvautua vain vammaisyleissopimuksen tarjoamaan turvaan, ja jos heidän valtionsa on tehnyt tätä koskevan varauman, he eivät saa mitään suojaa ja heidän oikeustoimikykynsä voidaan heiltä riistää! Tällaista tapausta olisi mielenkiintoista seurata, koska vammaisia miehiähän yleisesti

pidetään vammaisia naisia arvokkaimpina! Vammaisten naisten on oltava aktiivisempia ja menestyksekkäämpiä ihmisoikeuksien puolesta tehtävässä työssään, erityisesti mitä tulee vammaisten naisten ja tyttöjen sterilointiin. Etenkin kehitysvammaisten tyttöjen sterilointi on joissain valtioissa iso kysymys. Ironista tilanteessa on se, että abortti on monissa valtioissa kielletty, mutta silti on aivan hyväksyttyä steriloida tyttö tai nainen ja viedä tältä oikeustoimikyky. Häneltä viedään oikeus ja kelpoisuus antaa tietoon perustuva suostumuksensa toimenpiteeseen ja sen lisäksi oikeus säilyttää hedelmällisyytensä. Kaikkien on tunnustettava, että kaikki sterilisaatiot ilman sen kohteeksi joutuvan henkilön täyttä tietoon perustuvaa suostumusta on valtion taholta suoritettu väkivallanteko! Nyt tärkein askel eteenpäin matkalla kohti maailmaa ilman syrjintää, maailmaa, jossa kaikilla on rauha ja vapaus, on että me poistamme kaikki naisiin ja erityisesti vammaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja syrjinnän muodot. Kaikkia oikeudellisia toimia täytyy täydentää ja seurata riittävällä valvonnalla ja täytäntöönpanotoimilla niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Meidän ei tule sietää mitään tekosyitä sille ettei toimintaan ole ryhdytty tai ettei varoja ole. Asenteiden ja käyttäytymisen muutokset eivät maksa paljoa, mutta vaativat henkilökohtaista ja poliittista tahtoa päätöksentekijöiltä! Kansalliset valtavirtaistamispolitiikat ja erityismaininnat naisten yhtäläisistä ihmisoikeuksista eivät ole tähän mennessä tuoneet mitään muutoksia naisten tilanteeseen yleensä, eikä parannuksia vammaisten naisten asemaan. Viime vuosikymmeninä naisaktivistit tekivät ehkä virheen vaatiessaan valtavirtaistamista syrjinnän vastaisen lainsäädännön ja naisten erityisten oikeuksien sijaan. Vai olisiko naisten pitänyt vaatia kaksoisstrategiaa sukupuolten välisen tasaarvon edistämiseen? Mitä kaksoisstrategialla tarkoitetaan? se tarkoittaa etenemistä kahta tietä samaan aikaan! Toisaalta valtavirtaistamisen tietä ja toisaalta syrjinnän vastaisen lainsäädännön tien kautta! Näin naiset voivat toimia tehokkaammin, ja saavuttaa tavoitteemme, eli sukupuolten välinen tasa-arvo ja yhdenvertaiset mahdollisuudet! Naisten on parannettava omaa edustuneisuuttaan ja johtamistaitojaan. Meidän on oltava aktiivisia jatkuvassa työssä YK:n sopimusten kehittämiseksi ja täytäntöön panemiseksi. Näiden sopimusten kautta kaikille on taattu täysi ja yhdenvertainen osallistuminen sekä ihmisoikeudet! Meille ei anneta mitään oikeuksia ilman, että itse niitä vaadimme! Meidän on haastettava hallituksemme niin, etteivät ne vain säädä uusia lakeja panematta niitä täytäntöön! Meidän on varmistettava, että ihmisoikeutemme toteutetaan ja meidän on oltava omia oikeuksiamme puolustavia vahtikoiria! Unelmamme voima on käsissämme. Maailman 650 miljoonaa vammaista henkilöä,

joista yli puolet on naisia, voi katsoa kohti parempaa maailmaa ja elämää tulevaisuudessa, vammaisyleissopimuksen ansioista! Mutta vain, jos me itse vaadimme muutosta! Hallitukset eivät tule tarjoamaan mitään muutosta meihin kohdistuvissa asenteissa tai voimavaroissa, meidän on itse vaadittava muutosta! Meidän vammaisten naisten on astuttava muutoksen johtoon! Meillä on siihen tarvittavat tiedot, taidot, ja tahto, vallan me otamme! Tehkäämme tämä muutos naisten verkostomme kautta, kasvattakaamme verkosto maailmanlaajuiseksi liikkeeksi! Sanokaamme kaikille: Ei mitään meitä koskevaa ilman meitä! Kiitos teille kaikille Kicki