'VI. Raakapuukuljetusten välivarastopaikat TI EHALLI NTO. Toimintatavat

Samankaltaiset tiedostot
Raakapuukuljetusten välivarastopaikat Toimintatavat

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Suomen metsäkeskus JULKISET PALVELUT. Atte Vartiamäki Opinnäytetyö: Puutavaran kuormausalueet inventointi ja kehitys Pirkanmaan alueella

Tiemerkintöjen kuntoluokitus. Kunnossapidon laatu

Tietoa tiensuunnitteluun nro 55

TALVELLA. Metsäteho keräsi helmikuussa 1976 tilastoa jäsenyritystensä ja metsähallituksen

Sorateiden pintakunnon määrittäminen

Metsähallituksen Lapin tieverkko Ilkka Vaara

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani Pasi Korhonen, QTeam

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Pirkanmaan puutavaran kuormausalueiden inventointi ja karttasovellus

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi

VARAREITTI- JA HÄIRIÖTILANTEIDEN LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA VT 9 VÄLILLÄ JYVÄSKYLÄ VEHMASMÄKI

Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 Pohjois-Savon liitto

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry VAALIMAA. Seminaari

Miten Tiehallinto käyttää hyödykseen telematiikan järjestelmiä palvellessaan suomalaisia liikkujia?

Haja-asutusalueiden jätehuolto tienpitäjän näkökulmasta Haja-asutusalueiden jätehuolto -seminaari Kuopio

VAAJREJVTb/\JuJ. g 7-1EL/ Kelirikkoteiden liikenteen rajoittaminen. Tielaitos. Suositus yhtenäisestä käytännöstä tielaitoksessa. Kunnossapidon ohjaus

2 Sijoituspaikan valinta LIIKENNEVIRASTO 2 (6) Dnro 917/1046/2011

Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen. Timo Välke

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

Valtiovallan tavoitteet ja toimenpiteet tieverkon kehittämisessä

Liikennemerkkien kuntoluokitus

Yhteispohjoismaiset markkinat tulevat vai tulevatko?

Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Kesä 2018 Lapin ELY

Metsähakkeen logistinen ketju ja taloudelliset kokonaisvaikutukset. Suomen Vesitieyhdistys ry - Metsähakeprojekti

Luvanvaraisuus ja toimenpiderajoitukset (MTL 42 ja 46. Sähkö- ja telekaapelit (MTL 42a ) Jaakko Knuutila, oikeusyksikön päällikkö, Liikennevirasto

Urakoitsijaseminaarin avaus

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA

VAHVA SUOMALAINEN. Suomi Finland 100. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain 61 :n muuttamisesta

DIGIROAD. Kansallinen tie- ja katutietojärjestelmä

KAAKKOIS-SUOMEN PÄÄTEIDEN RASKAS LIIKENNE JA LIIKENNEMÄÄRIEN KEHITYS. Tiehallinnon selvityksiä 30/2004

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat

Terminaaleista tehoa biotalouteen -hanke

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta

Päällystettyjen teiden kuivatuksen kunnossapidon toimintalinjat. Väyläviraston julkaisuja 16/2019

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1

Raskaat kuljetukset yksityisteillä

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

Tuotannon yleisohjeet TIEL isbn Pohjavesisuojauksen kuvaus - ohje toteutetun suojauksen kuvaamiseksi

Raakapuukuljetukset rataverkolla

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama

Tievalaistuksen toimintalinjat

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

Hoidon ja ylläpidon alueurakat. Soratien runkokelirikkokohteiden korjaaminen. Viiteaineistomoniste InfraRYL Suodatinkankaat

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Teiden merkitys Suomen kilpailukyvylle

Yksityistielain keskeinen sisältö

Puutavaran METSÄTEHON OPAS _M. METSÄTEOLLISUUS

Ajankohtaista POS-ELYstä

Pysäkkikatosten ja -varusteiden kuntoluokitus

Kaukokuljetuksen haasteet ja kehityskohteet

Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Valtiovarainvaliokunnan liikennejaos ja verojaos HYVÄ TIE PAREMPI TALOUSKASVU JA TYÖLLISYYS

KUNTOMÄÄRITYKSEN PERIAATTEET

Resurssitehokas puutavaran autokuljetus

Terminaalien rooli puutavaralogistiikassa. Erikoistutkija Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy

Kansallinen tiemerkintäpäivä Pohjoismainen tiemerkintäseminaari

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus Talvi 2018 Koko maa

Hallituksen esitys eduskunnalle tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 180 / 2017 vp)

Metsäteiden talvikunnossapito

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenteen uudistukset

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

Ohje on myös Internetissä osoitteessa:

Liikennekeskukset turvallisuutta ja sujuvuutta edistämässä. Petri Rönneikkö

Suomen logistiikan näköalat

Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen. Timo Välke

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kaakkois-Suomen terminaaliverkoston kehittäminen. Pirjo Venäläinen Metsäteho Oy

Ajoneuvoasetuksen muutos 2013

Vt 7 (E18) rakentaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa, tiesuunnitelman laatiminen. Hankeryhmän kokous 1 Vaalimaa 30.5.

Ajankohtaista tienpidosta

VAK-yhteistyöryhmä Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten alueilla. Skal

HCT-kuljetukset. Pirjo Venäläinen Metsätehon iltapäiväseminaari

RAUMAN KAUPUNKI SUOMEN TÄRPÄTTI OY, TISLAAMOHANKE, RAUMA MELUARVIO

Onnistuneen talvitienhoidon elementit. Talvitiepäivät 2018 Iiro Lehtonen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä

Oma Häme. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo. Tienpito. Nykytilan kartoitus.

Keskipohjalaisen puun matka kannolta kattilaan

KELIRIKKOTEIDEN KAYTN RAJOITTAMIS- OHJEET

Toiveena tasainen puuhuolto Heikki Pajuoja Metsäteho Oy

Ilmastopolitiikan tehostaminen väylänpidossa. EKOTULI + LINTU seminaari

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

VIHDIN KUNTA MERITIEN JA NAARANPAJUNTIEN LISÄKAISTOJEN LIIKENNETURVALLISUUS JA ESTEETTÖMYYS LAUSUNTO

MITÄ TEOLLISUUDEN KULJETUKSET ODOTTAVAT TIESTÖLTÄ?

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ

Transkriptio:

'VI TI EHALLI NTO Raakapuukuljetusten välivarastopaikat

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat Tieha Iii nto Kouvo?a 2004

Kannen kuva: Teuvo Liekola ISBN 951-803-396-X TIEH 1000084-04 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut) ISBN 951-803-397-8 TIEH 1000084-v-04 Oswald Interkopio Oy Mikkeli 2005 Julkaisua myy/saatavana: asiakaspalvelu.prima@edita.fi Faksi 0204502470 Puhelin 020450011 Julkaisun kuvat: Leena Huttunen, Teuvo Liekola ja 011i Mäkelä Tiehallinto Opastinsilta 12 A PL 33 00521 HELSINKI Puhelinvaihde 0204 2211

1!P TIEHALLINTO MUU OHJAUS 18.1.2005 18/2005/20/1 VASTAANOTTAJA Tiehallinnon keskushallinto Tiepiirit SÄADÖSPERUSTA KORVAA/MUUTTAA KOHDISTUVUUS Tiehallinto VOIMASSA 1.1.2005 - toistaiseksi AS IASANAT tienkäyttäjiä palvelevat alueet, puutavarakuljetukset, raakapuukuljetukset, välivarastopaikat, toimintatavat Raakapuukuljetusten välivarastopaikat - Tiehallinto pyrkii edistämäan puutavaran välivarastopaikkojen aikaansaamista ja ylläpitoa. Puutavaran varastointia ja kuljetuksiin tarvittavan kaluston väliaikaista säilyttämistä yleisten teiden varsilla on tarpeen keskittää erikseen sitä varten varatuille alueille. Näin parannetaan muun liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, lisätään tienvarsien siisteyttä sekä edesautetaan taloudellisia ja tehokkaita metsäteollisuuden kuljetuksia. Tässä julkaisussa on kuvattu ne periaatteet ja linjaukset joiden mukaan Tiehallinto osallistuu raakapuukuljetuksia palvelevien välivarastopaikkojen toteuttamiseen ja ylläpitoon. Väl ivarastopaikkojen toteuttaminen edellyttää yhteistyötä metsäyhtiöiden, kuljetusten suorittajien ja muiden tahojen kanssa. Julkaisu sisältää yleisperiaatteet vastuu- ja kustannusjaosta Tiehallinnon ja muiden toimijoiden kesken sekä suosituksia sovellettavista yhteistyömenettelyistä. Palvelujen suunnittelun kehittämisryhmä on käsitellyt asian kokouksessaan joulukuussa 2005. Julkaisussa esitetyt toimintatavat hyväksytään Tiehallinnon toiminnassa noudatettavaksi ja käyttöönotettavaksi. Johtaja Nironen LISÄTIETOJA JAKELU/MYYNTI Juha Laamanen www.tiehallinto.fi Tiehallinto asiakaspalvelu.prima@edita.fi Puh. 0204 22 6224 Faksi 020 450 2470

Jakelu Tiepiirit 15 kpl/piiri Tiehallinnon keskushallinto /A, S, HA, LP, OH, TP Tiedoksi Hannu Keralampi, Keski-Suomen tiepiiri Mika Savolainen, Savo - Karjalan tiepiiri Yrjö Pilli-Sihvola, Kaakkois-Suomen tiepiiri Timo Järvinen, Kaakkois-Suomen tiepiiri Juha Laamanen, Kaakkois-Suomen tiepiiri 011i Mäkelä, Tieliikelaitos Kuopio (10 kpl) Jaana Pyöriä, Hämeen tiepiiri Juha Korhonen, Metsäliitto Pertti Lipponen, Stora Enso Olavi Pennanen, Metsäteho Harri Rumpunen, Metsäteollisuus ry Pekka Rissanen, UPM-Kymmene

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat -. Kouvola 2004. Tiehallinto. 21 s. ISBN 951-803-396-X. TIEH 1000084-04. Asiasanat: tienkäyttäjiä palvelevat alueet, puutavarakuljetukset, raakapuukuljetukset, välivarastopaikat, tavaraliikenne, toimintatavat Aiheluokka: 12, 311 TIIVISTELMÄ Tiehallinto pyrkii edistämään puutavaran välivarastopaikkojen aikaansaamista ja ylläpitoa, koska ohjaamalla puutavaran varastointia erikseen tätä varten varatuille alueille edistetään niin tienvarsien, linja-autopysäkkien kuin levähdysja pysäköintialueiden siisteyttä ja asianmukaista käyttöä puupinojen kuormauksen, varastoinnin sekä kaluston (kuormaimet, perävaunut) lyhytaikaisen säilytyksen siirtäminen teiden reunoitta erityisille alueille edistää muun liikenteen turvallisuutta välivarastopaikkojen avulla parannetaan raakapuukuljetusten tehokkuutta ja taloudellisuutta sekä taataan jatkuva puun saanti teollisuudelle välivarastopaikkojen avulla pyritään ehkäisemään erityisesti kelirikkokaudel la soratiestön vaurioitumista osaa varastopaikoista voidaan käyttää myös muiden kuljetusten tarpeisiin (moninaiskäyttö). Niin voimassa oleva tielaki kuin eduskunnalle 26.2.2004 annettu maantielakiesitys antavat mandollisuuden toteuttaa välivarastopaikkoja osana yleistä tietä. Välivarastopaikkojen sijoittaminen kannattaa suunnitella yhteistyössä metsäyhtiöiden, kuljetusten suorittajien (Suomen Kuljetus ja Logistii kka SKAL ry:n alueosasto), metsäkeskusten, metsänhoitoyhdistysten ja muiden tahojen kanssa. Varastopaikkoja tarvitaan erityisesti alemmalta tiestöltä päätielle tultaessa. Luontevia sijaintipaikkoja ovat niin metsäautoteiden kuin pääteille johtavien yhdysteiden suut. Liittymäalueilla varastopaikat tulee sijoittaa alempiluokkaisen tien puolelle. Liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi välivarastopaikkoja ei tule sijoittaa vilkasliikenteisten pääteiden varteen. Varastopaikkojen liittymät tulee sijoittaa näkemiltään riittäviin kohtiin, jotta alueelta tulevat tai sinne kääntyvät hitaasti liikkuvat ajoneuvot eivät aiheuta vaaratilanteita. Välivarastopaikat pyritään sijoittamaan metsämaastoon tai muutoin suojaisaan paikkaan. Varastopaikan tulee olla läpiajettava tai siellä tulee olla riittävän laaja kääntöpaikka. Koska puutavara-autot ovat kookkaita, raskaita ja hitaasti liikkuvia, varastoalueiden liittymät tulee tehdä riittävän väljiksi eivätkä ne saa olla pituuskaltevuudeltaan jyrkkiä. Tärkeätä on, että näkemät sekä päätien suunnassa että liittyvältä tieltä ovat riittävät. Tiehen liittyvillä levikkeillä tulisi olla alueen ajoradasta erottava välikaista ja niiden tulisi olla molempiin suuntiin läpiajettavia. Varastoalueet merkitään maastoon erityisellä "Puutavaran kuormausalue" -merkillä. Tiehallinto edistää välivarastopaikkojen tehokasta käyttöä osallistumalla niitä koskevan kartta-aineiston ja muun informaation tuottamiseen ja jakeluun yhteistyössä metsäyhtiöiden ja kuljetusyritysten sekä muiden tahojen kanssa. Tierekisterissä pidetään yllä tiedot yleisiin teihin liittyvistä välivarastoalueista. Tiehallinto osallistuu tapauskohtaisesti lähinnä kuormainten ja perävaunujen lyhytaikaista säilyttämistä palvelevien paikkojen (aluetyyppi 1) sekä pienehköjen puutavaran välivarastointia ja puutavaran lajittelua palvelevien aluei-

den (aluetyyppi 2) toteuttamiseen. Pitempiaikaista varastointia palvelevien ns. terminaalivarastojen (aluetyyppi 3) toteuttaminen on metsäyhtiöiden ja muiden tahojen vastuulla. Varastopaikat, joiden ylläpitoon ja hoitoon Tiehallinto osallistuu, ovat kaikkien puukuljettajien ja myös muun tavaraliikenteen käytössä. Osa nykyisistä pysäköinti- ja levähdysalueista voidaan muuttaa kuormausalueiksi, joilla sallitaan puutavaran kuormaus, välivarastointi ja varusteiden säilyttäminen. Tällöin alueelta poistetaan levähdys- tai pysäköintialueen merkit ja se merkitään kuormausalueeksi. Tiehankkeiden yhteydessä selvitetään tarve ja mandollisuudet toteuttaa puutavaran välivarastopaikkoja lyhytaikaista varastointia varten esimerkiksi syr - jään jääneille tiepohjille tai läjitysalueille. Välivarastopaikkojen selvittämis- ja suunnittelutarve kirjataan suunnittelua koskeviin tarjouspyyntöihin ja toimeksiantojen työsuunnitelmiin. Puutavaran välivarastopaikat ja kaluston säilytyspaikat merkitään suunnitelmiin. Tiehallinnolla on hallussaan runsaasti vanhoja syrjään jääneitä tienpohjia, liitännäisalueita tai omistuksessaan muuten puutavaran välivarastoalueiksi soveltuvia maa-alueita (esim. loppuun käytettyjen sora-alueiden pohjat). Ennen tällaisten alueiden poisluovuttamista selvitetään alueiden käyttömandollisuus välivarastoalueina. Tiehallinto vastaa yleiseen tiehen välittömästi liittyvien kuormauskaluston säilytyspaikkojen ja välivarastoalueiden (aluetyyppi 1) talvihoidosta ja muusta kunnossapidosta. Säännöllistä yhteistyötä tapaamisten ja neuvottelujen muodossa pyritään järjestämään Tiehallinnon, metsäyhtiöiden ja kuljetusorganisaatioiden kesken sekä tiemestarialueilla että tiepiiritasolla. Tarvittaessa yhteistyöhön kytketään myös muita tahoja, esimerkiksi metsäkeskus ja poliisi.

ALKUSANAT Tässä julkaisussa on kuvattu ne periaatteet ja linjaukset, joiden mukaan Tiehallinto osallistuu raakapuukuljetuksia palvelevien välivarastopaikkojen toteuttamiseen ja ylläpitoon. Välivarastopaikkojen avulla edistetään raakapuukuljetusten tehokkuutta ja taloudellisuutta. Samalla parannetaan tieliikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, kun kuljetuksiin liittyvä puutavaran lajittelu ja välivarastointi sekä kuormainten ja perävaunujen säilytys saadaan asianmukaisesti toteutetuille ja opastetuille välivarastopaikoille. Välivarastopaikkojen toteuttaminen edellyttää yhteistyötä metsäyhtiöiden, kuljetusten suorittajien ja muiden tahojen kanssa. Julkaisu sisältää yleisperiaatteet vastuu- ja kustannusjaosta Tiehallinnon ja muiden toimijoiden kesken sekä suosituksia sovellettavista yhteistyömenettelyistä. Toimintatapoja koskeva pohjatyö on tehty Kaakkois-Suomen tiepiirin alueelle laaditun välivarastopaikkasuunnitelman yhteydessä. Työn ohjausryhmässä on käsitelty varastopaikkojen toteuttamiseen liittyviä yhteistyö- ja työnjakokysymyksiä Tiehallinnon, metsäyhtiöiden, kuljetusten suorittajien ja muiden tahojen edustajien kesken. Tältä pohjalta laaditusta toimintatapaluonnoksesta on kesällä 2004 saatu tiepiirien lausunnot ja kommentit, joiden perusteella toimintalinjat on viimeistelty. Toimintatapojen työstämiseen ovat osallistuneet Juha Laamanen (vastuuhenkilö), Yrjö Pilli-Sihvola ja Timo Järvinen Kaakkois-Suomen tiepiiristä, Hannu Keralampi Keski-Suomen tiepiiristä ja Mika Savolainen Savo-Karjalan tiepiiristä. Konsulttina on toiminut Tieliikelaitos, jossa työstä on vastannut 011i Mäkelä. on käsitelty Tiehall innon suunnitteluprosessin kehittämisryhmässä. Kouvolassa joulukuussa 2004 Tieha/linto

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 9 SISÄLTÖ SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 11 2 NYKYTILANNE VARASTOPAIKKOJEN OSALTA 13 3 VALIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAMINEN 14 3.1 Säädösperusta 14 3.2 Välivarastopaikkojen sijoittaminen 14 3.3 Välivarastopaikkatyypit 15 3.4 Välivarastopaikkojen suunnitteluperiaatteet 15 3.5 Varastopaikkojen merkintä ja opastus 16 4 TIEHALLINTO VALIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAJANA 17 4.1 Pysäköinti-ja levähdysalueiden muuttaminen puutavaran välivarastopaikoiksi 17 4.2 Välivarastopaikkojen ja kaluston säilytyslevikkeiden toteuttaminen tiehankkeiden yhteydessä 18 4.3 Välivarastopaikkojen toteuttaminen Tiehallinnon hallussa oleville alueille 18 5 VALIVARASTOPAIKKOJEN KUNNOSSAPITO 20 6 YHTEISTYÖ TIEHALLINNON JA PUUNHANKINTA- JA KULJETUSORGANISAATIOIDEN KESKEN 20 KIRJALLISUUTTA

1 0 Raakapuukuljetusten välivarastopaikat

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 11 JOHDANTO 1 JOHDANTO Raakapuuta kuljetetaan tieliikenteessä noin 39 milj. tonnia vuodessa, mikä vastaa lähes 1 milj. rekkakuormaa. Keskimääräinen kuljetusmatka on lähes 100 km. Kuljetussuorite 3 800 milj. tonnikm/v on 14 % koko tieliikenteen tavarankuljetussuoritteesta ja raakapuu on suurin yksittäinen tavarankuljetusryhmä. Raakapuun autokuljetuskustannukset ovat 220 milj. vuodessa. Raakapuukuljetukset ja niiden toimivuus on kansantalouden kannalta erittäin merkittävää. Kuljetusedellytysten parantaminen sisältyy Tiehallinnon strategioihin Tiehallinto näkee elinkeinoelämän toimintaedellytysten ylläpidon ja parantamisen yhdeksi perustehtäväkseen. Tavoitteena on edistää elinkeinoelämän kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä eri tavoin. Tienpidon linjauksissa 2015 /9/ on esitetty tienpidon tavoitteiksi elinkeinoelämän toimintaedellytysten osalta: tarjotaan toimivat ja turvalliset päätieyhteydet sekä yhteydet satamiin ja tavaraterminaaleihin turvataan alemmalla tieverkolla elinkeinoelämälle ja maaseudun perustuotannolle välttämättömät kuljetukset kaikkina vuodenaikoina lisätään kuljetusten turvallisuutta, suj uvuutta ja luotettavuutta kehitetään kansainvälisiä liikennekäytäviä ja -alueita. Asiakkuusstrategiassaan /8/ Tiehallinto on määritellyt kuljetusten tarvitsijat yhdeksi asiakasryhmäksi. "Raaka-aineiden, puolivalmisteiden ja valmiiden tuotteiden kuljettaminen edellyttää toimivia ja usein monia eri liikennemuotoja sisältäviä kuljetusketjuja." Metsäteollisuuden kuljetusten tehokkuus ja taloudellisuus on monessa yhteydessä nähty yhdeksi tienpidon tavoitteeksi erityisesti alemmalla tieverkolla. Miksi välivarastopaikkoja tarvitaan Metsäteollisuuden kuljetusten tavoitteena on, että kerran autoon kuormattu raakapuuerä viedään suoraan jalostuskohteeseensa ("kannolta tehtaaseen"). Lisäkustannusten vuoksi välivarastointia ja uudelleenkuormausta py - ritään välttämään. Erilaisia välivarastopaikkoja tarvitaan kuitenkin monesta syystä: Hankalissa olosuhteissa kuorma haetaan metsävarastosta pelkästään "nuppiautolla", jolloin tarvitaan paikkaa, jossa perävaunu voidaan säilyttää ja kuormata. Erilaiset puutavaralajikkeet (tukit ja kuitupuu puulajeittain) viedään eri jalostuslaitoksiin. Hakkuuvarastosta on usein tarpeen hakea kaikki lajikkeet kerralla. Tarvitaan välivarastopaikkoja, joissa kootaan samaa lajiketta sisältävät kuljetukset ja jätetään muut puuerät odottamaan omaa jatkokuljetustaan. Ennen kelirikkokautta puutavaraa joudutaan tuomaan kantavien teiden varrelle odottamaan jatkokuljetusta. Pitkän runkokuljetuksen ajaksi kuormaimelle tarvitaan säilytyspaikka, jolloin puuta voidaan kuljettaa kuormaimen painon verran enemmän.

12 Raakapuukuljetusten välivarastopaikat Toimi ntatavat JOHDANTO Erilaisia terminaali- ja puskurivarastoja tarvitaan rautatielastauspaikkojen, uiton pudotuspaikkojen, raja-asemien tai jalostuslaitosten lähistölle. Varastopaikkoja voidaan käyttää myös hakkuuvarastoina, joihin puut tuodaan metsätraktorilla. Välivarastopaikkaverkosto jää kuitenkin niin harvaksi, että sillä voidaan kattaa vain murto-osan tienvarsihakkuiden metsävarastotarpeesta. Tiehallinto pyrkii edistämään puutavaran välivarastopaikkojen aikaansaamista ja ylläpitoa, koska ohjaamalla puutavaran varastointia erikseen tätä varten varatuille alueille edistetään niin tienvarsien, linja-autopysäkkien kuin levähdysja pysäköintialueiden siisteyttä ja asianmukaista käyttöä puupinojen kuormauksen, varastoinnin sekä kaluston (kuormaimet, perävaunut) lyhytaikaisen säilytyksen siirtäminen teiden reunoilta erityisille alueille edistää muun liikenteen turvallisuutta välivarastopaikkojen avulla parannetaan raakapuukuljetusten tehokkuutta ja taloudellisuutta ja taataan jatkuva puun saanti teollisuudelle välivarastopaikkojen avulla pyritään ehkäisemään erityisesti kelirikkokaudella soratiestön vaurioitumista osaa varastopaikoista voidaan käyttää myös muiden kuljetusten tar - peisiin (moninaiskäyttö). Raakapuun hankinta-alueet laajenevat koko ajan. Meno-paluu -kuljetuksia pyritään lisäämään. Yksittäisen autoilijan toiminta-alue laajenee ja tarkka alueen ja sen osin epävirallisten varastointimandollisuuksien tuntemus vähenee. Tämä lisää tarvetta merkittyihin välivarasto- ja lajittelupaikkoihin. Kuormauksen jälkeen noin 3 tonnin painoinen kuormain jätetään usein pois kyydistä, jolloin pitkälle kuljetusmatkalle voidaan lisätä vastaavan painoinen puumäärä. Kuormaimen säilytys tarvitsee sopivia levikkeitä tai varastoaluei - ta.

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 13 NYKYTILANNE VARASTOPAIKKOJEN OSALTA 2 NYKYTILANNE VARASTOPAIKKOJEN OSALTA Metsäyhtiöillä on runsaasti omia varastopaikkojaan, mutta välivarastopaikkoja on toteutettu myös yhteistyössä Tiehallinnon ja metsäyhtiöiden kesken. Tiepiirien aktiivisuudessa ja toimintatavoissa on ollut eroja. Tämä johtuu osaksi siitä, että tarve puutavaran varastopaikkoihin vaihtelee alueittain ja on suurinta metsävaltaisilla seuduilla. Puutavaran varastopaikkoja on rakennettu tiehankkeiden yhteydessä. Yleisten teiden liitännäisalueita tai muutoin sopivia alueita on merkitty varastopaikoiksi, joiden ylläpidosta on sovittu metsäyhtiöiden kanssa. Jotkut tiepiirit ovat laatineet alueellisia välivarastopaikkasuunnitelmia, joita on lähdetty toteuttamaan yhteistyössä metsäyhtiöiden ja kuljetusyrittäjien kanssa. Sopivia varastopaikkoja on kuitenkin varsin harvassa, mikä näkyy ongelmina tienvarsilla. Raakapuueriä on varastoitu linja-autopysäkkien viereen, liittymiin ja muihin luvattomiin ja liikenneturvallisuutta vaarantaviin paikkoihin. Puutavaraa käsitellään ja varastoidaan levähdys- ja pysäköintialueilla, mikä haittaa alueiden varsinaista käyttöä ja huonontaa alueiden viihtyisyyttä. Kuormausnostureita ja perävaunuja säilytetään linja-autopysäkeillä ja muissa liikennettä vaarantavissa ja haittaavissa paikoissa. Sopivien välivarastopaikkojen puuttuessa raaka puueriä varastoidaan liittymien näkemäalueille ja muihin soveltumattomiin paikkoihin.

14 Raakapuukuljetusten välivarastopai kat VÄLIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAMINEN 3 VÄLIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAMINEN 3.1 Säädösperusta Niin voimassa oleva tielaki /2/ kuin eduskunnalle 26.2.2004 annettu maantielakiesitys /1/ antavat mandollisuuden toteuttaa välivarastopaikkoja osana yleistä tietä. Maantielakiesityksen 5 :n mukaan maantiehen kuuluvat mm..ievähdys-, varasto- tai kuormausalue". Lakiperustelujen mukaan "tiehen kuuluvat varastoalueet palvelevat ennen kaikkea tienpitoa, mutta erityistapauksissa voidaan osoittaa alueita esimerkiksi puutavaran välivarastointiin ja kuormaukseen". Maantielakiesityksessä tienpitäjälle ehdotetaan nykyisen tieoikeuden tilalle omistusoikeutta tiealueisiin. Tämän vuoksi tiehen liittyvät varastoalueet ovat osa tiealuetta ja tulevat tienpitäjän omistukseen, kun ne aikaisemmin on yleensä tehty liitännäisalueille. 3.2 Välivarastopaikkojen sijoittaminen Välivarastopaikkojen sijoittaminen kannattaa suunnitella yhteistyössä metsäyhtiöiden, kuljetusten suorittajien (Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n al ueosasto), metsäkeskusten, metsänhoitoyhdistysten ja muiden tahojen kanssa. Välivarastopaikkaverkko kannattaa suunnitella riittävän laajalle alueelle kerrallaan (alueellinen välivarastopaikkasuunnitelma). Sijainti suhteessa metsäalueisiin ja tieverkkoon Puutavaran lajittelua ja kuormainten säilyttämistä varten tarvitaan varastopaikkoja erityisesti alemmalta tiestöltä päätielle tultaessa. Luontevia sijaintipaikkoja ovat niin metsäautoteiden kuin pääteille johtavien yhdysteiden suut. Varastopaikkojen yleissijaintia suunniteltaessa on tarpeen ottaa huomioon myös puutavaran kuljetussuunnat. Liittymäalueilla varastopaikat tulee sijoittaa alempiluokkaisen tien puolelle. Varastopaikat pitäisi kuitenkin saada lähelle päätieliittymää, käytännössä alle kilometrin etäisyydelle päätiestä. Liikenneturvallisuus Liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi välivarastopaikkoja ei tule sijoittaa vilkasliikenteisten pääteiden varteen. Varastopaikkojen liittymät tulee sijoittaa näkemiltään riittäviin kohtiin, jotta alueelta tulevat tai sinne kääntyvät hitaasti liikkuvat ajoneuvot eivät aiheuta vaaratilanteita. Liittymien tulee olla kuljettavuudeltaan hyviä, jotta raskaat ajoneuvot pystyvät käyttämään kuormausaluetta myös liukkailla talvikeleillä (pituuskaltevuus). Välivarastoalueiden liittymät vaativat liittymäluvan. Muut näkökohdat Väl ivarastopaikat pyritään sijoittamaan metsämaastoon tai muutoin suojaisaan paikkaan. Varastopaikkoja ei saa sijoittaa ympäristöllisesti arvokkaisun kohteisiin, kuten erilaiset suojelualueet, Natura-kohteet tai kulttuurimai-

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 15 VÄLI VARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAMINEN semaltaan arvokkaat alueet. Alueita ei saa sijoittaa vedenottamoiden läheisyyteen tai 1-luokan pohjavesialueille. Kuormausalueet eivät saa aiheuttaa haittaa asutukselle tai muille toiminnoille. Kuormausalueita ei saa sijoittaa sähkö- ja puhelinlinjojen alle tai läheisyyteen. Varastopaikkojen tulisi olla suhteellisen tasaisia ja maapohjan riittävän kantavaa. 3.3 Välivarastopaikkatyypit Käyttötarpeiden ja alueen luonteen perusteella raakapuukuljetuksiin liittyvät varastoalueet voidaan jakaa kolmeen ryhmään (kuva 1). Välivaraston tyyppi Alueen kuvaus ja käyttö 1. Perävaunujen ja Tyyppi 1 on tarkoitettu vain kuorkuormainten tila- maimienja perävaunujen lyhytaikaipäinen säilytys seen säilytykseen. Kuormain voidaan jättää pois kyydistä, jotta pitkille kuljetusosuuksille saadaan täysi kuorma. Perävaunulle tarvitaan säilytyspaikka. kun kuorma haetaan esim. hankalien olosuhteiden vuoksi pelkällä nuppiautolla. Periaatekuva 2. Puutavaran käsit- Tyyppi 2 on tarkoitettu edellisen lisäksi tely ja lyhytaikainen säilytys lyhytaikaista puutavaran varastointia tai lajittelua varten. Esimerkiksi metsästä puupirloja kerralla tuodut pienet puuerät lajitellaan /7' ja kootaan kuljetuskohteeseen soveltu- vista puulajikkeista täyskuorma. Soveltumattomat puuerät jätetään odottamaan seuraavia kuormia. 3. Puutavaran pitkä- Tyyppi 3 on tarkoitettu pidempiaikaista aikainen varas- varastointia varten. Metsäpäässä käyte- / puupinoja tointi tään esimerkiksi kelirikkokauden aikaisiksi puskurivarastoiksi. [Jiton pudotuspaikkojen, satamien ja rautatielastauspaikkojen läheisyydessä käytetään terminaalivarastoina. - - Kuva 1. Varastopaikkatyypit. Periaate piirrokset havainnollista vat alueiden luonnetta ja käyttötapaa, mutta niitä ei ole sellaisenaan tarkoitettu ohjepiirustuksiksi /5/ 3.4 Välivarastopaikkojen suunnitteluperiaatteet Välivarastopaikkoja voidaan toteuttaa erilaisille alueille: - syrjään jääneet entiset tiepohjat - varastopaikoiksi muutettavat pysäköinti- ja levähdysalueet tai muut levikkeet - entiset soranottoalueet - entiset murske- ja muut tievarren varastoalueet - läjitysalueet tiehankkeiden yhteydessä.

16 Raakapuukuljetusten väl ivarastopaikat VÄLIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAMINEN Varastopaikan toteutus suunnitellaan käytettävissä olevan alueen ja käyttötarkoituksen mukaan. Käytännössä alueet voivat olla hyvin erilaisia. Oleellista on, että alueen toimivuus ja liikenneturvallisuus varmistetaan. Malleja erilaisten varastoalueiden toteuttamisesta on Tiehallinnon ohjeessa "Puutavaran kuljetus yleisillä teillä" /7/ja Metsätehon metsätieohjeistossa /4/. Varastopaikan mitoitus Puutavara-auton liikkumis- ja kääntömandollisuudet ovat toimivuuden kannalta tärkeitä. Varastopaikan tulee olla läpiajettava tai siellä tulee olla riittävän laaja kääntöpaikka. Puupinot tulee mandollisuuksien mukaan kuormata poikkisuunnassa ajosuuntaan nähden, molemmin puolin ajouraa. Pinojen välissä tarvitaan vapaata tilaa vähintään 10 metriä. Varastoalueen tulee olla riittävän laaja. Eri yhtiöiden puut puutavaralajikkeittain on tarpeen varastoida erikseen. Tilaa tarvitaan noin 1,5 m 2 varastoitavaa puutavarakuutiota kohden. Varastopaikan tulee olla niin kantava ja tasainen, että täysperävaunulla varustettu puutavara-auto voi ajaa alueella täysin kuormin. Alueen päällystäminen ei ole tarpeen; riittävä kantavuus on tärkeintä. Liittymätja välikaista Koska puutavara-autot ovat kookkaita, raskaita ja hitaasti liikkuvia, varastoalueiden liittymät tulee tehdä riittävän väljiksi eivätkä ne saa olla pituuskaltevuudeltaan jyrkkiä. Tärkeätä on, että näkemät sekä päätien suunnassa että liittyvältä tieltä ovat riittävät. Tiehen liittyvillä levikkeillä tulisi olla alueen ajoradasta erottava välikaista ja niiden tulisi olla molempiin suuntiin läpiajettavia. 3.5 Varastopaikkojen merkintä ja opastus Varastoalueet merkitään maastoon mandollisimman selkeästi kuvassa 2 esitetyn periaatteen mukaisesti suorakaiteen muotoisella tekstikilvellä "Puutavaran kuormausalue". Merkkien sijoittelu sekä muiden liikennemerkkien tarve varastopaikalla harkitaan tapauskohtaisesti. Tarvittaessa merkki voidaan sijoittaa näkymään päätielle, tehdä kaksipuolisena tai lisätä merkkiin suuntanuoli. Merkintä toteutetaan samaan tapaan kaikilla varastoalueilla alueen tyypistä riippumatta. Tiehallinto edistää välivarastopaikkojen tehokasta käyttöä osallistumalla niitä koskevan kartta-aineiston ja muun informaation tuottamiseen ja jakeluun yhteistyössä metsäyhtiöiden ja kuljetusyritysten sekä muiden tahojen kanssa. Tierekisterissä pidetään yllä tiedot yleisiin teihin liittyvistä välivarastoalueista (tierekisterin tietolaji 195 Tienkäyttäjien palvelualueet; tyyppi 6 Lastausalue). Tavoitteena on, että varastoalueista saadaan yhtenäinen tietokanta esimerkiksi DigiRoad -järjestelmään. Tämä mandollistaa varastoalueiden sijainti- ja ominaisuustietojen hyödyntämisen metsäyhtiöiden kuljetusjärjestelmissä ja edelleen puutavara-autojen karttanäytöillä.

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 17 TIEHALLINTO VÄLI VARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAJANA Sininen Valkoinen \ Kuva 2. Puutavaran kuormausalueen merkintä..1' 560 - t 4 TIEHALLINTO VÄLIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAJANA Tiehallinto osallistuu tapauskohtaisesti lähinnä kuormainten ja perävaunujen pysäköintiä palvelevien säilytyspaikkojen (aluetyyppi 1) sekä pienehköjen puutavaran lyhytaikaista varastointia ja puutavaran lajittelua palvelevien alueiden (aluetyyppi 2) toteuttamiseen. Pitempiaikaista varastointia palvelevien ns. terminaalivarastojen toteuttaminen on metsäyhtiöiden ja muiden tahojen vastuulla. Varastopaikat, joiden ylläpitoon ja hoitoon Tiehallinto osallistuu, ovat kaikkien puukuljettajien ja myös muun tavaraliikenteen käytössä. 4.1 Pysäköinti- ja levähdysalueiden muuttaminen puutavaran välivarastopaikoiksi Puutavaran kuormaus- ja varastointi ei ole sallittua pääteiden pysäköinti- ja levähdysalueilla. Alemmalla tieverkolla tämä tulee kysymykseen poikkeustapauksessa Tiehallinnon luvalla. /7/

18 Raakapuukuljetusten välivarastopaikat TIEHALLINTO VÄLIVARASTOPAIKKOJEN TOTEUTTAJANA Irrotettavan kuormaimen tai perävaunun saa jättää pysäköintialueelle enintään kanden vuorokauden ajaksi. Tällöin alueen varsinaiselle käytölle on jäätävä riittävästi tilaa, eikä kalusto saa liata tai roskata aluetta. /7/ Tiehallinto on kehittämässä levähdys- ja pysäköintialueiden verkkoa suuntaan, jossa alueet ovat korkeatasoisia, mutta niitä voi olla nykyistä harvemmassa. Tämä mandollistaa joidenkin alueiden siirtämisen puutavarakuljetusten käyttöön. Osa selvästi tiestä erillisistä pysäköinti- ja levähdysalueista voidaan muuttaa kuormausalueiksi, joilla sallitaan puutavaran kuormaus, välivarastointi ja varusteiden säilyttäminen. Tällöin alueelta poistetaan levähdys- tai pysäköintialueen merkit ja se merkitään kuormausalueeksi. 4.2 Välivarastopaikkojen ja kaluston säilytyslevikkeiden toteuttaminen tiehankkeiden yhteydessä Tiehankkeiden yhteydessä selvitetään tarve ja mandollisuudet toteuttaa puutavaran välivarastopaikkoja lyhytai kaista varastointia varten. Varastopaikkatarve selvitetään jo esi- tai yleissuunnitteluvaiheissa ja tarkennetaan tiesuunnitelmavaiheessa. Paikkatarve ja paikkojen sijoittaminen selvitetään yhteistyössä raakapuukuljetuksista vastaavien organisaatioiden kanssa. Välivarastopaikkoja pyritään järjestämään erityisesti alempiluokkaisille teille päätieliittymien tuntumaan. Tiehankkeiden yhteydessä varastopaikkoja järjestetään, jos siihen tarjoutuu luontainen mandollisuus esimerkiksi syrjään jääneiden tiepohjien tai läjitysalueiden myötä. Välivarastopaikkojen selvittämis- ja suunnittelutarve kirjataan suunnittelua koskeviin tarjouspyyntöihin ja toimeksiantojen työsuunnitelmiin. Puutavaran välivarastopaikat ja kaluston säilytyspaikat merkitään suunnitelmiin. Yleiseen tiehen liittyvät alueet otetaan maantielakiesityksen mukaisesti tiealueeksi. 4.3 Välivarastopaikkojen toteuttaminen Tiehallinnon hallussa oleville alueille Tiehallinnolla on hallussaan runsaasti vanhoja syrjään jääneitä tienpohjia, liitännäisalueita tai omistuksessaan muuten puutavaran välivarastoalueiksi soveltuvia maa-alueita (esim. loppuun käytettyjen sora-alueiden pohjat). Ennen tällaisten alueiden poisluovuttamista selvitetään alueiden käyttömandollisuus välivarastoalueina. Alueen käytöstä tehdään sopimus jonkin puukuljetuksista vastaavan organisaation kanssa. Tällöin sovitaan varastoalueen käyttöperiaatteista, ylläpidon vastuista ja alueen merkitsemisestä. Sopimustaho vastaa tällaisen alueen muuttamisesta välivarastopaikaksi (kunnostustyöt) mandollisine lisämaan hankintoineen.

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 19 TIEHALLI NTO VALIVARASTOPAI KKOJEN TOTEUTTAJANA Tieta pararinettaessa syrjäan jääneesta tielenkista on helppo tehdä puutavaran välivarastopaikka. Entisistä tien varren varastoalueista saa puutavaran välivarastopaikan.

20 Raakapuukuljetusten välivarastopaikat VÄLIVARASTOPAIKKOJEN KUNNOSSAPITO 5 VÄLIVARASTOPAIKKOJEN KUNNOSSAPITO Tiehali into vastaa yleiseen tiehen liittyvien kuormauskaluston säilytyspaikkojen ja välivarastoalueiden (aluetyyppi 1) talvihoidosta ja muusta kunnossapidosta. Tiestä erillisten välivarastopaikkojen (aluetyypit 2 ja 3) talvihoito, muu kunnossapito ja yleinen siisteys on alueiden käyttäjien vastuulla. Vastuut määritellään aluekohtaisessa sopimuksessa. Tavoitteena on, että kullekin alueelle sovitaan yksi vastuutaho. 6 YHTEISTYÖ TIEHALLINNON JA PUUNHANKINTA- JA KULJETUSORGANISAATIOIDEN KESKEN Säännöllistä yhteistyötä tapaamisten ja neuvottelujen muodossa pyritään järjestämään Tiehallinnon, metsäyhtiöiden ja kuljetusorganisaatioiden kesken sekä tiemestarialueilla että tiepiiritasolla. Tarvittaessa yhteistyöhön kytketään myös muita tahoja, esimerkiksi metsäkeskus ja poliisi. Tiemestarialuetasolla yhteistyötä voitaisiin hoitaa pitämällä vuosittain yhteinen neuvottelu alueen puutavara-autoilijoiden, metsäyhtiöiden kuljetusvastaavien, tiemestarin ja alueen hoitourakoista vastaavien kesken. Tilaisuus voisi ajoittua hyvissä ajoin ennen kelirikkokauden alkua, jolloin yhtenä aiheena voisi olla kelirikkokauden aiheuttamat muutokset puukuljetuksissa. Välivarastoalueiden ja kuormauskaluston säilytyspaikkojen osalta palavereissa voidaan sopia mm. alueiden kunnossapidon käytännön toimista. Tiepiiritasolla muodostettava yhteistyöryhmä voisi kokoontua vuosittain. Tapaamisissa voidaan käsitellä tulevia tie- ja suunnitteluhankkeita sekä puutavaran välivarastopaikkojen toteuttamismandollisuuksia. Tilaisuuksissa tulisi myös sopia yksittäisten toteutettavien varastopaikkojen vastuukysymykset. Yhteydenpito voisi ajoittua tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelman ja suunnitteluohjelman valmistumiseen, jolloin ajankohta sopii tulevien tiehankkeiden käsittelyyn.

Raakapuukuljetusten välivarastopaikat 21 KIRJALLISUUTTA KIRJALLISUUTTA /1/ Hallituksen esitys eduskunnalle maantielaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 26.2.2004 /2/ Laki yleisistä teistä 21.5.1954/243 myöhemmin tehtyine muutoksineen /3/ Levähdys- ja pysäköimisalueiden kehittäminen. Toimintalinjat. Tiehallinto. Liikenteen palvelut. TIEL 1000029. Helsinki 2000. /4/ Metsätieohjeisto. Metsäteho Oy. Helsinki 2001. /5/ Puutavarakuljetusten välivarastoinnin kehittäminen Kaakkois-Suomessa. TIEH 100078-04. Tiehallinto, Kaakkois-Suomen tiepiiri. Kouvola 2004. /6/ Puutavaran autokuljetus. Metsätehon opas. Helsinki 1997. /7/ Puutavaran kuljetus yleisillä teillä. TIEL 2120007. Tielaitos, Tiehallinto. Helsinki 1998. /8/ Tiehallinnon asiakkuusstrategia. TIEH 1000054-02. Tiehallinto. Helsinki 2003. /9/ Tienpidon linjaukset 2015. TIEL 100025. Tielaitos. Helsinki 2000.

ISBN 951-803-396-X TIEH 1000084-04