Etelä-Savon alueprofiili Kehitetään kaikenikäisten omaishoitoa, STM 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa
Sisältö Esityksessä raportoidaan maakuntaprofiilin keskeisimmät havainnot ja pohditaan tuloksia kärkihankkeen teemojen näkökulmasta. Teemat Asiakasohjaus Kotihoito Omaishoito ja perhehoito Asiakaslähtöiset palvelut Henkilöstön kohdentaminen Lähtökohta: Kotiin palveluja joustavasti Tekijät: Sari Kehusmaa, Suvi Vainio, Matti Mäkelä, Aleksandr Gerasin, Minna-Liisa Luoma, Teija Hammar, Sari Jokinen, Hanna Alastalo, Sofia Sarivaara ja Kaaren Erhola 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 2
Vuonna 2030 Etelä-Savossa on 9 000 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 Lähde: Tilastokeskus 2014 2030 Mitä tutkimukset ennustavat? Terveet ja toimintakykyiset elinvuodet lisääntyvät samalla pitenee aika, jolloin kotona asumiseen tarvitaan tukea Hyväkuntoisten eläkeikäisten toimintakyvyn tukeminen myöhentää palvelujen tarvetta Eläkeikäisen väestön merkitys läheisavun antajana kasvaa 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa
Kuva: Queensland Health ASIAKAS- OHJAUS Huomio palvelutarpeeseen tarvitseeko asiakas pitkäaikaista ja säännöllistä vai lyhytaikaista palvelua? 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 4
RAI-arvioitujen toimintakyky kotiin saatavien palvelujen ensiarviossa Kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen asiakkaat kognition ja arkisuoriutumisen mukaan 2014 2015 arviointien tiedot, Etelä-Savo Huono arkisuoriutuminen (ADLH=3-6) Heikentynyt arkisuoriutuminen (ADLH=1-2) Itsenäinen arkisuoriutuminen (ADLH=0) 0 100 200 300 400 500 600 Ei kognitio-ongelmia (CPS=0) Heikentynyt kognitio (CPS=1-2) Huono kognitio (CPS=3-6) Lähde: RAI-tietokannat/THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 5
RAI-arvioitujen toimintakyky ympärivuorokautisen hoidon ensiarviossa Ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, kognition ja arkisuoriutumisen mukaan, 2014 2015 arviointien tiedot, Etelä-Savo Huono arkisuoriutuminen (ADLH=3-6) Heikentynyt arkisuoriutuminen (ADLH=1-2) Itsenäinen arkisuoriutuminen (ADLH=0) 0 100 200 300 400 Ei kognitio-ongelmia (CPS=0) Heikentynyt kognitio (CPS=1-2) Huono kognitio (CPS=3-6) Lähde: RAI-tietokannat/THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 6
Asiakasohjauksen kehittämisen kolme haastetta 1. Toimintakyvyn tukeminen myöhentää palvelutarvetta, jos se aloitetaan riittävän aikaisin Löytävätkö hyväkuntoiset eläkeikäiset itselleen sopiva ennaltaehkäiseviä palveluja? Toimiiko ohjaus näihin palveluihin? 2. Jos palveluja tarvitaan nykyistä pidemmän aikaa, on huomiota kiinnitettävä palvelutarpeen alkuvaiheeseen. Aluksi tulisi saada lyhytaikaisia ja kuntouttavia palveluja. Entistä harvemmilla on alussa säännöllisen pitkäaikaisen avun tarvetta. 3. Läheisapu ovat merkittävä voimavara kotihoidossa. Läheisen jaksamista on seurattava. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 7
Parempi palveluohjaus tuo säästöjä oikeudenmukaisella tavalla Parempi palvelujen kohdentaminen säästää menoja oikeudenmukaisesti. Henkilöstö tarvitsee tukea ja koulutusta toimintakyvyn mittaamiseen ja palvelutarpeen arviointiin. Asiakasohjauksen erityisryhmät Muistisairaat, monia palveluja tarvitsevat ja paljon terveydenhuollon päivystystä käyttävät ovat asiakasohjauksen kannalta erityisen haasteellisia ryhmiä. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 8
KOTIHOITO Monimuotoisempia sekä kohdennettuja lyhytaikaisia ja kuntouttavia palveluja. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 9
Ovatko kotona asumista tukevat palvelut riittäviä Etelä-Savossa? Tilanne vuonna 2014* Tavallista palveluasumista kohtuullisesti Kotihoitoa riittävästi (maakunnan yleisnäkemys); riittämättömästi Savonlinna, Enonkoski Iäkkäiden perhehoitoa vain vähän Tilanne vuonna 2030 Asumisvaihtoehtoja tarvitaan lisää * Lähde: Vanhuspalvelulain seurantakysely 2014, THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 10
Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet vuonna 2014 Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet vuonna 2014 Etelä-Karjala Uusimaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Pirkanmaa Etelä-Savo Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Varsinais-Suomi Lappi Kanta-Häme Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Suomi Satakunta Kymenlaakso Pohjois-Karjala % vastaavanikäisestä väestöstä Lähde: Sotkanet/THL 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 11
Kotihoidon käynnit asiakkaan luona kuukaudessa Kotihoidon asiakkaat kuukausittaisten käyntikertojen mukaan vuonna 2014, Etelä-Savo ja koko maa yli 90 30-89 31% 15% 12% 35% Keskimääräistä enemmän intensiivistä kotihoitoa. Asiakasohjaus kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välillä toimii kotihoitopainotteisesti. 1-29 54% 53% Koko maa Etelä-Savo Lähde: SOTKAnet/THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 12
Mistä lisää aikaa hoitotyöhön? Teknologian hyödyntäminen kotihoidossa, Etelä-Savo ja Suomen maakuntien pienin ja suurin osuus vuonna 2014 Käytössä on henkilökunnan työntekoa helpottavia teknologisia ratkaisuja (esim. henkilönostin, ateria-automaatti) 0 % 100 % Lähes kaikilla toimintayksikön asiakkaista on apteekin lääkeannosjakelu Maakuntien suurin ja pienin arvo Etelä-Savo Lähde: Vanhuspalvelulain seuranta 2014/THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 13
Läheisapu täydentää palveluja Etelä-Savossa Kotihoidon asiakkaiden saama läheisapu 2014-2015, Etelä-Savo Läheinen saa omaishoidontukea 16 % On läheinen, ei omaishoidontukea 45 % Saa vain ammatillis ta apua 39_% Läheisavusta on tukea kotihoidolle yli puolella asiakkaista. Mutta: muuttuuko läheisten käyttäytyminen ympärivuorokautiseen hoitoon siirryttäessä? Lähde: RAI-tietokannat/THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 14
Tiesittekö Vuonna 2017 laajennetaan tuntuvasti veteraanien maksuttomia kotihoidon palveluja saavien joukkoa Valtion budjettivaroista ohjataan yhteensä 41,3 miljoonaa euroa kuntiin perinteisten kuntoutus- ja avopalvelujen järjestämistä varten Määrärahan lisäys on tarkoitettu kunnallisten avopalvelujen, tuetun kotikuntoutuksen ja monipuolisten kuntoutuspalvelujen järjestämiseen. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 15
OMAISHOITO Omaishoito laajenee ja läheisauttajan tukea vahvistetaan. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 16
Kaiken ikäisten omaishoito Etelä-Savossa Omaishoidon tuella hoidettavat vuoden aikana 2014, Etelä-Savo 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 0-17- vuotiaat 18-64- vuotiaat 65-74- vuotiaat Lähde: SOTKAnet/THL 75 vuotta täyttäneet Hallitusohjelmassa panostetaan noin 90 milj. vuosittain omaishoidon ja perhehoidon vahvistamiseen. Rahat kunnilla käytettävissä omais- ja perhehoidon tukipalvelujen ja hoitajien määrän lisäämiseen. Lisätään tukea myös niille läheishoitajille, joilla ei ole hoitosopimusta kunnan kanssa. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 17
Omaishoitajille tarjotaan eniten palveluohjausta ja koulutusta (koko maa) Lähde: Linnosmaa ym., Raportti 9/2014, THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 18
Tutkimuksien mukaan tulisi lisätä Sopeutumisvalmennusta Päiväkeskustoimintaa Tukea vapaiden pitämiseen Kuntoutusta Erityisesti lasta hoitaville Kelan kuntoutuspalvelut saattavat olla kaukana ja kursseilla on paljon iäkkäitä (vertaistuki) Iäkkään hoitajalle parikuntoutusta Kotikuntoutusta 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 19
Kuva: Queensland Health ASIAKASLÄHTÖISET PALVELUT Asiakkaan itsemääräämisoikeus toteutuu parhaiten kotona. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 20
Avun saanti ja hoidon suunnitteluun osallistuminen asiakkaan näkökulmasta Ei koskaan/joskus Useimmiten/Aina Saan nopeasti apua, jos tarvitsen sitä Osallistun hoitoni suunnitteluun itse ja tarvittaessa omaisteni tai läheisteni tuella Ympärivuorokautinen hoito Kotihoito 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Lähde: Koettu hoidon laatu asiakkaan näkökulmasta 2015/THL 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 21
Erityisryhmät: nimetäänkö erityistukea tarvitseville vastuutyöntekijä? Ryhmä 1. Hauraat iäkkäät henkilöt, jotka asuvat yksin kotiin tuotavien palvelujen avulla vastuutyöntekijän nimeämisessä suurta vaihtelua (yleisin vastaus aina) myös koko maassa yleisin vastaus aina Ryhmä 2. Omaishoidon tuella hoidettavat henkilöt, joiden avuntarve on suurta vastuutyöntekijä nimetään aina yleisin vastaus myös koko maassa Ryhmä 3. Iäkkäät jotka käyvät sairaaloiden päivystyksissä Etelä-Savon osalta ei tietoa koko maassa yleisin vastaus joskus 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 22
HENKILÖSTÖ Voimavarat kohdennetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 23
Kotihoidossa on paljon asiakkaita suhteessa henkilöstöön Etelä-Savo Ikääntyneiden palveluiden työntekijät ja asiakkaat kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa vuonna 2014, Etelä-Savo Kotihoidon henkilöstö Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstö Kotihoito, alle 60 käyntiä Kotihoito, yli 60 käyntiä Ympärivuorokautinen hoito 4 000 3 000 2 000 1 000 0 1 000 2 000 3 000 Lähde: THL, SOTKAnet ja Vanhuspalvelulain (980/2012) toimeenpanon seuranta. THL ja Valvira, omat laskelmat. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 24
Resurssien kohdentaminen Tällä hetkellä suurin osa henkilöstöstä on sidottu laitoshoitoon ja tehostettuun palveluasumiseen. Mutta asiakasmäärät tulevat nousemaan kotihoidossa voimakkaasti. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 25
Hoidon laatu Asiakkaan valinnan vapauden lisääntyessä hoidon laadun mittareita on kehitettävä. 1) Arvioitavaksi tulee, mitkä tekijät vaikuttavat asiakkaan näkökulmasta hoidon laatuun ja miten niitä mitataan. 2) ASLA-tutkimuksen perusteella kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon välillä ei ole suurta laatueroa. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 26
Yhteenvetoa teemoista Asiakasohjaus. Huomio palvelutarpeeseen: tarvitseeko asiakas pitkäaikaista säännöllistä palvelua vai lyhytaikaista palvelua. Kotihoito. Monimuotoisempia palveluja sekä lisää kohdennettuja lyhytaikaisia ja kuntouttavia palvelua. Omaishoito. Omaishoito laajenee ja läheisauttajan tukea vahvistetaan. Asiakasnäkökulma. Asiakkaan itsemääräämisoikeus toteutuu parhaiten kotona. Henkilöstö. Henkilöstövoimavarat on kohdennettava asiakkaiden tarpeiden mukaan. 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 27
Etelä-Savo on hyvällä tiellä tulevaan! vain huomio asumisen ratkaisuihin, perhehoitoa on mahdollista lisätä nopeasti ja läheisavun kasvavat resurssit hyötykäyttöön. Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa
Lisää tietoa I&O-kärkihanke Yhteystiedot I&O:n sivut (STM) Maakuntakierros (THL) Hankesuunnitelma Kokeilujen hakujulistus Materiaalit (STM) Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö ikioma.thl[at]thl.fi p. 029 524 7914 5.10.2016 Etelä-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 29