KIRJALLINEN KYSYMYS 480/2007 vp Omaishoidon matkakulujen verotuskäytännöt Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajalle aiheutuu hoitotyöstä kuluja esimerkiksi lääkäri- sekä apteekkikäynneistä tai muista asiointikäynneistä. Nämä hoitotyöstä aiheutuvat matkakulut otetaan huomioon verotuksessa eri tavoin riippuen siitä, millaiseksi verottaja tulkitsee omaishoitajan aseman hoitajan ja kunnan välisen hoitosopimuksen sekä hoitajan ja hoidettavan perhesuhteiden perusteella. Noudatettavissa verotuskäytännöissä omaishoitajalle aiheutuneet matkakulut voidaan vähentää tulon hankkimisesta aiheutuneina menoina siltä osin kuin niitä ei muuten erilaisilla tuilla korvata. Käytäntö perustuu Verohallituksen yhtenäistämisohjeeseen, jonka mukaan hoidosta aiheutuvia matkakuluja ei nähdä tavanomaisina elatuskuluina, vaikka hoidettavana olisi perheenjäsen. Otettaessa huomioon hoidosta aiheutuneet matkakulut tulonhankkimisesta aiheutuneina menoina ei kuluihin liity omavastuuosuutta. Sen sijaan, jos matkakulut otettaisiin huomioon toisen käytännön mukaan työmatkakulujen vähennyksenä, ne voidaan ottaa huomioon vain 500 euron omavastuun ylittävältä osalta. Kolmas mahdollinen tapa ottaa huomioon matkakustannukset omaishoitajien verotuksessa on veronmaksukyvyn alentumisvähennys. Vähennyksen käyttö edellyttää erityistä syytä, mikä lisää verotuksen tulkinnanvaraisuutta. Tämä käytäntö koskee vain sellaisia tapauksia, joissa omaishoitaja ja hoidettava ovat samaa perhettä ja heidän verotustaan voidaan tarkastella kokonaisuutena. Vähennyksen määrä perustuu veronmaksajan kokonaisvuosituloihin, ja sen enimmäismäärä on 1 400 euroa. Oulun hallinto-oikeus on päätöksessään (07/0404/2) nähnyt, etteivät omaishoitajan hoidettavansa kanssa tekemät matkat ole verotuksessa tulonhankkimismenoina vähennyskelpoisia menoja. Näin ollen verohallinnon yhtenäistämisohjetta ei voida enää matkakulujen osalta noudattaa. Eri verovirastoista saatujen tietojen perusteella omaishoitajien matkakulujen verotuksessa noudatetaan erilaisia verotuskäytäntöjä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä ministeri aikoo tehdä, että kansalaisten tasavertainen kohtelu voidaan turvata omaishoitajien matkakulujen verotuksessa? Helsingissä 20 päivänä marraskuuta 2007 Inkeri Kerola /kesk Antti Rantakangas /kesk Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Inkeri Kerolan /kesk ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 480/2007 vp: Mitä ministeri aikoo tehdä, että kansalaisten tasavertainen kohtelu voidaan turvata omaishoitajien matkakulujen verotuksessa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. Hoidon järjestämisestä sovitaan hoitajan ja hoidon järjestämisestä vastaavan kunnan välisellä omaishoitosopimuksella. Kunta maksaa omaishoitajalle hoitopalkkion, jonka taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Kirjallisessa kysymyksessä viitataan Verohallituksen yhtenäistämisohjeeseen, jossa olisi otettu kantaa omaishoitajalle aiheutuneiden matkakustannusten vähennyskelpoisuuteen. Verohallituksen vuosittain antamissa yhtenäistämisohjeissa ei ole otettu kantaa nimenomaan omaishoitajan matkakustannuksiin. Kysymystä ei käsitellä myöskään Verohallituksen Henkilöverotuksen käsikirjassa. Kirjallisen kysymyksen perusteluissa on pohdittu vaihtoehtoisia tapoja ottaa verotuksessa huomioon omaishoitajalle hoitotyöstä aiheutuneet matkakulut. Kirjallisessa kysymyksessä on tuotu esille tulonhankkimisvähennys, asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähentämisoikeus sekä veronmaksukyvyn alentumisvähennys. Veronmaksukyvyn alentumisvähennys poikkeaa luonteeltaan tulonhankkimisvähennyksestä ja asunnon ja työpaikan välisistä matkoista tehtävästä vähennyksestä. Veronmaksukyvyn alentumisvähennys voidaan myöntää henkilölle, jonka veronmaksukyky hänen ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja varallisuus huomioon ottaen on erityisistä syistä olennaisesti alentunut. Erityisinä syinä voidaan pitää muun muassa elatusvelvollisuutta, työttömyyttä tai sairautta. Veronmaksukykyisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon verovelvollisen ja hänen perheensä kaikki tulot. Myös varallisuusasema vaikuttaa vähennyksen myöntämiseen. Veronmaksukyvyn alentumisvähennyksessä kysymys ei ole tulojen hankkimisesta aiheutuneiden kulujen vähentämisestä, vaan kyse on ennemminkin eräänlaisesta kohtuullistamissäännöksestä, jonka nojalla verovelvollisen erityinen tilanne voidaan verotuksessa ottaa huomioon. Rajanveto tulonhankkimiskuluina vähennettävien työmatkakulujen ja asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuneiden kulujen välillä riippuu siitä, minkä tyyppisistä matkoista on kulloinkin kysymys. Asunnon ja työpaikan välisistä matkoista on kysymys silloin, kun hoitaja kulkee päivittäin kotoaan hoidettavan luokse. Näistä matkoista aiheutuvien kulujen vähentämiseen liittyy kysymyksessä mainittu 500 euron omavastuuosuus. Ilman omavastuuta tulonhankkimiskuluina vähennetään taas itse työtehtäviin kuuluvista työmatkoista aiheutuneet kustannukset. Jos omaishoitaja hoitaa samaan perheeseen kuuluvaa jäsentä, perheen elantomenojen ja hoitajalle hoitotyöstä aiheutuneiden tulonhankkimiskulujen erotteleminen saattaa joissakin tilan- 2
Ministerin vastaus KK 480/2007 vp Inkeri Kerola /kesk ym. teissa olla ongelmallista. Kirjallisen kysymyksen perusteluissa mainitussa Oulun hallintooikeuden ratkaisussa kysymys oli tilanteesta, jossa omaishoitajana toimi hoidettavan samassa taloudessa asuva puoliso. Oikeuden ratkaistavana oli kysymys muun muassa hoidettavan sairauden hoitoon liittyvistä matkoista, joilla omaishoitaja oli ollut saattajana mukana sekä puolisoiden yhteisistä vierailumatkoista sukulaisten luokse. Sukulaisten luokse tehdyistä vierailuista aiheutuneet matkakulut ovat elantomenoina vähennyskelvottomia. Myöskään esimerkiksi hoidettavan taksimatkat hoitoihin kulkemisesta eivät muutu vähennyskelpoisiksi kuluiksi, vaikka omaishoitajana toimiva puoliso olisi mukana. Kulujen vähennyskelpoisuutta ratkaistaessa on myös otettava huomioon omaishoitajan ja hoidettavan mahdollinen keskinäinen elatusvelvollisuus, koska elantomenot eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Avioliittolain mukaan kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen ja lapsen elatusta koskevan lainsäädännön mukaan vanhemmat ovat velvolliset elättämään alaikäistä lastaan. Jos hoidettava on omaishoitajan puoliso tai alaikäinen lapsi, omaishoitajalle aiheutuneet kustannukset ovat yleensä elantomenoina vähennyskelvottomia. Jotta verokohtelu olisi jatkossa mahdollisimman yhdenmukaista kaikissa verovirastoissa, Verohallitus tulee koulutuksissaan kiinnittämään asiaan erityistä huomiota. Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2007 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 480/2007 rd undertecknat av riksdagsledamot Inkeri Kerola /cent m.fl.: Vilka åtgärder tänker ministern vidta för att säkerställa att invånarna blir jämlikt bemötta när det gäller beskattningen av resekostnaderna i samband med närståendevård? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Med närståendevård avses vård och omsorg om åldringar, personer med funktionshinder eller sjuka, när vården tillhandahålls i hemmet av anhöriga eller någon annan närstående person. I det avtal om närståendevård som ingås mellan den kommun som ansvarar för tillhandahållandet av vården och vårdaren kommer parterna överens om hur vården ska ordnas i praktiken. Kommunen betalar ett vårdarvode till närståendevårdaren, och nivån på arvodet fastställs utifrån hur bindande och krävande vården är. I spörsmålet hänvisas till Skattestyrelsens anvisning för harmonisering av beskattningen som sägs ta ställning till närståendevårdares resekostnader och deras avdragsgillhet. I Skattestyrelsens harmoniseringsanvisningar, som utfärdas årligen, tas inte ställning specifikt till närståendevårdares resekostnader. Frågan behandlas inte heller i Skattestyrelsens handbok i personbeskattning. I motiveringen till det skriftliga spörsmålet funderar spörsmålsställaren över på vilka olika sätt resekostnader som närståendevårdaren orsakas i vårdarbetet kan beaktas i beskattningen. Spörsmålsställaren tar upp alternativen avdrag för inkomstens förvärvande, rätten att dra av kostnader för resor mellan bostaden och arbetsplatsen samt avdrag för nedsatt skatteförmåga. Avdraget för nedsatt skatteförmåga skiljer sig till sin natur från avdraget för inkomstens förvärvande och avdraget för resor mellan bostaden och arbetsplatsen. Avdrag för nedsatt skatteförmåga kan beviljas personer vars skattebetalningsförmåga av särskilda skäl är väsentligt nedsatt med beaktande av personens och personens familjs disponibla inkomster och förmögenhet. Som särskilda skäl betraktas bland annat underhållsskyldighet, arbetslöshet eller sjukdom. Vid bedömningen av skatteförmågan tas hänsyn till den skattskyldiges och dennes familjs samtliga inkomster. Också personens förmögenhetsställning påverkar beviljandet av avdraget. Avdraget för nedsatt skatteförmåga är inte ett avdrag för kostnader som orsakas av inkomstens förvärvande, utan bygger snarare på ett slags skälighetsregel enligt vilken den skattskyldiges särskilda situation kan beaktas i beskattningen. Gränsdragningen mellan kostnader för arbetsresor som får dras av som kostnader för inkomstens förvärvande och kostnader som orsakas av resor mellan bostaden och arbetsplatsen beror på vilken typ av resor det är fråga om i det enskilda fallet. Som resor mellan bostaden och arbetsplatsen betraktas vårdarens dagliga resor från sin bostad hem till vårdtagaren. Avdraget för dessa resor är förenat med en självriskandel på 500 euro, vilket nämns i spörsmålet. Däremot får kostnader för inkomstens förvärvande dras av utan självriskandel, om det är fråga om kostnader för arbetsresor som ingår i vårdarens egentliga arbetsuppgifter. Om närståendevårdaren tar hand om en person som hör till samma familj som vårdaren, kan 4
Ministerns svar KK 480/2007 vp Inkeri Kerola /kesk ym. det i vissa fall vara svårt att skilja mellan utgifter för familjens dagliga försörjning och kostnader för inkomstens förvärvande orsakade av vårdarbetet. Uleåborgs förvaltningsdomstols beslut, som nämns i motiveringen till det skriftliga spörsmålet, gällde en situation där närståendevårdaren var gift med vårdtagaren och bodde i samma hushåll som denne. Domstolens avgörande gällde bland annat resor som anknöt till behandlingen av vårdtagarens sjukdom och som närståendevårdaren deltagit i som följeslagare samt makarnas gemensamma resor när de besökt släktingar. Resekostnader som orsakas av besök hos släktingar räknas som utgifter för familjens försörjning och är därför inte avdragsgilla. Exempelvis vårdtagarens taxiresor till olika behandlingar är inte heller avdragsgilla, även om maken följer med på resan i egenskap av närståendevårdare. Vid bedömningen av vilka kostnader som är avdragsgilla måste också hänsyn tas till närståendevårdarens och vårdtagarens eventuella försörjningsplikt gentemot varandra, eftersom utgifterna för försörjningen inte är avdragsgilla i beskattningen. Enligt äktenskapslagen är båda makarna skyldiga att efter förmåga bidra till familjens gemensamma hushåll och makarnas försörjning och enligt lagstiftningen om underhåll för barn är föräldrar skyldiga att försörja sina minderåriga barn. Om vårdtagaren är ett minderårigt barn eller gift med närståendevårdaren, betraktas närståendevårdarens kostnader vanligen som utgifter för försörjningen och är således inte avdragsgilla. För att i fortsättningen garantera att alla skattebyråer erbjuder en så jämlik skattemässig behandling som möjligt kommer Skattestyrelsen att särskilt uppmärksamma frågan i sina utbildningar. Helsingfors den 11 december 2007 Finansminister Jyrki Katainen 5