Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 992/2008 vp Työmatkakulujen vähentäminen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmassa on kirjattu tavoitteeksi selvittää mahdollisuudet työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän yksinkertaistamiseksi. Elinkeinoelämän tulevaisuuden haasteita tulee olemaan nykyisestä taloustilanteesta huolimatta erityisesti ammattitaitoisen työvoiman saatavuudessa suurien ikäluokkien poistuessa vähitellen työmarkkinoilta. Haasteita työvoiman saatavuudelle aiheuttaa myös osittain se, etteivät elinkeinoelämän ja yhteiskunnan työvoimatarpeet sekä koulutusmäärät kohtaa. Erilaisista ammattiin valmistavista oppilaitoksista ja korkeakouluista valmistuu joko liian vähän tai liian paljon uusia työntekijöitä yritysten ja julkisten organisaatioiden tarpeisiin. On meneillään erilaisia toimenpiteitä koulutuksen ja yritysten sekä yhteiskunnan työvoimatarpeiden kohtaannon parantamiseksi. Jotta lisäksi työvoiman saatavuutta voitaisiin parantaa ja työvoiman joustavaa liikkumista edistää, niin työmatkakulujen verovähennysjärjestelmää on yksinkertaistettava sekä myös oman auton käytön mahdollisuutta helpotettava. Työssäkäyntialueet ovat yhä laajempia, ja useat ammatit asettavat isoja haasteita ajankäytölle. Suurten ikäluokkien ikääntyessä ja osaavan työvoiman puuttuessa työssäkäyntialueet laajenevat entisestään. Talouden tämänhetkinen tilanne on jo merkinnyt ja tulee merkitsemään jatkossakin yhä enemmän irtisanomisia. Jotta ihmiset pystyvät löytämään uutta työtä, he voivat joutua matkustamaan pitkiäkin matkoja. Kaikille ei kuitenkaan ole mahdollista muuttaminen uudelle paikkakunnalle. Matkakuluvähennysten tulee vastata todellisia välttämättömiä matkakuluja, ja niiden tulee taata kansalaisten tasapuolinen sekä oikeudenmukainen verotuskohtelu. Lain tulisi mahdollistaa oman auton käyttö kodin ja työpaikan välisessä työmatkaliikenteessä silloin, kun omaa autoa tarvitaan myös työpisteestä toiseen siirryttäessä ja kun oman auton käyttö selkeästi kohtuullistaa työmatkaan käytettyä aikaa. Nykyinen työmatkakulujen verovähennysjärjestelmä on epätäsmällinen, aiheuttaa tarpeetonta byrokratiaa eikä kohtele kansalaisia tasapuolisesti. Työmatkalaiset joutuvat käyttämään paljonkin aikaa työmatkakulujen vähennysasioiden selvittämiseen veroilmoituksessaan. Kansalaisten tasavertainen kohtelu ei ole edes mahdollista tällä hetkellä. Tämä johtuu verovirastojen paljonkin toisistaan poikkeavista työmatkavähennyksiin liittyvistä lain tulkinnoista. Joissain kunnissa halutaan muun muassa pitää huolta hyvin koulutettujen ja hyvin palkattujen ihmisten säilymisestä kunnan asukkaina. Heille saatetaan hyväksyä oman auton käyttö löyhemmin perustein kuin joillekin toisille toisella paikkakunnalla. Lisäksi eräät työnantajat suovat työntekijöilleen mahdollisuuden pitää näennäistä työpaikkaa kotikunnassaan tai lähellä sitä todellisen työpisteen ollessa kuitenkin etäämpänä toisella paikkakunnalla. Näiden usein toistuvien matkojen kulut voidaan sitten veloittaa työnantajalta kilometrikorvauksina. Monet verovelvolliset kuitenkin saavat vähentää työmatkansa vain seutulipun tai muun vastaavan kuukausilipun hinnan mukaan, vaikka oma auto on eräs tärkeimpiä työvälineitä tai oman auton käyttö työpaikalle kuljettaessa on ainoa kohtuullinen vaihtoehto nykyisten työajan vaihteluiden ja vaadit- Versio 2.0

2 tujen joustojen takia. Jotta työmatkakulujen vähentämisoikeus kohtelisi kansalaisia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kaikkialla Suomessa, matkakuluvähennysten tulisi vastata todellisia matkakuluja tarkoituksenmukaisimman ja joustavimman kulkutavan mukaisesti. Nykyajan kovenevan työtahdin ja työelämän kasvavien haasteiden vuoksi työmatkojen joustavuutta ei voi vähätellä työntekijöillä tulee olla mahdollisuus viettää aikaa myös perheensä ja läheistensä kanssa. Työmatkoihin ei saa kulua aikaa kohtuuttomasti. Haja-asutusalueiden linja-autovuoroja on jouduttu viime vuosina lakkauttamaan linjojen kannattamattomuuden vuoksi. Näin ollen maaseudulla asuvien mahdollisuudet käyttää joukkoliikennettä ovat eri puolilla Suomea heikentyneet merkittävästi, ja haja-asutusalueiden asukkaat ovat vielä aiempaakin riippuvaisempia oman auton käytöstä. Ns. kimppakyytien käyttämistä tulisi verotus- ja muunlaisin tukitoimenpitein lisätä. Nykyisellään suurin osa haja-asutusalueilta kaupunki- ja muihin keskuksiin työhön kulkevista ajaa yksin tai korkeintaan kaksi henkilöä samassa autossa. Energiankulutuksen vähentämiseksi, ruuhkien välttämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi olisi tarkoituksenmukaista kannustaa kimppakyytien käyttämiseen. Monet ovat jopa joutuneet luopumaan työpaikastaan, koska työssäkäynnin kustannukset ovat nousseet liian korkeiksi suhteessa saatuun palkkaan: he ovat asuneet huonojen liikenneyhteyksien takana, mutta eivät kuitenkaan ole saaneet vähentää oman auton käyttöä verotuksessa. Monen kohdalla tilanne on ollut sellainen, että työmatka on pakosta pitkä, kun asuinpaikan läheltä ei löydy koulutusta vastaavaa työtä. Moni heistä on valittanut eri oikeusasteisiin saadakseen korjausta tilanteeseen. Useissa tapauksissa päätös on ollut kielteinen. Päätöksissä on hyvistä selvityksistä huolimatta kyseenalaistettu työn luonne ja joustavuuden tarve työtehtävien hoitamisessa. Jossain päätöksessä on evätty oman auton käyttö vedoten siihen, ettei avioparilla ole yhteisiä lapsia ja näin ollen heillä ei olisi perusteluja oman auton käytölle. Kaikki nämä tietooni tulleet tapaukset kertovat kansalaisten epäoikeudenmukaisesta ja epäjohdonmukaisesta kohtelusta. Hallitusohjelman mukaisesti tulee ihmisiä kannustaa työntekoon ja yrittämiseen, ja näihin heille on luotava edellytykset myös siltä osin, että työmatkat pystytään hoitamaan järkevästi ja kohtuullisin kustannuksin. Tuloverolain 93 määrittelee vähennyskelpoisiksi ansiotulon hankkimisesta johtuneiksi menoiksi matkakustannukset asunnon ja työpaikan välillä. Kyseisellä lainkohdalla on ainoastaan yksi vakiintunut tulkintatapa, jota tukee muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu vuodelta Lainkohdan tulkinnan mukaan matkakustannukset voidaan vähentää ainoastaan julkisten kulkuneuvojen maksujen suuruisina. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Verohallituksen erikseen antamissa ohjeissa mainitut julkisten kulkuneuvojen odotusajat ylittyvät, oman auton käytön voi verotuksessa vähentää. Korkeimman hallinto-oikeuden vuonna 1979 antama ratkaisu (KHO:1979-B-II-561) on ennakkotapaus, jota on käytetty tulkintamallina. Sen mukaan oman auton tarvitseminen työpisteestä toiseen liikuttaessa ei ole peruste vähentää oman auton käytön kustannuksia asunnon ja työpaikan välillä. Kyseinen ratkaisu ei ollut edes yksimielinen, vaan syntyi tiukan äänestyksen (3 2) jälkeen kahden tuomarin vastustaessa tulkintaa. Yli kaksikymmentä vuotta vanhan, äänestyksen jälkeen syntyneen ratkaisun käyttäminen ennakkotapauksena vaatii muutosta tuloverolain 93 :ään, jotta se vastaisi todellista tilannetta. Nyky-yhteiskunnassa työssäkäynti on hyvin erilaista kuin tuohon aikaan, ja elinkeinoelämän ja yhteiskunnan toiminta edellyttävätkin laajempia työssäkäyntialueita ja työvoiman parempaa liikkuvuutta. Tuloverolain 93 :ää tulee muuttaa siten, että se mahdollistaisi laajemmalti matkakuluvähennyksen oman auton käytöstä. Matkakuluvähennys tulisi myöntää henkilöille, jotka voivat osoittaa tarvitsevansa omaa autoa työtehtäviensä asianmukaiseen suorittamiseen, sekä niille verovelvollisille, joille oman auton käyttö selvästi kohtuullistaa työmatkoihin käytettävää aikaa. Tuloverolain tulee myös ehdottomasti varmistaa kansalaisten oikeudenmukainen ja tasapuolinen 2

3 kohtelu riippumatta siitä, minkä veropiirin alueella kukin asuu. Talouden laskusuhdanteen aikana ihmisiä on kaikin tavoin kannustettava työntekoon, ja yksi tapa siihen on luoda mahdollisimman hyvät mahdollisuudet työpaikan saamiseen ja työn tekemiseen. Työmatkakulujen vähentämisoikeuden laajentamisesta ja työmatkakuluihin liittyvistä käytännön tason tulkinnoista on tullut runsaasti palautetta kansalaisilta erilaisista epäoikeudenmukaisesti hoidetuista tapauksista. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän selkeyttämiseksi sekä oman auton nykyistä laajemman käytön sallimiseksi ja aikooko hallitus toimenpiteillään varmistaa kansalaisten oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun vähentämällä kohtuutonta byrokratiaa sekä suurta tulkinnanvaraisuutta työmatkakulujen vähentämisoikeudessa? Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2008 Pertti Hemmilä /kok 3

4 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pertti Hemmilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 992/2008 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä työmatkakulujen verovähennysjärjestelmän selkeyttämiseksi sekä oman auton nykyistä laajemman käytön sallimiseksi ja aikooko hallitus toimenpiteillään varmistaa kansalaisten oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun vähentämällä kohtuutonta byrokratiaa sekä suurta tulkinnanvaraisuutta työmatkakulujen vähentämisoikeudessa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset on katsottu luonteeltaan osittain elantomenoiksi ja osittain tulonhankkimisesta johtuneiksi kustannuksiksi. Elantomenoja nämä menot ovat siinä mielessä, että niiden määrään voidaan vaikuttaa asuinpaikan valinnalla. Alun perin näitä kuluja ei ole hyväksytty verotuksessa lainkaan vähennettäviksi. Myöhemmin niiden osittainen tulonhankkimismenon luonne on tunnustettu ja asunnon ja työpaikan väliset matkakulut säädetty rajoitetusti vähennyskelpoisiksi. Edelleenkään vähennettävät määrät eivät aina vastaa todellisia kustannuksia. Vähennys myönnetään halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuna. Nykyisin verotuksessa voi vähentää enintään euron matkakustannukset siltä osin kuin ne verovuonna ylittävät 600 euron omavastuuosuuden. Vuoden 2007 alusta vähennyksen enimmäismäärää korotettiin eurosta nykyiseen euroon, jolloin verotukea ohjattiin lisää pitkiä työmatkoja kulkeville. Tällä tavoin on haluttu lisätä työvoiman liikkuvuutta. Matkakuluvähennyksessä on pidetty ongelmana, että omaksuttu käytäntö halvimman kulkuneuvon selvittämisessä on liian monimutkainen. Vähennyksen myöntämisperusteet ovat monissa tilanteissa verovelvolliselle vaikeasti ymmärrettäviä ja vähennykseen liittyvät selvittelytyöt ja oikaisuvaatimukset työllistävät runsaasti Verohallintoa. Matkakuluvähennyksen kaavamaistamista onkin syytä harkita. Esillä on erityisesti ollut nykyjärjestelmän kaavamaistaminen enemmän työmatkan pituudesta kuin kulkuneuvosta riippuvaksi. Tähän liittyy kuitenkin ongelmia muun muassa vähennyksen mitoituksen suhteen. Matkakuluvähennykseen tehtävät muutokset vaikuttavat herkästi myös verotuottoihin, sillä matkakuluista myönnetyt vähennysmäärät ovat suuret. Vuonna 2006 matkakuluvähennyksenä myönnetty määrä oli noin miljardi euroa. Matkakuluvähennyksen uudistamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että vähennys jatkossakin riittävästi tukee työntekijöitä, jotka kulkevat pitkiä työmatkoja. Toisaalta on otettava huomioon se, että pitkien matkojen tukemisessa on 4

5 Ministerin vastaus KK 992/2008 vp Pertti Hemmilä /kok vastakkain kaksi tärkeää näkökohtaa: työllisyyden edistäminen ja ilmastotavoitteet. Pitkien asunnon ja työpaikan välisten matkojen tukeminen on ongelmallista sekä ilmastonsuojelun että yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2009 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 992/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Pertti Hemmilä /saml: Vilka åtgärder har regeringen för avsikt att vidta för att förtydliga rätten att göra avdrag för arbetsresor och för att i större omfattning tillåta egen bil, och tänker regeringen med sina åtgärder se till att medborgarna behandlas rättvist och lika genom att minska den orimligt stora byråkratin och göra rätten att dra av kostnader för arbetsresor tydligare? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Kostnaderna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen har ansetts vara dels levnadskostnader, dels kostnader för inkomstens förvärvande. De är levnadskostnader i den meningen att man kan påverka beloppen genom val av bostadsort. Ursprungligen godkändes de över huvudtaget inte som avdragsgilla i beskattningen. Senare har man erkänt att de har karaktären av kostnader för inkomstens förvärvande och utgifterna för resor mellan bostaden och arbetsplatsen har blivit begränsat avdragsgilla. Men fortfarande motsvarar inte de avdragsgilla beloppen alltid de faktiska kostnaderna. Avdraget beviljas enligt kostnaderna för det billigaste färdsättet. I dagsläget kan man göra avdrag för resekostnader till ett belopp om högst euro när de under skatteåret överstiger självrisken på 600 euro. Det högsta beloppet höjdes från till nuvarande euro från och med 2007, då mer skattesubvention avsattes för personer med långa resor mellan bostaden och arbetsplatsen. Det är ett sätt att stärka rörligheten bland arbetskraften. Det har ansetts vara ett problem med avdraget att det är alltför svårt att ta reda på vad som är det billigaste färdsättet. I många fall är kriterierna svårbegripliga för de skattskyldiga och utredningarna och rättelseyrkandena medför mycket arbete för Skatteförvaltningen. Det finns anledning att fundera på ett schablonavdrag för resekostnader. Det har också varit uppe till diskussion att det nuvarande systemet kunde göras mer schablonmässigt utifrån resans längd i stället för att vara beroende av färdmedlet. Det medför dock en del problem med att lägga fast avdragsbeloppet. Ändringar i rätten att göra avdrag för resekostnaderna påverkar dessutom lätt skatteintäkterna eftersom avdragsbeloppen är stora. År 2006 var beloppet ungefär en miljard euro. När avdraget för resekostnader ses över är det viktigt att ta hänsyn till att det också i fortsättningen bör vara ett tillräckligt stort stöd för personer med långa resor mellan bostaden och arbetsplatsen. Dessutom bör man beakta att det finns två viktiga diametralt motsatta aspekter på stödet till långa reser: åtgärder för att främja sysselsättningen och klimatmålen. Med avseende på både klimatfrågan och samhällsstrukturen är det problematiskt att subventionera långa resor mellan bostaden och arbetsplatsen. Helsingfors den 9 januari Finansminister Jyrki Katainen