Eduskunnan puhemiehelle
|
|
- Helinä Laine
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRJALLINEN KYSYMYS 938/2009 vp Vierailevien taiteilijoiden matkakustannusten korvausten verottaminen Eduskunnan puhemiehelle Teatterialalla käytetään toiminnan luonteen vuoksi paljon vierailevia taiteilijoita. Vierailevat ohjaajat, näyttelijät tai vaikkapa valo- ja äänisuunnittelijat tuovat maakuntateattereihin tarpeellista moni-ilmeisyyttä. Vierailujakson pituus riippuu tehtävien luonteesta. Esiintyvillä taiteilijoilla se on parista kuukaudesta pariin vuoteen riippuen näytelmän esitysajasta. Ohjaajilla ja muilla näytelmää valmistelevan ryhmän jäsenillä työjakso on yleensä muutaman kuukauden mittainen. Erityisesti ohjaajat käyvät säännöllisesti myös katsomassa yksittäisiä esityksiä näytelmän valmistuttua. Verohallinnon päätöksen 2033/32/2008 mukaan palkansaajan kodin ja varsinaisen työpaikan väliset matkat eivät oikeuta verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin. Jos työnantaja korvaa näiden matkojen kustannuksia, korvaus on koko määrältään palkkaa. Vierailevan taiteilijan varsinaiseksi työpaikaksi katsotaan yleensä taiteilijan vierailun kohteena oleva paikka. Joskus taiteilijalla voi olla työsuhde samaan aikaan muuhun kuin vierailun kohteena olevaan teatteriin, mikä tekee verotuskohtelusta suotuisamman. Tällöin hänen varsinaiseksi työpaikakseen on katsottu tuo muu teatteri ja vierailun aiheuttamat matkakustannukset voidaan korvata verovapaasti. Varsinaisten freelancereiden joihin teatterialalla luetaan myös säännönmukaisesti lyhyitä työsuhteita tekevät henkilöt tilanne on huonompi. KHO:n päätöksellä vuodelta 1985 vierailevan ohjaajan vierailupaikka katsotaan hänen varsinaiseksi työpaikakseen. Tästä seuraa, että matkakustannusten korvausten katsotaan olevan palkkaa ja siten veronalaista tuloa. Käytännössä tästä tulkinnasta voi teatterialalla syntyä kohtuuttomia tilanteita. Kun esimerkiksi vieraileva ohjaaja käy Helsingistä Kajaanissa vetämässä lämmitysharjoitukset, hän viipyy paikan päällä vain muutaman päivän. Hänen lentolippunsa ja majoituksensa hinta saattaa olla korkeampi kuin varsinainen palkka siltä ajalta. Koska myös matkakustannusten korvaukset ajatellaan palkkatuloksi, voi olla, että verot nousevat korkeammiksi kuin varsinaiseksi palkaksi ajateltu osa. Tuloverolain 93 :n mukaan työntekijä voi vähentää verotuksessaan asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset. Vaikka vieraileva taiteilija voisikin lopullisessa verotuksessaan esittää vähennettäviksi palkkana maksetut matkakustannusten korvaukset, teatteri ei voi koskaan vähentää tästä ns. palkkatulosta maksamiaan sosiaaliturvamaksuja. Vierailevien taiteilijoiden käyttäminen on erottamaton osa teatterilaitosta ja edellytys koko maan kattavalle laadukkaalle teatteriverkostolle. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko valtiovarainministeriö korjata vierailevien taiteilijoiden matkakustannusten korvausten verotuskäytäntöä Versio 2.0
2 niin, että matkakustannuksia voidaan korvata verottomasti? Helsingissä 12 päivänä marraskuuta 2009 Outi Alanko-Kahiluoto /vihr 2
3 Ministerin vastaus KK 938/2009 vp Outi Alanko-Kahiluoto /vihr Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 938/2009 vp: Aikooko valtiovarainministeriö korjata vierailevien taitelijoiden matkakustannusten korvausten verotuskäytäntöä niin, että matkakustannuksia voidaan korvata verottomasti? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Tuloverolain 93 :n mukaan työntekijä voi vähentää verotuksessaan asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset. Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Varsinaisen työpaikan käsitteestä säädetään tuloverolain 72 b :ssä. Useilla toimialoilla on tyypillistä, että työsuhteet ovat lyhytkestoisia eli ns. pätkätyösuhteita. Lyhytaikainenkin työskentelypaikka voi olla varsinainen työpaikka. Esimerkiksi jos yritys palkkaa tiettyyn toimipaikkaan ruuhka-apulaisen tai sairausloman sijaisen, heidän varsinainen työpaikkansa on tuo toimipaikka. Henkilö voi virkavapautensa aikana työskennellä toisen työnantajan palveluksessa. Tällöin tämän toisen työnantajan toimipiste on hänen varsinainen työpaikkansa. Teatteri- ja näytelmätyöntekijöiden varsinainen työpaikka on se teatteri, jossa hän käy esiintymässä tai muutoin suorittaa sovitun työsuorituksensa. Työntekijän varsinainen työskentelypaikka saattaa siten olla esimerkiksi Kajaanissa ja asunto Helsingissä. Verohallinnon päätöksessä Dnro 2033/32/2008 verovapaiden matkakustannusten korvaamisesta vuodelle 2009 luetellaan ne edellytykset, joiden on täytyttävä, jotta matkakustannuksia tai päivärahoja voidaan korvata verovapaasti. Kyseisessä Verohallinnon päätöksessä on erikseen todettu, ettei työmatkana pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työskentelypaikan välillä. Palkansaajan kodin ja varsinaisen työpaikan väliset matkat eivät oikeuta verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin. Jos työnantaja korvaa näiden matkojen kustannuksia, korvaus on koko määrältään palkkaa. Freelance-työntekijällä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vuoden aikana, samanaikaisestikin, useita työn- tai toimeksiantajia. Tällä tavoin voivat toimia esim. toimittajat, valokuvaajat, kääntäjät ja teatterityöntekijät. Oikeuskäytännön mukaan toisella paikkakunnalla asuvan vierailevan ohjaajan varsinainen työpaikka oli teatteri, jossa hän vieraili (KHO 1985/3611 II 614). Näin ollen hänelle ei voinut maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia. Hänellä ei ollut varsinaista työpaikkaa muualla, joten tuo teatteri oli hänen varsinainen työpaikkansa. Jos freelancer on työsuhteessa ja tekee työmatkan erityiselle työntekemispaikalle, hänelle voidaan korvata matkakustannukset, kuten muillekin palkansaajille. Jos taas työsuhdetta ei ole ja hänelle maksetaan työtai käyttökorvausta, korvaukset ovat veronalaisia. Luonnolliselle henkilölle maksetuista matkakustannusten korvauksista ei kuitenkaan tarvitse toimittaa ennakonpidätystä silloin, kun ne on maksettu kustannuspäätöksen mukaisesti. Freelancer saa vähentää verotuksessaan kustannukset selvityksen mukaan tai Verohallituksen yhtenäistämisohjeen mukaiset määrät. 3
4 Ministerin vastaus Freelancereille on tyypillistä, että heillä on vuoden aikana useita eri työnantajia. Näiden työsuhteiden perusteella näistä työsopimuksenmukaisista, vaikkakin lyhyen aikaa kerrallaan kestävistä, työskentelypaikoista muodostuu heidän varsinaisia työskentelypaikkojaan, siten kuin tuloverolain 72 b :ssä säädetään. Matkakustannuksia ei voida korvata tässä tapauksessa verovapaasti, vaan ne ovat verovelvollisille vähennyskelpoisia tuloverolain 93 :n mukaan, kuten kaikille muillekin palkansaajille. Sille seikalle, että verovelvollisen matkat ja niistä näin aiheutuvat kustannukset ovat poikkeuksellisen suuret etäisyyksistä johtuen, ei kuitenkaan voida antaa erillistä arvoa ratkottaessa matkakustannusten verokohtelua. Lyhyitä työsuhteita solmitaan myös muilla toimialoilla ja heidän verokohtelunsa toimitetaan samojen säännösten nojalla. Yhden toimialan asettaminen matkakustannuksia koskien erityiseen asemaan muista ei ole mahdollista. Helsingissä 7 päivänä joulukuuta 2009 Valtiovarainministeri Jyrki Katainen 4
5 Ministerns svar KK 938/2009 vp Outi Alanko-Kahiluoto /vihr Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 938/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Outi Alanko-Kahiluoto /gröna: Ämnar finansministeriet rätta till beskattningspraxis i fråga om resekostnadsersättningar till gästande konstnärer så att resekostnaderna kan ersättas skattefritt? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt 93 i inkomstskattelagen kan en arbetstagare dra av resekostnaderna mellan bostaden och arbetsplatsen i sin beskattning. Med egentlig arbetsplats avses den plats där löntagaren arbetar stadigvarande. Begreppet egentlig arbetsplats definieras i 72 b i inkomstskattelagen. I många branscher är det vanligt med kortvariga anställningsförhållanden, s.k. kortjobb. Också ett ställe där man arbetar en kort tid kan vara en egentlig arbetsplats. Exempelvis om ett företag anställer ett rusningsbiträde eller en vikarie för någon som är sjukledig till ett visst verksamhetsställe, är detta verksamhetsställe deras egentliga arbetsplats. En person kan vara tjänstledig och då arbeta åt en annan arbetsgivare. Då är denna andra arbetsgivares verksamhetsställe hans eller hennes egentliga arbetsplats. Teaterarbetares och skådespelares egentliga arbetsplats är den teater där de uppträder eller annars utför en överenskommen arbetsprestation. En arbetstagare kan således ha sin egentliga arbetsplats i Kajana medan bostaden finns i Helsingfors. I Skatteförvaltningens beslut Dnr 2033/32/2008 om skattefria resekostnadsersättningar under 2009 uppräknas de villkor som ska vara uppfyllda för att resekostnader eller dagtraktamenten ska kunna ersättas skattefritt. I Skatteförvaltningens beslut konstateras särskilt att såsom arbetsresa anses inte löntagares resa mellan bostad och den egentliga arbetsplatsen och ej heller veckosluts- eller andra motsvarande resor mellan bostaden och det särskilda arbetsstället som gjorts under arbetskommendering. Löntagares resor mellan hemmet och den egentliga arbetsplatsen ger inte rätt till skattefria resekostnadsersättningar. Om arbetsgivaren ersätter kostnaderna för dessa resor, är hela ersättningsbeloppet lön. Med frilans avses en person som under året, också samtidigt, har flera arbets- eller uppdragsgivare. Till exempel journalister, fotografer, översättare och teaterarbetare kan vara verksamma på detta sätt. Enligt rättspraxis var den egentliga arbetsplatsen för en gästande regissör som bodde på en annan ort den teater som han gästade (HFD 1985/3611 II 614). Sålunda kunde han inte betalas skattefria resekostnadsersättningar. Han hade inte någon egentlig arbetsplats någon annanstans, så denna teater var hans egentliga arbetsplats. Om en frilans har ett anställningsförhållande och företar arbetsresor till ett särskilt ställe där arbetet utförs, kan han eller hon ersättas för resekostnaderna, på samma sätt som andra löntagare. Om åter något anställningsförhållande inte föreligger och han eller hon betalas arbetsersättningar eller bruksavgifter, är ersättningarna skattepliktiga. Förskottsinnehållning behöver dock inte verkställas på resekostnader som betalats till en fysisk person när de har betalats i enlighet med ett kostnadsbeslut. En frilans får dra av kostnaderna i sin beskattning enligt utredning eller beloppen enligt Skattestyrelsens anvisning för förenhetligande. 5
6 Ministerns svar Typiskt för frilansar är att de har flera olika arbetsgivare under året. Med stöd av dessa anställningsförhållanden blir deras arbetsavtalsenliga arbetsställen, även om de varar bara en kort tid åt gången, deras egentliga arbetsplatser, på det sätt som föreskrivs i 72 b i inkomstskattelagen. I detta fall kan resekostnaderna inte ersättas skattefritt, utan de är avdragsgilla för den skattskyldige enligt 93 i inkomstskattelagen, liksom för alla andra löntagare. Den omständigheten att den skattskyldiges resor och kostnaderna för dem blir exceptionellt stora på grund av långa avstånd kan dock inte tillmätas någon särskild betydelse när det skattemässiga bemötandet av resekostnaderna avgörs. Korta anställningsförhållanden ingås även i andra branscher och det skattemässiga bemötandet där bygger på samma bestämmelser. Det är inte möjligt att ge någon viss bransch en särställning när det gäller resekostnaderna. Helsingfors den 7 december 2009 Finansminister Jyrki Katainen 6
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 718/2010 vp Työmatkakustannusten verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Kunnissa noudatetaan kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ohjeita, joiden mukaan jokaisella työntekijällä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 542/2003 vp Raja-Karjalan verotoimiston tulkinta reppuhommissa olevien matkavähennyksistä Eduskunnan puhemiehelle Henrik Johansson ja moni hänen työtoverinsa, jotka poikkeuksetta ovat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 969/2006 vp Talkootyön verotusohjeistuksen korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Verohallinto on antanut noin vuosi sitten ohjeen, jossa kielletään talkootyöstä saatujen varojen jakaminen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 571/2006 vp Myyntivoiton verotus Eduskunnan puhemiehelle Verohallinnon myyntivoiton verotuksen ohjeiden mukaan oman asunnon myynnistä tai vaihtamisesta saatu voitto on verovapaata tuloa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 521/2008 vp Perhepäivähoitajien oikeus työhuonevähennykseen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä tarjotessaan kotinsa vieraiden hoitolasten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 34/2008 vp Ajoneuvoveron määräytyminen rekisteröitäessä huoltoauto henkilöautoksi Eduskunnan puhemiehelle Eräs pohjoiskarjalainen henkilö kirjoittaa aikovansa vaihtaa autonsa Itä-Suomen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 547/2004 vp Korkeakouluille tehtyjen stipendilahjoitusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Tuloverolain (1535/1992) 57 :n (896/2001) mukaan yhteisö saa valtioneuvoston asetuksella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1033/2005 vp Toisella paikkakunnalla työskentelevän henkilön kaksinkertaiset asumiskustannukset Eduskunnan puhemiehelle Työvoiman liikkuvuus on tärkeää, että teollisuuden rattaat pyörisivät.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Till riksdagens talman
KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 734/2006 vp Invalidivähennys kunnallisverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Verotuksessa voidaan myöntää niin sanottu invalidivähennys lääkärin määrittelemän haitta-asteen perusteella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 123/2001 vp Erityistoimialoilla työskentelevien ateriakulujen verotuskohtelu Eduskunnan puhemiehelle Verohallituksen yhtenäistämisohjeissa vuodelta 1999 toimitettavaa verotusta varten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 669/2004 vp Vieraalla paikkakunnalla työskentelevien ns. kakkosasunnon kulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Suuri joukko kansalaisia joutuu jatkuvasti työskentelemään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1185/2013 vp Raskausajan työkyvyttömyyden määrittäminen Eduskunnan puhemiehelle Raskausaikana työnteko vaikeutuu asteittain. Työkyvyn määrittäminen on hankalaa ja vaihtelee äitien välillä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 202/2004 vp Perhepäivähoitajien verokohtelu Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä suomalaisten lasten kasvatuksen ja hyvinvoinnin eteen. Perhepäivähoitajien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2013 vp Kaksikäyttöautojen saattaminen alv-vähennyskelpoisiksi yrityksille Eduskunnan puhemiehelle Eduskunta on aikoinaan autoverouudistuksesta päättäessään hallituksen esityksen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2008 vp Metsäverotuksen tasapuolistaminen Eduskunnan puhemiehelle Metsäverotus muutettiin muutama vuosi sitten pinta-alaverotuksesta myyntiverotukseksi. Tämä on johtanut tilanteeseen,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 519/2004 vp Lapsityövoiman käyttö Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tunnettu aiheellista huolta lapsityövoiman käytöstä erityisesti kehitysmaissa, mutta myös Suomessa lainsäädännön
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 979/2004 vp Työsuhteeseen liittyvän asunnon kustannusten verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Lyhyet, määräaikaiset ja projektiluonteiset työsuhteet ovat lisääntyneet huomattavasti.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 961/2002 vp Suomessa asuvan, Ruotsissa työskentelevän henkilön työsuhdeauton verotus Eduskunnan puhemiehelle Suomen, Ruotsin ja Norjan puoleisella rajaseudulla asuu joukko suomalaisia,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 866/2004 vp Rajavartiomiesten työmatkakulujen verovähennysoikeus Eduskunnan puhemiehelle Sallassa Kelloselän rajavartioasemalla työskentelevät, mutta Rovaniemellä asuvat rajavartiomiehet
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 754/2013 vp Kelan matkakorvaus seulontatutkimukseen osallistuttaessa Eduskunnan puhemiehelle Seulontatutkimuksella tarkoitetaan väestön tai tietyn väestönosan tutkimusta tai näytteiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 944/2006 vp Työeläkkeen menetyksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Uuden eläkelain voimaan tullessa mahdollistui työeläkkeelle pääsy 63 vuoden iässä ilman, että menettäisi ansaitun
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 954/2009 vp Eläkkeiden maksukäytännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen maksupäivä on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta pääsääntöisesti kuukauden ensimmäinen pankkipäivä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2006 vp Työharjoittelussa olevan henkilön palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevalle henkilölle maksetaan 8 euroa ylläpitokorvausta päivältä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta