Tampereen Ruskon alueen (8099 ja 8190) lepakkokartoitus 2008 Paavo Hellstedt
Sisällys: Tiivistelmä 3 Johdanto 4 Lepakkokartoitusten merkitys 4 Lepakkokantojen uhkakuvia 4 Lepakoiden ekologiasta 5 Lepakkolajien kuvaukset 5 Tutkimuksen tavoite 6 Ruskon kaava-alueet ja niiden erityispiirteet lepakoiden kannalta 6 Käytetyt menetelmät 7 Tulokset ja johtopäätökset 9 Yhteenveto 11 Kirjallisuus 11 Kartoituksen ja raportin tekijä: Paavo Hellstedt, FT Bio- ja ympäristötieteen laitos, PL 27 00014 Helsingin yliopisto Paavo.hellstedt@helsinki.fi 2
Tiivistelmä Työssä selvitettiin kahden Tampereen Ruskossa sijaitsevan alueen lepakkolajistoa, niiden ruokailupaikkoja sekä pyrittiin kartoittamaan lepakoille tärkeät päiväpiilopaikat ja mahdolliset lisääntymiskoloniat. Kartoitusalueet käytiin läpi kahtena yönä kesäkuussa ja elokuussa 2008. Kartoitus suoritettiin linjalaskennoilla sekä päiväsaikaan tehdyllä katsauksella. Alueille perustettiin linjoja, jota käytettiin molemmilla laskukerroilla. Pohjoisemmalla alueella 8099 linjojen pituus oli 1900 metriä ja eteläisemmällä 2750 metriä. Alueella 8099 havaittiin kesäkuussa 5 lepakkoa ja elokuussa 3 lepakkoa. Niistä 7 oli pohjanlepakoita ja vain 1 viiksisiippa/isoviiksisiippa. Alueella 8190 havaittiin linjojen pituuteen nähden suhteessa hieman vähemmän yksilöitä, 10. Kesäkuussa 4 ja elokuussa 6 yksilöä. Niistä 7 oli pohjanlepakkoja, 2 oli viiksisiippoja/isoviiksisiippoja ja yksi jäi tarkemmin määrittämättä. Kartoituksen perusteella voidaan todeta, ettei kumpikaan alue ole merkittävä yhdellekään lepakkolajille, eikä sieltä löytynyt elementtejä, jotka vaatisivat toimenpiteitä lajien varjelemisiksi. 3
Johdanto Lepakkokartoitusten merkitys Kaavoituksista päätettäessä on lepakoiden merkitys kasvanut. Kartoituksissa tulee ottaa huomioon erityisesti ne alueet ja alueiden kohdat, jotka ovat keskeisiä lepakoiden selviämiselle. Niiden lisääntymis- ja talvehtimispaikkoja tulisi vaalia. Talvehtiva lepakko ei pysty vaihtamaan paikkaa mahdollisen häirinnän seurauksena. Lisääntymisaikaan lepakoiden häirintä vaikuttaa oleellisesti niiden selviämiseen. Lepakkokantojen uhkakuvia Kaikki lepakkolajit ovat rauhoitettu luonnonsuojelulailla, jonka lisäksi ne ovat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) suojelemia. Liitteen mukaan lajeja tulisi suojella tiukkaan, eli niiden tahallinen tappaminen, pyydystäminen, häiritseminen erityisesti pesinnän aikana sekä kaupallinen käyttö on kielletty. Liitteen mukaan myös niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Lampisiippa on lisäksi luokiteltu EU:n luontodirektiivin II-liitteen lajiksi. Liitteessä mainitut lajien suojelemiseksi on osoitettava erityisen suojelutoimien alueita. Ripsisiippa on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi (Rassi ym. 2001). Lepakkokantoihin ja erityisesti niiden taantumiseen on arveltu vaikuttavan monet tekijät. Yksi keskeisimmistä uhkakuvista lepakoiden elämässä ovat ympäristössä tapahtuvat muutokset. Jotkut lajit ovat hyvinkin tiukkoja spesialisteja ympäristön suhteen kun taas toiset pärjäävät hyvin muuttuvassa ympäristössä. Metsänhoidon ja maatalouden muutokset näkyvät hyönteismäärissä ja siten lepakoiden ravinnon määrässä. Lisäksi lepakoiden talvehtimispaikat ja päiväpiilot ovat nousseet tärkeäksi uhkakuvaksi. Suhteellisen pienetkin muutokset, kuten kosteuden tai suojaisuuden vaihtelu, 4
talvehtimispaikoissa voi pakottaa lepakot hylkäämään paikan. Asuntojen peruskorjaus saattaa myös vähentää lepakoiden asuinpaikkoja. Toinen keskeinen uhkakuva on ympäristön kemikalisoituminen. Erityisesti Keski-Euroopassa on todettu ympäristömyrkkyjen vaikuttavan lepakkokantoihin. Lepakoiden ekologiasta Suomen kaikki lepakkolajit ovat hyönteissyöjiä ja ne ovat sopeutuneet saalistamaan hämärän aikaan. Ne lentävät ja ruokailevat käyttäen kaikuluotainjärjestelmää, joka helpottaa myös niiden havainnointia ns lepakkotutkalla. Suomen oloissa lepakkonaaraat synnyttävät yleensä kesäkuussa ja pesimiskoloniat hajoavat heinäkuun loppuun mennessä. Lepakoiden talvehtimisstrategioita on erilaisia. Suomen lajistoon kuuluu muuttavia lajeja, jotka siirtyvät eteläisimmille alueille talvehtimaan (Schober ja Grimmberger 1997). Suomen runsaslukuisimmat lajien talvehtimispaikat saattavat olla pitkänkin matkan päässä kesäisistä asuinpaikoistaan. Niiden ei ole kuitenkaan havaittu varsinaisesti muuttavan etelään. Suomessa lepakot horrostavan talven yli. Niiden talvehtimispaikkavaatimukset vaihtelevat lajista toiseen, mutta pääsääntöisesti ne tarvitsevat suojaisia, tarpeeksi kosteita ja lämpimiä paikkoja. Kivikasat, siltarummut, talojen vintit ja kellarit ovat otollisia lepakoiden talvehtimispaikkoja. Lepakkolajien kuvaukset Eri lepakkolajit elävät erilaisessa ympäristössä ja niiden vaatimukset oikeanlaisiksi elinalueiksi vaihtelevat. Suomessa esiintyy 11 lepakkolajia, joista yleisimmät ovat pohjanlepakko, viiksisiippa, isoviiksisiippa, vesisiippa ja korvayökkö. Muut lajit ovat harvinaisia tai satunnaisia vierailijoita. 5
Lajilista: Pohjanlepakko: pohjoisimmaksi levinnyt, sopeutuvainen laji. Kannat runsastuneet Suomessa Vesisiippa: suhteellisen yleinen, yleistynyt monin paikoin mm. Ruotsissa ja Keski- Euroopassa (Vihervaara 2004b). Vesisiippa on vesistöistä riippuvainen ja saalistaa veden pintakalvolla tai rannan ruovikossa. Voi myös siirtyä saalistamaan rantametsiin. Vesisiippa voi muodostaa suuria yhdyskuntia. Viiksisiippa ja isoviiksisiippa: molemmat pienikokoisia metsälajeja. Ei mielellään aukeilla paikoilla. Kantojen arvellaan taantuneen. Kärsivät eniten ympäristön muutoksesta. Vaikea erottaa toisistaan. Tässä raportissa tämä lajipari käsitellään yhdessä. Korvayökkö on kulttuuriympäristön laji. Viihtyy pihoilla, puistoissa ja teiden yllä. Lisäksi harvinaisempia lajeja ovat: ripsisiippa, lampisiippa, isolepakko, kimolepakko, vaivaislepakko sekä pikkulepakko. Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään Ruskon 8099 ja 8190 alueiden lepakoiden kannalta oleelliset ruokailupaikat, lajistoa, tiheyksiä ja lajien välisiä runsaussuhteita sekä tarkastella mahdollisia lisääntymiskolonioita (kartat 1 a ja b). Tässä raportissa ei selvitetty lepakoiden talvehtimispaikkoja. Ruskon kaava-alueet ja sen erityispiirteet lepakoiden kannalta Nyt kartoitettavat alueet ovat kiinni toisissaan. Pohjoisempi alue, 8099 (kartta 1a), on metsäalue, joka rajoittuu pohjoisosissa Saarenmaantien vanhaan, sorapintaiseen osan läheisyyteen, itäosista kunnanrajaan, länsiosista Ruskontiehen, jonka toisella puolella on Tampereen kaupungin vesilaitos. Eteläpuolelta alue rajoittuu toiseen kartoitettavaan alueeseen 8190:aan. Alue on pääosin tiheää pensaskasvustoa, tai korpimaista kuusimetsää. Pienet osat alueesta on hieman harvempaa metsää, joka silmämääräisesti näyttää lepakoiden kannalta hyvältä habitaatilta. Eteläisempi alue 8190 (kartta 1b) on 6
pääosin vanhaa peltoaluetta. Se rajoittuu länsipuolelta Ruskon teollisuusalueeseen, itäpuolelta sekametsään ja eteläpuolelta kulttuurivaikutteiseen vanhoja peltoja, pihapiiri ja metsäaluetta sisältävään kokonaisuuteen. Alueen eteläpuolelta kulkee Hervantajärven luontopolku. Alueella on vanha teollisuuskiinteistö ja muutama pihapiiri asuinrakennuksineen. Alueella on tehty jonkin verran uusia tienraivauksia. Molemmilla alueilla on nähtävissä ihmisvaikutus, tosin alueella 8190 se on voimakkaampi. Läheisellä Ruskon kaakko-alueella on aiemmin tehty kartoitus vuonna 2006 (Siivonen & Wermundsen 2006). Kartta 1 a ja b. Tampereen Ruskon kaava-alueet. Ylempi kartta (a) 8099 ja alempi (b) 8190. Kuvissa on tarkastuskäyntien perusteella arvioitu mahdolliset potentiaaliset lepakkopaikat. Kartat eivät ole samassa mittakaavassa. Kaupunkimittaus Tampere 2008 Käytetyt menetelmät Lepakot ääntelevät saalistaessaan ihmiskorvin kuulemattomilla ultraäänillä. Lepakoiden lajinmääritykseen ja niiden etsimiseen käytettiin yliääni-ilmaisinta joka muuntaa lepakon kaikuäänen 7
ihmiskorvin kuultavaksi. Yliäänet vaihtelevat lajien välillä niiden perusteella on pääsääntöisesti suhteellisen helppo tunnistaa laji oikeaksi. Myös saalistuslentokorkeus tai ulkonäkö voi antaa viitteitä lajista. Tutkimuksessa käytettiin Petterssonin nauhoittavaa yliääni-ilmaisinta ja nauhuria, jotta äänet voidaan tarkistaa myöhemmin. Lisäksi havaintopaikat merkittiin GPS-paikantimen avulla. Tarvittaessa käytettiin näköhavaintoja voimakasta led-taskulamppua ja kiikareita hyväksikäyttäen. Ruskon kaava-alueiden lepakkokartoitukset tehtiin soveltaen Haukkovaaran ja Salovaaran kehittämää linjalaskenta menetelmää (ks. Vihervaara 2004). Linjalaskennan tulos ilmoitetaan indeksinä joka kertoo lepakkohavaintojen lukumäärän/kuljettu kilometri. Tästä saadaan vertailukelpoisia tuloksia muihin tehtäviin lepakkokartoituksiin. Alueet katsastettiin ensin päivänvalossa 6.6.2008, jolloin tarkasteltiin mahdollisesti lepakoille parhaiten soveltuvat alueet ja mietittiin tehtävät linjat. Varsinainen kartoitus tehtiin hämärän aikaan 7.-8.6.2008 ja 14. 15.8.2008. Ilman lämpötila mitattiin jokaisen kartoituskerran alussa ja lopussa sekä arvioitiin pilvisyys ja tuulen suunta sekä voimakkuus. Linjat kuljettiin huolellisesti läpi tasaisella hitaalla nopeudella. Havainnot kirjattiin sekä GPS-paikantimeen, karttaan sekä havaintovihkoon. Useamman yksilön kohdalla pyrittiin selvittämään mahdollisimman tarkka määrä paikallaan seisten. Havainnoinnin yhteydessä pyrittiin selvittämään yksilömäärät, jotka joissain tapauksissa voi olla linjalaskuissa hankalia, johtuen mahdollisista päällekkäishavainnoista. Tuloksissa on viiksisiippa ja isoviiksisiippa yhdistetty yhdeksi lajiksi. Epävarmoista lajinmäärityksistä käytin lepakko sp jos lajiryhmää havainnosta selvinnyt. Tutkittaville alueille muodostettiin vaihteleva määrä linjoja siten, että ne kattavat mahdollisimman hyvin alueen oleelliset osat (kartat 2 a ja b). Linjojen yhteispituus oli alueella 8099 noin 1900 m ja alueella 8190 2750 m.. Tutkimuslinjat käytiin läpi kahdesti, kerran kesäkuussa ja kerran elokuussa. Alueella 8190 oli jonkin verran rakennuksia. Kartoitusalueiden tärkeys lepakoille ilmoitetaan indeksin lisäksi myös numeerisella asteikolla I-III (Siivonen & Wermundsen 2006). Näistä luokista I on lepakoiden kannalta tärkein. Alueella löytyy tällöin monia lepakkolajeja ja kolonioita. Luokka II tarkoittaa 8
että lepakoita on paljon ja mitä luultavimmin alueella on kolonia. Lisäksi alueelta löytyy lepakoiden levähdyspaikkoja. Luokan III alue saa kun lepakoita on säännöllisesti paikalla. Kartta 2 a ja b. Ruskon alueelle tehdyt lepakkokartoituslinjat. Linjat merkitty sinisellä. Alueella 8099 (ylempi kartta) linjojen pituus oli 1900 metriä, ja alueella 8190 (alempi kartta) 2750 metriä. Kartat eivät ole samassa mittakaavassa. Kaupunkimittaus Tampere 2008 Tulokset ja johtopäätökset Kesäkuussa (7.-8.6) sää oli selkeää, tuuli noin 4m/s lännestä ja lämpötila vaihteli illan 17.6 o C ja aamuyön 15.4 o C välillä. Elokuussa (14. 15.8) oli melkein selkeä, pilvisyys oli noin 25 %, tuuli oli heikkoa <2 m/s, alku 17.5 o C, loppu 14.7 o C. Päiväkäyntien perusteella tehdyssä selvityksessä ei varsinaisia hyvin lepakkojen piiloiksi soveltuvia paikkoja löytynyt. Alueella 8190 oli muutama potentiaalinen rakennus, mutta niidenkään lähiympäristössä ei tehty merkittäviä lepakkohavaintoja, viitaten siihen että 9
niistä löytyisi lepakoiden lisääntymiskolonioita. Sen sijaan alueen ulkopuolella, hieman itään (katso kartta 1b) oli kivikkoalue, jossa lepakoille voisi löytyä piiloja. Kaavaalueella, edellä mainitun kohdan läheisyydessä, havaittiin useita lepakoita molemmilla tarkastuskerralla. Alueella 8099 havaittiin yhteensä 8 lepakkoa. Kesäkuussa 5 ja elokuussa 3 yksilöä. Kesäkuussa havaittiin yksi viiksisiippa/isoviiksisiippa, muut 7 havaintoa tehtiin pohjanlepakoista. Kaikki yksilöt yhtä lukuun ottamatta havaittiin alueen keskisen itä- ja eteläosan sekametsässä. Alueen lepakkoindeksiksi tuli 2.1 lepakkoa/linjakilometri/tarkastuskerta. Alueella 8099 ei havaittu yhtään lisääntymiskoloniaa. Alueella 8190 havaittiin kesäkuussa 4 lepakkoyksilö (3 pohjanlepakkoa ja yksi viiksisiippa/isoviiksisiippa) ja elokuussa 6 lepakkoyksilöä (1 viiksisiippa/isoviiksisiippa ja 4 pohjanlepakkoa sekä yksi yksilö, jonka määritys jäi tekemättä yksilö nähtiin lentävän kauempana, siitä ei saatu detektorihavaintoa). Suuri osa havaituista lepakoista liikkui saalistamassa alueen itäosissa, vanhemmassa sekametsässä. Vain 2 havaintoa tehtiin vanhoilla peltoaloilla, ja 2 luoteisosan asuinrakennuksen läheisyydessä. Alueen lepakkoindeksiksi tuli 1.8 lepakkoa/km/kerta. Yhtään lepakoiden lisääntymiskoloniaa ei havaittu alueella 8190. Alue Rusko 8099 Rusko 8190 Lepakkohavainnot kesäkuussa 5 4 Indeksi kesäkuussa 2.6 1.5 Lepakkohavainnot elokuussa 3 6 Indeksi elokuussa 1.6 2.2 Havaintoja yhteensä 8 10 Indeksi yhteensä 2.1 1.8 Havaitut lajit ja lukumäärä Pohjanlepakko 7, Pohjanlepakko 7, viiksisiippa/isoviiksisiippa 1 viiksisiippa/isoviiksisiippa 2, lepakko sp 1 10
Kolonioita 0 0 Yhteenveto Ruskon alueiden 8099 ja 8190 kartoituksessa havaittiin suhteellisen vähän lepakoita. Hyviä habitaatteja löytyi alueilta vähän, ja siitä kertoo suhteellisen harvat lepakkohavainnot alueilla. Habitaattien laatuun nähden tulos oli kohtalainen. Pohjanlepakoille, jotka ovat paremmin muutoksiin sopeutuvia ja jopa hyötyvät rakentamisesta, voisi alueiden raivauksesta ja rakentamisesta jopa hyötyä. Viiksisiipat/isoviiksisiipat olivat harvalukuisia kummallakin alueella. Kaikki havainnot tehtiin ruokailevista yksilöistä. Siippahavainnot tarkastettiin kartoituksessa erittäin huolellisesti. Niiden ei kuitenkaan havaittu suorittavan muita kuin ruokailuun liittyviä toimia alueilla. Alueilta ei löytynyt kolonioita eikä mitään sellaiseen viittaavaa. Ruskon alueet 8099 ja 8190 eivät ole lepakoiden kannalta merkittäviä alueita. Käytettäessä luokittelua, joka jakaa lepakkoalueiden merkityksen kolmeen eri luokkaan (I-III), voidaan todeta, ettei kumpikaan alue saa tässä luokittelussa luokkamääritystä lainkaan. Kirjallisuus Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (Eds.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmä Ympäristöministeriö, Helsinki 385 390. Schober, W. and Grimmberger, E. 1997. The bats of Europe and North America. T.F.H. Publications. Pp: 240. Siivonen, Y. ja Wermundsen, T. 2006. Kaukajärvi, Ruskotie kaakko asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006. Pp: 8. Vihervaara, P. 2004. Lepakoiden esiintymisen vaihtelu Saaristomerellä ja Varsinais-Suomen rannikolla. Turun kaupunki, Ympäristönsuojelutoimisto. Pp: 64. 11