Toijalan satama-alueen lepakkokartoitus Paavo Hellstedt

Transkriptio

1 Toijalan satama-alueen lepakkokartoitus 2006 Paavo Hellstedt

2 Sisällys: Tiivistelmä 3 Johdanto 4 Lepakkojen yleisesittely 4 Lisääntyminen ja ravinto 5 Lepakkolajien kuvaukset 6 Tutkimuksen tavoite 8 Toijalan sataman alue ja sen erityispiirteet 9 Käytetyt menetelmät 9 Tulokset ja johtopäätökset satama-alueen eri osissa 11 Lepakkohavainnot linjoittain 13 Yhteenveto 22 Kirjallisuus 23 Kartoituksen ja raportin tekijä: Paavo Hellstedt, FT Bio- ja ympäristötieteen laitos, PL Helsingin yliopisto Paavo.hellstedt@helsinki.fi 2

3 Tiivistelmä Työssä selvitettiin Toijalan sataman ja sen lähialueen lepakkolajistoa, niiden ruokailupaikkoja sekä pyrittiin kartoittamaan lepakoille tärkeät päiväpiilopaikat ja mahdolliset lisääntymiskoloniat. Kartoitusalue käytiin läpi kolmena yönä heinä-, elo- ja syyskuussa Kartoitus suoritettiin linjalaskennoilla sekä päiväsaikaan tehdyllä katsauksella. Alueelle perustettiin viisi erimittaista linjaa, jotka erosivat habitaateiltaan toisistaan. Linjojen yhteispituus oli 5810 metriä. Lepakkohavaintoja tehtiin yhteensä 102, joista suurin osa oli pohjanlepakkoja (Eptesicus nilssonii), eli 56 %. Pohjanlepakot olivat suhteellisen tasaisesti levittäytyneet alueelle. Vesisiippoja (Myotis daubentonii) havaittiin 25,5 % ja niiden ruokailualueet olivat suhteellisen selvärajaisia. Vesisiippojen tärkeimmät ruokailualueet olivat tässä kartoituksessa venesataman läheinen ranta, kunnan uimarannan reunat sekä Enonlahden ja Makkaraselän välisen niemen saunan läheisyys. Viiksi- tai isoviiksisiippoja (M. mystacinus, M. brandtii) havaittiin vain noin 11 %. Runsaimmin viiksi- tai isoviiksisiippoja havaittiin alueen kaakkoisosan metsäalueella. Nämä lajit ovat metsien lajeja, jotka häiriintyvät liiallisesta taustavalosta, liian harvasta, mutta toisaalta liian tiheästä metsästä. Alueella tehtiin myös yksi korvayökköhavainto (Plecotus auritus). 3

4 Johdanto Lepakkojen yleisesittely Lepakot ovat suhteellisen vähän tutkittu lajiryhmä. Niiden elintavat poikkeavat huomattavasti muiden nisäkkäiden elintavoista, johtuen niiden ainutlaatuisesta kyvystä osata lentää. Suuri osa lepakkolajeista on sopeutunut saalistamaan pääsääntöisesti hämärän aikaan ja niille on kehittynyt oivallinen kaikuääneen perustuva saaliin paikannustapa, jota ne käyttävät myös kiinteiden esineiden ja rakenteiden havaitsemiseksi. Lepakoiden kaikuäänet ovat hyvin korkeita, tiheätaajuuksisia ääniä, joita ihmiskorva ei kuule. Lepakko päästää lentäessään kaikuäänet lyhyinä pulsseina ja takaisin tulevan äänen perusteella se pystyy hahmottamaan ympäristön kolmiulotteisesti. Niin sanotun Dopplerin efektin avulla lepakot pystyvät havaitsemaan mihin suuntaan ja millä nopeudella saalislaji liikkuu. Maailman lepakkolajit ovat kaikki tutkimusten mukaan monofyleettisiä eli nykylepakot ovat kehittyneet kaikki samasta lepakoiden kantamuodosta (Bailey ym. 1992). Nykyään lepakkolajeja arvioidaan olevan maailmassa 1100 (Bates ym. 2003). Niiden kehityksessä voimakas adaptiivinen radiaatio tapahtui varhaisella eoseenikaudella noin 50 miljoonaa vuotta sitten (Gunnell ja Simmons 2005). Tällöin olosuhteet muuttuivat huomattavasti lämpimämmiksi ja hyönteisdiversiteetti kasvoi (Wilf ja Labandeira 1999). Suomen oloissa lepakkojen talvehtimisstrategiat poikkeavat lajikohtaisesti toisistaan. Suomen lajistoon kuuluu muuttavia lajeja, jotka siirtyvät eteläisimmille alueille talvehtimaan (Schober ja Grimmberger 1997). Suomen runsaslukuisimmat lajit eivät muuta, mutta niiden talvehtimispaikat saattavat olla pitkänkin matkan päässä kesäisistä asuinpaikoistaan. Lepakkokantoihin ja erityisesti niiden taantumiseen on arveltu vaikuttavan erinäiset tekijät. Ympäristön kemikalisoituminen on yksi keskeisimmistä uhkakuvista. Lepakot ovat ravintoverkossa suhteellisen korkealla tasolla ja siten niihin rikastuvat herkästi 4

5 hitaasti hajoavat ympäristömyrkyt ja raskasmetallit. Vaikka myrkyt eivät olisikaan suoraan tappavia, saattavat ne heikentävät lepakkojen elinkykyä ja erityisesti poikasten selviytymistä (Tuomisto ja Paasonen 1988b). Raskasmetallien eliminaatio elimistöstä on yleensä suhteellisen hidasta. Metallien myrkyllisyys saattaa ilmentyä jo hyvinkin pienestä annoksesta jos akkumulaatiota on ollut aiemmin yksilön historiassa. Esimerkiksi maksa ja munuaiset, elimistön myrkkysuodattimet, saattavat pidätellä tiettyyn rajaan asti raskasmetalleja, mutta kun raja-arvo ylitetään muun elimistön metallipitoisuudet voivat nousta nopeastikin. Tämä ilmiö on havaittu ainakin Kadmiumin kerääntymisessä, mutta on mahdollista että samantyyppinen mekanismi voisi toimia muidenkin metallien tapauksissa (mm. Tuomisto ja Paasonen 1988a). Erityisesti Keski-Euroopassa on todettu ympäristömyrkkyjen vaikuttavan lepakkokantoihin. Toinen keskeinen uhkakuva lepakoiden elämässä on ympäristössä tapahtuvat muutokset. Jotkut lajit ovat hyvinkin tiukkoja spesialisteja ympäristön suhteen kun taas toiset pärjäävät hyvin muuttuvassa ympäristössä. Metsänhoidon ja maatalouden muutokset näkyvät hyönteismäärissä ja siten lepakoiden ravinnon määrässä. Lisäksi lepakoiden talvehtimispaikat ja päiväpiilot ovat nousseet tärkeäksi uhkakuvaksi. Suhteellisen pienetkin muutokset (kosteuden tai suojaisuuden vaihtelu) talvehtimispaikoissa voi pakottaa lepakot hylkäämään paikan. Asuntojen peruskorjaus vähentää yhtälailla lepakoiden asuinpaikkoja. Ihmiset eivät välttämättä pidä lepakoista niiden elintapojen vuoksi. Ne voivat muodostaa kolonioita mm. vinteille, kellareihin ja maakellareihin ja saattavat ulosteillaan liata lähiympäristöään. Viime aikoina on ollut myös lehdistössä kirjoittelua lepakkoluteista (Cimex lectularius). Ne ovat varsinaisesti lepakkojen ulkoloisia, mutta jotka saattavat levitä lepakoiden mukana asuintiloihin ja kesämökkeihin. Näiden luteiden lisääntymisen on arveltu johtuvan ilmaston lämpenemisestä. Lisääntyminen ja ravinto Lepakot parittelevat loppukesällä ja naaras varastoi siittiöt kehoonsa talven yli. Lepakkonaaraat hedelmöittyvät keväällä ilman lämmetessä ja kantoaika vaihtelee lajikohtaisesti 45:stä 90:een päivää. Yleensä lepakot synnyttävät yhden poikasen 5

6 kerrallaan, mutta joillain lajeilla kaksoset ovat verraten yleisiä. Suomen oloissa lepakkonaaraat synnyttävät yleensä kesäkuussa ja pesimiskoloniat hajoavat heinäkuun loppuun mennessä. Suomen kaikki lepakkolajit ovat hyönteissyöjiä, pääasiallisesti ne syövät lentäviä hyönteisiä. Korvayökkö (Plecotus auritus) saalistaa myös puunrungoilta ja seiniltä hyönteisiä ja hämähäkkejä, ja vesisiippa (Myotis daubentonii) veden pinnalla oleilevia hyönteisiä. Lepakkolajien kuvaukset Eri lepakkolajit elävät erilaisessa ympäristössä ja niiden vaatimukset oikeanlaisiksi elinpiireiksi vaihtelevat. Suomessa esiintyy 11 lepakkolajia, joista yleisimmät ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), viiksisiippa (M. mystacinus), isoviiksisiippa (M. brandtii), vesisiippa ja korvayökkö. Muut lajit ovat harvinaisia tai satunnaisia vierailijoita. Pohjanlepakko on maailman pohjoisin lepakkolaji ja sitä esiintyy Suomessa tunturilappia myöten käytännössä koko maan alueella. Pohjanlepakko on myös runsaslukuisin Suomen lajeista. Fennoskandia on yksi keskeisimmistä pohjanlepakon esiintymisalueista ja sen kannat ovat viime vuosina runsastuneet. Pohjanlepakko elää metsäisillä seuduilla ja se välttelee laajoja aukeita paikkoja. Se ruokailee niissä paikoissa missä sille on kulloisenakin aikana eniten ja suurimpia saalislajeja. Pohjanlepakon on arveltu hyötyvän jonkin verran rakentamisesta (Siivonen 2005). Vesisiippa on suhteellisen yleinen Suomessa, yleisempi kuin viiksisiippa tai isoviiksisiippa. Vesisiippa on viime vuosina yleistynyt monin paikoin mm. Ruotsissa ja Keski-Euroopassa (Vihervaara 2004b). Vesisiippa on vesistöistä riippuvainen ja saalistaa veden pintakalvolla tai rannan ruovikossa. Voi myös siirtyä saalistamaan rantametsiin. Vesisiippa voi muodostaa suuria yhdyskuntia. 6

7 Viiksisiippa ja isoviiksisiippa ovat molemmat pienikokoisia metsälajeja, jotka viihtyvät myös vesistöjen tuntumassa, ja kulttuuriympäristössä. Tiheäkuvioisten metsien lajeina viiksisiippa/isoviiksisiippa ääntelevät suhteellisen hiljaisella kaikuäänellä eikä se kuulu kovin kauas. Tämän vuoksi näiden lajien havainnot saattavat olla pienemmät kuin samalla menetelmällä kerättyjen pohjanlepakon ja vesisiipan havaintomäärät. Viiksi- ja isoviiksisiipat eivät hakeudu kovin mielellään aukeille paikoille, mutta liian tiheä metsäkään ei ole niille optimaalinen habitaatti. Viiksisiipan kannan on arveltu vähentyneen Suomessa ja useilla muilla en esiintymisalueilla. Sen on arveltu kärsivän mm. ympäristön muutoksista. Isoviiksisiipan kannankehityksestä ei tarkkaan tiedetä, mutta sitä pidetään yleisempänä lajina kuin viiksisiippaa. Lajien erottaminen toisistaan vaatii yleensä eläimen pyydystämisen. Tässä raportissa tämä lajipari käsitellään yhdessä. Korvayökkö on kulttuuriympäristön laji. Se viihtyy pihoilla, puistoissa ja teiden yllä. Korvayökkö saattaa saalistaa useamman yksilön joukkona. Korvayökön havaitseminen yliäänilaitteen avulla on hankalampaa kuin muiden, aiemmin mainittujen lajien, johtuen lajin yliäänen heikosta kuuluvuudesta. Korvayökkö eroaa ulkonäöltään muista Suomen lepakkolajeista silmiinpistävän isojen korvien vuoksi, ja on tämän vuoksi mahdollista tunnistaa lajilleen lennosta. Ripsisiippa (M. nattereri) on tehty viime vuosina hyvin vähän havaintoja (Vihervaara 2004). Sitä esiintyy eteläisessä Suomessa. Ripsisiippa voidaan helposti sekoittaa muihin siippoihin. Lampisiippa (M. dasycneme) havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran talvella 2002 (Siivonen ja Wermundsen 2003). Isolepakkoa (Nyctalus noctula) tavataan etelärannikon lintuasemilla muuttoaikaan säännöllisesti (Aleksi Lehikoinen suullinen tiedonanto), mutta muuten siitä tehdään harvakseen havaintoja. Isolepakon tavoin myös Kimolepakko (Vespertilio murinus) on muuttava laji, se on havaittu muutamia kertoja Suomessa.Vaivaislepakko (Pipistrellus. pipistrellus) erotettiin kääpiölepakosta (P. pygmaeus) omaksi lajikseen vuonna 1999 ultraäänien ja geneettisten erojen perusteella (Jones ja Parijs 1993, Barrat ym. 1997). Vaivaislepakko havaittiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 2001 (Salovaara 2001) ja se on toistaiseksi ainoa havainto lajista. Kääpiölepakon odotetaan olevan mahdollinen seuraava havaittu lepakkolaji Suomessa. 7

8 Pikkulepakko (P. nathusii) on pitkän matkan muuttaja ja siitä tehdyt havainnot ovat viime vuosina lisääntyneet Etelä-Suomen alueella. Kesällä 2006 saatiin lajista ensimmäinen lisääntymishavainto Suomessa. Kaikki lepakkolajit ovat rauhoitettu luonnonsuojelulailla, jonka lisäksi ne ovat EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) suojelemia. Liite edellyttää lajien tiukkaa suojelua, eli niiden tahallinen tappaminen, pyydystäminen, häiritseminen erityisesti pesinnän aikana sekä kaupallinen käyttö on kielletty. Liitteen mukaan myös niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Lampisiippa on lisäksi luokiteltu EU:n luontodirektiivin II-liitteen lajiksi. Liitteessä mainitut lajien suojelemiseksi on osoitettava erityisen suojelutoimien alueita. Ripsisiippa on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi (Rassi ym. 2001). Tutkimuksen tavoite Kartta 1. Kartoituslinjat on merkitty katkoviivoilla. Nyt raportoitavalla kartoituksella pyrittiin selvittämään lepakoiden esiintyminen, saalistuspaikat ja mahdollisten kolonioiden sijainnit sekä arvioimaan lepakkolajien runsaussuhteet ja tiheydet Toijalan sataman ja sen läheisen moottoritien liittymän läheisyydessä (Kartta 1). Tässä tutkimuksessa ei selvitetty lepakoiden 8

9 talvehtimisyhdyskuntia eikä niiden talvehtimispaikkoja. Toijalan sataman alue ja sen erityispiirteet Kartoitettavan alueen pinta-ala on noin 105 hehtaaria, josta suuren osan muodostaa Makkaraselälle työntyvä niemi. Alue on pääasiassa metsää, lisäksi alueen muodon vuoksi veden läheisyys on keskeinen tekijä alueella. Alueella on suhteellisen vähän rakennuksia ja aukeita peltoja tai niittyjä. Vanha teollisuusalue sijaitsee Enonlahteen rajoittuvalla alueella. Moottoritien risteysalue liittymineen muodostaa erillisen kokonaisuuden, joka poikkeaa muista osista selkeästi. Käytetyt menetelmät Lepakot ääntelevät saalistaessaan ihmiskorvin kuulemattomilla ultraäänillä. Lepakoiden lajinmääritykseen ja niiden etsimiseen käytettiin yliääni-ilmaisinta joka muuntaa lepakon kaikuäänen ihmiskorvin kuultavaksi. Yliäänet vaihtelevat lajien välillä niiden perusteella on pääsääntöisesti suhteellisen helppo tunnistaa laji oikeaksi. Myös saalistuslentokorkeus tai ulkonäkö voi antaa viitteitä lajista. Tutkimuksessa käytettiin Petterssonin nauhoittavaa yliääni-ilmaisinta ja nauhuria, jotta äänet voidaan tarkistaa myöhemmin. Lisäksi havaintopaikat merkittiin GPS-paikantimen avulla. Tarvittaessa käytettiin näköhavaintoja voimakkaan led-taskulamppua ja kiikareita hyväksikäyttäen. Kartoitus tehtiin linjalaskentana seuraten pääsääntöisesti Haukkovaaran ja Salovaaran 2002 kehittämään metodia (ks. Vihervaara 2004b). Kartoitettava alue käytiin katsastamassa päivänvalossa ja tällöin päätettiin linjojen kulku. Kartoituspäivämäärät olivat , ja Laskenta aloitettiin noin puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Ilman lämpötila mitattiin jokaisen kartoituskerran alussa ja lopussa sekä arvioitiin pilvisyys ja tuulen suunta ja voimakkuus. Linjat kuljettiin huolellisesti läpi tasaisella hitaalla nopeudella. Havainnot kirjattiin sekä GPSpaikantimeen, karttaan sekä havaintovihkoon. Useamman yksilön kohdalla pyrittiin selvittämään mahdollisimman tarkka määrä paikallaan seisten. Havainnon jälkeen 9

10 kuljettiin noin 50 metriä ennen kuin seuraava saman lajin havainto kirjattiin ylös, jollei oltu varmoja että kyse on eri yksilöstä. Tuloksissa käytän seuraavia lyhenteitä pohjanlepakko = eptnil, viiksisiippa/isoviiksisiippa = myomys/bra, vesisiippa = myodau ja korvayökkö = pleaur. Epävarmoista lajinmäärityksistä käytin siippojen kohdalla merkintää siippa sp. = myo sp tai lepakko sp. = chiroptera sp jos lajiryhmääkään ei saatu selville. Tutkittavalle alueelle muodostettiin viisi linjaa, jotka kunakin laskentakertana käytiin läpi samassa järjestyksessä. Linjat on merkitty karttaan kirjainmerkillä A-E. Linjojen pituudet olivat A-linja: 2130m, B-linja: 590m, C-linja: 1050m, D-linja: 1270m ja E-linja: 770m. Linjojen yhteispituus oli 5810m. Tutkimuslinjat käytiin läpi kolmasti, kerran heinäkuussa, kerran elokuussa ja kerran syyskuussa. A-linja, joka oli selkeästi pisin linjoista, kulki Matinlahden eteläpuoleisella metsäalueella pieniä hiekkateitä ja luontopolkua pitkin. Alueen eteläosassa sijaitsi peltoalue. A-linja sivusi myös moottoritien laiteita (kartat 1 ja 2). Suuri osa A-linjasta sijaitsi metsän keskellä. B-linja kulki alueen lounaisosassa sijaitsevalta maatilalta satamaan johtavaa tietä pitkin. Linjan oikea puoli oli yhtenäistä metsää ja vasen puoli aukeampaa, johtuen vanhasta rautatielinjasta ja muutamasta pihapiiristä. Satamaan johtavalla päätiellä oli satunnaisesti katuvalot päällä kartoituksen aikana (kartat 1 ja 3). C-linja lähti liikkeelle varsinaisen venesataman luota ja sivusi sataman läheisyydessä olevia rakennuksia. Tämä osa linjasta oli veden välittömässä läheisyydessä. Linja jatkui päätietä pitkin teollisuusalueen tienhaaraan ja siitä teollisuusalueen laitamia pitkin Enonlahteen. Suuri osa linjasta sivuaa metsää, mutta myös järven rantaa ja teollisuusalueen aukeaa (Kartat 1 ja 4). D-linja lähti liikkeelle kesäteatterilta, josta linja kulki rantaan. Linja jatkui kohti Enonlahden ja Makkaraselän välistä niemeä pitkin saunan ohi liki niemen kärkeen. Linja kulki koko matkan veden välittömässä läheisyydessä ja sen eteläpuolella oli suurelta osin matkaa havumetsää. E-linja poikkesi muista alueen linjoista selkeästi, koska se keskittyi moottoritien risteysalueeseen (kartat 1 ja 5). Tällä alueella havaintoja häiritsi aika ajoin moottoritieltä kuulunut meteli. 10

11 Tulokset ja johtopäätökset satama-alueen eri osissa Heinäkuussa ( ) sää oli selkeä, tuuli alle 1m/s pohjoisesta ja lämpötila vaihteli alun 20.3 o C ja lopun 15.1 o C välillä. Elokuussa ( ) oli melkein selkeää, pilvisyys oli noin 20 %, tuuli oli heikkoa <0.5m/s, alku 19.6 o C, loppu 14.8 o C. Syyskuussa (6.-7.9) Tuuli pohjoisesta alle 2m/s, selkeää ja lämpötilat vaihtelivat kartoituskerran alun 12.7 o C ja lopun 12.0 o C välillä. Pohjanlepakko oli selkeästi yleisin laji (liki 56 % kaikista havainnoista). Sitä esiintyi jokaisella linjalla. Vesisiippa oli toiseksi yleisin (25.5 %). Lajin pääasiallisen ravintohabitaatin valinnan vuoksi sen esiintyminen oli alueellisesti ja linjoittain paikoin hyvinkin runsas. Viiksisiippa/isoviiksisiippa-havainnot muodostivat noin 11 prosenttia kaikista havainnoista. Sen saalistusalueet olivat kaikki metsissä tai metsän välittömässä läheisyydessä. Lajiparin lajeja ei havaittu millään alueella runsaasti. Kuva 1. Lepakkolajien väliset runsaussuhteet kartoituksen aikana yhteensä ja jokaisen kartoituskerran yhteydessä. Eniten niitä oli metsäisillä kohdilla. Korvayökkö havaittiin kerran linjalla D, mutta sen lukumäärä saattaa olla suurempi kuin tulokset antavat ymmärtää. Elokuussa lajistosuhteissa oli muihin kuukausiin nähden hienoista muutosta. Pohjanlepakkoyksilöitä havaittiin elokuussa yhtä paljon kuin heinäja syyskuussa, mutta muita lepakoita havaittiin tällöin enemmän (Kuvat 1 ja 11

12 2). Johtuen kartoituksen ajankohdasta ei lisääntymiskolonioita pystytty kovin hyvin havainnoimaan. Lepakkojen lisääntymiskolonioiden kartoitus tulisi tehdä selkeästi ennen heinäkuun loppua. Aikataulutusten vuoksi tämä osa-alue jäi selvityksessä pienemmälle huomiolle. Kuva 2. Lepakkoindeksit lajeittain. 12

13 Lepakkohavainnot linjoittain Kartta 2. A-linja sen ympäröimä alue. Sininen katkoviiva on alueella käytetty linja. Linjan pituus oli n. 2130m. Punaisilla tähdillä merkityt paikat ovat viiksi-/isoviiksisiippahavaintoja. A-linja sijaitsi metsäalueella ja sitä halkoivat tiet, jotka veivät muutamalle talolle/kesämökille (kartta 2). Alueen eteläosassa oli peltoaukea ja voimalinja. A-linjalla havaittiin paljon pohjanlepakoita, jotka pääsääntöisesti saalistivat tielinjan yläpuolella. Linjan lepakkomäärät olivat keskimääräiset koko alueeseen nähden (kuva 3). Pohjanlepakkohavaintoja tehtiin koko kartoituksessa A-linjalta 25 kertaa. Pohjanlepakolla ei ollut alueella selkeitä keskittymiä vaan niitä löytyi tasaisesti koko linjan alueelta, myös pellon laitamilta. Linjalta löytyi tässä kartoituksessa eniten viiksisiippa/isoviiksisiippalajiparia (yhteensä 7 havaintoa). Viiksisiipat/isoviiksisiipat havaittiin pääosin luontopolun tietämiltä aivan alueen kaakkoispäästä metsästä ja läheisen metsäautotien alueelta (kartassa punaiset tähdet). Heinä- ja elokuun kartoituksessa viiksisiippoja/isoviiksisiippoja havaittiin runsaammin kuin syyskuussa, jolloin havaittiin enää yksi yksilö. On mahdollista, että luontopolun varressa on ollut heinä elokuussa pieni viiksisiippa/isoviiksisiippakolonia. 13

14 Kuva 3. A-linjan lajit. Havaintoindeksi kilometriä kohti sekä keskihajonta. 14

15 Kartta 3. B-linja kulki pääosin satamaan vievän tien reunaa. Linjan pituus oli 590 metriä. Sinisellä katkoviivalla on merkitty linja. B-linja kulki itäpuolelta yhtenäisen metsäalueen reunaa eikä linjalla ollut mitään kummoisia habitaatinvaihteluita, lukuun ottamatta muutamaa pihapiiriä linjan länsipuolella (kartta 3). Linjalta löytyi suhteessa eniten lepakoita (kuva 4). Pohjanlepakko oli runsain, mutta myös viiksisiippa/ isoviiksisiippalajiparia löytyi alueelta paljon. Viiksisiippojen/ isoviiksisiippojen todellista määrää saattaa lisätä siippalajiksi määritettyjen yksilöiden suuri osuus. Alueelta ei löytynyt selkeitä keskittymiä vaan sekä pohjanlepakot ja siipat havaittiin tasaisesti koko linjan alueelta. Pohjanlepakot keskittyivät pääsääntöisesti saalistamaan tielinjan suuntaisesti. Siipat havaittiin kaikki tien idänpuoleisesta tiheämmästä metsästä. Katuvalot satamaan johtavan pätien varrella olivat satunnaisesti päällä, mutta kartoituksen aikana ne olivat pimeänä. Linjan itäpuolella sijaitsi muutama pihapiiri, joilta havaittiin pohjanlepakoita. Osa pohjanlepakoista saalisti pihapiireissä ryppäässä, mutta niiden saalistusalue oli suhteellisen laaja. 15

16 Kuva 4. B-linjan lajit. Havaintoindeksi kilometriä kohti sekä keskihajonta. 16

17 Kartta 4. C-linja kulki vaihtelevassa maastossa venesatamasta metsänreunaa teollisuusalueelle ja sitä kautta rantaan. Linjan pituus oli 1050 metriä. Sinisellä katkoviivalla on merkitty kartoituslinja. C-linja oli ympäristöltään vaihtelevin. Linjan alku lähti venesatama-altaalta liikkeelle ja siitä rantaviivaa pitkin rakennusten ohi, jotka sijaitsivat rannan välittömässä läheisyydessä. Linja jatkui tietä pitkin metsäisempään osaan ja siitä teollisuusalueen reunaa pitkin Enonlahden rantaan asti (kartta 4). Yleisin laji linjalla oli vesisiippa (yhteensä 11 havaintoa), jotka olivat keskittyneet joko venesatamaan tai sen vastakkaisella puolella olevaan rantaan Makkaraselän puolella (kuva 5). Elokuun kartoituksessa viisi vesisiippaa saalisti pienellä alueella tällä Makkaraselän puoleisella rannalla. Vesisiippojen potentiaalisia yöpymispaikkoja löytyi rannan tuntumasta. Muutama rakennus ja satamaa ja rantaa reunustamat puistomaiset metsiköt tarjonnevat niille suojaa päivisin. Lisäksi linjalla havaittiin viiksisiippa/isoviiksisiippa (1 kpl) ja joitain määrittämättömiä siippoja (2 kpl). Muut siipat kuin vesisiipat havaittiin metsäalueella satamaan johtavan tien itäpuolella. Pohjanlepakkojen määrä jäi linjalla yllättävän pieneksi ja se oli (E-linjaa lukuun ottamatta) selkeästi tämän lajin osalta käyttämättömin alue. Pohjanlepakkojen havainnoissa ei ole nähtävissä mitään keskittymiä. Vaikka teollisuusalueelta havaittiin muutama pohjanlepakko, alue ei tunnu olevan kovin tärkeä lepakkopaikka. Poikkeuksena tähän saattaa alueen keskellä oleva rakennuskompleksi olla mahdollisesti lepakkojen päiväpiilopaikka. 17

18 Kuva 5. C-linjan lajit. Havaintoindeksi kilometriä kohti sekä keskihajonta. Vesisiippa oli C-linjan yleisin laji. 18

19 Kartoituksen tiheimmät lepakkoesiintymät löytyivät linjalta D. Linja alkoi kesäteatterin vierestä, mikä voisi olla potentiaalinen lepakoiden päiväpiilopaikka. Linja seuraili rantaa pitkin koukaten lentopallokentän läheisyydestä jatkuen tietä ja myöhemmin polkua pitkin niemen kärkeen asti (kartta 5). Kartta 5. D-linja (sininen katkoviiva) kulki halki pitkän niemen, joka työntyy Enonlahden ja Makkaraselän väliin. Suuri osa alueesta on metsää mutta linjan alkupäässä on uimaranta. Linja kulki koko matkan veden läheisyydessä. Linjan pituus oli 1270 metriä. Pohjanlepakko ja vesisiippahavaintoja tehtiin kolmena kartoitusyönä liki yhtä paljon (Eptnil 16 kpl ja Myodau 15 kpl). Hiekkarannan tuntumassa, sen reunoilla suojaisemmissa paikoissa, ja saunan laiturin lähellä havaittiin suurimmat vesisiippamäärät, lisäksi lähellä niemen kärkeä ja matkalla koirien uimarannan kohdalla havaittiin vesisiippoja. Pohjanlepakot olivat jakaantuneet tasaisemmin. Saunalaiturin kohdalla havaittiin heinäkuussa kolmen yksilön rypäs saalistamassa osin veden päällä korkealla ja osin rantametsässä ja saunan pihapiirissä. Viiksisiippa havaittiin metsässä noin 100 metriä uimakopilta niemen kärkeä kohti. Linjalla tehtiin kartoituksen ainoa korvayökköhavainto, joka varmistettiin näkemällä lentävä yksilö. Havainto tehtiin niemen kärkeä kohti menevän tien varresta läheltä lentopallokenttää. Niemen kärjessä oleva sauna ja sen läheisyys tuntuisi olevan mahdollinen lepakoiden päiväpiilopaikka. Kesäteatterin läheisyydestä ei tehty yhtään lepakkohavaintoa, tästä huolimatta luonnollisesti on mahdollisuus, että lepakot käyttävät rakennusta hyväkseen. Rakennuksen vintti, kellari ja pihapiirin potentiaaliset päiväpiilopaikat kannattaisi tarkistaa. 19

20 Kuva 6. D-linjan lajit. Havaintoindeksi kilometriä kohti sekä keskihajonta. D-linjalta löytyi kartoituksen aikana suurin lajidiversiteetti. 20

21 Kartta 6. E-linja sijaitsi Helsinki Tampere moottoritien liittymäalueella. Linjan pituus oli 770 metriä. Sinisellä katkoviivalla on merkitty kartoituslinja. Linja-E sijaitsi moottoritien ramppi- ja reuna-alueella (kartta 6). Linjalla havaittiin koko kartoituksen aikana vain yksi lepakko (kuva 7). Heinäkuun kartoituksessa yksi pohjanlapakko lenteli lähellä moottoritien ramppia suhteellisen lähellä läheistä metsää. Kartoituksen perusteella näyttäisi siltä, ettei moottoritien läheisyydessä elä ja saalista kovinkaan monta lepakkoa. Moottoritien alueella ei näyttäisi olevan mitään lepakoille tärkeää elementtiä. Kuva 7. E-linjan lajit. Havaintoindeksi kilometriä kohti sekä keskihajonta. 21

22 Yhteenveto Kartoitetun alueen lepakkolajijakauma ei eroa juurikaan siitä miten yleisin laji, pohjanlepakko, esiintyy muissa Etelä-Suomessa tehdyissä tutkimuksissa (ks. Esim. Siivonen 2002, Vihervaara 2004a ja b, Siivonen 2005). Sen sijaan siippojen osalta Toijalan viiksisiippa/isoviiksisiippamäärät ovat vähäisemmät kuin muissa vastaavissa tutkimuksissa on havaittu. Pohjanlepakko on alueella yleisin laji, eikä kovin merkittäviä lajin keskittymiä löytynyt (Makkaraselän ja Enonlahden välisen niemen saunan aluetta ja satamaan johtavan päätien pihapiirejä lukuun ottamatta). Vesisiipan esiintyminen oli laikuttaista ja keskittynyt muutamaan paikkaan. Venesatama ja sen läheinen ranta, sekä hiekkarannan ympärys ja niemen kärjen saunan ympärys keräsivät kartoitusöinä vesisiippoja ruokailemaan. Nämä rannat ovat kaikki suhteellisen suojaisia ja rauhallisia ja niissä puut tulevat rantaan asti. Vesisiippojen kannalta olisi tärkeää, että alueelle jäisi joitain suojaisia metsärantoja ja pienimuotoisia suojaisia lahtia. Alueen kaakkoinen metsäalue on viiksi/isoviiksisiippojen vuoksi alueen yksi tärkeimmistä lepakkoalueista. Viiksisiippoja/isoviiksisiippoja oli suhteellisen vähän ja suuri osa niistä oli keskittynyt alueen kaakkoisosan metsäalueelle. Samaisella metsäalueella havaittiin runsaasti myös pohjanlepakoita. Suuret muutokset tämän metsäalueen tiheyteen ja kokoon saattaa häiritä viiksisiippa/isoviiksisiippapopulaatioita alueella. Moottoritien läheisyydessä ei ole lepakoiden kannalta tärkeitä osa-alueita. Varsinaista tarvetta jatkotutkimuksille ei ole, mutta muutama rakennus (kesäteatteri, Enonlahden ja Makkaraselän välisen niemen sauna sekä venesataman lähellä olevat ulkorakennukset ja vintit) olisi hyvä tarkistaa talviaikaan löytyykö niistä talvehtimispaikkoja. 22

23 Kirjallisuus Bailey, W.J., Slightom, J.L. and Goodman, M Rejection of the flying primate hypothesis by phylogenic evidence from the e-globin gene. Science 256: Barratt, E.M., Deaville, R., Burland, T.M., Bruford, M.W., Jones, G., Racey, P.A. and Wayne, R.K DNA answers the call of pipistrelle bat species. Nature 387: Bates, P., Burnie, D., Cady, M., Elphick, J., Harrison, D., Norris, C.A., Parker, S., Pearch, M. and Woodward, J Mammal. Smithsonian Institution, Dorling Kindersley Ltd. Pp: 216. Gunnell, G. and Simmons, N Fossil evidence and the origin of bats. Journal of Mammalian Evolution 12: Jones, G. and Parijs, S.M Bimodal echolocation in pipistrelle bats: are cryptic species present? Proc. R. Soc. Lond. Ser.B. Biol Sci. 251: Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (Eds.) Suomen lajien uhanalaisuus Uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmä Ympäristöministeriö, Helsinki Salovaara, K Vaivaislepakko havaittu ensi kerran Suomessa. Luonnon Tutkija 105: 130. Schober, W. and Grimmberger, E The bats of Europe and North America. T.F.H. Publications. Pp: 240. Siivonen, Y Espoon eteläosien lepakkokartoitus Espoon Ympäristölautakunta pp: 38. Siivonen, Y Tampereen Särkijärven sillan lähiympäristön merkittävimmät lepakkoalueet kesällä Kartoitusraportti. Pp: 19. Siivonen, Y. and Wermundsen, T First record of the Pond bat in Finland. Eurobat Chat 10/15. UNEP/Eurobats secretariat, Germany. 23

24 Tuomisto, J. ja Paasonen, M.K. (toim.) 1988a. Metallit ja metalloidit. Farmakologia ja toksikologia. Medicina, Kuopio Tuomisto, J. ja Paasonen, M.K. (toim.) 1988b. Torjunta-aineet. Orgaaniset ympäristömyrkyt. Farmakologia ja toksikologia. Medicina, Kuopio Vihervaara, P. 2004a. Turun ja Kaarinan Natura alueiden lepakkokartoitus Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto Vihervaara, P. 2004b. Lepakoiden esiintymisen vaihtelu Saaristomerellä ja Varsinais-Suomen rannikolla. Turun kaupunki, Ympäristönsuojelutoimisto. Pp: 64. Wilf, P. and Labandeira, C.C Response of plant-insect associations to Paleocene-Eocene warming. Science 284: