Maatilayrittäjästä ikäihmisten palveluntuottajaksi

Maatilayrittäjästä ikäihmisten palveluntuottajaksi IRENE ROOS TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 40 Nurmijärvi 2009

Maatilayrittäjästä ikäihmisten palveluntuottajaksi Irene Roos TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita ISBN 978-951-788-408-2 ISSN 1797-1659 NURMIJÄRVI 2009

TTS PL 5 (Kiljavantie 6) 05201 RAJAMÄKI Tekijä(t) Irene Roos Julkaisusarja ja numero TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 Julkaisuaika (kk ja vuosi) Maaliskuu 2009 Toimeksiantaja Marjatta ja Eino Kollin säätiö Julkaisun nimi Maatilayrittäjästä ikäihmisten palveluntuottajaksi Tutkimuksen nimi Maatila palvelukotina Tiivistelmä Tutkimuksessa selvitettiin maatilarakennusten soveltuvuutta palvelukodiksi sekä tilojen ja varusteiden toimivuutta hoitopalvelujen tuottamisessa hoivayrittäjien kautta. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten maatalousyrittäjän työ on muuttunut maataloustyöstä ikäihmisten palveluntuottajaksi. Tutkimuksessa haastateltiin viittä hoivakotiyrittäjää, yhtä perhepäivähoitajaa ja yhtä kotityöpalveluyrittäjää. Raportissa esitellään heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan ikäihmisten hoivapalvelujen tuottajana. Kaikki kohteet olivat maatiloja, mutta maatilan määritelmä on tutkimuksessa laaja. Lähtökohtana oli, että tilalla oli aikaisemmin ollut maataloustuotantoa. Siitä oli myöhemmin luovuttu kokonaan tai osittain uuden yritystoiminnan alettua. Hoivakodeista kolme sijaitsi Itä-Suomessa, yksi on pääkaupunkiseudulla ja yksi Keski-Suomessa. Sijaintikuntien asukasmäärä vaihtelee 3 000 39 000 ja asukaspaikkojen 10 21. Perhepäivähoitajan ja kotityöpalveluyrittäjän toiminta oli pienimuotoista, ja molemmilla toiminta oli alkuvaiheessa. Molemmat olivat kouluttaneet itsensä uutta ammattia varten. Hoivayrityksen perustaja oli useimmiten nainen, jolla oli terveydenalan koulutusta. Kaikki hoivayritykset olivat perheyrityksiä. Hoivayrittäjyyden hyvänä puolena oli vaihteleva työaika, huono puoli oli ammatin sitovuus. Hoivayritysten kannattavuus oli selvästi parempi kuin perinteisen maatalouden. Kannattavuus on siitä kiinni, miten paljon yrittäjä pystyy itse tekemään. Yritykset eivät ostaneet paljon palveluja ja yrittäjät tekevät usein yövuorot ja viikonloppuvuorot itse. Kannattavuus oli myös kiinni asukkaiden määrästä. Hoivakodeista kaksi oli kunnostettuja rakennuksia, toinen oli entinen maatila ja toinen kunnan entinen rivitalo. Muut oli rakennettu alun perin hoivakodiksi. Hoivakodit olivat hyödyntäneet joitain maatilan rakennuksia, lähinnä niitä on käytetty varastona. Hoivakodin perustaminen vanhaan rakennukseen, kuten maatilan päärakennukseen, vaatii mittavia korjaustöitä. Siinä on vaikea toteuttaa muun muassa tarvittavia huone- ja hygieniatilojen vaatimuksia ja suosituksia. Myös palomääräyksien noudattaminen on hankalaa. Palveluja yritysten ei ole tarvinnut laajemmin markkinoida, sillä kuntien kautta on tullut riittävästi asukkaita. Yrittäjät näkivät kuntien kilpailuttamisen uhkana ja kyseenalaistivat sitä käytäntöä hoivaalalla. Avainsanat Maatila, ikäihmiset, palvelut, hoivamaatalous ISBN ISSN 978-951-788-408-2 1797-1659 Yksikkö TTS tutkimus, Asuminen ja palveluympäristö PL 5, 05201 Rajamäki puh (09) 2904 1200 Kieli Suomi Sivuja 54 Myynti TTS (Työtehoseura ry) PL 5, 05201 RAJAMÄKI puh (09) 2904 1200 www.tts.fi, www.ttskauppa.fi Hinta (vain verkkoversiona) TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 2

SISÄLTÖ ALKUSANAT... 5 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO... 8 1.1 Aiheeseen liittyviä tutkimuksia TTS tutkimuksessa... 8 1.2 Tutkimuksen tavoite... 9 2 TAUSTATIETOA... 10 2.1 Maatilan päärakennuksen ominaispiirteet... 10 2.2 Yrittäjyys maaseudulla... 10 2.3 Ikääntyvien asuminen ja palvelut... 11 2.3.1 Palveluasuminen... 11 2.4 Yrittäjän tarjoamaa hoivaa ja palveluja ikäihmisille... 13 2.4.1 Hoivayrittäjyys... 13 2.4.2 Laadukkaita palveluja... 13 2.4.3 Palvelutalojen paloturvallisuus... 14 2.4.4 Kunta hoivayrittäjän tärkein yhteistyökumppani... 14 2.4.5 Kotityöpalvelujen ostaminen ja tuottaminen... 14 2.5 Ikäihmisten perhehoitoa kehitellään... 15 2.6 Kunnan taloudellinen tuki hoiva- ja palvelualalle... 15 3 HOIVAMAATALOUS YRITYSMUOTONA... 17 3.1 Hoivamaatalous Suomessa... 17 3.2 Hoivamaatalous Euroopassa... 17 3.2.1 Norjalla pitkät perinteet hoivamaataloudessa... 17 3.2.2 Päivätoimintaa ikäihmisille maatilalla... 18 3.3 Dementikoiden päivähoito vanhassa maatilarakennuksessa Ruotsissa... 19 4 MENETELMÄ JA AINEISTO... 20 5 CASE-YRITYKSET... 21 5.1 Hoivakoti ikäihmisille pääkaupunkiseudulla... 22 5.1.1 Hoivakoti on koko perheen yritys... 22 5.1.2 Kunta asiakkaana... 23 5.1.3 Asukkaat yhä vanhempia... 23 5.1.4 Esteetön hoivakoti... 24 5.1.5 Hoivayrittäjyys on sitovaa... 26 5.2 Hoivakoti kehitysvammaisille Itä-Suomessa... 27 5.2.1 Alussa kaikki piti oppia... 27 5.2.2 Kunnan rivitalosta hoivakoti... 28 5.2.3 Asukkaat ovat lähiseudulta... 29 5.2.4 Kannattavuus parempi kuin perinteisen maatalouden... 29 5.2.5 Hoivayrittäjyys on sitovaa... 29 5.3 Hoivakoti Ylä-Savossa... 30 5.3.1 Maatilaemännästä hoivayrittäjäksi... 30 5.3.2 Kahden maatilaemännän haave toteutuu... 31 5.3.3 Useamman henkilön yhteistyritys on toimiva... 31 5.3.4 Yrityksen perustaminen vaatii useita lupia... 32 5.3.5 Asukkaiden heikkenevä toimintakunto on osattava arvioida... 32 5.3.6 Onko kilpailuttamisessa menty liian pitkälle?... 32 5.3.7 Ruoanlaitto, leipominen, siivous ja pyykinpesu hoidetaan itse... 32 5.3.8 Rakennuksen toimivuus hoivakotina... 33 5.3.9 Asukkaille virkistäytymistapahtumia... 35 TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 3

5.4 Maatilarakennuksesta hoivakoti Itä-Suomessa... 36 5.4.1 Maatilan päärakennuksesta hoivakoti... 36 5.4.2 Kannattavaa yritystoimintaa... 38 5.4.3 Hoivakodin asukkaat... 39 5.4.4 Hoivakotiyrittäjän rooli vaikea... 39 5.5 Palvelukoti ikäihmisille Keski-Suomessa... 40 5.5.1 Hoivayritys perustettiin ilman alan kokemusta... 40 5.5.2 Palvelukoti on perheyritys... 40 5.5.3 Kaksi kuntaa asiakkaana... 41 5.5.4 Toimivia ja käytännöllisiä ratkaisuja... 41 5.5.5 Asukkaat tulevat kunnan terveyskeskuksen kautta... 43 5.5.6 Hoivayrittäjyys on sitovaa, mutta antaa myös vapautta... 43 5.6 Perhepäivähoitoa Keski-Suomessa... 44 5.6.1 Ikäihmisten perhepäivähoitajaksi... 44 5.6.2 Perhepäivätyön arki... 44 5.7 Maatilan emäntä kotityöpalveluyrittäjänä Etelä- Suomessa... 45 5.7.1 Yritys perustettiin omilla säästöillä... 45 5.7.2 Asiakkaat ovat iäkkäitä naisia... 46 5.7.3 Palveluseteli yleistyy... 46 5.7.4 Enemmän vapaa-aikaa kotityöpalveluyrittäjänä... 46 6 JOHTOPÄÄTÖKSET... 48 LÄHTEET... 50 LIITE TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 4

ALKUSANAT Maaseudulla ikääntyvien osuus kasvaa ja samalla maaseudulla on meneillään voimakas rakennemuutos. Maatilojen määrä vähenee, yksiköiden koko kasvaa ja tuotanto keskittyy. Osa maatalousyrittäjistä luopuu maataloustuotannosta ja etsii muita ansaintamahdollisuuksia. Samanaikaisesti kunta- ja palvelurakenne uudistuu ja palvelujen ostaminen kolmannelta sektorilta sekä yksityisiltä yrityksiltä lisääntyy. Kasvava määrä ikäihmisiä tulee tarvitsemaan hoivapalveluja, mikä antaa hoivayrittäjyydelle ja hoivamaataloudelle uusia mahdollisuuksia. Tässä tutkimuksessa haastateltiin viittä hoivakotiyrittäjää, yhtä perhepäivähoitajaa ja yhtä kotityöpalveluyrittäjää. Raportissa esitellään yrittäjien näkemyksiä ja kokemuksia ikäihmisten hoivapalvelujen tuottajana. Tutkimuksen rahoitti Marjatta ja Eino Kollin Säätiö. Tutkimuksen vastaavana tutkijana toimi tutkija Irene Roos. Hankkeessa toimivat myös rakennusarkkitehti Jarmo Lehtinen kirjoittamalla osion Maatilan päärakennuksen ominaispiirteet ja tutkija Arja Rytkönen tekemällä haastatteluosuuden Palvelukoti ikäihmisille Ylä-Savossa. Raportin taittoi Elina Muuttomaa. TTS tutkimus kiittää rahoittajaa. Erityiset kiitokset myös hoivapalveluyrittäjille aktiivisesta osallistumista haastatteluihin. Nurmijärven Rajamäellä Tutkimusjohtaja Anna-Maija Tutkija Irene Roos TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 5

YHTEENVETO Hoivamaatalous on yritysmuoto, joka on käynnistynyt monessa Euroopan maassa. Hoivamaatalous tarkoittaa maatilan hyödyntämistä hoiva-, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Suomessa hoivamaatalous on uusi ilmiö. Ensimmäiset maatalouden hoivayritykset on perustettu 1980-luvun loppupuolella. Hoivayrittäjyys on uutta Suomessa ja ala on kasvanut nopeasti viime vuosina. Hoivayrittäjyydeksi kutsutaan sosiaali- ja terveysalan yritystoimintaa, jossa tarjotaan muun muassa hoivaa, huolenpitoa ja hoitotyötä eri väestö ja ikäryhmille. Hoivakoti on asumispalvelua, johon liittyy riittävä henkilöstömäärä huolehtimaan asukkaiden hoidon tarpeesta. Tutkimuksessa selvitettiin maatilarakennusten soveltuvuutta palvelukodiksi sekä tilojen ja varusteiden toimivuutta hoitopalvelujen tuottamisessa hoivayrittäjien kautta. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten maatalousyrittäjän työ on muuttunut maataloustyöstä ikäihmisten palveluntuottajaksi. Kunta on tähän asti ollut keskeinen julkisten hoivapalvelujen tuottaja ja rahoittaja. Tällä hetkellä kunnat ovat pakotettuja muun muassa taloudellisista syistä etsimään muita ratkaisuja kuntalaisten palvelujen toteuttamiseksi. Yksi keino palvelujen tuottamiseen ovat hoivayrityksiltä ostettavat palvelut. Yritystoimintaa ohjataan Suomessa lainsäädännöllä, jonka noudattamista valtion ja kuntien viranomaiset valvovat. Hoivayrittäjyyteen liittyy muuhun yritystoimintaan verrattuna paljon ohjausta ja valvontaa. Hoivayrityksiä ja niiden toimintaa ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö. Lainsäädännön lisäksi hoivayrityksiä ohjataan kuntatasolla poliittisilla päätöksillä. Valtio myös ohjaa kuntia esimerkiksi laatusuosituksilla. Niiden tarkoitus on tukea kuntia kehittämään ikäihmisten palveluita. Ne sisältävät muun muassa suosituksia koskien huone- ja hygieniatiloja. Lisäksi palomääräykset tuovat oman lisänsä rakennusten käyttömahdollisuuksiin sekä rakennus- ja korjauskustannuksiin. Kotityöpalveluala antaa hyvät mahdollisuudet maaseudun yrittäjyydelle, koska siinä on mahdollisuus päästä alkuun pienellä pääomalla. Siinä toimivalta yrittäjältä ei vaadita hoiva-alan koulutusta. Se tuottaa palveluja, joilla tuetaan ihmisten ja perheiden selviämistä omissa kodeissaan tai kodinomaisissa laitoksissa. Valtaosa yrittäjistä toimii yhden henkilön yrityksinä. Perhehoitoliitto on alkanut kehittää ikäihmisten perhehoitoa. Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestäminen hänen oman kotinsa ulkopuolella yksityiskodissa. Vanhusten perhehoito on sosiaalipalvelu, jota voi saada, kun ei selviydy ennä omassa kodissaan, mutta ei tarvitse laitoshoitoa. Tutkimuksessa haastateltiin viittä hoivakotiyrittäjää, yhtä perhepäivähoitajaa ja yhtä kotityöpalveluyrittäjää. Raportissa esitellään heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan ikäihmisten hoivapalvelujen tuottajana. Kaikki kohteet olivat maatiloja, mutta maatilan määritelmä on tutkimuksessa laaja. Lähtökohtana oli, että tilalla oli aikaisemmin ollut maataloustuotantoa. Siitä oli myöhemmin luovuttu kokonaan tai osittain uuden yritystoiminnan alettua. Kaikki tarjoisivat erilaisia hoivapalveluja ikäihmisille hoivakodista kotisiivoukseen. Haastateltava oli hoivakodin tai palveluyrityksen vastuuhenkilö. Haastateltavista kaikki paitsi yksi olivat naisia Hoivakodeista kolme sijaitsee Itä-Suomessa, yksi on pääkaupunkiseudulla ja yksi Keski- Suomessa. Kuntien asukasmäärä vaihtelee 3 000 39 000 ja paikkoja oli 10 21.Viidestä haastatellusta hoivakotiyrittäjästä neljällä oli terveydenalan koulutus. Työntekijöiden määrä hoivakodeissa vaihteli viidestä kolmeentoista. Perhepäivähoitajan ja kotityöpalveluyrittäjän toiminta oli pienimuotoista. Molemmilla toiminta oli alkuvaiheessa. Molemmat olivat kouluttaneet itsensä uutta ammattia varten. Kaikille hoivakodeille TE-keskus oli myöntänyt lainan perustamisvaiheessa, rahoitusta koneisiin ja laiteisiin sekä avustusta liittyen maatalouden sivuelinkeinoon. Rahoitusta oli saatu myös Finnverasta ja EU:lta. Hoivayrityksen perustaja oli useimmiten nainen, jolla oli terveydenalan koulutusta. Kaikki hoivayritykset olivat perheyrityksiä. Moni perhejäsenistä oli jollakin tavalla mukana hoivakodin yritystoiminnassa. Hoivayrittäjyyden hyvänä puolena oli vaihteleva työaika, huono puoli oli ammatin sitovuus. Hoivayrittäjyyttä voi jopa kutsua elämäntavaksi. TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 6

Hoivayritysten kannattavuus oli selvästi parempi kuin perinteisen maatalouden. Kannattavuus on siitä kiinni, miten paljon yrittäjä pystyy itse tekemään. Yritykset eivät ostaneet paljon palveluja ja yrittäjät tekevät usein yövuorot ja viikonloppuvuorot itse. Kannattavuus oli myös kiinni asukkaiden määrästä. Ikäihmiset asuvat kotona mahdollisimman kauan, ja he ovat entistä huonokuntoisempia tullessaan hoivakotiin. Yleisemmät vaivat ovat muistamattomuus ja liikkumisen vajavuudet. Hoitosuhteiden pituus on keskimäärin 3 4 vuotta. Hoivakodeista kaksi oli kunnostettuja rakennuksia, toinen oli entinen maatila ja toinen kunnan entinen rivitalo. Muut oli rakennettu alun perin hoivakodiksi. Rakennuksen koko vaihteli 230 neliömetristä 599 neliömetriin. Hoivakodit olivat hyödyntäneet joitain maatilan rakennuksia, lähinnä varastointiin. Hoivakodin perustaminen vanhassa rakennuksessa, kuten maatilan päärakennuksessa, vaatii mittavia korjaustöitä. Siinä on vaikea toteuttaa muun muassa tarvittavia huone- ja hygieniatilojen vaatimuksia ja suosituksia. Myös palomääräyksien noudattaminen on hankalaa. Sisustus hoivakodeissa oli kodinomaista. Huoneisiinsa asukkaat ovat voineet tuoda omia huonekaluja, muistoesineitä ja valokuvia. Keittiössä ja pesutiloissa oli kotitalouksille tarkoitettuja kotitalouskoneita. Joissaan hoivakotiyrityksissä koneet oli vaihdettu laitosmalleihin. Palveluja yritysten ei ole tarvinnut laajemmin markkinoida, sillä kuntien kautta on tullut riittävästi asukkaita. Yrittäjät näkivät kuntien kilpailuttaminen uhkana ja kyseenalaistivat hoivaalan kilpailuttaminen. Pienissä kunnissa kilpailuttaminen ei aina toteudu, koska kilpailevaa palvelutarjontaa ei ole. Tulevaisuudessa maatilayrittäjyys ikäihmisten palveluntuottajana voidaan kehittää ja tehostaa seuraavasti: Hoivayritykset toimivat usein yksin ilman yhteistyötä muiden palveluyritysten kanssa. Olisi tärkeä kehittää yhteistyömuotoja muiden elinkeinojen kanssa: esimerkiksi maaseutumatkailuyrityksen ja hoivaklusteriin kuuluvien yritysten verkottuminen voi tuoda helpotusta työvoiman saantiin ja henkilöresurssien tehokkaampaan käyttöön. Tämä vaikuttaa samalla myös kannattavuuteen Pienissä hoivayrityksissä teknologian hyödyntäminen on vähäistä. Teknologian käyttöä hoiva- ja palvelutyössä tulisikin selvittää. Teknologian avulla voisi parantaa toiminaan laatua, keventää työtä ja vapauttaa henkilökunnan aikaa varsinaiseen hoivatyöhön. Norjassa niin sanottu hoivamaatalous on toiminut pitkään. Siellä on hyviä kokemuksia dementikoiden päivätoiminasta maatilan yhteydessä. Toiminta on osoittanut, että maatalous voi tarjota erilaista toimintaa dementikoille. Suomessa olisi ajankohtaista hyödyntää näitä kokemuksia ja kehittää pilottiprojekteja parantamaan dementikoiden tilannetta ja samalla kehittää hoivamaataloutta. Perhepäivähoito on toinen mahdollisuus, johon maatilarakennus soveltuu ilman suurempaa kunnostusta. Perhepäivähoidon laajentuminen ja kehittyminen vaati tiedottamista. Se vaatii myös yhteistyötä alueen omaisjärjestöjen kanssa, kunnan resursseja sekä perhepäivähoitajia. Hoitajan palkka- ja lomaetuja on myös kehitettävä. Väestön ikääntyminen voi tarjota työpaikkoja maatilojen yhteydessä toimiville kotityöpalveluyrittäjille. Yrittäjillä on mahdollisuuksia erikoistua ja tarjoaa erilaisia palveluja ikäihmisille ja kunnalle. Niitä voivat olla asumis-, ateria- ja siivouspalvelut. Kunnalla on palveluiden tuotannossa monta eri roolia; rahoittaja, tuottaja, ostaja ja valvoja. Kunnan tulisi suunnitella toimintaa yhteistyössä hoiva- ja palveluntuottajien kanssa. Silloin muun muassa ilmenisi, mitä palveluja kunnassa tarvitaan ja mitä kunta itse tuottaa. Hoivayrittäjät tarvitsevat myös pitkät ja varmat sopimukset kunnan kanssa. TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 7

1 JOHDANTO Sekä maatiloilla että maaseudulla eletään voimakasta muutosten aikaa. Maatalouden kannattavuuden heikentyminen ohjaa voimakkaasti laajentamaan tuotantoa ja hakemaan kannattavuutta yksikkökoon kasvattamisen kautta tai monipuolistamaan yritystoimintaa ja etsimään tuloja myös maatalouden ulkopuolelta. Harvaan asuttu maaseutu asettaa rajoituksia yritystoiminnan luonteelle. Toisaalta maaseutumaisema, hiljaisuus ja puhdas luonto ovat erinomaisia valtteja esimerkiksi hoivapalvelu- tai maaseutumatkailuyritystoiminnalle. Suomessa maaseutukunnat jaetaan kolmeen tyyppiin: kaupunkien läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun sekä harvaan asuttuun maaseutuun. Kaupunkien läheinen maaseutu Näillä alueilla on parhaat kehittymisedellytykset. Asukkailla on mahdollisuus käydä työssä lähikaupungeissa. Maatalousyrittäjillä ja muilla yrittäjillä on monipuoliset lähimarkkinat. Monet lapsiperheet ovat muuttaneet näille alueille. Ydinmaaseutu Alue on vahvaa alkutuotantoaluetta. Maatalouden rakennemuutos vaikuttaa voimakkaimmin ydinmaaseudun kuntien elinkeinorakenteeseen. Ydinmaaseudun läheisyydessä on useita keskisuuria keskuksia. Ydinmaaseudun kunnat sijoittuvat pääosin Etelä- ja Länsi Suomeen. Harvaan asuttu maaseutu Tämän alueen uhkana on huonon kehityksen kierre: nuoret muuttavat pois, palvelut kaikkoavat ja maatalous vähenee. Uudet työpaikat eivät riitä korvamaan perinteisten työpaikkojen poistumaa ja vanhusväestön määrä lisääntyy. Valtaosa harvaan asutun maaseudun kunnista sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa. Vuosina 1995 2005 yli 64-vuotiaiden osuus on kasvanut koko väestössä, joten ikääntyminen on koko Suomea koskeva ilmiö. Voimakkainta ikääntyminen on ollut harvaan asutulla maaseudulla, jossa vuonna 2005 yli 64-vuotiaita oli yli 22 prosenttia koko väestöstä. Vastaava luku koko Suomessa oli 15 prosenttia. (Tilastokeskus 2007) Yhteiskunnan suuret muutokset, kuten väestön ikääntyminen ja kuntarakenteen muutos synnyttävät kysyntää terveys- ja hoivapalveluja tarjoaville yrityksille. Suomen perustuslain mukaan kansalaisille tulee turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta ei välttämättä tuottamaan niitä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008). Siihen, miten ikäihmisiä hoidetaan, vaikuttaa myös kunnan koko ja kaupunkimaisuusaste. Suurissa ja kaupunkimaisissa kunnissa ikäihmisiä hoidetaan keskimääräistä enemmän terveyskeskusten vuodeosastoilla. Palveluasuminen ja vanhainkotihoito ovat yleisempää taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa. Pienissä ja maaseutumaisissa kunnissa ikäihmiset ovat enemmän kotihoidossa (Stakes 2007a). Hoivamaatalous on yritysmuoto, joka on käynnistynyt monessa Euroopan maassa. Se tarkoittaa maatilan hyödyntämistä hoiva-, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen hankkeessa Maatilat maaseudun palvelutoiminnassa tarkastellaan hoivayrittäjyyden liiketoiminnallisia lähtökohtia ja reunaehtoja. MTK:n ja Maa- ja kotitalousnaisten keskuksen Menestyvää hyvinvointipalveluyrittäjyyttä maatiloille -hanke selvittää maatalousyrittäjien taustoja, halukkuutta, motiiveja, asenteita ja odotuksia hoivayrittäjyyttä kohtaan sekä järjestää teemailtoja hyvinvointialan yrittäjyydestä. (Lilja ym. 2008) 1.1 Aiheeseen liittyviä tutkimuksia TTS tutkimuksessa TTS:n tutkimuksessa Maatila-asunnon toimivuus selvitettiin muun muassa erityyppisten maatila-asuntojen toimivuutta sekä arvioitiin maatilarakennusten suunnitteluohjeita. Tutkimuksessa todettiin, että tilojen tulisi olla joustavia, jotta ne mukautuisivat helposti mahdollisiin elinkeinorakenteen muutoksiin. Tutkimuksessa tuli esille tarve selvittää, millaisia mahdollisuuksia olisi hoitaa ikäihmisiä maaseudulla sekä millaisia rakennuksia ja tiloja maatilalla tulisi olla, jos siellä voi toteuttaa vanhusten ja vammaisten hoitokotitoimintaa. (Pehkonen 2000) TTS:n tutkimuksissa on myös tullut esille, että palvelujen puute ja pitkät etäisyydet johtavat siihen, että ikäihmiset joutuvat muuttamaan kunnan keskustaan, vaikka he haluaisivat asua kotiympäristössään. Samoin on tullut selville, että kaikki asunnot eivät sovellu ikäihmisille, ei- TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 8

vät edes ikäihmisille tarpeellisin muutoksin varustetut. Viimeistään kunnon heikentyessä on ryhdyttävä etsimään vaihtoehtoista asumistapaa. Kaikki ikäihmiset eivät halua muuttaa kunnan keskustaan eikä kaikilla kunnilla ole tarjottavana vapaita asuntoja niitä tarvitseville. Lähellä sijaitseva pienpalvelukoti voisi tässä tilanteessa olla hyvä vaihtoehto. (Kivilehto ym. 2005) TTS:n aiemmassa Vanha maatalousrakennus uudessa käytössä -tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka maatilan rakennuksia voidaan käyttää uusiin käyttötarkoituksiin. Selvityksessä kuitenkaan ei tarkasteltu rakennusten muuttamista palvelukodeiksi. (Miekkala ja Kirkkari 2006) TTS tutkimuksessa on ollut MOPAKE-hanke, jossa kehitettiin kotitalouksille tarjottavien palvelujen tuotteistamis- ja markkinointikonsepti. Niitä olivat muun muassa kuljetus-, ruoka-, siivous-, korjaus- ja turvallisuuspalvelut. (Reisbacka 2007) 1.2 Tutkimuksen tavoite Ikäihmisten asumismuotoihin tarvitaan lisää vaihtoehtoja. Erityisesti tämä koskee maaseutua, jossa ikääntyvien osuus kasvaa nopeammin kuin muualla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maatilarakennusten soveltuvuutta palvelukodiksi sekä tilojen ja varusteiden toimivuutta hoitopalvelujen tuottamisessa hoivayrittäjien kautta. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten maatalousyrittäjän työ on muuttunut maataloustyöstä ikäihmisten palveluntuottajaksi. TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 9

2 TAUSTATIETOA 2.1 Maatilan päärakennuksen ominaispiirteet Ensimmäisiä maatilan päärakennusten tyyppipiirustuksia laadittiin jo 1800-luvun loppupuolella muun muassa Suomen Talousseurassa. 1940-luvulla syntyivät maaseudun ensimmäiset valmistalotyypit, kun taas 1950-luvulla astui kuvaan yhä enenevässä määrin yksilöllinen suunnittelu, mutta rakennusmateriaalina käytettiin edelleen puuta. Teolliset materiaalit alkoivat vallata tilaa pientalorakentamisessa 1960-luvulla. 1970-luvulla siirryttiin lähes kokonaan yksilölliseen suunnitteluun, mutta toteutuksen osalta oltiin omatoimisia. Nyt 2000-luvulla ollaan siirtymässä pois omatoimirakentamisesta ja valinta kohdistuu yhä useammin valmistalotyyppeihin ja elementtirakentamiseen. (Toivari & Herranen 1996) Maatilan päärakennukset ovat aina erottuneet muusta pienasuinrakennuskannasta. Jo pidemmän aikaa niiden kopioita on ilmestynyt myös kaupunkien ja kuntien taajamiin. Niiden lämmin ja muotorikas ilme miellyttää silmää. Vanhat päärakennukset ovat saaneet muotonsa yksinkertaisuudesta, sahatavaran sallimista mitoista ja luonnon väreistä. Asuinrakennuksen on pitänyt aina tulla esiin muodoillaan ja koollaan muiden pihapiirin rakennusten joukosta. (Toivari & Herranen 1996) Maatilalla asuinrakennus toimii asuntona, mutta usein myös sosiaalisena kokoontumistilana, huoltotilana sekä maatilayritykseen liittyvänä työtilana. Näitä toimintoja tukee kaksi sisäänkäyntiä. Pääsisäänkäynti on tavallisesti varustettu umpinaisella lasikuistilla, kun taas arkisisäänkäyntinä on tavallisesti avokuisti. Se on sijoitettu palvelemaan oman väen arkisia toimintoja. Arkisisäänkäynnin yhteyteen on tavallisesti sijoitettu työvaatteiden vaihto-, huolto- ja säilytystilat sekä usein myös tilan kirjallisia töitä palveleva tilatoimisto. Näihin tiloihin liittyy asuinrakennuksen saunaosasto ja kodinhoitohuone. (Toivari & Herranen 1996) Keittiö on maatilan asuinrakennuksen sydän. Se on perheen kokoontumispaikka, pienten lasten leikkipaikka, ruoanlaitto- ja ruokailupaikka. Siellä käsitellään myös tilalta ja luonnosta saatavat elintarvikkeet. Osa näistä toiminnoista on voitu sijoittaa apukeittiöön. Maatilalla apukeittiö vastaa kaupunkiasuntojen kodinhoitohuonetta. Se kuvaa paremmin niitä moninaisia kodin toimintoja, joita tässä tilassa maatilalla tehdään: leivotaan, säilötään sekä hoidetaan kodin vaatehuoltoa. Kylmäsäilytystilat liittyvät tavallisesti apukeittiön toimintoihin. Niiden tilantarve vaihtelee paljon sen mukaan, miten omavaraisia tilalla ollaan. Riista, kala ja omien lihaeläinten tuotteet sekä kotipuutarhan tuotteet lisäävät kylmäsäilytystilojen tarvetta, varsinkin pakastustilaa. (Toivari & Herranen 1996) 2.2 Yrittäjyys maaseudulla Noin kolmannes Suomen yrityksistä sijaitsee maaseudulla. Maaseutuyritysten* määrä on kasvanut 2000-luvulla ja niiden määrä voi nousta 85 000-86 000, jos lasketaan mukaan monialaisten maatilojen muu yritystoiminta (Tilastokeskus 2007). [*Maaseutuyritys on yksitoimipaikkainen yritys, jonka liikevaihto on yli 8 400 euroa, mutta joka työllistää alle 20 henkeä. Yritys tulee sijaita postinumeroalueella, jonka väestötiheys on alle 50 henkilöä neliökilometriä kohden. (Tilastokeskus 2007)] Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) tilastojen mukaan Suomessa toimi vuonna 2004 lähes 70 000 maaseudun pienyritystä, jotka työllistivät noin 111 000 suomalaista. Vuodesta 2000 vuoteen 2004 maaseutuyritysten henkilöstön määrä lisääntyi 7 8 prosenttia. (Tilastokeskus 2007) Maaseudun pienyrityksistä lähemmäksi 60 prosenttia toimii palvelualoilla, joista noin 17 prosenttia on kaupan alalla (Tilastokeskus 2007). Maaseudun perinteisessä yritystoiminnassa, maatilataloudessa, oli vuonna 2006 lähemmäksi 70 000 toimivaa maatilaa. Tilastokeskuksen mukaan tämä tarkoittaa, että maatilojen määrä on puolittunut vuodesta 1990. Passiivisia maatiloja oli lähes 80 000 ja Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan aktiivisten tilojen määrä tulee vähenemään vielä lähivuosina. Samalla kuin maatilojen määrä on vähentynyt ja tilakoot kasvanee, tilojen tuotanto on monipuolistunut. Maatiloille on tullut muuta yritystoimintaa perinteiseen maatalouden rinnalle. Vuonna 2005 Suomessa oli maa- ja metsäministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken mukaan noin TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 10

kolmanneksella monialaisista maatiloista alkutuotannon rinnalla muuta yritystoimintaa. Maatilat tuottavat lähinnä koneurakointia ja kuljetuspalveluja. (www.tike.fi) Tilastokeskuksen (2007) selvityksen mukaan yrittäjyyden kehittämiseen maaseudulla uskotaan vahvasti. Syrjäinen sijainti ei ole menestyksen hidaste, vaan menestyksen takana ovat yrittäjien osaaminen, laadukas palvelu ja laajat markkinat. Vuonna 1997 maaseudun yrittäjistä naisia oli 35 prosenttia. Naisten yrittäjyys on keskittynyt yhä enemmän palveluiden toimialalle. Koulutus- ja sosiaalipalvelut sekä terveyspalvelut ovat perinteisiä naisten toimialoja myös palkkatyössä, ja naisten yrittäjyys näillä aloilla on lisääntynyt. (Asikainen & Komulainen, 2004 ) 2.3 Ikääntyvien asuminen ja palvelut Ikäihmisten asumisen tutkiminen on yhteiskuntapoliittisesti ajankohtaista. Hallitusohjelman (2008) tavoitteena on ikääntyneen väestön kotihoidon vahvistaminen ja sitä tukevien palveluiden kehittäminen. Ikääntyneille on mahdollisuuksia saada palveluja kotiin, ja heille tarjotaan asumispalveluja. Kun ikäihminen ei enää pärjää omassa kodissaan, kunta vastaa pääosin sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Heikot asuinolot edistävät helposti pitkäaikaiseen tai pysyvän laitoshoitoon joutumista. Maaseudun hajausutusalueilla lisäksi palvelujen saannin vaikeus tuottaa ongelmia. Kun ikäihminen ei enää tule toimeen yksin, hänellä on vaihtoehtona palveluasuminen tai laitoshoito. 2.3.1 Palveluasuminen Hoiva- ja palveluala on niin uusi alue, että alueen käsitteet eivät vielä ole vakiintuneita. Samoja termejä käytetään eri asioista. Varsinaista virallista palveluasumisen määritelmä ei ole ja kunnissa käsitteen käyttö on erittäin kirjavaa. Sitä voi käyttää erilaisista asumismuodoista. Se voi olla esimerkiksi vuokratalo ikäihmisille ilman palveluja. Vuonna 2007 julkaistu sosiaalihuollon sanasto pyrkii yhtenäistämään ja selkiyttämään sosiaalihuollon palveluista käytettäviä termejä ja palvelujen kuvauksia. Sen mukaan palveluasuminen on asumismuoto, johon kuuluu palveluntuottajan järjestämän asunnon lisäksi jokapäiväiseen selviytymiseen liittyviä sosiaalipalveluja. Palveluasumista voi asiakkaalle tarjota joko kunta tai yksityinen taho. Tehostettu palveluasuminen on sosiaalihuollon sanaston mukaan palveluasumista, johon liittyviä palveluja on saatavissa kaikkina vuorokauden aikoina. Raportissa Palveluasuntoja ikäihmisille ehdotetaan, että kun tehostettua palveluasumista tarvitaan nykyistä enemmän, olisi mahdollista ottaa käyttöön hoivakodin käsite. Hoivakoti voisi tarkoittaa samaa, mitä nyt ymmärretään tehostetutulla palveluasumisella. (Andersson 2007) Tässä raportissa hoivakoti tarkoittaa samaa, mitä ymmärretään tehostetulla palveluasumisella. Hoivakoti on asumispalvelua, johon liittyy riittävä henkilöstömäärä huolehtimaan asukkaiden hoidon tarpeesta. Kunta on tähän asti ollut keskeinen julkisten hoivapalvelujen tuottaja ja rahoittaja. Tällä hetkellä kunnat ovat pakotettuja muun muassa taloudellisista syistä etsimään muita ratkaisuja kuntalaisten palvelujen toteuttamiseksi. Yksi keino palvelujen tuottamiseen ovat hoivayrityksiltä ostettavat palvelut. Esimerkiksi vuonna 2007 yksityiset palveluntuottajat hoitivat 57 prosenttia tehostetun palveluasumisen asiakkaista ja 13 prosenttia vanhainkodin asiakkaista. (Stakes 2008a) Hoivapalveluja ovat sellaiset palvelut, jotka helpottavat yksilön selviytymistä jokapäiväisessä elämässä (Salo 1998). Salon mukaan hoivapalvelut ovat osa sosiaali- ja terveyspalveluja. Hänen mukaansa nämä palvelut perustuvat vuorovaikutukseen ja niihin kuuluvat hyvinvointia parantavat palvelut ja hoito, kodinhoito, asumispalvelut ja avustava hoito sekä sosiaalis-henkinen tuki. TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 11

14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 Yksityinen palvelu Kunta 2 000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Kuva 1. Ikäihmisten tehostettu palveluasuminen 2001 2007 (Lähde: Stakes 2008a). Yleinen suuntaus on ollut 2000-luvulla että ikäihmisten tehostettu palveluasuminen on kasvanut. Yksityiset palveluntuottajat hoitavat suurin osan tehostettuun palveluasumisesta (kuva 1). 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Vanhainko Tehoste u palveluasuminen Ikääntyvien tavallinen palveluasuminen Kuva 2. Ikääntyneiden sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelujen asiakkaat (Lähde: Stakes 2008b). Ikääntyneiden palveluasuminen on kasvanut 2000-luvulla. Varsinkin tehostettu palveluasuminen on lisääntynyt enemmän kuin tavallinen palveluasuminen. Toinen suuntaus on ollut, että vanhainkotien asukkaiden määrä vähenee (kuva 2). TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 12

2.4 Yrittäjän tarjoamaa hoivaa ja palveluja ikäihmisille 2.4.1 Hoivayrittäjyys Hoivayrittäjyys on uutta Suomessa. Ala on kasvanut Suomessa nopeasti viime vuosina, mutta sitä on tutkittu vähän. Syynä on, että hoivayritysten määrä on kasvanut vasta viime aikoina, se on hajanainen sekä sillä on heikko arvostus muihin yritysmuotoihin verrattuna. Alan yrittäjäjärjestö Sosiaali- ja terveysalan yrittäjät ry on perustettu vasta vuonna 1995 (Rissanen & Sinkkonen 2004). Hoivayrittäjyydeksi kutsutaan sosiaali- ja terveysalan yritystoimintaa, jossa tarjotaan muun muassa hoivaa, huolenpitoa ja hoitotyötä eri väestö- ja ikäryhmille. Hoivayrittäjä on vastuullinen yrityksestään. Hänellä on vaadittava ammattitaito ja kokemus sekä riittävä osaaminen yrityksen talouden hallinnassa ja suunnittelussa. Hoivayrittäjä on palveluyrittäjä, jossa suurimat kulut kohdentuvat henkilöstökuluihin. (Kurppa 2008) Yksityinen sosiaali- ja terveysala on valvonnan alaista toimintaa. Ennen hoivayrityksen perustamista pitää selvittää minkälaista lupa- ja ilmoitusmenettelyä vaaditaan. Tiedot saa oman alueen läänihallituksesta sekä omasta kunnasta. Hoivayrityksen sijaintikunnan rooli on erityisen tärkeä, kun perustaa ympärivuorokautisia asumispalveluja tuottava hoivayritystä. Yritystoimintaa ohjataan Suomessa lainsäädännöllä, jonka noudattamista valtion ja kuntien viranomaiset valvovat. Hoivayrittäjyyteen liittyy muuhun yritystoimintaan verrattuna poikkeavaa ohjausta ja valvontaa. Hoivayrityksiä ja niiden toimintaa ohjaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö. Suomen perustuslain (19. ) mukaan kaikille kansalaisille tulee turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Lainsäädäntö velvoittaa ja valtuuttaa kunnat järjestämään palvelut, mutta ei välttämättä tuottamaan niitä. Hoivayrittäjyyden kannalta tärkeitä lakeja ovat laki yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) ja laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (817/2000). (Rissanen & Sinkkonen 2004) 2.4.2 Laadukkaita palveluja Valtio ohjaa kuntia esimerkiksi laatusuosituksilla. Niiden tarkoitus on tukea kuntia kehittämään ikäihmisten palveluita paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien yhteistyössä kolmannen sektorin, yksityisten palveluntuottajien sekä asiakkaiden, omaisten ja muiden kuntalaisten kanssa. Ensimmäinen laatusuositus tehtiin vuonna 2001. Vuonna 2008 sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat antaneet uuden ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevan laatusuosituksen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008). Edellä mainittu suositus sisältää strategisia linjauksia laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi kolmella osa-alueella: (1) hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja palvelurakenteen kehittäminen, (2) henkilöstön määrä, osaaminen ja johtaminen, (3) asumis- ja hoitoympäristöt. Asumis- ja hoitoympäristöä koskevien suositusten tavoitteena ovat esteettömät, turvalliset ja viihtyisät asumis- ja hoitoympäristöt, joihin päästään muun muassa seuraavilla toimenpiteillä: Asukkaiden huoneet, käytävät, yhteistilat sekä piha-alueet ovat esteettömiä ja turvallisia. Jokaisella asukkaalla on oma huone ja siihen liittyvä hygieniatila. Uusissa pitkäaikaishoivakodeissa rakennetaan vain tilavia yhden hengen huoneita. Vanhoja tiloja peruskorjattaessa tavoitteena on yhden hengen huoneiden määrän lisääminen. Ympäristö on dementiaoireisen ihmisen huomioonottava. Tilojen mitoitus on riittävä ottaen myös huomioon hoitohenkilökunta. Asukkaiden ulkoilumahdollisuudet lisääntyvät. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt uuden hoivapalvelumuodon kehittämisen yhteistyössä Stakesin, kuntien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Pitkäaikainen hoiva on järjestettävä ikäihmisten omien toiveiden mukaisesti kotona tai kodinomaisessa ympäristössä. Sellainen voi olla esimerkiksi tehostettu palveluasuminen. Dementiaoireisten ihmisten palvelujärjes- TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 13

telmä on kehitettävä niin, että pääpaino on kotona asumista mahdollistavissa ja tukevissa palveluissa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) Kunnat voivat ohjata hoivakotien rakentamista ja tilojen suunnittelua. Esimerkiksi Espoon kaupunki on laatinut oppaan, joka käsittelee muun muassa hoivakotien perusvaatimuksia. Sen tarkoitus on antaa ohjeita ikäihmisten palveluntuotantoa suunnitteleville tahoille sekä yksityisille palvelujen tuottajille. (Espoon kaupunki 2004) 2.4.3 Palvelutalojen paloturvallisuus Vuodenvaihteen 1999 2000 ympärillä sattui Suomessa ikäihmisten palvelutaloissa ja vastaavissa monta tulipaloja ja palonalkua, jotka paljastivat rakennuksissa huomattavia paloriskejä. Suurin osa asukkaista saattaa olla liikuntarajoitteisia, jolloin he eivät kykene omatoimiseen pelastautumiseen rakennuksesta tulipalon sattuessa. Sosiaali- ja terveysviranomaisten ja pelastusviranomaisten yhteistyö ikäihmisten asumis- ja palvelumuotojen kehittämisessä on ollut sekä valtakunnallisesti että paikallisesti vähäistä tai se on puuttunut kokonaan. Tämä on osaltaan johtanut siihen, että paloturvallisuus on jäänyt liian vähälle huomiolle. Asukkaiden heikentynyttä toimintakykyä ei ole otettu huomioon, kun on asetettu paloturvallisuusvaatimuksia ikäihmisille tarkoitetuille rakennuksille ja niissä harjoitettavalle toiminnalle. Tämä järjestelmällinen virhe on keskeisin syy vanhusväestön muita selvästi huonompaan paloturvallisuuteen. Hoiva- ja palvelurakennusten suunnittelun yhteydessä on laadittava Suomen rakentamismääräyskokoelman mukainen turvallisuusselvitys, joka sisältää myös rakennuksen asukkaiden ja käyttäjien liikuntakykyyn perustuvan poistumislaskelman (Onnettomuustutkintakeskus 1999). Palotarkastusten tarkoituksena on ehkäistä ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle tulipaloista tai muista onnettomuuksista aiheutuvaa vaaraa. Tarkastuksessa on valvottava, että rakennus tai rakennelma, sen ympäristö ja muut olosuhteet tarkastuskohteessa ovat turvalliset sekä kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun säädöksissä ja määräyksissä vaaditulla tavalla. Palotarkastuksessa annetaan tarvittaessa tulipalojen ja muiden onnettomuuksien torjuntaa koskevaa neuvontaa. Lääninhallitus seuraa tarkastustoimintaa ja valvoo, että ne tulevat toimitetuiksi lain edellyttämällä tavalla. 2.4.4 Kunta hoivayrittäjän tärkein yhteistyökumppani Kunnat voivat järjestää hoivapalvelut itsenäisesti omana toimintana tai ostamalla palveluita muilta kunnilta, kolmannelta sektorilta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Hoivayritysten ja kuntien välinen yhteistyö sekä keskinäinen luottamus ovat erittäin tärkeitä hoivayritysten menestystekijöitä. Lainsäädännön lisäksi hoivayrityksiä ohjataan kuntatasolla poliittisilla päätöksillä, kuten vanhuspoliittisilla strategioilla. Niillä on myös tarkoitus ohjata kuntien suhdetta hoivayrityksiin. (Kuntaliitto 2006) Hoivayrityksen perustaminen on pitkä ja monivaiheinen prosessi, jossa on paljon huomioon otettavia asioita. Hoivayritystä perustaessa, kuten myös toiminnan ohjauksessa ja valvonnassa julkinen sektori eli kunnat ja lääninhallitukset ovat keskeisessä asemassa. (Rissanen & Sinkkonen 2004) Yksityistä sosiaali- ja terveytysalan liiketoimintaa ei voida aloittaa ilman asianmukaisia ilmoituksia tai lupia sekä niihin liittyviä viranomaisten lausuntoja ja tarkastuskertomuksia. Yrityksen perustamisvaiheessa on syytä tarkistaa ilmoitus- ja lupamenettely oman alueen lääninhallituksesta ja omasta kunnasta. (Kurppa 2008) 2.4.5 Kotityöpalvelujen ostaminen ja tuottaminen Kuntien ja kaupunkien resurssit eivät enää riitä tarjoamaan riittävästi palveluja kasvavalle vanhusväestölle. Kotityöpalveluala antaa hyvät mahdollisuudet yrittäjyydelle, koska siinä on mahdollisuus päästä alkuun pienellä pääomalla. Siinä toimivalta yrittäjältä ei vaadita hoiva-alan koulutusta. Eri oppiaitoksissa tarjotaan kotityöpalveluyrittäjän koulutusta. Kotityöpalvelut voidaan jaotella neljään kategoriaan: henkilöön kohdistuva hoitotyö (esimerkiksi peseminen, pukeminen), kodinhoito (esimerkiksi siivous ja pyykinpesu), satunnaiset TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 14

työt (puutarhanhoito) ja sosiaalinen tuki (seurustelu). Nämä osa-alueet huomioon ottaen on selvää, että kotityöpalvelualalla työskenteleviltä vaaditaan erilaisia ja -tasoisia tietoja ja taitoja. Siksi työ soveltuu monenlaisista koulutus-, kokemus- ja työtaustoista tuleville ihmisille. (Härkki, Kauppinen & Raijas 2000) Varjosen ym. (2005) mukaan kotityö muuttuu palveluksi, kun kotityön tuottaa joku muu kuin kotitalous itse. Kotityöpalveluyrittäjä tarjoaa kotisiivousta, vanhushoivaa, huolto-, korjausja kunnossapitoa, piha- ja puutarhatyötä sekä ostos- ja asiointipalveluja ja muita ihmisen ja kodin palveluja, joissa ei tarvita terveydenhuoltoalan ammattikoulutusta. Se tuottaa palveluja, joilla tuetaan ihmisten ja perheiden selviämistä omissa kodeissaan tai kodinomaisissa laitoksissa. Valtaosa yrittäjistä toimii yhden henkilön yrityksinä. Asiakkaina ovat useimmiten työssäkäyvät lapsiperheet tai ikäihmiset. Yrittäjä työskentelee yleensä asiakkaiden kotona. Kotityöpalveluja tarjoavat kunnat, kolmas sektori sekä yksityisyrittäjät. Julkisen sektorin palvelujen määrä on laskenut 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Myös kotipalveluiden tuotanto on pudonnut kolmannekseen. Ikäihmisten osuus palvelunkäyttäjinä on noussut ja lapsiperheiden puolestaan laskenut. (Kanniainen 2002) Kotityöpalvelujen ostaminen ja tuottaminen on Suomessa kasvussa. Vuonna 2005 sen alan yrityksiä oli Suomessa 798, mikä on lähes kaksinkertainen määrä vuoteen 2000 verrattuna. Myös siivousyritysten kasvu on ollut suuri. Vuonna 2005 Suomessa oli 3 285 siivousyritystä, kun se vuonna 2000 oli 2 662. (Tilastokeskus 2007) 2.5 Ikäihmisten perhehoitoa kehitellään Perhehoito tunnetaan lasten ja nuorten hoitomuotona, ja suurin osa perhehoitoon sijoitetuista onkin lapsia. Vuonna 2006 perhehoidossa oli 5 506 lasta ja nuorta. Ikäihmisiä oli perhehoidossa vuoden 2005 tilastojen mukaan 100 henkilöä. (Hakkarainen & Kuukkanen 2008) Perhehoitoliitto on alkanut kehittää ikäihmisten perhehoitoa. Perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestäminen oman kodin ulkopuolella yksityiskodissa. Vanhusten perhehoito on sosiaalipalvelu. Sitä voi saada silloin, kun ikäihminen ei selviydy tukitoimien avulla omassa kodissaan, mutta hän ei tarvitse laitoshoitoa. (Hakkarainen & Kuukkanen 2008) Perhehoidossa on tarkoitus, että ikäihminen osallistuu perheen elämän rytmiin. Se sopii esimerkiksi alku- tai keskivaiheen dementiaa sairastavalle ikäihmiselle, joka selviytyy ilman säännöllistä apua öisin. Sitä voi myös olla ainoastaan yö- tai päiväaikana, esimerkiksi pari päivää viikossa. Perhehoito voisi myös antaa omaishoitajalle vapaa-aikaa. Lähes kaikilla perhehoidossa olevilla ikäihmisistä on jokin muistiin vaikuttava sairaus. Perhehoidon laadun tärkeimpiä määreitä on hoidon yksilöllisyys ja vanhusten tottumusten huomioonottaminen. (Kuukkanen 2008) Ikäihmisten perhehoitoa järjestävät kunnat. Ne samalla vastaavat perheiden rekrytoinnista, valmennuksesta sekä sijoitusprosessista. Perhehoitaja voidaan nähdä sijoittajan eli kunnan, kuntayhtymän ja muu vastaavan yhteistyökumppanina. Perhehoitoa voidaan toteuttaa toimeksiantotai ostopalvelusopimuksella. Toimeksiantosopimus ei ole työsuhde. Sillä toimivia henkilöitä kutsutaan perhehoitajiksi ja kotia perhekodiksi. (Hakkarainen & Kuukkanen 2008) Toimeksiantosuhteissa perhekotiin voidaan sijoittaa enintään neljä hoidettavaa. Neljään hoidettavaan lasketaan mukaan perhehoitajan omat alle kouluikäiset lapset ja perheen muut erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativat henkilöt. Perhehoitajalta ei edellytetä erityistä koulutusta. Mikäli perhehoitoa tuotetaan ostopalveluna, kyse on yritystoiminnasta ja vaatii lääninhallituksen luvan. Edellytyksinä ovat sekä koulutus että kokemus toiminnasta. 2.6 Kunnan taloudellinen tuki hoiva- ja palvelualalle Suomen kunnissa on käytetty eri tapoja tehdä yhteistyötä hoiva- ja palveluyritysten kanssa. Yksi tavoista on tilaaja-tuottajamalli ja sen eri sovellukset, kuten maksusitoumukset, ostopalvelusopimukset ja palvelusetelit. Palveluseteli on uusi tapa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Palvelusetelillä lisätään erityisesti vanhusväestön mahdollisuuksia selviytyä itsenäisesti kotona. Palveluseteli voi olla esimerkiksi ostokuponki tai kunnan sitoumus maksaa yksityisen palveluntuottajan an- TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 15

tamasta palvelusta. Palvelusetelin avulla asiakas voi saada tarvitsemansa palvelut yksityiseltä yritykseltä. Palveluseteli on käytössä sosiaalihuollon kotipalveluissa. Kotipalvelun asiakas maksaa palveluntuottajalle setelin arvon ja palvelujen välisen hinnan erotuksen. Kunta hyväksyy ne palveluntuottajat, joiden palvelujen ostamiseen seteliä voidaan käyttää. Kunta voi hyväksyä vain yksityisen palvelujen tuottajan, joka on merkitty ennakkoperintärekisteriin. Muilta osin palveluntuottajien kelpoisuusehdot ovat samat kuin kunnan palveluissa. Tukipalveluissa, esimerkiksi siivouspalveluissa, palvelun tuottajalta ei vaadita sosiaalialan koulutusta. Asiakas ottaa itse yhteyttä johonkin kunnan hyväksymään kotityöpalvelujen tuottajaan. Asiakas sopii palveluntuottajan kanssa kotityöpalvelujen järjestämisestä. Samalla asiakkaan oma vastuu valinnasta lisääntyy. Kunta seuraa yrittäjien palvelujen laatua esimerkiksi aika ajoin tehtävien asiakaskyselyjen avulla. Hyväksyessään palveluntuottajan kunta edellyttää, että yrittäjä tuottaa esimerkiksi laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) Palveluseteli antaa asiakkaalle enemmän valinnanvapautta ja mahdollisuuden hinta-laatusuhteen kontrollointiin. Lisäksi se kannustaa oma-aloitteisuuteen palvelujen hankkimisessa. Alalla toimivia yrittäjiä se kannustaa muokkaamaan palveluja vastaamaan yhä herkemmin kysyntään. (Härkki, Kauppinen & Raijas 2000 ) Kun kunta ostaa palveluita kunnan organisaation ulkopuolelta, yksityisen palveluntuottajan ja kunnan kesken tehdään ostopalvelusopimus. Siinä määritellään palvelun järjestämisen ehdot, laajuus ja kesto ja yksityiselle yrittäjälle maksettavat korvaukset. Ostettavien palveluiden tulee vastata kunnallisia palveluita. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (554/94) määrittelee ammatilliset vaatimukset henkilöille, joilta terveydenhuollon palveluja voidaan tilata. Palveluntuottajan kanssa tehtävän puitesopimuksen perusteella annettavien palvelujen tulee perustua viranomaisen päätökseen (maksusitoumus). Kunnan tulee valvoa, että palvelut vastaavat sopimuksen ehtoja. Tehty sopimus ei merkitse palvelussuhdetta kunnan kanssa eikä virka- tai työehtosopimuksia sovelleta. Itsenäinen yrittäjä ei ole työsuhteessa myöskään kuntoutettavaan. Kuntien ostaessa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kunnan ulkopuolelta palvelut on kilpailutettava. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 16

3 HOIVAMAATALOUS YRITYSMUOTONA Hoivamaatalous on yritysmuoto, joka on käynnistynyt monessa Euroopan maassa. Aloite on lähtenyt maanviljelijöiltä eikä terveys- ja sosiaaliviranomaisilta. Norja on johtava hoivamaatalousmaa 1 500 maatilalla. Hollannissa maatiloja on 430 ja Italiassa noin 350 (Hassink & van Dijk 2005) Hoivamaatalous (farming for health, green care, social farming) tarkoittaa maatilan hyödyntämistä hoiva-, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen tuottamiseen. Tavoitteena on ihmisten henkisen, fyysisen ja sosiaaliseen hyvinvoinnin parantaminen. 3.1 Hoivamaatalous Suomessa Suomessa hoivamaatalous on uusi ilmiö. Vuonna 2005 Suomessa oli 300 hoito- ja hoivapalveluja tarjoavaa maatilaa. Näistä noin 230 tilalla ne olivat tärkein maatalouden ulkopuolisen yritystoiminnan toimiala. (Rantamäki 2007 ) Maaseudun palveluille hoiva on uudenlaista kysyntää. Vuonna 2005 yli kolmasosa suomalaisista tiloista oli monialaisia. Yksityisten hoito- ja hoiva-alan yritysten määrä on kasvanut maaseudulla viime vuosina. Oletettavaa onkin, että myös niin kutsuttuja hoivamaatalouspalveluita tarjoavien tilojen määrä tulee kasvamaan tulevaisuudessa, sillä alan yrityksistä on pulaa etenkin syrjäseudulla (Rantamäki 2007) Ensimmäiset maatalouden hoivayritykset on perustettu 1980-luvun loppupuolella. Yrittäjyyttä vauhditti muun muassa vuonna 1993 voimaan tullut valtionosuusuudistus, jonka ansioista kunnat voivat ostaa palveluja yksityisiltä yrittäjiltä. Suomessa käytetty hoivamaatalous-termi pitää hoito- ja perhekotien lisäksi sisällään eläinavusteisen terapian, puutarhaterapian ja kasvatustoimintaan erikoistuneet maatilat. (Lilja ym. 2008) 3.2 Hoivamaatalous Euroopassa Hollannissa on hoivapalveluja tuottavia maatiloja, joista osa kuluu kiinteästi johonkin hoitolaitokseen. Kuntoutus tai hoito korvataan yleensä jonkun yhteiskunnan antama hoitosetelin kautta. Hollannissa on myös maatila, jossa ikäihmiset käyvät päivällä tekemässä maataloustöitä. Myös kehitysvammaisia asuu ja työskentelee monilla tiloilla. Kokemukset Hollannista ja Italiasta osoittavat, että hoiva maatilalla voi olla hyvä vaihtoehto esimerkiksi dementoituneille ikäihmisille. (Hassink & van Dijk 2005 ) Keskeinen syy hoivamaataloudelle on, että tilat hakevat uusia toimintamuotoja korvamaan perinteistä maataloutta. Usein hoiva-alalle ryhtymiseen liittyvät muutokset maatilalla, kuten karjasta luopuminen tai sukupolvenvaihdos. Hollantilainen tutkimus näytti, että kuusi prosenttia ikäihmisistä ja mielenterveyspotilaista on kiinnostuneita hoivamaatalouden päivätoiminasta. Toinen kyselytutkimus Euroopan maanviljelijöille osoitti, että 12 prosenttia maanviljelijöistä oli kiinnostunut hoivamaataloudesta. (Hassink & van Dijk 2005) 3.2.1 Norjalla pitkät perinteet hoivamaataloudessa Myös norjalainen maatalous on muutosvaiheessa. Työllisyys perinteisessä maataloudessa on laskenut, koska hinnat ovat kohonneet ja tuotannon vaatimukset kasvaneet. Siksi maataloudessa yritetään luoda uusia työpaikkoja muun muassa turismin ja erilaisten hoivatöiden avulla. Norjassa on perinteitä työllistää maatiloilla erilaisia ryhmiä, kuten liikuntaesteisiä. Vihreä hoiva, Vihreä yhteistyö tai Inn på tunet ovat ilmauksia erityyppisille hoivatöille, jotka yhdistetään Norjassa maatalouteen. Kohderyhmänä ovat henkilöt, jotka tarvitsevat apua eri muodoissa. Tämäntyyppisen toiminnan tarkoituksena on lisätä henkilöiden elämänlaatua maatalouden monipuolisuuden avulla. Inn på tunet (Maatalon pihalla) luotiin Norjassa vuonna 2001 samannimisen projektin yhteydessä. Haluttiin ilmaus, joka tarkoittaa enemmän kuin pelkkä hoivakäsite. Noin 1 500 maatilaa tarjoaa Maatalon pihalla tyyppisiä palveluja. Ne käsittävät pedagogisia palveluita kaikille ikäryhmille. Se on pääasiassa palvelujen tarjontaa, joka tehdään yhteis- TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 17

työssä koulun, terveys-, sosiaali- ja hyvinvointipalveluiden kanssa. Maatalousyrittäjä on suoraan kytköksissä palveluihin tilan omistajana tai sen vuokraajana. Palveluiden ostajana on yleensä kunta, mutta se voi olla myös valtio tai yksityinen toimija. Norjan maatalousekonomian tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen, millainen on Inn på tunet toiminnan kannattavuus perinteiseen maatalouteen verrattuna. Kahdeksan maatilan talouden selvitys osoitti, että se voi olla kannattavampaa kuin perinteinen maatalous. Samalla selvisi, että maanviljelijöiden keskuudessa kuntaa pidettiin esteenä tilan toiminnan kehittämiselle, koska kunta on palveluiden tärkein ostaja. Syinä, miksi tila oli aloittanut Maatalon pihalla - toiminnan, oli halu käyttää hyväkseen tilan mahdollisuuksia ja toive saada lisää sosiaalista elämää tilalle. Haluttiin myös levittää maataloudesta positiivista mielikuvaa. Jotta yritys menestyisi, tärkeimpänä pidettiin toimintaa johtavan henkilön ominaisuuksia. (Stokke & Paulsen 2007) Senter for bygdeforsking vid Norges teknisk-naturvetenskaplige universitetet (NTNU) on tehnyt tutkimuksen maatilojen muutoksista Norjassa. Maatalousyrittäjiltä on kysytty, mitä hyvinvointipalveluja he tarjoavat. Tulosten mukaan palveluilla ei ole mitään tekemistä perinteisen maatalouden kanssa. Kunta on yleensä palvelujen ostaja, ja toiminta on usein järjestetty yhteistyössä kunnan ja maatalousyrittäjän kanssa. Kaksi kolmasosa maatilojen hoivapalveluja tarjoavista yrittäjistä on naisia. Tutkimuksen mukaan hyvinvointipalveluita tarjoavien maatilojen omistajilla on korkeampi koulutustaso kuin muilla maatalousyrittäjillä. Sen mukaan maataloustuotannon vaihtoehtojen määrä lisääntyy tulevaisuudessa. (Meistad & Fjeldavli 2004) 3.2.2 Päivätoimintaa ikäihmisille maatilalla Norjassa kunnilla on suuri haaste järjestää toimintaa dementiaa sairastaville. Noin 65 000 norjalaista sairastaa dementiaa, ja määrän ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. (Aarø Strandli 2007) Nationella kompetenscentret för åldersdemens on aloittanut yhteistyöprojektin kuntien ja maatalousyrittäjien kanssa. Maatalous dementoituneen henkilön voimavarana -hankkeen kolmivuotisessa projektissa on kerätty kokemuksia tiloilta, joilla on ollut päivätoimintaa dementoituneille, kotona asuville henkilöille. Maatilojen päivätoiminta on vaihtoehto perinteiselle päivätoiminnalle laitoksissa. Hankkeen tarkoituksena on kehittää sopivaa päivätoimintaa dementikoille sekä varmistaa työpaikkojen säilyminen maataloudessa. Projektin alkuvaiheessa pidettiin tiedotustilaisuuksia ympäri Norjaa. Niihin osallistuvat kunnan edustajien lisäksi läänin maatalousosasto, geriatrian ja vanhuspsykiatrian asiantuntijoita, maanviljelijäorganisaatioita sekä dementikoita edustavia organisaatioita. Tilaisuuksien tulos oli, että viisi kuntaa päätti osallistua projektiin. Kunnan vastuulla oli järjestää neuvontaa ja kouluttaa päivätoiminnan ohjaaja. Projektiin valikoitui viisi henkilöä, jotka johtivat päivätoimintaa maatilalla. Kolme heistä oli maatalousyrittäjiä, joilla oli sopiva koulutustausta. Kaksi, fysioterapeutti ja sairaanhoitaja, oli kunnan palveluksessa. Neljä päivätoimintaa harjoittavista maatiloista oli avoinna kaksi päivää viikossa ja yhdessä toimintaa oli kolmena päivänä viikossa. Aukioloajat vaihtelivat kuudesta kahteentoista tuntiin. Kunnissa oli erilaisia ratkaisuja kuljetusten ratkaisemisessa. Kaikki asiakkaat haettiin kotoa. Kaksi kolmasosaa toiminnasta tehtiin sisätiloissa. Se saattoi olla ruoanlaittoa, ääneen lukemista, musiikkia, käsitöitä tai leikkejä. Ulkotoimintoina oli kävelyä, puutarhatöitä, pilkkeiden tekoa, puiden pinoamista ja eläinten hoitoa. Asiakkaiden fyysistä ja henkistä toimintakykyä seurattiin koko projektin ajan. Projektin tavoite oli saada tietoa, miten maatalous voi olla dementikon voimavara. Hanke osoitti, että maatalous voi tarjota erilaista toimintaa dementikoille. He saattoivat käyttää maatilalla jo unohtuneita, edelleen olemassa olevia taitojaan, mikä lisää itsekunnioitusta. Maataloudessa on voimavaroja rakennuksina ja osaamisena. On myös perinteitä ja henkilöitä, jotka ovat motivoituneita tarjoamaan sellaisia palveluita, joita dementikot tarvitsevat taudin varhaisessa vaiheessa. Raportissa ehdotetaan, että kunta voi myös siirtää osan terveydenhoitotyöstä laitoksesta maaseutuympäristöön. (Aarø Strandli 2007) Kuntien taloudellisista ongelmista huolimatta kolme kuntaa viidestä jatkaa kyseistä työtä projektin päättymisen jälkeen. TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 18

3.3 Dementikoiden päivähoito vanhassa maatilarakennuksessa Ruotsissa Ruotsin Taalanmassa aloitettiin vuonna 2002 Pansesgården-niminen päivätoiminta dementoituneille henkilöille. Rakennus on vanha maatilarakennus 1700-luvulta. Päivätoiminta on kunnan järjestämä. Hoivakodilla on mahdollista ottaa vastaan 15 20 vierasta, keskimäärin on 9 vierasta päivässä. Tavoitteena on auttaa säilyttämään erilaisia taitoja, jotta henkilöt voivat asua kotona mahdollisimman kauan. Pansesgårdenilla on oma linja-auto, jolla vieraat haetaan ja viedään kotiin. Ruotsissa on myös tehty kirjallisuusselvitys, jonka tavoitteena oli kuvata, miten vihreä hoiva ja hoito ulkotiloissa luonnon parissa vaikuttaa dementoituneisiin henkilöihin. Tuloksien mukaan muutokset olivat hyviä, kuten vähemmän aggressiivisuutta. Ulkona oleminen myös paransi dementikon hyvinvointia. Selvityksessä tuli esille, että vaikka muisti ja puhe huononevat, voi hajuaisti, näkö ja kosketus säilyä. Luonnossa oleminen voi antaa rauhallisen ja hyvän olon. (Hellström & Moberg 2007) TTS tutkimuksen raportteja ja oppaita 41 (2009) 19