LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu 5. Yliopistojen koulutusvastuun uudistaminen, keskustelu 6. MTI:n johtosäännön muuttaminen 7. Ilmoitusasiat: 8. Muut asiat Tutkintotavoitteet ja niiden toteutuminen1.1. 31.10.2012 Anneli Pohjola Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikuntaan
Hallitus 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/12 Paikka: Fellin akvaariokabinetti Aika klo 10.00 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n 2 momentin mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin toisin ole päättänyt. Hallituksen 24.8.2009 tekemän päätöksen mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta ja kokouksen asialista on lähetettävä viimeistään viisi vuorokautta ennen kokousta. Johtosäännön 61 :n mukaan yliopiston hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Todettiin.
Hallitus 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Kokous 10/12 Paikka: Fellin Akvaariokbinetti Aika klo 10.10 2. Kärkihankkeiden esittely Professorit Marja Tuominen ja Bruce Forbes esittelevät omia kärkihankkeitaan. Merkittäneen tiedoksi Merkittiin tiedoksi.
Hallitus 0400 276 288 Tarja Särkkä 040 723 2778 Aika klo 10.00 + Minni Haanpää +Markus Aarto, pääsihteeri (klo 11.26 saakka) 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2012 2016 Lapin yliopiston rehtori on asettanut työryhmän valmistelemaan yliopiston kansainvälisyysohjelman tulevalle sopimuskaudelle. Ohjelma toimii ensisijaisesti ohjausasiakirjana, joka ohjaa yliopiston sisäisiä sopimusneuvotteluita, erityisesti niihin liittyvien tavoitteiden asettamista ja voimavarojen kohdentamista sekä yksiköitä niiden priorisoidessa kansainvälistä toimintaansa. Ohjelma määrittää toimenpiteet Lapin yliopisto 2020 -strategiassa määriteltyjen strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi kansainvälisyysohjelmaa määrittelevät toiminnan tukiresurssit. Kansainvälisyysohjelmaa käsiteltiin yliopiston hallituksen syysseminaarissa 24.9.2012 ja yliopiston yhteistoimintaneuvostossa 11.10.2012. Päätettäneen hyväksyä Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 liitteen mukaisena. Keskusteltiin ja hyväksyttiin kokouksessa tehdyin muutoksin ja täydennyksin. Todettiin lisäksi, että työtä strategian konkretisoimiseksi tulee jatkaa vuoden 2013 aikana ja raportoida siitä hallitukselle.
Hallitus 0400 276 288 Tarja Särkkä 040 723 2778 Aika klo 10.00 (klo 11.54 lukien) 4. Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013 Lapin yliopiston hallintojohtosäännön mukaan hallitus hyväksyy yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion. Lapin yliopiston toimintaa ohjaavat sopimuskaudella 2013 2016 Lapin yliopisto 2020 - strategia ja strategian toimeenpanosuunnitelma, yliopiston kansainvälisyysohjelma, tutkijakoulutuksen kehittämisohjelman toimeenpanosuunnitelma ja valmisteilla olevat strategisten kärkien tutkimusohjelmat. Sisäisten asiakirjojen ohella yliopiston on toimintaa suunnatessaan otettava huomioon valtion vuoden 2013 talousarvio, yliopiston ja ministeriön kaudelle 2013 2016 neuvottelema sopimus, jossa yliopisto on sitoutunut yliopiston omien määrällisten ja kehittämistavoitteiden ohella yliopistolaitoksen yhteisiin tavoitteisiin. Lisäksi toiminnan suuntaamisessa on otettava huomioon kansalliset ja kansainväliset tutkimus- ja kehittämisohjelmat. Näitä ovat mm. Horizon 2020 - ohjelma, Suomen arktinen ohjelma, valmisteilla oleva Suomen akatemian Arktisen tutkimuksen ohjelma, EU:n älykkään erikoistumisen ohjelma, TEKESin ja Suomen Akatemian tutkimusohjelmat, INKA - innovatiivisten kaupunkien ohjelma, Itä- ja Pohjois- Suomen kehittämisohjelma ja EU:n kansainväliset, kansalliset ja alueelliset tavoiteohjelmat sekä Lapin innovaatio-ohjelma. Yliopiston kokonaisrahoitus muodostuu ministeriön yliopistolle kohdentamasta valtionavusta ja sitä täydentävästä rahoituksesta. Yliopiston valtionavun kehys vuodelle 2013 on noin 39 M, josta 2,4 M on arvonlisäverokompensaatiota. Kehys on 1,1 M pienempi kuin vuoden 2012 kehys. Samanaikaisesti EU:n tavoiteohjelmien ohjelmakausi on päättymässä vuoden 2013 lopussa. Pienenevä
kehys ja rakennerahastokauden päättyvät hankkeet ovat haasteita vuoden 2013 toiminnan ja talouden suunnittelulle. Liitteeseen on koottu keskusteluluonnos yliopiston toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi vuodelle 2013. Keskusteltaneen Lapin yliopiston toiminnasta ja taloudesta vuonna 2013 keskusteluluonnoksen pohjalta. Keskusteltiin vuoden 2013 toiminnallisista tavoitteista ja erityisesti strategiarahoituksen suuntaamisesta vuonna 2013.
Hallitus 0400 276 288 Tarja Särkkä 040 723 2778 Aika klo 10.00 5. Yliopistojen koulutusvastuun uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt yliopistoilta lausuntoja yliopistolain 7 :n ja 76 :n muuttamista koskevista esityksistä 3.12.2012 mennessä (liite 1). Yliopistolain 7 :n muuttamista koskeva esitys liittyy yliopistojen koulutusvastuiden kokonaisuudistukseen, jonka on ministeriön näkemyksen mukaan tarkoitus tulla voimaan 1.1.2014. Tällä hetkellä koulutusvastuiden jakautumisesta yliopistojen kesken on säädetty yliopistojen esityksestä opetusministeriön asetuksella. Yliopistolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että koulutusvastuiden täsmentäminen opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella ei edellyttäisi yliopistojen esityksiä. Keskusteltaneen opetus- ja kulttuuriministeriön esityksestä ja yliopiston lausunnon sisällöstä esitettyyn yliopistojen koulutusvastuiden uudistamiseen. Keskusteltiin ja annettiin suuntaviivoja yliopiston lausunnon valmisteluun.
Hallitus 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Aika klo 10.00 6. MTI:n johtosäännön muuttaminen Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja yliopiston hallintojohtosäännön 9 :n mukaan hallituksen tehtävänä on hyväksyä yliopistoa koskevat johtosäännöt Matkailun tutkimus- ja koulutusinstituutin johtokunta on kokouksessaan 10.10.2012 esittänyt, että instituutin johtosääntöä muutettaisiin niin, että johtokunta itse nimeäisi johtokuntaan elinkeinoelämän edustajan. Nykyisen johtosäännön (liite 1) mukaan edustajana on elinkeinoelämän neuvottelukunnan puheenjohtaja, mikä ei ole instituutin toiminta huomioon ottaen tarkoituksen mukaista. Päätettäneen hyväksyä MTI:n johtosäännön muutos siten, että jatkossa MTI:n johtokunta valitsee elinkeinoelämän edustajan MTI:n johtokuntaan. Esityksen mukaan
Hallitus 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Aika klo 10.00 7. Ilmoitusasiat Tutkintotavoitteet ja niiden toteutuminen1.1. 31.10.2012, liite 1. Anneli Pohjola Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikuntaan Lapin yliopiston sosiaalityön professori Anneli Pohjola on nimitetty Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan jäseneksi kolmivuotiskaudeksi 2013 2015. Merkittäneen tiedoksi Merkittiin tiedoksi.
Hallitus 0400 276 288 Markus Aarto 040 484 4000 Aika klo 10.00 8. Muut asiat Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n mukaan hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Muita asioita ei ollut.