YRITYSVAIKUTUSTEN ARVIOINTI, LOMAKE 2 Tällä lomakkeella valmistelija tekee varsinaisen valmisteilla olevaan päätökseen liittyvän yritysvaikutusten arvioinnin. Arvioinnin apuna voi käyttää Yritysvaikutusten arviointitarve-lomaketta. Perustiedot Toimielin: Yhdyskuntalautakunta 4.10.2016 Esityslistan asia: Raitiotiehen liittyvät katusuunnitelmat Arvioinnin suorittaja: Erikoissuunnittelija Ulla Tiilikainen Yritysvaikutusten arviointi Lyhyt kuvaus päätöksen positiivisista vaikutuksista alueen yritystoimintaan: Pirkanmaan elinkeinoelämälle suunnattuun kyselyn perusteella raitiotien arvioidaan lisäävän keskusta-alueen palvelujen, kaupan ja erikoisliikkeiden palvelutarjontaa ja asiakasvirtoja sekä vaikuttavan positiivisesti raitiotiereitin varren alakeskusten elinvoimaan. Raitioitien arvioidaan myös vähentävän ruuhkia sekä helpottavan tavaratoimituksia ja jakeluliikennettä. Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun selvittämien kansainvälisten esimerkkien perusteella raitiotie lisää raitiotiekatujen kaupallista vetovoimaa ja parantaa erityisesti palvelualojen yritysten toimintamahdollisuuksia saavutettavuuden ja joukkoliikenteen palvelutason parantuessa. Raitiotielinja ja pysäkkiympäristöt vetävät puoleensa keskustahakuisia toimintoja, kuten kauppaa ja palveluja, myös investointeja. Raitiotie voi nostaa alueiden imagoa. Vaikutukset Pirkankadun yrityksiin Toteutuessaan raitiotie tulee todennäköisesti lisäämään Pirkankadun ja Pyynikintorin yritysten kaupallista vetovoimaa. Raitiotien ensimmäisessä vaiheessa raitiotien päätepysäkki sijaitsee Pyynikintorilla, toisessa vaiheessa Pyynikintorista tulee tärkeä vaihtopaikka. Mustanlahdenkadun eteläpään liiketilojen asiakaspysäköintipaikat säilyvät, kun Pirkankadun katusuunnitelmaa on muutettu mm. Mustanlahdenkadun apteekilta saadun palautteen perusteella. Vaikutukset Tullin, Tammelan ja Kalevan alueen yrityksiin Toteutuessaan raitiotie tulee todennäköisesti lisäämään Itsenäisyydenkadun, Teiskontien ja Sammonkadun kaupallista vetovoimaa. Raitiotiepysäkkien läheisyydessä sijaitsee myös useita tapahtumapaikkoja (mm. Tampere-talo, Tammelan stadion, Hakametsän halli), joiden saavutettavuus paranee raitiotien myötä. Raitiotien myötä myös matkailijoiden määrä voi lisääntyä Tullin, Tammelan ja Kalevan alueella. Sammonkadun liikennejärjestelyjen muutos voi vaikuttaa myönteisesti kadun varren liiketilojen saavutettavuuteen, kun ajoneuvoliikenne ohjataan kulkemaan nykyisille talouskaistoille ja myös kadun eteläreunaan tulee kaksisuuntainen pyörätie. Itsenäisyydenkadun pohjoisreunalla erotetaan jalankulku ja pyöräily toisistaan, mikä lisää asiointiympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Rieväkadulle raitiotie tuo lisää asiakkaita Prisman alueen yrityksille ja valmistumassa olevien Kalevanrinteen asuintalojen liiketiloille. Tammelan, Tullin ja Kalevan alueilla on jo nyt meneillään aluekehitys- ja täydennysrakentamishankkeita, joiden toteutumista raitiotie voi nopeuttaa. Asukkaiden, työpaikkojen ja toimitilojen lisääntyminen lisää näiden alueiden elinvoimaisuutta ja vetovoimaa myös yritystoiminnan näkökulmasta.
Vaikutukset Taysin alueen yrityksiin Raitiotiepysäkit Kuntokadulla ja Vieritiellä parantavat Taysin alueen nykyisten ja tulevien yritysten saavutettavuutta ja lisäävät alueen vetovoimaa. Raitiotie parantaa myös Kaupin urheilupuiston tapahtumien saavutettavuutta, mitä Insinöörinkadun pysäkkivaraus toteutuessaan vielä lisää. Vaikutukset Hervannan alueen yrityksiin Raitiotie parantaa Hervannan saavutettavuutta, mikä todennäköisesti lisää alueen vetovoimaisuutta ja elinvoimaa. Raitiotie parantaa alueen työpaikkojen saavutettavuutta. Insinöörinkatu muuttuu raitiotien myötä joukkoliikenne-, kävely- ja pyöräilypainotteisemmaksi, mikä voi laajentaa ja monipuolistaa kadun palvelutarjontaa ja vahvistaa sen luonnetta Hervannan Hämeenkatuna. Raitiotie todennäköisesti lisää kadun kaupallista vetovoimaa. TTY:n ja Hermian alueen yritysten saavutettavuus paranee raitiotien myötä. Myönteiset vaikutukset yrityksille lisääntyvät Hermiankadun pysäkkivarauksen käyttöönoton jälkeen. Raitiotie voi nopeuttaa Hervannan kehittämis- ja täydennysrakentamishankkeita, mm. Insinöörikadun pohjoisosassa. Hervannan valtaväylän varrella raitiotie voi tuoda positiivisia yritysvaikutuksia Turtolan ja Hallilan alueille. Lyhyt kuvaus päätöksen negatiivisista vaikutuksista alueen yritystoimintaan: Raitiotien negatiiviset yritysvaikutukset voivat liittyä mm. pysäköintipaikkojen vähenemiseen, liikennejärjestelyjen muuttumiseen erityisesti henkilöautoille, liiketilojen vuokrien kohoamiseen ja vaihtojen lisääntymiseen työmatkoilla. Raitiotien rakentaminen aiheuttaa haittaa, ongelmaksi yritysten kannalta koetaan erityisesti rakentamisen aikaiset liikennejärjestelyt. Kadunvarsien pysäköintipaikkojen väheneminen voi vaikuttaa negatiivisesti osan yrityksistä toimintaan, joko asiakas- tai yritysten työntekijöiden pysäköintipaikkojen vähentyessä. Eniten pysäköintipaikkojen vähenemisen vaikutuksia tulee olemaan Sammonkadulla. Liikennejärjestelyjen muutoksella voi olla negatiivisia vaikutuksia yritysten saavutettavuuteen henkilöautoilla, varsinkin raitiotieliikenteen käynnistymisen alkuvaiheissa, jolloin uusia reittejä vielä haetaan. Tämä koskee esim. Teiskontien ABC:tä, jonne ei raitiotien toteutuessa pääse enää kääntymään keskustasta tullessa suoraan Teiskontieltä. Kääntyvät liikennemäärät ovat tosin nykyisin varsin vähäisiä, ja Pirkanmaan Osuuskaupan edustajat ovat todenneet, että Teiskontien ABC:n käyttäjistä poikkeuksellisen suuri osa kulkee kävellen tai joukkoliikenteellä. Raitiotiellä voi olla vaikutuksia liike- ja toimitilojen vuokriin ja hintoihin nostavasti. Vuokratason nousu yhdessä pysäköintipaikkojen vähenemisen kanssa voi vaikuttaa osan yrityksistä siirtymiseen pois kyseisiltä kaduilta. Huoltoliikenteen toimivuuteen voi katusuunnitelmien mukaisilla ratkaisuilla olla lieviä negatiivisia vaikutuksia Itsenäisyydenkadulla, josta poistuvat kaikki kadunvarren pysäköintipaikat. Yritysten työntekijöiden työmatkoihin raitiotiellä voi olla negatiivisia vaikutuksia joukkoliikenteen lisääntyvien vaihtojen myötä. Raitiotien rakentaminen katualueelle aiheuttaa väliaikaista haittaa useimmille yrityksille, mm. heikentyneenä näkyvyytenä, kiertoreitteinä ja mahdollisina pöly- ja meluhaittoina. Miten päätöksen positiivisia yritysvaikutuksia voidaan vahvistaa tai negatiivisia lieventää? Raitiotien positiivisia yritysvaikutuksia voidaan vahvistaa huomioimalla suunnittelussa ja
Rakentamisen aikaisia haittavaikutuksia voidaan lieventää suunnittelemalla rakentamisen aikaisia järjestelyjä yhteistyössä eri toimijatahojen kanssa sekä varhaisella ja riittävällä tiedottamisella yrityksille, alueen asukkaille sekä alueella työssäkäyville ja asioiville. Erityisen tärkeää on rakentamisen aikaisten liikennejärjestelyjen hyvä suunnittelu ja niistä tiedottaminen ajoissa ja laajasti. Laajemmin raitiotien positiivisia vaikutuksia voidaan vahvistaa ja negatiivisia lieventää mm. kaupungin maankäytön ja liikennesuunnittelun ratkaisuilla. Kuinka vaikutusten alaisten yritysten kanssa on keskusteltu / osallistettu? Kaikille avoimet yleisötilaisuudet ja internetkyselyt sekä sidosryhmätyöpajat Raitiotien suunnittelun aikana on järjestetty useita kaikille avoimia yleisötilaisuuksia ja internetkyselyjä sekä sidosryhmätyöpajoja, joihin on osallistunut myös yrittäjäjärjestöjen ja yrittäjien edustajia. Raitiotien kehitysvaiheessa tulevien raitiotiekatujen nykyisistä hyvistä puolista ja kehittämistarpeista kysyttiin kaikille avoimella internetkyselyllä keväällä 2015. Katujen yleissuunnitelmien tarkistuksia esiteltiin sidosryhmätyöpajoissa keväällä 2015 ja yleisötilaisuuksissa keskustassa, Kalevassa ja Hervannassa loppuvuodesta 2015. Yleissuunnitelmien tarkistuksia oli mahdollista kommentoida myös internetkyselyssä. Itsenäisyydenkadun, Teiskontien ja Sammonkadun katusuunnitelmaehdotuksia esiteltiin ohjatuilla kävelyillä ja yleisötilaisuudessa Sampolassa huhtikuussa 2016. Tilaisuuteen oli kutsuttu alueen yrittäjät Sammon Yrittäjät ry:n toimesta, ja useampi yrittäjä kävi paikan päällä keskustelemassa suunnitelmista. Hervannan alueen katusuunnitelmia esiteltiin toukokuun alussa suunnittelupäivystyksessä kauppakeskus Duon sekä ohjatuilla kävelykierroksilla ja yleisötilaisuudessa elokuvateatteri Cinolassa. Pirkankadun katusuunnitelmaa esiteltiin suunnittelupäivystyksessä Pyynikintorilla 9.5. Yrittäjille suunnatut tilaisuudet ja kyselyt Keskustan yrittäjille on pidetty tilaisuuksia keskustan kehittämisestä ja raitiotiestä keskustan yleiskaavan, Hämeenkadun ja raitiotien suunnittelun yhteydessä. Keskustan yrittäjien ratikkaaamukahvit järjestettiin yhteistyössä Tampere tunnetuksi ry:n kanssa huhtikuussa 2016. Elinkeinoelämälle järjestettiin pormestarin kutsumana raitiotieseminaari helmikuussa 2016. Kulttuurin ja urheilun tapahtumajärjestäjien kanssa pidettiin ratikkatapaaminen 27.4. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Tapahtumatoimiston kanssa. Hervannan Yrittäjät ry:n kanssa pidettiin Hervannan yrittäjille ratikka-aamukahvit 31.5. Huhtikuussa toteutettiin Pirkanmaan elinkeinoelämälle suunnattu yrityskysely raitiotien vaikutuksista. Taloustutkimus Oy;n ja Akordi Oy;n toteuttama kysely suunniteltiin yhteistyössä Tampereen Kauppakamarin ja Pirkanmaan Yrittäjät ry:n kanssa. Kyselyyn vastasi 861 yritysten edustajaa. Kyselyn tuloksia esiteltiin elinkeinoelämälle 15.6. Neuvottelut ja muu vuorovaikutus Katusuunnitteluvaiheessa on käyty neuvotteluja Itsenäisyydenkadun tonttiliittymistä taloyhtiöiden ja VTS:n kanssa, neuvotteluissa on keskusteltu myös kivijalkayritysten toimintaedellytyksistä. Teiskontiellä on taloyhtiöiden tonttiliittymien lisäksi neuvoteltu TOAS:in kanssa Hippostalon kohdan raitiotiejärjestelyistä ja Pirkanmaan Osuuskaupan kanssa Teiskontien ABC:stä, Sammonkadun S- marketista ja Kalevan Prismasta. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tamkin kanssa on neuvoteltu Taysin alueen raitiotiesuunnitelmista. Hervannan alueella neuvotteluja on käyty mm. TTY:n, Yliopistokiinteistöjen, Senaattikiinteistöjen, Technopoliksen, TOASin, kauppakeskus Duon sekä taloyhtiöiden kanssa. Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun elinvoima, vetovoima ja imago -selvitykseen on haastateltu elinkeinoelämän edustajia.
Kalevan pysäköintiselvitys Selvitykseen liittyvä pysäköintikysely Kalevan alueen asukkaille, yrittäjille ja muille alueen käyttäjille toteutettiin touko-kesäkuussa 2016. Pysäköintiselvityksen ja kyselyn tuloksia sekä toimenpidesuosituksia tullaan esittelemään Kalevan alueen asukkaille ja yrittäjille selvityksen valmistuttua. Vaikutusten laajuus ja merkittävyys Kuinka merkittävään joukkoon alueen yrityksiä päätös vaikuttaa? Raitiotiellä tulee toteutuessaan olemaan vaikutuksia kaikille kyseessä olevien katujen yrityksille. Vaikutukset ulottuvat myös laajemmalle raitiotielinjan varrella, sekä jossain määrin koko kaupunkiin. Vaikutusten merkittävyys riippuu mm. yrityksen toimialasta ja sijainnista. Kuinka merkittävä positiivinen tai negatiivinen vaikutus päätöksellä on alueen yritysten toimintaan? Tämän hetkisen arvion mukaan suurimmalle osalle raitiotiekatujen yrityksistä raitiotiellä tulee olemaan merkittävä positiivinen vaikutus. Negatiivinen vaikutus voi kohdistua henkilöautoiluun perustuvaan yritystoimintaan. Merkittävimmät negatiiviset yritysvaikutukset aiheutuvat arvioinnin mukaan raitiotien rakentamisen aikaisista häiriöistä. Kaupungin elinvoima ja kilpailukyky Miten päätös vaikuttaa kaupungin elinvoimaan ja kilpailukykyyn? Pirkanmaan elinkeinoelämälle suunnattuun kyselyn perusteella raitiotien arvioidaan lisäävän Tampereen ja Tampereen seudun elinvoimaa, yritysten kilpailukykyä sekä keskustan ja reitin varrella olevien alakeskusten kilpailukykyä ja vetovoimaa. Kyselyn perusteella raitiotien arvioidaan toisaalta heikentävän muiden kuin reitin varrella olevien alueiden kehittämisedellytyksiä ja vetovoimaa. Ulkomaisten esimerkkien perusteella moderneilla raitiotiejärjestelmillä on positiivinen vaikutus kaupunkien ja alueiden elinvoimaan, vetovoimaan ja imagoon.. Mahdolliset lisätiedot ja tarkennukset Raitiotien vaikutusten arviointia ollaan parhaillaan päivittämässä ja täydentämässä. Arviointi valmistuu elokuun loppuun mennessä. Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun selvitys raitiotien vaikutuksista Tampereen ja Tampereen seudun elinvoimaan, vetovoimaan ja imagoon valmistuu elokuussa. Selvityksessä on käyty läpi ulkomaisten, modernien kaupunkiraitiotiehankkeiden vaikutuksia alueiden elinvoimaan, vetovoimaan ja imagoon sekä paikannettu vaikutuksia Tampereelle yrittäjähaastattelujen sekä vaikutusten arvioinnin elinvoima, vetovoima ja imago työryhmän keskustelujen ja arviointien perusteella. Selvityksessä on myös vertailtu raitiotietä bussivaihtoehtoon em. teemojen näkökulmasta. Yritysvaikutusten arviointi on laadittu Tampereen yliopiston selvityksen, raitiotien sekä eri vuorovaikutustilaisuuksissa ja verkkokyselyissä saadun palautteen perusteella. Arvioinnissa on hyödynnetty myös elinkeinoelämälle suunnatun kyselyn tuloksia. Lisätietoja yritysvaikutuksista saadaan yrityskyselyn, Kalevan pysäköintiselvityksen ja raitiotien vaikutusten arvioinnin valmistuttua.
Raitiotien rakentamisen aikaisia yritysvaikutuksia ja haitallisten vaikutusten lieventämiskeinoja tullaan arvioimaan ja suunnittelemaan yhteistyössä yrittäjien kanssa koko rakentamisen ajan. Tarkoitus on myös tehdä jälkiarviointi rakentamisen aikaisista yritysvaikutuksista Rakentamisaika ajoittuu tämän hetkisen tietämyksen mukaan vuosien 2017-2021 välille. Katukohtainen rakentamisaikataulu tarkentuu syksyn 2016 aikana. Yritysvaikutusten kokonaisarviointi: Rakentamisen aikana yritysvaikutukset voivat olla kielteisiä, raitiotieliikenteen käynnistyttyä myönteisiä tai erittäin myönteisiä. Yritysvaikutusten kokonaisarviointi: erittäin kielteinen / kielteinen / neutraali / myönteinen / erittäin myönteinen