HEVOSEN PERUSTERVEYDENHUOLTO Yhteenveto HevosAgron järjestämien tiedotustilaisuuksien (17.9.2011 Oulussa ja 12.11.2011 Kuusamossa) eläinlääkäreiden Katja Hautalan ja Tanja Tenhosen luennoista. Sisältö Sisältö... 1 Hevosen hyvinvointi... 1 Hyvinvointiin tähtäävä, ennaltaehkäisevä perusterveydenhuolto... 2 Tarttuvat taudit ja niiden vastustus... 2 Rokotukset... 2 Pikkuvarsojen tautivastustuskyky... 5 Ympäristöolosuhteet... 5 Hevosten liikkuminen... 5 Hevosten jako ryhmiin ja hoitojärjestys... 6 Uusi hevonen... 6 Ihminen tartunnan levittäjänä... 6 Terveydentilan päivittäinen seuranta... 6 Toiminta tartunnan ilmetessä tai tartuntaa epäiltäessä... 7 Hevosten tarttuvia tauteja... 8 Nykyaikainen loishäätö... 12 Yleistä loisista... 12 Nykypäivän loishäätösuositus ja miten siihen ollaan tultu... 14 Käytännön kohdennettu loishäätö... 15 Kohdennetun loishäätö-menetelmän rajoituksia... 16 Kohdennetun loishäätömenetelmän hyötyjä... 16 Loisten ennaltaehkäisy, matolääkkeiden vähentäminen... 16 Loishäätö summa summarum... 17 Hammashuolto... 17 Kengitys... 19 Lisätietoja... 19 Hevosen hyvinvointi Hevosen rooli on muuttunut aikojen saatossa. Hevosten ja hevosharrastajien lisääntymisen myötä on kohdattu uusia haasteita koskien hevosten hyvinvointia: omistajien ja harrastajien puutteelliset tiedot ja taidot, hevosten liiallinen vapaa-aika ja kevyt liikunta, sopimattomat ja vaaralliset tallirakenteet, virikkeettömät ja ahtaat tarhat jne. Hevosen hyvinvointi on laaja käsite, joka sisältää useita terveellisyyteen, turvallisuuteen ja lajinmukaiseen käyttäytymiseen tähtääviä seikkoja.
Hyvinvointia ovat mm. terveys ja sen ylläpitäminen, riittävä ravinnon ja juomaveden saanti, mahdollisuus liikuntaan ja ulkoiluun, puhtaus ja miellyttävä, turvallinen elinympäristö sekä inhimillinen kohtelu ja mahdollisuus toteuttaa luontaisia ja lajinomaisia tarpeita. Hyvinvointiin tähtäävä, ennaltaehkäisevä perusterveydenhuolto Tarttuvat taudit ja niiden vastustus Hevosten tarttuvia tauteja esiintyy jatkuvasti kaikkialla Suomessa. Hevosten runsas liikkuminen (kilpailu, astutus ym. ) sekä kotimaassa että ulkomailla edistävät tautien leviämistä. Tartuntatautien aiheuttamia tappioita voidaan pienentää tauteja ennaltaehkäisevin toimenpitein sekä taudin jo puhjettua toimimalla tehokkaasti sen leviämisen ehkäisemiseksi. Merkittävimmät tarttuvat hevostaudit Suomessa ovat bakteeritaudeista pääntauti ja rhodokokki (varsoilla), viruksen aiheuttamat herpes, hevosinfluenssa, virusarteriitti ja muut hengitysviroosit sekä mm. sieni-infektiot. Tartuntatautien oireita ovat usein hengitystieoireet, kuume, silmävuoto, alentunut suorituskyky, ripuli, keskushermosto-oireet tai ihotulehdukset (sieni, syylät, rivi). Tärkeintä, että hevosten kanssa työskentelevät ihmiset ymmärtävät tartuntatautien erityispiirteet ja toiminnallaan ennaltaehkäisevät tautien leviämistä. Tartuntatautien ennaltaehkäisy: 1. Vastustuskyvyn parantaminen, hevosen immuniteettisuojan parantaminen Rokotukset Loishäädöt Pikkuvarsojen tautivastustuskyky Ympäristöolosuhteet 2. Tartuntojen välttäminen Hevosten liikkuminen (kilpailu-, astutusmatkat) Jako ryhmiin ja hoitojärjestys Uusi hevonen 3. Taudin nopea tunnistaminen Terveydentilan päivittäinen seuranta Rokotukset KAIKKI hevoset (myös vanhat) tulee rokottaa jäykkäkouristusta eli tetanusta vastaan. Kaikkien hevosten säännöllinen rokottaminen hevosinfluenssaa (ja mahd. herpesvirusta) vastaan on suositeltavaa, jos vain osa rokotettu, ei rokotuksista saada parasta mahdollista hyötyä. Huom! kilpailevilla hevosilla influenssarokotus on pakollinen kilpailusääntöjen
mukaisesti (Hippos ja SRL). Tiine tamma kannattaa rokottaa sekä herpesvirusta, hevosinfluenssaa että tetanusta vastaan. Rokotuksen tavoitteena on lisätä rokotettavan eläimen vastustuskykyä haluttua taudinaiheuttajaa vastaan. Rokotuksessa hevoselle annetaan taudinaiheuttajia tai niiden osia sellaisessa muodossa, että elimistön oma puolustusjärjestelmä aktivoituu. Näin ollen rokote ei tuo välitöntä suojaa, vaan kestää 2-3 viikkoa kunnes elimistö on muodostanut vasta-aineita taudinaiheuttajaa vastaan. Kun taudinaiheuttaja kohdataan oikeasti, vasta-aineiden muodostumisen jälkeen, pystyy elimistö puolustautumaan nopeasti näiden vasta-aineiden avulla. Vasta-aineiden tehollinen kesto riippuu ko. taudinaiheuttajasta, minkä takia rokotussuojaa täytyy ylläpitää tehosterokotuksilla. Hevosen tulee olla rokotettaessa terve. Rokotuksia ei suositella annettavaksi välittömästi fyysisen rasituksen tai pitkän kuljetuksen jälkeen eikä leikkausten (esim. ruunaus) yhteydessä. Rokottamisen jälkeen tulee välttää voimakasta rasittamista noin 4 pv ajan. Suomessa käytössä olevat rokotteet on suunnattu viruksia vastaan lukuunottamatta jäykkäkouristusta aiheuttava Cl. tetani-bakteeri, joka on maaperässä yleisenä asuva bakteeri, joka tarttuu helposti hevoseen esimerkiksi haavoista ja tartunta johtaa lähes aina kuolemaan. Rokottamalla voidaan ennaltaehkäistä ja lieventää osaa hevosen tarttuvista taudeista, mutta suoja ei etenkään virusinfektioiden osalta ole kuitenkaan täydellinen. Rokotetut eläimet erittävät vähemmän taudinaiheuttajaa, jolloin myös vaikutetaan taudin leviämiseen. Rokotus aina vain yksi tekijä tarttuvien tautien vastustamistyössä. Sairaudet, joihin Suomessa kaupallinen rokote: hevosinfluenssa (Duvaxyn IE Plus, Equilis Prequenza, Equip F vet, ProteqFlu) tetanus eli jäykkäkouristus (Equilis TE) herpesvirus (EHV-1/4) (Duvaxyn EHV) (Rabies) lisäksi edellisten yhdistelmärokotteet: hevosinfluenssa + tetanus (Duvaxyn IE-T Plus, Equilis Prequenza Te, Equip FT vet, ProteqFlu-Te) hevosinfluenssa + herpesvirukset 1 ja 4 (Equilis Resequin) Kaikki tallin hevoset tulisi rokottaa, ei vain yksittäisiä hevosia, jotta saavutetaan laumaimmuniteetti. Rokotuksista saadaan paras hyöty, kun vähintään 75 % tallin hevosista on rokotettuja.
Rokotusten haittavaikutukset ovat harvinaisia. Esiintyä voi kipua/ turvotusta pistokohdassa tai rokotusta seuraavien 24-48 h kuluessa ilmaantuvia allergisia oireita, tyypillisesti ihooireita (turvotus, kutina, urtikaria), harvemmin hengitysvaikeuksia tai anafylaksia. Joskus hevonen sairastuu rokotuksen jälkeen hengitystieinfektioon. Kaikki Suomessa käytettävät rokotteet sisältävät tapettuja taudinaiheuttajia (tai niiden osia), joten ne eivät voi aiheuttaa infektiota. Todennäköisin syy sairastumiseen on, että hevonen on rokotettu aiemmin saadun hengitystievirustaudin itämisaikana. Hevosen rokotusohjelma pääperiaatteissaan: ensimmäinen rokote 6 kk iässä (yhdistelmä influenssa+ tetanus) tehoste 21-92 vrk edellisestä rokotteesta; parhaimmat vasta-aineet kun annetaan 4-6 vkon kuluttua ens. rokotteesta (influenssa+ tetanus) seuraava rokotus vuoden iässä (influenssa) tämän jälkeen vuosittain; influenssa joka vuosi, tetanus joka toinen vuosi korkean tautipaineen omaavilla hevosilla (matkustelevat paljon yms) suositellaan tiheämpää rokotusväliä Ravihevosten rokottaminen, Hippoksen rokotusohje (2011, tarkista voimassa olevat rokotusmääräykset Hippoksen sivuilta): Vuoden 2010 alusta ravikilpailuihin saavat osallistua influenssaa vastaan vähintään perusrokotuksen verran, eli kahdesti rokotetut hevoset. Ensin annetaan ensimmäinen perusrokote ja sen jälkeen toinen perusrokote 21-92 vrk kuluessa ensimmäisestä perusrokotteesta. Perusrokotusten jälkeen hevoset pitää rokottaa vähintään kerran vuodessa (enintään 365 vrk välein). Jos vuosittainen tehosterokotus jää antamatta, palautuu hevosen kilpailuoikeus, jos hevoselle annetaan tehosterokotus viimeistään 13 kk kuluttua edellisestä rokotteesta. Mikäli rokotteiden väli on yli 13 kk, aloitetaan rokotusohjelma alusta. Rokotukset merkitään mieluiten passiin, vaihtoehtoisesti rokotuskorttiin josta käy ilmi hevosen tiedot. Dopingvaroaika rokotukselle on 4 vrk. Ratsuhevosten rokottaminen, SRL:n rokotusohje (2011, tarkista voimassa olevat rokotusmääräykset SRL:n sivuilta): Kaikki hevoset, joilla aiotaan osallistua kansallisiin- tai aluekilpailuihin on rokotettava perusja tehosterokotteilla. Ensin annetaan ensimmäinen perusrokote, jonka jälkeen toinen perusrokote 21-92 vrk kuluessa ensimmäisestä perusrokotteesta. Sen jälkeen ensimmäinen tehosterokote enintään 6 kk (+21 vrk) toisesta perusrokotteesta. Ensimmäistä tehosterokotettava uusi sääntö: koskee hevosia, joiden jälkimmäinen perusrokote on annettu 1.1.2009 jälkeen. Hevonen voi osallistua kansalliseen- ja aluekilpailuun, kun molemmat perusrokotteet on annettu, vaikka ensimmäistä tehosterokotusta ei ole vielä annettu, edellyttäen, että jälkimmäisesti perusrokotuksesta on kulunut vähintään 7 vrk ja enintään 6
kk (+21 vrk). Ensimmäisen tehosterokotteen jälkeen hevoselle tulee antaa enintään vuoden (365 vrk) välein seuraavat tehosterokotteet. Hevoset, joiden molemmat perusrokotteet on annettu ennen 31.12.2008 ja tehosterokotteet sen jälkeen enintään vuoden (365 vrk) välein, voivat osallistua kansalliseen- ja aluekilpailutoimintaan. Viimeisestä rokotteesta tulee aina olla kulunut vähintään 7 vrk kilpailupaikalle saavuttaessa. Mikäli rokotteiden väli on yli 12 kk (365 vrk), aloitetaan rokotusohjelma alusta. Pikkuvarsojen tautivastustuskyky Varsa syntyy ilman vasta-aineita. Emän ternimaidon saanti on sille elintärkeää. Kuukautta ennen varsomista emälle annettu influenssa + tetanus yhdistelmärokote takaa syntyvälle varsalle korkeimmat mahdolliset vasta-ainepitoisuudet, kun tamman ternimaidossa vastaainepitoisuudet ovat korkeimmillaan. Vasta-aineet imeytyvät varsalla parhaiten ensimmäisen kuuden tunnin aikana, joten ternimaidon riittävä ja oikea-aikainen saanti pitää aina varmista. Varsa rokotetaan ensimmäisen kerran 6 kk iässä. Sitä aiemmin emältä maidon mukana saadut vasta-aineet häiritsevät immuniteetin muodostumista. Ympäristöolosuhteet Hevosten yleistä vastustuskykyä voidaan parantaa ympäristöolosuhteiden kehittämisellä. Toimiva ilmastointi, pölyämättömät kuivikkeet sekä rehujen hyvä laatu pitävät talli-ilman raikkaana. Yleinen hygienia ja siisteys, kuten päivittäinen lannanpoisto ja ruoka- ja juomaastioiden säännöllinen puhdistus, vähentävät tautia aiheuttavien mikrobien määrä tallitiloissa. Koko talli on hyvä tyhjentää, pestä ja desinfioida kerran vuodessa. Hyvällä rehuhygienialla estetään rehujen pääsy kosketuksiin lannan kanssa ja rehut säilytetään suojattuna lialta, pölyltä, kosteudelta ja haittaeläimiltä. Myös tallin kärpästorjunnasta on huolehdittava. Hevosten liikkuminen Hevosten käynnit tallin ulkopuolella (kilpailut, näyttelyt, muut hevostapahtumat, siittola, klinikka) aiheuttavat aina tartuntariskin. Oireetonkin hevonen voi aina olla tartunnankantaja ja levittää tautia. Matkoille kannattaa aina ottaa mukaan oma juoma-astia ja muut tarvittavat välineet. Suoraa kontaktia toisiin hevosiin kannattaa välttää. Matkustaminen on hevoselle myös stressitekijä, joka alentaa omaa vastustuskykyä ja siten altistaa tartunnoille. Kuljetusvälineiden puhtaus on tärkeää ja kalustoa lainattaessa tulisi ne pestä ja desinfioida käytön jälkeen. Erityisesti yhteiskuljetukset eri tallien hevosten kanssa lisää tartuntariskiä.
Hevosten jako ryhmiin ja hoitojärjestys Hevosten oikealla ryhmittelyllä tallissa sekä hoitojärjestyksellä voidaan ennaltaehkäistä mahdollinen tautitartunta kaikkiin tallin hevosiin. Pidä aina kantavat tammat erillään muista hevosista ja nuoret hevoset erillään kilpahevosista. Kilpahevoset voivat toimia oireettomina tartunnankantajina ja sairastuttaa tallin muut hevoset, vaikka eivät itse sairastuisikaan. Nuoret hevoset sairastuvat helpommin ja niiden sairastelu lisää myös vanhempien hevosten riskiä saada tartunta (tartuntapaine). Kantavat tammat tulisi aina hoitaa ensimmäisenä ja kilpahevoset viimeisenä. Ideaalitilanteessa kaikille ryhmillä oma hoitajansa. Pyrkimyksenä on suojata kantavat tammat mahdollisilta tartunnoilta, joiden kanssa kilpailevat ja muuten paljon liikkuvat ovat joutuneet tekemisiin. Uusi hevonen Uuden hevosen tullessa talliin tai palatessa kotiin tulee tarkistaa, ettei hevosella ole tarttuvien tautien oireita (kuume, yskä, silmä-/sierainvuoto, turvonneet imusolmukkeet). Myös terve / oireeton hevonen voi olla tartunnan kantaja. Ideaalisessa tilanteessa ja ainakin, kun tarttuvia tauteja reilummin liikkeellä, uusi hevonen pidetään karanteenissa eli täysin erillään tallin muista hevosista noin kymmenen päivän ajan. Karanteenihevonen hoidetaan viimeisenä tai sillä on erillinen hoitaja. Erityinen riski ovat ulkomailta tulevat, yhteislaitumilta tulevat (nuoret hevoset) ja suurista talleista tulevat. Ihminen tartunnan levittäjänä Hevosten tartuntataudit voivat levitä myös ihmisten ja/tai varusteiden mukana. Käsien huolellinen pesu ja vaatteiden vaihto on ehdottoman tärkeää, jos on käsitellyt sairasta tai tarttuvaa tautia mahdollisesti kantavaa hevosta. Suurimman riskin muodostavat ihmiset, jotka liikkuvat useilla eri talleilla. Suurin osa viruksista tuhoutuu melko nopeasti hevosen ulkopuolella. Sitä vastoin esim. pääntautibakteeri voi säilyä tartuntakykyisenä hevosen ulkopuolella useita päiviä ympäristöolosuhteista riippuen. Erityisesti tautiepidemioiden aikana vierailijoiden käymistä tallissa tulisi välttää. Vierailevien ihmisten aiheuttamaa tartuntatautiriskiä voi pienentää antamalla vierailijoille suojajalkineet ennen talliin astumista ja estämällä suora kontakti vierailijoiden ja hevosten välillä. Terveydentilan päivittäinen seuranta Terveydentilan jatkuva seuranta on avainasemassa vastustettaessa tarttuvia tauteja. päivittäinen lämmönseuranta, aamulämpö on luotettavin
silmä-/sierainvuoto, imusolmuketurvotukset, yskä Sairauden aikainen havaitseminen ja välittömästi aloitettu lepo voi lyhentää toipumisaikaa ja estää varsinaisen taudinpurkauksen sekä vähentää jälkitautien riskiä. Toiminta tartunnan ilmetessä tai tartuntaa epäiltäessä Oleellista on tartuntaepäilyn nopea tunnistaminen ja välittömät toimenpiteet tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. 1. pyrkimys estää taudin leviäminen tallin ulkopuolelle 2. pyrkimys estää taudin leviäminen tallin sisällä Hevosten eristys Jos jollakin tallin hevosella tarttuvan taudin oireita, keskeytetään sen valmennus ja siirretään hevonen mahdollisuuksien mukaan erilleen tallin muista hevosista. Jos oireet eivät ole voimakkaat, riittää alkuun lepo ja oireiden kehittymisen seuranta. Jos yhdelläkin tallin hevosista ilmenee tarttuvien tautien oireita, tulee kaikkien tallin hevosten terveydentilaa seurata erityisen tarkasti. Mikäli useammalla kuin yhdellä hevosella havaitaan tarttuvien tautien oireita (kuume!), tulee koko talli tai ainakin se osa tallista, jossa ko. hevoset ovat, eristää välittömästi. Huomioitava on, että oireettomat hevoset voivat levittää tartuntaa eli hevosia ei saa viedä pois tallista, eikä uusia hevosia ottaa talliin. Eristysosaston hevosille tulee olla myös oma tarha. Ihmisten liikkumista tallissa rajoitettava Ihmisten liikkuminen tallissa tulee rajoittaa vain välttämättömiin toimiin. Eristysosastolle järjestetään oma hoitaja tai sen hevoset hoidetaan aina viimeisenä. Eristysosastolla tulee olla kaikki tarvittavat hevosten hoitoon ja tallin siivoukseen käytettävät välineet, eikä niitä saa käyttää muualla. Kaikkien eristyshevosten luona käyvien ihmisten tulee vaihtaa vaatteet ja kengät/ käyttää suojavaatteita ja jalkineita sekä pestä kätensä ja kasvonsa huolellisesti ennen muihin talleihin menoa (käsien desinfiointi suositeltava). Eristysosaston/ sairastuneen tallin ovelle desinfiointiainetta sisältävä allas, johon kaikki ovesta kulkevat astuvat (näkyvä lika puhdistettava kengistä pois ennen altaaseen astahtamista). Hevosten terveydentilan tarkkailu Tallin jokainen hevonen tulee tarkastaa päivittäin sairauden oireiden varalta. Kaikilta mitataan aamulämpö, joka kirjataan hevoskohtaisesti ylös. Taudin varmistus Näytteenotto on usein vättämätöntä taudin määrittämiseksi. Näytteenoton suorittaa eläinlääkäri. Diagnoosin varmistuttua eläinlääkäri antaa täsmälliset ohjeet taudin vastustustoimenpiteistä ja tarvittaessa täsmähoito-ohjeet sairastuneille. Mikäli todetaan ettei kyseessä ole tarttuva tauti lopetetaan eristys.
Tiedottaminen Tallin tautitilanteesta tulee kertoa avoimesti ja mahdollisimman nopeasti kaikille asianosaisille. Nopea tiedotus saattaa estää taudin leviämisen laajemmalle. Tarttuvat taudit ovat kaikkien yhteinen ongelma, ja niiden vastustaminen vaatii hevostenomistajilta ja valmentajilta avoimuutta ja hyvää yhteistyötä! Tallin pesu ja desinfiointi Talli on pestävä perusteellisesti ja desinfioitava aina sen jälkeen, kun tallissa ollut tarttuva tauti. Erityisesti pääntaudin yhteydessä tärkeää! Pesu on tehtävä järjestelmällisesti: kaikki irtotavara ulos, kuivikkeet ja kaikki näkyvä lika pestävä pois, kuivaus ja tämän jälkeen desinfiointi. Näkyvä lika heikentää desinfiointiaineen tehoa! Hevosten tarttuvia tauteja Hevosinfluenssa (Equine Influenza) Hevosinfluenssa on ylempien ja alempien hengitysteiden sairaus, jonka aiheuttajina on influenssa A-virukset (H3N8, H7N7). Virukset ovat muuntautumiskykyisiä. Influenssa leviää pisaratartuntana hevosesta toiseen ja tarttuu helposti! Virukset leviävät lyhyitä matkoja myös tuulen mukana. Virus ei kuitenkaan elä hyvin pitkään hevosen ulkopuolella. Influenssan itämisaika on 1-3 vrk ja se leviääkin nopeasti. Tartuntaa aiheuttavaa virusta erittyy hengitystie-eritteisiin jo itämisaikana, ja hevonen levittää sairautta 7-10 vrk ajan. Virus ei muodosta pitkäaikaisia taudinkantajia eikä jää piileväksi sairastuneen hevosen elimistöön. Hevosinfluenssan oireita ovat hakkaava, kuiva yskä, (korkea) kuume, sierainvuoto, lihasjäykkyys ja liikkumishaluttomuus. Rokotetuilla hevosilla taudinkuva saattaa olla hyvinkin lievä. Ylähengitystieoireiden lisäksi influenssa virus tuhoaa myös alempien hengitysteiden pintakerrosta ja keuhkoja puhdistavaa värekarvaepiteeliä. Kuumetta esiintyy tyypillisesti 4-5 pv, mutta yskä saattaa jatkua viikkoja. Influenssaan ei ole parantavaa hoitoa. Olennaista on oireenmukainen, tapauskohtainen hoito: LEPO!, tulehduskipulääkkeet, nesteytys jne. Riittävän pitkä lepo on influenssaan sairastuneelle ehdottoman tärkeää täydellisen parantumisen kannalta. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jokaista kuumepäivää kohti viikko lepoa. Keuhkojen värekarvaepiteeli uusiutuu neljässä viikossa ja tämän ajanjakson
aikana keuhkoihin pääsee normaalia enemmän ilman epäpuhtauksia, taudinaiheuttajia jne aiheuttaen mahdollisesti pysyviä vaurioita keuhkokudokseen. Hyvällä talli-ilmalla on olennainen merkitys toipumiseen! Herpesvirusinfektiot ehv-1 ja ehv-4 (rhinopneumoniitti ja virusabortti) Herpesvirusinfektio aiheuttaa tyypillisesti ylempien hengitysteiden sairauksia nuorilla hevosilla, luomisia tiineillä tammoilla ja neurologista (hermostollista) oireilua vanhemmilla hevosilla. Infektion aiheuttajina hevosen herpesvirukset EHV-1 ja EHV-4. Herpesvirusinfektio leviää pisaratartuntana hevosesta toiseen ja välillisesti ihmisten, varusteiden, kuljetuskaluston jne välityksellä. Erityisen tartuntavaarallinen on herpesviruksen takia luoneen tamman abortoitu sikiö ja jälkeiset. Tammojen aborttitapauksissa oletetaan aina, että sikiö ja jälkeiset ovat tartuntavaaralliset, kunnes toisin todistetaan. Herpesvirusinfektion itämisaika on nuorten hevosten hengitystiemuodossa (EHV-1/4) 2-10 vrk, abortoinnin yhteydessä 7 vrk-useita kuukausia ja vanhempien hevosten neurologisessa muodossa 1-2 vkoa. Tartunnan leviämisriski on suurimmillaan ensimmäisten päivien aikana ja nuorilla hevosilla kuumevaiheen aikana. Sairastuneet ovat tartuntavaarallisia 2-3 vkon ajan. Herpesvirustartunnalle on tyypillistä, että osa hevosista jää tartunnankantajiksi, ts. kantavat tartuntaa piilevänä elimistössään (vrt. ihmisen huuliherpes). Piilevä tartunta voi aktivoitua, jolloin hevonen harvemmin saa itse oireita, yleensä toimii tartuttajana. Herpesvirusinfektion oireet ovat nuorilla hevosilla ylähengitystieoireita, kuten sierainvuoto, kuume, imusolmukkeiden suurentuminen, (kurkunpäätulehdus, keuhkoputkentulehdus). Yskä ei niin tyypillinen oire. Imusolmukkeiden turvotus voi jatkua useita viikkoja kliinisen sairauden jälkeen. Vanhemmilla hevosilla (osittaisen vastustuskyvyn myötä) oireet ovat lieviä tai ei minkäänlaisia, ensimmäiset oireet saattavat olla luomisia tai neurologista muotoa. Herpesviruksen aiheuttamat luomiset tyypillisesti tiineyden viimeisellä kolmanneksella. Hermostomuodossa oireet vaihtelevat lievistä liikehäiriöistä/ asentopuutoksista täydelliseen neliraajahalvaukseen. Hoitona herpesvirusinfektiossa on oireenmukainen hoito ja lepo. Vakavissa tapauksissa (neurologiset, varsat) on satunnaisesti käytetty viruslääkettä (acyclovir), mutta sen teho on kyseenalainen ja hoito hyvin kallis. Herpesvirusinfektion ennaltaehkäisyssä olennaista on hyvät tallinpitokäytännöt ja yleinen hygienia. Nuoret, kisaavat ja erityisesti kantavat tammat pidetään erillään toisistaan. Herpesvirusrokotus ei valitettavasti anna kovin hyvaa suojaa tautia vastaan ja parhaan suojan saamiseksi hevosille annetaan kolme perusrokotusta ja niiden jälkeen tehoste
kahdesti vuodessa. Tallin kaikki hevoset on rokotettava suojan tehostamiseksi.tiineet tammat rokotetaan tiineyden 5., 7. ja 9. tiineyskuukaudella (EHV-1). Virusarteriitti (equine viral arteritis, eva) Virusarteriitin aiheuttaja on hevosen arteriittivirus. Virusarteriitti leviää pisaratartuntana hevosesta toiseen. Kaikki eritteet ovat tartuntavaarallisia (silmä- ja sieraineritteet, sylki, virtsa, maito, ulosteet, siemenneste). Virusarteriitti leviää astutuksen/siementämisen välityksellä ja myös ihmisten, varusteiden, kuljetuskaluston ym. välityksellä. Myös abortoitu sikiö ja jälkeiset ovat tartuntavaarallisia. Virusarteriitin itämisaika on 2-14 vrk ja siemennesteen välityksellä tapahtuneessa tartunnassa 6-8 vrk. Tartunnan saanut hevonen levittää tartuntaa noin 20 vrk ajan. Oriit jäävät usein taudinkantajiksi ja erittävät virusta siemennesteeseen. Astutuksen yhteydessä tartunnan (siemennesteen välityksellä) saanut tamma ei yleensä saa minkäänlaisia oireita, mutta levittää tartuntaa muihin hevosiin 3-4 vkon ajan hengitysteiden kautta. Taudista parantunut hevonen kehittää pitkäaikaisen (jopa useita vuosia) vastustuskyvyn sairautta vastaan. Virusarteriitin oireita ovat kuume, turvotukset jaloissa, mahan alla, utareessa tai esinahassa, silmä- ja sierainvuoto, silmän sidekalvontulehdus, luomien turvotus, suurentuneet imusolmukkeet, abortti (kolmannen tiineyskuukauden jälkeen), laskenut suorituskyky ja urticaria (nokkosihottuma). Siitosoreilla voi olla ohimenevää hedelmällisyyden heikkenemistä ja pikkuvarsoilla keuhko- ja suolistotulehduksia. Virusarteriittitartunnat ovat usein subkliinisiä (vähäoireisia, piileväoireisia). Hoitona oireenmukainen hoito ja lepo. Virusarteriitin ennaltaehkäisyssä olennaista on hyvät tallinpitokäytännöt ja yleinen hygienia. Siitostammat ja varsat pidetään erillään muista. Tartuntoja vältetään käyttämällä keinosiemennystä sekä uusien hevosten karanteenilla. Virus saattaa säilyä talliympäristössä yli 2 kk. Rhinovirukset Rhinovirukset ovat yleisiä hevosten lievien ylähengitystieinfektioiden aiheuttajia. Niiden aiheuttajina on hevosten rhinitis A- ja B-virukset. Rhinovirustartunnat leviävät pisaratartuntana ja ihmisten, välineiden ym. välityksellä. Virusta erittyy hengitystie-eritteiden lisäksi ulosteeseen ja virtsaan. Sairaden itämisaika on 2-8 vrk. Rhinovirustartunnan oireita ovat kuume, sierainvuoto, leuantausimusolmukkeiden suurentuminen ja kostea yskä. Oireet ovat yleensä ohi viikossa.
Hoitona on oireenmukainen hoito. Ennaltaehkäisyssä olennaista on tallihygienia ja sairaiden eläinten eristäminen. Virukset ovat kestäviä ympäristöolosuhteita vastaan. Pääntauti (strangles) Pääntaudin aiheuttaja on bakteeri, Streptococcus Equi subsp. Equi. Pääntauti leviää pisaratartunta hevosesta toiseen (sierain- ja paise-eritteet) sekä ihmisten, hoitovälineiden jne. välityksellä. Bakteerieritys ja siten taudin levittäminen alkaa vasta muutaman päivän kuluttua kuumeen noususta. Siten nopea reagointi voi estää tartunnan leviämisen tallissa! Sairastuneet ovat tartuntavaarallisia yleensä noin 2-3 viikon ajan. Osa pääntautiin sairastuneista voi jäädä tartunnan kantajiksi (nielun ilmapusseista löytyy bakteeria). Tartunnan kantajat voivat erittää bakteeria epäsäännöllisin välein vuosien ajan (tartunnanlähde muille hevosille). Pääntaudin oireita ovat korkea kuume (kesto jopa 2-3 vkoa), märkäinen paksu sierainerite muutamaa pv myöhemmin, imusolmuketurvotus/ paisemuodostus (leuanalus- ja leuantausimusolmukkeet) sekä mahdolliset hengitysvaikeudet. Satunnaisesti bakteeri pääsee verenkiertoon ja leviää tätä kautta imukudoksiin ympäri elimistöä (ns. bastardi pääntauti). Pääntauti voidaan diagnosoida eristämällä bakteeri imusolmukepaiseesta, ilmapussieritteestä/huuhtelunesteestä tai sieraineritteestä. Pääntautiin sairastuneen hevosen hoitona on tulehduskipulääkitys, nesteytys, paiseiden haudonta/avaus, mahdollisesti antibiootti (penisilliini) ja lepo sekä hyvistä ympäristöolosuhteista huolehtiminen. Taudinpurkauksen yhteydessä on 3 pääperiaatetta: estää taudin leviäminen tallin ulkopuolelle estää taudin leviäminen tallin sisällä pyrkiä löytämään taudin kantajat, ja hoitaa ne tautipurkauksen lopuksi Päätaudin ennaltaehkäisyssä/ vastustuksessa olennaista on sairastuneiden (tai epäilyjen) eristys/ karanteeni. Mikäli tallissa on todettu pääntautia, hevoset tulee eristää vähintään kolmeksi viikoksi sen jälkeen, kun viimeisenkin sairastuneen hevosen oireet ovat hävinneet. Jos sairaat hevoset on eristetty heti taudin puhjettua (ensimmäiset kuumepäivät) tallin muista hevosista, riittää oireettomien hevosten eristämisajaksi kymmenen päivää.
Pääntautibakteeri voi säilyä hengissä talliympäristössä sopivissa olosuhteissa jopa kaksi kuukautta, joten tallin pesu ja desinfektio ovat erittäin tärkeitä. Myös sairaiden hevosten käyttämät laitumet on hyvä pitää tyhjillään 4 vkoa. Rhodokokki (rhodococcus equi) Rhodokokkitartunnan aiheuttajana on bakteeri, Rhodococcus equi. Rhodokokki on varsojen alempien hengitysteiden infektioiden aiheuttaja. Tyypillinen sairastumisikä on 1-3 kk ikäisenä, tartunnan saanti 2 vkon iästä lähtien. Rhodokokkitartunnan oireet ovat aluksi lieviä: kuume, kohonnut hengitystiheys ja väsyneisyys. Muutamassa viikossa oireet pahenevat: apaattisuus, ruokahaluttomuus, kuume, korkea hengitystiheys, hengitysvaikeudet, ripuli ja nivelturvotukset. Rhodokokki tartunnassa on usein vaikea päästä todelliseen, varmaan diagnoosiin. Taudinmäärityksen ratkaisee usein tyypillinen ikä, tyypilliset löydökset, verinäytteet ja ultraääni- ja röntgen-löydökset. Bakteeria on erittäin vaikea eristää verestä. Hoitona rhodokokkitartunnass on antibioottiyhdistelmät, kuten pitkinä (ja kalliina) kuureina: azithromycin+ rifampin, clarithromycin+ rifampin, erytromycin + rifampin sekä tulehduskipulääke, lisähappi ja muut tukihoidot. Rhodokokki on maaperässä esiintyvä bakteeri ja yleinen aikuisten hevosten suolistofloorassa. Suurin osa hevosista erittääkin bakteeria lannassaan. Bakteeri ei elä 30 cm syvemmällä, joten pinta-aineksen poisto voi auttaa. Tartunnan ennaltaehkäisyssä tärkeää on hyvä hygienia, tallin ilmanvaihto ja pölyävien laidunten välttäminen. Nykyaikainen loishäätö Sisäloiskontrolli on tärkeää hevosten hyvän yleiskunnon ja myös tarttuvien tautien vastustuskyvyn kannalta. Pääperiaatteittain tämän päivän sisäloiskontrolli tarkoittaa kohdennettua loishäätöä, jolloin sisälöislääkityksen tarve arvioidaan yksilökohtaisesti elinympäristön tartuntapaineen, hevosen iän ja yleiskunnon sekä lantanäytetuloksen perusteella. Yleistä loisista Loiset ovat merkittävä riskitekijä erilaisille ähkyille ja laihtumiselle. Ne aiheuttavat myös mm. ripulia, huonoa karvapeitettä, anemiaa ja pömppövatsaisuutta. Kaikilla hevosilla on jonkin verran matoja, käytetystä madotusohjelmasta huolimatta. Myös pienten tallien, 1-2 hevosta, hevosilla on/voi olla matoja. Täysin madotonta hevosta ei ole eikä tarvitse ollakaan. Loislääkityksillä pyritään siihen, ettei matojen määrä kasva niin suureksi, että hevonen sairastuu.
Loiset vaikuttavat suoliston hyvinvointiin eri tavoin: mekaaninen tukos, tuottavat aineita, jotka vaikuttavat suolen liikkeisiin, aiheuttavat suolistotulehduksia, tekevät tukoksia suoliliepeen verisuoniin. Hevosille muodostuu yleensä iän myötä jonkinasteista vastustuskykyä loisia vastaan. Suolinkaisia vastaan vastustuskyky alkaa muodostua 6 kk iässä ja yli vuoden ikäisillä hevosilla immuniteetti on usein jo hyvä. Suolinkainen onkin erittäin harvinainen yli neljä vuotiailla hevosilla. Cyathostomia eli pieniä sukkulamatoja vastaan immuniteetin muodostuminen ei ole yhtä selkeää ja niitä voikin esiintyä kaiken ikäisillä hevosilla.vastustuskyvyn muodostustumisella on merkitystä häätösuunnitelmaa tehtäessä. Loisten elinkierto- ja lisääntyminen pääperiaatteissaan: yksi loismato tuottaa paljon munia (hevosen sisällä; suolistossa, keuhkoissa, suoliliepeessä jne.), joita erittyy ulosteen mukana ulos munista kuoriutuu (elinympäristössä/hevosen elimistössä) toukkamuotoja, jotka voivat sitten tartuttaa uuden eläimen/ saman eläimen uudelleen ulosteen välityksellä hevonen saa uuden tartunnan, ja loisten määrä elimistössä (ja välillisesti ympäristössä) lisääntyy Tarha- ja laidunhygienilla suuri merkitys! Noin 90 % loisista on hevosen ympäristössä. Tarhojen ja laidunten siivoaminen 2 kertaa viikossa vastaa arviolta 2 kk välein annettavaa ivermektiinilääkitystä! Hevosilla yksilöinä on eri määrä loisia. Tutkimusten mukaan 20 % hevosista kantaa 80 % madoista. Suurin osa näistä matoisista hevosista on nuoria, vanhoja tai muusta syystä huonon vastustuskyvyn omaavia yksilöitä. Eri loislajeja ja niiden häätöön käytettävät lääkevalmisteet: Suuret strongylukset Pienet strongylukset l. cyathostomat
Suolinkainen (Parascaris equi) Heisimato (Anoplocephala) tällä hetkellä markkinoilla olevat loishäätöön käytetyt valmisteet: fenbendatsoli (Axilur) pyranteeliembonaatti (Strongid P, Twinhip) ivermektiini (Ivomec, Noromectin, Vectin, Eraquell) moksidektiini (Equest) pratsikvanteeli (Droncit) yhdistelmävalmisteet ivermektiini+pratsikvanteeli (Equimax) moksidektiini+ pratsikvanteeli (Equest Pramox) Fenbendatsolia lukuun ottamatta aineet aiheuttavat loisten halvaantumisen, jolloin suuri loismäärä aiheuttaa suolitukosriskin. Moksidektiiniä ei tule käyttää rutiinilääkkeenä vaan ainoastaan eläinlääkärin tekemän tarve-arvion jälkeen! Nykypäivän loishäätösuositus ja miten siihen ollaan tultu Useat sisäloiset ovat kehittäneet/ kehittämässä resistenssiä (vastustuskykyä) lääkkeisiin. Resistentti kanta on tallikohtainen. Suomessa on jo huolestuttavan paljon resistenssiä, mm. suolinkaisilla voimakasta (ja yleistä) resistenssiä ivermektiinille (lisensiaattityö 2010). Maailmalla on jo olemassa kaikille tunnetuille matolääkkeille resistenttejä matokantoja. Eri matolääkkeiden käyttäminen (jokaisella madotuskerralla eri merkki) ei estä resistenssin kehittymistä vaan pikemminkin edistää sitä. Kerran hankittu lääkeaineresistenssi ei häviä vaikka ko. ainetta ei käytettäisikään pitkään aikaan. Resistenssi on siis pysyvää Tutkimusten mukaan 20 % hevosista kantaa 80 % madoista. Koko tallin hevosia ei tulisi madottaa rutiinisti vaan yksilöinä tarpeen mukaan eli nykypäivän matolääkityksen tulisi perustua tarpeeseen, joka todetaan ulostenäytteen loismunien määrän perusteella! Ulostenäyte tulee ottaa yksilöittäin, ei ryhmittäin. Muutama ulostepallo/hevonen riittää. Näyte tulee tutkia tuoreena ja se säilyy jääkaapissa muutaman pv ajan Näytteitä tutkivat useat laboratoriot (mm. Movet, Ellab, Evira). Käytetty menetelmä on McMaster, jolla saadaan kvantitatiivinen eli määrällinen tulos. Pienissä (cyatshostomat) ja suurissa strongyluksissa raja-arvo on 200 EPG (eggs per gram), jonka ylittävissä määrissä hevonen lääkitään. Suolinkaisten ja heisimadon kohdalla ei ole raja-arvoa, ts. hevonen lääkitään aina, jos ko. munia löytyy.
Heisimatoja ei pystytä tällä menetelmällä luotettavasti tutkimaan, jonka vuoksi suositellaan, että kaikki hevoset lääkitään heisimatoa vastaan vuosittain (syksyllä). Kun hevonen lääkitään, lääkitään riittävillä annoksilla! Mieluimmin arvioidaan painoa hieman yläkanttiin kuin alaspäin. Liian pienet annokset nopeuttavat resistenssin syntymistä. Muista käyttää painomittaa! Resistenssitilanne 2010: Suuret strongylukset toistaiseksi herkkiä kaikille lääkeaineille Pienet strongylukset eli cyathostomat usein resistenttejä fenbendatsolille ja pyranteelille + satunnaisesti ivermektiinille. Suosituslääke ivermektiini Suolinkainen resistenssiä ivermektiinille ja moksidektiinille. Pyranteeliresistenssiä todettu harvinaisena. Suosituslääke fenbendatsoli ja pyranteeli Heisimato teho vain pratsikvanteelilla ja pyranteelilla kaksinkertaisella annoksella; ei resistenssiä Käytännön kohdennettu loishäätö (yhteenveto Katja Hautalan luennosta) Matolääkitysten teho eli mahdollisen resistenssin esiintyminentulee tarkistaa tallikohtaisesti, se ei ole kuitenkaan välttämätöntä joka lääkityksen jälkeen. Käytännössä tämä tapahtuu ottamalla uusi ulostenäyteosasta madotetuista hevosista noin 2 viikon kuluttua madotuksesta esim. jos tallilla kymmenellä hevosella EPG-tulos on ollut >200, niin otetaan uusi näyte lääkityksen jälkeen noin viidestä hevosesta (tämä määrän voi arvioida edustavan riittävän hyvin tallin loiskantaa). 1. Varsat (0-1 vuotta) ensimmäinen madotus 10 vkon iässä (kohteena suolinkaiset; käytettävä aine fenbendatsoli tai pyranteeli) tämän jälkeen madotus noin 2kk välein vuoden ikään saakka. Ensisijaisesti käytetään fenbendatsolia tai pyranteelia. Jos lantanäytetuloksen perusteella varsassa havaitaan merkittävä määrä pienten sukkulamatojen munia, niin silloin annetaan ivermektiini, mikäli tallilla esiintyy pienten sukkulamatojen resistenssiä pyranteelia kohtaan. Loppusyksyllä/alkutalvella laidunkauden jälkeen kuten aikuiset hevoset, ts. ivermektiini + pratsikvanteeli tai pyranteeli kaksinkertaisella annoksella 2. Nuoret (1-3 vuotiaat) ulostenäyte ennen laidunkautta; lääkitys tarvittaessa (yl. ivermektiini cyathostomiaan) laidunkauden puolivälissä ulostenäyte; lääkitys tarvittaessa syksyllä ivermektiini + pratsikvanteeli
Jos varsalla ilmenee loistartunnan oireita, kannattaa se yleensä lääkitä suolinkaisen varalta vaikka lantanäyte olisi puhdas. Samoin erityisesti 1- ja 2- vuotiaat varsalaitumella tai muuten korkean loispaineen ympäristössä olleet varsat voi olla hyvä lääkitä suolinkaisen varalta ainakin kerran kesän aikana vaikka näyte olisi negatiivinen. 3. Aikuiset (yli 3-vuotiaat) ja siitostammat ulostenäyte ennen laidunkautta; lääkitys tarvittaessa ulostenäyte laidunkauden lopulla ja lääkitys tarvittaessa (yksi näyte on hyvä ottaa laidunkaudella, koska silloin loisten munien eritys on voimakkaimmillaan) laidunkauden loputtua ivermektiini+pratsikvanteeli 4. Uudet hevoset ulostenäyte ja madotus tarpeen mukaan ei laitumelle muiden kanssa kunnes mahd. madotuksesta kulunut 4 pv 5. Poikkeustapauksia: hevoset, joilla toistuvasti paljon madonmunia ulostenäytteessä yksilöt, joilla todetaan ulostenäytteessä 3 kertaa peräkkäin >500 epg lääkitään moksidektiinilla sairaat/ oireilevat hevoset: toistuvat ähkyt, ripuli, cushingin tauti jne. ulostenäytteen perusteella/ eläinlääkärin harkinnan mukaan Kohdennetun loishäätö-menetelmän rajoituksia Yksittäinen tulos voi sisältää virheen, koska munia voi erittyä ulosteeseen ajoittain. Epäkypsät loiset eivät eritä munia. Heisimadon munien tulkinta on epäluotettava. Menetelmä ei pysty erottamaan suurten ja pienten sukkulamatojen munia toisistaan. Kohdennetun loishäätömenetelmän hyötyjä Säännöllisten ulostenäytteiden avulla saadaan käsitys tallin loistilanteesta ja lääkityksen tehokkuudesta. Lääkitys voidaan kohdentaa loisista kärsiviin yksilöihin. Lääkityksiä voidaan vähentää yksilöiltä, joilla on vastustuskykyä loisia vastaan (80 % hevosista). Näiden hevosten lääkitseminen on turhaa. Yksilö, joka erittää paljon munia ulosteessaan saastuttaa myös laitumia ja tartuttaa muita hevosia. Löytämällä nämä yksilöt (20 % hevosista) voidaan vähentää laidunten tartuntapainetta. Vähennetään ympäristön kuormittamista lääkkeillä. Lääkkeiden turhan (ja epäloogisen) käytön väheneminen hidastaa resistenssin muodostumista. Loisten ennaltaehkäisy, matolääkkeiden vähentäminen tarhahygienia tarhojen siivous 1-2 kertaa vkossa laidunkierto (osa laidunta välillä levossa); laidunten siivous 1-2 vkon välein
varsat pyritään sijoittamaan kaikkein puhtaimmille laitumille muiden eläinlajien laidunnus välillä samoilla laitumilla (lehmät, lampaat) huomioi, että pakkanen EI tuhoa madonmunia laitumelta; erityisesti suolinkainen on hyvin kestävä erilaisia sääolosuhteita vastaan (voi säilyä tartuntakykyisenä ympäristössä 5-10 vuotta) hevosten pito samoissa ryhmissä uusien hevosten ulostenäytteiden tutkiminen ennen laumaan laskua varsomiskarsinoiden pesu ja desinfiointi vuosittain Loishäätö summa summarum madota aikuiset hevoset syksyllä ivermektiini+ pratsikvanteelilla keväällä ulostenäyte, jonka perusteella tarvittaessa lääkitys madota varsat 2,5 kk iästä eteenpäin 2 kk välein fenbendatsolilla tai pyranteelilla vuoden ikään saakka. Tällöin ivermektiini+ pratsikvanteeli tai kaksinkertainen annos pyranteelia. Ota varsasta lantanäyte muutaman kerran ensimmäisen vuoden aikana juuri ennen suunniteltua lääkitystä. Ota näyte aina jos varsassa on sisäloisten oireita. nuorilla hevosilla ulostenäytteet ennen laidunkautta ja laidunkauden keskellä; tarvittaessa lääkitään. Laidunkauden jälkeen ivermektiini+ pratsikvanteeli Tarkista käytettyjen loislääkkeiden teho tallillasi säännöllisin väliajoin, ottamalla kontrollinäyte lääkitystä hevosesta tai osasta lääkittyjä hevosia 2 viikkoa lääkityksen jälkeen. Lääkitse painon mukaan; mieluimmin hieman liikaa kuin liian vähän huolehdi tarha- ja laidunhygieniasta hevoskohtainen kirjanpito tehdyistä tutkimuksista, käytetyistä lääkkeistä ja antoajankohdasta sekä mahd. tehon seurannasta UNOHDA matolääkkeiden kierrättäminen Hammashuolto Hevosten hampaita on hoidettu Kiinassa jo 600 vuotta ekr. Hammashoidon tarkoituksena ehkäistä piikkien ja terävyyksien syntyminen ja korjata mahdollisia purentaongelmia. Hammashoito tulee tehdä vähintään kerran vuodessa - tarkastus ja hoitoväli 4-12 kk. Ensimmäinen hoito/ tarkastus mielellään ennen varsan opetusta, käytännössä usein vasta 1,5-vuotiaana. Keskimäärin 10 % hevosista tarvitsee raspauksen 4 kertaa vuodessa. Hevosen pysyvät hampaat ovat valmiina (korkeus 9-11 cm) leukaluiden sisällä, josta ne työntyvät alas-/ylöspäin vuosien kuluessa. Maitohampaat ovat pysyvien hampaiden päällä ja pysyvät hampaat työntävät maitohampaat irti. Hampaat työntyvät keskimäärin 3 mm vuodessa ja pääsääntöisesti ne kuluvat samaa vauhtia.
Yleensä yläleuka on alaleukaa leveämpi (jopa 20-25 %), jolloin hampaat eivät kulu tasaisesti hyväpurentaisellakaan hevosella. Tästä syystä piikkimuodostusta tulee tyypillisesti yläleukaan poskenpuolelle, alaleukaan kielenpuolelle. Hevosella on vaihtuvia maitohampaita 24 kpl ja pysyviä hampaita 36-44 kpl riippuen kulmahampaiden ja ensimmäisten etuposkihampaiden (sudenhampaat) määrästä. Etuhampaat (incisorit) vaihtuvat pysyviin 2,5-, 3,5- ja 4,5-vuotiaana. Etuposkihampaat 2, 3 ja 4 (premolaarit) vaihtuvat 2,5-, 3- ja 4-vuotiaina. Poskihampaat 1, 2 ja 3(molaarit) puhkeavat 1-, 2- ja 3-vuoden iässä, eikä niillä ole maitohampaita. Oreilla ja ruunilla sekä 25-30 %:lla tammoista on kulmahampaat, jotka puhkeavat keskimäärin 5-vuotiaana. Sudenhampaat (pienehköt jäännöshampaat ensimmäisten varsinaisten etuposkihampaiden etu-/etu-sisäpuolella, etuposkihammas 1) ovat yläleuassa noin 70 % hevosista ja ne puhkeavat keskimäärin 6 kk iässä. Alaleuan sudenhampaat ovat harvinaisemmat, niitä on vain 0,1% hevosista. Sudenhampaat suositellaan poistettavaksi etenkin, jos ovat hyvin pienet ja liikkuvat. Poisto on rutiinioperaatio rauhoitetulla, seisovalla hevosella. Operaation jälkeen 5 pv ilman kuolaimia. Puhkeamattomat (limakalvon alle jääneet) sudenhampaat saattavat aiheuttaa ongelmia (kuolaimen/ kitaraudan vastustaminen). Hammasperäisten ongelmien oireita ovat mm. ruoan pudottelu, hidas syöminen, epänormaali syöminen, kuten heinän liottaminen vesiastiassa, kiukkuisuus, pään ravistelu, toisohjaisuus, kuolaimen pureminen, vastustaminen, kuten pään heiluttaminen, peruuttelu, pukittelu, pidätyksen vastustaminen, laihtuminen, leikkiminen kuolaimella, kielen roikottaminen, pahanhajuinen hengitys, ruoan pakkautuminen poskiin ja toispuoleinen pahanhajuinen sierainvuoto. Joskus hammasongelmat ovat täysin oireettomia! Suun purentavirheitä ovat mm. yläpurenta (parrot mouth), alapurenta (Sow mouth), aaltopurenta (wave mouth), rappu-/porraspurenta (Step mouth) ja saksipurenta (Shear mouth). Yläpurentaisen hevosen alaleuka on yläleukaa lyhyempi ja yläetuhampaat työntyvät alaetuhampaiden yli. Alapurennassa yläleuka on lyhyempi kuin alaleuka. Aaltopurennaksi kutsutaan epäsäännöllistä hammasrivistöä, joka sivustapäin katsottuna muodostaa purupinnoiltaan aaltomaisen hammasrivistön. Porraspurennassa hammasrivistö on sivusta katsottuna portaittainen ja näin ollen hampaisto lähes lukkiutuu eikä purentamekanismi toimi. Leikkaavaksi purennaksi (saksipurenta) nimitetään purentavirhettä, jossa purupinnat ovat yli 20 asteen kulmassa. Purentaongelmat ovat voimakkaasti periytyviä! Muita yleisimpiä suuongelmia ovat mm. heiluvat, irtoamattomat maitohampaat, jotka aiheuttavat kipua syödessä. Maitohampaat poistetaan mekaanisesti rauhoituksessa.
Diasteemamuodostus tarkoittaa tilannetta, jossa poskihammasväli on liian laaja. Silloin rehua pakkautuu hammasväliin ja hammasta ympäröivä kudos ja pahimmassa tapauksessa hammasjuuri tulehtuu. Diasteema on erittäin kivulias sairaus! Diasteeman hoidossa hammasväli avataan riittävän suureksi, jotta rehu pääsee liikkumaan vapaasti. Diasteema vaatii säännöllistä ja tiheää hammashoitoa pysyäkseen kurissa. Hammasmurtumat ovat yleensä poskihammasmurtumia. Oireena voi olla äkillinen syömättömuus ja kipu. Hoito suunnitellaa aina tapauskohtaisesti. Kengitys Hevosen terveys, liikkumiskyky ja käyttökelpoisuus ovat hyvin pitkälti kiinni kavioiden terveydestä, joten kengitys ja vuoleminen on syytä teettää ammattinsa osaavalla kengityssepällä tai ainakin hankkia itselleen kunnollista alan opetusta. On arvioitu, että 80 % hevosen ontumista aiheutuvat kavioalueen ongelmista hyvä kengittäjä on painonsa arvosta kultaa! Varsa tai nuori hevonen kengitetään ensimmäistä kertaa vasta, kun se alkaa tarvita kengitystä kavion kulumisen vuoksi tai virheellisten jalka-asentojen tai liikkeiden korjaamiseksi. Jalkojen nostelu ja kavioiden koputtelu on kuitenkin hyvä opettaa jo aivan pikkuvarsalle. Normaali kengitysväli on 4-8 viikkoa hevosesta ja olosuhteista riippuen. Vuolun jälkeen samoja kenkiä voi käyttää useamman kengitysvälin ajan, jos ne edelleen sopivat kooltaan ja tyypiltään hevosen kavioon ja käyttöön. Hevosta ei aina ole välttämätöntä kengittää, sillä kaviot saattavat kulua sopivaan tahtiin omia aikojaankin (suuria rotueroja, käyttö, laidunloma jne). Kenkiä tarvitsemattomankin hevosen kaviot täytyy silti säännöllisesti vuolla. Liian pitkiksi kasvaneet tai vääränmuotoisiksi vuollut kaviot voivat pakottaa hevosen jalkojen nivelet rasittaviin ja vahingollisiin asentoihin. Joissakin tapauksissa kengitys on ainoa keino korjata hevosen rakennevioista johtuvia virheellisiä liikeratoja, pitää muuten ontuva hevonen kivuttomana tai hoitaa jalan tai kavion vammaa ( ns. sairaskengitys). Sairaskengityksissä kengittäjän ammattitaito avainasemassa! Lisätietoja Internetlähteistä löytyvää lisätietoa: www.tervetalli.fi/ Hevosen tarttuvat hengitystiesairaudet Elinympäristönä hevonen -hevosen loiset ja loissairaudet Hevosten ammattimainen hampaiden hoito Suomessa