Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen

Samankaltaiset tiedostot
Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta.

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ talousarvioylitykset 26 Valtuutettujen aloitteet Valtuuston kyselytunti 22

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

426/61.612/2013 TL 355

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/ /2013 HENKJAOS

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus


Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 11/ (9) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Aika

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Rautatie on mahdollisuus

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Turun seudun puhdistamo Oy:n osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutokset ja yhtiösopimus

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Lappeenrannan kaupungin liittyminen hiilineutraalit kunnat (HINKU) verkostoon. Lappeenrannan seudun ympäristölautakunnan esitys 11.2.

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Pöytäkirja 12/ (7)

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 24 03.04.2017 Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen 89/12.00.00/2017 Kaupunginhallitus 20.03.2017 106 Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n (LAMK) omistajatahot ja Lap peenran nan teknillinen yliopisto (LUT) ovat neuvotelleet jär jes te lys tä, jossa Lahden ammattikorkeakoulu Oy liitettäisiin osaksi LUT-kon sernia. LUT-konsernin on tarkoitus syntyä vuoden 2017 aikana, kun Sai maan ammattikorkeakoulu Oy:stä tulee LUT:n tytäryhtiö. LUT:n tavoitteena on yhdessä LAMK:in omistajatahojen kanssa muo dos taa uudenlainen, se kä kansallisesti että kansainvälisesti toimi va yliopistokonserni, jossa LUT on emoyhtiö ja LAMK tytäryhtiö. LUT on neuvotellut samaan ai kaan myös Saimaan am mat ti kor keakou lu Oy:n siirtymisestä LUT:n tyt tä rek si. Uuden konsernin tar koi tukse na on rakentaa kan sain vä li ses ti laadukas, monipuolinen ja hou kutte le va osaamiskeskittymä, jos sa hyödynnetään yliopiston ja am mat tikor kea kou lu jen tut ki muk sen ja koulutuksen osaamista luoden vahvaa vaikutusta myös elin kei no elä mään. LUT jatkaa tie de yli opis to na tehden akateemista, kor kea ta sois ta tutkimusta ja antaen tut ki mukseen perustuvaa ylintä kou lu tus ta yliopistolain mukaisesti. LAMK puolestaan antaa am mat ti kor kea kou lu lain mukaisesti työ elä mä lähtöis tä koulutusta sekä te kee soveltavaa tki-toimintaa ja tai teel lis ta toimintaa. Konsernilla on tar koi tus olla yliopistokampukset Lap peenran nas sa ja Lahdessa. Mi kä li LAMK liittyy mukaan LUT-kon ser niin, konsernissa on yhteensä noin 13 000 opiskelijaa, 1500 hen ki lö kunnan jäsentä ja noin 140 mil joo nan euron liikevaihto. Järjestelyn päämääränä on yhteistyössä luoda Suomeen uu den lainen korkeakoulukonserni, jo ka on tavoitteiltaan kunnianhimoinen ja luo aidosti uutta suo ma lai seen korkeakoulujärjestelmään. Kor keakou lu kou lu tuk sen vah vis ta mi nen Lahden seudulla tukee kau pun kiseu dun kilpailukykystrategian vi sio ta yritysystävällisimmästä kau punki seu dus ta. Toiminnan kes kiös sä ovat vahva ja innovatiivinen yri tysyh teis työ sekä sujuvat opin to po lut työelämään. Tavoitteena on Lahdes sa annettavan kou lu tuk sen (sekä yliopisto- että am mat ti-kor keakou lu kou lu tuk sen) ve to voi mai suu den kasvattaminen sekä samalla yli opis to-opis ke li joi den mää rän merkittävä kasvattaminen Lahdessa kes ki pit käl lä aikavälillä. Järjestely mahdollistaa Lahden ammattikorkeakoulun ke hi tys edel lytyk sien ja vetovoiman kas vun sekä uudenlaisen yhteistyön ope tukses sa, yrityshankkeissa ja kehittämishankkeissa. Tavoitteena on, et-

tä LAMK on Suomen ve to voi mai sim pien ammattikorkeakoulujen joukos sa kaikilla pää kou lu tus aloil laan ja että Lahdessa tarjottava yliopis to ta soi nen koulutus on pro fii lil taan ja laadultaan kansainvälisesti erot tu vaa. Lisäksi Lahden alu een osaamistasoa ja yliopistoprofiilia on mahdollista nostaa mer kit tä väs ti kaupungin ja seudun kokoa vastaa val le tasolle. Omistusjärjestelyt Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n siirtyminen osaksi LUT-konsernia vaa tii LAMK:n osak kei den siirtymistä LUT:lle kokonaisuudessaan. Kaik kien osak keen omis ta jien tulee hyväksyä järjestely. Osakkeenomistaja Osakkeiden lukumäärä Omistusosuus % Lahden kaupunki 13 810 69,05 Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä 1786 8,93 Heinolan kaupunki 1668 8,34 Hollolan kunta 1516 7,58 Orimattilan kaupunki 1220 6,1 Yhteensä 20 000 100,00 Ammattikorkeakoululain 5 estää varojen jakamisen, mikä rajoittaa omis tus jär jes te ly jen kei no va li koi maa. Toisaalta kyse on kuntien näkö kul mas ta sellaisesta ta se-eräs tä joka ei suoraan taloudellisesti tuo ta mitään. Järjestely on am mat ti kor kea kou lu lain mukainen eikä ai heu ta kunnille alas kir jaus tar vet ta. Omistusjärjestelyissä kuntien osakeomistus muutetaan kuntien ja Lah den am mat ti kor kea kou lun väliseksi pääomalainaksi. Järjestely on tullut mahdolliseksi vuo den 2016 alusta voimaan tulleiden osa keyh tiö lain muutosten myö tä. Ammattikorkeakoululain näkökulmasta avain te ki jä nä jär jes te lys sä on se, että LAMK voi itse päättää lain säädän nön asettamissa ra jois sa, milloin se maksaa pääomalainan ta kaisin ja se, ettei lainalle mak se ta korkoa. Toteutettava omistusjärjestely on samanlainen kuin Etelä-Karjalan kun nat ja Lappeenrannan tek nil li nen yliopisto (LUT) ovat tehneet Sai mia ammattikorkeakoulu Oy:n osalta syyskuussa 2016. Saimian jär jes te ly on käyty läpi OKM:n johdon kanssa. Järjestelyn päävaiheet ovat: 1. Lahden kaupunki lahjoittaa LUT:lle yhden (1) LAMK:n osakkeen. 2. Osakepääoman alentaminen LAMK:n yhtiökokous päättää osake pää oman alen ta mi ses ta tarvittaessa vähimmäisosakepääoman

(2.500 euroa) määrään as ti, varojen siirtämisestä sijoitetun vapaan oman pää oman rahastoon se kä julkisen kuulutuksen hakemisesta tun te mat to mil le velkojille. 3. Julkisen kuulutuksen ja osakepääoman alentamisen re kis te röin nin jälkeen LAMK:n yh tiö ko kous tekee päätöksen, jossa sijoitetun vapaan oman pääoman ra has toa vähennetään omistajien LAMK:iin sijoit ta mal la summalla suun na tus ti siten, että kunkin omistajan LAMK:iin sijoittama määrä muun ne taan kyseisen kunnan LAMK:lle an ta mak si pääomalainaksi. Pää oma lai na so pi muk sen pohja on liittees sä. 4. Omistajat ja LAMK sopivat LAMK:n osakeomistukseen liittyvän osa kas so pi muk sen voi mas sa olon päättämisestä. 5. LAMK:n yhtiökokous päättää suunnatusta omien osakkeiden vastik keet to mas ta han kin nas ta siten, että LAMK hankkii kaikki omis tajien omistamat osak keet. Omistajat sitoutuvat luovuttamaan kaikki omis ta man sa LAMK:n osak keet LAMK:lle vastikkeetta. Järjestelyn lopputuloksena LUT on LAMK:n ainoa osakkeenomistaja ja omistajille on LAMK:iin sijoittamiaan määriä vastaavat pää oma lainat. OKM, STM ja VM ovat yhteistyössä laatineet esityksen lain muut tami ses ta siten, että jär jes te lyyn liittyvien eläkevastuiden hoitamisesta ei tulisi järjestelyn osa puo lil le ylimääräisiä kuluja. Esitys on ollut lausun to kier rok sel la ja lau sun to jen määräpäivä oli 6.3.2017. Esityksen odo te taan tulevan edus kun nan käsiteltäväksi kevään aikana ja, mikä li eduskunta sen hy väk syy, tulevan voimaan kesällä. Ennen omistusjärjestelyn lopullista täytäntöönpanoa on syytä var mistua siitä, ettei kunnille ai heu du järjestelystä ylimääräisiä eläk kei siin liittyviä vastuita. Myös LUT on ilmoittanut, että se ei tule te ke mään lopullista päätöstä asias sa, ennen kuin eläkevastuisiin liittyvä asia on ratkaistu. LAMKin osaomistaman Osaamiskiinteistöt Oy:n jakamisesta teh dään erillinen sopimus Lah den kau pun gin, LAMKin ja Hel sin gin yli opis ton kanssa. En si si jai se na ta voit tee na on järjestely, jonka jäl keen Lah den kaupunki omis taa kokonaan Ai kuis kou lu tus kes kuk sen ja Fell man nian kiinteistöt ja 51 % Lahden Tie de puis ton kiinteistöstä, jos sa muina omistajina ovat edel leen LAMK ja Helsingin yliopisto. Lahden kaupungin ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteis työ so pi mus Lahden kaupunginhallitus on 10.06.2013 ( 252) hyväksynyt Lahden

Päätösehdotus: kau pun gin ja Lap peen ran nan teknillisen yliopiston välisen yh teis työso pi muk sen, jossa on mää ri tel ty osapuolten välisen yhteistyön päämää rät, pai no pis te alu eet ja toimintaperiaatteet. Omistusjärjestelyjen yh tey des sä on tar peen uudistaa myös yhteistyösopimusta. Uudessa yhteistyösopimuksessa Lahden kaupunki sitoutuu LUT:n Lah den toimintojen ra hoi tuk sen pysymiseen vuosittainen vähintään vuo den 2016 tasolla. So pi muk sen irtisanominen voidaan suorittaa aikai sin taan viiden vuo den kuluttua sen voimaantulosta. LAMK:n omistuksen siirtymisen jälkeen LUT lisää heti ulkopuolisen ra hoi tuk sen salliessa pro fes suu rien määrää Lahdessa vähintään kym me neen. Normaali pro fes so rin ympärillä toimivan tut ki mus ryhmän koko on tieteenalasta riip puen noin 7 13 henkilöä, mikä tarkoit taa, että LUT:n pal ve luk ses sa Lahdessa tulee ulkopuolisen ra hoituk sen sen salliessa työs ken te le mään noin 100 henkilöä. LAMK:n omistuksen siirtymisen jäl keen LUT lisää vuositasolla Lah des sa aloittavien opiskelijoiden (DI ja KTM) aloituspaikkoja noin 120 kap palee seen. LAMK:n omis tuk sen siirtymisen jälkeen myös LUT muut taa Niemen kampusalueelle omat Lahden toimintonsa. Osakassopimus, LUT:n ja Lahden Ammattikorkeakoulu Oy:n omistajatahojen välisen sopimuksen luonnos sekä LAMK:n ja Orimattilan kaupungin välinen pääomalainasopimus ovat liitteet nro 7-10 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että 1. Valtuusto hyväksyy edellä kuvatun järjestelyn periaatteen ja valtuut taa Lahden am mat ti kor kea kou lun yhtiökokouksessa ja hal li tukses sa toimivat edus ta jan sa huolehtimaan järjestelyn toteutumisesta. 2. Valtuusto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan osa kas so pimuk sen voimassaolon päät tä mi sen. 3. Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan LUT:n ja Lahden ammat ti kor kea kou lu Oy:n omis ta ja ta ho jen välisen sopimuksen luon noksen mukaisena. 4. Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan LAMK:n ja Orimattilan kau pun gin välisen pää oma lai na so pi muk sen liitteenä olevan luon noksen mukaisena. Päätös tehdään edellytyksin, ettei Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n omis ta ja ta hoil le aiheudu jär jes te lys tä ylimääräisiä eläkevastuisiin liit-

ty viä kustannuksia. En nen edellä päätettyjen kohtien 1-4 täy tän töönpa noa tulee varmistua elä ke vas tui siin liittyvän ehdon täyttymisestä. Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Kaupunginvaltuusto 03.04.2017 24 Liitteet nro 4-7 Kaupunginhallitus: Kaupunginvaltuusto 1. päättää hyväksyä edellä kuvatun järjestelyn periaatteen ja val tuuttaa Lahden ammattikorkeakoulun yhtiökokouksessa ja hallituksessa toi mi vat edustajansa huolehtimaan järjestelyn toteutumisesta. 2. päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan osakassopimuksen voi mas sa olon päättämisen. 3. päättää hyväksyä liitteenä olevan LUT:n ja Lahden am mat ti korkea kou lu Oy:n omistajatahojen välisen sopimuksen luonnoksen mukai se na. 4. päättää hyväksyä liitteenä olevan LAMK:n ja Orimattilan kau pungin välisen pääomalainasopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mukai se na. Päätös tehdään edellytyksellä, ettei Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n omis ta ja ta hoil le aiheudu järjestelystä ylimääräisiä elä ke vas tuisiin liit ty viä kustannuksia. Ennen edellä päätettyjen kohtien 1-4 täytän töön pa noa tulee varmistua eläkevastuisiin liittyvän ehdon täyt tymi ses tä. Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.