Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 128/ /2016 Khall Valmistelija: kunnanjohtaja Anne Ukkonen puh Etelä-Karjalan kunnat ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) ovat neu vo tel leet järjestelystä, jossa Saimaan ammattikorkeakoulu Oy lii tet täisiin osaksi LUT-konsernia. LUT:n tavoitteena on yhdessä alueen kuntien kanssa rakentaa kaa kon kulmal le täysin uudenlaista korkeakoulustrategiaa ja näin pyrkiä vah vis tamaan ylintä koulutusta ja korkealaatuista tutkimusta maakunnassa. Tämän stra te gi sen yhteistyön pohjalta on tarkoitus synnyttää college-malliksi kutsut tu rakenne, jossa sekä yliopisto että ammattikorkeakoulu toteuttavat perus teh tä vään sä tutkimuksen ja koulutuksen osalta laadukkaasti, ja jota johde taan yhtenä kokonaisuutena eli että Saimia on LUT:n 100 %:ssa omistuk ses sa ja määräysvallassa. Selvitetyt vaihtoehdot ja ammattikorkekoululain asettamat rajoitteet Työryhmä, jossa on ollut edustaja Lappeenrannan kaupungilta ja Imatran kau pun gil ta, sekä LUT:sta on valmistellut ratkaisua muodostaa LUT-konser ni. Uudistuksen tavoite on vahvistaa kaakonkulman korkeakoulukeskittymää siir tä mäl lä ammattikorkeakoulu kiinteäksi osaksi LUT-konsernia ja näin osal taan turvata korkeakouluopetuksen ja -tutkimuksen säilymistä alueella. Omistus Saimiasta jakautuu tällä hetkellä seuraavasti:

2 Ammattikorkeakoululain 5 estää varojen jakamisen, mikä rajoittaa erittäin pal jon keinovalikoimaa. Toisaalta kyse on kuntien näkökulmasta sel lai ses ta tase-erästä joka ei suoraan taloudellisesti tuota mitään. Yhdessä LUT:n kans sa on etsitty sellaista ratkaisua, joka on ammattikorkeakoululain mukai nen eikä aiheuta kunnille yhteensä 21,7 miljoonan euron alas kir jaustarvetta. Yhtenä vaihtoehtoa alkuvaiheessa kartoitettiin suunnattua osakeantia, jossa kunnat olisivat muodollisella hinnalla luopuneet 51% osakkeista ja LUT oli si näin saanut konsernia varten tarvittavan enemmistön. Järjestely on kui ten kin kuntien kannalta äärimmäisen ongelmallinen, koska osakkeiden ar vo jäisi erittäin korkeaksi suhteessa omistusosuuteen ja lisäksi pää tän täval ta olisi LUT:lla jonka osakkeiden arvo puolestaan olisi erittäin alhainen. Omis ta jan olisivat näin erittäin epätasapainoisessa tilanteessa, jos yhtiön osak kei den arvoja pitäisi tulevaisuudessa muuttaa. Neuvottelijat ovat päätyneet esittämään ratkaisua, jossa kuntien osa keomis tus muutetaan kuntien ja Saimian väliseksi pääomalainaksi. Järjestely on tullut mahdolliseksi vuoden alusta voimaan tulleiden osakeyhtiölain muu tos ten myötä. Järjestely on käyty läpi OKM:n johdon kanssa. Ammattikorkeakoululain näkökulmasta avaintekijänä järjestelyssä on se, et tä Saimia voi itse päättää milloin se maksaisi pääomalainan takaisin ja se ettei lainalle makseta korkoa. Ehdotetun järjestelyn kuvaus 1. Osakepääoman alentaminen Järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa Saimia alentaa osakepääomaa osake yh tiö lain sallimaan vähimmäisosakepääomamäärään (2.500 euroa) saak ka. Osakeyhtiölain 14 luvun 1 :n mukaisesti Saimian yhtiökokous tekee pää-

3 tök sen osakepääoman alentamisesta ja varojen siirtämisestä SVOP-ra hastoon. Päätöksessä on mainittava alentamismäärä tai sen enim mäis mää rä ja mi hin 1 momentissa säädetyistä tarkoituksista alentamismäärä käy tetään. Osakepääoman alentaminen kirjataan Saimian SVOP-rahaston lisäyk sek si. Osakepääoman alentaminen edellyttää yhtiön velkojien suostumusta, koska yhtiön velkojilla on mahdollisuus vastustaa ko. osakepääoman alen tamis ta, kun sitä ei käytetä yhtiön vahvistettujen tappioiden kattamiseksi. Tämän vuoksi ennen osakepääoman alentamisen rekisteröintiä Saimian on haet ta va julkinen kuulutus yhtiön tuntemattomille velkojille. Kuulutusta on haet ta va kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. (OYL 14 luvun 2, 3 ja 4 ). Rekisteriviranomaisen on rekisteröitävä osakepääoman alentaminen, jos vel ko ja ei ole vastustanut alentamista taikka jos velkoja on tuomioistuimen tuo mion mukaan saanut maksun tai turvaavan vakuuden saatavastaan (OYL 14 luvun 5 ). 2. SVOP-rahaston palauttaminen ja velan muunto pääomalainaehtoiseksi Saimian yhtiökokous tekee päätöksen vähentää SVOP-rahastoa omis tusten suhteessa tai yksimielisten osakkeenomistajien päätöksellä suun na tus ti kaikkien muiden kuin LUT:n osalta siten, että vähennettävä määrä kon vertoi daan oman pääoman ehtoiseksi pääomalainaksi (saldo jää omaan pääomaan). Menettelyssä ao. osakkeenomistajien asema muuttuu osakkeen omis ta jas ta pääomalainavelkojaksi siten, että oman pää oma eh toi sen lainasopimuksen ehdot täyttävät omaan pääomaan kirjaamisen edel ly tykset turvaten samalla ammattikorkeakoululle asetetut vaatimukset kos kien oman pääoman pysyvyyttä ja omavaraisuutta. KPL 5 luvun 5c : Omaan pääomaan saadaan merkitä erilliseksi eräksi sellai nen pääomalaina, jota osakeyhtiö tai osuuskunta pitää ehdoiltaan oman pääoman luonteisena siten kuin IAS-asetuksella hyväksytyissä ti lin pää tösstan dar deis sa omaan pääomaan luettavilta arvopapereilta edel ly te tään. Muussa tapauksessa tällainen laina merkitään vieraaseen pää omaan. 3. Saimian omien osakkeiden vastikkeeton hankinta Järjestelyn viimeisessä vaiheessa Saimian yhtiökokous tekee päätöksen suun na tus ta omien osakkeiden hankinnasta kuntaosakkeenomistajilta (OYL 15 luvun 6 ). Omien osakkeiden hankinta päätetään tehtäväksi vastik keet ta. Lähtökohtaisesti ko. omien osakkeiden hankinta on va rain siir tove ro ton, kun se tapahtuu vastikkeetta. Omien osakkeiden hankinnan jälkeen Saimia voi mitätöidä haltuunsa saa mat omat osakkeet. Omien osakkei den hankinnan jälkeen LUT:sta tulee Saimian ainoa osak kee nomistaja. 4. Lopputulos Järjestelyn lopputulos vastaa asetettua tavoitetta: Saimian osakeomistus on siirtynyt kokonaan LUT:lle.

4 Kunnille ei ole aiheutunut kulukirjausta, vaan osakeomistus on muuttunut (erä päi vät tö mäk si/ikui sek si) pääomalainasaamiseksi. Saimian omavaraisuusaste ei ole alentunut, koska KPL 5 luvun 5c :n mukai nen pääomalaina on osa Saimian omaa pääomaa. Järjestelystä ei ole aiheutunut ylimääräisiä veroseuraamuksia. Jatkoneuvottelut LUT:n ja Lappeenrannan kaupungin edustajat ovat käyneet järjestelyä läpi ope tus- ja kulttuuriministeriön edustajien kanssa ja liitteenä oleva lai na so pimus sisältää heidän toivomansa lisäykset. Pääomalainalla tai yhteistyösopimuksella ei pyritä nyt eikä jatkossa vai kutta maan tulevan LUT-konsernin tekemiin korkeakoulupoliittisiin päätöksiin, vaan järjestelyn tarkoituksena on se, että LUT-konserni ohjaa maa kun nassa tapahtuvaa korkeakoulupolitiikkaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Järjestelyyn liittyvistä eläkevastuista käydään neuvottelua valtion hallinnon ja LUT:n välillä. Tarkempi kuvaus eläkevastuisiin seikoista on liitteenä. On tär keää saada asia eteenpäin, mutta ennen lopullista täytäntöönpanoa on syy tä varmistua siitä, ettei kunnille aiheudu järjestelystä ylimääräisiä eläkkei siin liittyviä vastuita. Myös LUT on ilmoittanut, että se ei tule tekemään lo pul lis ta päätöstä asiassa, ennen kuin eläkevastuisiin liittyvä asia on ratkais tu. (ON) Edellä oleva esittelyteksti on suoraan Lappeenrannan kau pun gin hal li tuksen esityslistalta, mutta soveltuu sellaisenaan myös Luumäelle. Ehdotus Kunnanjohtaja Anne Ukkonen Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1. Valtuusto hyväksyy edellä kuvatun järjestelyn periaatteen ja val tuuttaa Saimaan ammattikorkeakoulun yhtiökokouksessa ja hal li tuk sessa toimivat edustajansa huolehtimaan järjestelyn toteutumisesta 2. Valtuusto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan osa kas so pimuk sen voimassaolon päättämisen 3. Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan LUT:n ja Etelä-Karjalan kun tien välisen sopimuksen luonnoksen mukaisena 4. Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan LUT:n ja Luumäen kunnan välisen pääomalainasopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mu kai se na Päätös tehdään edellytyksin, ettei Etelä-Karjalan kunnille aiheudu jär jes telys tä ylimääräisiä eläkevastuisiin liittyviä kustannuksia. Ennen edellä päätet ty jen kohtien 1-4 täytäntöönpanoa tulee varmistua eläkevastuisiin liit tyvän ehdon täyttymisestä.

5 Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kvalt Ehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että 1. Valtuusto hyväksyy edellä kuvatun järjestelyn periaatteen ja val tuuttaa Saimaan ammattikorkeakoulun yhtiökokouksessa ja hal li tuk sessa toimivat edustajansa huolehtimaan järjestelyn toteutumisesta 2. Valtuusto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä olevan osa kas so pimuk sen voimassaolon päättämisen 3. Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan LUT:n ja Etelä-Karjalan kun tien välisen sopimuksen luonnoksen mukaisena 4. Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan LUT:n ja Luumäen kunnan välisen pääomalainasopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mu kai se na Päätös tehdään edellytyksin, ettei Etelä-Karjalan kunnille aiheudu jär jes telys tä ylimääräisiä eläkevastuisiin liittyviä kustannuksia. Ennen edellä päätet ty jen kohtien 1-4 täytäntöönpanoa tulee varmistua eläkevastuisiin liit tyvän ehdon täyttymisestä. Päätös Valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen päätösesityksen.

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 185 24.10.2016 Kunnanvaltuusto 42 14.11.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 151/02.07.01/2016 Kh 24.10.2016 185 Valmistelija: Harri Anttila,

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kaupunginhallitus 376 19.09.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 884/00.04.02.00/2016 KH 376 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kaupunginhallitus 376 19.09.2016 Kaupunginvaltuusto 95 26.09.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 884/00.04.02.00/2016 KH 376 Valmistelija/lisätiedot: Strategia-

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 185 24.10.2016 Kunnanvaltuusto 42 14.11.2016 Kunnanhallitus 272 04.12.2017 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 151/02.07.01/2016 Kh 24.10.2016 185

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 210 18.10.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 2/00.02.01/2016 Kh 18.10.2016 210 Valmistelija: Jari Willman, kunnanjohtaja p. 0400 753 939 jari.willman@taipalsaari.fi

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 285 17.10.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen 186/00.04.01/2016 Kh 17.10.2016 285 Valmistelija Antti Pätilä Puh. 044 4491 201 antti.patila@ruokolahti.fi

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 285 17.10.2016 Kunnanvaltuusto 50 07.11.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulu Oy:ssä ja LUT-konsernin muodostaminen 186/00.04.01/2016 Kh 17.10.2016 285 Valmistelija Antti Pätilä

Lisätiedot

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen

Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen Kunnanhallitus 210 18.10.2016 Kunnanhallitus 219 01.11.2016 Kunnanvaltuusto 58 09.11.2016 Kuntien omistus Saimaan ammattikorkeakoulusta ja LUT-konsernin muodostaminen 2/00.02.01/2016 Kh 18.10.2016 210

Lisätiedot

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen Kaupunginhallitus 80 03.04.2017 Kaupunginvaltuusto 19 24.04.2017 Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen 528/00.01.00/2017 Khall 03.04.2017 80 Valmistelija: hallinto-

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta.

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta. LUONNOS 21.9.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lappeenrannan kaupunki, PL 11, 53101 Lappeenranta 2) lmatran kaupunki, Virastokatu 2, 55100 lmatra 3) Ruokolahden kunta, Virastotie 3, 56100 Ruokolahti 4) Parikkalan

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen Kaupunginhallitus 80 03.04.2017 Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen 528/00.01.00/2017 Khall 03.04.2017 80 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin,

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6 LUONNOS Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus 13.3.2017 Liite nro 6 8.3.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lahden kaupunki (0149669-3) 2) Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä (0993644-6) 3) Heinolan kaupunki (1068892-9)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen

Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 24 03.04.2017 Kuntien omistus Lahden ammattikorkeakoulusta ja LUT-konserniin liittyminen 89/12.00.00/2017 Kaupunginhallitus 20.03.2017 106 Lahden ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu Ruokolahden kunta Pöytäkirja 5/2016 83 Kunnanvaltuusto Aika 07.11.2016 klo 17:00-17:17 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 86 45

Lisätiedot

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p. 0400 559 034, s-posti: harri.anttila@rautjarvi.fi. Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa. Kunnanhallitus 174 12.08.2013 Kunnanhallitus 227 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 60 11.11.2013 Kunnanhallitus 29 15.02.2016 Esisopimus ja maankäyttösopimus K Vizitin Oy:n kanssa 47/14.02/2013 Kh 12.08.2013

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Asialle edellytetään takaajan suostumus.

Asialle edellytetään takaajan suostumus. Kunnanhallitus 218 07.10.2013 Kunnanhallitus 189 27.10.2014 Kunnanhallitus 217 08.12.2014 Valtuusto 44 15.12.2014 Kunnanhallitus 179 21.09.2015 Valtuusto 46 28.09.2015 46 KOJEX OY:N JAKAUTUMISILMOITUS

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Kokkolan Satama / yhtiöittäminen

Kokkolan Satama / yhtiöittäminen Kaupunginhallitus 546 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 90 17.11.2014 Kokkolan Satama / yhtiöittäminen 639/00/01/00/2010 KH 546 Kaupunginvaltuusto on 29.9.2014 ( 73) liikelaitos Kokkolan Sa taman osalta hyväksynyt

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen

Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen Konserni- ja 41 26.08.2013 Konserni- ja 79 24.10.2016 Kaupunginhallitus 475 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 96 14.11.2016 Konserni- ja 8 23.01.2017 Centria ammattikorkeakoulun toimintaedellytysten vahvistaminen

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 26.08.2019 klo 16:50-17:26 PAIKKA Centria-ammattikorkeakoulu, Talonpojankatu 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 368 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 369

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kasvatus- ja sivistyslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kasvatus- ja sivistyslautakunta 81 27.09.2016 Kunnanhallitus 263 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 49 14.11.2016 Mynämäen kunnan liittyminen Koha-Suomi osakeyhtiöön 1317/00.04.02/2016 Kasvatus- ja sivistyslautakunta

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 06.04.2018 klo 08:30-12:00 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 25 Kokouksen

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot