URASEURANTA Vuonna 2011 valmistuneet. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Samankaltaiset tiedostot
Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Eväitä hyvän työuran rakentamiseen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Jyväskylän yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle

AARRESAARI-VERKOSTON URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Projektityö. Vuosina vastavalmistuneiden vastauksista poimittua. Suunnittelija Outi Suorsa. UEF // University of Eastern Finland

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Kotimainen kirjallisuus

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Sijoittumisen yhteisseuranta

Työelämään sijoittuminen

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Kansainvälinen politiikka

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Uraseurantakysely vuosina tohtorin tutkinnon suorittaneille

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

Uraseuranta Joensuun ja Kuopion yliopistoista vuonna 2009 valmistuneet

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2009 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Transkriptio:

URASEURANTA 216 Vuonna 211 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa

Uraseuranta 216 Uraseuranta on valtakunnallinen kysely, joka tehdään vuotta valmistumisen jälkeen kaikille loppututkinnon suorittaneille (farmaseutit, lastentarhaopettajat, maisterit, proviisorit ja lääkärit) Kyselyn pääteemat: työllistyminen, työllistymisen laatu, tyytyväisyys tutkintoon Kysely toteutettiin syksyllä 216 valtakunnallisen LATUA-hankkeen toimesta, kohderyhmänä v.211 perustutkinnon tehneet Myös ulkomailla asuvat pyrittiin tavoittamaan Kyselyyn oli mahdollisuus vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi joko paperi-tai e-lomakkeella Itä-Suomen yliopiston vastausprosentti oli (tutkinnon suorittaneista laskettuna) 41,3 ja oli näin ollen korkein valtakunnallisesti (valtakunnallinen keskiarvo 37,6 ) Esityksen nimi / Tekijä 7.2.217 2

Esityksen sisältö Vastaajien taustatiedot diat 4-2 Taustakysymykset diat 21-23 Tyytyväisyys tutkintoon diat 24-32 Työuran kokonaisuus diat 33-46 Tilanne valmistumishetkellä ja nyt diat 47- Työllistymisen laatu diat 6-63 Työ ja osaaminen diat 64-127 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet työllistymään diat 6-77 Tietojen ja taitojen merkitys työssä diat 79-4 Kuinka yliopisto kehitti em. tietoja ja taitoja diat -13 Suosituksia nykyopiskelijoille diat 131-134

Vastaajien taustatiedot

8 Sukupuoli (yhteensä 8 kyselyyn vastaajaa) 74 N=78 7 6 4 3 26 2 Mies Nainen

6 3 Ikä valmistuessa N=78 4 3 2 21 14 12 Alle 2 v. 2-29 v. 3-34 v. Väh. 3 v.

98 Kansalaisuus N=78 9 8 7 6 4 3 2 1 12 231 246 27 276 364 398 24 28 66 643

Äidinkieli 98 N=77 9 8 7 6 4 3 2 1 am de en fa fi ku ne ru wo

18 16 14 12 12 16 Koulutusala 14 13 N=79 16 8 6 4 3 6 3 2 1

Tutkinnon taso N=78 9 9 8 7 6 4 3 2 Alempi Ylempi

14 12 12 Koulutusohjelma 13 11 N=284 9 8 6 4 2 4 3 1 1 6 3 2 4 1 3 3 1 2 2 1 1 1 1 3 3

16 14 12 8 6 4 2 13 9 6 2 1 1 2 2 3 3 3 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 3 3 1 1 2 2 2 1 1 1 1 1 1 Farmaseutti (1994-) Fil. maist., biologia Fil. maist., biotieteet Fil. maist., englannin kielen kääntäminen ja Fil. maist., englannin kieli Fil. maist., fysiikka Fil. maist., historia Fil. maist., kemia Fil. maist., kielentutkimus Fil. maist., kirjallisuuden tutkimus Fil. maist., kulttuurien tutkimus Fil. maist., maantiede Fil. maist., matematiikka Fil. maist., muu tai tuntematon Fil. maist., ruotsin kieli Fil. maist., saksan kielen kääntäminen ja tulkkaus Fil. maist., saksan kieli Fil. maist., suomen kieli Fil. maist., tietojenkäsittelytiede Fil. maist., venäjän kielen kääntäminen ja Fil. maist., venäjän kieli Fil. maist., ympäristötiede Hallintot. maist., alue- ja ympäristötieteet Hallintot. maist., hallintotieteet Kasvatust. kand. (alempi), lastentarhanopettaja Kasvatust. maist., aikuiskasvatus Kasvatust. maist., erityisopettaja Kasvatust. maist., erityispedagogiikka Kasvatust. maist., kasvatustiede Kasvatust. maist., kotitalousopettaja Kasvatust. maist., käsityönopettaja Kasvatust. maist., luokanopettaja Kasvatust. maist., peruskoulun ja lukion opinto- Kasvatust. maist., tekstiilityö, tekninen työ ja Kauppat. maist., liiketaloustieteet Kauppat. maist., yhteiskuntatieteet Lääketieteen lisensiaatti Maat. ja metsät. maist., metsätalous Proviisori Psykologian maisteri Teologian maisteri Terveystieteiden maisteri, terveydenhuollon Yhteiskuntat. maist., alue- ja ympäristötieteet Yhteiskuntat. maist., filosofia Yhteiskuntat. maist., sosiaalitieteet Yhteiskuntat. maist., taloustieteet Tutkinto N=78

46 Laajuus (op) N=78 4 4 3 37 3 2 2 17 1 Alle13 op 13-1 op Yli 1 op

2 Valintavuosi N=78 2 2 19 18 1 13 12 6 6 2 1 1 1 1 1991 1992 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 2 26 27 28 29 2 211

6 Valmistumisajankohta N=78 49 4 3 22 2 16 12 tammi-maalis huhti-kesä heinä-syys loka-joulu

6 Opiskelupaikka 49 44 4 3 2 7 Joensuu Kuopio Savonlinna

7 6 Kirjoillaolokuukaudet 61 N=77 4 33 3 2 Alle kk - kk Yli kk

4 Läsnäolokuukaudet 47 N=78 4 3 34 3 2 2 19 1 Alle kk - 1 kk Yli 1 kk

3 Valtio N= 3 3 2 2 1

3 Tutkintolyhenne N=78 2 24 2 1 1 13 12 9 3 1 3 6 2 3 1

Taustakysymykset

7 6 Onko suorittanut muita ammatillisia tai korkeaasteen tutkintoja ennen vuonna 211 suoritettua tutkintoa? 62 N=76 4 38 3 2 Ei Kyllä

Onko osallistunut koulutukseen vuonna 211 suoritetun tutkinnon jälkeen? 4 42 4 3 3 2 2 18 16 1 11 N=67 19

Tyytyväisyys tutkintoon

4 Työnantajat arvostavat tutkintoa 43 N=77 4 3 32 3 2 2 1 17 1 2 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä

4 3 Suosittelisi koulutusta muille 36 N=78 3 2 2 22 26 1 2 4 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä

4 Opintojen osaamistavoitteet tuotiin selkeästi esille N=74 3 3 32 34 2 2 17 1 7 8 2 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä

3 Koulutus antoi riittävät valmiudet työelämään 33 N=77 3 3 2 2 19 1 9 7 2 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä

4 Koulutuksen aikana tuotiin esille yrittäjyys uravaihtoehtona N=72 3 3 31 34 2 2 17 1 9 3 Täysin eri mieltä Eri mieltä Hieman eri mieltä Hieman samaa mieltä Samaa mieltä Täysin samaa mieltä

4 4 Tyytyväisyys kokonaisuudessaan vuonna 211 suoritettuun tutkintoon työuran kannalta 42 N=78 3 3 2 2 23 2 1 4 1 Erittäin tyytymätön Tyytymätön Hieman tyytymätön Melko tyytyväinen Tyytyväinen Erittäin tyytyväinen

Perusteluita tyytyväisyyteen Antoi hyvät pohjat työssä oppimiselle, joka kuitenkin on aika merkittävässä roolissa tässäkin työssä. Arvostukseni nousee hyvästä ja riittävästä kontaktiopetuksesta yliopistolla, laitoksen hyvästä ja kannustavasta ilmapiiristä sekä pienen yliopistokampuksen hyvästä hengestä. Olen ollut ylpeä kertoessani valmistuneeni Itä-Suomen yliopistosta. Because it gave me the necessary knowledge to move to the next level in my career. I was also able to learn a lot of research methods and technique En ole löytänyt täysin koulutustani vastaavaa työtä. Palkka on kuitenkin parempi maisterina kuin ilman maisterin tutkintoa. (Tutkinto) Mahdollistaa toimimisen monenlaisessa työssä. Olen päässyt koulutustani vastaavaan työhön. Pääsen käyttämään sekä pääaineen että sivuaineiden opinnoista karttuneita taitoja

Perusteluita tyytymättömyyteen Koulutus ei antanut riittävästi valmiuksia työelämän haastavimpiin tilanteisiin. En saanut minkäänlaisia töitä tutkinnollani ja työllistymisnäkymät olivat erittäin huonot. Vaihdoin alaa heti seuraavana vuonna. Koulutus oli hyvä jos halusit suunnata tutkijaksi. Muita vaihtoehtoja ei juurikaan tuotu esille Kurssisisältö oli liian teoreettispainotteinen ja käytännön kurssien määrä ja sisältö joko liian suppea tai vanhanaikainen...harjoittelumahdollisuus pitäisi olla myös muilla kuin opettajavaihtoehdon valinneilla

Työuran kokonaisuus

4 4 3 3 2 4 Tähänastisen työuran kokonaisuutta kuvaa parhaiten 34 N=78 2 1 14 9 Yhtäjaksoisesti saman työnantajan palveluksessa tai yrittäjänä valmistumisesta lähtien Useita eri työnantajia, määräaikaisuuksia tai toimeksiantoja tai työskentelyä apurahalla, ei juuri katkoksia Vaihtuvia työnantajia ja tehtäviä, joiden välissä katkoksia, opiskelua tai työttömyysjaksoja 1 Työttömyyttä, jota satunnaiset määräaikaisuudet, harjoittelut sekä keikkatai freelancetyöt pilkkovat 2 Pääasiassa työvoiman ulkopuolella: esim. opiskelua ja/tai vanhempainvapaata valtaosan ajasta Joku muu työuran kokonaisuuden kuvaus

3 3 Valmistumisen jälkeisten työnantajien lukumäärä 31 31 N=76 2 2 18 1 9 1 Ei yhtään Yksi Kaksi Kolme Neljä Väh.

9 8 7 6 4 3 2 Onko valmistumisen jälkeen toiminut yrittäjänä, ammatinharjoittajana tai freelancerina? 89 Ei 2 Kyllä, suurin osa/ koko toimeentulo koostuu yrittäjänä/ freelancerina tehdystä työstä Kyllä, suurin osa/ koko toimeentulosta koostui aiemmin yrittäjänä/ freelancerina tehdystä työstä, mutta nyt on työsuhteessa 7 Kyllä, teki/ tekee silloin tällöin toimeksiantoja/ freelancesuhteisia töitä, mutta ne eivät ole päätulonlähde, sillä on myös palkkatyössä 2 N=71 Kyllä, tekee toimeksiantoja/ freelancetöitä, mutta ne eivät riitä turvaamaan toimeentuloa, ei ole palkkatyössä

9 8 Yritysten lukumäärä, joissa ollut perustajana/ osakkaana valmistumisen jälkeen 83 N=3 7 6 4 3 2 17 Yksi Kaksi Väh. 3

6 Yrittäjänä toimiessa, henkilöiden lukumäärä, minkä yritys on yhteensä työllistänyt itsensä lisäksi? N=28 4 3 2 18 21 11 Ei yhtään Yksi Kaksi Kolme Neljä Väh.

7 66 Valmistumisen jälkeiset perhevapaat N=2 6 4 34 3 2 Ei Kyllä

4 4 3 41 38 Perhevapaalla oloaika N=17 3 2 2 1 14 2 1 Alle 1 vuoden 1-1.9 v. 2-2.9 v. 3-3.9 v. 4-4.9 v. Väh. v.

7 6 Työttömänä oleminen (ml.lomautukset) valmistumisen jälkeen 62 N=16 4 38 3 2 Ei Kyllä

6 Työttömyysjaksojen lukumäärä työttömillä N=179 3 4 3 2 21 13 7 6 Yksi Kaksi Kolme Neljä Väh.

47 Työttömyysaika työttömillä N=187 4 4 3 3 2 26 28 2 1 Alle puoli vuotta,-1 v. Yli vuosi

9 8 Poissa työelämästä jonkun muun syyn vuoksi valmistumisen jälkeen 84 N=444 7 6 4 3 2 16 Ei Kyllä

6 Muun syyn vuoksi työelämästä poissaolon aika N=63 49 4 3 32 2 13 2 Alle 1 vuoden 1-1.9 v. 2-2.9 v. 3-3.9 v. 4-4.9 v. Väh. v.

4 4 Tyytyväisyys tähänastiseen työuraan 41 N=76 3 3 2 24 2 21 1 9 1 Erittäin tyytymätön Tyytymätön Hieman tyytymätön Melko tyytyväinen Tyytyväinen Erittäin tyytyväinen

Kommentteja em. kohtaan: Asuinpaikkakunnalla ei ole ollut tarjolla koulutustani vastaavaa työtä ja siksi olen ollut osan ajastani työssä, jota olisin voinut tehdä jo aiemmallakin koulutuksella. Ei oman alan hommia mutta pääsin omalla opiskelulla kiinni xx alaan. FM koulutus antaa kuitenkin hyvät valmiudet pärjätä työtehtävissä ja oppia uudet asiat nopeasti. Löysin työyhteisön, jossa pääsen vaikuttamaan asioihin ja jossa on hyvä työilmapiiri. Muutto mahdollisti viran saannin heti toisena työvuotenani. Monialainen osaaminen - rahoitus, riskienhallintaa, IT, tuovat valintamahdollisuuksia ja vaihtuvia työtehtäviä Olen saanut monipuolista työkokemusta, mutta töiden jatkumisen epävarmuus ja matala palkkaus harmittavat. On hyvä olla oma pomo ja järjestää kaikki itse. Se antaa vapautta, vaikka pitääkin tehdä paljon töitä.

Tilanne valmistumishetkellä ja nyt

4 4 41 Työmarkkinatilanne valmistumishetkellä N=77 3 3 2 24 2 1 16 6 1 2 1 4 2 1 2

6 3 Työmarkkinatilanne syksyllä 216 N=77 4 3 2 21 3 2 1 3 2 3 2

4 46 Päätyönantaja ensimmäisessä työssä valmistumisen jälkeen N=76 4 3 3 2 2 17 1 6 8 1 7 11 1 3

4 46 Päätyönantaja syksyllä 216 N=38 4 3 3 2 2 1 9 1 2 7 1 6

4 3 3 33 Työtehtävien luonne ensimmäisessä työssä valmistumisen jälkeen N=91 3 2 2 1 16 1 13 11 8 3 3 2 1

3 33 Työtehtävien luonne syksyllä 216 N=94 3 29 2 24 2 1 19 16 12 11 8 7 4 3 3 1

3 Pääasiallisin työtehtävien luonne ensimmäisessä työssä valmistumisen jälkeen N=67 3 2 2 28 29 1 11 7 2 1 1 3 1 2 1 4

3 2 26 Pääasiallisin työtehtävien luonne syksyllä 216 22 N=31 2 1 11 11 11 3 2 1 2 2 2 2

Työllistymisen laatu

9 Korkeakoulututkinto oli vaatimuksena nykyiseen työhön N=66 8 77 7 6 4 3 2 2 3 Ei Kyllä Ei tiedä

6 Yliopistossa opittujen tietojen ja taitojen hyödyntäminen ensimmäisessä työssä valmistumisen jälkeen 6 N=7 4 37 3 2 7 Ei ole voinut hyödyntää juuri lainkaan Hyödynsi jonkin verran/ osittain Hyödynsi jatkuvasti

7 Yliopistossa opittujen tietojen ja taitojen hyödyntäminen tällä hetkellä N=3 6 8 4 37 3 2 Ei voi hyödyntää juuri lainkaan Hyödyntää jonkin verran/ osittain Hyödyntää jatkuvasti

7 6 Valmistumisen jälkeisen ensimmäisen työn vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista koulutusta 64 N=7 4 3 2 11 1 11 Työn vaativuustaso oli koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso oli koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastasi hyvin koulutustasoa Työ oli koulutukseen nähden vaativampaa

8 7 Nykyisen työn vastaavuus vaatimustasoltaan yliopistollista koulutusta 68 N=4 6 4 3 2 17 3 12 Työn vaativuustaso on koulutustasoa selvästi alhaisempi Työn vaativuustaso on koulutustasoa osittain alhaisempi Työ vastaa hyvin koulutustasoa Työ on koulutukseen nähden vaativampaa

Tärkein syy nykyisen koulutustasoa vastaamattoman työn vastaanottamiseen 3 2 21 2 16 1 14 13 9 N=13 2 1

3 Bruttopalkka kuukaudessa säännölliset lisät mukaan lukien syksyllä 216 kokopäivätyössä olevilla N=48 2 22 2 2 19 1 11 8 7 3 Alle 2 e 2-2999 e 3-3499 e 3-3999 e 4-4499 e 4-4999 e -499 e e-

Mitkä seikat ovat vaikuttaneet työllistymiseen

3 Tutkinnon aineyhdistelmän vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen N=67 2 2 24 2 1 13 14 12 8 4 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

2 Harjoittelun vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen N=68 2 21 1 17 1 16 12 11 8 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 Muun työkokemuksen vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen N=68 2 24 2 2 1 12 14 17 4 4 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

18 16 14 Muiden opintojen tai koulutusten (ei vuonna 211 suoritettuun tutkintoon kuuluvat) vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen 16 16 16 1 N=68 17 12 11 8 6 4 2 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 Järjestötyöhön tai harrastuksiin liittyvän kokemuksen vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen N=69 3 29 2 23 2 1 12 13 7 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 3 Kansainvälisen kokemuksen vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen 37 N=68 3 2 23 2 1 13 7 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

2 Kontaktien/ suhdeverkostojen vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen N=66 2 21 1 13 13 1 1 16 7 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 3 Kyvyn kertoa omasta osaamisesta vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen 31 N=67 29 2 2 19 1 12 2 2 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 4 3 3 2 2 Aktiivisuuden ja profiloitumisen sosiaalisessa mediassa vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen 44 2 N=68 1 12 11 7 2 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

6 Muun tekijän vaikutus työllistymiseen valmistumisen jälkeen N=217 3 4 3 2 18 17 7 Vaihtoehto ei Ei lainkaan koske minua tärkeä 3 Vain vähän Jonkin verran 3 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

Muu työllistymiseen vaikuttanut tekijä (n = 6): Ahkeruus, aktiivisuus, työn tekeminen laadukkaasti, tunnollisuus Valmius aloittaa pohjalta, joustavuus, halu oppia uutta, halu ottaa haasteita vastaan Alan työvoimapula Työnantajan tuttuus, suositukset, aikaisempi työkokemus, tunnettuus Asuinpaikkakunta Tuuri, sattuma, liikkeellä oikeaan aikaan Kyky tuoda oma osaaminen, vuorovaikutustaidot, näkemys siitä mikä itseä kiinnostaa Gradun aihe, julkaistut artikkelit Kielitaito Persoona, sosiaaliset taidot, tiimityötaidot, opintomenestys, tietotaito

Muita perusteluita työllistymiselle Aineyhdistelmä on ollut onnistunut Hyvin tehty työhakemus ja cv Oman alan työkokemusta jo opiskeluaikana Kontakteilla on ollut suuri merkitys jokaisessa työpaikassa, johon olen päässyt. Nykyisessä työpaikassani myös sinnikkyydellä oli paljon. Erikoistuminen ja kiinnostuksen kohteet opintojen aikana (mihin tavoitteli)= sekä työelämässä. Näistä kertominen työnantajille selkeästi Jatkuva kouluttautuminen työnohella Kontaktoitumisella ja suhdeverkoilla on vaikutusta. Myös omalla profililoitumisella tietyn alan asiantuntijaksi on välillä hyötyä. Myös monipuolisuudella on. Valmius tehdä ei täysin koulutusta vastaavaa työtä

Tietojen ja taitojen merkitys työelämässä sekä kuinka yliopisto niitä kehitti

3 3 2 Opinnoista saadun teoreettisen osaamisen merkitys nykyisessä työssä 31 26 N=67 2 19 1 1 7 2 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 Opinnoista saadun käytännön osaamisen merkitys nykyisessä työssä 28 28 N=6 2 2 2 1 13 8 2 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 Analyyttisten, systemaattisen ajattelun taitojen merkitys nykyisessä työssä N=67 3 3 34 3 2 2 17 1 9 4 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 Tiedonhankintataitojen merkitys nykyisessä työssä 44 N=66 4 3 36 3 2 2 1 14 1 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän 4 Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

6 Ongelmanratkaisutaitojen merkitys nykyisessä työssä N=67 4 3 3 2 1 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän 4 Jonkin verran 9 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 4 3 3 2 2 1 Organisointi- ja koordinointitaitojen merkitys nykyisessä työssä 3 12 8 44 N=67 1 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 3 Projektinhallintataitojen merkitys nykyisessä työssä 32 29 N=66 2 2 18 1 13 2 6 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

2 Esimiestaitojen merkitys nykyisessä työssä N=64 2 1 16 1 2 18 14 17 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

7 6 Yhteistyötaitojen merkitys nykyisessä työssä 6 N=66 4 3 29 2 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän 2 Jonkin verran 9 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 4 Neuvottelutaitojen merkitys nykyisessä työssä 41 N=6 3 3 31 2 2 1 17 8 3 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 Esiintymistaitojen merkitys nykyisessä työssä N=66 3 3 36 3 2 2 1 1 2 7 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 3 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaitojen merkitys nykyisessä työssä 37 N=6 3 2 24 2 1 14 16 7 3 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

2 Monikulttuurisessa ympäristössä toimimisen merkitys nykyisessä työssä 23 N=66 2 2 19 18 1 13 7 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 2 Lainsäädönnön tuntemuksen merkitys nykyisessä työssä 28 26 N=62 2 2 1 1 7 4 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 2 Liiketoiminnan/ taloushallinnon perusteiden tuntemuksen merkitys nykyisessä työssä 26 N=62 2 1 17 17 1 14 11 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 4 3 Tieto- ja viestintätekniikan taitojen merkitys nykyisessä työssä 4 36 N=6 3 2 2 1 16 1 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän 6 Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

7 Suomen kielen viestintätaitojen merkitys nykyisessä työssä N=6 6 7 4 3 29 2 3 Ei lainkaan tärkeä 1 2 Vain vähän Jonkin verran 8 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 Ruotsin kielen viestintätaitojen merkitys nykyisessä työssä N=64 4 39 3 34 3 2 2 1 13 7 4 3 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

2 2 Englannin kielen viestinnän merkitys nykyisessä työssä 21 19 17 22 N=67 1 14 6 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

7 Muiden kielten viestinnän merkitys nykyisessä työssä N=473 6 8 4 3 2 22 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran 6 2 3 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

7 Kyky oppia ja omaksua uutta merkitys nykyisessä työssä 66 N=67 6 4 3 26 2 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran 7 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 Luovuuden merkitys nykyisessä työssä 32 N=67 3 26 2 23 2 1 7 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

3 3 Tieteidenvälisyyden/ moniammatillisissa ryhmissä toimimisen merkitys nykyisessä työssä 3 32 N=6 2 2 1 17 7 4 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

7 6 Stressinsietokyvyn merkitys nykyisessä työssä 63 N=68 4 3 28 2 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän 2 Jonkin verran 6 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 Verkostoitumistaitojen merkitys nykyisessä työssä N=67 3 3 32 34 2 2 2 1 9 4 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän Jonkin verran Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

7 Itseohjautuvuuden/ oma-aloitteisuuden merkitys nykyisessä työssä 66 N=6 6 4 3 2 2 1 Ei lainkaan tärkeä Vain vähän 2 Jonkin verran 6 Melko tärkeä Tärkeä Erittäin tärkeä

4 4 Opinnoista saadun teoreettisen osaamisen kehittyminen yliopistossa 4 N=67 3 3 28 2 2 22 1 8 2 1 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 2 Opinnoista saadun käytännön osaamisen kehittyminen yliopistossa 26 28 N=66 2 1 16 19 7 4 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

4 3 Analyyttisten, systemaattisen ajattelun taitojen kehittyminen yliopistossa 37 N=68 3 29 2 2 18 1 14 2 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

4 Tiedonhankintataitojen kehittyminen yliopistossa N=66 4 4 3 3 2 23 2 2 1 2 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Ongelmanratkaisutaitojen kehittyminen yliopistossa 33 N=66 3 2 24 26 2 1 8 1 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Organisointi- ja koordinointitaitojen kehittyminen yliopistossa 33 N=66 3 28 2 2 1 16 17 2 3 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Projektinhallintataitojen kehittyminen yliopistossa N=66 3 31 28 2 2 17 1 14 6 4 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 3 2 29 Esimiestaitojen kehittyminen yliopistossa 32 26 N=6 2 1 8 2 2 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Yhteistyötaitojen kehittyminen yliopistossa 33 N=66 3 27 2 2 2 1 9 1 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 3 Neuvottelutaitojen kehittyminen yliopistossa 31 N=64 2 2 23 21 1 14 8 4 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

4 Esiintymistaitojen kehittyminen yliopistossa N=6 3 33 3 2 2 24 2 1 11 7 1 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 2 Opetus-, koulutus- ja ohjaustaitojen kehittyminen yliopistossa 27 N=6 2 2 21 21 1 6 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Monikulttuurisessa ympäristössä toimimisen kehittyminen yliopistossa 27 N=64 2 24 23 2 1 12 4 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Lainsäädönnön tuntemuksen kehittyminen yliopistossa N=64 2 26 2 21 21 1 1 9 9 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

4 3 37 Liiketoiminnan/ taloushallinnon perusteiden tuntemuksen kehittyminen yliopistossa N=6 3 2 27 2 19 1 2 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Tieto- ja viestintätekniikan taitojen kehittyminen yliopistossa N=6 3 27 3 2 22 2 1 11 8 2 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Suomen kielen viestintätaitojen kehittyminen yliopistossa 33 N=63 3 29 2 2 18 1 1 4 1 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Ruotsin kielen viestintätaitojen kehittyminen yliopistossa N=61 3 28 31 2 21 2 1 9 7 3 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Englannin kielen viestinnän kehittyminen yliopistossa N=63 3 28 29 2 2 17 1 12 4 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

7 64 Muiden kielten viestinnän kehittyminen yliopistossa N=47 6 4 3 2 13 12 6 3 2 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

4 4 Kyky oppia ja omaksua uutta kehittyminen yliopistossa 39 N=67 3 3 2 2 24 2 1 9 2 1 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 3 Luovuuden kehittyminen yliopistossa 31 N=67 2 2 2 2 1 13 7 4 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Tieteidenvälisyyden/ moniammatillisissa ryhmissä toimimisen kehittyminen yliopistossa N=63 3 2 2 2 29 26 1 14 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 Stressinsietokyvyn kehittyminen yliopistossa N=64 2 2 26 2 17 2 1 7 6 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 3 Verkostoitumistaitojen kehittyminen yliopistossa 31 N=64 2 23 23 2 1 12 6 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

3 3 2 Itseohjautuvuuden/ oma-aloitteisuuden kehittyminen yliopistossa 26 31 N=63 2 2 1 16 2 6 Ei lainkaan Vain vähän Jonkin verran Melko paljon Paljon Erittäin paljon

Suosituksia nykyopiskelijoille Muutamia poimintoja avovastauksista

- vaikka olisit kuinka humanisti, hanki jotain tietoteknistä tietämystä. Opettele edes koodaamaan nettisivuja, sillä tietotyössä tuollainenkin taito on jo peruskauraa. Ja toisin päin: luonnontieteilijöiden tms. Olisi hyvä perehtyä humanistisen tarjontaan. Erikoinen aineyhdistelmä on valttia - Ehdottomasti tärkeintä on kyky oppia ja omaksua uusia asioita, kykyjä ja näkemyksiä!.. - jos vaan tulee mahdollisuus kokeilla oman opiskelun asioita käytännössä, niin suosittelen kovasti ottamaan mahdollisuuden vastaan! Siitä ensimmäisestä kesäharjoittelusta..se kaikki lähti, en varmasti olisi nykyisessä unelmaduunissa, jos en silloin olisi hakenut harjoittelupaikkaa. - Hankkimaan verkostoja työelämään opiskelun aikana. Avointa mieltä erilaisille vaihtoehdoille, oma polku voi löytyä sieltä, mistä ei ensin osaisi ajatella.

Kannattaa miettiä suuntautuuko käytännön työhön ihmisten kanssa, tutkimukseen/muuhun teoreettiseen vai mihin, ja panostaa kaikki (valinnaiset opinnot jne, gradu ) tähän..keskittämällä systemaattisesti valinnaiset opinnot johonkin kapeaan sektoriin pystyy kehittymään kohtalaisesti asiantuntijaksi... Tällä voi työnhakutilanteessa yrittää paikata puuttuvaa työkokemusta. Neuvoisin opiskeluvaiheessa pohtimaan ja tarkastelemaan, mitä mahdollinen ja kiinnostava työ pitää sisällään ja kuinka itseä voisi kehittää tuota ajatellen. Työssä menestyminen vaatii perusteiden osaamista, kykyä soveltaa tuota osaamista käytännössä, kykyä luoda uusia ratkaisumalleja ja kykyä noudattaa näitä pelisääntöjä, sekä luoda uusia pelisääntöjä yhteistyössä toisten kanssa. Ongelmanratkaisukyky ja halu uuden oppimiseen ovat tärkeitä. Monipuolisista sivuaineopinnoista on hyötyä muuttuvissa työympäristöissä. Yrittäjämäinen asenne työelämään, vaikka toimisikin työntekijänä. Jatkuva oppiminen eli opiskelu ei lopu valmistumiseen. Kyky ajatella oman tieteenalan ulkopuolelle. Silmät auki elämään.

Verkostoituminen.. Se ei ole ihmisen ominaisuus pelkästään. Sitä tulee opettaa -> lisää yhdenvertaisuutta, sillä nyt ekstrovertit on etuasemassa työelämässä, vaikka pätevyys ei olisikaan huippua Työtäpelkäämätöntä ja oma-aloitteista sekä aktiivista asennetta. Pää irti puhelimen näytöstä ja sosiaalisen älykkyyden jumppaa enemmän. Omalta mukavuusalueelta pois pyrkimistä ja avointa suhtautumista uusiin haasteisiin. Tieto- ja viestintätekniikan monipuolinen käyttäminen. Ihmisten kohtaaminen ja ihmissuhdetaidot (työyhteisö, asiakkaat jne), eli tee ja harrasta monipuolisesti opiskelun ohella. Omien ajatusten kehittäminen ulkoa opettelun sijaan. Oman alan seuraaminen enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Hanki osaamista mahdollisimman monipuolisesti, työtilanteet muuttuvat. Rohkeutta, määrätietoisuutta ja uskallusta lähteä esim. vieraalle paikkakunnalle tai ulkomaille määräaikaiseenkin työsuhteeseen. Muutaman vuoden työkokemus, positiivinen asenne ja ystävällinen käytös auttavat ratkaisevasti unelmien työn saamisessa.

Lisätietoja: suunnittelija Outi Suorsa, sähköposti outi.suorsa at uef.fi Valtakunnallisesti: https://www.aarresaari.net/uraseuranta/maistereiden_uraseuranta