KMTK lentoestetyöpaja - Osa 1 Veijo Pätynen 18.10.2016 Pasila YHTEISTYÖSSÄ:
Lentoestelupa
Lentoestelupa Ilmailulaki 64/2014 158 Lentoesteet Mastoa, tuulivoimalaa, nosturia, valaistus-, radio- tai muuta laitetta, rakennusta, rakennelmaa tai merkkiä ei saa asettaa, järjestää tai kohdistaa siten, että sitä voidaan erehdyksessä pitää ilmailua palvelevana laitteena tai merkkinä. Rakennelma tai laite ei saa myöskään häiritä ilmailua palvelevia laitteita tai lentoliikennettä tai aiheuttaa muutoin vaaraa lentoturvallisuudelle. Edellä 1 momentissa tarkoitettua sekaannusta, häiriötä tai vaaraa mahdollisesti aiheuttavan laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen tarvitaan lentoestelupa, jos este: 1) ulottuu yli 10 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta ja sijaitsee lentopaikan, kevytlentopaikan tai varalaskupaikan kiitotien ympärillä olevan suorakaiteen sisällä, jonka pitkät sivut ovat 500 metrin etäisyydellä kiitotien keskilinjasta ja lyhyet sivut 2 500 metrin etäisyydellä kiitotien kynnyksistä ulospäin; 2) ulottuu yli 30 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta ja sijaitsee 1 kohdassa tarkoitetun alueen ulkopuolella mutta kuitenkin enintään 45 kilometrin etäisyydellä 75 :ssä tarkoitetun lentoaseman mittapisteestä; 3) ulottuu yli 30 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta ja sijaitsee 1 kohdassa tarkoitetun alueen ulkopuolelta, mutta kuitenkin enintään 12 kilometrin etäisyydellä varalaskupaikan tai muun lentopaikan kuin 75 :ssä tarkoitetun lentoaseman mittapisteestä; 4) ulottuu yli 60 metrin korkeuteen maan- tai vedenpinnasta ja sijaitsee 1 3 kohdassa tarkoitettujen alueiden ulkopuolella; 5) läpäisee lentoesterajoituspinnan; tai 6) esteellä on vaikutusta lentomenetelmien estevarakorkeuteen. Lentoestelupaa ei tarvita lentopaikan pitäjän asettamille tai sen toimeksiannosta asetettaville laitteille, rakennuksille, rakennelmille tai merkeille. Liikenteen turvallisuusvirasto voi vapauttaa sellaisen 2 momentissa tarkoitetun esteen luvanvaraisuudesta, jolla ei ole vaikutusta lentopaikkojen esterajoituspintoihin eikä lentomenetelmiin tai joka sijaitsee olemassa olevan esteen välittömässä läheisyydessä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa esteiden rakennetta tai vastaavia teknisluonteisia seikkoja koskevia tarkempia määräyksiä. Lupaa 2 momentissa tarkoitetun laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen haetaan Liikenteen turvallisuusvirastolta. Muun kuin tuulivoimalaa koskevan lentoesteluvan hakemukseen tulee liittää asianomaisen ilmaliikennepalvelun tarjoajan antama lausunto. Jollei lentoturvallisuus vaarannu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa luvan 2 momentissa tarkoitetun laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen. Lupa on myönnettävä, jos suunnitellun esteen aiheuttamaa haittaa lentoliikenteen sujuvuudelle voidaan käytettävissä olevilla lentomenetelmän suunnittelukriteereillä vähentää siten, ettei se aiheuta lentopaikan pitäjälle kohtuutonta haittaa tai vaikeuta lentoliikenteen sujuvuutta. Lentoesteet on merkittävä Liikenteen turvallisuusviraston antamien määräysten mukaisesti. Lentoesteen ylläpitäjän on ilmoitettava estettä ja yhteystietojaan koskevat muutokset viipymättä Liikenteen turvallisuusvirastolle tai sen nimeämälle taholle.
Lentoestelupa Ilmailulain lentoesteitä koskeva pykälä (158 ) sekaannusta, häiriötä tai vaaraa mahdollisesti aiheuttavan laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen tarvitaan lentoestelupa, jos este 45 km 10 m 12 km 10 m 500 m/ 2500 m 30 m Muu lentopaikka 30 m 60 m Lentoasema
Lentoestelupa Ilmailulain lentoesteitä koskeva pykälä (158 ) sekaannusta, häiriötä tai vaaraa mahdollisesti aiheuttavan laitteen, rakennuksen, rakennelman tai merkin asettamiseen tarvitaan lentoestelupa, jos este ~TOD3 & TOD4 45 km 500 m/ 2500 m 10 m ~ TOD3 & TOD4 12 km 10 m 30 m ~ TOD2 Muu lentopaikka 30 m ~ TOD2 ~ TOD1 60 m Lentoasema
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Trafi
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Lausunto Lentoestelausuntorekisteri Trafi
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Lausunto Trafi Lentoestelausuntorekisteri
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Lausunto Trafi Lentoestelausuntorekisteri Lentoeste?
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Lausunto Lentoestelupaa ei tarvita Trafi Lentoestelausuntorekisteri Ei Lentoeste?
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Lausunto Lentoestelupaa ei tarvita Lentoestelausuntorekisteri Ei Trafi Lentoeste? Kyllä Lentoesteluvan myöntäminen?
Lentoestelupaprosessi nyt Rakentaja Lausunto Lentoestelupaa ei tarvita Lentoestelupa NO Lentoestelausuntorekisteri Ei Ei Trafi Lentoeste? Kyllä Lentoesteluvan myöntäminen?
Rakentaja Lentoestelupaprosessi nyt Lausunto Lentoestelupaa ei tarvita Lentoestelupa YES Lentoestelupa NO Rakentaminen Lentoestelausuntorekisteri Ei Ei Trafi Lentoeste? Kyllä Lentoesteluvan myöntäminen? Kyllä
Rakentaja Lentoestelupaprosessi nyt Lausunto Lentoestelupaa ei tarvita Lentoestelupa YES Lentoestelupa NO Rakentaminen Lentoestelausuntorekisteri Ei Ei Trafi Lentoeste? Kyllä Lentoesteluvan myöntäminen? Kyllä
Lentoestelausuntorekisteri ja MTK
Lentoestelausuntorekisterin ja MTK:n yhteistoiminta 2010-> Perusparantaminen + Kattavuus + Sijaintitarkkuus Kaikkien kohteiden irrotus Siirtotiedosto Lataus MTK:aan Korkeiden kohteiden perusparannus + Kattavuus + Korkeustieto Lentoestelausuntorekisteri Lentoestelaus.rekisterin perusparannus Lentoesterekisterikohteiden irrotus Siirtotiedosto Maastotietokanta Lentoeste- Lentoeste- Lentoestelupahakemukselupahakemukselupahakemukset Vihjetieto haetuista luvista Siirtotiedosto Lataus MTK:aan Korkeiden kohteiden ajantasaistus Lentoestelaus.rekisterin ajantasaistus Siirtotiedosto Muutoskohteiden irrotus Jatkuva ajantasaistus
yhteistyö Masto 8100 Savupiippu 752 Vesitorni 211 Rakennus 236 Nosturi 423 Ilmapallo 3 Valaisinpylväs 93 Voimajohtopylväs 3027 Torni 127 Tuulivoimala 189 Maasto Final 16 Maasto yleensä 33 Lennonjohtotorni 25 Tuulipussi 30 Maailmanpyörä 3 Lähestymisvalo 365 Puusto 1626 GP-antenni 28 PAR 6 TAR 10 TILS 19 Määräävä este 64 MSSR 10 Säiliö 23 Tuulimittari 14 Säähavaintomasto 24 SMR 2 VDF 22 Hyppyrimäki 2 DME 4 Estetutkimus 204 Lipputanko 1 Työkone 7 Pyloni 8 AMA 0M 172 AMA 60M 172 Majakka 3 Lentoestelausuntorekisterissä oli keväällä 2010 16 504 kohdetta
yhteistyö Masto 8100 Savupiippu 752 Vesitorni 211 Rakennus 236 Nosturi 423 Ilmapallo 3 Valaisinpylväs 93 Voimajohtopylväs 3027 Torni 127 Tuulivoimala 189 Maasto Final 16 Maasto yleensä 33 Lennonjohtotorni 25 Tuulipussi 30 Maailmanpyörä 3 Lähestymisvalo 365 Puusto 1626 GP-antenni 28 PAR 6 TAR 10 TILS 19 Määräävä este 64 MSSR 10 Säiliö 23 Tuulimittari 14 Säähavaintomasto 24 SMR 2 VDF 22 Hyppyrimäki 2 DME 4 Estetutkimus 204 Lipputanko 1 Työkone 7 Pyloni 8 AMA 0M 172 AMA 60M 172 Majakka 3 Lentoestelausuntorekisterissä oli keväällä 2010 16 504 kohdetta, joista maaliskuussa saadussa tiedostossa tuli 9406 :n käsiteltäväksi
yhteistyö Lentoestelausuntorekisterin perusparantaminen Vaihe 1 käynnistyi maaliskuussa 2010 lta 9406 kohdetta :n kevät 2010 kevät 2011 Maastotietokannasta 8.4.2011 irrotettiin lentoesteaineisto lle Lentoesteitä: 9406 + 1401 = 10807 kpl Täydennysirrotus 19.1.2012 Lapin 25 kpl ja 7.4.2011 jälkeen lisätyt, muutetut ja poistetut n kevät 2011 kevät 2015 Vaihe 2 käynnistyi heinäkuussa 2015 lta 12261 kohdetta :n edelleen käynnissä Tavoitteena aineiston palautus lle vielä tänä vuonna
Lentoestelausuntorekisterin ja MTK:n yhteistoiminta 2015-> Perusparantaminen Kaikkien kohteiden irrotus Siirtotiedosto Lataus MTK:aan Korkeiden kohteiden perusparannus Lentoestelausunto rekisteri Lentoestelaus.rekisterin perusparannus Lentoesterekisterikohteiden irrotus Siirtotiedosto Maastotietokanta hyväksyi suurimman osan :n tulkinnoista, kuitenkin Osa vaatii uudelleen n Uusia lupahakemuksia 3762 kpl
Lentoestelausuntorekisterin ja MTK:n yhteistoiminta 2015-> Hyväksytyt Hylätyt Uudet Irrotus Lataus (SOVE) Automaattinen (SOVE) Lentoestelausuntorekisteri Maastotietokanta Vuorovaikutteinen (MARA) Hylätyt Uudet Perusparannus v2 Hyväksytyt Paluutiedot Irrotus (SOVE) Maastotarkistus (MARA)