Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still"

Transkriptio

1 Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

2 Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain 80 :n mukaan viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu. Viranomainen voi antaa määräyksiä vain lakiin perustuvan valtuuden nojalla. Valtuuden tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu. Valtuuttamiseen tulee olla sääntelyn kohteeseen liittyvä erityinen syy Liikenteen turvallisuusvirasto 2

3 Trafin uudet määräyksenantovaltuudet ja voimaan tulevat laki liikenteen palveluista (320/2017) ja laki ajoneuvolain muuttamisesta (321/2017) koskevat pääasiassa tieliikennemarkkinoiden sääntelyä, erityisesti taksijärjestelmää sekä joukko- ja tavaraliikenteen sääntelyä Lait sisältävät uusia säännöksiä Trafin valtuudesta antaa sekä taksiliikennettä että muita henkilöliikennepalveluita koskevia tarkempia määräyksiä Trafi voi antaa määräyksiä vain siinä laajuudessa kuin laissa säädetään Liikenteen turvallisuusvirasto

4 Taksiliikennettä koskevat valtuudet Tarkemmat määräykset taksinkuljettajan kokeen vaatimuksista Tarkemmat määräykset taksimatkan hinnan ilmoittamisesta ja hintatiedon esilläpidosta Tarkemmat määräykset taksiliikenteen palvelun kokonaishinnasta Enimmäishinnan asettaminen yleisimmin käytetyille taksiliikenteen palveluille Tarkemmat määräykset taksamittarista tai muusta laitteesta ja järjestelmästä sekä esteettömistä ajoneuvoista sekä ajoneuvon käyttöön liittyvistä varusteista Liikenteen turvallisuusvirasto 4

5 Taksinkuljettajan kokeen vaatimukset Liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :ssä säädetään taksinkuljettajaa koskevista vaatimuksista Taksiliikenteessä toimivalla kuljettajalla (taksinkuljettajalla) on oltava taksinkuljettajan ajolupa. Yhtenä luvan myöntämisen edellytyksistä on, että henkilö on suorittanut Liikenteen turvallisuusviraston järjestämän taksinkuljettajan kokeen Taksinkuljettajan kokeen tarkoituksena on selvittää ajoluvan hakemisen yhteydessä, että kuljettaja kykenee huolehtimaan matkustajan turvallisuudesta myös käytettävästä ajoneuvosta riippumatta, ottamaan huomioon matkustajan toimintarajoitukset ja että hänellä on pääasiallista toiminta-aluetta koskeva riittävä paikallistuntemus. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä säännöksessä tarkoitetun taksinkuljettajan kokeen vaatimuksista Liikenteen turvallisuusvirasto 5

6 Taksimatkan hinnan ilmoittamisesta ja hintatiedon esilläpidosta Liikenteen palveluista annetun lain III osan 1 luvun 3 :ssä säädetään taksiliikenteen palvelujen hinnoittelusta Henkilöliikennettä tarjoavan luvan haltijan sekä välityspalvelun tarjoajan on annettava matkustajalle ennen taksimatkan alkamista tai tilauksen vahvistamista tieto matkan kokonaishinnasta veroineen tai, jos täsmällistä hintaa ei voida ilmoittaa etukäteen, hinnan määräytymisen perusteet veroineen. Kokonaishinta tai hinnan määräytymisen perusteet on ilmoitettava selkeällä, yksiselitteisellä ja matkustajan kannalta helposti ymmärrettävällä tavalla. Hintatiedot on esitettävä siten, että ne ovat helposti matkustajan havaittavissa. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä 1 momentissa tarkoitetun hinnan ilmoittamisesta ja hintatietojen esilläpidosta Liikenteen turvallisuusvirasto 6

7 Taksiliikenteen palvelun kokonaishinta Liikenteen palveluista annetun lain III osan 1 luvun 3 :n 3 momentti: Liikenteen turvallisuusviraston on seurattava matkustajille tarjottavien taksiliikenteen palvelujen hinnoittelua. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä taksiliikenteen palvelun kokonaishinnasta, jonka ylittyessä tai arvioitaessa ylittyvän taksiliikenteen palvelusta on sovittava nimenomaisesti. Liikenteen turvallisuusviraston on huomioitava edellä mainitun hinnan määrittelemisessä taksiliikenteen palvelun yleinen hintataso, taksiliikenteen palvelujen erilaiset hinnoittelumallit, yleinen kuluttajahintataso sekä väestön yleinen tulotaso. Määriteltyä kokonaishintaa on tarkasteltava vuosittain Liikenteen turvallisuusvirasto 7

8 Taksiliikenteen yleisimmin käytettyjen palvelujen enimmäishinta Liikenteen palveluista annetun lain III osan 1 luvun 3 :n 5 momentti: Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa enimmäishinnan yleisimmin käytetyille taksiliikenteen palveluille, mukaan lukien erityisryhmille suunnatuille taksiliikenteen palveluille, jos niiden kokonaishintojen nousu on merkittävästi suurempi kuin yleisen kuluttajahintatason ja taksiliikenteen kustannusindeksin kehitys. Liikenteen turvallisuusviraston asettaman enimmäishinnan on oltava kustannussuuntautunut siten, että se sisältää kohtuullisen voiton. Enimmäishintaa on tarkasteltava vuosittain Liikenteen turvallisuusvirasto 8

9 Taksamittarista tai muu laite ja järjestelmä sekä ajoneuvon tekniset vaatimukset Ajoneuvolain 25 :n 2 momentin mukaan jos matkan hinta perustuu matkan tai ajan mittaamiseen, luvanvaraiseen henkilöliikenteeseen käytettävässä ajoneuvossa on oltava taksamittari tai hinnan määrittelyssä on käytettävä muuta laitetta tai järjestelmää, jolla saavutetaan taksamittaria vastaava mittaustiedon luotettavuus sekä tiedon suojauksen taso. Ajoneuvolain 27 a :n mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset mm. ajoneuvojen käyttöön liittyvistä varusteista, esteettömistä ajoneuvoista ja 25 :n 2 momentissa tarkoitetusta taksamittarista tai muusta laitteesta ja järjestelmästä Liikenteen turvallisuusvirasto 9

10 Henkilöliikennepalveluita koskevat valtuudet Liikenteen palveluista annetun lain III osan 1 luvun 1 :ssä säädetty tiedonantovelvollisuus: Henkilöliikennettä tarjoavan luvan haltijan sekä välityspalvelun ja yhdistämispalvelun tarjoajan on huolehdittava siitä, että vähintään seuraavat tiedot ovat matkustajan saatavilla sähköisessä muodossa: 1) tieto siitä, tarjotaanko kuljetuspalvelua luvan nojalla vai onko kuljetuspalvelu vapautettu luvanvaraisuudesta; 2) pääasiallinen toiminta-alue, tarjottavat palvelut mukaan lukien palveluajat, sekä niiden muutokset ja peruutukset; 3) hinnat tai niiden määräytymisen perusteet; 4) käytössä olevat maksutavat; 5) toimintarajoitteisten matkustajien käytettävissä olevat palvelut ja heidän avustamisensa, kaluston esteettömyys sekä varusteet, jotka helpottavat matkustajan kulkuneuvoon pääsyä ja vuorovaikutusta kuljettajan kanssa; 6) ohjeet asiakaspalautteen antamiseksi ja menettely virhetilanteessa. Henkilöliikennettä tarjoavan luvan haltijan ei kuitenkaan tarvitse toimittaa tietoja sähköisessä muodossa, jos tämä ei ole tarkoituksenmukaista eikä kohtuullista yrityksen pienen koon tai toiminta-alueen johdosta. Tällöin tietojen on oltava kuitenkin yleisesti saatavilla kirjallisessa muodossa. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä tietojen ilmoittamisesta tietojen yhteismitallisuuden ja vertailtavuuden varmistamiseksi Liikenteen turvallisuusvirasto 10

11 Trafin käynnistämät määräyshankkeet Taksinkuljettajan kokeen vaatimukset (TRAFI/196242/ /2017) Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/ /2017) Autojen ja niiden perävaunujen tekniset vaatimukset (TRAFI/196251/ /2017) Liikenteen turvallisuusvirasto

12 Kiitos! Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet. Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet. Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräyksenantovaltuudet liikenteen

Lisätiedot

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Sidosryhmätilaisuus 23.8 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Tarkemmat määräykset: a) henkilöliikennettä

Lisätiedot

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus Liikennekaari Palvelut Sidosryhmätilaisuus 13.5.2016 1 Kysymykset ja kommentit: screen.io/lvm Seuraa: https://www.youtube.com/watch?v=zpglgmrmyq 2 Tilaisuuden sisältö: Alustus: Uudenlaisten liikennepalveluiden

Lisätiedot

Taksimatkan hintatietojen ilmoittaminen ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/ /2017)

Taksimatkan hintatietojen ilmoittaminen ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/ /2017) Perustelumuistioluonnos 1(5) Taksimatkan hintatietojen ilmoittaminen ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/03.04.03.00/2017) Määräyksen tausta ja säädösperusta Liikenteen palveluista annettu

Lisätiedot

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/ Perustelumuistioluonnos 1(6) Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/03.04.03.00/2017) Määräyksen tausta ja säädösperusta Liikenteen

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Hinnan ilmoittaminen asiakkaalle ja esilläpito taksiliikenteessä Muut muutokset taksiliikenteeseen ja taksinkuljettajan ajolupaan

Hinnan ilmoittaminen asiakkaalle ja esilläpito taksiliikenteessä Muut muutokset taksiliikenteeseen ja taksinkuljettajan ajolupaan Hinnan ilmoittaminen asiakkaalle ja esilläpito taksiliikenteessä Muut muutokset taksiliikenteeseen ja taksinkuljettajan ajolupaan Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Hinnan ilmoittaminen

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset liikennelupiin liittyen Katsaus uusiin velvoitteisiin liittyen henkilöliikenteen

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne 1.7.2018 alkaen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 31.5.2018 Toini Puustinen, Pohjois-Savon ELY-keskus 1. Yleistä liikennepalvelulaista 2. Keskeiset

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 28.11.2017) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja Trafi syksyn 2017 sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulaki velvoittaa kaikkia henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajia jakamaan tietoja omista palveluistaan

Lisätiedot

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Pipsa Eklund 2.11.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset Asiakkaan

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset alkaen

Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset alkaen Takseihin liittyvät tekniset vaatimukset 1.7.2018 alkaen Liikenteen palveluista annettuun lakiin liittyvien määräyshankkeiden sidosryhmätilaisuus 23.8.2017 Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2018 Laki liikenteen palveluista Heinäkuun 1. päivänä voimaantulevan liikennepalvelulain III osan 1 luvun 1 :ssä on säädetty henkilöliikennettä tarjoavan luvan

Lisätiedot

Liikennekaari. Markkinat-alatyöryhmä

Liikennekaari. Markkinat-alatyöryhmä Liikennekaari Markkinat-alatyöryhmä 10.5.2016 1 Seuraa verkossa: https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevu hq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Tilaisuuden tavoitteet Avata lausuttavana olevan

Lisätiedot

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 14.8.2018) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneviraston ja Trafin internet-sivut sekä sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Tieliikennelain kokonaisuudistus Kokonaisuudistus on edennyt eduskuntaan (23.11.2017) HE 180 / 2017 (23.11.2017) Nykyinen laki vuodelta 1981 (täydentäviä

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Tieliikenteen säädösinfo Susanna Metsälampi 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lainsäädäntökokonaisuus on palapeli EU-säädökset (asetukset

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Muutokset liikenneluvissa Ajoneuvon merkitseminen luvanvaraiseen käyttöön Tavarankuljettaminen Uudet

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi,

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi, Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä Susanna Metsälampi, 6.10.2016 1 Liikennekaari Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista

Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista Määräys autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista Tieliikenteen säädösinfo 31.10.2017 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräys: Autojen

Lisätiedot

Määräys taksinkuljettajan kokeen vaatimukset

Määräys taksinkuljettajan kokeen vaatimukset Perustelumuistioluonnos 1(5) Määräys taksinkuljettajan kokeen vaatimukset TRAFI/196242/03.04.03.00/2017 Määräyksen tausta ja säädösperusta Laki liikenteen palveluista (320/2017) tulee pääosin voimaan 1

Lisätiedot

Trafin määräykset ja suositus alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Trafin määräykset ja suositus alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräykset ja suositus 1.7.2018 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Taksinkuljettajan ajoluvan keskeiset vaatimukset Taksiliikenteen palveluiden hinnoittelu Kokonaishinta

Lisätiedot

Helsingin Taksiautoilijat ry. Jukka Kuusisto puheenjohtaja

Helsingin Taksiautoilijat ry. Jukka Kuusisto puheenjohtaja Helsingin Taksiautoilijat ry Jukka Kuusisto puheenjohtaja Taksialan muutosten vuosi 2018 Poistuu: Tulee: Asemapaikka Määräsääntely Hinnoittelu Autoverohuojennus Pakettiautot Kuorma-autot Asuntoautot Pienoislinja-autot

Lisätiedot

Norminsiirto II ja automääräys

Norminsiirto II ja automääräys Norminsiirto II ja automääräys Tieliikenteen säädösinfo 8.11.2016 Erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Aluksi historiaa: Norminsiirto I -hanke 1.1.2015 voimaan

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Trafin määräykset. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Trafin määräykset. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräykset Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Määräykset yleisesti Taksinkuljettajan ajoluvan keskeiset vaatimukset Tekniset määräykset Taksivalaisin Taksamittari Esteetön

Lisätiedot

Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän. skenaariotyöpaja. Säätytalo

Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän. skenaariotyöpaja. Säätytalo Liikennekaari: palvelutalatyöryhmän skenaariotyöpaja Säätytalo 4.3.2016 1 Skenaariotyöpajan teemat Teema 1: Toimivaltaiset viranomaiset Tavoitteena kuljetuspalveluiden kokonaisuuden tehokas järjestäminen

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Autoalan näkökulmia lakiuudistukseen Liikenne- ja viestintävaliokunta 10.11.2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Liikunta- ja toimintarajoitteisten itse maksamien taksimatkojen keskeiset muutokset

Liikunta- ja toimintarajoitteisten itse maksamien taksimatkojen keskeiset muutokset Liikunta- ja toimintarajoitteisten itse maksamien taksimatkojen keskeiset muutokset 1.7.2018 TAKSI Trafin julkaisuja Trafis publikationer Trafi Publications 13/2018 1 Liikennepalvelulaki vaikuttaa taksimatkustamiseen.

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Olli Mäenpää 18.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Elinkeinovapaus Lupasääntely Lakiehdotuksen II osan 1 ja 2 lukuun

Lisätiedot

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Liikennepalvelulain aika

Liikennepalvelulain aika Liikennepalvelulain aika Meeri Niinisalo/ Matkalla muutoksessa 26.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Linja-autoliikenne ja liikennepalvelulaki Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Otteita lakipykälistä esityksessä myöhemmin

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIIKENNEKAAREKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 161/2016 VP)

HALLITUKSEN ESITYS LIIKENNEKAAREKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 161/2016 VP) 1(5) Valtakunnallinen vammaisneuvosto 25.10.2016 Liikenne- ja viestintävaliokunta Eduskunta Viite Kuulemistilaisuus 9.11.2016 HALLITUKSEN ESITYS LIIKENNEKAAREKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE

Lisätiedot

perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula

perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Alusturvallisuuslain perusteella annettavat määräykset Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Laki aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta käytöstä (1686/2009) ns. Alusturvallisuuslaki lli l tuli

Lisätiedot

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN

KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN 10.5.2016 1 (5) Susanna Tuominen Suomen Yrittäjät Lausuntopyyntö KOMMENTTEJA LIIKENNEKAAREN ESITYSLUONNOKSEEN Yleistä Liikennekaareen sisällytetään kaikki liikennemuodot. Ensimmäisessä vaiheessa on keskitytty

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Lausunto 1(6) Osasto / Yksikkö Laatija 13.10.2016 LVM/2096/03/2015 Eduskunnan talousvaliokunta trv@eduskunta.fi Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset

Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset Tiedote tavaraliikenneluvan haltijoille 13.6.2018 Sisällysluettelo Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset 1.7.2018... 1 Ammattimaiseen tavarankuljetukseen vaadittavat luvat ja ilmoitukset

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto

Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen

Lisätiedot

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. VAK-velvollisuudet Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä 2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. www.trafi.fi/vak Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vaarallisten aineiden kuljetus VAK Kuljetuksella

Lisätiedot

Eduskunnan liikennevaliokunnalle tiedoksi,

Eduskunnan liikennevaliokunnalle tiedoksi, Eduskunnan liikennevaliokunnalle tiedoksi, Semel Oy on pyytänyt oikeusoppineilta lausunnon vaikutuksista, mitä mahdollinen Liikennekaaressa esitetty Taksimittaripakosta luopuminen tarkoittaa, ja sen vaikutuksista

Lisätiedot

Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo

Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo Nastarenkaiden tyyppihyväksynnän määräys ja talvirengasvaatimusten täsmennystarpeet Keijo Kuikka Tieliikenteen säädösinfo 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ajoneuvon nastarenkaiden vaatimukset

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin rooli ja tehtävät Laki muutoksen myötä Trafin tieliikenteen tehtävät laajenevat

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus Liikennekaari lausunnoille 18.4.2016 Keskustelutilaisuus 3.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Liikennekaari Paremmat ja joustavammat

Lisätiedot

Uutisia säädösrintamalta

Uutisia säädösrintamalta Uutisia säädösrintamalta SUOMEN ILMAILULIITTO Avainhenkilöpäivät 17.10.2015 Päivi Metsävainio, Trafi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Ilmailulain muutos Muutoksen taustalla poikkeama-asetus (376/2014)

Lisätiedot

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999. HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

Lausunto Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 161/2016 vp

Lausunto Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 161/2016 vp Lausunto 27.10.2016 Eduskunta Liikenne- ja viestintävaliokunta liv@eduskunta.fi Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 161/2016 vp Digitalisaatio Näkövammaisten liitto

Lisätiedot

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta 1 (4) Antopäivä: 21.3.2019 Voimaantulopäivä: 21.3.2019 Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki liikenteen palveluista (2017/320) Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen

Lisätiedot

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio

HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta Jenni Rantio HE 127/2016 vp: laki laivavarustelain muuttamisesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.9.2016 Jenni Rantio 1 Esityksen tausta ja tavoitteet Esityksellä pantaisiin täytäntöön laivavarusteita koskevan direktiivin

Lisätiedot

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info 24.11.2015 Esa Aaltonen Reijo Jälkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksen tavoitteet VAkuuttaminen ja REkisteröinti Sähköiseksi Asiointi

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset alkaen

Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset alkaen Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset 1.7.2018 alkaen Susanna Metsälampi 23.10.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Noudatettavien säädösten kirjo on perinteisesti ollut laaja Ilmailulaki

Lisätiedot

Esteettömyys rautatiejärjestelmässä

Esteettömyys rautatiejärjestelmässä 1 (5) Antopäivä: 18.12.2014 Voimaantulopäivä: 1.1.2015 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 Voimassa: toistaiseksi EU-asetus, jonka avoimia kohtia ja erityistapauksia määräys koskee: Komission

Lisätiedot

Trafin VAK-päivä Mari Suominen

Trafin VAK-päivä Mari Suominen Trafin VAK-päivä 2015 9.1.2015 Mari Suominen Sisältö Vaarallisten aineiden kuljetusta koskeva lainsäädäntö (VAK-laki, asetuksia) Suomen ja Venäjän väliset VAKrautatiemääräykset VAK-neuvottelukunta Muutoksia

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Liikennekaari. Valiokunnan muutosehdotukset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: I OSA. Yleistä. 1 luku. Yleiset säännökset.

Liikennekaari. Valiokunnan muutosehdotukset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: I OSA. Yleistä. 1 luku. Yleiset säännökset. Valiokunnan muutosehdotukset 1. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Liikennekaari I OSA Yleistä 1 luku Yleiset säännökset 1 Määritelmät Tässä laissa tarkoitetaan: 1) ammattimaisella kuljettamisellatiellä

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

Laki liikenneturvallisuusmaksusta. Milla Mustamäki 02/02/2016

Laki liikenneturvallisuusmaksusta. Milla Mustamäki 02/02/2016 Laki liikenneturvallisuusmaksusta Milla Mustamäki 02/02/2016 Nykytila Vastaavaa osuutta sisältynyt liikennevakuutusmaksuihin jo 1950-luvulta alkaen. Liikennevakuutuslain 18 a :ssa säädetty kohtuullinen

Lisätiedot

OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE.

OHJEISTUS. GRAAFINEN YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. GRAAFINEN OHJEISTUS. YHTEISTYÖKUMPPANEILLE. 1.3.2015 Lue sivulta 1 kuluttajasuojalain vaatimukset lippujen hinnan ilmoittamisesta ja Lippupisteen logon käytöstä! LIPPUJEN HINNAN ILMOITTAMINEN ILMOITTELUSSA

Lisätiedot

Laki. liikenteen palveluista I OSA YLEISTÄ. 1 luku. Yleiset säännökset. Määritelmät

Laki. liikenteen palveluista I OSA YLEISTÄ. 1 luku. Yleiset säännökset. Määritelmät Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: liikenteen palveluista I OSA YLEISTÄ 1 luku Yleiset säännökset 1 Määritelmät Tässä laissa tarkoitetaan: 1) ammattimaisella kuljettamisella tiellä henkilöiden

Lisätiedot

Liikkuminen murroksessa SeppoÖörni

Liikkuminen murroksessa SeppoÖörni Liikkuminen murroksessa 24.11.2016 SeppoÖörni 1 Liikkumisen ja kuljettamisen toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja radikaalisti 2 4 EU:n komission liikenteen valkoinen kirja 3/2011 Tavoitteena on koko

Lisätiedot

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n

Fortum Markets Oy:n sähkölaskussa annettavat tiedot. Energiavirastoon saapui Kilpailu- ja kuluttajavirastolta hallintolain 21 :n Päätös 1(5) PL 100 00048 FORTUM Asia Asianosainen :n sähkölaskussa annettavat tiedot PL 100 00048 FORTUM Toimenpidepyynnön tekijä Vireilletulo 8.1.2018 Selostus asiasta Energiavirastoon saapui 8.1.2018

Lisätiedot

Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData

Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Tiedollinen itsemääräämisoikeus ja MyData Erityisasiantuntija Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Absoluuttisen tiedollisen itsemääräämisoikeuden sisällön hahmottaminen Tiedollinen itsemääräämisoikeus Oikeus

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous Pasi Hautalahti, EPO ELY

Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous Pasi Hautalahti, EPO ELY Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous 28.3.2018 Pasi Hautalahti, EPO ELY Mikä liikennepalvelulaki? Laki kokoaa yhteen liikennemarkkinoiden lainsäädännön ja luo edellytykset liikenteen digitalisaatiolle

Lisätiedot

2 Henkilöliikennettä. luvan haltijan tiedonantovelvollisuus

2 Henkilöliikennettä. luvan haltijan tiedonantovelvollisuus KOMMENTTIKOOSTE Määräys TRAFI/196233/03.04.03.00/2017 1(26) Perustelumuistion liite Kohta Kommentti Lausunnon antaja Trafi 2 Henkilöliikennettä tarjoavan luvan haltijan tiedonantovelvollisuus 2) säännöllisen

Lisätiedot

Kirsi Kuusikko Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Kirsi Kuusikko Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kirsi Kuusikko 17.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan perustuslakivaliokunnan pyytämänä

Lisätiedot

Liikennekaari. Skenaariokeskustelua liikenneopettajakoulutuksesta Seminaari 25.5.2016

Liikennekaari. Skenaariokeskustelua liikenneopettajakoulutuksesta Seminaari 25.5.2016 Liikennekaari Skenaariokeskustelua liikenneopettajakoulutuksesta Seminaari 25.5.2016 DIGITALISAATIO, KOKEILUT JA NORMIEN PURKAMINEN hallitusohjelman tavoite Hallitus uudistaa julkisesti tuettuja (valtio,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta

Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen 3 Määräaikaiskatsastusvelvollisuus 1. Ajoneuvolain 51 :ssä tarkoitettu määräaikaiskatsastusvelvollisuus koskee autoja (M- ja N-luokan ajoneuvot),

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Trafin lausuntopyyntö liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) ja ajoneuvolain (1090/2002) nojalla annettavista määräysluonnoksista

Trafin lausuntopyyntö liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) ja ajoneuvolain (1090/2002) nojalla annettavista määräysluonnoksista LAUSUNTO 1(11) Trafi kirjaamo@trafi.fi ASIA: VIITE: 1.7.2018 voimaan tulevaksi tarkoitetut määräysluonnokset: Taksinkuljettaja kokeen vaatimukset (TRAFI/196242/03.04.03.00/2017), Henkilöliikennepalveluista

Lisätiedot

Perustuslakivaliokunnalle

Perustuslakivaliokunnalle Raija Huhtanen Lausunto 20.11.2017 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 164/2017 vp) laiksi sairausvakuutuslain väliaikaisesta muuttamisesta esitän kunnioittaen seuraavaa.

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Liikennepalvelulain toinen vaihe Hallituksen

Lisätiedot

HE 90/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :n muuttamisesta

HE 90/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenteen palveluista annetun lain II osan 3 luvun 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikenteen palveluista annettua lakia

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö Muistio Liite Hallitusneuvos Laura Eiro

Liikenne- ja viestintäministeriö Muistio Liite Hallitusneuvos Laura Eiro 1 Liikenne- ja viestintäministeriö Muistio Liite Hallitusneuvos 21.6.2017 Laura Eiro VALTIONEUVOSTON ASETUS TAKSILIIKENTEEN KULUTTAJILTA PERITTÄVISTÄ ENIMMÄISHINNOISTA ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Asetuksessa

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2018 Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulakia valmistellaan kolmessa vaiheessa I-Vaihe: Laki Liikenteen palveluista (säädösnumero 320/2017), voimaan

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen

HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen HE 23/2017 vp merilain ja eräiden muiden lakien muuttaminen ja IMO:n yleissopimusten voimaansaattaminen Liikenne- ja viestintävaliokunta 7.4.2017 Reetta Timonen Esa Pasanen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot