Kuntoutuksen vaikuttavuus kuulemmeko lapsen ja perheen äänen? 4.11.2014 klo 8.30-16 Valtion virastotalo, auditorio, Itsenäisyydenaukio 2, Turku Ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaari Ulkoasiainministeriö Maailman terveysjärjestön WHO:n ja Maailmanpankin tutkimuksen mukaan 15 % maailman ihmisistä, noin miljardi ihmistä, on jollakin tapaa toimintarajoitteisia. Väestön ikääntyessä toimintarajoitteisten määrä tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan. Kun mittauskriteeriä hieman muutetaan päätyvät arviot vammaisten henkilöiden määrästä päätyvät noin 10 prosenttiin, vajaaseen 700 miljoonaan henkilöön. Arviot ovat suuntaa-antavia, osin tilastoinnin puutteiden takia ja osittain myös siksi, että suurimman syrjinnän kohteiksi joutuvat henkilöt, kuten vaikeasti vammautuneet, jäävät köyhimmissä maissa usein kokonaan tilastoinnin ulkopuolelle. Väestörekisteröinnin ulkopuolelle jääminen onkin keskeinen ihmisoikeusongelma, koska siihen liittyy usein myös jääminen esimerkiksi koulujärjestelmän tai terveydenhuollon ulkopuolelle. Joka tapauksessa voimme sanoa, että kyse on huomattavasta osasta maapallon väestöä. Maailman vammaisista henkilöstä valtaosa, arviolta 90 prosenttia, asuu siis kehittyvissä maissa. Ja siellä huomattava osa vammaisista henkilöistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Jälleen kerran, kattavan ja luotettavan rekisteröinnin ja tilastoinnin kehittäminen olisi askel kohti vammaisten henkilöiden oikeuksien tunnistamista. Suomessakaan tarkkoja tilastoja vammaisten henkilöiden lukumäärästä ei ole olemassa, mutta arvioita saadaan esimerkiksi vammaispalveluja saavien henkilöiden lukumäärästä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen syksyllä 2012 tekemän kuntakyselyn vastausten perusteella noin 2 prosenttia väestöstä on vammaispalvelujen ja/tai kehitysvammapalvelujen piirissä. Koko maahan suhteutettuna saadaan vammaispalvelujen ja/tai kehitysvammapalvelujen asiakasmääräksi siten arviolta 100 000 110 000 henkilöä. Vammaisuus ei kuitenkaan välttämättä edellytä erityispalvelujen käyttöä. Esimerkiksi palvelujen ja tiedon esteettömyyden ja saavutettavuuden lisääntyminen vähentää erityispalvelujen tarvetta ja käyttöä. Kansaneläkelaitoksen vammaisetuuden saajia oli vuonna 2012 yhteensä 303 842 henkilöä, joista alle 16- vuotiaan vammaistukea sai 34 525. Pääosa edunsaajista sai eläkkeensaajan hoitotukea. Jos katsomme vain kotimaisia lukuja voi vammaisuuteen liitettävä kuva erityisryhmästä olla perusteltu. Mutta ainakin kansainvälisesti katsoen kuvaa on syytä tarkastaa. Kyse ei ole pienestä erityisryhmästä vaan merkittävästä osasta kehittyvien maiden väestöä tai laajemmin, merkittävästä osasta ihmiskunnan moninaisuutta.
Uudelleenarvioon on syytä myös toisesta syystä. Me kaikki olemme erilaisia, mutta samalla samanarvoisia. Kun jokaista vammaisten lasta tai aikuista tulee kohdella ainutlaatuisena yksilönä, voidaan vammaisuus nähdä myös perinteistä laajemmin yhteiskunnan voimavarana. Tämän vuoksi tulee puhua vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista. + + + Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan kansainvälisissä ja alueellisissa ihmisoikeussopimuksissa turvattuja yksilön, joissakin erillistapauksissa yksilöistä koostuvan väestöryhmän, perustavanlaatuisia oikeuksia. Ihmisoikeussopimusten määräykset asettavat ihmisoikeuksien vähimmäistason, jota tarvitaan ihmisarvoiseen elämään. Valtiot ovat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kautta sitoutuneet kunnioittamaan, suojelemaan ja täytäntöön panemaan näihin sopimuksiin sisältyviä ihmisoikeusvelvoitteitaan. Perinteisesti ihmisoikeudet on jaettu kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin ja toisaalta taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin. Ensin mainittuihin kuuluvat muun muassa kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun kielto, sananvapaus tai oikeus kokoontua ja järjestäytyä. TSS-oikeuksia ovat puolestaan esimerkiksi oikeus saada perusopetusta tai yhteiskunnan voimavarojen mahdollistama terveyspalvelujen mahdollisimman hyvä taso. Itse pidän ihmisoikeuksien kahtiajakoa vanhentuneena: ihmisoikeudet kuten sanavapaus ja oikeus oppia lukemaan ja kirjoittamaan - täydentävät toisiaan. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistuksen tunnetun 1. artiklan sanojen mukaan: Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Saman julistuksen 2. artiklan mukaan ihmisoikeudet kuuluvat kaikille eli jokainen on oikeutettu kaikkiin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista syrjintää. Ihmisoikeudet ovat siis myös vammaisten henkilöiden oikeuksia. Miksi sitten on syytä puhua erikseen vammaisten henkilöiden oikeuksista? Ihmisoikeuksien universaalisuuden eli yleismaailmallisuuden periaate juuri tuo että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille - on olennainen osa suomalaista oikeusajattelua. On totta, että ihmisten yhdenvertaisuuden perään katsotaan Suomessakin hieman eri tavoin, silloin kun kyse on eriarvoisuuden estämisestä työelämästä, sukupuolten välisestä tasa-arvosta tai vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisesta verrattuna vammattomien henkilöiden oikeuksiin. Mutta suuressa kuvassa perusoikeudet eivät ole, tai ainakaan eivät saa olla, riippuvaisia esimerkiksi omasta tai puolison asemasta työmarkkinoilla. Oikeudet kuuluvat kaikille.
Tästä lähtökohdasta Suomi on ajanut myös kansainvälisesti ihmisoikeuksien universaalisuutta eli myös sitä, että ihmisoikeussopimusten säädökset antavat myös vammaisille henkilöille yhdenvertaiset oikeudet. Ja samasta syystä hallituksemme ei ole ollut erityisen ilahtunut, kun kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää on ehdotettu täydennettävän erillisillä, tiettyjä väestöryhmiä koskevilla ihmisoikeussopimuksilla. Pelkona on ollut, että sopimusjärjestelmän eriytyminen saattaa rapauttaa itse perusajatusta. Sitä että ihmisoikeudet kuuluvat yhtä lailla kaikille. Tiedämme, että eri ihmisoikeussopimuksissa ihmisoikeussuojan vahvuus vaihtelee ja se ei saisi johtaa yhdenvertaisuuden heikkenemiseen. Myös vammaissopimuksen tarpeellisuudesta viime vuosikymmenen alussa keskusteltaessa Suomi ei kuulunut niiden valtioiden joukkoon, jotka voimakkaasti ajoivat uutta, erillistä ihmisoikeussopimusta. Perusväite oli tuolloin: ihmisoikeudet kuuluvat vammaisille jo olemassa olvienkin sopimusten perusteella. Uusi sopimus ei tule luomaan uusia oikeuksia. Tietyllä tavalla tarkastellen väite onkin tosi. Vuonna 2008 voimaan astunut YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista ei luonut uusia oikeuksia vaan siinä vahvistetaan jo olemassa olevat, muissa ihmisoikeussopimuksissa taatut oikeudet vammaisille henkilöille. Sopimuksen tarpeellisuutta on sittemmin perusteltu sillä, että yhteiskunnan rakenteelliset esteet, asenteen ja tiedon puute rajoittavat vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia itsenäiseen elämään sekä heidän itsemääräämisoikeuttaan ja osallisuuttaan yhteiskuntaan. Ja sillä että sopimuksella luodaan valtiolle aktiivinen velvollisuus edistää ja suojella vammaisten henkilöiden oikeuksia. Valvonta lisääntyy ja sen myötä asiaan kiinnitetään suurempaa huomiota. Myös sopimuksen saattaminen voimaan Suomen kansallisessa lainsäädännössä, sopimuksen ratifiointi - kuten ammattitermi kuuluu on osoittanut, että kyse ei ole voinut olla vain olemassa olevien oikeuksien toistamisesta. Suomi ei ole niiden 151 valtion joukossa, jotka ovat (2.11.2014 tiedon mukaan) saattaneet yleissopimuksen kansallisesti voimaan. Sopimuksen ratifiointi edellyttää ainakin Suomessa vammaisten henkilöiden oikeuksien vahvistamista. Toisin kun monessa muussa maassa, Suomessa on käytössä ns. dualistinen järjestelmä, jossa kansainvälisen sopimuksen ratifioinnin edellytyksenä on se, että ensin muutamme kansallisen lainsäädäntömme vastaamaan kansainvälisen sopimuksen sopimusmääräyksiä. Järjestelmämme etuna on se, että sopimukseen liittymien merkitsee aidosti sitä, että sopimusvelvoitteita myös kunnioitetaan. Tiedämme että monessa sopimuksen ratifioineessa 151 maassa vammaisten henkilöiden oikeuksia poljetaan edelleen järjestelmällisesti. Suomi on allekirjoittanut yleissopimuksen sekä sen valinnaisen pöytäkirjan jo vuonna 2007. (Valinnaisen pöytäkirjan mukaan henkilöillä ja henkilöryhmillä on oikeus tehdä valituksia YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitealle, jos nämä katsovat sopimuspuolen eli yleisimmin oman asuinvaltionsa - loukanneen heidän yleissopimuksella tunnustettuja oikeuksiaan. YK-komitea voi myös
tutkia tietoja, joiden mukaan sopimuspuolena olevassa valtiossa näyttäisi tapahtuneen yleissopimuksen mukaisten oikeuksien vakavia tai järjestelmällisiä loukkauksia.) On rehellisesti tunnustettava, että sopimusratifiointityöhön ryhdyttäessä arviot työ suuruudesta arvioitiin alakanttiin ja samalla tavoiteaikataulut ovat pettäneet jo moneen kertaan. Tämä ei varmaankaan ole tuntunut kovinkaan reilulta vammaisten henkilöiden tai järjestöjen kannalta katsottuna. Ei kuitenkaan kannata väheksyä sitä lainsäädännön uudistustyötä, jota sopimuksen ratifiointiin on liittynyt. Esimerkiksi kotikuntalakia sekä sosiaalihuoltolakia on muutettu niin, että oikeus valita oma kotipaikkansa toteutuisi entistä paremmin perustuslakimme edellyttämällä tavalla myös vammaisten henkilöiden ja ikääntyneimpien henkilöiden kohdalla. Ihmisoikeusnäkökulmasta valmisteltuihin lainmuutoksiin on mahdollista suhtautua myös varauksin. Ihmisoikeus- ja vammaisjärjestöt ovat esimerkiksi arvostelleet sitä, että aiemmin mainitun yhdenvertaisuuslainsäädännön osalta eri syrjintäperusteita ei ole asetettu samaan asemaan, samojen oikeussuojakeinojen ja seuraamusten piiriin. Hallituksen on nyt vienyt eduskunnan käsittelyyn esityksensä Sosiaalihuollon asiakkaiden ja potilaan itsemääräämisoikeutta koskevasta lainsäädännöstä. Myös tämä lakiesityksen kohdalla vammaisjärjestöt ovat nähneet heikkouksia mm. lainsäädännön sitovuuden osalta. Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus on synnyttänyt keskustelua, koska heidän elämäänsä on pyritty holhoamaan ja rajoittamaan joskus liiallisesti. Ymmärtääkseni suhteellisen monet vammaisjärjestöt ovat kuitenkin sitä mieltä, että laki sisältää myös huomattavia edistysaskelia ja että se olisi hyväksyttävissä, jotta YK:n yleissopimuksen voitaisiin saattaa voimaan. Hallituksen tulee siis antaa esityksensä YK:n yleissopimuksen kansalliseksi voimaan saattamiseksi vielä tämän vuoden aikana, jotta sen käsittely nykyisessä eduskunnassa olisi mahdollista. Uskon että näin tulee käymään. Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Syrjintäkielto, esteettömyys ja saavutettavuus ovat yleissopimuksen johtavia periaatteita + + +
Vammaisten oikeudet toteutuvat vajavaisesti kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Vammaisten lasten osallistuminen kouluopetukseen on merkittävästi alhaisempaa kuin lapsilla keskimäärin. Yksi keskeisimmistä YK:n ns. vuosituhattavoitteista YK järjestöjen tietojen mukaan lasten osallistuminen perusopetuksen ensi vaiheeseen on onnistuttu nostamaan 85 90 prosentin tasolle; Kuitenkin vain noin 4 prosenttia köyhimpien maiden vammaisista tytöistä arvellaan pääsevät perusopetuksen piiriin Pääsy työelämään on keskeinen ongelma myös Suomessa.. Työn merkitys korostuu entisestään toimeentulon takaamisessa ja köyhyyden vähentämisessä siellä sosiaaliturvajärjestelmät ovat heikosti kehittyneet. Yritysten onkin syytä huolehtia työympäristön turvallisuudesta ja esteettömyydestä, mikä edesauttaa myös työtapaturmien ja sairauksien ehkäisyssä ja vammautumisen ennaltaehkäisyssä. Myös suomalaisyritysten käyttämään alihankintaketjuun tulee ulottaa vastuu kaikenlaisen vammaisten henkilöiden pakkotyön ja hyväksikäytön kielletyjen muotojen poiskitkemisestä.. Unicefin tilastojen mukaan vain pari prosenttia kehitysmaiden vammaisista naisista on lukutaitoisia. Opetusmateriaalien sekä tiedon esteettömyys on keskeinen keino lisätä vammaisten henkilöiden oikeutta opetukseen ja yhteiskunnalliseen tietoon. Palvelujen ja tiedon saavutettavauutta ja esteettömyyttä lisäämällä edistetään vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia saada palveluja ja osallistua täysimääräisesti yhteiskunnan toimintaan. Esteettömyydessä on kyse periaatteista, joiden mukaan rakennettu ympäristö, palvelut, viestintä ja liikenne ovat yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa. Palvelut ovat saavutettavia, kun jokainen voi osallistua yhdenvertaisesti niiden käyttöön ja kehittämiseen. Viestinnän ymmärrettävyys on tärkeä osa esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Hallitus on tehnyt 8.11.2012 periaatepäätöksen, jonka mukaan jokaisella kehitysvammaisella ihmisellä on oikeus asua samoin kuin muutkin kuntalaiset. Tavoitteena on, että vuoden 2020 jälkeen kukaan vammainen henkilö ei enää asu laitoksessa. Vuosina 2010 2015 toteutettavan kehitysvammaisten asumisen ja palveluiden järjestämistä koskevan ohjelman tarkoituksena on tarjota kaikille kehitysvammaisille mahdollisuus yksilölliseen asumiseen laitoksen tai lapsuudenkodin sijaan. + + +
YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia ksokevan yleissopimuksen tehokkaalla täytäntöönpanolla on mahdollista poistaa yhteiskunnan rakenteellisia esteitä, asenteita ja tiedon puutetta, jotka rajoittavat vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia itsenäiseen elämään sekä heidän itsemääräämisoikeuttaan ja osallisuuttaan yhteiskuntaan. Viranomaisten tulee sekä valtion että kunnan tasolla ottaa huomioon yleissopimuksen määräykset. Ratifioinnin jälkeen valtion tulee määräajoin raportoida yleissopimuksen täytäntöönpanosta vammaisten henkilöiden oikeuksien komitealle, joka voi antaa suosituksia yleissopimuksen täytäntöönpanosta. Yleissopimuksen kansainvälinen valvontajärjestelmä tehostaa sopimusmääräysten täytäntöönpanoa. Yleissopimus edellyttää tiedon lisäämistä vammaisten henkilöiden oikeuksista koko yhteiskunnassa, jotta vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus ja osallistumismahdollisuudet toteutuvat. Olennaisinta jatkossa on kuitenkin se miten vammaiset henkilöt sekä heitä edustavat järjestöt kykenevät itse vaikuttamaan oikeuksien entistä parempaan toteutumiseen. YK:n yleissopimuksen useat määräykset vahvistavat vammaisten henkilöiden oikeutta päättää ja vaikuttaa itseään koskevissa asioissa. Vammaisten henkilöiden oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon on sopimuksen olennainen velvoite.