Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille

Samankaltaiset tiedostot
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 9/ (21)

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT


Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Kuntaliiton mukaan kunnan on syytä ryhtyä seuraaviin toi men pi tei siin:

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista kokouk

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Vastaselitys Vaasan hallinto-oikeudelle annetuista vastineista ja lausunnosta; diaarinumero 01229/16/5107

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:


MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

MELAYMP Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen: Hakijat ovat kiinteistön omistajia.

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

MELAYMP Valmistelija ympäristötarkastaja Veera Pikkarainen ja ym pä ris tönsuo je lu sih tee ri Kai Virtanen:

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaoston päätösvallan ja tehtävien delegointi viranhaltijoille

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Ympäristölautakunta Kiinteistön liittäminen järjestettyyn jätehuoltoon / Tontti 2 1: /54.544/2016 YMPLTK

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Rakennus- ja ympäristölautakunta Ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman toteutuminen / /2013

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

MELAYMP Valmistelija ympäristötarkastaja Minna Karhunen:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Meri-Lapin ympäristölautakunta

Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Seniorineuvolan toimintasuunnitelma 1.1.

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Valtuustoaloite: Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon valinnanvapauden toteutuminen Kainuun SOTE:ssa

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

Sakokaivoliete 10,29 / m3 ( nyt kunnassa 8,5 / m3 ) Umpikaivoliete 6,40 / m3 ( nyt kunnassa 4,5 / m3 )

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Transkriptio:

Ympäristölautakunta 96 09.10.2015 Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 158/02.02.00/2015 Ymplk 09.10.2015 96 Valmistelijat ympäristöjohtaja Martti Veteli, puh. 0400 271193 ja ympä ris tö ter vey den huol lon päällikkö Jyrki Juntunen, pu. 0400 144450 Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden vastuualueen tavoitteena on turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kes tävä ja monimuotoinen ympäristö. Vastuualue ylläpitää ja edistää ihmis ten terveyttä, vähentää ja poistaa elinympäristön ja elin tar vik keiden terveyshaittatekijöitä ja estää tartuntojen leviämistä elin tar vik keiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Tehtäväänsä ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden vastuualue to teut taa huolehtimalla ympäristönsuojelusta, terveysvalvonnasta ja eläin lää kin tä huol los ta. Ympäristönsuojelu: Ympäristönsuojelutehtäviin kuuluvat mm. vesiensuojeluun, jä te valvon taan, ilmanlaatuun, meluntorjuntaan sekä ympäristölupiin ja il moituk siin liittyvät asiat. Vuonna 2016 ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sen tehtäväksi tulevat myös maa-aineslain mukaiset tehtävät. Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän ym pä ris tön suo je lu viran omai se na toimii Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ym pä ris tö lau takun ta. Ympäristölautakunnan tehtävänä on: 1) Huolehtia sen hoidettavaksi laissa tai sen nojalla säädetyistä tai mää rä tyis tä tehtävistä 2) Huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelun suunnittelusta ja ke hit tä mi ses tä 3) Huolehtia ympäristön tilan seurannasta sekä siihen liittyvistä sel vityk sis tä ja tutkimuksista 4) Osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauk sen ja neuvonnan järjestämiseen 5) Antaa lausuntoja sekä tehdä esityksiä ja aloitteita ym pä ris tön suoje luun liittyvistä asioista muille viranomaisille 6) Huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tie dotta mi ses ta, valistuksesta ja koulutuksesta kunnassa 7) Edistää kunnan yhteistyötä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kans sa ympäristönsuojeluasioissa Terveysvalvonta:

Terveysvalvontaan sisältyy elintarviketurvallisuuden, ku lut ta ja tur valli suu den, terveydensuojelun ja tupakkalain valvonta. Elin tar vi ke valvon nas sa valvotaan elintarvikkeita ja niiden valmistusta, mark ki nointia, kuljetusta, kaupanpitoa ja tarjoilua sekä selvitetään elin tar vi ke peräi siä epidemioita. Terveydensuojelulain mukaiseen valvontaan sisäl ty vät mm. asuinhuoneistot, koulut ja oppilaitokset, lasten päi vähoi to pai kat, hoitokodit ja palvelutalot, kokoontumishuoneistot, ui maran nat, uimahallit ja talousveden terveydellinen valvonta. Ym pä ris tölau ta kun ta toimii terveydensuojeluviranomaisena, elintarvikelain, kulu tus ta va roi den ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain, tu pak ka lain ja lääkelain 54 a :n mukaisena lupa- ja val von ta vi ranomai se na sekä leirintäalueviranomaisena. Eläinlääkintähuolto: Eläinlääkintähuollon tehtäviin kuuluvat eläinlääkäripalvelut niin suuril le kuin pienille eläimille, eläinsuojelu ja eläinten hyvinvoinnin valvon ta, eläinlääkintähuoltoon sisältyvä elintarvikkeiden turvallisuuden val von ta, eläintautien vastustaminen ja ennaltaehkäiseminen. Ylä-Sa von SOTE kuntayhtymällä on eläinklinikka Iisalmessa ja vastaan otot Kiuruvedellä, Sonkajärvellä ja Vieremällä. Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden kuntakohtaiset mak suosuu det määräytyvät kuntien asukaslukuperusteisesti. Kun ta koh tai set maksuosuudet: 203 768 80 659 39 970 35 187 359 584 585 441 231 740 114 838 101 095 1 033 114 IISALMI KIURU- VESI SONKA- JÄRVI VIEREMÄ Yhteensä Terveysvalvonta Eläinlääkintähuolto Ympäristösuojelu Ympäristö- ja terveysvalvontapalv. yht. 160 895 63 688 31 560 27 784 283 927 950 103 376 088 186 368 164 066 1 676 625 ELÄINLÄÄKINTÄ subventiot muu maksuos. yhteensä Iisalmi 0

Sonkajärvi 0 Vieremä 0 Kiuruvesi 0 Yhteensä 0 Ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon tavoitteet: Ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen I ja II vaiheissa vuosina 2014 2015 siirtyi alue hal lin to vi ras toil ta ja ELY-keskuksilta kuntien ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sil le suur ten eläinsuojien luvitus (esim. 50 150 lypsylehmää) ja val von ta sekä mm. au to pur kaa mo jen lu vitus ja valvonta sekä aiempaa suurempien jät teen kä sit te ly lai tos ten luvi tus ja valvonta. Pohjois-Savon ELY-keskus siirsi 42 eläinsuojan val von ta vas tuun Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle. Maa-aineslain mu kai set asiat siir tyvät kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtä väk si viimeistään 1.7.2016. Ympäristönsuojelulaki edellyttää valvon ta suun ni tel mien ja ohjelmien laatimista. Tavoitteena on, että val von ta suun ni tel ma ja ohjelma otetaan käyttöön 1.1.2016. Ym päris tön suo je lu lain III vaiheen uudistus, jossa säädetään kuntien ja valtion välistä työnjakoa, on vielä kesken. Jätelain valvontaan on tu lossa lisätehtäviä. Vaarallista jätettä tuottavien yritysten määräajoin tapah tu va valvonta on tulossa säännönmukaiseksi ja ris ki pe rus tai seksi. Haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien uusimisen siirtymäaikaa jatket tiin siten, että siirtymäaika päät tyy 15.3.2018. Kiinteistöjen omis tajat voivat hakea vapautusta jä te ve si jär jes tel män uusimisesta tai li säai kaa uusimiselle. Vesi- ja vie mä ri lai tos ten toiminta-alueiden si säl lä vapautuksia haetaan ve si huol to lain perusteella ja toi min ta-aluei den ulkopuolella joko ym pä ris tön suo je lu lain 157 :n nojalla tai kun nan ym pä ris tön suo je lu mää räyk sis tä poikkeamisena. Ym pä ris tön suo je lumää räyk sil lä on poh ja ve si alueil le annettu yleistä siirtymäaikaa tiukem pi aikataulu. Kaikki va pau tus ha ke muk set käsittelee kunnan ympä ris tön suo je lu vi ran omai nen. Hajajätevesiasetukseen valmistelee muu tok sia ympäristöministeriön asettama työryhmä. Maa-aineslain mukaisten tehtävien siirtyminen ym pä ris tön suo je lu viran omai sel le lisää huomattavasti ympäristönsuojelun tehtäväalueen työ tä. Kuntayhtymän alueella on yli 80 voimassa olevaa maa-ai neslu paa. Ympäristölupien käsittelyajat pidentyivät 2014 mm. useiden sa maan aikaan vireillä olleiden murskaus- ja asfalttiasemien lu pa hake mus ten vuoksi eikä ta voit teel li sis sa käsittelyajoissa pysytty. Maa-ai nes lain mukaisten tehtävien vuoksi tarvitaan yksi uusi ym päris tön suo je lu tar kas ta jan virka, jotta lupien käsittelyajat pysyvät kohtuul li si na. Uuden viran kustannuksista noin puolet voidaan kattaa lupien käsittely- ja valvontamaksuilla.

On mahdollista, että toimintaympäristöön on tulossa lähivuosina hallin nol li sia muutoksia, mutta mahdolliset muutokset eivät tulle voimaan vielä vuonna 2016. Uusi laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjes tä mi ses tä (järjestämislaki) ei koskisi lakiluonnoksen mukaan ympä ris tö ter vey den huol toa, vaan ympäristöterveydenhuoltoon so vel lettai siin järjestämislain sijasta ympäristöterveydenhuollon yh teis toi minta-alueis ta annettua lakia (410/2009). Iisalmen, Kiuruveden, Son kajär ven ja Vieremän kuntajohtajat asettivat v. 2015 vi ran hal ti ja työ ryhmän valmistelemaan vaihtoehtoisia tapoja järjestää ym pä ris tön suo jelun, ympäristöterveydenhuollon, rakennusvalvonnan ja jä te huol to lauta kun nan palveluja. Eläinlääkintähuollossa ennalta ehkäisevän eläin ter vey den huol lon mer ki tys tulee kasvamaan edelleen. Valvontaeläinlääkärityö jat kuu vä hin tään nykyisessä laajuudessaan. Kuluttajaturvallisuusvalvonnan val ta kun nal li seen työnjakoon saattaa olla tulossa muutoksia, mutta pää tök siä asiasta ei ole. Terveysvalvonnassa uudistuvien tie to jär jestel mien ja val von ta käy tän tö jen kehitys ja vaiheittainen käyttöönotto jat kuu. Elin tar vi ke val von nas sa on käytössä valtakunnallinen Oiva-jär jes tel mä, jossa val von ta tie to ja julkaistaan oi va hymy.fi-palvelussa. Muussa ter veys val von nas sa on käytössä ter veyden suo je lu-, kuluttajaturvallisuus- ja tu pak ka val von nal le yhteinen tieto jär jes tel mä Yhti. Määrätavoitteet: Ympäristönsuojelun määrätavoitteet Määrätavoite 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Luvat 24 17 21 30 20 30 Ilmoitukset 41 40 46 51 40 40 Tarkastukset 326 318 323 303 300 350 Lausunnot 49 87 68 30 60 50 Ympäristöterveydenhuollon määrätavoitteet Määrätavoite 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Eläinlääkärien tilakäynnit 8627 8589 8399 8 040 9 000 8 000

Eläinlääkärien pieneläinkäyn nit Terveysvalvonnan elintarvikevalvonnan suoritteet Terveysvalvonnan muut suoritteet 6534 6 518 6 520 6 278 7 000 7 000 743 622 777 727 700 700 784 711 733 740 700 700 Esityslistan lisäaineistona: Ympäristö- ja terveysvalvontapalveluiden ta lous ar vio esi tys vuodelle 2016. Ympäristöjohtajan päätösehdotus: Ympäristölautakunta hyväksyy ympäristö- ja ter veys val von ta pal ve luiden vastuualueen talousarvioesityksen vuodelle 2016 ja ta lous suunni tel man vuosille 2017-2018 ja esittää sen yhtymähallitukselle ja edelleen yhtymävaltuustolle hyväksyttäväksi osana kuntayhtymän ta lous ar vio ta ja taloussuunnitelmaa. Päätös: Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti lisätä talousarvioon eläinlääkintähuollon subventiot 35.000, kustannuspaikalle 8101 eläinlääkintähuolto, tilille 4730 muut avustukset kotitalouksille. Muilta osin ympäristöjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.