Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE
Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa on 49 hoitoketjua. Hoitoketjutyön koordinaatiosta vastaa perusterveydenhuollon yksikkö Hoitoketjutyön tavoite on laajentunut yhteistyön vahvistamisesta, työnjaon sopimisesta ja toimintakäytäntöjen yhtenäistämisestä asiakkaan hoito- ja palvelukokonaisuuksien monialaiseen ja asiakaslähtöiseen kehittämiseen Uudet hoitoketjut ovat matriisimuotoisia ja ne ovat kaikkien nähtävillä Hoitoketjun lähtökohtana on asiakkaan prosessi ja siihen linkittyvä ammattilaisen prosessi, niiden lisäksi on kuvattu asiakkuuspolut neljälle erilaiselle asiakkuudelle. Uusiin hoitoketjuun tehdään myös tarkistuslista Suurin osa hoitoketjuista perustuu johonkin diagnoosiin, niiden lisäksi on muutamia laajempiin kokonaisuuksiin esim. terveyden edistämiseen liittyviä ketjuja, joita kutsutaan palveluverkoiksi 2 10.3.2017
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkkotyö Palveluverkko tehtiin monialaisessa ja moniammatillisessa työryhmässä Pj Sirpa Kotisaari Pirkanmaan muistiyhdistyksestä Työryhmässä oli edustajat kuntien eri toimialoilta, järjestöstä ja erikoissairaanhoidosta Palveluverkko on julkaistu Terveysportissa ja on sairaanhoitopiirin nettisivujen kautta kenen tahansa nähtävillä. Palveluverkko löytyy osoitteesta http://www.pshp.fi/fi- FI/Ohjeet/Hoitoketjut 3 10.3.2017
Lähtökohdat palveluverkkotyölle Ennaltaehkäisyssä ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä pätevät samat elementit sairausryhmästä riippumatta jokaiseen diagnoosipohjaiseen hoitoketjuun ei ole tarvetta kirjata kaikkia samoja asioita > koonti yhteen palveluverkkoon Laaja-alainen näkökulma hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen On paljon muutakin kuin sairauksien ennaltaehkäisy 4 10.3.2017
Palveluverkon peruspilarit Sairaus- ja riskilähtöisen näkökulman rinnalle terveys- ja voimavaralähtöinen näkökulma Patogeneesistä salutogeneesiin Positiivien terveyskäsitys Terveys on hyvää arkea Terveyden edistämisessä on tärkeää terveyttä ylläpitävien ja tukevien tekijöiden vahvistaminen 5 10.3.2017
Palveluverkon rakenne Palveluverkossa on mukana sekä yksilö- että väestönäkökulmat Lähtökohtana on elämän taitekohdat Merkittäviä hetkiä ihmisen elämässä hyvinvoinnin kannalta mihin suuntaan laiva kääntyy Taitekohdat sisältävät paljon mahdollisuuksia omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen Herkkyysvaiheet tärkeitä myös ammattilaisten antaman tuen kannalta 6 10.3.2017
Palveluverkon tavoitteena on että asiakas saa elämäntilanteeseensa sopivaa ja tarkoituksenmukaista tukea terveytensä ja hyvinvointinsa ylläpitämiseen ja edistämiseen että terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vaikuttavuus lisääntyy toimijoiden välisen yhteistyön kautta tarjota käytännön keinoja ja työvälineitä terveyttä edistävän toiminnan kehittämiseen tuoda esiin terveyttä tukevan ympäristön ja olosuhteiden merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille lisätä ymmärrystä yhteisöjen terveyttä tuottavasta merkityksestä nostaa esiin kuormituksesta palautumisen merkitys hyvinvoinnille 7 10.3.2017
Asiakkuusstrategiat avuksi palvelujen oikeaan kohdentamiseen Vaikeaa Asiakkaan arjessa pärjääminen/ Luottamus pärjäämiseen Yhteisöasiakkuudet Omatoimiasiakkuudet Verkostoasiakkuudet Yhteistyöasiakkuudet Tehdään yhdessä asiakkaan kanssa Vaikuttaa hoidon/ennaltaehkäisyn järjestelyihin ja omahoidon tukikeinoihin, ei itse hoitoon Tarkistetaan systemaattisesti ja tarpeen mukaan Helppoa Yksinkertainen Monimutkainen Asiakkaan terveyden, sairauden tai sairauksien ja niiden hoidon tilanne Mukaellen Koivuniemi & Simonen 2011 8 10.3.2017
Asiakkuusstrategiat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta Asiakaslähtöiset prosessit huomioivat asiakkaan omat voimavarat ja arjessa pärjäämisen Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen keinot ja vaikuttamiskanavat valitaan vastaamaan kunkin asiakkuuden mukaisia tarpeita -> tavoitteena hyvä arki Palveluverkossa nelikentän akseleiksi valittiin asiakkaan voimavarat ja riskitekijöiden voimakkuus ja määrä 9 10.3.2017
Tarkistuslista juurrutuksen tueksi ja arviointiin 1. Työntekijä tietää vastuualueensa ja mahdollisuutensa sekä tuntee yhteiset toimintakäytännöt hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. 2. Työtapana on poikkihallinnollinen verkostotyö ja -palaverit. Yhteistyölistat päivitetään, poikkihallinnollisen työn toteutumista seurataan ja sitä kehitetään yhdessä. Johto ja esimiehet tukevat verkostoitumista ja yhteistyötä. 3. Tuetaan matalan kynnyksen ryhmätoimintaa, järjestetään vertaistukitoimintaa ja tiedotetaan yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Asiakkaat otetaan mukaan suunnitteluun ja palautteen antamiseen. 4. Tunnistetaan elämän taitekohdat tärkeinä vaiheina ja tuetaan asiakasta tekemään näihin vaiheisiin sopivia terveyttä tukevia valintoja. 5. Terveellisten elintapojen ja päihteettömyyden tukeminen ovat koko organisaation keskeisiä ja yhteisiä tavoitteita. Keinoina hyödynnetään taidetta, kulttuuria ja viherympäristöä sekä sosiaalista vuorovaikutusta. 6. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on käytössä yhteisesti sovitut ennaltaehkäisevän työn käytännöt: riskiryhmien tunnistamisessa käytettävät mittarit ja seulat, motivoivan haastattelun menetelmät, yksilö- ja ryhmäohjaus jne. 7. Lähtökohtana on, että asiakas tekee omaan elämäänsä liittyviä valintoja ja päätöksiä voimavarojensa mukaan. Työntekijä toimii valmentajan roolissa, hän tukee asiakkaan omahoitoa, neuvoo, ohjaa ja kannustaa. Käytössä on voimavaralähtöinen työote eli auttamisessa keskitytään positiivisten asioiden hyödyntämiseen.
Palveluverkon juurrutus osaksi jokapäiväistä työtä Palveluverkko hyödyksi ja käyttöön! Palveluverkko on osa Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaatiota ja alueellisen hyvinvointikertomuksen painopisteiden toimeenpanoa Palveluverkko on jo linkitetty joidenkin kuntien omille nettisivuille ja sitä hyödynnetään kuntien hyvinvointityössä Palveluverkko on esillä sopivissa tilaisuuksissa Palveluverkosta on olemassa posteri, jota voi lainata omiin tilaisuuksiin perusterveydenhuollon yksiköstä 12 10.3.2017
Kiitos! http://www.terveysportti.fi/dtk/ltk/shp01219 13 10.3.2017