TEATTERITULKKAUS VIITTOMAKIELELLE RAISION TEATTERIN NÄYTELMÄÄN TIRLITTAN Pinja Rumpunen Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö Viittomakielentulkin koulutusohjelma Viittomakielentulkki (AMK)
TIIVISTELMÄ Rumpunen, Pinja TEATTERITULKKAUS VIITTOMAKIELELLE RAISION TEATTERIN NÄYTELMÄÄN TIRLITTAN Turku, syksy 2003 33 sivua, 4 liitettä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, Viittomakielentulkin koulutusohjelma, Viittomakielentulkki (AMK) Opinnäytetyön tavoitteena oli valmistella ja toteuttaa toimiva teatteritulkkaus viittomakielelle Oiva Paloheimon näytelmässä Tirlittan. Näytelmää esitettiin Raision kesäteatterissa kesällä 2003. Tulkattuja esityksiä oli kolme. Kahden kielen ja kulttuurin kohtaaminen teatterissa asettaa tulkille monia haasteita ja valintoja. Tutkimus on laadullinen tutkimus. Aineisto perustuu kokemukseen näytelmätekstin käännös- ja tulkkausprosessista sekä kirjallisiin lähteisiin. Näytelmätekstin kääntämisessä on otettava huomioon tekstin käyttötarkoitus ja tavoite, joka tässä työssä on tulkkaus elävässä esityksessä. Haasteena on tehdä ymmärrettävä ja esitykseen sopiva käännöstyö, joka tarjoaa mieluisan teatterikokemuksen myös kuuroille. Teatteritulkkauksen onnistumiseen edellytetään huolellista valmistautumista. Paras tilanne olisi, jos tulkki voisi olla mukana näytelmän harjoitusprosessissa. Esityksen näkeminen ennen tulkkausta on tärkeää kokonaiskuvan saamiseksi; tulkkien sijoittumista, viittomia ja valmistelevaa käännöstyötä voidaan tällöin miettiä etukäteen mahdollisimman hyvin. Musiikin ja sanaleikkien tulkkaus on haasteellista, ja niihin on syytä valmistella etukäteen ratkaisuja. Näytelmätekstiä ei kuitenkaan kannata kääntää sanasta sanaan, vaan valmistautumisessa tulisi keskittyä esityksen tunnelmaan ja rytmiin. Opinnäytetyö osoittaa teatteritulkkauksen moninaisuuden ja haasteellisuuden taito saavutetaan vain kokemuksen myötä. Laadukas teatteritulkkaus on yksi silta kuulevien ja kuurojen kulttuurin välillä. Tulkin työstä tiedottaminen teatterille ja teatterin kokemukset tulkkauksesta madaltavat kynnystä järjestää tulkattuja esityksiä, mikä edistää tasa-arvoisempaa palvelua kaikille kulttuurin ystäville. Asiasanat: näytelmän kääntäminen, teatteritulkkaus, viittomakieli Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun yksikkö, kirjasto
ABSTRACT Rumpunen, Pinja SIGN LANGUAGE INTERPRETING IN THE OPEN-AIR THEATRE: TIRLITTAN A PLAY PRESENTED IN RAISIO IN THE SUMMER OF 2003 Autumn 2003 33 p. 4 Appendices The Diaconia Polytechnic, Turku Unit Degree Programme in Sign Language Interpretation, Sign Language Interpreter The aim of the present study was to translate from Finnish into Finnish Sign Language the manuscript of the play Tirlittan based on Oiva Paloheimo`s book and interpret it to the deaf audience in the theatre of Raisio in summer 2003. The process of translating and interpriting involves working in the interface of two languages and cultures, and there are many choices to be made. The study is a qualitative research which started with backround reading. The very big part of the study was the process of translating dramatext into sign language. In August 2003 there were three performance interpreted into sign language. While translating dramatext into sign language it had to be noticed the aim was interpretation in a living situation. The challenge was to translate the text into sign language the way that the final product, interpretation, was understandable and suited for performance. In theatrical interpreting it is important to prepare very carefully and participate in rehearsing process if possible. At least it s important to see the Performance in advance so the placement of interpreters, signs and some preparatory translating can make beforehand. It is not appropriate to translate the text exact rather concentrate the atmosphere of the play and parts which can bring troubles for example music or playing upon words. The study presents how demanding and complicated process theatrical interpreting is. Skills will be achieved only by experience. Quality in theatre interpreting is one of the bridges between cultures of deaf and hearing people. Interpriter s work should make known in theatre so it is easier to theatre to arrange performance with sign language interpreter. It would develop equality service in culture and every friend of theatre has an opportunity to participation. Keywords: Translating drama, interpreting in theatre, sign language Preserved: The Diaconia Polytechnic, Turku Unit, library
SISÄLLYS 1 JOHDANTO 6 2 NÄYTELMÄN KÄÄNTÄMISESTÄ 7 2.1 Mitä kääntäminen on? 7 2.2 Miten pitäisi kääntää? 8 2.3 Kääntäjän valintoja 8 2.4 Käännöksen kohderyhmä 9 2.5 Tekstin tarkoitus 10 2.6 Vieraskielisen näytelmätekstin kääntämisestä suomen kielelle 11 2.7 Suomenkielisen näytelmätekstin kääntämisestä viittomakielelle 12 2.8 Tulkkauksen suhteesta kääntämiseen 12 3 TEATTERITULKKAUS VIITTOMAKIELELLE 14 3.1 Onnistuneen teatteritulkkauksen edellytyksiä 14 3.2 Teatteritulkkauksen muodot viittomakielelle 16 3.2.1 Platform-tulkkaus 16 3.2.2 Sightline-tulkkaus 17 3.2.3 Zone-tulkkaus 17 3.2.4 Shadow-tulkkaus 18 4 PROJEKTIN KUVAUS 19 4.1 Projektin aikataulu 19 4.2 Toteutusympäristö 20 4.3 Viittomakielelle tulkatut esitykset 20 5 KÄÄNNÖSTYÖ 22 5.1 Repliikkien jako 22 5.2 Viittomavalintoja ja käännösratkaisuja 23 6 POHDINTA 29 7 LÄHTEET 32
LIITTEET Liite 1. Tulkkauspaikka Liite 2. Ennakkomainos Rannikkoseutu-lehdessä Liite 3. Näytelmän arvostelu Turun Sanomissa Liite 4. Tirlittan: juoni
1 JOHDANTO Opinnäytetyön tavoitteena oli tehdä laadukas ja toimiva teatteritulkkaus viittomakielelle. Tulkkaus toteutettiin Raision teatterin näytelmässä Tirlittan kesällä 2003. Työn taustalla oli oma kiinnostukseni teatteriin ja esittävään taiteeseen sekä halukkuuteni tehdä tulevaisuudessa teatteritulkkauksia. Aiheen valintaa tuki kokemukseni kaksikielisessä nä y- telmässä Kesäyön uni. Kesäyön uni produktio oli suomenkielisen teatteriryhmä Maneerin ja viittomakielisen Turun Kuurojen Sateenkaariteatterin yhteistyönä toteutettu teatterielämys, jota esitettiin Turussa kesällä 2002. Teatteritulkkauksia viittomakielelle tehdään Suomessa jonkin verran, ja haasteena onkin kehittää palvelua edelleen. Tulkattu esitys ei välttämättä ole kuurolle yhtä palkitseva kuin viittomakielinen esitys, mutta tasa-arvon edistämiseksi laadukasta tulkkausta tarvitaan myös teatterissa. Tulkille teatteritulkkaus on vaativa, mutta antoisa prosessi; tie näytelmän kääntämisestä onnistuneeseen tulkkaustilanteeseen tarjoaa monia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Opinnäytetyöni on kuvaus eräästä toteutuneesta teatteritulkkauksesta, ei niinkään tieteellinen tutkimus. Työn teoriaosuudessa käsittelen kääntämistä sekä yleisesti että draaman näkökulmasta. Otan esille käännösprosessiin vaikuttavia tekijöitä ja näkökulmia, jotka ovat sopineet oman opinnäytetyöni toteuttamiseen. Käsittelen myös aihetta teatteritulkkaus ja viittomakieli melko yleisellä tasolla. Työn päätavoite oli onnistunut tulkkaus näytelmässä Tirlittan. Kuvaan projektiin osallistumista ja valmistautumisen aikana tehtyä käännöstyötä sekä pohdin työn merkitystä yleisesti. Kesällä 2003 toteutettu tulkkaus herätti Raision teatterissa keskustelua tulkatuista esityksistä. Lisäämällä tulkkien ja teatterin välistä yhteistyötä ja tiedotusta voidaan kehittää palvelua myös viittomakielisille. Palvelun parantamista olisi esimerkiksi se, että teatteri järjestäisi tulkattuja näytöksiä säännöllisesti. Tulkatut nä ytökset hyödyttävät sekä teatteria että siitä kiinnostuneita katsojia; Raision teatterin kaltaiset harrastajateatterit tarvitsevat jokaista katsojaa, joten pyrkimyksenä on luoda miellyttävä teatterikokemus kielestä riippumatta.
7 2 NÄYTELMÄN KÄÄNTÄMISESTÄ Näytelmiä on käännetty jo kauan, mutta näytelmäkääntämisen arvostus taiteellisena toimintana on vielä melko uusi asia. Näytelmän kääntäminen on haasteellista, tapahtui se sitten tekstistä toiseen tai viitotun kielen ja draamatekstin välillä. Tekstien välisestä kääntämisestä yleisesti kertovaa kirjallisuutta on melko runsaasti, mutta draamatekstin (näytelmätekstin) kääntämisen erityisongelmista on kirjoitettu niukasti. Draamatekstin kääntämistä viittomakielelle on tutkittu hyvin vähän, joten sitä voitaneen tarkastella tekstien välisen kääntämisen näkökulmia soveltaen. 2.1 Mitä kääntäminen on? Kääntäminen on viestin välittämistä, jolloin lähtökielen keinoin luotu viesti ilmaistaan uudestaan tulokielen keinoin. Kääntäjän tehtävä on yleensä välittää merkityksiä ja sisältöä käännökseen, ei pelkästään kielen muotoa. (Vehmas- Lehto 1999, 12.) Vanhan kielitieteellisen näkemyksen mukaan kääntämisessä ja tulkkauksessa on kysymys koodinvaihdosta eli kielen järjestelmän muuttamisesta toisen kielen järjestelmäksi. Tulosta arvioidaan muun muassa kääntäjän tai tulkin luomien sanavastaavuuksien perusteella, ja tällöin tarkastelun lähtökohtana on merkkijärjestelmien ilmaisukeinojen vertailu. Merkkijärjestelmän muuttaminen toiseksi on kuitenkin toissijaista; ensisijaista on asiasisällön eli sanoman välittyminen. (Saresvuo & Ojanen 1988, 139.) Sanoman välittymisen korostuminen merkitsee sitä, että kääntäminen on luonteeltaan kommunikatiivista. Ensimmäisen kommunikatiivisen käännösteorian kehitti Eugene A. Nida jo 1960- luvulla. Nidan (1964) mukaan käännösprosessi koostuu kolmesta vaiheesta: analyysista, siirrosta ja muotoilusta. Kääntäjä siis muuntaa viestin ensin lähtökielellä mahdollisimman yksiselitteiseen ja rakenteellisesti yksinkertaiseen muotoon. Sen jälkeen kääntäjä siirtää viestin tässä yksinkertaisessa muodossa ja muotoilee sen uudelleen tulokielellä sellaiseksi, että se sopii parhaiten sille vastaanottajakunnalle, joka sen on tarkoitus saavuttaa. (Vehmas-Lehto 1999, 54, 62-64.) Kääntäminen on kuin sillan rakentamista, jolloin toisessa päässä on lähtökieli ja sen tarkka analyysi käännöksen lähtökohtana. Toisessa päässä on kohdekieli, jonka lopullinen asu riippuu kääntäjän tai-
8 doista. Kielten välillä tapahtuu merkitysten siirto, joka on käännösprosessin vaiheista salaperäisin. Kukaan ei pysty kuvaamaan, mitä kääntäjän aivoissa tapahtuu, kun hän siirtää informaatiota kielisysteemistä toiseen. (Ingo 1990, 108.) 2.2 Miten pitäisi kääntää? Kysymys siitä, miten pitäisi kääntää on aihe, josta keskustellaan paljon. Kolme päätapaa kääntämisessä ja kääntämiseen suhtautumisessa ovat olleet mielivaltainen kääntäminen, muodolliseen vastaavuuteen pyrkiminen ja vapaa kääntäminen (Vehmas-Lehto 1999, 26). Tässä työssä tarkoituksenmukaisin tapa kääntää on vapaa kääntäminen, jolla on ollut myös seuraavat nimitykset: vapaa käännös, tulokielen mukainen käännös, sisällö l- tään vastaava käännös ja semanttisesti vastaava / ekvivalentti käännös. Vapaassa käännöksessä välitetään lähtötekstin asiasisältö tarkasti ja pyritään samalla tekemään käännöksen kieliasusta luontevaa tulokieltä. Tällöin tekstiä muovataan käännettäessä tulokielen semanttisten (merkitysopillisten), syntaktisten (lauseopillisten) ja vaihtelevassa määrin myös stilististen (tyylillisten) normien mukaiseksi. (Vehmas-Lehto 1999, 29.) Tässä työssä tulokieli on viittomakieli eli kohdekieli, jolle käännetään. Yleensä draaman kääntämisessä teattereita varten on otettava huomioon se, että ohjaajille ja näyttelijöille on suotava myös tulkinnan vapaus. Jos kääntäjä tulkitsee liikaa, alk u- peräinen teksti hämärtyy. (Milonoff 1998,60.) Toisaalta jokainen lukeminen on samalla tekstin tulkinta, joten näitä kahta ei voi erottaa toisistaan (Bassnet 1995, 116). Tekstit eivät ole samoja aina ja kaikille lukijoille, vaan lukijat tuottavat ne lukiessaan (Lehtonen 2000, 66). 2.3 Kääntäjän valintoja Käännöksille on asetettu hyvinkin erilaisia vaatimuksia eri aikoina, ja välillä jopa samanaikaisestikin. Käännökselle asetettujen vaatimusten eräänlainen klassikko on Savoryn (1957) esittämä vaatimusten luettelo, jossa käännöstekstin samanaikaisina vaatimuksina olivat muun muassa seuraavat asiat: käännöksen on välitettävä lähtötekstin sanat, käännöksen on välitettävä lähtötekstin ajatukset, käännökseen on lupa tehdä lisä-
9 yksiä ja poistoja, käännökseen ei saa lisätä tai siitä ei saa poistaa mitään. Käännökseltä on voitu odottaa myös, että se on sekä ajanmukainen käännösteksti että kirjoitushetkeä vastaavalla tyylillä käännetty teksti. (Vehmas-Lehto 1999, 17.) Kaikkia vaatimuksia on mahdotonta toteuttaa samanaikaisesti, joten kääntäjä joutuu jatkuvasti tekemään valintoja ja kompromisseja eri käännösvaihtoehtojen välillä (Vehmas-Lehto 1999, 16-17). Kääntäjä toteaa, mitkä muuttujat ovat merkityksellisiä ja asettaa ne tärkeysjärjestykseen. Toiminta on subjektiivista, vaikkakaan ei mielivaltaista. (Reiss & Vermeer 1986, 95.) Käännösratkaisut muodostuvat eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta, joten niiden motiiveihin voi olla vaikea päästä käsiksi. Käännöksiin vaikuttavat aina ulkoiset olosuhteet, joissa kääntäjä päätyy tiettyihin käännösratkaisuihin. Ulkoisia olosuhteita ovat esimerkiksi kääntäjän asuinpaikka, siviilisääty, sukupuoli tai koulutuksellinen tausta. Kääntäjän työtä muovaavat myös vallitsevat käsitykset alkutekstin kielestä ja kulttuurista, sekä näkemykset kääntämisestä yleensä. (Aaltonen 1998, 155.) Käsitykset alkutekstin kielestä voivat olla yhtä hyvin käsityksiä kohdekielestä eli kielestä, jolle käännetään. Käsitys kääntämisestä saattaa vaihdella hyvinkin paljon eri kulttuureissa eri aikoina tai samankin kulttuurin eri osa-alueilla. Käsitys oikeasta ja hyväksyttävästä kääntämisestä riippuu ajasta; mikä nykyään tunnustetaan sopivaksi voi poiketa paljonkin menneiden vuosien käsityksistä. Kääntäminen ei nykyäänkään viittaa aina ja kaikissa olosuhteissa samanlaiseen toimintaan. Esimerkiksi teatterikääntämisessä voidaan pitää hyväksyttyinä sellaisiakin ratkaisuja, jotka saisivat käännöskirjallisuuden kustantajalta hyvinkin kie l- teisen tuomion. (Aaltonen 1998, 154.) 2.4 Käännöksen kohderyhmä Kääntämistä ja tulkkaamista ohjaa aina vastaanottajaryhmän huomioon ottaminen. Vastaanottajien ja heidän tilanteittensa ei tarvitse olla tietoisesti kääntäjän tai tulkin tajunnassa, mutta ne ovat olemassa. Lähtökohtana kääntämiseen tai tulkkaukseen on kohdekulttuuri: kääntäminen tai tulkkaus toteutetaan kohdekulttuurin muoto- ja funktioodotusten edellyttämällä tavalla eli sillä tavalla kuin kääntäjä uskoo kohdekulttuurin haluavan tulla informoiduksi. (Reiss & Vermeer 1986, 49.) Jokaista tuottamaamme il-
10 mausta ohjaa oman näkökulmamme lisäksi käsityksemme siitä, mitä puhuttelumme kohteet tietävät tai ajattelevat asiasta (Lehtonen 2000, 39). Vastaanottajien huomioon ottaminen ilmenee muun muassa siten, että käännöksestä pyritään tekemään kieliopillisesti oikea ja luonteva. Käännöksessä ei vain tyydytä kielellisiin keinoihin, joita tulokielessä voi käyttää, vaan käytetään keinoja, joita tulokielinen henkilö mieluiten käyttäisi. (Vehmas-Lehto 1999, 116.) Käännöksen on oltava yhtä aitoa, oikeaa ja sujuvaa kieltä kuin suoraan kohdekielellä esitetty teksti (Ingo 1990, 199). 2.5 Tekstin tarkoitus Keskeisellä sijalla käännösprosessissa on tekstin funktio (Bassnet 1995, 146). Tämän työn perustana oli valmistella näytelmätekstin pohjalta tulkkaus teatteriesitykseen. Vaikka yksittäisten näytelmäkääntäjien lausunnoista on käynyt ilmi, että draamaa käännettäessä metodit ovat usein samat kuin proosaa käännettäessä, on näytelmätekstin kääntämisessä otettava huomioon tekstin käyttötarkoitus. Näytelmätekstiä tulisi lukea vaillinaisena tekstinä, jonka koko potentiaali selviää vasta teatteriesityksessä. (Bassnet 1995, 135.) Viittomakielentulkki ei näin ollen voi tukeutua vain kirjoitettuun tekstiin valmistautuessaan teatteritulkkaukseen. On otettava huomioon se, että näytelmä on kirjoitettu puheeksi, ja teksti sisältää myös paralingvistisiä (kielen järjestelmään kuulumattomia) järjestelmiä, joissa esimerkiksi äänen korkeus, puheen nopeus ja äänenpaino ovat kaikki merkitsijöitä (Bassnet 1995, 146). Käännöksen kannalta ratkaisevaa on se, että näytelmätekstin tulee kestää puhuminen, ääneen lausuminen (Jänis 1982, 42). Käännösprosessin aikana tulisi keskittyä tarkkojen sanakäännösten lisäksi myös kokonaisuuteen. Ei myöskään riitä, että tietää, mitä repliikissä sanotaan on tärkeää myös ymmärtää, miten asiat sanotaan. (Voipio 1998, 30.) Näytelmän kääntäminen, ja kääntäminen yleensäkin, on pohjimmiltaan näyttelijäntyötä, sillä kääntäjä pyrkii jäljittelemään kirjailijan esiintymistä ja rytmiikkaa (Siltanen 1998, 95). On tärkeää, että kääntäjä hallitsee käännettäviä kieliä niin, että hän tajuaa kielen rytmin ja hengityksen. Näytelmän kääntämisessä on myös hyvä, jos on itse joskus nä y- tellyt. (Ryömä 1998, 55-56.) Käännöstyötä viittomakielelle helpottaa näytelmän katsominen etukäteen, jolloin saa tuntumaa tekstin poljentoon (Gebron 1996, 50).
11 Teatterisemiotiikka on osoittanut, että esityksen muodostaa erilaisten järjestelmien kokonaisuus, joista kielellinen järjestelmä on vain yksi osa (Bassnet 1995, 135). Kaikella, mitä katsojien nähtäväksi ja kuultavaksi tuodaan, on oma ennalta määrätty merkityksensä. Myös mielivaltaisesti esiin tuodut asiat näyttämöllä tulkitaan yleisössä merkeiksi tai merkitsijöiksi. Näytelmää käännettäessä haastetta tuo teatterin omien merkkijärjestelmien ja niiden tuntemisen lisäksi kahden kielen, kulttuurin ja mahdollisten teatteriperinteiden merkkijärjestelmät. (Aston 1991, 99.) 2.6 Vieraskielisen näytelmätekstin kääntämisestä suomen kielelle Vieraskielisten näytelmätekstien kääntäminen suomeksi on haasteellista ja siihen liittyviä vaatimuksia voisi edellyttää myös viittomakieliseltä käännökseltä. Käännökselle esitettyjä vaatimuksia ovat muun muassa täsmällisyyden vaatimus, joka koskee samuuden synnyttämistä, sekä uskollisuus lähtötekstiin, huolimatta kielten erilaisuudesta ja teatterikielen keinotekoisuudesta (Siltanen 1998, 98). Kirjoitettujen näytelmätekstien kääntämisessä ongelmia tuovat esimerkiksi tietyille alueille sijoitetut murteelliset näytelmät, joiden tyylille olisi oltava uskollinen, mutta toisaalta tekstien pitäisi puhutella myös kohdekielen katsojia. Enemmän vapautta kääntämiseen antavat näytelmät, joiden kieli on kaukana ajallisesti tai kulttuurisesti meistä. Esimerkiksi Shakespearen ajan englannin kielestä ei ole elävään traditioon perustuvaa tietoa; kääntäjät eivät voi olla varmoja, mikä on se näköisyys, mihin pitäisi kääntämisessä pyrkiä. (Siltanen 1998, 102.) Haastavia käännettäviä ovat myös hyvin kulttuurisidonnaiset elementit tai sanaleikit. Sanaleikkejä täytyy jättää kokonaan pois valitettavan usein, mutta eräs mahdollisuus on lisätä niitä sellaisiin kohtiin, missä niitä ei alkutekstissä ole. Tällöin sanaleikkejä kuitenkin olisi suunnilleen yhtä paljon kummassakin tekstissä. (Jänis 1982, 20.) Hyvän tai huonon käännöksen määritteleminen on melko helppoa draaman kääntämisessä, sillä se on puhtaasti käytäntöä: toimivuus esityksessä sanelee lopulta sen, onko tekstin käännös onnistunut (Voipio 1998, 34).
12 2.7 Suomenkielisen näytelmätekstin kääntämisestä viittomakielelle Viittomakielentulkki on erikoisessa asemassa verrattuna kääntäjiin, jotka operoivat kahden kirjoitetun kielen välillä. Viittomakieli on gesturaalis-visuaalinen (visuo-motorinen) viestintäjärjestelmä, jota tuotetaan elein ja vastaanotetaan näköaistilla (Rissanen 1990, 5). Viittomakielentulkki välittää puhuttua teatterikieltä visuaaliseen muotoon, mikä luo aivan uudenlaisia haasteita kääntämiseen. Eräs kiinnostava seikka viittomakielessä on se, että viesti voidaan välittä myös muuten kuin viittomien avulla. Viittoja voi halutessaan näytellä viestinsä pantomiimin keinoin. (Rissanen 1990, 23.) Jossain määrin näyttelemisen keinoa voitaneen käyttää myös teatteritulkkauksessa. Käännettäessä näytelmätekstiä viittomakielelle on hyvä muistaa kuurojen kulttuuriin kuuluvia piirteitä, esimerkiksi viittomanimien antaminen. Keskeisille roolihahmoille voi luoda viittomat; tällaiset visuaaliset nimet liittyvät kiinteästi kantajiinsa. Viittomanimet saattavat juontua yhtä hyvin hiusmallista kuin lempipuseron kuviosta. Viittomanimet voivat olla myös suoria tai summittaisia käännöksiä suomenkielisistä nimistä. (Rainó 2000, 201.) Eräs kiinnostava kysymys on, missä kohdin viittomakielisestä teatteritulkkauksesta puhuttaessa voidaan käyttää termejä kääntäminen ja tulkkaaminen tai käännös ja tulkinnos. Viittomakielentulkki tekee valmistavaa käännöstyötä miettiessään parhaita mahdollisia käännösratkaisuja, ja varsinaisessa tulkkaustilanteessa hän esittää tulkinnoksen, joka seuraa puhujaa ja tämän esitystä. (Jääskeläinen & Rajalin 1998, 13.) Teatteritulkkaus liikkuu tulkkauksen ja kääntämisen rajamailla, eikä käsikirjoituksen täydellinen kääntäminen valmistautumisprosessissa ole tarkoituksenmukaista (Kallio & Tossava i- nen 2002, 45). 2.8 Tulkkauksen suhteesta kääntämiseen Käännöksen kohteena on usein puhuttu kieli, joten tulkkausta eli puheen suullista siirtämistä toiselle kielelle voidaan pitää kääntämisenä ja käännösteorian piiriin kuuluvana (Ingo 1990, 56). Tulkkauksen ja kääntämisen teorioita onkin luotu lähinnä puhuttujen, ei viitottujen kielten näkökulmasta. Useimpien teoreetikoiden lähtökohta tulkkauksen
13 teorioita kehiteltäessä on ymmärtää tulkkaus tapahtumasarjaksi, prosessiksi. Seleskovitch (1978) esittää, että tulkkaus on ennen kaikkea tulkintaa (interpretaatiota); vaikka käytännössä se on tulkinnan ja uudelleenkoodauksen yhdistelmä (Saresvuo & Ojanen 1988, 153-156). Tulkkausta on aina tarkasteltava viestintätapahtumana, jonka ensisijaisena tavoitteena on asiasisällön välittyminen. Tulkkausta luonnehdittaessa on tärkeää pitää mielessä, että lähdekielellä esitetty informaatio välittyy täsmällisesti kohdekieleen ja että kohdekieli on luontevaa ja tyyliltään tilanteeseen sopivaa (Saresvuo & Ojanen 1988, 11). Tilanteeseen sopimaton tyyli voi muuttaa esityksen luonteen täysin eikä näin anna toivottua kokemusta katsojalle, joka kuitenkin vaistoaa alkuperäisen puheen ilmapiirin (Oittinen 1993, 135). Tulkkaustilanne on aina hetkellinen ja ohikiitävä. Tulkin on toimittava nopeasti, eikä tehtyjä virheitä aina ole mahdollista korjata siinäkään tapauksessa, että tulkki itse ne huomaisi. Tulkin työ ja työympäristö ovat useampien ulkopuolisten tekijöiden rajoittamia kuin kääntäjän, ja tulkkaustilanteessa ilmenneet ongelmat on ratkaistava välittömästi. (Saresvuo & Ojanen 1988, 140.) Tulkin käännökset eivät voi olla niin viimeisteltyjä ja hiottuja kuin kääntäjän, mutta tulkkaukseenkin pätee kaksi vaatimusta: muodon ja asiasisällön säilyttämisen vaatimukset. Muodosta puhuttaessa perusvaatimus on se, että tulkki tuottaa koko ajan luontevaa ja järkevää puhetta, ei niinkään tyylillisten hienouksien vaatimus. (Ingo 1990, 61.) Tässä työssä oletuksena oli, että teatteritulkkausta seuraamaan tulee mahdollisesti myös lapsia. Viittomakielentulkin tärkein tehtävä on myös lapselle tulkatessa siirtää lähtökielinen informaatio, tekstin merkitys, kohdekielelle niin, että lapsi sen ymmärtää. Tulkin on otettava huomioon lapsen käyttämä kieli ja kielen rekisteri. Viestin välittyminen on olennaisinta, mikä ei kuitenkaan tarkoita asioiden yksinkertaistamista. Lapsen persoonallisuuden kehityksessä vuorovaikutustilanteet ovat merkityksellisiä, ja viittomakielentulkin ammattitaitoinen tulkkaus saattaa edesauttaa kuuron lapsen myönteisiä kokemuksia osallistuvana yksilönä. (Mikkonen 2000, 13.) 3 TEATTERITULKKAUS VIITTOMAKIELELLE
14 Tulkatut esitykset puhutuille kielille ovat Suomessa harvinaisia, mutta viittomakielelle tulkattuja esityksiä on jonkin verran. Kuuroille viittomakielelle tulkatut esitykset ovat välttämätön kanava päästä seuraamaan suomenkielisiä näytelmiä. Tulkattu esitys ei kuitenkaan välttämättä anna kuurolle samaa kokemusta kuin viittomakielinen esitys. Näytelmä heijastaa kuulevien kulttuurin tapoja, arvoja ja asenteita, eivätkä kuurot koe sitä täysin omakseen, vaikka tulkkaus olisi kuinka hyvin toteutettu. (Jääskeläinen & Rajalin 1998, 26.) Tärkeää kuitenkin on, että teatteritulkkauksia tehdään ja palvelua kehitetään, jotta kuurot olisivat tasa-arvoisemmassa asemassa kuulevien kanssa kulttuuripalvelujen käyttäjinä. Esimerkiksi New Yorkissa toimii vuonna 1982 perustettu palvelujärjestö Hands On, joka tarjoaa viittomakielistä tulkkauspalvelua teatterissa järjestämällä käytännön asiat tulkkivalinnasta ja tulkkauspaikasta aina palautteen keräämiseen (Hands On service organization WWW-sivu. 20.10.2003). Aikaisempi tutkimus viittomakielisestä teatteritulkkauksesta Suomessa on esimerkiksi Lotta Jääskeläisen ja Päivi Rajalinin toteuttama viittomakielinen tulkkaus lastennäytelmään Me varpusenpojat (Jääskeläinen, Rajalin 1998). Myös Humanistiseen ammattikorkeakouluun on tehty opinnäytetyö, joka käsittelee teatteritulkkaukseen valmistautumista (Soile Kallio ja Tanja Tossavainen: Tasokasta työskentelyä teatterissa valmistautuminen teatteritulkkaukseen 2001). 3.1 Onnistuneen teatteritulkkauksen edellytyksiä Onnistumisen edellytys on, että tulkki on aidosti innostunut teatteritulkkauksesta. Tulkin pitäisi olla tietoinen, miksi hän haluaa tulkata teatterissa ja onko hän todella valmis siihen; teatterissa työskenteleminen vaatii näyttelijöitä eikä vain tulkkeja, joten teatteritulkkaus vaatii sekä työtä että rohkeutta (Gebron 1996, 6). Kun tulkki päättä lähteä teatteriin tulkiksi, tärkein keino saavuttaa onnistunut tulkkaus on huolellinen valmistautuminen tehtävään, mitä edellytetään myös viittomakielentulkkien ammattisäännöstössä. Säännöstössä mainitaan myös, että tulkki ottaa vastaan toimeksiannon vain, jos hänellä on siihen tarpeellinen pätevyys (Viittomakielentulkin
15 ammattisäännöstö). Valmistautumiseen kuuluu ensinnäkin selvittää, minkälainen näytelmä on kyseessä (puhenäytelmä, musikaali, lastennäytelmä ja niin edelleen). Tulkin olisi hyvä lukea käsikirjoitus tai käydä katsomassa näytelmä ennen päätöksentekoa tulkkauksen vastaanottamisesta. Näytelmä voi käsitellä myös teemoja, jotka ovat ristiriidassa tulkin omien arvojen kanssa ja siten vaikuttaa tulkkaukseen (Gebron 1996, 9). Tällöin tulkkaustehtävää ei pidä ottaa vastaan oman jaksamisen ja toisaalta ammattietiikan vuoksi. Viittomakielentulkki ei saa antaa henkilökohtaisten mielipiteidensä tai asenteidensa vaikuttaa työn laatuun (Viittomakielentulkin ammattisäännöstö). Paritulkkaus on tärkeä keino tehdä onnistuneita tulkkauksia. Tulkkauksen laatu pysyy parempana tulkkien jakaessa työmäärän, ja parin kanssa valmistautumisessa pystyy keskustelemaan ongelmakohdista. Tärkeää on myös se, että tulkkaustilanteessa kaksi tulkkia pystyy ilmaisemaan selkeämmin useampia hahmoja kuin yksin toimiva tulkki. (Jääskeläinen & Rajalin 1998, 14). Tulkin työ on yleensä yksinäistä, joten paritulkkauksen tuomaa työtoveruutta ei myöskään pidä väheksyä. Toimiva työskentely parin kanssa motivoi jatkamaan pyrkimyksiä kohti tavoitteita. Työtoverin antama palaute on tärkeää oman toiminnan ja ympäristön ymmärtämiseksi ja kehittämiseksi. (Kallio & Tossava i- nen 2002, 17.) Onnistuneessa tulkkauksessa näytelmää sen juonta ja merkitystä on mietitty. Valmistautumiseen kuuluu näytelmän katsominen etukäteen mahdollisuuksien mukaan kokonaiskuvan saamiseksi. Tulkkiparin kanssa sovitaan yhteiset viittomavalinnat ja jaetaan repliikit mielekkäällä tavalla. Etukäteen on syytä pohtia myös yhteisiä toimivia tulkkausratkaisuja. (Kallio & Tossavainen 2002, 45.) Tulkkausratkaisujen pohtiminen edellyttää tietysti hyvää kielitaitoa niin oman kielen kuin kohdekielenkin hallintaa. Onnistunut teatteritulkkaus vaatii tulkilta kykyä välittää merkityksiä, ei vain kielen muotoa. Onnistumiseen vaaditaan myös avoimuutta: tulkin on oltava joustava niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tulkin on onnistuakseen jaksettava työskennellä koko nä y- telmän ajan, mikä voi tarkoittaa useaakin tuntia ilman taukoja, joten omasta kunnosta huolehtiminen on yksi askel kohti onnistunutta tulkkausta. (Gebron 1996, 9.) Viittomakielen visuaalisesta luonteesta johtuen onnistuneessa tulkkaustilanteessa on tärkeää, että tulkki tai tulkit näkyvät. Tulkkien pitäisi myös sijoittua niin, että kuurot näkisivät helposti sekä tulkit että lavan tapahtumat. Miettimällä tulkkauspaikkaa, valais-
16 tusta, vaatetusta ja meikkausta etukäteen, voidaan vaikuttaa tulkkien näkyvyyteen. (Jääskeläinen & Rajalin 1998.) Hyvin mietityssä tulkkauksessa on otettu huomioon myös musiikin ja äänitehosteiden tulkkaaminen. Jos näytelmässä on paljon tapahtumia ja puhetta, ei taustaääniä välttämä t- tä ehdi tulkata niin, että ne olisivat selkeitä. Tehosteet on kuitenkin syytä tulkata varsinkin silloin, kun näyttelijät tai muu yleisö reagoivat niihin (Jääskeläinen & Rajalin 1998, 41). 3.2 Teatteritulkkauksen muodot viittomakielelle Viittomakielentulkkien sijoittuminen näytelmässä eli tulkkauspaikka on ratkaiseva tekijä muun muassa valmistautumisprosessissa ja näyttämökuvassa. Seuraava jako tulkkien sijoittumisesta teatterissa on Julie Gebronin kirjasta Sign the speech. 3.2.1 Platform tulkkaus Tavallisin tapa toteuttaa teatteritulkkaus on platform-tulkkaus. Platform -tulkkauksessa tulkit seisovat tai istuvat näyttämön sivustalla, joko näyttämöllä tai sen edessä permannolla. Tulkit pysyvät samassa paikassa koko näytelmän ajan. Tulkit ovat yleensä pukeutuneet mustiin vaatteisiin ja ovat siten huomaamattomia. Teatterit suosivat platform tulkkausta, sillä se on neutraalein tapa tulkata teatterissa. Tulkit eivät ole mukana näyttämökuvassa, eivätkä siksi häiritse kuulevaa yleisöä tai näyttelijöitä. Tämä tapa vaatii myös vähiten harjoitusaikaa. (Gebron 1996, 17.) Platform tulkkaus ei ole miellyttävin tapa kuuron katsojan kannalta, sillä on melko va i- keaa seurata yhtä aikaa sivustalla olevia tulkkeja ja lavan tapahtumia. Tulkkien sijainnista johtuva tennisottelu efekti, jolloin katsoja joutuu kääntelemään päätään tulkin ja näyttelijöiden välillä, aiheuttaa sen, että dialogista ja toiminnasta jää kummastakin näkemättä jotakin. Tulkkauksen suunnittelulla ja tarkalla ajoituksella voidaan jonkin verran ehkäistä keskittymisen jakautumista, esimerkiksi ei viitota silloin, kun lavan tapahtumat voidaan ymmärtää ilman viittomistakin. Platform-tulkkauksessa tulkki viestittää
17 myös omilla eleillään ja kehon kielellä, milloin kannattaa kiinnittää huomio pelkästään lavan tapahtumiin: tulkki voi esimerkiksi siirtää katseensa lavan suuntaan. Tulkin tulee muistaa, että hän on koko ajan myös esiintyjä. Vaikka hän olisikin kauempana lavan toiminnasta, koko yleisö näkee hänet, myös herpaantumisen hetkinä. (Gebron 1996, 17 19.) 3.2.2 Sightline tulkkaus Sightline-tulkkauksessa tulkit ovat lähempänä näyttämön tapahtumia, mutta periaate on sama kuin platform-tulkkauksessa eli tulkit pysyvät paikoillaan näytelmän ajan. Tulkit voivat olla edessä näyttämön alapuolella siten, että yleisön katsoessa lavalle tulkit ovat mukana näkökentässä. Tämä onnistuu esimerkiksi siten, että kuuro yleisö istuu katsomon vasemmassa osassa ja tulkit ovat näyttämön oikealla laidalla. Niissä teattereissa, joissa on nouseva katsomo ja alin penkkirivi on näyttämön tasalla, voivat tulkit sijoittua lavan takaosaan, jolloin yleisö näkee tulkkauksen näyttelijöiden takaa. (Gebron 1996, 20.) 3.2.3 Zone tulkkaus Zone tulkkaus toteutetaan siten, että tulkit sijoitetaan näyttämölle heille suunnitelluille paikoilleen, mahdollisimman lähelle toimintaa. Lava on ikään kuin jaettu kahteen alueeseen, joilla tulkit liikkuvat ennalta määrätysti. Periaatteena on se, että repliikit jakautuvat tulkeille viitottavaksi niin, että se tulkki, kumman alueella puhuva näyttelijä on, tulkkaa. Zone tulkkaus mahdollistaa sen, että tulkit ovat lähellä tulkattavia hahmoja, mutta ongelmana tässä tulkkausmuodossa on se, että tulkit voivat olla kaukana toisistaan, tai välillä toisen tulkin alueella voi olla montakin näyttelijää samanaikaisesti. Zone tulkkaus vaatii enemmän valmistautumista, sillä näyttelijöiden sijainteja voidaan muuttaa vielä ensi- illan kynnyksellä. Tulkkien on myös kyettävä työskentelemään lava l- la ja pystyttävä mukautumaan näyttelijöiden liikkeisiin. (Gebron 1996, 21.) 3.2.4 Shadow tulkkaus
18 Haastavin, mutta yleisön kannalta nautittavin tulkkausmuoto on shadow tulkkaus, jolloin tulkit on sulautettu näytelmään. Tällöin tulkeilla on tyyliin sopiva puvustus, liikkumis- ja viittomistyyli, ja he seuraavat varjoina näyttelijöitä ja heidän liikekieltään. Shadow tulkkaus vaatii paljon harjoittelua ja valmistautumista, jotta näyttämökuvasta saadaan selkeä. Shadow tulkkauksessa tulkit ovat myös selkeämmin osa esiintyvää ryhmää ja sen henkeä. (Gebron 1996, 22-23.) Esimerkiksi Turussa kesällä 2002 esitetty Kesäyön uni oli toteutettu shadow-tulkkauksena. Tulkit olivat osa näyttelijäryhmää pukuineen ja rooleineen. Näytelmän tapahtumat esitettiin samanaikaisesti sekä puhuen että viittoen. Puhujan ja viittojan liikekielet vastasivat toisiaan, mikä selkeytti roolihahmojen erottamista toisistaan ja loi osaltaan visuaalista tasapainoa näyttämökuvaan. 4 PROJEKTIN KUVAUS Yhteistyökumppanikseni sain Raision teatteri ry:n, joka on vuonna 1980 perustettu harrastajateatteri. Teatterilla on noin neljä ensi-iltaa vuodessa, ja ohjauksista vastaavat
19 yleensä ammattiohjaajat. (Raision teatterin www-sivu. 20.10.2003.) Raision teatterissa on ollut viittomakielelle tulkattuja esityksiä kaksi kertaa, ja yhdessä näytelmässä on esitetty viittomakielelle tulkattu laulu. Teatterin saamien myönteisten tulkkauskokemusten perusteella myös kesänäytelmän tulkkaamiseen suhtauduttiin erittäin suopeasti ja yhteistyöhaluisesti. 4.1 Projektin aikataulu Päätös opinnäytetyön aiheesta syntyi syksyllä 2002, jolloin sovin Raision teatterin kanssa yhteistyöstä. Vuoden 2003 alussa kesän näytelmä oli tiedossa. Kesän näytelmäksi valittiin Oiva Paloheimon kirjasta sovitettu näytelmä Tirlittan. Näytelmän sovitti Paloheimon tyttärentytär, Liisa Pylkkänen, joka myös ohjasi näytelmän. Valmistautumisprosessin aloitin helmikuussa lukemalla Paloheimon kirjan Tirlittan. Ensimmäinen tapaaminen näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa oli huhtikuussa. Aluksi ongelmana työn toteutuksessa oli se, että ryhdyin tekemään opinnäytetyötä yksin ja ratkaistavana oli tulkkiparin saaminen. Keväällä kuitenkin sain tulkkiparikseni viittomakielentulkkiopiskelija Mari Lindholmin. Näytelmän varsinaiset harjoitukset alkoivat toukokuussa, jolloin kävin seuraamassa muutamia harjoituksia. Tiedotin harjoitusten alkuvaiheessa näyttelijöille tulkin roolista ja osuudesta tulkatuissa esityksissä. Näytelmän käsikirjoituksen sain myös toukokuussa. Kesäkuussa seurasin jälleen satunnaisesti muutamia harjoituksia sekä yksin että tulkkiparini kanssa. Heinäkuussa olimme tulkkiparini kanssa katsomassa kaksi valmista esitystä. Ensimmäisen kerran tulkkasimme koko näytelmän lämmittelyharjoituksissa 16.8.2003, ja ensimmäinen tulkattu esitys oli 17.8.2003. Tulkkasimme esityksen myös 20. ja 21.8.2003, joista jälkimmäisessä työmme videoitiin. Esityksiä kesällä oli yhteensä 15, joista oli tarkoitus tulkata viittomakielelle neljä esitystä. Yksi esitys jouduttiin perumaan sairastapauksen vuoksi, joten tulkattuja esityksiä oli kolme.
20 4.2 Toteutusympäristö Raision kesäteatteri sijaitsee Krookilan kotiseutukeskuksessa Raisiossa (Raision kaupungin www-sivu. 20.10.2003). Teatteri on kattamaton alue metsän laidassa, joten tulkkaukseen vaikuttavia asioita olivat muun muassa sääolosuhteet ja illan hämärtyessä hyönteisparvet. Näyttelijöillä oli langattomat mikrofonit, joten kuuluvuus oli hyvä, mikä ei aina ole itsestään selvää ulkoilmateattereissa. Tulkkauspaikan valitseminen tuotti ongelmia. Katsomon lankkupenkeille mahtuu parhaimmillaan noin 400 katsojaa. Näyttämö on leveä, rajaamaton alue, ja kohtauksia vo i- daan esittää hyvin eri paikoissa: lavalla, katsomon sivuilla tai jopa sen takana sekä näyttämön taustalla kohoavassa metsässä. Näytelmän harjoituksissa tarkastelin, missä osissa näyttämöä tapahtuu eniten ja miten tulkkien kannattaisi sijoittua tapahtumiin nähden. Teatterin katsomo on nouseva siten, että ensimmäinen penkkirivi on näyttämön tasolla. Näyttämön tapahtumat olivat pääasiassa keskellä näyttämöä tai hivenen oikealla. Pyrimme sijoittumaan lähelle tapahtumia, joten tulkkauspaikkamme oli katsomon oikeassa osassa (Liite 1. Tulkkauspaikka), mistä myös tiedotimme lipunmyynnissä. Lipunmyynnissä oli myös postilaatikko, johon sai jättää mielipiteensä tulkatusta esityksestä. 4.3 Viittomakielelle tulkatut esitykset Viittomakielelle tulkattuja esityksiä oli kolme. Teatterin markkinointisihteeri tiedotti esityksistä Turun C. O. Malmin kouluun keväällä 2003 ja elokuussa 2003. Turun Kuurojen Yhdistykselle tiedotettiin tulkatuista näytöksistä elokuussa 2003. Esityksistä tiedotettiin lehdissä muun markkinoinnin yhteydessä esimerkiksi lehdistötiedotteissa (Liite 2. Ennakkomainos Rannikkoseutu-lehdessä), ja tulkatut esitykset mainittiin myös Turun Sanomissa olleen kritiikin loppusanoissa (Liite 3. Näytelmän arvostelu Turun Sanomissa). Tulkattujen esitysten mainostaminen jäi vähemmälle kuin oli tarkoitus. Jokaisessa esityksessä kuitenkin oli viittomakielentulkkausta seuraavia katsojia, mikä toi tulkkauksiin sopivan vireystilan.
21 Valmistauduimme esityksiin keskittymällä ja olemalla ajoissa paikalla, jotta pääsimme oikeaan tunnelmaan. Olimme harjoitelleet tulkkausta noin viisi kertaa. Tulkkausmuotomme oli platform-tulkkauksen ja sightline-tulkkauksen välimuoto: istuimme ensimmäisellä penkkirivillä kasvot kohti yleisöä. Nousevasta katsomosta käsin katsojilla oli melko suora näköyhteys lavan tapahtumiin ohitsemme. Emme olleet kiinteästi osa näyttelijäryhmää ja osallistuneet esimerkiksi alkuverryttelyyn, mikä taas olisi ollut shadowtulkkauksessa itsestään selvää. Myös vaatetuksen suhteen olimme enemmän tulkin kuin näyttelijän roolissa. Olimme pukeutuneet mustiin housuihin ja punaisiin paitoihin. Punainen väri tosin toistui Tirlittanin ja Sydämen vaatteissa. Olimme myös kammanneet hiuksemme saparoille kuten Tirlittan. Meikkiä käytimme jonkin verran; ulkotila ei vaadi samanlaista ehostusta kuin kirkkaat kohdevalot sisäteatterissa. Ennen esityksen alkua olimme katsomossa, mutta valmiina tulkkaamaan, jos esimerkiksi lipunmyynnissä olisi tarvittu tulkkia. Olimme tulkkauspaikallamme, kun yleisö päästettiin katsomoon. Jos emme tunteneet kuuroja katsojia, esittelimme itsemme ennen esityksen alkua. Näytelmän alkumusiikin aikana kerroimme päähenkilöiden nimet ja viittomat. Näytelmän kesto oli noin kaksi tuntia väliajan kanssa, ja yhdessä esityksessä tulkkauksemme videoitiin oman työmme arvioimiseksi. Tulkattuihin esityksiin suhtauduttiin positiivisesti. Jokaisen esityksen jälkeen meidän kanssamme tultiin juttelemaan ja kyselemään viittomakielestä ja tulkkauksesta. Eräältä kuurolta saimme rakentavaa palautetta muutamista yksittäisistä viittomista, mutta kokonaisuuteen oltiin tyytyväisiä. Lipunmyynnissä olevaan palautelaatikkoon saimme seitsemän viestiä, joissa kaikissa tulkkaus todettiin positiivisena asiana. Hyviä kommentteja ja arvokasta palautetta tulkkauksestamme saimme myös viittomakielentulkkiopiskelijoilta, jotka olivat katsomassa tulkattua esitystä. 5 KÄÄNNÖSTYÖ Alustavan käännöstyön aloitin heti, kun sain käsikirjoituksen. Sain käsityksen näytelmän kokonaisuudesta ja juonesta lukemalla tekstiä ja olemalla mukana harjoituksissa
22 (Liite 4. Tirlittan: juoni). Harjoituksissa kuuntelin näyttelijöiden puhetapaa ja seurasin heidän eleitään, joita voisin hyödyntää käännösratkaisuissani. Etuna minulla oli se, että suurten roolien esittäjät ja heidän tapansa näytellä olivat minulle entuudestaan tuttuja. En aluksi tehnyt tarkkoja käännöksiä, vaan poimin kohtia, joiden tulkitsemisen arvelin ongelmalliseksi. Selvitin myös itselleni epäselviä viittomia tulkeilta ja muutamilta kuuroilta. Enimmäkseen pohdin ratkaisuja tulkkiparini kanssa. Vähitellen käänsin yksin tai tulkkiparini kanssa koko näytelmän repliikki repliikiltä, vaikka tiesin, etteivät kaikki suunnitelmat varmastikaan toteudu. 5.1 Repliikkien jako Näytelmässä oli kaksi suurta puheroolia: Tirlittan ja Tirlittanin sydän. Kaksikko tapasi näytelmän aikana erilaisia hahmoja, joita oli kymmenkunta. Jaoimme repliikit siten, että kumpikin tulkkasi koko ajan samoja roolihahmoja. Tirlittan esiintyi joka kohtauksessa ja sydänkin oli näyttämöllä melkein koko ajan. Monissa kohtauksissa käytiin dialogia Tirlittanin ja jonkin toisen roolihahmon välillä, joten toinen meistä tulkkasi useita eri rooleja. Muutamissa kohtauksissa oli kolme aktiivista roolia, jolloin tulkkaukseen toi haastetta hahmojen erottaminen toisistaan. Eräs keino olisi ollut luoda kullekin roolille erilainen viittomistyyli, mutta me päädyimme erottamaan roolihahmot toisistaan eläytymällä vahvasti. Annoimme viittomanimet keskeisille rooleille eli Tirlittanille, Sydämelle ja rouva Luuvalolle. Tirlittan sai viittomansa puseron nurinpäin olevasta kirjoituksesta: oikea käsi liu utetaan kaarena vasemman rinnan päältä oikean rinnan päälle käsimuodolla /T/. Sydämen viittoma oli luontevasti SYDÄN sekä nimen että paidassa olevan suuren sydämen kuvan vuoksi. Rouva Luuvalon viittoma muodostui suomenkielen mukaisesti viittomista LUU ja SÄTEILLÄ (säteily oikean posken vieressä). 5.2 Viittomavalintoja ja käännösratkaisuja Näytelmän kieli oli kuulijalle miellyttävää ja melko yksinkertaista. Repliikit olivat kuitenkin tulkittavissa hyvinkin syvällisesti, mikä oli haastavaa käännösprosessissa. Päänvaivaa aiheuttivat myös eräät yksittäiset sanat ja ilmaisut, joita käytettiin läpi näytel-
23 män. Yksittäisiä sanoja olivat esimerkiksi harvinainen soitin okariino sekä kanava, johon Tirlittan lensi ukkosen voimasta. Okariinosta käytimme keksimäämme soittotapaa kuvaavaa viittomaa (molemmat kädet ovat lähellä suuta, sormet osoittavat toisiaan ja tekevät väristysliikettä). Kanavasta käytimme viittomaa JOKI (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, artikkeli 1134), sillä arvelimme sen olevan konkreettinen ja tuttu viittoma myös pienemmille lapsille; tärkeintä oli ymmärtää, että Tirlittan oli pudonnut veteen ja ollut vähällä hukkua. Tirlittanin päätös pitää pää kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa oli ilmaus, jota pohdimme pitkään. Päädyimme käyttämään viittomaa PÄÄ+VAHVA, jolla on muun muassa merkitykset itsepäinen, lannistumaton ja pysyä lujana (Suomalaisen viittomakielen perussanakirja 1998, artikkeli 553). Aluksi käännöstyössä meitä mietitytti se, käänne täänkö repliikeissä mainittu puhuminen viittomiseksi. Esimerkiksi Luuvalon repliikillä Kenelle sinä puhut? oli seuraavat käännösvaihtoehdot: SINÄ PUHUA KENELLE? tai SINÄ VIITTOA KENEN KANSSA?. Päätimme kääntää repliikit viittomakielisen kulttuurin mukaisesti eli puhuminen kääntyi viittomiseksi. Päätökseemme vaikutti esimerkiksi seuraava vuoropuhelu, johon kulttuuria mukaileva käännös sopi luontevasti. Käännetty repliikki on heti suomenkielisen alapuolella, jotta niiden vertailu on helpompaa. SIRKUSTIREHTÖÖRI Ihmeellistä. Entä, tuota, joko olet kokeillut trapetsilla? IHME rapsuttaa partaa SINÄ KOKEILLA JO TRAPETSI SINÄ? TIRLITTAN Mitä se on? TRAPETSI MIKÄ? SIRKUSTIREHTÖÖRI Mitä? Et tiedä mikä trapetsi on ja sanot kuitenkin osaavasi kaiken mitä sirkuksessa tarvitaan? Etkö tiedä, että trapetsi on se vaarallinen keinulaitos, jossa temppuillaan katon rajassa, korkealla, lennetään, päästetään irti, otetaan kiinni, heilutaan kuoleman uhalla? MITÄ?/ SINÄ TIETÄÄ EI/ SINÄ VIITTOA OSATA KAIKKI/ MITÄ VAAN SIRKUS VAATIA
24 TIRLITTAN Ai se. Minä olen aina nimittänyt sitä vekotinta nimellä Preesens-presiis. TIETÄÄ MINÄ/ MINÄ AINA VIITTOA preesens-presiis Käytimme trapetsista viittomaa, joka kuvasi keinun istuinosaa: /O/-käsimuodolla viitottiin vaakatasossa oleva tanko vartalon eteen. Tirlittanin käyttämä preesens-presiis viitottiin samalla tavalla tangoksi vartalon eteen, mutta eri käsimuodolla. Näin preesenspresiis viitottiin viittomana (perussanakirjan artikkeli 1213) HIENO (huulio [preesenspresiis]). Viittoma sopi myöhempiin sirkustirehtöörin repliikkeihin, jolloin hän toisteli erikoista termiä, ja tulkki pystyi leikittelemään viittomalla tehden sitä kaksikätisenä tai vuorotellen oikealla ja vasemmalla kädellä. Myös näyttelijä käytti eleissään viittomaa HIENO. Seuraavat esimerkit antavat kuvan näytelmän kielestä, kielellä leikittelystä ja repliikkien tulkinnasta. Ensimmäinen esimerkki on aivan näytelmän alusta, kun Tirlittan on jäänyt kodittomaksi ja aurinko on käynyt antamassa neuvojaan. Tirlittan on vihoissaan heittänyt aurinkoa kivellä ja jatkaa kiukuttelua sydämen kanssa. SYDÄN Tuo ei ollut kivasti tehty. HEITTO (kuvaa tapahtunutta liikettä) MUKAVAA EI TIRLITTAN Ei sekään ollut kiva. Ja minkä takia sinun pitää aina puuttua kaikkeen? Jättäisit minut rauhaan. OSOITUS (auringon suuntaan) MUKAVA EI / MYÖS SINÄ AINA TULLA VÄLIIN/ LOPETA SYDÄN Et sinä sitä oikeasti halua. SINÄ ET HALUA MINÄ LOPETAN MINÄ TIRLITTAN
25 Haluanpas. HALUAN MINÄ SYDÄN Mutta kun minä olen nyt ainoa joka enää kuulee sinun rähinäsi. Ja sinä tiedät vallan hyvin, ettei rähisemisessä ole mitään järkeä eikä itua jos sitä ei kukaan kuule. NYT MINÄ AINOA SINÄ KIUKUTTELU (VIHAINEN) NÄHDÄ/ SINÄ TIETÄÄ JOS YKSIN KIUKUTTELU TURHAA TIRLITTAN Onpas! Minä rähisen itsekseni kun minulle on annettu noin typerä sydän kuin sinä! MINÄ KIUKUTELLA SYY SINÄ OMA SYDÄN SINÄ/ TYHMÄ SINÄ SYDÄN Höpö höpö. Siksi sinä pidät unipukuakin aina nurinpäin, että äiti tarraisi siihen. VALETTA [höpöhöpö] OMA (osoitus Tirlittaniin) YÖPUKU VÄÄRIN OLLA YLLÄ SYY/ SINÄ HALUTA ÄITI TULLA (/G/ tulee oikealta) TARTTUA (oikea käsi koskettaa oikeaa olkapäätä ja vasen käsi vasenta olkapäätä) KÄÄNTÄÄ (oikea käsi siirtyy vasemmalle olkapäälle, vasen oikealle: liike päättyy halausasentoon ) TIRLITTAN Ja niin äiti tarrasikin. ÄITI AINA TARTTUA KÄÄNTÄÄ (sama liike kuin edellisessä repliikissä, liike päättyy halausasentoon) SYDÄN Sitähän minä tarkoitinkin! PI-viittoma, /H/-käsimuoto TIRLITTAN No niin. Älä enää viisastele. HÖPÖTTÄÄ LOPETA
26 SYDÄN En, jos sinä et enää rähise. JOS SINÄ VALITUS LOPETTAA. TIRLITTAN No en edes jaksaisi enää. Olen aivan sekaisin ja minulla on hirveä nälkä ja jano. Eikä muuta suuhun pantavaa kuin okariino. Voi rakas Taivaallinen Isä millaisen sopan sinä olet keittänyt. MINÄ EN JAKSA MINÄ/ PÄÄ SEKAISIN / NÄLKÄ, JANO / OKARIINO HAUKATA EI VOI/ RAKAS TAIVAS ISÄ / SINÄ KAIKKI SEKAISIN HÄMMENTÄÄ (kuin suurta soppakattilaa) TORIMUIJA (saapuu näyttämölle) Soppaa, soppaa! Kaalisoppaa! HÄMMENTÄÄ [soppa] SOPPA KAALISOPPA/ TULKAA vas. TULKAA oik. Kohtauksessa puheen nopeus oli todella vauhdikas, joten jouduimme yksinkertaistamaan tai muuttamaan joitakin repliikkejä hyvinkin paljon. Toisaalta tulkitsimme repliikkiä nurinpäin olevasta yöpuvusta ehkä enemmänkin kuin olisi ollut tarpeen. Lopussa olleen soppa sanalla leikittelyn pyrimme tuomaan myös viittomakieliseen käännökseen. Mietin etukäteen moniin repliikkeihin mahdollisimman visuaalisia ratkaisuja, ja seuraava esimerkki onnistui hyvin myös tulkkaustilanteessa. Tirlittan on juuri polttanut rouva Luuvalon huvilan ja siinä sivussa rouvan pahan sairauden maan tasalle. Rouva ihastelee, kuinka Tirlittan onnistui hävittämään kaiken pahan pois päiviltä. TIRLITTAN Se oli hyvin yksinkertaista. Minä vain annoin ikkunaverhon hieman haukata kynttilänliekistä. NO (Tirlittanille tyypillinen ele: käsien levitys) TAVALLINEN / IKKUNA VERHOT / MINÄ KYNTTILÄ OTTAA SIIRTÄÄ (verhon alle, ovela ilme) PALO IMEYTYÄ YLÖS (ja alkaa roihuta kaksikätisenä) LUUVALO Suuret teot ovat aina yksinkertaisia.
27 IHME TEKO AINA MYÖS TAVALLINEN Seuraavissa esimerkeissä pohdinnan aiheeksi nousee liian selittämisen ja merkityksen tulkkaamisen raja. Päädyin selittäviin ratkaisuihin silloin, kun puheen rytmi antoi sopivasti aikaa ja mielestäni repliikin sisältö oli joko merkittävä juonen kannalta tai muuten mielenkiintoinen. Perehdyin joihinkin repliikkeihin enemmän kuin toisiin senkin takia, että vauhdikkaan esityksen jokaista repliikkiä oli mahdotonta kääntää ja tulkata yhtä huolellisesti. TIRLITTAN Mutta nyt on pidettävä pää kylmänä ja sydän tukossa, sillä rouvallakin on nyt sitten edessä mierontie. Jaa-a, vanha hieno rouva mierontiellä, paitusillaan. Käännös, joka muotoutui vasta tulkkaustilanteessa: NYT PÄÄ+VAHVA MYÖS SYDÄN TUKKIA (puristaa käsi nyrkkiin sydämen kohdalla) / NYT ROUVA MYÖS KOTI PUUTTUA / TARKOITTAA ALKAA TIE VAELTAA VAIVALLOINEN VAELTAA / (nyökkäys) m-i-e-r-o-n-t-i-e IHMETELLÄ Termi mierontie oli sormitettava, sillä lavalle tuotiin tienviitta, joka opasti oikealle kaupunkiin ja vasemmalle, jossa oli mierontie. Tienviitan alla käytiin melko pitkä dialogi siitä, kumpaan suuntaan lähdetään, joten sanaa mierontie ei voinut sivuuttaa. Pelkkä sormitus ei mielestäni riittänyt, vaan lisäsin käännökseen asioita, joita mierontiellä oleminen mielestäni sisältää. Puheen rytmi oli melko nopea, joten tulkkaustilanteessa pyrin välittämään ainakin ajatuksen kodittomuudesta. Seuraavassa repliikissä Tirlittan on tulipalon jälkeen huolissaan rouva Luuvalon rahoista, joita on huomattavan iso summa. TIRLITTAN Mutta.. Kun koti palaa, niin rahatkin palavat. Vaikka niitä olisi kuinka kamalasti, niin ne palavat. Monelle, monelle rouvalle on käynyt niin.
28 KOTI PALAA MYÖS RAHA PALAA / RAHA PINO (korkea) MYÖS PALAA / TIEDÄN NAINEN MONTA (+osoitus kaariliikkeellä) / TAPAHTUA RAHA PINO (korkea) PALAA HÄVITÄ Repliikin hauskuus rouvista ja heidän hyppysissään polttelevista rahoista ei välttämättä avaudu kuulevallekaan katsojalle ensimmäisellä kerralla. Kuurot saattavat tuntea suomenkielisen ilmaisun rahan palaminen ja käyttää sitä joissakin yhteyksissä myös itse. Käännökseni voi siten olla joillekin liian selittävä, kun taas toiset eivät näe mitään hauskaa selityksen jälkeenkään (tai juuri sen vuoksi). Olen valinnut tässä luvussa esitellyt esimerkit melko mielivaltaisesti. Jokainen repliikki viidenkymmenen sivun pituisesta käsikirjoituksesta olisi ansainnut tulla käsiteltäväksi. Käännöstyö oli haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa aina, kun oivalsin yksin tai tulkkiparini kanssa uusia tapoja ratkaista vaikeita kohtia. Tulkkiparin kannustus ja tuki olivat merkittäviä silloin, kun omat ajatukset olivat lukkiutuneet paikoilleen. Käännösprosessin aikana oli myös erittäin tärkeää käydä seuraamassa harjoituksia ja tekemässä spontaaneja tulkkauksia, jolloin miettimiselle ei jäänyt sijaa, vaan tarkoituksena oli tunnustella, miltä näytelmän rytmi tuntuisi käsissä. Käännöstyö eteni omalla painollaan ja vasta lähellä esityksiä repliikit alkoivat muotoutua valmiiksi. 6 POHDINTA Opinnäytetyön tavoitteena oli valmistella ja toteuttaa mahdollisimman laadukas tulkkaus teatteriin. Vaikka aiemmissakin tutkimuksissa on osoitettu, että kääntäminen ja tulkkaaminen aidossa tilanteessa ovat eri asioita tai ainakin saman asian eri puolia, perehdyin nimenomaan kääntämiseen melko tarkasti. Tarkat käännösratkaisut eivät välttämä t-