Aktivointitoiminta Oulun seudun kunnissa. Seija Mustonen Oulun seudun välityömarkkinat -hanke



Samankaltaiset tiedostot
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, PORI Kutsunumero

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Perustajayhteisöt. Iisalmen Kehitysvammaisten Tuki ry. Iisalmen Mielenterveystuki ry. Kiuruveden Varapäre ry. Sonkajärven Nuorison Tuki ry

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Ylitornion Väylä-hanke. Kuntalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden edistämiseksi

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

OULUN SEUDUN VÄLITYÖMARKKINAT -HANKE VÄLIPARORTTI

Järjestökentän ajankohtaiskuva työllistämisen näkökulmasta

Kumppaniksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Perusturvalautakunta /Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

Ohjaus- ja seurantalomake 1 (7) Kuntalisä työttömiä palkkatuella työllistäville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille

Lieksan Somaliperheyhdistys ry

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus Toimisto Otsikko

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS Tanja Raappana

Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri

TYÖVALMENNUSSÄÄTIÖ. VALTUUSKUNTA 18 jäsentä. HALLITUS 7 jäsentä. TILITOIMISTO - palkanlaskenta - kirjanpito TOIMITUSJOHTAJA

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen

Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille mahdollisuudet

Lapin ammattiopistossa

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE Anita Hevosmaa

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Mitä LIITO on. Mitä lisäarvoa NUORI saa

Kiinni työelämässä -seminaari

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen

Olemme edelläkävijöitä työelämän ja työllisyyttä edistävän yritysyhteistyön kehittämisessä. Vaikuttamis- ja kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme.

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

vaikuttavuutta. Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta hankkeen

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Välityömarkkinoiden työllisyyspolitiikan malli

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

SOSIAALISEN TYÖLLISTÄMISEN UUDET NÄKÖKULMAT-foorumi Kuntouttavan työtoiminnan työryhmä Pj. Jarno Karjalainen

UUDENMAAN ALUEEN TYÖLLISTÄMISPROJEKTIT MALLEJA JA VÄLINEITÄ

TYÖPAJAN TOIMINTASUUNNITELMA alkaen Telakkatie 9, Savonlinna

Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa yhteistyöllä voimaa, työtä ja palveluita

Tornion Työvoimalasäätiön Starttivalmennus Stara hanke


Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Työllistämispalvelut NASTOLAN KUNNAN TYÖPAJAT 2013

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft

KOPPI- Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita ESR-hanke Forssan seudun osahanke

Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö

Työelämäosallisuuden edistäminen ja KOPPI-hanke. KOPPI Kohti kuntouttavampia työelämäpalveluita hankkeen seminaari 21.1.

ESR:n työllisyyshankkeet Pohjois-Pohjanmaalla

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray

Projektin loppuraportti

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla

Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry

Hyvinkää Järvenpää Kerava Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Sipoo Tuusula. PARKKI Nuorten työllistymisen edistämiseksi

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, PORI Kutsunumero

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Työ- ja elinkeinotoimisto tänään

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus

Askel eteenpäin! parik säätiö presentaatio.


YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN

Sosiaalinen kuntoutuminen Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus


Seinätön valmennus - uhka vai mahdollisuus? Outi Rautio Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki

Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto

Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari/ kuntaesimerkit/ kolme pajaa/ Pälkäne, Orivesi ja Pirkkala. Työ- ja keskustelupisteet 4.3.

open hanke

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke

Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti

SEGMENTTIAJATTELUA PALVELUN TAVOITTEET JA TOTEUTUS. Koottu Henkilöasiakkuusstrategian loppuraportista

Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi

Työhönvalmennuksen prosessikortit

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

PALVELUSETELI PALVELUN TUOTTAJAN NÄKÖKULMASTA

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen. Häme / Lahti,

Valtaväylä- hankekokonaisuus (ESR)

Transkriptio:

Aktivointitoiminta Oulun seudun kunnissa Seija Mustonen Oulun seudun välityömarkkinat -hanke

Oulun seudun välityömarkkinat -hanke Perustuu esiselvitykseen Oulun seudun kuntien toiminnasta ja kehittämistarpeista välityömarkkinoilla Mukana Oulun seudun kunnat (pl. Hailuoto) Hankkeen kesto 6.5.2008 31.12.2011 Hallinnoijana Oulun kaupungin mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen tilaajatoiminta Rahoittajana Euroopan sosiaalirahasto (ESR), ELY-keskus ja Oulun seudun kunnat Hankkeen sisältöjä toteutetaan seudullisten kehittämisverkostojen kautta, joissa edustettuina Oulun seudun kuntien työllistämispalvelujen esimiehiä ja työntekijöitä sekä työhallinnon, kolmannen sektorin, oppilaitosten ja yrityspalvelukeskuksen henkilöstöä

Oulun seudun välityömarkkinat -hankkeen tavoitteet 1) Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen ja toteuttaminen seudullisesti 2) Työpajatoiminnan kehittäminen ja vakiinnuttaminen seudullisesti 3) Työvoiman palvelukeskuksen toimintojen/hyvien käytäntöjen levittäminen seudullisesti -> verkkopalvelumallin kehittäminen 4) Työllistämisen monipalveluiden toimintamahdollisuuksien ja -mallien selvittäminen 5) Palkkatuetun työn jatkotyöllistymisen kehittäminen Seudullinen sosiaalisen työllistämisen toimintakonsepti, johon kunnat sitoutuvat Seudullisesti yhtenäinen toimintamalli välityömarkkinoiden työllistämistoiminnassa

Kuntouttavan työtoiminnan kehittämiseksi Koulutustilaisuuksia mm. Ammatillisen kuntoutuksen rooli aktivointityössä seminaari, Ratkaisukeskeisen työskentelyn koulutus, Työ- ja toimintakyky seminaari, Työmarkkinoille kuntoutuvien palvelumalli Työkokouksia aiheena mm. kuty kolmannen sektorin tuottamana, ja työhönvalmennus Asiantuntija vierailuja: Tuija Kotiranta, Vappu Karjalainen, Jarno Karjalainen Konsultointitukea kunnille mm. talousvaikutukset, perehdytys... Ohjaajan työpanosta yksilövalmennukseen toimintaa aloittavissa/ kehittävissä kunnissa Yhtenäinen prosessiohjattu lomakkeisto, kriteerit,... Verkostoituminen keskeistä: Kehittämisverkosto = yhteinen oppimis- ja keskustelufoorumi

Kehitystyön tuloksia 2008: Kuntouttavaa työtoimintaa järjestivät Oulu, Kiiminki, Haukipudas ja Liminka 2010 vuoden lopussa: - Oulu ja Haukipudas lisännyt volyymiä ja tehnyt laadullista kehittämistyötä - Kiimingissä suuria muutoksia johtuen TE-toimiston poismuutosta - Tyrnävä palkkasi työsuunnittelijan 2009 > työ edennyt vauhdilla - Liminka palkkasi kuty-ohjaajan 2010 > toiminta laajentunut - Oulunsalo palkkasi sosiaaliohjaajan 2010 > nuorten aktivointityöhön kiinnitetty erityistä huomiota - Muhos palkkasi työpajaohjaajan > nuoret painopistealueena - Kempele aloitti loppuvuodesta 2010 kuty-toiminnan - Lumijoki palkkasi loppuvuodesta 2010 kuntouttavan työtoiminnan ohjaajan ja kehittää omaa toimintamallia

Urasuunnittelu av-ohjaus Koulutuskokeilu Kuntoutustutkimus Työ- ja toimintakykyarviointi Työkokeilu Kuty Työharjoittelu Työvoimatoimistossa /sosiaalitoimistossa: -työnhakija -työvoimaneuvoja -sosiaalityöntekijä/ -ohjaaja Työelämävalmennus Aktivointihaastattelu Työvoimakoulutus Työhönvalmennus Palkkatuettu työ

Kuntouttavan työtoiminnan prosessi Muu suunnitelma Kohti koulutusta Kohti kuntoutusta Jatkosuunnitelma Työkykyarviointi Tev Kuty Työkokeilu Yhdistys Työpaja Kutyn järjestäminen Kunta Lähiohjaus Kuty-ohjaus Arviointi Aktivointihaastattelu Valmennussuunnitelma ja kuty-sopimus Työvoimatoimistossa /sosiaalitoimistossa: -työnhakija -työvoimaneuvoja -sosiaalityöntekijä/ -ohjaaja Työvoimakoulutus Muut Sosiaalitoimistossa: - työnhakija - sosiaalityöntekijä - kuty-ohjaaja Työpaikalla: - työnhakija - kuty-ohjaaja - työpaikan lähiohjaaja Muut Muut Muut Kohti avoimia työmarkkinoita Aktivointihaastattelussa päädytään kuty-toimenpiteeseen, kuty-ohjaaja mukaan valmennussuunnitelman laatimiseen. kuty-ohjaaja hankkii asiakkaalle sijoituspaikan ja toimii yksilövalmentajana Kuty-ohjaaja vastaa omalta osaltaan asiakkaan palveluohjauksesta (siltä osin kuin mahdollista), toimenpiteen aikaisesta ohjauksesta, seurannasta ja arvioinnista sekä osallistuu asiakkaan jatkosuunnitelman laatimiseen.

srk??? Muu suunnitelma Urasuunnittelu av-ohjaus säätiö Kohti koulutusta Koulutuskokeilu Kuty Järjestö kuty-toiminnan j ärjestäminen Kunta Lähiohjaus ja työvalmennus Kuty-ohjaus Arviointi Kohti kuntoutusta Valmennussuunnitelma ja kuty-sopimus Jatkosuunnitelma Kuntoutustutkimus Työ- ja toimintakykyarviointi Työkokeilu Kuty Muut valtio Työpaja Muut Muut Muut Työharjoittelu Työelämävalmennus Työvoimakoulutus Sosiaalitoimistossa: - työnhakija -sosiaalityöntekijä -kuty-ohjaaja Työpaikalla: - työnhakija - kuty-ohjaaja - työpaikan lähiohjaaja Kohti avoimia työmarkkinoita Työhönvalmennus Palkkatuettu työ

Kuntouttavan työtoiminnan sisältöjen kehittäminen Elämänlaatu ja elämänhallinta -päivä- ja viikkorytmi -arjen taidot, sosiaaliset taidot, -mahd. vertaistuki, sosiaaliset suhteet -osallisuus -mielekäs tekeminen -yleinen aktivoituminen -päihteettömyyden tukeminen Toimeentulo ja etuudet -ylläpitokorvaus/ toimintaraha -matkakorvaukset -lounas ja kahvit Työ- ja toimintakyvyn arviointi ja kehittäminen -terveydentila, toimintakyky -todellisessa työssä / työpajalla -työnhakijan omien vahvuuksien löytäminen ja omiin mahdollisuuksiin luottaminen -terveystarkastukset - Fyysinen kunto ja siihen liittyvä toiminta KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA on lakisääteistä sosiaalipalvelua, jonka tavoitteena on parantaa työnhakijan elämänhallintaa ja luo edellytyksiä osallistua työhallinnon ensisijaisiin toimenpiteisiin ja työllistymiselle Työelämävalmiudet -työtaidot, ammatilliset valmiudet -asenne töitä kohtaan -motivaatio - työllistymisedellytykset -työssä pärjäämisen tukeminen Työyhteisöön kuuluminen - työelämävalmiudet - alaistaidot, perehdytyksen saaminen -osallisuus työyhteisön toimintaan -otettava huomioon työyhteisön kulttuurissa -ja johtamisessa Koulutusvalmiudet -motivaatio -opiskelutaidot ja -kyvyt -ohjaus koulutukseen

Kuntouttavan työtoiminnan toteuttaminen -mahdollisuus valmennusjaksoon -työ- ja toimintakyvyn kartoitus -työssäoppiminen -vertaistuki -monipuolisuus, -työ- ja toimintakyvyn kartoitus -vertaistuen mahdollisuus -koulutus ja työssäoppiminen -urasuunnittelu -siirtymät palkkatuelle ja edelleensijoittaminen - edellyttää suhteellisen hyviä työelämävalmiuksia - siirtymät palkkatuelle ja edelleensijoittaminen

Sosiaali-, terveys- ja vammais Työmarkkinoille kuntoutuvat: ammatillisen kuntoutuksen työllistymisen ohjausja valmennus Työ- ja avotyötoiminnan järjestäminen ja tuettu työllistäminen Osaamisen kehittämisen kautta työmarkkinoille suuntaavat: valmennus- ja koulutus Yritysyhteistyö Nuorten työpajatoiminnan järjestäminen Suoraan työmarkkinoille suuntaavat: valmennus Työvoiman palvelukeskuksen Aktivointi Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen Työllistämisen monipalvelukeskus Järjestöjen aktivointitoiminnan tukeminen Verkko Yhteistyökumppaneiden ja järjestöjen työllisyyteen liittyvän kehittämistyön tukeminen Työllisyyteen liittyvä kehittämistyö kunnassa Sosiaaliset hankintakriteerit Palkkatukityöllistäminen kunnassa Järjestöjen palkkatukityöllistämisen tukeminen

Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Oulun seudun Setlementti ry:n Naisten koulu Naisten koulu valmennuskokonaisuus: asiakkaalle räätälöitävä kokonaisuus sisältää koulutusta sekä kuntouttavan työtoiminnan muodossa tapahtuvaa valmennusta työelämään Valmennus kestää 30-36 viikkoa, ryhmään otetaan 12 hlöä Naisten koulu opetuskokonaisuus; kulttuurimentori ohjaavana henkilönä Ideana on oppia käytännöllisiä taitoja, joita nainen tarvitsee suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisena, työntekijänä ja perheenäitinä Suomen kieltä opitaan tunneilla ja käytännön työtehtävissä

Opetusta: Suomen kieli Naisena suomalaisessa yhteiskunnassa Kädentaidot Kodintaidot Liikunta ja terveys Tietotekniikka Kuntouttavan työtoiminnan organisointi ja toteutus Setlementissä Kaksi päivää viikossa, a 4 tuntia Siivous, koulukeittiö, kansanopisto, Nutukka-koulutus, verhoilupaja, Tyttöjen Talo, Ystävyystalo, seniorityö, Naisten koulun työpaja Työt vaihtuvat 10 viikon jaksoissa Esiin tulevien ongelmien ratkaisuun tarvitaan uudenlaisia työkaluja, erityisesti kuntoutusta

Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa Kestävän Kehityksen keskus (Yritetään Yhdessä ry ja TYKI ry) Kuntouttavaan työtoimintaan yhdistetään peruskoulua täydentävää opetusta mm. arvosanojen korottaminen Aikuislukion opinto-ohjaajan käytettävissä Kuntouttavaan työtoimintaan yhdistetään ohjaajan (rakennusinsinööri) pitämiä pienimuotoisia koulutuksia esim. korjausrakentamisesta Kuntouttavaan työtoimintaan yhdistetty mm. työturvallisuus ja tulityökorttikoulutusta Jatko-ohjaus Pitkäaikaistyöttömien työllistämis- ja ohjausprojektiin, jossa mahdollisuus saada oppisopimuskoulutusta mm. pienkonekorjauksen, korjausrakentamisen, kiinteistönhoitoja kierrätys- ja ekopisteiden hoitotehtäviin.

Hyvien käytäntöjen levittäminen Haukiputaalla Starttipajatoiminta Monipalvelukeskus Tsempissä Pajajakson aikana nuoret harjoittelevat arkielämässä tarvittavia taitoja ja heidän elämänhallintaansa tuetaan mm. draamamenetelmien avulla. Asiakkaan oma verkosto on usein erittäin tärkeässä roolissa, vaikka se ei aina tukisikaan oikeaan suuntaan. Keskeisenä ovat myös muut, kuten mielenterveys- ja päihde (esim. korvaushoito). Vetäjinä toimintaterapeutti ja kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja

Hyvien käytäntöjen levittäminen Haukipudas-Kiiminki työpajahanke, arviointimenetelmä Arviointimenetelmä on seulonnan, tunnistamisen ja puheeksi ottamisen työkalu, joka auttaa sekä valmentautujaa itseään että työpajahenkilöstöä tunnistamaan ja nostamaan esiin työpajavalmennuksen aikana havaittavat vahvuudet ja kehittämistä kaipaavat Arviointialueet: työelämävalmiudet, arkielämä terveys Arviointitulosten käyttö: senhetkisen tilanteen ja arpeen selvittäminen henkilökohtaisten tavoitteiden ja valmennussuunnitelman laatiminen edistymisen tiedostaminen valmennusjakson jälkeisten suunnitelmien laatiminen pohjana selvitykseen työ- ja toimintakyvystä