Kuntien lausunnot on annettava mennessä.

Samankaltaiset tiedostot
Kuntien lausunnot on annettava mennessä.

Kuntien lausunnot on annettava mennessä.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2016 1

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Aloite esityslistan liitteenä.

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi esityksen Kiteen kaupungin hal lin to sään nök si

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

JOUTSAN KUNNAN LAUSUNTO ERITYISESTÄ KUNTAJAKOSELVITYKSESTÄ

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 9/2016 1

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Erityisen kuntajakoselvityksen aseman hakeminen Valtiovarainministeriöltä Keski-Satakunnan kuntajakoselvitykselle

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus:

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Lausunto kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Lausunto valtiovarainministeriölle kuntarakennelain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen toimikauden jatkamisesta

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Lausuntopyynnön materiaalit:

Tilapalveluiden osalta tavoite on järjestää kaupungin tilapalvelut keski te tys ti, taloudellisesti, tehokkaasti ja ydintoimintaan keskittyen.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano 1425/ /2015

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kuntarakennelain toteuttaminen etenee kolmessa vaiheessa, jotka ovat:

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 25 25.01.2016 Kaupunginvaltuusto 4 01.02.2016 Kaupunginhallitus 40 15.02.2016 Lausuntopyyntö kuntarakennelain 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen asettamisesta 27/00.04.00/2016 Kaupunginhallitus 25.01.2016 25 Valtiovarainministeriö asetti 7.8.2015 Rääkkylän kuntaa koskevan ar vioin ti ryh män, jonka tehtävänä oli tehdä peruspalveluiden val tionosuu des ta annetussa laissa tarkoitettu selvitys kunnan mah dol li suudes ta turvata asukkailleen lainsäädännön edellyttämät palvelut. Arvioin ti ryh mä ehdotti raportissaan 30.10.2015 Rääkkylän kuntalaisten pal ve lu jen järjestämisen turvaamiseksi kuntarakennelain 15 :n mukais ta erityistä kuntajakoselvitystä kunnan yhdistämiseksi isompaan ko ko nai suu teen mahdollisimman pian eli vuoden 2017 alussa. Rääkkylän kunnanvaltuusto katsoi 19.11.2015 lausunnossaan, ettei se hyväksy arviointiryhmän toimenpide-ehdotusta erityisen kun ta jako sel vi tyk sen aloittamisesta kunnan yhdistämiseksi isompaan ko konai suu teen. Kuntarakennelain 15 :n mukaan kuntajaon muuttamista koskevan asian laajuuden tai vaikeuden vuoksi taikka muusta perustellusta syys tä ministeriö voi määrätä toimitettavaksi erityisen kun ta ja ko sel vityk sen. Valtiovarainministeriö on arviointiryhmän ehdotuksen pe rusteel la pyy tä nyt kirjeellään 14.1.2016 lausuntoja Rääkkylän kunnalta, Joen suun kaupungilta ja Kiteen kaupungilta osallistumisesta eri tyiseen kun ta ja ko sel vi tyk seen. Kuntarakennelain mukaan val tio va rainmi nis te riön on kuultava asian omai sia kuntia ennen erityisen kun ta jako sel vi tyk sen aset ta mis ta. Lopullinen selvitysalue mää ri tel lään kuntien an ta mien lausuntojen jäl keen.val tio va rain mi nis te riön on tar koitus aset taa kahta kuntaa koskeva selvitys. Selvitystä varten ministeriö asettaa kyseessä olevia kuntia kuul tu aan yh den tai useamman kuntajakoselvittäjän. Val tiova rain mi nis te riö esittää kuntajakoselvittäjiksi HTM Jarmo Asikaista ja HTM An ni An ti laa ja pyytää lausuntoa myös tästä esityksestä. Kuntien lausunnot on annettava 2.2.2016 mennessä. Esityslistan liitteenä valtionvarainministeriön lausuntopyyntökirje. Kiteen kaupungin lausunto esitellään kaupunginhallituksen ko koukses sa.

Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Tiina Eskelinen puh. 040 105 2002, tiina.eskelinen@kitee.fi. Esittelijä: kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, puh. 040 105 1001, ee va-lii sa.auvinen@kitee.fi. annetaan kokouksessa. Puheenjohtajan avattua keskustelun kaupunginjohtaja antoi seu raavan lai sen päätösehdotuksen: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se pyy det ty nä lausuntonaan, että se on valmis osallistumaan kun ta raken ne lain 4 luvun mukaiseen erityiseen kuntajakoselvitykseen Rääkky län kunnan kanssa ja Osmo Pirhonen esitti päätösehdotuksen kohtaan 1 täydennyksen "jos Rääkkylä on yhtämielinen". Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että Osmo Pirhosen teke mää esitystä ei oltu kannatettu, joten esitys raukesi ja kau pun ginjoh ta jan päätösehdotus tuli päätökseksi. Osmo Pirhonen jätti asiasta eriävän mielipiteen. Kaupunginvaltuusto 01.02.2016 4 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se pyy det ty nä lausuntonaan, että se on valmis osallistumaan kun ta raken ne lain 4 luvun mukaiseen erityiseen kuntajakoselvitykseen Rääkky län kunnan kanssa ja Puheenjohtajan avattua keskustelun Matti Kosonen esitti, että päätös eh do tus ta täydennetään seuraavasti: "pyydettynä liitteen mukaisena lausuntonaan" Kari Pennanen kannatti Matti Kososen tekemää esitystä.

Puheenjohtaja kysyi valtuustolta, voidaanko Matti Kososen esitys hyväk syä yksimielisesti. Valtuusto totesi, että täydennys voidaan hyväk syä yksimielisesti. Osmo Pirhonen teki seuraavanlaisen perussuomalaisten ryh mä esityk sen: "Lausuntomuutos: Edellä todettu huomioon ottaen Kiteen kaupunki il moit taa, että jos Rääkkylän kunta ja valtiovarainministeriö katsovat kun ta ra ken ne lain 4 luvun mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen käyn nis tä mi sen Rääkkylän ja Kiteen välillä ajankohtaiseksi, Kiteen kau pun ki katsoo Keski-Karjalan alueellisen yhtenäisyyden nimissä vel vol li suu dek seen osallistua selvitykseen siitäkin huolimatta, että mah dol li nen kuntaliitos aiheuttaa raskaan kielteisen vaikutuksen Kiteen kaupungin talouteen. Valtiovarainministeriön esittämiin kun ta jako sel vit tä jiin Kiteen kaupungilla ei ole huomautettavaa. : 1. Kiteen kaupunki ilmoittaa valtiovarainministeriöön pyydettynä lausun to naan, että jos Rääkkylä ja valtiovarainministeriö katsovat, että eri tyi nen kuntajakoselvitys on nyt Kiteen ja Rääkkylän välillä ajankoh tai nen, niin Kitee katsoo velvollisuudekseen osallistua kun ta raken ne lain 4 luvun mukaiseen selvitykseen. 2. Kiteen kaupunki katsoo, että sillä ei ole huomauttamista val tio varain mi nis te riön asettamiin kuntajakoselvittäjiin." Jukka Kankkunen teki seuraavanlaisen päätösesityksen: "Aikoinaan me kiteeläiset esitimme Keski-Karjalan kuntien liitosta, saim me kaikilta kolmelta naapurikunnalta kielteisen päätöksen. Kiteel lä teimme periaatepäätöksen, että emme ole aloitteellisia kun talii tok sil le vaan aloite on tultava liitosta haluavalta kunnalta. Rääk kylän kunta on ilmoittanut haluavansa olla itsenäinen, kunnioitan heidän ja Kiteen periaatepäätöstä. Jos Suomen valtio pakkoliittää Rääkkylän kunnan ja Kiteen kau pungin, on vaadittava, että valtio maksaa Rääkkylän kunnan velat ja hoitaa myös muut Rääkkylän kunnan vastuut ja velvoitteet, esimerkiksi lai no jen takaukset. Esitän, että Kiteen kaupunki ei osallistu kuntarakennelain 4 luvun mu kai seen erityiseen kuntajakoselvitykseen Rääkkylän kunnan kans sa." Eetu Keinänen esitti seuraavanlaista tekstilisäystä lausuntoliitteen kol man nek si viimeisen kappaleen loppuun: " Mahdollinen kuntaliitos vaarantaa tavoitteeksi asetetun Kiteen ta-

lou del li sen aseman vahvistamisen ja kunnallisveroäyrin laskemisen val ta kun nal li sel le keskitasolle." Jaakko Uuksulainen kannatti Eetu Keinäsen tekemää esitystä. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että Jukka Kankkusen te ke mää esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Lisäksi pu heen johta ja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty perussuomalaisten ryh mä esi tys ja Eetu Keinäsen kannatettu esitys, joten asiasta on äänes tet tä vä. Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysehdotuksen: Äänestykset suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä. 1. äänestyksessä äänestetään siitä, hylätäänkö (JAA) vai hy väk sytään kö (EI) Eetu Keinäsen tekstilisäys. 2. äänestyksessä äänestetään kaupunginhallituksen (JAA) ja pe russuo ma lais ten ryhmäesityksen (EI) välillä. Äänestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Ensimmäisessä nimenhuutoäänestyksessä 23 äänesti jaa,10 ää nesti ei ja 2 äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Eetu Keinäsen ehdot ta maa tekstilisäystä ei hyväksytä. Toisessa nimenhuutoäänestyksessä 24 valtuutettua äänesti jaa, 9 ää nes ti ei ja 2 äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että Kiteen kaupunginvaltuusto pyy det ty nä liitteen mukaisena lausuntonaan, että se on valmis osallis tu maan kun ta ra ken ne lain 4 luvun mukaiseen erityiseen kun ta ja kosel vi tyk seen Rääk ky län kunnan kanssa ja Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 17.50-17.59 tämän asian käsittelyn aikana. Kaupunginhallitus 15.02.2016 40 Valtiovarainministeriö on 3.2.2015 tehnyt päätöksen erityisen kun taja ko sel vi tyk sen toimittamisesta Rääkkylän kunnan ja Kiteen kau pungin välillä. Samalla päätöksellä kuntajakoselvittäjiksi asetettiin HTM Jar mo Asikainen ja HTM Anni Antila.

Päätöksen mukaan selvittäjien on suoritettava kuntarakennelain 16 a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Rääkkylän kunnan asukkai den lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi. Päätöksessä todetaan, että erityisen vaikeassa taloudellisessa asemas sa olevaa kuntaa koskevassa erityisessä kuntajakoselvityksessä kun ta ja ko sel vit tä jien on tehtävä mukana olevien kuntien valtuustoille eh do tus kuntien yhdistymisestä sekä kuntien yh dis ty mis so pi muk sesta. Kuntajakoselvitys on alkanut 3.2.2016. Kiteellä on pidetty en sim mäinen tapaaminen kuntajakoselvittäjien kanssa 9.2.2016. Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Tiina Eskelinen puh. 040 105 2002, tiina.eskelinen@kitee.fi. Esittelijä: kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, puh. 040 105 1001, ee va-lii sa.auvinen@kitee.fi. Kaupunginhallitus merkitsee valtiovarainministeriön 3.2.2016 te kemän päätöksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen kau pun gin val tuus tolle tiedoksi. hyväksyttiin yksimielisesti.