Kokousaika kello 14:00-16:11

Samankaltaiset tiedostot
Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen puh

Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2017 kuntavaaleja varten /Uusi jäsen

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Kokousaika kello 14:00-16:00

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Kokousaika kello 14:00-14:30

VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUNNAN VALINTA VUODEN 2017 KUNTAVAALEJA VARTEN

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1 (9) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Sivu 19 Ennakkoäänten laskenta 3

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden ajan alkaen

Kokousaika kello 16:15-16:42

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 13 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 2/ Otsikko Sivu 5 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Transkriptio:

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 1 Kunnanhallitus Kokousaika 13.03.2017 kello 14:00-16:11 Kokouspaikka Siilinjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Asiat Otsikko Sivu 30 Kielteinen täytäntöönpanopäätös / kunnanvaltuuston päätös 31.10.2016 29 31 Savon Kuituverkko Oy / pääomasijoitus 6 32 Innovaatiotalkoot-hankkeeseen osallistuminen 10 33 Eron myöntäminen luottamustehtävistä / Pekka Väänänen 11 34 Kuntien jätepoliittisen ohjelman 2022 hyväksyminen 12 35 Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 30.1.2017 10 14 36 Lakkautettavat virat 1.4.2017 lukien 16 37 Kutsuntalautakuntien jäsenten ja kutsuntalääkäreiden nimeäminen 4. - 5.10.2017 Siilinjärvellä järjestettäviin kutsuntatilaisuuksiin 38 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 39 Omistajaohjaus 25 40 Saapuneet kirjeet, tiedonannot ja kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset 3 17 18 26

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 2 OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Hartikainen Ilmari jäsen / puheenjohtaja Toivanen Tomi jäsen / I varapuheenjohtaja Korhonen Tarja jäsen / II varapuheenjohtaja Hassinen Raija jäsen Katainen Lauri jäsen Pitkänen Marjaana jäsen Rautiainen Merja jäsen Rekola Jukka jäsen Ylikärppä Kauko jäsen Muut Nykänen Erkko valtuuston puheenjohtaja Snellman Tuomo valtuuston I varapuheenjohtaja Niemitz Pirjo valtuuston II varapuheenjohtaja Lötjönen Vesa esittelijä / kunnanjohtaja Poissa esteellisenä :ien 30-31 osalta. Kohonen Tuula pöytäkirjanpitäjä/hallintosihteeri Takkinen Pekka talousjohtaja Esittelijä :ien 30-31 osalta. Läsnä kello 14:04-14:57. Simonen Heikki asiantuntija/yritysasiamies Läsnä :n 32 käsittelyn ajan kello 15:02-15:07. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltai seksi. ASIAT 30-40 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Tarja Korhonen ja Kauko Ylikärppä. PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Ilmari Hartikainen Tuula Kohonen puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN Siilinjärvi 13.03.2017 TARKASTUSTAPA Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi.pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarja Korhonen Kauko Ylikärppä PÖYTÄKIRJA ON Siilinjärven kunnantalo 14.03.2017 PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Hallintosihteeri Tuula Kohonen virka-ase ma allekirjoitus

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 3 Kunnanhallitus 173 21.11.2016 Kunnanhallitus 30 13.03.2017 Kielteinen täytäntöönpanopäätös / kunnanvaltuuston päätös 31.10.2016 29 Kh 21.11.2016 173 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on huolehdittava valtuuston päätösten täytän töön pa nos ta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallituksen tulee tarpeen mukaan antaa täytäntöönpanoa varten tarpeellisia määräyksiä ja ohjeita. Kun nal lisen viranomaisen päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lain voi man, jollei oikaisuvaatimus tai valitus päätökseen käy täytäntöönpanon joh dos ta hyödyttömäksi tai valitusviranomainen kiellä täytäntöönpanoa. Siilinjärven kunnanvaltuuston kokous pidettiin 31.10.2016 ja valtuusto käsitteli py kä lät/asia nu me rot 22-30: 22: Selvitykset tarkastuslautakunnan vuoden 2015 (ja vuoden 2014) arvioin ti ker to muk ses sa esitettyihin havaintoihin : Kunnanvaltuusto merkitsi arviointikertomusten johdosta annetun sel vityk sen tiedoksi. 23: Tilintarkastuspalveluiden kilpailuttaminen : Kunnanvaltuusto päätti kunnan tilintarkastussopimuksen kil pai lut ta mises ta vuosiksi 2017-2018 sekä kilpailutukseen sisällytettävästä yhdestä kahteen optiovuoden käyttömahdollisuudesta. Optiovuoden tai -vuosien tar kas tuspäi vien määrää ja hintaa voidaan tarkistaa toisen sopimusvuoden aikana. 24: Talousarvion seurantaraportti ja toteuma 1.1. - 31.8.2016 : Kunnanvaltuusto merkitsi talousarvion seurantaraportin ja toteuman ajal ta 1.1. - 31.8.2016 tiedoksi. 25: Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 : Kunnanvaltuusto päätti, että Siilinjärven kunnan tuloveroprosentti pide tään ennallaan vuonna 2017 eli tuloveroprosentiksi määrättiin 21,25 prosent tia. 26: Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 : Kunnanvaltuusto päätti, että Siilinjärven kunnan kiinteistöveroprosentit pi de tään ennallaan. Prosentit ovat vuonna 2017: yleinen kiin teis tö ve ro pro sentti 1,25 %; vakituisten asuntojen veroprosentti 0,65 %; muiden rakennusten vero pro sent ti 1,00 %; rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 3,00 %; yleis hyö dyl lis ten yhteisöjen omistamien kiinteistöjen ja voimalaitosten kiin teistö ve ro määräytyy yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. 27: Kunnan omavelkainen takaus / Siilinjärven Kotipolku Oy / Sul kavan tie 5 : Kunnanvaltuusto päätti myöntää Siilinjärven kunnan omavelkaisen takauk sen ilman vastavakuutta Siilinjärven Kotipolku Oy:n Kuntarahoitukselta otet ta val le korkotukilainalle seuraavin ehdoin: 1) Lainan käyttötarkoitus: pit käai kais asun not to mien rivitalo osoitteessa Sulkavantie 5, 71800 Siilinjärvi; 2)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 4 Lai na mää rä on 503470 euroa (50 % hankintahinnasta); 3) Laina-aika on 41 vuot ta; korkoindikaatio 0,950 % sisältäen marginaalin on 0,95 %, korko tar kiste taan 5 vuoden kuluttua (on Kuntarahoituksen 5 vuoden va rain han kin ta kustan nus kor ko lisättynä 0,95 %:n marginaalilla) 4) Korko ja marginaali tar kis tetaan 10 vuoden kuluttua, jolloin korko on kuntarahoituksen 5 vuoden va rainhan kin ta kus tan nus kor ko lisättynä 1,20 %:n marginaalilla. 28: Rakennusmaan luovutusmenettelyn yleiset periaatteet 1.1.2017 alkaen : Kunnanvaltuusto hyväksyi rakennusmaan luovutusmenettelyn pe ri aatteet 1.1.2017 alkaen voimaanastuvaksi. 29 / Savon Kuituverkko Oy:n valokuituverkon myynti omistajakunnille ja ver kon takaisinvuokraus yhtiölle : Kunnanvaltuusto hyväksyi 1) Siilinjärven kunnan alueella sijaitsevan Sa von Kuituverkko Oy:n omistaman vies tin tä ver kon ostamisen kunnalle ja sen ta kai sin vuok rauk sen yhtiölle, 2) Savon Kuituverkko Oy:n ja Siilinjärven kunnan vä li sen Viestintäverkkoa kos ke van kauppakirjan, 3) Savon Kuituverkko Oy:n ja Siilinjärven kunnan välisen sopimuksen vies tin tä ver kon vuokraamisesta ja muus ta yhteistyöstä. Kunnanvaltuusto päätti, että ennen päätöksen toi meenpa noa kunnanhallituksen tulee tarkastella sitä, onko omistusjärjestely saanut osa kas kun nis sa niin laajan hyväksynnän, että sen toteuttaminen on yhtiön toimin nan kannalta tarkoituksenmukaista ja järjestely tervehdyttää riittävässä mää rin yhtiön taloutta. 30 / Mahdolliset valtuustoaloitteet ja tiedonannot Kokouksessa ei jätetty valtuustoaloitteita eikä käsitelty tiedonantoja. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Kunnanjohtajan sijaisen päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston 31.10.2016 tekemät päätökset ovat syn ty neet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa. Lukuun ottamatta pykälää/asiakohtaa 29, kun nan hal li tus päättää panna valtuuston pää tök set täytäntöön välittömästi, mi kä li kysymys ei ole pöydälle pannuista asiois ta tai sellaisista asioista, joissa täy tän töön pa no tekisi mahdolliset valituksen mi tät tö mäk si sekä viimeksi mainittujen osal ta sen jälkeen, kun ne ovat saaneet lain voi man. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että Vesa Lötjönen ilmoitti olevansa esteellinen (HallintoL 28 1. mom kohta 5) tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Kh 13.03.2017 30 Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen, puh. 044 7401103 Kunnanhallitus on 21.11.2016 kokouksessaan päättänyt täytäntöönpanna kunnan val tuus ton 31.10.2016 kokouspäätökset lukuun ottamatta valtuuston ky seisen kokouksen päätöstä nro 29: Savon Kuituverkko Oy:n valokuituverkon myynti omis ta ja kun nil le ja verkon takaisinvuokraus yhtiölle. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjes tyk ses sä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 5 muu ten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön pa nemat ta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi (KuntaL 56 ). Kunnanvaltuuston 31.10.2016 :n 29 osalta voidaan katsoa ta pah tu neen mahdol li ses ti kaksikin menettelytapavirhettä, joiden johdosta kun nan hal li tuk sel le esite tään tehtäväksi kielteinen täytäntöönpanopäätös. Ensinnäkin kun nan val tuus to on päätöstä tehdessään eräällä tavalla kokouspäätöksellään delegoinut toi mi valtaan sa kunnanhallitukselle, joka ei ole mahdollista muutoin kuin hal lin to sään nöllä. Toiseksi jos enemmistö valtuustosta on ollut tämän sisältöisen pää tök sen kan nal la, olisi asia pitänyt tästä syystä palauttaa kunnanhallitukselle val mis tel tavak si, ennen kuin lopullista päätöstä tehdään. Lopullinen päätös on epä sel vä, eikä sen johdosta voida päätellä, onko asia lopullisesti päätetty vai ei. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali Kunnanjohtajan sijaisen päätösehdotus Edellä selostettuun perustuen kunnanhallitus päättää tehdä kielteisen täy täntöön pa no pää tök sen kunnanvaltuuston 31.10.2016 29 kokouspäätöksen osalta. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että Vesa Lötjönen ei esteellisenä (HallintoL 28 1 mom. kohta 5) osallistunut tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esittelijänä tämän asian osalta toimi talousjohtaja Pekka Takkinen.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 6 Kunnanhallitus 145 10.10.2016 Kunnanvaltuusto 29 31.10.2016 Kunnanhallitus 31 13.03.2017 Savon Kuituverkko Oy / pääomasijoitus 1528/02.05.05/2014, 38/02.05.05/2017 Kh 10.10.2016 145 Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen puh. 044 7401103 Savon Kuituverkko Oy on 3.10.2016 kirjeellään esittänyt, että Siilinjärven kunta kä sit te lee yhtiön esityksen valokuituverkkoa koskevaksi järjestelyksi (alla) ja hyväk syy esityksen liitteenä olevat sopimukset (viestintäverkkoa koskeva kaup pakir ja sekä sopimus viestintäverkon vuokraamisesta ja muusta yhteistyöstä). Esitys "Yhtiö myy omistamansa, Siilinjärven kunnan alueella sijaitsevan viestintäverkon Sii lin jär ven kunnalle per 1.1.2017. Kauppa toteutetaan kaupantekohetken ta se arvol la. Samassa yhteydessä yhtiö solmii Siilinjärven kunnan kanssa pitkäaikaisen (10 vuotta) sopimuksen verkon takaisinvuokraamisesta." Yhtiö toivoo, että esityksen mukaiset päätökset saataisiin käsiteltyä Siilinjärven kun nas sa 30.11.2016 mennessä. Järjestelyn tarkoituksena on keventää yhtiön tasetta ja alentaa ko ko nais ra hoi tuskus tan nuk sia yhtiön vieraan pääoman määrää alentamalla. Kauppasumma käyte tään yhtiön velkojen poismaksuun. Esitys on tehty samanmuotoisena kaikille niille Savon Kuitu Oy:n osakaskunnille, joi den alueelle yhtiö on rakennuttanut valokuituverkkoja. Koska kunta on takausvastuussa yhtiön lainoista vain 40 %:n osuudella kunnan alu eel le toteutuneiden hankkeiden osalta, järjestely nostaa kunnan taloudellisia vas tui ta yhtiön toiminnasta. Takausvastuun lisäksi kunta on osallistunut alu eellaan sijaitsevien verkko-osuuksien rakentamiseen 33 %:n määräisesti. 10 vuoden vuok ra kau den kuluessa saatavat vuokrat palauttavat kauppahinnasta 49,3 % (0 ko rol la). Erityisvastuita kunnalle siirtyy eräiden sopimusasiakirjoissa olevien kohtien perus teel la. Näistä merkittävimpiä ovat kauppakirjan kohdasta 5.3 sekä vuok ra so pimuk sen kohdasta 2.3 ilmenevät vastuut. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Straegiaa tukeva; Järjestely parantaa yh tiön toimintaedellytyksiä ja näinmuodoin edesauttaa sen toteuttaa kuntalaisten tasapuolista mahdol li suut ta sähköisten palveluiden käyttöön kunnan eri osissa Kunnanjohtajan sijaisen/varahenkilön päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää hy väksyä Siilinjärven kunnan alueella sijaitsevan Savon Kuituverkko Oy:n omistaman

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 7 vie tin tä ver kon ostamisen kunnalle ja sen takaisinvuokrauksen yhtiölle Savon Kuituverkko Oy:n ja Siilinjärven kunnan välisen Viestintäverkkoa kos kevan kauppakirjan (liite) Savon Kuituverkko Oy:n ja Siilinjärven kunnan välisen sopimuksen vies tin täver kon vuokraamisesta ja muusta yhteistyöstä (liite). Keskustelun kuluessa Jukka Rekola esitti, ettei kunnanvaltuustolle esitetä hy väksyt tä väk si em. järjestelyä. Koska esitystä ei kannatettu, puheenjohtaja totesi pää tök sek si tulleen päätösehdotuksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Vesa Lötjönen poistui esteellisenä (HallintoL 28 1 mom. kohta 5) ko kouk ses ta tämän asian käsittelyn ajaksi. Esittelijänä po. tapauksessa toimi hallintosäännön määräyksen mukai ses ti talousjohtaja Pekka Takkinen. Kv 31.10.2016 29 ehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy Siilinjärven kunnan alueella sijaitsevan Savon Kuituverkko Oy:n omistaman vies tin tä ver kon ostamisen kunnalle ja sen takaisinvuokrauksen yhtiölle Savon Kuituverkko Oy:n ja Siilinjärven kunnan välisen Viestintäverkkoa kos kevan kauppakirjan (liite) Savon Kuituverkko Oy:n ja Siilinjärven kunnan välisen sopimuksen vies tin täver kon vuokraamisesta ja muusta yhteistyöstä (liite). Merkittiin pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Vesa Lötjönen poistui esteellisenä paikal taan tämän asian käsittelyn ajaksi. Keskustelun kuluessa Heikki Konttinen esitti, että kunnanvaltuusto hyväksyy kunnan hal li tuk sen ehdotuksen seuraavalla lisäyksellä: "Ennen päätöksen toi meenpa noa kunnanhallituksen tulee tarkastella sitä, onko omistusjärjestely saanut osa kas kun nis sa niin laajan hyväksynnän, että sen toteuttaminen on yhtiön toimin nan kannalta tarkoituksenmukaista ja järjestely tervehdyttää riittävässä määrin yhtiön taloutta". Esitystä kannatti Lauri Katainen. Henri Uljonen esitti seuraavaa: "Siilinjärven kunta ilmoittaa Savon Kuituverkko Oy:lle, että Siilinjärven kunta ei ryhdy Kuituverkon esittämiin järjestelyihin vies tintä ver kon omistuksen siirtämiseksi Siilinjärven kunnalle ja takaisin vuokraukseen yh tiöl le." Esitystä kannattivat Ville Kuivalainen, Jani Kolehmainen ja Kari Ojala. Ville Kuivalainen esitti, että viestintäverkon ostamiseen suunnitellut varat käy tetään vanhusten/terveydenhuoltosektorin ja peruspalvelujen parantamiseen. Esitys tä ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty päätösehdotuksesta poikkeavia kan natet tu ja esityksiä, on suoritettava äänestys. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen siten, että ne, jotka kan nat ta vat kunnanhallituksen päätösehdotusta, vastaavat sanalla JAA ja ne, jotka kannattavat Henri Uljosen tekemää esitystä, vastaavat sanalla EI. Ää nes tysesi tys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 32 JAA-ään tä ja 9 EI-ääntä, tyhjiä 1. Seuraavan nimenhuutoäänestyksen puheenjohtaja esitti suoritettavaksi siten, et-

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 8 Kh 13.03.2017 31 tä ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen päätösehdotusta, vastaavat sanalla JAA ja ne, jotka kannattavat Heikki Konttisen tekemää esitystä, vastaavat sanalla EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 JAA-ääntä, 36 EI-ääntä, tyhjiä 4. Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päätökseksi tulleen Heikki Konttisen esityk sen. Päätöksestä jätetyt kaksi kirjallista eriävää mielipidettä liitettiin pöytäkirjaan. Valmistelija/lisätiedot: talousjohtaja Pekka Takkinen, puh. 044 7401103 Savon kuituverkko Oy (Savon Kuitu) on 23.1.2017 tekemällään esityksellä pyy tänyt Siilinjärven kuntaa käsittelemään ja hyväksymään yhtiön esittämän si joi tuksen yhtiön sijoitetun vapaan pääoman rahastoon (SVOP) seuraavasti: "Siilinjärven kunta tekee vapaaehtoisen pääomasijoituksen, joka on suu ruu deltaan 126.900 Savon Kuituverkko Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman ra hastoon. Siilinjärven kunta toteaa samassa yhteydessä, että tehtävä 126.900 :n pää omasi joi tus toteutetaan markkinaehtoisesti. Siitä saatava tuotto vastaa vähintään odo tet tua markkinatuottoa sijoituksista vastaavassa asemassa oleviin yrityksiin tai Savon Kuituverkko Oy:n toiminnan lopettamisesta saatavaa voittoa/syntyvää tap pio ta." Yhtiö toivoo, että esityksen mukainen päätös saataisiin käsiteltyä Siilinjärven kun nas sa 28.2.2017 mennessä. Savon Kuidun kunnalle toimittama esitys, josta selviävät asiaan liittyvät yk si tyiskoh dat, on kokonaisuudessaan oheistettu asiakohdan liitteeksi. Siilinjärven osalta järjestelyä ei ole toimeenpantu aikaisemman päätöksen mu kaises ti ja asia on tullut uudella rakenteella päätettäväksi, koska kaikki ne osa kaskun nat, joiden alueella on Savon Kuidun rakentamia ja omistamia verkkoja, eivät ole hyväksyneet aikaisempaan yhtiökokouksen yksimieliseen päätökseen pe rustu nut ta esitystä verkkojen ostosta ao. kuntien omistukseen ja edelleen ta kai sinvuok rauk ses ta Savon kuidulle. Siilinjärven kunnan takausvastuu on 40 % kunnan alueelle toteutettuun verkko-osuu teen kohdistuvista luotoista ja on noin 80 000 euron määräinen. Jär jes telyn jälkeen vastuun määrän on sijoituksen suuruus lisättynä jäljelle jäävän lai naosuu den takausvastuulla. Nyt tehtävä sijoitus on markkinaehtoinen ja sijoitetulle pää omal le on yhtiön tu lokses ta riippuen mahdollista saada tuottoa. Aikaisemmassa ver kon omis tus jär jeste lys sä kunnan saama tuotto perustui Savon Kuidun ver kos ta suoritettavaksi tule vaan vuokraan. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: Strategiaa tukeva; järjestely vahvistaa yh tiön toimintaedellytyksiä ja näin ollen edesauttaa sen toteuttaa kuntalaisten tasapuolista mah dol li-

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 9 suut ta sähköisten palveluiden käyttöön kunnan eri osissa. Kunnanjohtajan sijaisen/varahenkilön päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää kumota aikaisemmin Savon Kuituverkko Oy:tä koskevan 31.10.2016 29 teke män sä päätöksen tehdä vapaaehtoisen, suuruudeltaan 126 900 euron pääomasijoituksen Savon Kui tu verk ko Oy:n sijoitetun vapaan pääoman rahastoon jos yhtiö, saatuaan osa kas kun tien asiaa koskevat päätökset, päättää toteuttaa esityksen pe rustee na olevan järjestelyn todeta, että tehtävä 126 900 euron pääomasijoitus toteutetaan mark ki na eh toises ti, josta saatava tuotto vastaa vähintään odotettua markkinatuottoa si joituk sis ta vastaavassa asemassa oleviin yrityksiin tai Savon Kuituverkko Oy:n toi min nan lopettamisesta saatavaa voittoa/syntyvää tappiota. Keskustelun kuluessa Jukka Rekola esitti, ettei kunnanhallitus esitä kun nan valtuus tol le asian hyväksymistä. Koska esitystä ei kannatettu, puheenjohtaja totesi pää tök sek si tulleen päätösehdotuksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että Vesa Lötjönen ei esteellisenä (HallintoL 28 1 mom. kohta 5) osallistunut tämän asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Esittelijänä tämän asian osalta toimi ta lous joh ta ja Pekka Takkinen.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 10 Kunnanhallitus 32 13.03.2017 Innovaatiotalkoot-hankkeeseen osallistuminen 140/14.01.00/2017 Kh 13.03.2017 32 Valmistelija/lisätiedot: yritysasiamies Heikki Simoneni, puh. 044 7401130 Innovaatiotalkoot on Pohjois-Savon päähankkijariippuvaisille teknologiayrityksille suun nat tu hanke, jonka tavoitteena on helpottaa kohdeyritysten varautumista raken ne muu tok seen yhteisinnovoinnin avulla. Toimenpiteet ovat yh teis ke hit tä miseen tähtääviä workshop-seminaareja, joihin osallistetaan kohdeyritysten koko hen ki lös tö. Tuloksena syntyy kaupallista potentiaalia omaavia tuote-, palvelu- ja tuo tan to me ne tel mä ideoi ta, joille rakennetaan asiantuntijoiden avulla mo ni puo linen kaupallistamispolku. Lisäksi tuloksena on toimintamalli, joka jää pysyväksi, ja jota voidaan laajentaa hyödyntämään alueen yrityksiä myös laajemmin. Hankkeen kohderyhmänä ovat pohjoissavolaiset päähankkijariippuvaiset pie nehköt alihankintakonepajat ja muut teknologiayritykset. Kokemuksemme mukaan koh de ryh mään kuuluvissa yrityksissä ei riittävästi varauduta siihen, että päähank ki jan tilaukset voivat joskus radikaalisti vähetä tai jopa loppua. Yrityksissä myös tehdään liian vähän asiakaslähtöistä tuotekehitystä ja innovaatiotoimintaa. Li säk si uusasiakashankinta on hyvin passiivista, eikä markkinointiajattelu ole kovin vahvaa. Päähankkijoita ovat esim. Ponsse Oy, Hyd ro li ne Oy ja Normet Oy. Hydroline Oy:n alihankkijoita on hankkeessa mu ka na 5 kappaletta. Hanke kestää kuluvan vuoden, sen koko budjetti on 81800 euroa ja kun ta ra hoitus osuus siitä 10 %. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: tukee työpaikkojen luomista sekä osaa mi sen ja kilpailukyvyn kehittämistä. ehdotus Kunnanhallitus päättää, että Siilinjärven kunta osallistuu hankkeeseen esitetyllä 4090 euron osuudella. Määräraha osoitetaan ta-kohdalta 1342 EU-hankkeet. Hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että asiantuntijana kokouksessa tämän kokousasian esittelyn ajan oli Heikki Simonen.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 11 Kunnanhallitus 33 13.03.2017 Eron myöntäminen luottamustehtävistä / Pekka Väänänen 918/00.00.01/2014 Kh 13.03.2017 33 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Pekka Väänänen on pyytänyt eroa 28.2.2017 päivätyllä kirjeellään Siilinjärven kun nan luottamustehtävästä 1.3.2017 alkaen. Pekka Väänänen on kun nan valtuus ton jäsen. Kuntalain 38 :n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myön tä mi ses tä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on. Val tuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää Pekka Vää näsel le eron kunnanvaltuuston jäsenyydestä 28.3.2017 alkaen. Edellytyksellä, että valtuusto myöntää Väänäselle eron valtuuston jäsenyydestä, val tuus to toteaa Päivi Janhosen nousevan Keskustan valtuutetuksi. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 12 Tekninen lautakunta 2 25.01.2017 Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 34 13.03.2017 Kuntien jätepoliittisen ohjelman 2022 hyväksyminen 1945/11.00.00/2014 Tekltk 25.01.2017 2 Valmistelija/lisätiedot: tekninen johtaja Ari Kainulainen, puh. 044 7401501 Savo-Pielisen jätelautakunta on kokouksessaan 23.11.2016 21 hyväksynyt jäte po liit ti sen ohjelman ehdotuksen ja päättänyt esittää ohjelman hyväksyttämistä alu een kaikille kunnille. Liitteenä oleva jätepoliittinen ohjelma on hyväksyttävä kun nas sa viimeistään 31.1.2017. Jätepoliittisessa ohjelmassa kunnat asettavat tahtotilansa vastuulleen kuuluvan jä te huol lon kehittämiselle alueellaan. Savo-Pielisen jätelautakunta on valmistellut uu den ohjelman yhteistyössä kuntien ja sidosryhmien kanssa. Myös kuntalaisia on asiassa kuultu. Päätöksenteko ohjelmasta kuuluu alueen kunnille. Jätehuollon to teu tus hoidetaan alueella 17 kunnan yhteisellä organisaatiolla, samoin jä te huolto po li tiik ka on määritelty yhteiseksi ohjelmaksi. Tämän vuoksi jätehuollon ke hit tämi nen alueella on suunnitelmallista ja yhdenvertaista. Jätepoliittisella oh jel mal la on vaikutusta myös Jätekukon omistajaohjaukseen. Jätepoliittisessa ohjelmassa on asetettu visio vuoteen 2022: alueella on asuk kaiden tarpeita palveleva jätehuolto, jonka avulla edistetään kiertotaloutta ja ym päris tön suo je lua. Visiota tukemaan on asetettu tavoitteita ja konkreettisia toi men pitei tä, jotka on vastuutettu alueen kunnille, Savo-Pielisen jätelautakunnalle ja Jäte ku kol le. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan jätepoliittisen ohjelman vuoteen 2022 ja esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi. Hyväksyttiin. Kh 30.01.2017 11 Valmistelija/lisätiedot: tekninen johtaja Ari Kainulainen, puh. 044 7401501 Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kuntien jätepoliittisen ohjelman 2022 liitteen mukaisena. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 13 Kh 13.03.2017 34 Valmistelija/lisätiedot: tekninen johtaja, puh. 044 7401501 Savo-Pielisen jätelautakunta on ilmoittanut toiveen, että kaikki kunnat kä sit te li sivät valtuustotasolla kuntien jätepoliittisen ohjelman 2022. ehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kuntien jätepoliittisen ohjelman 2022 hy väk sy mis tä liitteen mukaisena. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 14 Kunnanhallitus 35 13.03.2017 Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 30.1.2017 10 90/00.04.02/2017 Kh 13.03.2017 35 Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101 Kunnanhallituksen päätökseen 30.1.2017 10 (Vänrikintien palvelutalohanke / vuok ra- ja kustannusjakosopimusten hyväksyminen) on määräaikaan mennessä jä tet ty seuraavan sisältöinen oikaisuvaatimus. "Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta ra joit ta mises ta (548/2016) tuli voimaan 1.7.2016 ja se on voimassa 31.12.2019. Lailla ra joi te taan kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalvelujen laajoja ja pit kä ai kai sia sopimuksia yksityisen palvelujen tuottajan kanssa, pitkäaikaisia ra ken nus ten ja toimitilojen vuokra- ja muuta käyttöoikeutta koskevien so pimus ten tekemistä sekä suuria rakennusinvestointeja. Kunnanhallituksen päätös niiden tietojen perusteella, jotka on pöytäkirjassa mai nit tu, on em. lain vastainen ja niin muodoin kumottava. Lain 6 :n pe rusteel la lain vastaiset sopimukset ovat mitättömiä. Kunta ei myöskään voi sopia Attendon kanssa hoivapalvelujen tuottamisesta kun nal le ilman kilpailutusta." Oikaisuvaatimuksessa esitetään, että kunnanhallituksen päätös olisi kuntien ja kun ta yh ty mien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja ter vey den huol los sa annetun lain (29.6.2016/548, myöhemmin rajoittamislaki ) vas tai nen. Rajoittamislailla rajoitetaan kuntien oikeutta tehdä pitkäaikaisia toi mi tilo jen vuokra- tai muuta käyttöoikeutta koskevia sopimuksia ilman ir ti sa no mis ehtoa sekä yli viiden miljoonan euron investointeja rakennuksiin. Rajoittamislain 3 :ssä todetaan, että mikäli kunta tekee vuoden 2018 jälkeen voi mas sa olevan vuokrasopimuksen toimitilan osalta, tulee sopimukseen si säl lyttää ehto, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisessä jär jes tä misvas tuus sa olevalla on oikeus irtisanoa sopimus vuoden 2019 aikana päättymään 12 kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Kunnanhallituksen yllä mainitulla päätöksellä hyväksymä sopimus sisältää ehdon, jonka mukaan sopimus on irtisanottavissa aina kuuden kuukauden ir ti sa nomis ajal la. Kunnanhallituksen hyväksymä vuokrasopimus ei siten ole oi kai su vaa timuk ses sa esitetyllä tavalla rajoittamislain vastainen, koska sosiaali- ja ter vey denhuol lon lakisääteisessä järjestämisvastuussa olevalla tulee olemaan oikeus ir ti sanoa kyseinen sopimus päättymään koska tahansa kuuden kuukauden ir ti sa nomis ajal la, eli halutessaan jopa nopeammin kuin rajoittamislaki edellyttäisi. Rajoittamislain 4 :ssä kielletään lisäksi kuntia tekemästä yli viiden miljoonan euron investointeja koskevia sitoumuksia. Kyseinen kunnanhallituksen päätös ei ole myös kään kyseisen lainkohdan vastainen, koska kunnanhallitus ei ole pää tök sellään hyväksynyt yli viiden miljoonan euron investointia, vaan päätöksellä on hyväk syt ty yllä kuvatulla tavalla vuokrasopimus, joka on irtisanottavissa kuuden

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 15 kuu kau den irtisanomisajalla. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi todettu, että kunta ei voi sopia Attendon kanssa hoi va pal ve lu jen tuottamisesta kunnalle ilman kilpailutusta. Kyseisessä kun nanhal li tuk sen päätöksessä ei ole tehty päätöstä hoivapalvelujen hankkimisesta Atten dol ta, joten päätös ei ole myöskään ole julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) vastainen. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen edellä selostetuin perustein. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 16 Kunnanhallitus 36 13.03.2017 Lakkautettavat virat 1.4.2017 lukien Kh 13.03.2017 36 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Seuraavana luetellut avoimena olevat virat ovat käyneet tarpeettomiksi elä ke järjes te lyi den seurauksena tehtyjen tehtäväjärjestelyjen takia ja tästä syystä ne voidaan lakkauttaa. tekniset palvelut: toimistosihteeri (vakanssinumero 799) talous- ja tukipalvelut: vastaava järjestelmäasiantuntija (vakanssinumero 37) konserni- ja maankäyttöpalvelut: toimistoinsinööri (vakanssinumero 12) sivistyspalvelut: perhepäivähoidon ohjaaja (vakanssinumero 722) sosiaali- ja terveyspalvelut: toimistosihteeri (vakanssinumero 939), toi mis to sihtee ri (vakanssinumero 942) ja toimistosihteeri (vakanssinumero 946) Toimivaltasäännön 34 :n 1 mom. mukaan kunnanhallitus päättää viran lak kautta mi ses ta. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus päättää lakkauttaa 1.4.2017 lukien selostusosassa luetellut avoimet virat. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 17 Kunnanhallitus 37 13.03.2017 Kutsuntalautakuntien jäsenten ja kutsuntalääkäreiden nimeäminen 4. - 5.10.2017 Siilinjärvellä järjestettäviin kutsuntatilaisuuksiin 78/00.04.00/2017 Kh 13.03.2017 37 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Puolustusvoimien Pohjois-Savon aluetoimisto pyytää 6.2.2017 päivätyllä kir jeellään nimeämään asevelvollisuuslain 22 :n perusteella kunnan edustajat ja va raedus ta jat kutsuntalautakuntiin. Siilinjärvellä kutsunnat toimitetaan kahtena päi vänä (Siilinjärven seurakuntatalolla 4.10.2017 kello 9:00 alkaen ja 5.10.2017 kello 9:00 alkaen) ja kahdella lautakunnalla. Ensisijaisesti edustajat pyydetään valitsemaan nuoriso- ja/tai sosiaalitoimialalta. Hen ki löil le on eduksi, jos he työskentelevät päivittäin nuorten keskuudessa ja tun te vat asevelvolliset. Lautakunnan jäseniä nimettäessä pyydetään ottamaan huo mi oon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Em. lisäksi Pohjois-Savon aluetoimisto pyytää asevelvollisuuslain 22 :n ja val tioneu vos ton asetuksen 5 :n mukaisesti kuntaa nimeämään lääkärit, jotka toimivat syk syn kut sun nois sa kutsuntalääkäreinä. Siilinjärvellä toimitettavissa kut sun ta tilai suuk sis sa tarvitaan kaksi lääkäriä. Aluetoimisto esittää, että kut sun ta lää kä reinä toi mi si vat samat lääkärit, jotka suorittavat keväällä kutsunnanalaisten en nakko ter veys tar kas tuk set. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus nimeää 4.10.2017 ja 5.10.2017 Siilinjärvellä järjestettäviin kut sunta ti lai suuk siin kutsuntalautakuntien jäsenet ja varajäsenet sekä kutsuntalääkärit seu raa vas ti: 4.10.2017 5.10.2017 Kutsuntalautakunnan jä se net Kutsuntalautakunnan va ra jä se net Kutsuntalääkärit Päivi Kuikka ja Riitta Tiitinen Pirjo Rautio ja Mirja Happonen Pekka Puustinen ja Mat ti Taskinen Päivi Kuikka ja Riitta Tiitinen Pirjo Rautio ja Tiina Pylkkönen Pekka Puustinen ja Mat ti Taskinen Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 18 Kunnanhallitus 27 27.02.2017 Kunnanhallitus 38 13.03.2017 Kuntavaalit 2017 / vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan kokoonpanojen täydentäminen 2117/00.00.00/2014 Kh 27.02.2017 27 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Kuntavaalien aikataulu Kuluvana vuonna järjestettävien kuntavaalien osalta ennakkoäänestys ko ti maassa järjestetään 29.3. - 4.4.2017. Vaalipäivä on sunnuntai 9.4.2017. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen ja niiden tehtävät Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetet ta va kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toi mi tet tavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta. Vaalilautakunnan pääasiallisena tehtävänä on vaalipäivän äänestyksen jär jes tämi nen äänestysalueella ja äänestysalueella annettujen äänestyslippujen alustava las ken ta ja toimittaminen edelleen. Vaalilautakuntien toiminta alkaa viimeistään vaa li vii kon lo pun perjantai-iltana tai lauantaiaamuna. Vaalitoimikunnan tehtävänä on järjestää ennakkoäänestys laitoksissa ja samoin kuin kotiäänestys, siinä tapauksessa, että keskusvaalilautakunta määrää vaa li toimi kun nan hoitamaan ko. tehtävää. Vaalitoimikunnan työ alkaa viimeistään ennak ko ää nes tyk sen alkamispäivänä. Jotta em. vaaliviranomaisiin nimettävät henkilöt ehtivät suunnitella ajankäyttönsä etu kä teen ja muutoinkin käytännön järjestelyjen kannalta, ehdokkaita nimeävien on syytä varmistaa jo etukäteen, että valittavaksi tulevat henkilöt voivat osallistua täy si pai noi ses ti vaalilautakuntien ja -toimikunnan työhön. Vaalilautakuntien ja -toimikuntien kokoonpanoissa huomioitavaa ja vaa likel poi suu des ta kyseisiin toimielimiin Kuhunkin vaalilautakuntaan kuuluu viisi jäsentä (puheenjohtaja, va ra pu heen johta ja ja kolme muuta jäsentä) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähin tään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu kolme jäsentä (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen) sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Varajäsenet niin vaalilautakuntien kuin vaalitoimikunnankin osalta on asetettava sii hen järjestykseen, jossa he tulevat kutsutuksi jäsenten sijaan (eivät ole siis hen ki lö koh tai sia). Vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaa likel poi sia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mah dol li suuk sien mukaan edustettava edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 19 aset ta nei ta äänestäjäryhmiä. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla ehdokas. Hallin to lain esteellisyyssääntelyä ei sovelleta vaalilautakunnan toimintaan. Tämä tarkoit taa, että jäseneksi tai varajäseneksi nimetty voi toimia kaikissa vaa li lau ta kunnan tehtävissä, kuitenkin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vaalilautakunnan jäse ne nä oleva ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi ei saa toimia vaa lilain 73 :n 2 momentissa tarkoitettuna äänestäjän avustajana. Vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaa likel poi sia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mah dol li suuk sien mukaan edustettava kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdok kai ta asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsenenä tai varajäsenenä eivät voi olla eh do kas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa. Kel poisuu teen vaikuttava ehdokkuus tarkoittaa ehdokkuutta missä tahansa kunnassa: esi mer kik si kunnassa A ehdokkaaksi asetetun sisar ei ole kelpoinen vaa li toi mikun nan jäseneksi missään kunnassa. Hallintolain esteellisyyssääntelyä ei so velle ta vaalitoimikunnan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että jäseneksi tai va ra jä se neksi ni mi tet ty voi toimia kaikissa vaalitoimikunnan tehtävissä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten poliittista edus tavuut ta tarkastellaan erikseen. Näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Se kä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpia kin vähintään 40 %. Siilinjärvellä vaalilautakuntia tulee asettavaksi yhdeksän, joissa jokaisessa on 5 jä sen tä ja 3 varajäsentä. Laitosäänestyksiä varten kunnanhallitusta pyydetään aset ta maan yksi vaalitoimikunta (3 jäsentä ja 4 varajäsentä). Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus asettaa vuoden 2017 kuntavaaleja varten jokaiselle jäljempänä lue tel lul le yhdeksälle äänestysalueelle vaalilautakunnan, joissa jokaisessa on viisi varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä (varajäsenet asetetaan siihen jär jestyk seen, jossa he tulevat jäsenten sijaan). Lisäksi kunnanhallitus nimeää jo kaisen vaalilautakunnan varsinaisista jäsenistä yhden lautakunnan puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Äänestysalue 001 Pohjoinen (äänestyspaikka Pöljän koulu) Äänestysalue 002 Itäinen (äänestyspaikka Kuuslahden koulu) Äänestysalue 003 Läntinen (äänestyspaikka Hamulan koulu) Äänestysalue 004 Kasurila (äänestyspaikka Kasurilan koulu) Äänestysalue 005 Vuorela (äänestyspaikka Vuorelan koulu) Äänestysalue 006 Toivala (äänestyspaikka Suininlahden koulu) Äänestysalue 007 Kirkonkylä / Keskusta (äänestyspaikka Kunnantalo) Äänestysalue 008 Kirkonkylä / Leppäkaarre (äänestyspaikka Leppäkaarteen kerho ti la) Äänestysalue 009 Kirkonkylä / Koillinen (äänestyspaikka Ahmon koulu) Lisäksi kunnanhallitus asettaa vuoden 2017 kuntavaalien laitosäänestyksiä varten yhden vaalitoimikunnan, johon kuuluu kolme varsinaista jäsentä ja neljä va rajä sen tä (varajäsenet asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan). Lisäksi kunnanhallitus nimeää vaalitoimikunnan varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 20 Kunnanhallitus asetti vuoden 2017 kuntavaaleja varten vaalilautakunnat seu raavas ti: Äänestysalue: 001 Pohjoinen (äänestyspaikka: Pöljän koulu) Puheenjohtaja Jyrki Jäppinen (kesk.) Varapuheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Jäsen Mari Laitinen (vas.) Jäsen Aila Nurmi (kok.) Jäsen Aino Markkanen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Kauko Savolainen (vas.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Aino Hartikainen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Äänestysalue: 002 Itäinen (äänestyspaikka: Kuuslahden koulu) Puheenjohtaja Timo Markkanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Leena Vänninen (sd.) Jäsen Antero Holopainen (vas.) Jäsen Krista Kuosmanen (kok.) Jäsen Samu Leskinen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pirjo Holopainen (vas.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Riitta Kyllönen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Äänestysalue: 003 Läntinen (äänestyspaikka: Hamulan koulu) Puheenjohtaja Eila Katainen (vas.) Varapuheenjohtaja Raija Hokkanen (kesk.) Jäsen Pertti Toivainen (sd.) Jäsen Mari Kuosmanen (kok.) Jäsen Mauno Väätäinen (ps.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pirkko Porthan (kok.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Olavi Ruotsalainen (vas.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Hanna-Maija Rautiainen (kesk.) Äänestysalue: 004 Kasurila (äänestyspaikka: Kasurilan koulu) Puheenjohtaja Vihreät Varapuheenjohtaja Risto Skottman (kok.) Jäsen Pia Väistölä (sd.) Jäsen Kaija Väänänen (kesk.) Jäsen Heikki Julkunen (vas.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Meiju Ronkainen (sd.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Janne Kröger (vas.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Irene Venejärvi (sd.) Äänestysalue: 005 Vuorela (äänestyspaikka: Vuorelan koulu) Puheenjohtaja Pauli Karppinen (sd.) Varapuheenjohtaja Anni Korhonen (sd.) Jäsen Ritva Kajan (kesk.) Jäsen Timo Mönkkönen (vas.) Jäsen Maija-Liisa Puurunen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Sanna Rekola (kok.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Viljo Rissanen (vas.) Äänestysalue: 006 Toivala (äänestyspaikka: Suininlahden koulu)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 21 Puheenjohtaja Juha Rissanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Heidi Konttinen (sd.) Jäsen Heikki Lustig (vas.) Jäsen Ilpo Jokinen (kok.) Jäsen Pirjo Korhonen 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Jari Känninen (kesk.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Antti Husso (vas.) Äänestysalue: 007 Kirkonkylä/Keskusta (äänestyspaikka: Kunnantalo) Puheenjohtaja Arja Jolkin (kok.) Varapuheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Jäsen Eeva Jäppinen (kesk.) Jäsen Aija Rosenberg (vas.) Jäsen Jussi Ollikainen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Jaana Tanskanen (kesk.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Äänestysalue: 008 Kirkonkylä/Leppäkaarre (äänestyspaikka: Leppäkaarteen ker ho ti la) Puheenjohtaja Heidi Hirvonen (kesk.) Varapuheenjohtaja Meiju Ronkainen (sd.) Jäsen Laura Leskinen (vas.) Jäsen Paavo Eskelinen (kok.) Jäsen Juhani Räty (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Äänestysalue: 009 Kirkonkylä/Koillinen (äänestyspaikka: Ahmon koulu ) Puheenjohtaja Heidi Katainen (sd.) Varapuheenjohtaja Kaija Valta (kesk.) Jäsen Liisa Laitinen (kok.) Jäsen Samu Leskinen (kesk.) Jäsen Mikko Vidgren (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Leena Tuovinen (vas.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Marjukka Pylkkönen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Kh 13.03.2017 38 Lisäksi kunnanhallitus asetti vaalitoimikunnan vuoden 2017 kuntavaalien lai tosää nes tyk siä var ten: Puheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Varapuheenjohtaja Aila Nurmi (kok.) Jäsen Leila Strömberg (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Liisa Tanskanen (kesk.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen 4. (sijaantulojärjestys) varajäsen

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 22 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 ehdotus Kunnanhallitus päättää tarvittavista täydennyksistä ja muutoksista vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja -toimikunnan kokoonpanojen osalta. Kunnanhallitus asetti vuoden 2017 kuntavaaleja varten vaalilautakunnat seuraavasti: Äänestysalue: 001 Pohjoinen (äänestyspaikka: Pöljän koulu) Puheenjohtaja Jyrki Jäppinen (kesk.) Varapuheenjohtaja Markku Puurunen (sd.) Jäsen Mari Laitinen (vas.) Jäsen Aila Nurmi (kok.) Jäsen Aino Markkanen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Kauko Savolainen (vas.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Aino Hartikainen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Hannu Rasi (kok.) Äänestysalue: 002 Itäinen (äänestyspaikka: Kuuslahden koulu) Puheenjohtaja Timo Markkanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Leena Vänninen (sd.) Jäsen Antero Holopainen (vas.) Jäsen Krista Kuosmanen (sit.) Jäsen Samu Leskinen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pirjo Holopainen (vas.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Riitta Kyllönen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Kari Salmela (sit.) Äänestysalue: 003 Läntinen (äänestyspaikka: Hamulan koulu) Puheenjohtaja Eila Katainen (vas.) Varapuheenjohtaja Raija Hokkanen (kesk.) Jäsen Pertti Toivainen (sd.) Jäsen Mari Kuosmanen (kok.) Jäsen Mauno Väätäinen (ps.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pirkko Porthan (kok.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Olavi Ruotsalainen (vas.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Hanna-Maija Rautiainen (kesk.) Äänestysalue: 004 Kasurila (äänestyspaikka: Kasurilan koulu) Puheenjohtaja Kaija Väänänen (kesk.) Varapuheenjohtaja Risto Skottman (kok.) Jäsen Pia Väistölä (sd.) Jäsen Arto Honkala (vihr.) Jäsen Heikki Julkunen (vas.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Mika Rissanen (sit.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Janne Kröger (vas.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Irene Venejärvi (sd.) Äänestysalue: 005 Vuorela (äänestyspaikka: Vuorelan koulu) Puheenjohtaja Pauli Karppinen (sd.) Varapuheenjohtaja Anni Korhonen (sd.) Jäsen Ritva Kajan (kesk.) Jäsen Timo Mönkkönen (vas.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 23 Jäsen Maija-Liisa Puurunen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Sanna Seppälä (kok.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Marja Savolainen (sit.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Viljo Rissanen (vas.) Äänestysalue: 006 Toivala (äänestyspaikka: Suininlahden koulu) Puheenjohtaja Juha Rissanen (kesk.) Varapuheenjohtaja Heidi Konttinen (sd.) Jäsen Heikki Lustig (vas.) Jäsen Ilpo Jokinen (kok.) Jäsen Pirjo Korhonen (sit.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Jari Känninen (kesk.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Emilia Holopainen (sit.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Antti Husso (vas.) Äänestysalue: 007 Kirkonkylä/Keskusta (äänestyspaikka: Kunnantalo) Puheenjohtaja Arja Jolkin (kok.) Varapuheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Jäsen Eeva Jäppinen (kesk.) Jäsen Aija Rosenberg (vas.) Jäsen Jussi Ollikainen (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Jaana Tanskanen (kesk.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Laura Alaranta (kok.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Matti Hartikainen (kesk.) Äänestysalue: 008 Kirkonkylä/Leppäkaarre (äänestyspaikka: Leppäkaarteen kerhotila) Puheenjohtaja Heidi Hirvonen (kesk.) Varapuheenjohtaja Meiju Ronkainen (sd.) Jäsen Laura Leskinen (vas.) Jäsen Paavo Eskelinen (kok.) Jäsen Juhani Räty (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pirkko Savolainen (sit.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pekka Eskelinen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Terttu Kivistö (kok.) Äänestysalue: 009 Kirkonkylä/Koillinen (äänestyspaikka: Ahmon koulu ) Puheenjohtaja Heidi Katainen (sd.) Varapuheenjohtaja Kaija Valta (kesk.) Jäsen Liisa Laitinen (kok.) Jäsen Samu Leskinen (kesk.) Jäsen Mikko Vidgren (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Leena Tuovinen (vas.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Marjukka Pylkkönen (kesk.) 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Ilmari Hartikainen (kesk.) Lisäksi kunnanhallitus asetti vaalitoimikunnan vuoden 2017 kuntavaalien laitosäänestyksiä varten: Puheenjohtaja Urpo Häkkinen (sd.) Varapuheenjohtaja Aila Nurmi (kok.) Jäsen Leila Strömberg (kesk.) 1. (sijaantulojärjestys) varajäsen Pekka Eskelinen (kesk.) 2. (sijaantulojärjestys) varajäsen Heidi Katainen (sd.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 24 3. (sijaantulojärjestys) varajäsen Hannu Rasi (kok.) 4. (sijaantulojärjestys) varajäsen Anneli Pääkkönen (kesk.)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 25 Kunnanhallitus 39 13.03.2017 Omistajaohjaus Kh 13.03.2017 39 Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, puh. 044 7401101 Omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötä vai kut taa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat pe rus tua ainakin perussopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin so pi muksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhtiöissä edustaville henki löil le ja muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Konsernijohto vas taa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä kon ser ni valvon nan järjestämisestä. Kunnanhallituksen kokouksissa tässä kyseisessä asiakohdassa käsitellään ajankoh tai set omistajaohjauksen asiat. Edellä mainitun lisäksi tässä asiakohdassa käsitellään toimielinten kokousten esitys lis tat ja evästetään kunnanhallituksen kokousedustajia tulevien kokousten osal ta. Lisäksi tässä asiakohdassa käsitellään toimielinten pöytäkirjat. Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: merkittävä strategiakokonaisuuden kannal ta ehdotus Kunnanhallitus kuulee kokousedustajia teknisen lautakunnan 1.3.2017 kokouksen osalta Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan 1.3.2017 kokouksen osalta ympäristöterveyslautakunnan 2.3.2017 kokouksen osalta. Kunnanhallitus tarvittaessa evästää kokousedustajia sivistyslautakunnan 15.3.2017 kokouksen osalta sosiaali- ja terveyslautakunnan 16.3.2017 kokouksen osalta. Hyväksyttiin.

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 26 Kunnanhallitus 40 13.03.2017 Saapuneet kirjeet, tiedonannot ja kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset Kh 13.03.2017 40 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104 Aluehallintovirasto Lausuntopyyntö (dnro ISAVI/3864/2016) Yara Suomi Oy:n ym pä ris tö lu pa päätök ses tä nro 9/2015/1, 19.2015 koskeva Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen nro 16/0149/12, 7.7.2016 mukainen suunnitelma hajapölypäästöjen vä hen tämi sek si sekä meluselvitys ARA Asumisoikeusasuntojen markkinatilanne ja käyttövastikkeet 2015-2016 Kehyskuntaverkosto Luonnos kehyskuntaverkoston kannanotoksi maakunta- ja sosiaali- ja ter veyspal ve lui den uudistukseen Kela Tiedote 28.2.2017: Kela turvaa perustoimeentulon asiakkaiden ruoan ja lääkkei den saannin ruuhkasta huolimatta Pohjois-Savon pelastuslaitos Ote Pohjois-Savon aluepelastuslaitoksen 1.3.2017 kokouspöytäkirjasta 12 (Pa lo suo je lu ra has ton käyttö paloasemahankkeissa) Ote Pohjois-Savon aluepelastuslaitoksen 1.3.2017 kokouspöytäkirjasta 8 (Poh jois-sa von pelastuslaitoksen tilinpäätös 2016 / Palautus vuodelta 2016 Sii lin jär ven kunnalle 43176,12 euroa) Savon koulutuskuntayhtymä Pöytäkirjakopio yhtymähallituksen 24.2.2017 kokouksesta (kunnalla ei edustus ta ko. toimielimessä) Kunnanhallituksen otto-oikeuden piiriin kuuluvat viranhaltijapäätökset kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 31 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / H. Pietikäinen kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 32 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / T. Risto kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 33 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / T. Kuvaja kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 34 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / J. Heiskanen kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 35 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / H. Väätäinen kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 36 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / L.Taavitsainen kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 37 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / R. Leskinen kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 38 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): henkilökohtaisen lisän myöntäminen 1.3.2017 alkaen / A.-E. Isola kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 41 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): täyttölupa 14.3.2017 alkaen / lähihoitaja (vak.nro 1070)

Siilinjärven kunta Pöytäkirja 4/2017 27 kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 1.3.2017 42 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): täyttölupa 1.5.2017 alkaen / terveyskeskushammaslääkäri (vak.nro 1193) kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 3.3.2017 44 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): täyttölupa 1.8.2017 alkaen / lastentarhanopettaja (vak.nro 770) kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 3.3.2017 45 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): täyttölupa 1.8.2017 alkaen / 4 lastenhoitajaa (vak.nrot 771, 772, 773, 774) kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 3.3.2017 46 (yleisesti nähtävänä 6.3.2017 al kaen): täyttölupa 1.12.2017 alkaen / lastenhoitaja (vak.nro 621) kunnanjohtajan henkilöstöpäätös 13.3.2017 50 (yleisesti nähtävänä 20.3.2017 alkaen): täyttölupa 3.4.2017 alkaen / sosiaalityöntekijä (vak.nro 928) vs. maankäyttöinsinöörin yleispäätös 8.3.2017 1 (yleisesti nähtävänä 13.3.2017 alkaen): kunnan suostumuksen antaminen beach volley -kentän raken ta mi seen vs. maankäyttöinsinöörin hankintapäätös 8.3.2017 1 (yleisesti nähtävänä 13.3.2017 alkaen): Siilinjärven kaava-alueiden Blo mo BLI GUE- viistokuvaustarjouksen hyväksyminen Päätöksen vaikutusten arviointi suhteessa kuntastrategiaan: neutraali ehdotus Kunnanhallitus merkitsee em. asiat/asiakirjat tiedoksi ja päättää, etteivät ne kunnan hal li tuk sen osalta anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Edelleen kun nan halli tus päättää, että em. viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoissa olevia kuntalain mukai sia otto-oikeuskelpoisia päätöksiä ei oteta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Hyväksyttiin.