Tohtoriopiskelijakysely - Survey for Doctoral Students Tämä on kysely tohtoriopiskelijoille. Valitse tästä kieli, jolla haluat kyselyyn vastata. This is a survey for doctoral students. Please, choose the language of the survey here. * Suomi English Kerro kokemuksistasi tohtoriopiskelijana vastaa Jyväskylän yliopiston tohtoriopiskelijakyselyyn Kaikilla Jyväskylän yliopiston tohtoriopiskelijoilla on mahdollisuus vastata tohtoriopiskelijakyselyyn, jonka tuloksia käytetään yliopiston tohtorikoulutuksen arviointiin ja kehittämiseen. Kyselyssä pyydetään palautetta tohtorikoulutusprosessin eri vaiheista tohtorikoulutukseen hakeutumisesta aina väitöskirjan tarkastamiseen asti. Kyselyyn vastaamiseen tarvitset aikaa noin 20-30 minuuttia. Antamiasi vastauksia käsitellään luottamuksellisina ja tuloksia raportoitaessa pidetään huoli siitä, ettei yksittäistä vastaajaa ole mahdollista tunnistaa. Pyydämme Sinua vastaamaan verkkokyselyymme viimeistään perjantaina 5.2.2016. Voit tähän päivämäärään saakka jatkaa vastaamista samalla linkillä, jos olet välillä keskeyttänyt kyselyn. Toivomme, että annat palautetta tällä kyselyllä, vaikka olisit jo ehtinyt suorittaa tohtorintutkintosi. Palautteesi on edelleen tärkeä. Kyselytutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu ja yliopistopalveluiden strategisen kehittämisen vastuualue. Kyselyn tuloksista raportoidaan kevätlukukauden 2016 aikana. Tulokset julkaistaan tutkijakoulun verkkosivulla https://www.jyu.fi/tutkijakoulu. Jos sinulla on kyselystä kysyttävää tai haluat antaa siitä suoraa palautetta, ota yhteyttä: Tutkijakoulukoordinaattori Tuula Oksanen tuula.a.oksanen@jyu.fi, p. 040 8014205 Erikoistutkija Terhi Skaniakos terhi.skaniakos@jyu.fi, p. 040 8053374 LUPAKYSYMYS * Annan suostumukseni yhdistää Jyväskylän yliopiston opiskelijarekisterissä olevia, minua koskevia tietoja (sukupuoli, syntymävuosi, tiedekunta, oppiaine, tohtoriopintojen aloittamisvuosi, läsnöolotieto) taustatietoina tähän kyselyyn antamiini vastauksiin. Vastaajan tunnistetietoja ei sisällytetä kyselyn tuloksia analysoivien tutkijoiden aineistoon. Kyselyn tietoja käytetään vain tilastollisiin tarkasteluihin, jolloin kenenkään yksittäisen vastaajan antamat vastaukset eivät tule missään vaiheessa julki. Annan luvan käyttää yllä mainittuja opintorekisteritietojani tässä tutkimuksessa: Kyllä Ei
TAUSTATIEDOT Sukupuoli Nainen Mies Muu Jätän mieluummin vastaamatta Syntymävuosi Anna syntymävuotesi nelinumeroisena lukuna Valitse alla olevasta listasta ensin tiedekunta, jossa olet jatko-opiskelijana. Valitse sen jälkeen laitoksesi. (LISTA) Tohtoriopintojen aloittamisvuosi Minä vuonna sinut hyväksyttiin jatko-opiskelijaksi Kevätlukukaudelle 2016 olen ilmoittautunut Läsnäolevaksi Poissaolevaksi En ole ilmoittautunut TAUSTATIEDOT Teetkö väitöstutkimustasi jollakin jossakin alla mainituista erillislaitoksista? Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Koulutuksen tutkimuslaitos Agora Center En tee väitöstutkimustani edellä mainituissa erillislaitoksissa Tällä hetkellä suoritan tutkintoani Kokopäiväisesti Osa-aikaisesti En opiskele tällä hetkellä
Asuinpaikkani on Keski-Suomessa muualla Suomessa Ulkomailla Kansallisuuteni on suomalainen muu kaksoiskansalaisuus (suomi ja muu) Äidinkieleni on suomi joku muu Toisella tai molemmilla vanhemmistani on tohtorintutkinto Kyllä Ei En tiedä Edellinen tutkintoni (yleensä maisterintutkinto) on Jyväskylän yliopistosta Muusta suomalaisesta yliopistosta Ulkomaisesta yliopistosta Ammattikorkeakoulusta Muualta, mistä: Oletko tällä hetkellä työsuhteessa yliopistoon? Kyllä, kokoaikaisesti Kyllä, osa-aikaisesti En nyt, mutta olen ollut aikaisemmin En, en ole koskaan ollut
KOKONAISTYYTYVÄISYYS Arvioi tohtorikoulutuksen ja sen käytänteiden laatua seuraavilla osa-alueilla tähänastisen kokemuksesi pohjalta asteikolla 1-10 (1 = Erittäin huono - 10 = Erinomainen). Tohtorikoulutukseen hakeutuvien neuvonta ja ohjaus Valintajärjestelmän selkeys ja läpinäkyvyys Tohtorikoulutuksen osaamistavoitteiden selkeys Väitöskirjan ohjaus Eri työtehtäviin valmistavien opintojen tarjonta Tutkimusympäristön tieteellinen laadukkuus 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 MOTIVAATIO Kuinka suuri merkitys seuraavilla tekijöillä oli, kun päätit hakeutua tohtoriopintoihin? Vahva kiinnostus tutkimusta, tiedettä tai akateemista uraa kohtaan Rohkaisu yliopiston akateemisen henkilökunnan taholta Paremmat mahdollisuudet edetä uralla tai menestyä työmarkkinoilla Näköpiirissä ei ollut muita houkuttelevia uramahdollisuuksia Rohkaisu yliopiston ulkopuolisen työnantajan tai läheisten taholta Muu syy: Mikä? Ei ollenkaan tärkeä Jonkin verran tärkeä Hyvin tärkeä Kun vertaat tämän hetkistä motivaatiotasi tohtoriopintojen suorittamiseen motivaatioosi tohtoriopintoihin hakeutuessasi, onko motivaatiosi nykyisin? Sama kuin alussa Entistä parempi Entistä heikompi Missä vaiheessa tohtoriopintosi ovat nyt? Pakollinen kysymys. Tästä eteenpäin kysymykset valikoituvat sinulle sen mukaan, missä vaiheessa tohtoriopintojasi olet tällä hetkellä * Tohtoriopintojeni aloittamisesta on kulunut 24 kk tai vähemmän Olen jo väitellyt tai todennäköisesti väittelen seuraavan 12 kuukauden aikana
Olen tohtoriopintojeni keskivaiheessa (en kuulu kumpaankaan em. ryhmistä) [KYSELY JAKAANTUU KOLMEEN POLKUUN YLLÄ ANNETTUJEN VAIHTOEHTOJEN MUKAISESTI] ALKUVAIHE TOHTORIOPINTOIHIN HAKEMINEN Arvioi miten seuraavat asiat toteutuivat, kun hait jatko-opiskeluoikeutta ja sinut valittiin tohtoriopiskelijaksi. Tiedekunta tai laitos ilmoitti jatko-opiskeluoikeuden rajatusta hakuajasta (haku, jolla on alku- ja loppupäivämäärä). Jätin hakemuksen rajatun jatko-opiskeluoikeuden hakuajan ulkopuolella. Olin yhteydessä laitoksen opetus- ja tutkimushenkilökunnan jäseneen ennen hakemuksen jättämistä. Kyllä Ei Jos olit yhteydessä laitoksen opetus- ja tutkimushenkilökunnan jäseneen ennen, oliko tällä kontaktilla oman arvioisi mukaan ratkaiseva merkitys jatko-opiskeluoikeuden myöntämisprosessissa? Kyllä Ei Arvioi haku ja valintaprosessia Tieto hakuajoista oli helposti saatavilla Tieto hakumenettelystä oli helposti saatavilla Sain riittävästi neuvontaa ja ohjausta hakuprosessin aikana Valintakriteerit olivat avoimesti saatavilla Valintaprosessi oli läpinäkyvä Minulla on selkeä käsitys siitä, miksi tulin valituksi 1 täysin eri mieltä 2 jokseenkin eri mieltä 3 siltä väliltä 4 jokseenkin samaa mieltä 5 täysin samaa mieltä
Miten tohtoriopintojen hakuprosessia tulisi mielestäsi kehittää? TOHTORIOPINTOJEN JA VÄITÖSTUTKIMUKSEN SUUNNITTELU Kun tulit hyväksytyksi tohtoriopiskelijaksi, määrättiinkö sinulle samalla ohjaaja tai ohjaajia? nimettiinkö sinulle seurantaryhmä? sijoitettiinko sinut johonkin tohtoriohjelmaan? laaditko ohjaajasi kanssa ohjausasiakirjan? Kyllä Ei Saitko apua tutkimusaiheesi valintaan? Valitse yksi vaihtoehto Kyllä, sain neuvoja laitoksen tutkijoilta, minkä jälkeen tein lopullisen valinnan itse En, valitsin itse aiheeni oman kiinnostukseni perusteella Minulle tarjottiin valmis tutkimusaihe Valitsin muulla tavalla. Miten? Saitko apua tutkimussuunnitelman tekemiseen osana tohtoriopiskelijaksi hakeutumista? tohtoriopintoihin kuuluvien kurssien, työpajojen yms. yhteydessä? osana tutkimusryhmän tai tutkimusyhteisön työskentelyä? osana henkilökohtaista väitöskirjan ohjausta? osana jotakin muuta toimintaa? Mitä? Kyllä Ei Saitko apua jatko-opintosuunnitelman tekemiseen Kyllä Ei osana tohtoriopiskelijaksi hakeutumista? tohtoriopintoihin kuuluvien kurssien, työpajojen yms. yhteydessä? osana tutkimusryhmän työskentelyä? osana henkilökohtaista väitöskirjan ohjausta? osana jotakin muuta toimintaa? Mitä?
Neuvottiinko sinua tekemään tai sisällyttämään jatko-opinto- tai tutkimussuunnitelmaasi myös Kyllä Ei Ei ole ollut ajankohtainen suunnitelma tohtoriopintojen rahoituksesta? suunnitelma kansainvälisestä liikkuvuudesta? suunnitelma tutkimustulosten julkaisemisesta? suunnitelma tutkinnon suorittamisen jälkeisestä uratavoitteesta? Kuinka hyvin tunnet tällä hetkellä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteet? tohtorintutkintosi rakenteen (tutkintoon sisällytettävät kurssit ym. vaaditut suoritteet)? tohtoriopiskelijan, ohjaajan ja seurantaryhmän tehtävät Jyväskylän yliopistossa? Jyväskylän yliopiston väitöskirjavaatimukset? Huonosti tai en ollenkaan Melko hyvin Hyvin Mikä on tämänhetkinen arviosi tohtorintutkintosi suorittamisen kokonaiskestosta? Aika opintojen aloittamisesta tutkinnon saamiseen Noin 3 vuotta tai vähemmän Noin 4 vuotta Noin 5 vuotta tai enemmän Minkälaista apua olisit tarvinnut tohtoriopintojesi suunnitteluprosessin tueksi? PEREHDYTYS Kuinka paljon sinulle tarjottiin tohtoriopintoihin valmistavaa perehdytystä? Perehdytyksen eri muotoja voivat olla esim. tutorointi, perehdyttäminen, tutustumis- tai tervetulotilaisuudet, orientaatiokurssit tai info-, ohje- ja materiaalipaketit. Hyvin vähän tai ei ollenkaan Jonkin verran
Riittävästi En tarvinnut tai halunnut perehdytystä Miten tohtoriopiskelijoiden perehdyttämiskäytänteitä tulisi mielestäsi kehittää? VÄITÖSKIRJA Väitöskirjani on muodoltaan monografia artikkeliväitöskirja joku muu, mikä En ole vielä päättänyt väitöskirjani muotoa. Väitöskirjani kieli on (artikkeliväitöskirjassa yhteenvedon kieli) suomi englanti joku muu En ole vielä päättänyt väitöskirjani kieltä. Kuinka luottavainen olet tällä hetkellä kykyysi toteuttaa väitöskirjaprojektisi väitöskirjasi kielellä? Hyvin epävarma Jokseenkin luottavainen Hyvin luottavainen Teen väitöstutkimustani tällä hetkellä tutkimusryhmässä Kyllä Ei
Liittyykö väitöstutkimuksesi läheisesti ohjaajasi tai ohjaajiesi tutkimusalaan? laitoksesi, tiedekuntasi tai yksikkösi tutkimusstrategiaan? Kyllä Ei RAHOITUS Keneltä olet saanut tukea rahoituksesi järjestämiseen tai hakemiseen jatko-opintojesi aikana? Esimerkiksi rahoitusta tai neuvoja rahoitushakemusten laatimiseen, tietoa rahoittajista, lausuntoja tai suosituksia. Jos et ole tarvinnut tai hakenut tukea rahoituksen järjestämiseen tai hakemiseen, voit siirtyä seuraavaan kysymykseen. Ohjaajaltani tai ohjaajiltani Seurantaryhmältäni Tutkimusryhmältäni Laitokseltani (tai tohtoriohjelmalta) Tiedekunnastani (tai tohtorikoululta) Muilta tohtoriopiskelijoilta tai tutkijoilta Muulta henkilöltä, ryhmältä tai taholta: Mistä? Kyllä Ei OHJAUS Kuka ohjaa tohtoriopintojasi ja väitöstutkimustasi tällä hetkellä? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Ei kukaan Ohjaaja tai ohjaajat Muut tutkimusryhmäni jäsenet Muut tutkimusalani kokeneet tutkijat Joku muu: Kuka? Onko sinulla tällä hetkellä ohjaaja omasta tiedekunnastasi (tohtorikoulustasi)? Kyllä, yksi ohjaaja Kyllä, kaksi tai useampia ohjaajia Ei
Saatko tai oletko saanut ohjausta oman tiedekuntasi (tohtorikoulusi) lisäksi myös Valitse yksi tai useampi vaihtoehto toisesta Jyväskylän yliopiston tiedekunnasta? toisesta suomalaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta cotutelle-sopimukseen perustuen? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta yhteistohtoriohjelmasopimukseen perustuen? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta tohtorinkoulutusverkoston kautta? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta ilman erillistä sopimusta tai verkostoa? En saa tai en ole saanut ohjausta tohtorikouluni ulkopuolelta Jos saat tai olet saanut ohjausta oma tiedekuntasi (tohtorikoulusi) ulkopuolelta, miksi ohjausjärjestelyyn päädyttiin? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Tutkimusaiheeni on monitieteinen. Tutkimusaiheeni edellytti muuta laajempaa asiantuntemusta. Ohjauksen riittävyyden varmistamiseksi. Muu syy: Mikä? Saatko väitöskirjatutkimukseesi tällä hetkellä riittävästi ohjausta? Kyllä Ei Ovatko seuraavat asiat toteutuneet tohtoriopintojesi aikana saamassasi ohjauksessa Tapaan ohjaajani vähintään kerran vuodessa. Olen saanut palautetta väitöstutkimuksestani. Minut on tutustutettu hyvään tieteelliseen käytäntöön. Minut on tutustutettu tutkimuseettisiin periaatteisiin. Minut on tutustutettu tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteisiin. Oma-aloitteista ja itsenäistä työskentelyäni on tuettu. Kyllä Osittain Ei Ei ole ollut ajankohtainen
Integroitumistani yliopistoyhteisöön on edistetty. Urasuunnitteluani on tuettu. Tohtoriopintojeni ja väitöstutkimukseni edistymistä on seurattu. Minulle on järjestetty rahoitusta tai annettu ohjausta rahoituksen hakemiseen. Olen pyytäessäni saanut suosituksia tai lausuntoja. Kuinka usein olet käynyt ohjaajasi tai ohjaajiesi kanssa ennalta sovitun ohjauskeskustelun viimeisten 12 kuukauden aikana? Ohjauskeskustelulla tarkoitetaan tapaamista tai reaaliaikaista keskustelua esimerkiksi videoyhteyden välityksellä. Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto En ole käynyt ohjauskeskustelua viimeisten 12 kuukauden aikana. Yhden tai kaksi kertaa vuodessa Useamman kerran lukukaudessa Noin kerran kuukaudessa Useamman kerran kuukaudessa Noin kerran viikossa tai useammin Miten tohtoriopiskelijoiden ohjauskäytänteitä tulisi mielestäsi kehittää? URASUUNNITTELU Minkälaista uraa tavoittelet tällä hetkellä? Valitse tavoitettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Tutkijan uraa yliopistossa Opettajan uraa yliopistossa Tutkijan uraa yliopiston ulkopuolella (esim. tutkimuslaitoksessa tai yrityksessä) Opetustehtäviä (muualla kuin yliopistossa) Asiantuntijatehtäviä yksityisellä sektorilla (ei erityistä painotusta tutkimukseen) Asiantuntijatehtäviä julkisella sektorilla (ei erityistä painotusta tutkimukseen) Uraa itsenäisenä yrittäjänä Aion jatkaa nykyisessä tai aikaisemmassa työssäni
Joku muu: Mikä? Oletko tällä hetkellä kiinnostunut urasta Suomessa vai ulkomailla? Valitse yksi vaihtoehto Enimmäkseen Suomessa Enimmäkseen ulkomailla Molemmista, mutta lopulta haluan asettua asumaan Suomeen. Molemmista, mutta lopulta haluan asettua asumaan muualle kuin Suomeen. Jos olet kiinnostunut akateemisesta urasta, suunnitteletko post doc -kautta ulkomailla tohtorintutkinnon jälkeen? Kyllä Ei En suunnittele akateemista uraa INTEGROITUMINEN YLIOPISTO- JA TIEDEYHTEISÖÖN Onko sinulla tällä hetkellä työtila yliopistolla (oma huone tai muiden kanssa jaettu työtila)? Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Kyllä, minulla on työtila kotilaitoksellani. Kyllä, minulla on työtila jossakin muualla yliopistolla. Ei, mutta haluaisin työtilan yliopistolta. Ei, en tarvitse työtilaa yliopistolta. VAPAA PALAUTE Tässä voit antaa palautteesi mistä tahansa Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutukseen liittyvästä asiasta. Lämmin kiitos vastaamisestasi! Kyselytutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu ja strategisen kehittämisen vastuualue.
Kyselyn tuloksista raportoidaan kevätlukukauden 2016 aikana. Tulokset julkaistaan tutkijakoulun verkkosivulla https://www.jyu.fi/tutkijakoulu KESKIVAIHE TOHTORIOPINTOJEN JA VÄITÖSTUTKIMUKSEN SUUNNITTELU Kuinka hyvin tunnet tällä hetkellä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteet? tohtorintutkintosi rakenteen (tutkintoon sisällytettävät kurssit ym. vaaditut suoritteet)? tohtoriopiskelijan, ohjaajan ja seurantaryhmän tehtävät Jyväskylän yliopistossa? Jyväskylän yliopiston väitöskirjavaatimukset? Huonosti tai en ollenkaan Melko hyvin Hyvin Mikä on tämänhetkinen arviosi tohtorintutkintosi suorittamisen kokonaiskestosta? Aika opintojen aloittamisesta tutkinnon saamiseen Noin 3 vuotta tai vähemmän Noin 4 vuotta Noin 5 vuotta tai enemmän VÄITÖSKIRJA Väitöskirjani on muodoltaan monografia artikkeliväitöskirja joku muu, mikä En ole vielä päättänyt väitöskirjani muotoa. Väitöskirjani kieli on (artikkeliväitöskirjassa yhteenvedon kieli) suomi englanti
joku muu En ole vielä päättänyt väitöskirjani kieltä. Kuinka luottavainen olet tällä hetkellä kykyysi toteuttaa väitöskirjaprojektisi väitöskirjasi kielellä? Hyvin epävarma Jokseenkin luottavainen Hyvin luottavainen Teen väitöstutkimustani tällä hetkellä tutkimusryhmässä Kyllä Ei Liittyykö väitöstutkimuksesi läheisesti ohjaajasi tai ohjaajiesi tutkimusalaan? laitoksesi, tiedekuntasi tai yksikkösi tutkimusstrategiaan? Kyllä Ei RAHOITUS Keneltä olet saanut tukea rahoituksesi järjestämiseen tai hakemiseen jatko-opintojesi aikana? Esimerkiksi rahoitusta tai neuvoja rahoitushakemusten laatimiseen, tietoa rahoittajista, lausuntoja tai suosituksia. Jos et ole tarvinnut tai hakenut tukea rahoituksen järjestämiseen tai hakemiseen, voit siirtyä seuraavaan kysymykseen. Ohjaajaltani tai ohjaajiltani Seurantaryhmältäni Tutkimusryhmältäni Laitokseltani (tai tohtoriohjelmalta) Tiedekunnastani (tai tohtorikoululta) Muilta tohtoriopiskelijoilta tai tutkijoilta Muulta henkilöltä, ryhmältä tai taholta: Mistä? Kyllä Ei
Minkälainen on tohtoriopintojesi rahoitustilanne? Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto. Minulla on turvattu tohtoriopintoihin tarkoitettu rahoitus (yliopiston työntekijänä tai apurahatutkijana) koko tohtoriopintojeni ajalle. Tohtoriopintoihini saamani rahoituksen (yliopiston työntekijänä tai apurahatutkijana) jatkuminen on epävarmaa. Tohtoriopintoihini saamassani rahoituksessa (yliopiston työntekijänä tai apurahatutkijana) on ollut ei-toivottuja katkoja. Olen rahoittanut tohtoriopintoni akateemisella ansiotyöllä (tohtoriopintoja jossakin määrin tukevat tutkimus- ja/tai opetustehtävät korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa). Olen rahoittanut tohtoriopintoni muun ansiotyön tai muiden tulojen avulla. Kuinka paljon sinulla on ollut käytettävissäsi rahoitusta seuraaviin asioihin tohtoriopintojesi aikana? Esim. itse hankittua rahoitusta, tutkimusryhmälle myönnettyä rahoitusta tai laitoksen kautta saatua rahoitusta. Tutkimusaineistojen hankinta (esim. aineistojen käytön ja laboratorio- tai kenttätyön kustannukset) Tekstin kääntämisen tai kielen tarkastamisen kustannukset Julkaisukustannukset Konferenssimatkat Tutkimusvierailut Hyvin vähän tai en ollenkaan Jonkin verran Riittävästi OHJAUS Kuka ohjaa tohtoriopintojasi ja väitöstutkimustasi tällä hetkellä? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Ei kukaan Ohjaaja tai ohjaajat Muut tutkimusryhmäni jäsenet Muut tutkimusalani kokeneet tutkijat Joku muu: Kuka? Onko sinulla tällä hetkellä ohjaaja omasta tiedekunnastasi (tohtorikoulustasi)? Kyllä, yksi ohjaaja Kyllä, kaksi tai useampia ohjaajia
Ei Saatko tai oletko saanut ohjausta oman tiedekuntasi (tohtorikoulusi) lisäksi myös valitse yksi tai useampi vaihtoehto toisesta Jyväskylän yliopiston tiedekunnasta? toisesta suomalaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta cotutelle-sopimukseen perustuen? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta yhteistohtoriohjelmasopimukseen perustuen? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta tohtorinkoulutusverkoston kautta? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta ilman erillistä sopimusta tai verkostoa? En saa tai en ole saanut ohjausta tohtorikouluni ulkopuolelta Jos saat tai olet saanut ohjausta oma tiedekuntasi (tohtorikoulusi) ulkopuolelta, miksi ohjausjärjestelyyn päädyttiin? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Tutkimusaiheeni on monitieteinen. Tutkimusaiheeni edellytti muuta laajempaa asiantuntemusta. Ohjauksen riittävyyden varmistamiseksi. Muu syy: Mikä? Saatko väitöskirjatutkimukseesi tällä hetkellä riittävästi ohjausta? Kyllä Ei Ovatko seuraavat asiat toteutuneet tohtoriopintojesi aikana saamassasi ohjauksessa Tapaan ohjaajani vähintään kerran vuodessa. Olen saanut palautetta väitöstutkimuksestani. Minut on tutustutettu hyvään tieteelliseen käytäntöön. Minut on tutustutettu tutkimuseettisiin periaatteisiin. Kyllä Osittain Ei Ei ole ollut ajankohtainen
Minut on tutustutettu tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteisiin. Oma-aloitteista ja itsenäistä työskentelyäni on tuettu. Integroitumistani yliopistoyhteisöön on edistetty. Urasuunnitteluani on tuettu. Tohtoriopintojeni ja väitöstutkimukseni edistymistä on seurattu. Minulle on järjestetty rahoitusta tai annettu ohjausta rahoituksen hakemiseen. Olen pyytäessäni saanut suosituksia tai lausuntoja. Kuinka usein olet käynyt ohjaajasi tai ohjaajiesi kanssa ennalta sovitun ohjauskeskustelun viimeisten 12 kuukauden aikana? Ohjauskeskustelulla tarkoitetaan tapaamista tai reaaliaikaista keskustelua esimerkiksi videoyhteyden välityksellä. Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto En ole käynyt ohjauskeskustelua viimeisten 12 kuukauden aikana. Yhden tai kaksi kertaa vuodessa Useamman kerran lukukaudessa Noin kerran kuukaudessa Useamman kerran kuukaudessa Noin kerran viikossa tai useammin Miten tohtoriopiskelijoiden ohjauskäytänteitä tulisi mielestäsi kehittää? SEURANTA Kuka seuraa tohtoriopintojesi ja väitöstutkimuksesi etenemistä tällä hetkellä? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Ohjaaja tai ohjaajat Seurantaryhmä Laitos (tai tohtoriohjelma) Tiedekunta (tai tohtorikoulu) Ei kukaan Joku muu: Kuka?
Onko sinulla tällä hetkellä tiedekunnan tai laitoksen nimeämä seurantaryhmä? Kyllä Ei Jos sinulla on seurantaryhmä, ovatko seuraavat asiat toteutuneet sen toiminnassa? Olen tavannut seurantaryhmäni vähintään kerran vuodessa. Olen saanut ohjeet, kuinka valmistaudun seurantaryhmän tapaamiseen etukäteen. Seurantaryhmäni antaa minulle palautetta. Seurantaryhmäni tukee tohtoriopintojeni ja väitöskirjatyöni etenemistä. Seurantaryhmäni tukee urasuunnitteluani. Seurantaryhmäni varmistaa, että opetuksen ja muiden laitostehtävien määrä on tarkoituksenmukainen. Minulla on mahdollisuus nostaa seurantaryhmän tapaamisissa keskustelun aiheiksi tohtoriopintoihin liittyviä huoliani. Minulla on mahdollisuus kutsua seurantaryhmäni koolle myös vuosittaisten kokoontumisten välillä. Minulla on mahdollisuus tavata seurantaryhmäni tutkimusryhmän ulkopuolisia jäseniä myös ilman ohjaajien läsnäoloa. Kyllä Osittain Ei Ei ole ollut ajankohtainen Ovatko tohtoriopintosi oman arviosi mukaan viivästyneet alkuperäisestä suunnitelmastasi tai keskeytyneet toistaiseksi? Tohtoriopintoni ovat viivästyneet alkuperäisestä suunnitelmastani. Tohtoriopintoni ovat keskeytyneet toistaiseksi. Tohtoriopintoni eivät ole viivästyneet tai keskeytyneet.. Jos tohtoriopintosi ovat viivästyneet tai keskeytyneet, mitkä tekijät ovat oman arviosi mukaan vaikuttaneet viivästymiseen tai keskeytymiseen? Ei Jossakin Suuressa
Motivaation puute Väitöskirjaprojektini on laajentunut hallitsemattomaksi. Pelko, että taitoni eivät riitä Ongelmat rahoituksessa Tutkimuksen tekemisen olosuhteet (esim. tutkimuslaitteiden tai -aineistojen saatavuus) Ohjauksen riittämättömyys Ohjauksen heikko laatu Perhe- tai henkilökohtainen tilanne Ajanhallinnan ongelmat Muutokset urasuunnitelmassa Muu syy, mikä? ollenkaan määrin määrin Miten tohtoriopiskelijoiden etenemisen seurannan käytänteitä tulisi mielestäsi kehittää? AMMATILLINEN KEHITTYMINEN Antaako tämän hetkinen tohtorikoulutuskurssien tarjonta sinulle mahdollisuuden vahvistaa seuraavia taitoja? Tieteenalakohtainen osaaminen (esim. oma tutkimusalasi sekä sen kehitys, perusongelmat ja yhteiskunnallinen merkitys, yleinen tieteenteoria ja omaan tutkimusalaasi liittyvien tieteenalojen tuntemus) Tutkimusosaaminen (esim. tutkimusmenetelmät, julkaiseminen, hankehallinta ja tutkimusetiikka) Viestintäosaaminen (esim. tieteellinen kirjoittaminen ja viestintä, vuorovaikutusosaaminen, kielitaito ja kansainvälisyysosaaminen, media- ja esiintymistaidot) Opetus- ja ohjausosaaminen (esim. pedagogiset taidot, johtajuusosaaminen, laatu- ja kehittämistyö) Ei ollenkaan Jossakin määrin Riittävästi Oletko tällä hetkellä tyytyväinen yliopiston tarjoamiin yleisiä valmiustaitoja kehittäviin koulutuksiin? Esimerkiksi Ihmistieteiden metodikeskuksen (IHME), kielikeskuksen, kirjaston, työelämäpalveluiden, IT-palveluiden
tai tutkimus- ja innovaatiopalveluiden järjestämät koulutukset. Tarjonnan määrän riittävyys Tarjonnan valikoiman kattavuus Tarjonnan laatu Tarjonnasta tiedottaminen Tarjonnan ajoitus Tarjonnan muodot (kontakti-, etä- ja itseopiskelu) En ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Oletko tällä hetkellä tyytyväinen yliopiston tarjoamiin yleisiä valmiustaitoja kehittäviin tutkimuksen tukipalveluihin? Esimerkiksi kirjaston, työelämäpalveluiden, IT-palveluiden tai tutkimus- ja innovaatiopalveluiden tarjoamat palvelut. En ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Tarjonnan määrän riittävyys Tarjonnan valikoiman kattavuus Tarjonnan laatu Tarjonnasta tiedottaminen Miten tohtoriopintojen sisältöjä tulisi mielestäsi kehittää? URASUUNNITTELU Minkälaista uraa tavoittelet tällä hetkellä? Valitse tavoitettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Tutkijan uraa yliopistossa Opettajan uraa yliopistossa Tutkijan uraa yliopiston ulkopuolella (esim. tutkimuslaitoksessa tai yrityksessä) Opetustehtäviä (muualla kuin yliopistossa) Asiantuntijatehtäviä yksityisellä sektorilla (ei erityistä painotusta tutkimukseen) Asiantuntijatehtäviä julkisella sektorilla (ei erityistä painotusta tutkimukseen) Uraa itsenäisenä yrittäjänä Aion jatkaa nykyisessä tai aikaisemmassa työssäni
Joku muu: Mikä? Oletko tällä hetkellä kiinnostunut urasta Suomessa vai ulkomailla? Valitse yksi vaihtoehto Enimmäkseen Suomessa Enimmäkseen ulkomailla Molemmista, mutta lopulta haluan asettua asumaan Suomeen. Molemmista, mutta lopulta haluan asettua asumaan muualle kuin Suomeen. Jos olet kiinnostunut akateemisesta urasta, suunnitteletko post doc -kautta ulkomailla tohtorintutkinnon jälkeen? oletko saanut tukea yhteyksien luomiseen ulkomaisiin tutkimusryhmiin? oletko saanut tukea ulkomailla vietettävän post doc -kauden suunnitteluun? oletko saanut tukea rahoituksen hakemiseen ulkomailla vietettävää post doc -kautta varten? Kyllä Ei En suunnittele akateemista uraa Arvioi tyytyväisyyttäsi tohtoriopintojesi työelämäsuuntautuneisuuteen tällä hetkellä Ei ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Mahdollisuus käyttää tohtoriopintojeni aikana oppimiani taitoja työelämässä Mahdollisuus hankkia tietoa työllistymismahdollisuuksista ja työnhakemisesta Mahdollisuus saada realistinen käsitys asiantuntijatyöstä (esim. työharjoittelu tai laitoksella hankittu kokemus erilaisista tehtävistä) Mahdollisuus saada uraohjausta Mahdollisuus luoda työelämäyhteyksiä Mahdollisuus saada tukea oman osaamiseni arviointiin, reflektointiin ja esille tuomiseen
Miten tohtoriopiskelijoiden uraohjausmahdollisuuksia tulisi mielestäsi kehittää? INTEGROITUMINEN YLIOPISTO- JA TIEDEYHTEISÖÖN Onko sinulla tällä hetkellä työtila yliopistolla (oma huone tai muiden kanssa jaettu työtila)? Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Kyllä, minulla on työtila kotilaitoksellani. Kyllä, minulla on työtila jossakin muualla yliopistolla. Ei, mutta haluaisin työtilan yliopistolta. Ei, en tarvitse työtilaa yliopistolta. Tämän hetkisessä päivittäisessä tutkimusympäristössäni (esim. laitos, tutkimuskeskus, tutkimusryhmä, tohtoriohjelma) 1= Täysin eri mieltä - 5 = täysin samaa mieltä; tapaan muita tohtoriopiskelijoita, joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia. voin esittää kysymyksiä muille tutkijoille, jos minulla on tohtoriopintoihini liittyviä ongelmia. tutkimushenkilökunta on yleisesti ottaen kiinnostunut kuulemaan tutkimuksestani. saan käyttööni tutkimukseni kannalta tarpeelliset tutkimusinfrastruktuurit (esim. tutkimuslaitteet, -aineistot ja -ohjelmistot). arvostetaan tohtoriopiskelijoita ja heidän tekemäänsä tutkimusta. tunnen olevani osa yliopistoyhteisöä. 1 2 3 4 5 Oletko tohtoriopintojesi aikana En ollenkaan Jossain määrin Suuressa määrin luonut yhteyksiä muihin suomalaisiin yliopistoihin? luonut yhteyksiä ulkomaisiin yliopistoihin? luonut yhteyksiä muihin tutkimusorganisaatioihin Suomessa tai ulkomailla? saanut tukea ja kannustusta yhteyksien luomiseen muihin yliopistoihin Suomessa tai ulkomailla? saanut tukea ja kannustusta yhteyksien luomiseen muihin
tutkimusorganisaatioihin Suomessa tai ulkomailla? Tohtoriopintojeni aikana olen saanut mahdollisuuden tai mahdollisuuksia kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön mahdollisuuden tai mahdollisuuksia kansainväliseen tutkijaliikkuvuuteen mahdollisuuden tai mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin tieteellisiin konferensseihin kokea kansainvälisyyttä kotilaitoksellani Kyllä Ei Oletko tohtoriopintojesi aikana opettanut Jyväskylän yliopistossa? hoitanut Jyväskylän yliopistossa muita laitostehtäviä (esim. opetuksen tai tutkimuksen kehittämistehtävät)? Kyllä Ei Onko opetuksen ja muiden laitostehtävien yhteenlaskettu määrä ollut mielestäsi valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Liian pieni Sopiva Liian suuri En ole opettanut tai hoitanut muita laitostehtäviä, koska en ole saanut siihen mahdollisuutta En ole opettanut tai hoitanut muita laitostehtäviä, koska en ole halunnut hoitaa niitä Miten tohtoriopiskelijoiden integroitumista yliopistoyhteisöön tulisi mielestäsi kehittää? VAPAA PALAUTE Tässä voit antaa palautteesi mistä tahansa Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutukseen liittyvästä asiasta.
Lämmin kiitos vastaamisestasi! Kyselytutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu ja strategisen kehittämisen vastuualue. Kyselyn tuloksista raportoidaan kevätlukukauden 2016 aikana. Tulokset julkaistaan tutkijakoulun verkkosivulla https://www.jyu.fi/tutkijakoulu LOPPUVAIHE TOHTORIOPINTOJEN JA VÄITÖSTUTKIMUKSEN SUUNNITTELU Kuinka hyvin tunnet tällä hetkellä tieteellisen jatkokoulutuksen tavoitteet? tohtorintutkintosi rakenteen (tutkintoon sisällytettävät kurssit ym. vaaditut suoritteet)? tohtoriopiskelijan, ohjaajan ja seurantaryhmän tehtävät Jyväskylän yliopistossa? Jyväskylän yliopiston väitöskirjavaatimukset? Huonosti tai en ollenkaan Melko hyvin Hyvin Mikä on tämänhetkinen arviosi tohtorintutkintosi suorittamisen kokonaiskestosta? Aika opintojen aloittamisesta tutkinnon saamiseen Noin 3 vuotta tai vähemmän Noin 4 vuotta Noin 5 vuotta tai enemmän VÄITÖSKIRJA Väitöskirjani on muodoltaan monografia artikkeliväitöskirja joku muu, mikä En ole vielä päättänyt väitöskirjani muotoa. Väitöskirjani kieli on (artikkeliväitöskirjassa yhteenvedon kieli)
suomi englanti joku muu En ole vielä päättänyt väitöskirjani kieltä. Kuinka luottavainen olet tällä hetkellä kykyysi toteuttaa väitöskirjaprojektisi väitöskirjasi kielellä? Hyvin epävarma Jokseenkin luottavainen Hyvin luottavainen Teen väitöstutkimustani tällä hetkellä tutkimusryhmässä Kyllä Ei Liittyykö väitöstutkimuksesi läheisesti ohjaajasi tai ohjaajiesi tutkimusalaan? laitoksesi, tiedekuntasi tai yksikkösi tutkimusstrategiaan? Kyllä Ei RAHOITUS Keneltä olet saanut tukea rahoituksesi järjestämiseen tai hakemiseen jatko-opintojesi aikana? Esimerkiksi rahoitusta tai neuvoja rahoitushakemusten laatimiseen, tietoa rahoittajista, lausuntoja tai suosituksia. Jos et ole tarvinnut tai hakenut tukea rahoituksen järjestämiseen tai hakemiseen, voit siirtyä seuraavaan kysymykseen. Ohjaajaltani tai ohjaajiltani Seurantaryhmältäni Tutkimusryhmältäni Laitokseltani (tai tohtoriohjelmalta) Tiedekunnastani (tai tohtorikoululta) Muilta tohtoriopiskelijoilta tai tutkijoilta Kyllä Ei
Muulta henkilöltä, ryhmältä tai taholta: Mistä? Minkälainen on tohtoriopintojesi rahoitustilanne? Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto. Minulla on turvattu tohtoriopintoihin tarkoitettu rahoitus (yliopiston työntekijänä tai apurahatutkijana) koko tohtoriopintojeni ajalle. Tohtoriopintoihini saamani rahoituksen (yliopiston työntekijänä tai apurahatutkijana) jatkuminen on epävarmaa. Tohtoriopintoihini saamassani rahoituksessa (yliopiston työntekijänä tai apurahatutkijana) on ollut ei-toivottuja katkoja. Olen rahoittanut tohtoriopintoni akateemisella ansiotyöllä (tohtoriopintoja jossakin määrin tukevat tutkimus- ja/tai opetustehtävät korkeakoulussa tai tutkimuslaitoksessa). Olen rahoittanut tohtoriopintoni muun ansiotyön tai muiden tulojen avulla. Kuinka paljon sinulla on ollut käytettävissäsi rahoitusta seuraaviin asioihin tohtoriopintojesi aikana? Esim. itse hankittua rahoitusta, tutkimusryhmälle myönnettyä rahoitusta tai laitoksen kautta saatua rahoitusta. Tutkimusaineistojen hankinta (esim. aineistojen käytön ja laboratorio- tai kenttätyön kustannukset) Tekstin kääntämisen tai kielen tarkastamisen kustannukset Julkaisukustannukset Konferenssimatkat Tutkimusvierailut Hyvin vähän tai en ollenkaan Jonkin verran Riittävästi OHJAUS Kuka ohjaa tohtoriopintojasi ja väitöstutkimustasi tällä hetkellä? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Ei kukaan Ohjaaja tai ohjaajat Muut tutkimusryhmäni jäsenet Muut tutkimusalani kokeneet tutkijat Joku muu: Kuka?
Onko sinulla tällä hetkellä ohjaaja omasta tiedekunnastasi (tohtorikoulustasi)? Kyllä, yksi ohjaaja Kyllä, kaksi tai useampia ohjaajia Ei Saatko tai oletko saanut ohjausta oman tiedekuntasi (tohtorikoulusi) lisäksi myös valitse yksi tai useampi vaihtoehto toisesta Jyväskylän yliopiston tiedekunnasta? toisesta suomalaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta cotutelle-sopimukseen perustuen? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta yhteistohtoriohjelmasopimukseen perustuen? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta tohtorinkoulutusverkoston kautta? toisesta ulkomaisesta korkeakoulusta tai tutkimuslaitoksesta ilman erillistä sopimusta tai verkostoa? En saa tai en ole saanut ohjausta tohtorikouluni ulkopuolelta Jos saat tai olet saanut ohjausta oma tiedekuntasi (tohtorikoulusi) ulkopuolelta, miksi ohjausjärjestelyyn päädyttiin? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Tutkimusaiheeni on monitieteinen. Tutkimusaiheeni edellytti muuta laajempaa asiantuntemusta. Ohjauksen riittävyyden varmistamiseksi. Muu syy: Mikä? Saatko väitöskirjatutkimukseesi tällä hetkellä riittävästi ohjausta? Kyllä Ei Ovatko seuraavat asiat toteutuneet tohtoriopintojesi aikana saamassasi ohjauksessa Tapaan ohjaajani vähintään kerran vuodessa. Kyllä Osittain Ei Ei ole ollut ajankohtainen
Olen saanut palautetta väitöstutkimuksestani. Minut on tutustutettu hyvään tieteelliseen käytäntöön. Minut on tutustutettu tutkimuseettisiin periaatteisiin. Minut on tutustutettu tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteisiin. Oma-aloitteista ja itsenäistä työskentelyäni on tuettu. Integroitumistani yliopistoyhteisöön on edistetty. Urasuunnitteluani on tuettu. Tohtoriopintojeni ja väitöstutkimukseni edistymistä on seurattu. Minulle on järjestetty rahoitusta tai annettu ohjausta rahoituksen hakemiseen. Olen pyytäessäni saanut suosituksia tai lausuntoja. Kuinka usein olet käynyt ohjaajasi tai ohjaajiesi kanssa ennalta sovitun ohjauskeskustelun viimeisten 12 kuukauden aikana? Ohjauskeskustelulla tarkoitetaan tapaamista tai reaaliaikaista keskustelua esimerkiksi videoyhteyden välityksellä. Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto En ole käynyt ohjauskeskustelua viimeisten 12 kuukauden aikana. Yhden tai kaksi kertaa vuodessa Useamman kerran lukukaudessa Noin kerran kuukaudessa Useamman kerran kuukaudessa Noin kerran viikossa tai useammin Miten tohtoriopiskelijoiden ohjauskäytänteitä tulisi mielestäsi kehittää? SEURANTA Kuka seuraa tohtoriopintojesi ja väitöstutkimuksesi etenemistä tällä hetkellä? Valitse yksi tai useampi vaihtoehto Ohjaaja tai ohjaajat Seurantaryhmä
Laitos (tai tohtoriohjelma) Tiedekunta (tai tohtorikoulu) Ei kukaan Joku muu: Kuka? Onko sinulla tällä hetkellä tiedekunnan tai laitoksen nimeämä seurantaryhmä? Kyllä Ei Jos sinulla on seurantaryhmä, ovatko seuraavat asiat toteutuneet sen toiminnassa? Olen tavannut seurantaryhmäni vähintään kerran vuodessa. Olen saanut ohjeet, kuinka valmistaudun seurantaryhmän tapaamiseen etukäteen. Seurantaryhmäni antaa minulle palautetta. Seurantaryhmäni tukee tohtoriopintojeni ja väitöskirjatyöni etenemistä. Seurantaryhmäni tukee urasuunnitteluani. Seurantaryhmäni varmistaa, että opetuksen ja muiden laitostehtävien määrä on tarkoituksenmukainen. Minulla on mahdollisuus nostaa seurantaryhmän tapaamisissa keskustelun aiheiksi tohtoriopintoihin liittyviä huoliani. Minulla on mahdollisuus kutsua seurantaryhmäni koolle myös vuosittaisten kokoontumisten välillä. Minulla on mahdollisuus tavata seurantaryhmäni tutkimusryhmän ulkopuolisia jäseniä myös ilman ohjaajien läsnäoloa. Kyllä Osittain Ei Ei ole ollut ajankohtainen Ovatko tohtoriopintosi oman arviosi mukaan viivästyneet alkuperäisestä suunnitelmastasi tai keskeytyneet toistaiseksi? Tohtoriopintoni ovat viivästyneet alkuperäisestä suunnitelmastani. Tohtoriopintoni ovat keskeytyneet toistaiseksi. Tohtoriopintoni eivät ole viivästyneet tai keskeytyneet.
Jos tohtoriopintosi ovat viivästyneet tai keskeytyneet, mitkä tekijät ovat oman arviosi mukaan vaikuttaneet viivästymiseen tai keskeytymiseen? Motivaation puute Väitöskirjaprojektini on laajentunut hallitsemattomaksi. Pelko, että taitoni eivät riitä Ongelmat rahoituksessa Tutkimuksen tekemisen olosuhteet (esim. tutkimuslaitteiden tai -aineistojen saatavuus) Ohjauksen riittämättömyys Ohjauksen heikko laatu Perhe- tai henkilökohtainen tilanne Ajanhallinnan ongelmat Muutokset urasuunnitelmassa Muu syy, mikä? Ei ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Miten tohtoriopiskelijoiden etenemisen seurannan käytänteitä tulisi mielestäsi kehittää? AMMATILLINEN KEHITTYMINEN Antaako tämän hetkinen tohtorikoulutuskurssien tarjonta sinulle mahdollisuuden vahvistaa seuraavia taitoja? Tieteenalakohtainen osaaminen (esim. oma tutkimusalasi sekä sen kehitys, perusongelmat ja yhteiskunnallinen merkitys, yleinen tieteenteoria ja omaan tutkimusalaasi liittyvien tieteenalojen tuntemus) Tutkimusosaaminen (esim. tutkimusmenetelmät, julkaiseminen, hankehallinta ja tutkimusetiikka) Viestintäosaaminen (esim. tieteellinen kirjoittaminen ja viestintä, vuorovaikutusosaaminen, kielitaito ja kansainvälisyysosaaminen, media- ja esiintymistaidot) Opetus- ja ohjausosaaminen (esim. pedagogiset taidot, johtajuusosaaminen, laatu- ja kehittämistyö) Ei ollenkaan Jossakin määrin Riittävästi
Oletko tällä hetkellä tyytyväinen yliopiston tarjoamiin yleisiä valmiustaitoja kehittäviin koulutuksiin? Esimerkiksi Ihmistieteiden metodikeskuksen (IHME), kielikeskuksen, kirjaston, työelämäpalveluiden, IT-palveluiden tai tutkimus- ja innovaatiopalveluiden järjestämät koulutukset. Tarjonnan määrän riittävyys Tarjonnan valikoiman kattavuus Tarjonnan laatu Tarjonnasta tiedottaminen Tarjonnan ajoitus Tarjonnan muodot (kontaktiopetus, etä- ja itseopiskelu) En ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Oletko tällä hetkellä tyytyväinen yliopiston tarjoamiin yleisiä valmiustaitoja kehittäviin tutkimuksen tukipalveluihin? Esimerkiksi kirjaston, työelämäpalveluiden, IT-palveluiden tai tutkimus- ja innovaatiopalveluiden tarjoamat palvelut. En ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Tarjonnan määrän riittävyys Tarjonnan valikoiman kattavuus Tarjonnan laatu Tarjonnasta tiedottaminen Miten tohtoriopintojen sisältöjä tulisi mielestäsi kehittää? URASUUNNITTELU Minkälaista uraa tavoittelet tällä hetkellä? Valitse tavoitettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Tutkijan uraa yliopistossa Opettajan uraa yliopistossa Tutkijan uraa yliopiston ulkopuolella (esim. tutkimuslaitoksessa tai yrityksessä) Opetustehtäviä (muualla kuin yliopistossa) Asiantuntijatehtäviä yksityisellä sektorilla (ei erityistä painotusta tutkimukseen) Asiantuntijatehtäviä julkisella sektorilla (ei erityistä painotusta tutkimukseen)
Uraa itsenäisenä yrittäjänä Aion jatkaa nykyisessä tai aikaisemmassa työssäni Joku muu: Mikä? Oletko tällä hetkellä kiinnostunut urasta Suomessa vai ulkomailla? Valitse yksi vaihtoehto Enimmäkseen Suomessa Enimmäkseen ulkomailla Molemmista, mutta lopulta haluan asettua asumaan Suomeen. Molemmista, mutta lopulta haluan asettua asumaan muualle kuin Suomeen. Jos olet kiinnostunut akateemisesta urasta, suunnitteletko post doc -kautta ulkomailla tohtorintutkinnon jälkeen? oletko saanut tukea yhteyksien luomiseen ulkomaisiin tutkimusryhmiin? oletko saanut tukea ulkomailla vietettävän post doc -kauden suunnitteluun? oletko saanut tukea rahoituksen hakemiseen ulkomailla vietettävää post doc -kautta varten? Kyllä Ei En suunnittele akateemista uraa Arvioi tyytyväisyyttäsi tohtoriopintojesi työelämäsuuntautuneisuuteen tällä hetkellä Ei ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Mahdollisuus käyttää tohtoriopintojeni aikana oppimiani taitoja työelämässä Mahdollisuus hankkia tietoa työllistymismahdollisuuksista ja työnhakemisesta Mahdollisuus saada realistinen käsitys asiantuntijatyöstä (esim. työharjoittelu tai laitoksella hankittu kokemus erilaisista tehtävistä) Mahdollisuus saada uraohjausta Mahdollisuus luoda työelämäyhteyksiä
Mahdollisuus saada tukea oman osaamiseni arviointiin, reflektointiin ja esille tuomiseen Miten tohtoriopiskelijoiden uraohjausmahdollisuuksia tulisi mielestäsi kehittää? INTEGROITUMINEN YLIOPISTO- JA TIEDEYHTEISÖÖN Onko sinulla tällä hetkellä työtila yliopistolla (oma huone tai muiden kanssa jaettu työtila)? Valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Kyllä, minulla on työtila kotilaitoksellani. Kyllä, minulla on työtila jossakin muualla yliopistolla. Ei, mutta haluaisin työtilan yliopistolta. Ei, en tarvitse työtilaa yliopistolta. Tämän hetkisessä päivittäisessä tutkimusympäristössäni (esim. laitos, tutkimuskeskus, tutkimusryhmä, tohtoriohjelma) 1= Täysin eri mieltä - 5 = täysin samaa mieltä; tapaan muita tohtoriopiskelijoita, joiden kanssa voin vaihtaa ajatuksia. voin esittää kysymyksiä muille tutkijoille, jos minulla on tohtoriopintoihini liittyviä ongelmia. tutkimushenkilökunta on yleisesti ottaen kiinnostunut kuulemaan tutkimuksestani. saan käyttööni tutkimukseni kannalta tarpeelliset tutkimusinfrastruktuurit (esim. tutkimuslaitteet, -aineistot ja -ohjelmistot). arvostetaan tohtoriopiskelijoita ja heidän tekemäänsä tutkimusta. tunnen olevani osa yliopistoyhteisöä. 1 2 3 4 5 Oletko tohtoriopintojesi aikana En ollenkaan Jossain määrin Suuressa määrin luonut yhteyksiä muihin suomalaisiin yliopistoihin? luonut yhteyksiä ulkomaisiin yliopistoihin? luonut yhteyksiä muihin tutkimusorganisaatioihin Suomessa tai
ulkomailla? saanut tukea ja kannustusta yhteyksien luomiseen muihin yliopistoihin Suomessa tai ulkomailla? saanut tukea ja kannustusta yhteyksin luomiseen muihin tutkimusorganisaatioihin Suomessa tai ulkomailla? Tohtoriopintojeni aikana olen saanut mahdollisuuden tai mahdollisuuksia kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön mahdollisuuden tai mahdollisuuksia kansainväliseen tutkijaliikkuvuuteen mahdollisuuden tai mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin tieteellisiin konferensseihin kokea kansainvälisyyttä kotilaitoksellani Kyllä Ei Oletko tohtoriopintojesi aikana opettanut Jyväskylän yliopistossa? hoitanut Jyväskylän yliopistossa muita laitostehtäviä (esim. opetuksen tai tutkimuksen kehittämistehtävät)? Kyllä Ei Onko opetuksen ja muiden laitostehtävien yhteenlaskettu määrä ollut mielestäsi valitse omaa tilannettasi parhaiten kuvaava vaihtoehto Liian pieni Sopiva Liian suuri En ole opettanut tai hoitanut muita laitostehtäviä, koska en ole saanut siihen mahdollisuutta En ole opettanut tai hoitanut muita laitostehtäviä, koska en ole halunnut hoitaa niitä Miten tohtoriopiskelijoiden integroitumista yliopistoyhteisöön tulisi mielestäsi kehittää? VÄITÖSKIRJAN TARKASTUS JA ARVIOINTI Tunnetko väitöskirjan tarkastus- ja arviointiprosessit?
En ollenkaan Jossakin määrin Suuressa määrin Plagioinnin tunnistuksen periaatteet Esitarkastaminen Julkinen tarkastaminen (väitöstilaisuus) Arvosteluasteikko ja -kriteerit Kuinka luottavainen olet tällä hetkellä seuraaviin asioihin? Hyvin epävarma Jokseenkin luottavainen Hyvin luottavainen En tiedä Väitöskirjani tieteellinen vakuuttavuus ja rehellisyys Väitöskirjani osoituksena valmiuksistani soveltaa itsenäisesti ja kriittisesti tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa Syvällinen perehtyneisyyteni omaan tutkimusalaani ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen Perehtyneisyyteni oman tutkimusalani kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin Kykyni seurata oman tutkimusalani siihen liittyvien muiden tieteenalojen kehitystä Viestintä- ja kielitaitoni Muut valmiuteni toimia työelämässä laajoissa ja vaativissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä ja kansainvälisessä yhteistyössä Identiteettini akateemisena asiantuntijana VAPAA PALAUTE Tässä voit antaa palautteesi mistä tahansa Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutukseen liittyvästä asiasta. Lämmin kiitos vastaamisestasi! Kyselytutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu ja strategisen kehittämisen vastuualue. Kyselyn tuloksista raportoidaan kevätlukukauden 2016 aikana. Tulokset julkaistaan tutkijakoulun verkkosivulla https://www.jyu.fi/tutkijakoulu