Valtiotieteellinen tiedekunta Kehitysmaatutkimuksen valintakoe Arvosteluperusteet Kesä 2014 KIRJALLISUUSKOE Koponen J - Lanki J -Kervinen A (toim.): Kehitysmaatutkimus - johdatusta perusteisiin. Gaudeamus 2007. (ISBN 978-952-495-004-6) eller på svenska Koponen J - Lanki J - Kervinen A (red.): U-landsforskning. En inledning (toim.) 2007. 1. Selitä mitä tarkoittaa a) kehitys modernisaationa b) kehitys köyhyyden vähentämisenä ja c) pohdi näiden lähestymistapojen välistä suhdetta Tehtävän maksimipistemäärä on 8 pistettä, jotka jakautuvat osa-alueiden (a,b,c) kesken siten, että jokaisesta kohdasta voi saada 2,5 pistettä. Lisäksi hakija saa 0,5 lisäpistettä, mikäli hänen osavastauksensa muodostavat selkeän ja analyyttisen kokonaisuuden. Jokainen vastaus arvioidaan myös suhteessa muiden hakijoiden vastauksiin. a) Kehitys modernisaationa Kehitys modernisaationa liittyy oleellisesti modernisaatioajatteluun ja sen maailmankuvaan. Vaikka sen kulta-aikaa olikin 1950 1980 luvuilla, on se yhä läsnä varsinkin arkipäivän kehitysajattelussa. Kehitys modernisaationa viittaa yleisesti evoluutionomaiseen, historialliseen prosessiin, jonka teollistuneet yhteiskunnat ovat jo läpikäyneet. Teollistuneiden maiden tehtävänä on auttaa kehitysmaat tämän tien alkuun. (0,25 pistettä) Moderni ei tässä yhteydessä tarkoita vain nykyaikaista, vaan se kuvaa laaja-alaista yhteiskunnallista murrosta, joka oli johtanut uudenlaisen yhteiskunnan syntyyn Euroopassa ja muualla läntisessä maailmassa. (0,25 pistettä). Keskeistä tässä prosessissa oli nimenomaan kapitalismin ja siihen liittyvä eriytynyt tuotanto- ja yhteiskuntarakenne. Modernisaatioteorian kehitysmallin lähtökohtana oli nimenomaan taloudellinen kehitys, yksinkertaisimmillaan talouskasvu, jota voitiin seurata bruttokansantuotteella. (0,25 pistettä). Modernisaatioteorian mukaan taloudellisen kehityksen hedelmistä suodattuisi automaattisesti hyvää koko yhteiskunnalle, kunhan talouden kasvu saataisiin ensin käynnistymään. Tämän jälkeen talouden ja sen mukana koko yhteiskunnan rakenteet muuttuisivat niin, että yhä suurempi osa tuotannosta siirtyisi pois maataloudesta ja muusta alkutuotannosta teollisuuteen ja sen luomiin palveluihin. (0,25 pistettä). Myös kapitalismin ja murroksen tuhovoiman kriitikot, kuten Karl Marx ja Alois Schumpeter näkivät modernisaation positiivisena kehityskulkuna. (0,25 pistettä) 1
Modernisaatioteorian mukaan kehityksen ongelman ydin oli puute tuotannon tekijöistä ja panoksista eli pääomasta että tiedoista ja taidoista. Ratkaisuksi ongelmaan esitettiin investointeja eli fyysisen ja rahallisen pääoman sekä tietotaidon siirtoa kehittyneistä maista kehitettäville kehitysmaille. (0,25 pistettä). Näiden toimien avulla kehitysmaiden uskottiin kirivän umpeen teollistuneiden maiden etumatkan ja muuttavan samankaltaisiksi yhteiskunniksi. (0,25 pistettä) Kehitysajattelu ja kehitysyhteistyö ovat perinteisesti perustuneet juuri tähän määritelmään. (0,25 pistettä) Historia on kuitenkin osoittanut, ettei vastaavia yhteiskunnallis-taloudellisia prosesseja ole samanlaisina käyty läpi sen enempää Aasiassa, Afrikassa kuin Latinalaisessa Amerikassakaan. Se ei pitkään aikaan näyttänyt mahdolliseltakaan ainakaan ennen kuin Itä-Aasian tiikerimaiden ja Kiinan voimakas talouskasvu alkoi. (0,25 pistettä). Kehitys modernisaationa ei kuitenkaan ole kestävä vaihtoehto. Jos uusiutumattomat energia- ja raaka-ainevarat loppuun vain muutamassa sukupolvessa, jälkipolvien elinmahdollisuudet vaarantuvat. Siksi keskeiseksi kiistakysymykseksi onkin noussut se, kenellä on oikeus modernisaatiomallin mukaiseen kehitykseen. (0,25 pistettä). b) Kehitys köyhyyden vähentämisenä Kansainvälisessä kehityspolitiikassa kehityksen määrittäminen modernisaatioksi on väistymässä suppeamman historiallisen määrittelyn tieltä, vaikka modernisaatiosta ei vieläkään ole täysin luovuttu. Enää ei kuitenkaan oleteta, että modernisaatioprosessi toistuisi sellaisenaan tai edes pääpiirteissään kehitysmaissa. Siihen ei myöskään virallisesti pyritä. (0,25 pistettä) Sen sijaan, kehityksenä voidaan nähdä mikä tahansa olojen paraneminen. Esimerkiksi vaikkapa lapsi- ja imeväiskuolleisuuden lasku, lukutaidon lisääntyminen, naisten aseman paraneminen tai asteittainen demokratisoituminen ilmentävät kaikki muutosta parempaan. (0,25 pistettä) Myös Amartya Senin ajattelu todellisten vapauksien laajenemisesta liittyy tähän keskusteluun (0,25 pistettä). Kehitys ei siis sisällä täysimittaista yhteiskunnallista transformaatiota, vaan tyydytään eräänlaiseen osamodernisaatioon tietyllä yhteiskunnan alueella. (0,25 pistettä) Juuri tämä ajatus kehitysmaiden yhteiskuntien vähittäisestä ja osittaisesta muutoksesta on luonut perustan köyhyyden vähentämistä painottavalle ajattelulle. (0,25 pistettä). Nykyisen valtavirta-ajattelun perusideana on, ettei kaikkien kehitysmaiden kehityksen tarkoituksena ole saavuttaa teollistuneita maita, vaan keskitytään parantamaan kehitysmaiden köyhimpien kansalaisten elinoloja, ihmisoikeuksia ja poliittisia vaikutusmahdollisuuksia. (0,25 pistettä) Kehitysyhteistyössä ajatus köyhyyden vähentämisestä toiminnan päätarkoituksena on siis laajasti hyväksytty. Köyhyyden vähentäminen nousi 1990-luvulla kehitysajattelun ytimeen, ja se on asetettu ylimmäksi tavoitteeksi eri kansainvälisten järjestöjen ja YK:n järjestämien konferenssien toimintaohjelmissa. Tällä hetkellä köyhyyden vähentämisajattelua toteutetaan YK:n vuosituhattavoitteissa, joista ensimmäinen on äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä. (0,25 pistettä) Jopa Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) ovat virallisesti ryhmittyneet monien kansalaisjärjestöjen tavoin yhteiseen rintamaan köyhyyden vähentämistavoitteen edistämiseksi. Kehitysyhteistyön ja kehitysinterventioiden oikeutus perustuukin juuri tähän tehtävään. (0,25 pistettä) 2
Myös ympäristötietoisuus ja kasvava modernisaatiokritiikki ovat lisänneet köyhyyden vähentämisnäkökulman suosiota. Monien arvioiden mukaan köyhyyden vähentäminen on myös tavoitteena realistinen ja ihmisläheinen. (0,25 pistettä) Toisaalta on paikallaan kysyä, että onko köyhyyden vähentäminen ja siihen liittyvät tavoitteet vain seurausta alhaisemmasta kunnianhimosta. Erityisesti viralliset köyhyysrajalaskelmat ovat saaneet osakseen voimakasta arvostelua köyhyyden määrittäjinä. Onko ihmiselle ratkaisevaa eroa sillä, joutuuko hän kamppailemaan selviytymisestään 99 sentillä vai yhdellä dollarilla päivässä, ja millä oikeutuksella hänen köyhyytensä voidaan jälkimmäisessä tapauksessa katsoa poistetuksi? (0,25 pistettä). c) Pohdintoja kehitysnäkökulmien välisestä suhteesta Hakija voi myös nostaa esiin myös muita kuin mallivastauksessa mainittuja huomioita. Kehitys modernisaationa ja kehitys köyhyyden vähentämisenä eivät ole toisilleen vastakkaisia näkemyksiä, vaan ne liittyvät yhteen monin tavoin. (0,25 pistettä) Kumpikin malli perustuu länsimaiseen edistysuskoon, lineaariseen historiakäsitykseen ja näkemykseen siitä, että kehitystä voidaan aktiivisesti ja oikeutetusti edesauttaa. Erityisesti tämä näkökanta korostuu köyhyydenvähentämistavoitteissa (0,25 pistettä). Lisäksi kumpikin käsite pitää kehitysmaiden ongelmia selkeästi maiden sisäisinä, eikä historiallisia tekijöitä tai maailmantalouden rakenteisiin liittyviä eriarvoistavia piirteitä huomioida. Näin kehitysintervention suuntautuvat suoraan köyhimpiin maihin, eikä niiden toimintaympäristöön tai niissä vallitseviin valtasuhteisiin (0,5 pistettä). Keskeisimmät erot sen sijaan liittyvät kehitystoiminnan mittakaavaan, näkökulmaan ja toiminnan oikeutukseen. Kehitys modernisaationa viittaa laajaan yhteiskunnalliseen murrokseen ja sen tarkastelunäkökulma on painottunut makrotasolle, erityisesti talouteen. Kehitys köyhyyden vähentämisenä taas lähestyy kehitystä ihmislähtöisesti tavoitellessaan parannuksia tietyissä kehityskysymyksissä, esimerkiksi tyttöjen koulutuksen lisäämisessä. (0,5 pistettä) Toisaalta myös näitä toimia tarkkaillaan makrotason mittareilla, kuten esimerkiksi YK:n vuosituhattavoitteita arvioidessa tehdään. Modernisaatioajattelussa toiminnan oikeutus perustui siihen, että kehitysmaat tulisi saattaa teollistuneiden maiden tasolle. Köyhyydenvähentämistavoitteissa kehitysinterventioiden oikeutus liittyy kaikkein köyhimpien auttamisen normatiiviseen tehtävään. (0,5 pistettä) Vaikka köyhyydenvähentäminen on yleisesti hyväksytty kehityspoliittinen tavoite, ei modernisaatiosta ole vielä luovuttu. Ennen kaikkea eräät Aasian maat, Kiina etunenässä, pyrkivät muuttamaan ja ovat onnistuneet muuttamaan yhteiskuntarakenteensa teollisuusmaiden kaltaisiksi. (0,25 pistettä) Myös Maailmanpankki ja OECD:n kehitysapukomitea DAC pitävät yllä laajempaa modernisaatioajattelua köyhyyden poistamistavoitteiden taustalla. (0,25 pistettä) 2. Epävirallinen sektori kehitysmaissa: ongelma vai osa ratkaisua? Perustele molemmat väittämät 3
Tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. 4-pisteen vastaus tarjoaa perustelut molemmille väittämille sekä taustoittaa käsitteen ja sisältää epävirallisen sektorin määritelmän suhteessa viralliseen sektoriin. Asiasisällön lisäksi esseevastauksen tyyli (rakenne, selkeys ja analyyttisyys) on keskeinen arvosteluperuste. Jokainen vastaus arvioidaan myös suhteessa muiden hakijoiden vastauksiin. Kehitysmaiden epävirallinen sektori on se osa työn ja toimeentulon aluetta, joka on lainvalvonnan ulkopuolella, muttei varsinaisesti rikollista. Epävirallinen eli informaalisektori syntyy, kun virallisen sektori (julkinen tai yksityissektori) ei pysty tarjoamaan tarpeeksi koulutusta ja palkkatasoltaan säällisiä työpaikkoja kasvavalle työikäiselle väestölle. Siihen kuuluvia ryhmiä ovat mm. kotitalouksien työntekijät, itsensä työllistäjät tai erilaiset muut mikroyrittäjät. Toiminta on pienimuotoista, usein hädin tuskin köyhyysrajat ylittävää, eikä elinkeinon harjoittamista määritellä tai suojella lailla. Epävirallinen sektori on laajentunut 1990-luvulta lähtien kaupungistumisen ja julkista sektoria kaventaneiden rakennesopeutusohjelmien seurauksena. Epävirallinen sektori ilmentää kehitysmaiden, erityisesti niiden kaupunkien rakenteellista dualismia, jossa virallinen ja epävirallinen, kehittynyt ja kehittyvä, elävät rinnakkain ja toisiinsa linkittyen. Epävirallisen sektorin rooli on yhä yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä mutta kiistanalainen. (1 piste) Epävirallinen sektori ongelma (1,5 op) Valtion kannalta epävirallisen sektorin suurimman ongelma verotulot, jotka epävirallisella sektorilla tapahtuvasta toiminnasta jäävät saamatta. Tämä puolestaan vähentää valtion mahdollisuuksia parantaa esimerkiksi koulutusta, terveydenhoitoa, infrastruktuuria tai omien instituutioitaan. (0,5 pistettä) Epävirallisen sektorin toiminta voi tuudittaa vallassaolijat päättelemään, että toimeentulo on yksittäisen kansalaisen henkilökohtainen eikä yhteiskunnallinen asia. Kansantaloudelle on myös erittäin epäedullista, että suuri osa väestöstä kituuttaa köyhyysrajalla ja elää kädestä suuhun periaatteella, koska yksityistä pääomaa, ostovoimaa tai toimivia markkinoita ei silloin synny. (0,25 pistettä) Epävirallisella sektorilla työskentelevän kansalaisen näkökulmasta epävirallinen sektori on ongelmallinen, koska työskentely tapahtuu vailla minkäänlaista oikeusturvaa eikä siitä kerry eläkettä. Vastaavasti epävirallisella tuotetut tuotteet ja palvelut eivät kuulu laadunvalvonnan piiriin, eikä niiden ostajalla ole kuluttajan suojaa. (0, 25 pistettä) Myös riippuvuus- ja modernisaatioteoreetikot näkevät epävirallisen sektorin ongelmallisena, tosin eri syistä. Riippuvuus- ja alikehitysajattelun mukaan informaali sektori on funktionaalinen osa maailmanlaajuista talousjärjestelmää, joka hyötyy siitä, ettei kehitysmaissa synny omaehtoista kapitalismia. Samalla epävirallinen sektori pitää julkisen sektorin palkat alhaisina. Modernisaatioteoreetikot puolestaan pitävä epävirallista sektoria ja sen kotikutoisuutta, työvoimavaltaisuutta ja matalaa teknologiaa primitiivisenä jäänteinä, jotka tulisivat vielä muuttumaan modernisaation myötä. (0,5 pistettä) Epävirallinen sektori osana ratkaisua (1,5 pistettä) 4
Toisaalta kehitysmaissa, joissa suuri osa väestöstä kamppailee köyhyydessä, epävirallinen sektori tarjoaa usein ainoan selviytymisväylän. Informaalisektorilla työskentely ei vaadi pääomaa tai koulutusta, joten mukaan on helpompi päästä. Samalla köyhät kuluttajat voivat hankkia tuotteita tai palveluita, joihin heillä ei muuten olisi varaa. Näin epävirallinen sektori toimii välillisesti yhteiskuntarauhan lisääjänä. (0,5 pistettä) Merkittävin epävirallisen sektorin puolestapuhuja on perulainen tutkija Hernando de Soto, jonka teos Toinen Polku (1986) ja The Mysteri of Capital (2000) haastoivat aikaisemmat käsitykset. De Soton mukaan epävirallinen sektori on pikemminkin keskeinen osa ratkaisua kuin yhteiskunnallinen ongelma. Sen sijaan, de Soton kritiikki osoitti kehitysmaiden viralliseen sektoriin, jonka kankeaa byrokraattisuutta hän piti kapitalismin esteenä. Hänen mukaansa nimenomaan epävirallisen sektorin dynamiikka voi toimia kapitalismin moottorina. De Soto tarkastelee informaalisektoria laillisuusnäkökulmasta. Hänen mukaansa kehitysmaiden vähävaraisten varallisuus olisi laillistettava, jotta se olisi muutettavaksi luovaksi pääomaksi. Hänen näkemyksensä ovat vaikuttaneet niin kehitysmaiden hallitusten kuin kehitysavunantajien ja kansalaisjärjestöjen linjauksiin. Esimerkiksi ns. yhden lomakkeen toimistoja on perustettu pitkälti juuri de Soton ajattelun innoittamina. (0,75 pistettä) Käytännössä kehitysmaiden virallinen ja epävirallinen sektori linkittyvät yhdeksi taloudellisen toiminnan kokonaisuudeksi, jossa molemmat sektorit pyrkivät hyödyntämään toistensa panoksia. Esimerkiksi epävirallinen sektori voi käyttää virallista infrastruktuuria (vesi, sähkö tai muita raakaaineita) ja virallinen puolestaan ostaa palveluja epävirallisen sektorin alihankkijoilta (0,25 pistettä). 3. Määritä lyhyesti seuraavat käsitteet: Tehtävän maksimiyhteispistemäärä on 6 pistettä. Jokaisesta määritelmästä saa 1,5 pistettä seuraavasti: a) Developmentalismi Developmentalismi on kehitysmaatutkimuksessa käytetty käsite, jolla viitataan ajattelutapaan, jonka mukaan kehitysongelmat on ratkaistavissa aktiivisella toiminnalle eli kehitysinteventiolla (0,5 pistettä). Developmentalismi-käsitteellä viitataan myös kehityskeskustelun, toimijoiden ja toiminnan kehikkoon, joihin kriittisissä keskustelussa nimitetään kehityskoneistoksi tai kehitysteollisuudeksi (0,25 pistettä). Developmentalismi ohjaa kehityksen nimissä operoivia toimijoita, kuten avunantajavaltioita, kansainvälisiä järjestöjä (esimerkiksi Yhdistyneitä Kansakuntia tai Maailmanpankkia), mutta myös kehitysmaatutkimus- ja tutkijat ovat osa tätä kokonaisuutta (0,25 pistettä). Yhdysvaltain presidentti Trumanin virkaanastujaispuhetta (1949) pidetään ensimmäisenä modernin developmentalismin julistuksena. Developmentalismi määrittelee kehittäjien, kehitettävien roolit sekä oikeuttaa kehitysinterventiot (0,25 pistettä). Sen konkreettisia ilmentymiä ovat kehitysapu ja kehityspolitiikka sekä niihin liittyvät köyhyyden vähentämistavoitteet ja suunnitelmat (0,25 pistettä). 5
b) Sukupuolijärjestelmä Tapaa, jolla sukupuolten väliset suhteet ovat kussakin yhteiskunnassa järjestyneet, kutsutaan sukupuolijärjestelmäksi (sex/gender system). Sukupuolijärjestelmä on läsnä yhteiskunnan kaikilla tasoilla, niin yksilön identiteeteissä, symbolisissa merkityksissä kuin sosiaalisissa verkostoissakin (1 piste). Sukupuolijärjestelmä on aina sidottu paikkaan ja aikaan, siksi se myös muuttuu kontekstin muutoksen myötä (0,25 pistettä). Sukupuolijärjestelmä sisältää kaksi ulottuvuutta: horisontaalisen ja vertikaalisen. Horisontaalinen ulottuvuus viittaa erotteluun ja ryhmittelyyn sukupuolen mukaan. Vertikaalinen ulottuvuus ilmentää puolestaan sukupuolijärjestelmän hierarkkista ulottuvuutta, jossa miessukupuoli nähdään usein ylempiarvoisena (0,25 pistettä). c) Arvoketju Arvoketjun käsite liittyy Gary Gereffin kehittämään globaalin arvoketjuanalyysiin (käsitteen alkuperän mainitseminen 0,25 pistettä). Arvoketju kuvaa sitä, miten tuotteen arvo määräytyy ja jakautuu sen valmistus- ja jakeluprosessien eri vaiheissa. Arvoketjuanalyysissa seurataan mihin eri vaiheet maantieteellisesti sijoittuvat, kuka hyödykkeiden tuotantoon, kauppaan ja kulutukseen missäkin vaiheessa osallistuu ja kuka koko ketjua kontrolloi. (0,5 pistettä). Arvoketjuanalyysi tekee näkyväksi sen, kuinka kehitysmaihin sijoittuvissa tuotantovaiheissa arvonlisäys on yleensä pienin (esimerkiksi raaka-aineiden tuotanto tai teollisuustuotteiden kokoonpano), vastaavasti teollisuusmaihin sijoittuvissa vaiheissa se on usein huomattavasti suurempi (esimerkiksi suunnittelu ja markkinointi) (0,5 pistettä). Arvoketjut jaetaan ostajavetoisiin ja usein pääomavaltaisiin tuottajavetoisiin arvoketjuihin (0,25 pistettä). d) Kestävä kehitys Brundtlandin komission raportti Yhteinen tulevaisuutemme (1987) nosti kestävän kehityksen kansainvälisen kehitys- ja ympäristöpolitiikan tärkeimmäksi tavoitteeksi. (Käsitteen alkuperän tunnistaminen 0,25 pistettä). Se määritteli kestävän kehityksen kehitykseksi, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Kestävä kehityksen mukaisesti maailman köyhien perustarpeiden täyttäminen tulisi olla etusijalla kehitystavoitteissa. Tämä edellyttää muutoksia niin teollistuneiden kuin kehitysmaiden toiminnassa. Käsite painottaa, että luonnon kantokyky asettaa rajat sekä nykyisten ja tulevien tarpeiden tyydyttämiselle, eikä näitä rajoja tule ylittää (1 piste) Nykyisessä keskustelussa kestävä kehitys pitää sisällään kolme ulottuvuutta: taloudellisen, sosiaalisen sekä ympäristöön liittyvän kestävyyden (0,25 pistettä) tai vaihtoehtoisesti vastaaja nimeää kestävän kehitykseen liittyviä keskeisiä sopimuksia ja toimia. AINEISTOKOE 6
Tehtävä 1. Aineisto: Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma 2012, LUKU II: Suomen ihmisoikeusperustainen tapa toimia Suomen kehityspoliittisen toimenpideohjelman mukaan Suomi tekee tiivistä yhteistyötä mm. kumppanimaan hallituksen, kansalaisyhteiskunnan, yksityissektorin ja muiden avunantajien kanssa. Miten osapuolten välinen vastuunjako ja tehtävät määrittyvät aineistossa? Pohdi näkemystä pääsykoekirjan valossa. Tehtävän maksimipistemäärä on 9 pistettä. 9-pisteen vastaus edellyttää sekä aineiston analyysiä että pääsykoekirjan tietojen soveltamista tehtävänannon mukaisesti. Asiasisällön lisäksi esseevastauksen tyyli (rakenne, selkeys ja analyyttisyys) on keskeinen arvosteluperuste. Jokainen vastaus arvioidaan myös suhteessa muiden hakijoiden vastauksiin. Hakija voi nostaa esiin myös muita kuin mallivastauksessa mainittuja huomioita. Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma määrittelee Suomen virallisen kehitysyhteistyön päätavoitteet, tehtävät ja toimintaperiaatteet. Sen oikeutus perustuu Suomen kehitysyhteistyön vahvuuksiin, YK:n ihmisoikeusjulistukseen sekä suomalaisten haluun tukea heikommassa asemassa olevia ihmisiä (s. 5). Kehityspoliittisen toimenpideohjelman valossa kehitysyhteistyöhön liittyvät tehtävät ja vastuu jakautuvat ensisijaisesti kehitysintervention toteuttajan, Suomen hallituksen, (jota Suomen ulkoasiainministeriö edustaa) ja kumppanimaan hallituksen kesken. (0,5 pistettä). Suomi tekee myös yhteistyötä kumppanimaan kansalaisyhteiskunnan, yksityissektorin ja muiden avunantajien kanssa, joista jokaisella on oma erityinen roolinsa. (0,25 pistettä) Lisäksi Suomen kehityspolitiikalla on myös kansainvälinen ulottuvuus, joka liittyy kehitysyhteistyön tavoitteiden ja periaatteiden edistämistä osana Euroopan unionia ja laajempaa kansainvälistä yhteisöä. (0,25 pistettä) Kahdenvälisessä yhteistyössä Suomi määrittää päävastuun kehityksen tuloksista kuuluvan kumppanimaalle. Valtiolla onkin toimenpideohjelmassa hyvin keskeinen kehitystehtävä. (0,25 pistettä) Vastuusuhde ei kuitenkaan ole ensisijaisesti hallitusten välinen, vaan kumppanimaan hallitus on vastuussa toimistaan ennen kaikkea omille kansalaisilleen. (0,25 pistettä) Suomen vastuulla on puolestaan varmistaa, että kehitysyhteistyön lähtökohtana on kehitysmaiden kansalaisten ja heidän demokraattisesti valittujen edustajien omistajuus yhteiskuntiensa kehityksestä. Tämä edellyttää sitä, että kansalaisten määrittelemät kohdemaan tarpeet ja tavoitteet ovat hallitusten välisen yhteistyön perustana ja ne on määritetty esimerkiksi maaohjelmien muodossa. (0,25 pistettä) Suomen tehtävänä on puolestaan vastata siitä, että kehitysrahoitus on riittävää ja ennakoitavissa. (0,25 pistettä) Se myös kanavoidaan lähtökohtaisesti paikallisten järjestelmien kautta, jotta omistajuus ja paikalliset instituutiot vahvistuvat. (0,25 pistettä) Suomi ei virallisesti sanale kumppanuuden ehtoja, vaan oletetaan, että kumppanimaan politiikkavalinnat ja niiden omistajuus ovat jo lähtökohtaisesti Suomen linjan mukaisia tai siihen sovitettavissa. Pääsykoekirjan mukaan kyse on merkittävästä muutoksesta avunsaajan ja avunantajan välisessä suhteessa. (0,5 pistettä). Erityisesti budjetti- ja sektorituen käyttö edellyttää tietotaitoa, avoimuutta ja luottamusta osapuolten 7
välillä. (0,25 pistettä) Suomen toimenpideohjelma ilmentää pääsykoekirjassa käsiteltyä suuntausta pois sirpaleisesta projekti- ja hankevetoisesta kehitysyhteistyöstä. (0,25 pistettä) Kehityspoliittisen toimenpideohjelman mukaan Suomella avunantajamaana on vastuu siitä, että julkinen päätöksenteko ja varainkäyttö ovat läpinäkyviä ja ennakoitavia sekä Suomen että kumppanimaiden kansalaisille. (0,25 pistettä) Suomi lupaa keventää kumppanimaan tehtävätaakkaa (esimerkiksi raportointivastuuta) toimimalla entistä tiiviimmin ja koordinoidummin muiden kehitysyhteistyötahojen kanssa sekä keskittämällä toimintansa mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. (0,25 pistettä) Avunantajana Suomen tehtävänä on pyrkiä köyhyyden vähentämistavoitteen saavuttamiseen. Tähän päämäärään liittyy kestävä ja myönteinen muutos sekä valinnanmahdollisuuksien lisääntyminen ihmisten elämässä. Esimerkkeinä toimenpideohjelma mainitsee muun muassa luku- ja kirjoitustaidon, terveyden, koulutuksen, työllisyyden ja turvallisuuden parantumisen (s.6). Pääsykoekirja kuvaa tällaista tavoitteidenasettelua osamodernisaatioksi. (0,25 pistettä) Suomen kehityspoliittinen toimenpideohjelma korostaa kumppanuutta ja häivyttää näin hierarkkista valtasuhdetta avunsaajan ja avunantajan välillä. Se puhuu yhteistyöstä, eikä sanaa kehitysapu juuri mainita. (0,25 pistettä) Viimekädessä päätös yhteistyön reunaehdoista ja jatkuvuudesta on kuitenkin avunantajan käsissä. (0,25 pistettä) Suomi myös itse määrittelee sen, minkälaiset hallitukset sen kumppaneiksi soveltuvat. Suoraa ehdollistamista Suomi ei siis käytä, mutta valikoivuus korostuu sitäkin enemmän. (0,25 pistettä) Tärkeimpiä kumppanuuskriteereitä ovat tuen tarve ja kehitystahto sekä halu valjastaa kansalliset voimavarat köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen. (0,25 pistettä) Mielenkiintoinen ristiriita on kuitenkin siinä, että Suomen toiminnan painopiste on Afrikan ja Aasian vähiten kehittyneissä maissa, joissa demokratia ja hyvä hallinto eivät (vielä) toteudu, vaikka Suomi pitääkin niitä yhteistyön edellytyksessä. (0,25 pistettä) Kehitysyhteistyöllä on myös tärkeä ulkopoliittinen funktio. Yhteistyönavulla Suomi pyrkii vaikuttamaan kumppanimaiden sisäiseen kehitykseen nyt ja tulevaisuudessa. (0,25 pistettä) Erityisen tärkeäksi nousevat demokratia ja ihmisoikeuksien vahvistaminen kehitysyhteistyön keinoin. Tässä linjauksen developmentalistista luonnetta ilmentää ajatus yhteisestä edusta ja intervention oikeutuksesta. (0,25 pistettä) Kumppanimaan kansalaisjärjestöillä ja yksityisellä sektorilla on tärkeä, virallista toimintaa tukeva tehtävä Suomen määrittelemän kehityskumppanuuden puitteissa. (0,25 pistettä) Molempien toimijoiden rooli on toimenpideohjelman mukaan kasvussa. Samalla kamppailu kehitysyhteistyön resursseista lisääntyy eri toimijoiden välillä. (0,25 pistettä) Kumppanimaan kansalaisjärjestöjen osalta Suomi toivoo keskinäistä yhteistyötä sekä kumppanuuksia yksityisen ja julkisen sektorin kanssa maaohjelmien tukemiseksi. (0,25 pistettä) Lisäksi kansalaisjärjestöt nähdään jos ei aivan ihmelääkkeinä, mutta tärkeinä avoimuuden, demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjinä kuitenkin. (0,5 pistettä) Vaikka Suomen painopiste on selvästi yhä hallitustenvälisessä toiminnassa, järjestöjen merkitys korostuu yhteiskunnissa, joissa valtiollinen kehitysyhteistyö on haasteellista. (0,25 pistettä) Suomen virallinen linja painottaa sekä kehitysmaiden oman että avunantajien yksityissektorin roolia, sillä perinteinen kehitysyhteistyö ei yksin riitä kehitystavoitteiden saavuttamiseen. (0,5 pistettä) Suomi haluaisikin siirtää osan vastuuta yksityisensektori toimijoille ja valjastaa näiden resurssit kehityspolitiikan hyväksi. Vastavuoroisesti Suomen kehitysyhteistyörahoin voidaan pienentää kehitysmaissa toimivien suomalaisyritysten riskejä. (0,25 pistettä) 8
Suomen tehtävänä on myös toimia Euroopan unionissa ja monenkeskisissä järjestöissä sekä sitoutuu noudattamaan kansainväliset sopimukset sekä toimintaperiaatteita. (0,5 pistettä) Suomen vastuulla on saavuttaa 0,7 prosentin kehitysmäärärahaosuuden bruttokansantulostaan vuoteen 2015 mennessä ja pyrkiä johdonmukaisuuteen kehitystavoitteisiin vaikuttavien eri politiikka-alojen välillä. (0,25 pistettä) Tässä suhteessa EU, YK, Maailmanpankki ja WTO ovat merkittäviä toimijoita. Suomen tehtävänä on ajaa kaikkien köyhimpien kehitysmaiden asemaa näiden järjestelmien jäsenenä. Kansainvälinen vastuu ja voimavarat nähdään yhteisinä. (0,25 pistettä) Tehtävä 2. Aineisto: Globaalistuminen kaikkien hyväksi: Euroopan unioni ja maailmankauppa (2002) Euroopan unionille (EU) maailmankauppa on perinteisesti ollut keskeinen keino luoda vaurautta ja poistaa köyhyyttä maailmanlaajuisesti. EU:n näkemys maailmankaupan rakenteista, maailmankauppajärjestö WTO:sta sekä kehitysmaiden mahdollisuuksista hyötyä maailmankaupasta onkin ollut enimmäkseen hyvin optimistinen. Tarkastele EU:n näkemystä köyhimpien kehitysmaiden kannalta ja vertaa sitä pääsykokeesta oppimaasi. Lisätietoa EU:n globaalista kauppapolitiikasta löydät aineistosta (EU2002). Tehtävän maksimipistemäärä on 9 pistettä. 9-pisteen vastaus edellyttää sekä pääsykoekirjan tietojen soveltamista suhteessa EU:n tekstissä esittämiin väittämiin. Asiasisällön lisäksi esseevastauksen tyyli (rakenne, selkeys ja analyyttisyys) on keskeinen arvosteluperuste. Jokainen vastaus arvioidaan myös suhteessa muiden hakijoiden vastauksiin. Hakija voi myös nostaa esiin myös muita kuin mallivastauksessa mainittuja huomioita. Yksi suurimpia ja tärkeimpiä kehityspolitiikan ja kehitysmaatutkimuksen kysymyksiä on, miten köyhimpien kehitysmaatalouksien tulisi järjestää suhteensa maailmantalouteen ja käydä kansainvälistä kauppaa. (0,25 pistettä) Euroopan unioni (EU) maailman vahvimpana kauppamahtina ja kehitysmaiden kauppakumppanina tarjoaa tähän kysymyksen hyvin selkeän, mutta pääsykoekirjan valossa kiistanalaisen näkemyksen. EU:n mukaan osallistumalla maailmankauppaan myös kehitysmaat saavat kauan kaivatun tilaisuuden talouskasvuun, kunhan kehitystä hallitaan oikein (s. 3). (0,25 pistettä) Unionin tarjoama malli perustuu monenkeskiseen kaupan vapauttamiseen sekä kaupan esteiden purkuun myös köyhimmissä maissa. Aineistossa (EU 2002) EU esittelee omaa toimintaansa erittäin positiivisessa valossa ja esittelee kuinka kaupalla voi luoda vaurautta maailmanlaajuisesti. (0,25 pistettä) EU:n näkemys perustuu väittämään, että maailmankaupan rakenteet, kaupan vapauttaminen ja EU:n oma kauppapolitiikka sekä Maailmankauppajärjestö WTO tukevat tarjoavat kehitysmaille riittävät mahdollisuudet hyötyä kansanvälisestä kaupasta ja globalisaatiosta. Aineistossa EU:n tehtävänä on tukea ja opastaa kehitysmaita tarttumaan näihin tilaisuuksiin. (0,25 pistettä) Vaikka EU myöntääkin, että globalisaatiota tulisi pystyä hallitsemaan paremmin, se ei näe, että kansainvälinen kauppa, sen pelisäännöt tai WTO tulisi olla muutoksen kohteena. EU ei myöskään tarkastele asiaa historiallisesta näkökulmasta, kun taas pääsykoekirja painottaa nykyisen kauppa- ja tuotantorakenteiden kolonialistisia juuria (0,5 pistettä). Sen sijaan EU painottaa, että juuri kaupan 9
vapauttamisen myötä, kaikki maat voivat tuottaa ja viedä niitä palveluita, joilla ne pystyvät parhaiten kilpailemaan. Pääsykoekirja osoittaa, kuinka tämä suhteellisen edun teoriaan perustuva ajatus ei enää toimi globaalissa taloudessa. (0,5 pistettä) Kansallisvaltioiden sijaan päätoimijoiksi pyrkivät ylikansalliset yritykset, joiden toiminta perustuu globaaleihin tuotantoketjuihin. Lisäksi köyhimpien kehitysmaiden tuotanto on rakentunut perushyödykkeiden varaan, eikä maailmankauppa edes sen vapaimmassa muodossa (kahvi) ole mahdollistanut maiden vaurastumista tätä kautta. (0,5 pistettä). Samalla köyhimpien maiden perushyödykeriippuvuus on marginalisoitunut kansainvälisen kaupan asialistalla (0,25 pistettä). Aineistossa EU määrittelee päätavoitteekseen vapaan ja reilun maailmankauppajärjestelmän, jossa kaikki maat käyvät vapaasti kauppaa samoin ehdoin ilman protektionistisia esteitä (s.5). Pääsykoekirjan mukaan tämä näkökanta on ongelmallinen kahdesta syystä. Ensinnäkin vapaakauppamyönteisestä puheestaan huolimatta EU:n maatalouspolitiikka on ollut ja on yhä hyvin protektionistista. EU on pyrkinyt suojaamaan sitä korkein tullein sekä myöntänyt kansainvälistä kilpailua vääristävää tuotanto- ja vientitukipolitiikkaa. (0,5 pistettä). Nykyisin erityisesti EU:n eri tuotteisiin kohdistuvat laatu-, hygienia-, terveys ynnä muut määräykset vaikeuttavat kehitysmaiden kauppaa, vaikka ne ovatkin usein kuluttajannäkökulmasta perusteltuja. (0,25 pistettä). Toiseksi, UNCTADin ja (WTO:n) GATT-sopimuksen mukaan maailmankaupassa köyhimpien kehitysmaiden lähtöasetelmat ovat teollistuneihin maihin verrattuna niin epäedulliset, että niiden erityiskohtelu on oikeutettua. Tosin tästä kysymyksestä käydään jatkuvaa keskustelua puolesta ja vastaan. (0,5 pistettä) EU itse on myöntänyt yleisen tullietuusjärjestelmänsä puitteissa myöntänyt kaikkein köyhimmille maille eli ns. LDC-maille tullittoman ja kiintiöttömän pääsyn markkinoilleen vuodesta 2001 lähtien. Tämä aloite tunnetaan nimellä Kaikkea paitsi aseita (Everything but Arms), jonka myös aineisto mainitsee. Nimensä mukaisesti etuisuus koskee kaikkia muita tuotteita kuin aseita tai ammuksia. Tosin banaanien, sokerin ja riisin tuontitullit pysyivät ennallaan pitkän siirtymäajan, johtuen juuri EU:n maatalouden protektionismista. Aloitteen piirissä on ollut kaikkiaan 49 maata ja EU toivoo, että muut teollistuneet maat noudattavat sen esimerkkiä ja tekevät samanlaisia aloitteita. (0,75 pistettä). Kaupan vapauttamisen problematiikka näkyy myös EU:n kahdenvälisissä kauppasuhteissa. EU:n ja 78 Afrikan, Karibian ja Tyynenmerenvaltion entisen siirtomaan, ns. AKT-maan välinen Cotonoun sopimus ja siihen liittyvät talouskumppanuussopimukset (EPAt) on herättänyt voimakasta keskustelua osapuolten välillä. (0,25 pistettä) Keskeinen kiistakysymys on liittynyt EU:n pyrkimykseen tehdä sopimuksista vapaakauppasopimuksia, jolloin AKT-maiden olisi vastavuoroisesti laskettava tulleja ja helpotettava EU:n pääsyä AKT-maiden markkinoille. Toisin kuin pääsykoekirja, EU esittää, että EU-AKT vapaakauppaan sekä maiden keskinäiseen integraatioon perustuva uusi lähestymistapa on juuri se oikea vastaus globalisaatioon (0,75 pistettä). EU kuvaa Maailmankauppajärjestö WTO:ta koko maailman neuvottelupaikaksi. Sen tehtävänä on tarjota puitteet maailmankauppaa ohjaavien sopimusten neuvotteluille sekä luoda sääntöjä ja mekanismeja, joilla varmistetaan, että jäsenet noudattavat niitä. (0,25 pistettä) EU:n tavoitteena on, että kaikki kehitysmaat osallistuisivat täysimääräisesti WTO:n päätöksentekoprosesseihin, mutta ei tarkenna miten tämä olisi toteutettavissa. EU ei myöskään ota kantaa WTO:n sopimuksiin tai riitojenratkaisumekanismin toimintaan. (0,5 pistettä). Pääsykoekirja käsittelee näitä seikkoja erityisesti kaikkein köyhimpien maiden kannalta. Keskeisimmät ongelmat liittyvät juuri köyhimpien maiden rajallisiin vaikutusmahdollisuuksiin sekä WTO:n sopimuksiin ja riitojenratkaisumekanismin toimintaan. Huolimatta siitä, että WTO on konsensusperiaatteella toimiva järjestö, todellisuudessa päätäntävalta on keskittynyt vahvimpien kauppamahtien eli 10
perinteisen johtonelikon (vuonna 2007 siihen kuului EU, USA, Kanada ja Japani) käsiin. (0,5 pistettä) Kehitysmaiden kapasiteettia rajoittavat niin lähtökohtaisesti heikko kauppapoliittinen painoarvo kuin vähäiset taloudelliset ja inhimilliset resurssit, jotka ovat täysivaltaisen toiminnan edellytys WTO:ssa. (0,5 pistettä) Näin valtasuhteet näkyvät myös köyhimpien maiden kannalta epäedullisissa WTO:n sopimuksissa (esim. TRIPS) sekä riitojenratkaisupaneelin toiminnassa. (0,5 pistettä) Lisäksi pääsykoekirja painottaa, että historian valossa lähes kaikki teollisuusmaat ovat teollistumisen alkuaikoina suojanneet talouttaan. Myös nousevat taloudet ja Itä-Aasian tiikerit ovat hyötyneet valikoivasta kauppastrategiasta, johon on kuulunut niin kaupan vapauttamista kuin harkittua protektionismia. (0,5 pistettä) Strateginen avautuminen on myös yksi Dieter Senghaasin kehitykseen liittyvistä totuuksista. (0,5 pistettä). 11