Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa. Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö"

Transkriptio

1

2 Kauppapolitiikan keinot suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisessa Alivaltiosihteeri Markku Keinänen, Ulkoministeriö

3 Kauppapolitiikan uudet suuntaukset Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista toimintaa/ geopolitiikka EU-USA EU-Kiina Protektionismi vs liberalismi Aiempaa enemmän esillä EU:n kilpailukykypolitiikassa Aiempaa paremmin yhteensopiva kehityspolitiikan kanssa Aiempaa enemmän julkista keskustelua Kansallisen elinkeinopolitiikan kansainvälinen jatke

4 Kauppa on EU:n painopiste EU:n kauppapolitiikalla pyritään avoimeen ja oikeudenmukaiseen kauppaan ja varmistamaan, että yritykset kilpailevat tasapuolisin toimintaedellytyksin eri puolilla maailmaa olevien EU:n kauppapolitiikka tukee talouskasvua ja työllisyyttä (miljardi euroa lisävientiä merkitsee uutta työpaikkaa)

5 Kaupan vapauttaminen WTO:n avulla olisi yrityksille paras ratkaisu WTO-raide ei ole viime vuosina edennyt täysin kuten olisi toivottu. Kaksi suomalaisyritystenkin kannalta merkittävää sopimusta saatu aikaan: 1) Sopimus informaatioteknologiasopimuksen päivittämiseksi nollatulleja heinäkuusta 2016 alkaen 2) Kaupankäynnin menettelyitä koskeva sopimus voimaan helmikuussa 2017 Kauppakustannukset laskevat globaalisti noin prosenttia.

6 EU:lla on kattava kauppasopimusverkosto EU:lla ja tätä kautta myös Suomella on kauppasopimuksia noin 60 unionin ulkopuolisen maan kanssa, kuten Etelä- Korean, Chilen ja Meksikon. Näillä parannetaan yritysten markkinoillepääsyä ja luodaan tasapuolisia toimintaedellytyksiä EU:n yrityksille. Lähes 40 prosenttia EU:n viennistä kuuluu jonkin FTAsopimuksen piiriin.

7 Kauppasopimukset ovat trendi EU-USA -sopimus (TTIP) : 50 % maailman bkt:sta USA-Tyynimeri sopimus (TPP) : 40 % maailman bkt:sta ASEANin alueen sopimus (RCEP) 40% maailman bkt:sta Tripartite FTA 60 % Afrikan bkt:sta Tyynenmeren Allianssi (AP) 30 % Latinalaisen Amerikan bkt:sta

8 EU:n kauppaneuvottelut edistyvät CETA-sopimusta Kanadan kanssa sovellettu alkaen. Singapore ja Vietnamin voimaan Japani voimaan Meksiko-sopimuksen uudistaminen ja Mercosurneuvottelut tavoitteena saada päätökseen Neuvottelut aloitetaan Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.

9 Kauppasopimusten hyödyt suomalaisyrityksille Tavarakaupan tullit poistuvat tai laskevat merkittävästi. Hyötyäkseen kauppasopimuksista yritysten vientituotteiden tulee täyttää tietyt edellytykset (ks. Miten yritykset voivat hyödyntää EU:n kauppasopimuksia ja säästää tullimaksuissa esite) CETA-sopimuksen osalta tulee kirjautua ns. REX-viejäksi vuoden loppuun mennessä Avaavat uusia mahdollisuuksia tarjota palveluja kuten esimerkiksi CETA-sopimus ympäristö- ja liikennepalveluissa. Sujuvoittavat työvoiman liikkuvuutta, esim. yritys voi helpommin lähettää työvoimaansa sopimusmaahan. Pyrkivät helpottamaan tavaroiden testausta ja sertifiointia. CETA: kaksinkertaisen testauksen väheneminen tietyillä sektoreilla (esim. sähkö- ja elektroniikka, koneet ja laitteet).

10 Reilut pelisäännöt myös tuotaessa unioniin EU:lla tulee olla toimivat ja tehokkaat tuontisuojainstrumentit (polkumyynti-, tasoitustulli-, ja suojatoimi-instrumentit) epäreilulta kilpailulta suojautumiseksi ja suomalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi.

11 KORUS Palvelukaupan vapauttamisneuvottelut Missä mennään Trumpin politiikka - Alijäämämenettely - Kansallinen Turvallisuus (Section 232) - IPR (Section 301) - Rajaverot - Hormoniliha Venäjä Ympäristötuotteiden kaupan vapauttamisneuvottelut US-Japani Meksiko NAFTA EU-päätöksentekokyky, ml. Singaporeoikeustapaus TTIP CETA TPP-11 Multilateraalisen kaupanvapauttamisen tulevaisuus Monenvälinen Investointituomioistuin RCEP WTO:n Riitojenratkaisu WTO:n kaupanhelpottamissopimus Euroopan Unioni Brexit Kiinan muut FTA:t Investointien screenaus EU:n tuontisuojainstrumentit Japani Mercosur Chile Kiina ja ASEAN Filippiinit, Indonesia, ASEAN-maat Australia ja Uusi-Seelanti Turkki Kiina Belt and Road Markku Keinänen Alivaltiosihteeri, Taloudelliset ulkosuhteet Intia Vietnam Muut FTA:t Kuva: Photos for Class, Creative Common Photos (Trump) Wikimedia Commons (Berlaymont, Xi)

12 Kansainväliset hankinnat Kehitysyhteistyö- ja humanitaarisen avun toimijat (Maailmanpankki, YK, EU jne.) käyttävät kymmeniä miljardeja dollareita vuosittain erilaisiin kehitys- ja humanitaarisen avun projekteihin ympäri maailmaa. Rahoituksesta suurin osa menee erilaisten hyödykkeiden, laitteiden ja palveluiden hankintoihin Mahdollisuuksia suomalaisyrityksille Yrityksille suunnattu Tavoitteena kansainväliset hankinnat opas löytyy: mene osoitteeseen formin.fi hae sanalla Hankintaopas

13 Team Finland palveluja Suomen edustustot tarjoavat palveluja yrityksille luomalla yhteyksiä paikallisiin toimijoihin ja yhteistyökumppaneihin. Team Finland -verkosto kartoittaa aktiivisesti myyntimahdollisuuksia sekä tarjoaa markkinatietoa suomalaisten pk-yritysten liiketoiminnan kehittämisen tarpeisiin

14 1. Kasvun aikaansaaminen keskeinen osa UM:n strategisia tavoitteita. 2. Aktiivinen vaikuttaminen EU:n liberaalin kauppapolitiikan puolesta. 3. Ulkomaanverkoston vahvempi hyödyntäminen.

Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat

Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat Kansainvälinen kauppa ja kasvun rajat Osastopäällikkö Markku Keinänen 30.9.2015 Kauppasopimukset on trendi EU-USA -sopimus (TTIP) : 50 % maailman bkt:sta USA-Tyynimeri sopimus (TPP) : 40 % maailman bkt:sta

Lisätiedot

KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET

KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET KAUPPAPOLITIIKAN UUDET SUUNTAUKSET Aiempaa näkyvämpi osa EU:n ulkoista toimintaa; kauppapolitiikan politisoituminen Aiempaa enemmän esillä EU:n kilpailukykypolitiikassa johtuen globaaleista arvoketjuista

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut. Lähde: EU commission

EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut. Lähde: EU commission EU Japani vapaakauppasopimus ja muut ajankohtaiset neuvottelut Lähde: EU commission WTO-neuvottelut vs. vapaakauppaneuvottelut WTO: maailmankaupan yleinen sääntöperusta sekä neuvottelu- ja riitojenratkaisufoorumi

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta

Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta Näkymiä maailmantaloudesta ja kauppapolitiikasta Elinkeinoelämän Foorumi Kouvolassa 31.10.2018 Janica Ylikarjula Protektionismin kasvu huolestuttaa Protektionismin harmaa alue kasvaa Vaikea tunnistaa,

Lisätiedot

Ulkoministeriö palveluksessasi. Juha Markkanen Trade Ambassador UM/Team Finland-tiimi

Ulkoministeriö palveluksessasi. Juha Markkanen Trade Ambassador UM/Team Finland-tiimi Ulkoministeriö palveluksessasi Juha Markkanen Trade Ambassador UM/Team Finland-tiimi Ulkoministeriö yritysten viennin apuna jo 100 vuotta! UM täyttää 100-v. tänä vuonna ja jo toiminnan aloittamisesta lähtien

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä

GLOBALISAATIO A R K - C T U L E V A I S U U D E N S U U N N I T T E L U R Y H M Ä GLOBALISAATIO ARK-C5005 TULEVAISUUDEN SUUNNITTELU RYHMÄ 1 1.3.2017 GLOBALISAATIO "maapalloistuminen tai maailmanlaajuistuminen" ihmisten ja alueiden jatkuvaa maailmanlaajuista yhtenäistymistä kansainvälisen

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

1.6.2015. käytiin huhtikuussa 2015 New Yorkissa. Toteutuessaan. puolet maailman BKT:sta ja kolmanneksen kaupasta. syyskuussa 2014. lokakuussa 2014.

1.6.2015. käytiin huhtikuussa 2015 New Yorkissa. Toteutuessaan. puolet maailman BKT:sta ja kolmanneksen kaupasta. syyskuussa 2014. lokakuussa 2014. Lauri Kangasniemi Muistio 1 (5) 1.6.2015 KÄYNNISSÄ OLEVIA KAUPPASOPIMUSNEUVOTTELUJA EU Yhdysvallat (TTIP) Kanada (CETA) Singapore Malesia Vietnam Thaimaa Yhdeksän neuvottelukierrosta Viimeisin käytiin

Lisätiedot

Ulkoministeriö ja globaali edustustoverkko yritysten apuna

Ulkoministeriö ja globaali edustustoverkko yritysten apuna Ulkoministeriö ja globaali edustustoverkko yritysten apuna Rovaniemi 5.9.2018 Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Team Finland-tiimi Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017 Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina

Lisätiedot

Ulkoministeriön Team Finland -palvelut yrityksille. Vaasa Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Ulkoministeriön Team Finland -palvelut yrityksille. Vaasa Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Ulkoministeriön Team Finland -palvelut yrityksille Vaasa 8.5.2018 Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä Mikä Team Finland? Kyse

Lisätiedot

TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 VIE/TUO TALOUDELLISTEN ULKOSUHTEIDEN OSASTON VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Avoimuus ja selkeys Taloudellisten ulkosuhteiden viestinnässä, kuten kaikessa viestinnässä, noudatetaan ulkoministeriön yleisiä viestintäkäytäntöjä.

Lisätiedot

Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa! Ari Mäki 1

Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa! Ari Mäki 1 Katseet kohti Latinalaista Amerikkaa! Ari Mäki 1 Suomen lähti alueelle kaupan kautta Kaupalliset tarpeet pohjana - ensimmäiset edustustot 1929 Buenos Airesiin, 1931 Rio de Janeiroon Kauppasopimuksia jo

Lisätiedot

TOIVOA VAI TUHOA? EU-USA KAUPPAKUMPPANUUS - Yritysten näkökulma. Timo Vuori

TOIVOA VAI TUHOA? EU-USA KAUPPAKUMPPANUUS - Yritysten näkökulma. Timo Vuori TOIVOA VAI TUHOA? EU-USA KAUPPAKUMPPANUUS - Yritysten näkökulma Timo Vuori Johtaja, Keskuskauppakamari / Maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari Board of Directors, Eurochambers / Jäsen, Euroopan talous-

Lisätiedot

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm

Kauppasodan uhka. Hämeen kauppakamarin kevätkokous Johnny Åkerholm Kauppasodan uhka Hämeen kauppakamarin kevätkokous 15.5.2018 Näyttää uhkaavalta Trumpilla yksi hyvä argumentti suhteessa Kiinaan: Immateriaalioikeudet Muuten heikot perustelut: Kauppaa ei pidä tarkastella

Lisätiedot

Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo

Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo Mikä ihmeen WTO? Kepa / Matti Hautsalo 04.10.2005 WTO on Maailman kauppajärjestö WTO:n historia Jäsenyys ja toimintakulttuuri Leirit WTO:n sisällä Tärkeimmät neuvottelualueet Muita keskeisiä kysymyksiä

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 30.8.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle.

Valtioneuvosto tukee neuvotteluvaltuuksien antamista komissiolle. Ulkoministeriö PERUSMUISTIO UM2019-00065 TUO-20 Kauko Maria(UM) 08.02.2019 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisestä sopimuksesta teollisuustuotteiden

Lisätiedot

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri

Ilmastonmuutos. Ihmiskunnan suurin haaste. Paula Lehtomäki Ympäristöministeri Ilmastonmuutos Ihmiskunnan suurin haaste Paula Lehtomäki Ympäristöministeri 1 2 Ilmastonmuutos edelleen tosiasia Maapallon keskimääräinen lämpötila noussut 100 vuoden aikana 0,74 C 15 lämpimintä vuotta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM ASA-30 Korppi Anu(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00072 ASA-30 Korppi Anu(UM) 21.01.2016 Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan

Lisätiedot

Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa

Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa Terveysteknologian kauppa 2016 Terveysteknologian kauppa 2016 1 Suomen terveysteknologian vienti ylitti 2 miljardia euroa vuonna 2016 Tuotteiden vienti kasvoi lähes 10% Tuotekaupan ylijäämä oli 1,0 miljardia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2015 (OR. fr) 14761/15 LIMITE PUBLIC PV CONS 68 RELEX 984 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3430. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa

Lisätiedot

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan

Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka. Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kotimainen kilpailukyky ja kauppapolitiikka Nordic Food, 8.10.2014, Tampere Hannu Kottonen, HKScan Kauppapolitiikka (Wikipedia) Kauppapolitiikka käsittää toimintalinjoja ja menettelytapoja, jotka liittyvät

Lisätiedot

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama

Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa. Samuli Rikama Kansainväliset pk-yritykset -pk-yritysbarometrin valossa Samuli Rikama Pk-yritysten viennin kehitys eri maissa, osuus tavaraviennistä 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Tanska Hollanti Saksa Ruotsi Suomi 2011

Lisätiedot

AEO. Authorised Economic Operator. Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus. AEO-toimijapäivä 3.9.2014 1

AEO. Authorised Economic Operator. Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus. AEO-toimijapäivä 3.9.2014 1 T AEO Authorised Economic Operator Vastavuoroisen tunnustaminen tilannekatsaus AEO-toimijapäivä 1 1) AEO-ohjelmien vertailu teoriassa TUNNUSTAMISEN VAIHEET - hakemus-, arviointiprosessi, kriteerit ja edut

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö

Osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00548 TUO-10 Sell Malena(UM) 24.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus neuvoston päätelmiksi neuvottelujen aloittamisesta vihreiden

Lisätiedot

Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi

Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01204 TUO-10 Friman Aino(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvostolle neuvottelujen aloittamisesta Uuden-Seelannin kanssa vapaakauppasopimuksen tekemiseksi

Lisätiedot

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi

Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus Kaisa Karttunen

Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus Kaisa Karttunen Miten mahtuu maito kaupungistuvaan maailmaan? Maitovalmennus 4.9.2019 30.8.2019 Huomisen ruoka Ravitsemus terveys Ympäristöjalanjälki Kauppakiistat, valtapolitiikka Huomisen ruoka Väestönkasvu, kaupungistuminen

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - INFO Q 1-2014 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Maailmantalouden tila ja suunta - World Economic Survey 1 / 2014 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World Economic

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöseminaari ; Kauppapolitiikan tietoisku. Yp. Ilkka-Pekka Similä, KPO-10

Kansalaisjärjestöseminaari ; Kauppapolitiikan tietoisku. Yp. Ilkka-Pekka Similä, KPO-10 Kansalaisjärjestöseminaari 24.3.2010; Kauppapolitiikan tietoisku Yp. Ilkka-Pekka Similä, KPO-10 Dohan kauppaneuvottelukierros Käynnissä vuodesta 2001 Järjestyksessä 9. kauppaneuvottelukierros Tavoitteena

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 373 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Täytäntöönpanoasetuksen soveltamisalaa koskeva alustava tarkastelu FI FI KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Arvaamaton toimintaympäristö 2017 (lähde: The Ecomomist, The Moscow Times) Toimintasuunnitelma 2017 2 Tausta-aineistoa lähde ICC Toimintaympäristö Kasvava poliittinen ja taloudellinen epävarmuus Suomalaisten

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen nk. CETA-sopimus on kattavin EU:n

Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välinen nk. CETA-sopimus on kattavin EU:n Hallituksen esitys eduskunnalle Kanadan ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden välisen laaja-alaisen talous- ja kauppasopimuksen (CETA) hyväksymiseksi ja voimaan saattamiseksi Asiantuntijalausunto eduskunnan talousvaliokunnalle

Lisätiedot

Asiaa käsitellään EU-ministerivaliokunnassa

Asiaa käsitellään EU-ministerivaliokunnassa Ulkoasiainministeriö Ulkoasianministeriö E-JATKOKIRJELMÄ UM2006-00569 ALI-41 Mikkola Henna 08.03.2006 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; Barcelonan prosessi; EuroMed

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 3 1 7 1 1 1 0 62 2 Pk-yritysbarometri, syksy 1 alueraportti, 2: Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2018 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 62 69 Uusimaa 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

Itämeren alueen puumarkkinat -seminaari. Venäjän WTO-jäsenyys

Itämeren alueen puumarkkinat -seminaari. Venäjän WTO-jäsenyys Itämeren alueen puumarkkinat -seminaari Venäjän WTO-jäsenyys 14.2.2012 KPO-20, Ulkoasiainministeriö Venäjän WTO-jäsenyys -tilanne Venäjän WTO-liittymisneuvottelut saatiin päätökseen syksyllä 2011 Venäjän

Lisätiedot

AEO Workshop Senec, Slovakia Sari Lempiäinen

AEO Workshop Senec, Slovakia Sari Lempiäinen AEO Workshop Senec, Slovakia 29.11.-1.12.2016 Sari Lempiäinen Osallistujat 155 osallistujaa Unionin tullihallinnoista Unionin AO-toimijoita Komissiosta Joitakin unionissa toimivia järjestöjä WCO Edustajat

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA 2.4.2011 Petteri Pihlajamäki Executive Vice President, Pöyry Management Consulting Oy Esityksen

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja -kulutus.

Vanerintuotanto ja -kulutus. Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2016 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 - Production Consumption CAGR 2000 2016 3,8%

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö MINVA UM

Ulkoasiainministeriö MINVA UM Ulkoasiainministeriö MINVA UM2017-01063 TUO-10 Sorsimo Tiina(UM) 04.10.2017 Viite Asia Epävirallinen kauppaministerien lounastapaaminen 13.10.2017 Brysselissä Alivaltiosihteeri Markku Keinänen osallistuu

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille - alustavia tuloksia Samuli Rikama Ilmiön taustaa Talouden rakennemuutos, globalisaatio Monikansalliset yritykset veturina Tietotekniikka

Lisätiedot

C 224 virallinen lehti

C 224 virallinen lehti Euroopan unionin C 224 virallinen lehti 62. vuosikerta Suomenkielinen laitos Tiedonantoja ja ilmoituksia 4. heinäkuuta 2019 Sisältö IV Tiedotteet EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA

Lisätiedot

Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership

Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership Mikä TTIP? TTIP: Transatlantic Trade and Investment Partnership EU:n ja USA:n välinen kauppa- ja investointikumppanuus Virallisena tavoitteena

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa

Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Leif Fagernäs: Arvioita yritysten toimintaympäristöstä. EK:n toimittajaseminaari 29.4.2009, Haikko

Leif Fagernäs: Arvioita yritysten toimintaympäristöstä. EK:n toimittajaseminaari 29.4.2009, Haikko Leif Fagernäs: Arvioita yritysten toimintaympäristöstä EK:n toimittajaseminaari 29.4.2009, Haikko Arvioita yritysten toimintaympäristöstä Maailma ei palaa taantuman jälkeen entiselleen Globaalin kysynnän

Lisätiedot

YDINENERGIAN TILANNE MAAILMALLA

YDINENERGIAN TILANNE MAAILMALLA YDINENERGIAN TILANNE MAAILMALLA Ami Rastas FinNuclear Helsinki, 12.3.2009 FinNuclear 12.3.2009 1 Esityksessä on tarkoitus antaa vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Paljonko ydinvoimalaitoksia on käytössä

Lisätiedot

Pellervon Päivä. Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel

Pellervon Päivä. Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel Pellervon Päivä Pekka Pesonen, Copa-Cogecan pääsihteeri, 07.04.2016 Helsinki, Radisson Blu Royal Hotel EU-maatalouskaupan tasapaino Maataloustuotteiden jako alaryhmiin Mikä on oleellista? Tuotteiden jalostusasteen

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, %

Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 2016 Bkt:n kasvu 2016 / 2015, % Venäjä Brasilia Muu it. Eurooppa Meksiko Muu Lat. Am. Lähi-itä ja Afrikka Maailmantalouden ennustetaan kasvavan 3,4 % vuonna 216 Bkt:n kasvu 216 / 215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Pohjois- Amerikka Kasvu

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0067(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0067(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0067(NLE) 4.4.2016 *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi sopimuksen tekemisestä informaatioteknologiatuotteiden kaupan

Lisätiedot

Vuoden 2008 työohjelma

Vuoden 2008 työohjelma Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Lausuntotyön osasto B "Ulkosuhteet"-jaosto Vuoden 2008 työohjelma Vuonna 2008 "ulkosuhteet"-erityisjaosto kokoontuu yhdeksään otteeseen. Lisäksi järjestetään kaksi erityisjaoston

Lisätiedot

Väliarvioinnin yhteenveto

Väliarvioinnin yhteenveto Oppimisratkaisut 2011-2015 Tulosseminaari 24.1.2013 Väliarvioinnin yhteenveto Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM 1069732 Oppimisratkaisut tilanne Oppimisratkaisut

Lisätiedot

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi ICC - info 13.2.2013 Maajohtaja Timo Vuori Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi 1. Maailmantalouden tila ja suunta World Economic Survey Q 1 2013 2. Kasvun eväitä kansainvälisestä kaupasta European Council

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.1.2016 COM(2016) 9 final 2016/0004 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistyötä ja vastavuoroista hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan Euroopan unionin ja Uuden-Seelannin

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintävaliokunta Maija Ahokas

Liikenne- ja viestintävaliokunta Maija Ahokas Komission suositus neuvoston päätöksiksi aloittaa neuvottelut kattavista lentoliikennesopimuksista Kiinan, ASEANmaiden, Meksikon ja GCC-maiden kanssa ja yhteisen ilmailualueiden perustamisesta Armenian

Lisätiedot

Mitä Durbanin jälkeen?

Mitä Durbanin jälkeen? Mitä Durbanin jälkeen? Sirkka Haunia Ympäristöministeriö 15.2.2012 YK:n ilmastoneuvottelut Durbanin paketti Ilmastosopimuksen neuvotteluraide: Sopimus tiekartasta kohti kattavaa maailmanlaajuista sopimusta

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan

Lisätiedot

GLOBAALIT SKENAARIOT. Kymenlaakso Summit Risto E. J. Penttilä

GLOBAALIT SKENAARIOT. Kymenlaakso Summit Risto E. J. Penttilä GLOBAALIT SKENAARIOT Kymenlaakso Summit 13.6.2018 Risto E. J. Penttilä RADIKAALIN EPÄVARMUUDEN AIKA MITEN SELVIYTYÄ EPÄVARMUUDEN KESKELLÄ? Käyttämällä skenaarioita Skenaariot ovat mahdollisia, uskottavia

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat

Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Briefing 3: Euroopan sisämarkkinat Taneli Lahti EK:n Brysselin toimiston johtaja Taneli Lahti työskentelee Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n EU-edunvalvonnan ja kauppapolitiikan sekä Brysselin toimiston

Lisätiedot

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017

Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Selvitys: Yritysten näkemyksiä vieraskielisestä työvoimasta, kohdemarkkinoista ja suhdanteista 1/2017 Helsingin seudun kauppakamari COME Chamber of Multicultural Enterprises Tutkimuksesta Kyselyn vastausaika

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola

Maa Komission tuontipäätös Maahantuonti hyväksytty kansallisesti. Alankomaiden antillit. Albania 95/90/EY Algeria Angola 1884 Liite 1 Kolmannet maat, joista saadaan tuoda maahan muita kalastustuotteita ja niistä saatuja raakavalmisteita ja jalosteita kuin kaksikuorisia simpukoita, piikkinahkaisia, vaippaeläimiä ja merikotiloita

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen

Lisätiedot