TAMPERE Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.1.2008, tarkistettu 27.9.2010 RUSKO, Huppionmäki, Työpaikka- ja virkistysalueet, HERVANTAJÄRVI, Ruskontien jatke, HERVANTA, katualuetta, kartta nro 8111. Kaava-alueet lähivaikutusalueineen Ortokuva kaava-alueesta v. 2006 Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä mm. seuraavasti: Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Tarkoituksena on kertoa, miksi kaava laaditaan, miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa. Aloite Asemakaava laadinta on käynnistynyt kaupungin aloitteesta vuosille 2007-2009 hyväksytyn asemakaavoitusohjelman mukaan. Hanke on 27.5.1998 hyväksytyn ja 12.12.2000 vahvistetun Tampereen kantakaupungin yleiskaavan ja 29.3.2007 vahvistetun Pirkanmaan 1. maakuntakaavan mukaisesti varattu työpaikka-alueelle. Vireilletulo: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuulutettiin vireille 15.6.2006. Dno: YPA: 5071/611/2006, verkkonumero 4009997.
Suunnittelualue Suunnittelualuealue sijaitsee noin 9 km kaupungin keskustasta kaakkoon. Työpaikka- ja toimitilarakentamisen alue sijoittuu Ruskon olevan teollisuusalueen eteläpuolelle ja se rajoittuu Ruskon kehätien jatkeeseen. Ruskon kehätien jatke on otettu mukaan kaavaan ehdotusvaiheessa. Toimitila-alue - Huppionmäki - käsitellään omana kaavanaan kartta numero 8111 ja sen yleiskaavan mukainen rajaus on noin 20 hehtaaria. Asemakaavoitettava alue on rakentamatonta metsää. Alueen eteläpuolella sijaitsee Ruskon maankaatopaikka, johon on tekeillä maisemointisuunnitelma. Idässä ja etelässä sijaitsevat Kangasalan ja Lempäälän laajat metsäalueet. Suunnittelualueen läheisyydessä ja osin sen kautta kulkee paikallisesti ja alueellisesti merkittäviä virkistysreittejä. Asemakaavoilla määritellään tarvittavat lähivirkistysalueet. Alueelle on laadittu ympäristö- ja maisemaselvitys. Suunnittelualue on Vihiojan suurvalumaaluetta ja Siikinniityn, Takaviitasen ja Polunmäen pienvaluma-aluetta. Alueella on kukkulaisia ja alavia osia, maastomuodot vaihtelevat voimakkaasti. Maaperä korkeilla osilla on hyvin kantavaa ja alavilla alueilla pehmeää. Kaavatilanne Maakuntakaava Valtioneuvosto on vahvistanut 29.3.2007 Pirkanmaan 1. maakuntakaavan. Maakuntakaavassa suunnittelualue kuuluu Tampereen seudun kehä-ii kehittämiskäytävään, jonka kehittäminen tulee toteuttaa seudullisena yhteistyönä. Suunnittelualue on merkitty työpaikka-alueeksi (liike- ja toimistorakentamiseen tai tuotantokäyttöön) ja Ruskonkehän jatke seudulliseksi tieksi. Maakuntakaava osoittaa myös merkittävimmät virkistysalueet sekä virkistysyhteystarvereitit. Kuva. Ote maakuntakaavasta.
Yleiskaava Tampereen kantakaupungin yleiskaava (12.12.2000 vahvistettu) on oikeusvaikutteinen ja muodostaa pohjan tämän asemakaavan laatimiselle. Kuva. Ote kantakaupungin yleiskaavasta, asemakaava-alueen rajaus punaisella. Ote kantakaupungin yleiskaavasta; Viherverkko ja suojelu, suunnittelualueen rajaus punaisella. Yleiskaavassa suunnittelualueelle on osoitettu tuotantovaltaisen yritystoiminnan alue, tiealue ja lähivirkistysaluetta. Virkistysreitti on osoitettu jatkumaan alueen läpi etelästä pohjoiseen sekä Ruskontien suuntaan että Houkanojan vartta pitkin. Kaava-alueella ei ole voimassa asemakaavaa. Muut suunnitelmat Kaupungilla on tavoitteena, että Vuoreksen alueelle rakennetaan asunnot yli 13 000 asukkaalle ja toimitilat 3000-5000 työpaikalle. Hervantajärven eteläpuoliset alueet on Vuoreksen osayleiskaavassa osoitettu pääasiassa pientaloille, kyläasutukselle ja maa- ja metsätaloudelle. Vuoreksen alueen asemakaavatyö on jatkuu edelleen vahvistuneen osayleiskaavan pohjalta. Vuoreksen, Hervantajärven ja suunnittelualueen kaavasuunnittelut kytkeytyvät yhteen lähinnä virkistysreittien, liikenteen, joukkoliikenteen ja palveluiden osalta.
Raideprojektin raportti 2004 Rataverkon hyödyntäminen Tampereen kaupungin joukkoliikenteessä valmistui 28.5.2004. Raportissa on esitetty pikaraitiotien linjaus Hervannasta länteen Vuorekseen. Pirkkalan lentokentän ja Kangasalan välistä tieyhteyttä on tutkittu selvityksessä Tampereen kaupunkiseudun kehä-ii välillä Pirkkala-Sääksjärvi-Vuores- Kangasala, kehittämisselvitys 2003. Selvitys osoittaa kehän seudulliseksi tieksi ja kirjaa, että kehä-ll:n rakentamishanke on mahdollista toteuttaa vaiheittain maankäytön kehittymisen mukaisesti. Ruskon maankaatopaikan maisemointisuunnitelma on tekeillä. Samassa yhteydessä on selvitetty kaatopaikan maa-aineksen mahdollisia epäpuhtauksia. Asemakaavoitukseen liittyvät selvitykset ja suunnitelmat Virkistys, luonto, hulevedet, vihersuunnittelu Hervantajärvi-Rusko, maisema- ja ympäristöselvitys, Tampereen kaupunki Yhdyskuntapalvelut, Selvitykset ja arvioinnit, on valmistunut 2006. Selvityksessä käsitellään mm. alueen luontoarvoja, liito-oravien esiintymistä, maisemaa, virkistysreittejä ja ympäristön tilaa. Biologi on tehnyt alueen selvityksiä arvottaen luontokohteet, arvioiden luontokohteisiin kohdistuvat vaikutukset sekä osallistuen luonnon suojelemiseksi mahdollisesti annettavien kaavamääräysten laatimiseen. Asemakaavasuunnittelun käytössä on myös Huppionmäen asemakaava-alueen lepakkokartoitus 2006 Yrjö Siivonen & Terhi Wermundsen, Wermundsen Consulting Oy / Batcon Group sekä Tampereen Huppionmäen alustava linnustoselvitys 2006, Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. Peter Uppstu sekä vuoden 2007 lopulla valmistunut Kantakaupungin ympäristö- ja maisemaselvitysluonnos (KYMS) jonka tarkastelukohteena ovat Tampereen kantakaupungin viheralueet. Asemakaavoituksen yhteydessä alueen hulevesien käsittely on suunniteltu kaupungin yleistavoitteiden mukaan. Alueelle on tehty kaavoituksen yhteydessä viherverkkotarkastelu. Meluselvitys Kehä-ll:n yleissuunnitelman laatimisen yhteydessä Tiehallinto ja kaupunki ovat selvittäneet melun etenemistä Maaperäselvitys Maaperäkartan pohjalta arvioidaan suunnittelualueen rakennettavuutta. Katu- ja kunnallistekniikan suunnittelu, liikennesuunnittelu Asemakaavoituksen rinnalla suunnitellaan alueen kadut ja vesihuolto yleissuunnitelmatarkkuudella. Asemakaavoituksen yhteydessä suunnitellaan mm. kehälle tulevat katuliittymät. Asemakaavoituksen alustavat tavoitteet Kaava-alue on osa oikeusvaikutteisten Pirkanmaan 1. maakuntakaavan kehä-ll:een tukeutuvaa kehittämiskäytävää. Asemakaavoitettava alue on yksi oikeusvaikutteisten kantakaupungin yleiskaavan osoittamista uusista työpaikkatoiminnan alueista. Asemakaavoituksen kaavoitusohjelmassa vuosille 2008-2010 on asetettu tavoitteeksi asemakaavoittaa Ruskontien pohjoispuolen työpaikka- ja toimitila-alueelle rakentamista 40 000 kerrosalaneliömetriä
Ruskonkehälle muodostetaan rakennusten, viheralueiden ja tieratkaisujen kautta edustava, kaupunkimainen julkisivu. Asemakaavoituksessa ratkaistaan virkistyksen reittien sijainnit ja aluevaraukset. Arvokkaiden luontokohteiden asemakaavallinen määrittely tutkitaan ja tarvittaessa asemakaavassa annetaan luontoa koskevia suojelumääräyksiä. Hulevesien ohjaaminen, luontokohteiden suojelu, maiseman sekä rakennettujen viher- ja virkistysalueiden suunnittelu kytketään tiiviisti yhteen. Ruskontien jatke, kaupunkiseudun Ruskonkehän jatke ja kehätielle tulevat liittymät asemakaavoitetaan osana Huppionmmäen kaavaa. Osalliset Maankäyttö ja rakennuslaki edellyttää että kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Osallisia ovat mm. maanomistajat ja naapurikiinteistöjen omistajat kaavan lähivaikutusalueen asukkaat, elinkeinonharjoittajat ja alueella työskentelevät Viranomaistahot: Pirkanmaan ELY-keskus sekä Kangasalan kunta alueella toimivat yhdistykset: Tampereen Ympäristönsuojeluyhdistys ry, Tampereen kauppakamari, Hervannan yrittäjät ry, Hervannan EU-projekti, Hervannan omakotiyhdistys ry, Hervanta-seura ja Tampereen Hervantalaiset ry, Tampereen Taivaltajat ry Verkostojen ylläpitäjät: TeliaSonera Finland Oyj ja Elisa Oyj Kaupungin eri toimialat: kaupunkiympäristön kehittäminen viranomaispalveluineen, hyvinvointipalveluiden tuotantoalueet, tilaajaryhmän kehittämis- ja suunnittelupalvelu, ympäristönsuojelu, terveydensuojelu, kiinteistötoimi, joukkoliikenne, Tampereen aluepelastuslaitos Kaupungin liikelaitokset: Tampereen Sähköverkko Oy, Tampereen Vesi Liikelaitos, Tampereen Kaukolämpö Oy Muut ilmoituksensa mukaan Tiedottaminen ja osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Aloitus Asemakaavatyön osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli ensimmäisen kerran nähtävillä 15.6. 6.7.2006. Tampereen Hervantalaiset ry:n ja Hervanta-Seura ry:n pyynnöstä pidettiin 3.11.2006 Pirkanmaan Ympäristökeskuksessa palaveri OAS:n riittävyydestä. Siinä todettiin että kaupungin esittämien periaatteiden mukaan täydennetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman pohjalta voidaan vuorovaikutteista suunnittelua kehittää osallisten ja kaupungin välillä. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävänä 25.1. 15.2.2008. Hervannan vapaa-aikakeskuksessa pidettiin yleisötilaisuus 31.1.2008 osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Osallisilla ja kuntalaisilla on ollut mahdollisuus esittää mielipiteensä tai antaa palautetta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa
http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/kuulutukset.html on nähtävänä sekä kuulutus että laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lähetetty sen nähtävilläoloaikana edellä mainituille nimetyille osallisille. Aikaisemman nähtävilläolon aikana tulleet mielipiteet käsitellään asemaakaavan muutoksen valmistelussa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkistettu ja se kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdessä. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville Palvelupiste Frenckelliin, Frenckellinaukio 2 B ja Hervannan kirjastoon. Valmisteluvaihe Asemakaavaluonnos oli nähtävillä 17.4.- 8.5.2009 välisen ajan. Kooste saaduista mielipiteistä ja vastine sekä niiden pohjalta mahdollisesti tehdyt muutokset on kirjattu kaavaehdotuksen selostukseen. Valmisteluvaiheen lausuntopyynnöt Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot asianomaisilta kaupungin toimialoilta. Saadut lausunnot ja niiden pohjalta mahdollisesti tehdyt muutokset on kirjattu kaavaehdotuksen selostukseen. Asemakaavaehdotus ja asiasta päättäminen Yhdyskuntalautakunta käsittelee laaditun ehdotuksen ja asettaa sen yleisesti nähtäville. Nähtävilläolosta julkaistaan sanomalehtikuulutus ja siitä tiedotetaan Internetissä. Kaavoitusviranomainen pyytää ehdotuksesta viranomaislausunnot ELY-keskukselta ja Kangasalan kunnalta. Asemakaavaehdotuskartta ja asemakaavan selostus ovat nähtävänä palvelupisteessä, Frenckellinaukio 2 B ja kaavoituksen Internet-sivuilla osoitteessa: http://www.tampere.fi/kaavatjakiinteistot/kaavoitus/kuulutukset.html Ehdotuksen selostuksesta selviää, miten jätetyt mielipiteet ovat vaikuttaneet suunnitteluun. Ehdotusta vastaan on mahdollista jättää muistutuksia ja ne käsitellään säädetyssä järjestyksessä. Muistutukset tulee toimittaa nähtävilläoloaikana Tampereen kaupungin kirjaamoon, PL 487, Tampere 33101, käyntiosoite Puutarhakatu 6, tai sähköpostitse kirjaamo@tampere.fi Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Vaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi tehdään asemakaavan laatimisen yhteydessä. Suunnitelmasta arvioidaan vaikutukset: -Yhdyskuntarakenteeseen ja -talouteen kohdistuvat vaikutukset -Liikenteelliset vaikutukset -Vaikutukset virkistysreitteihin ja virkistysalueiden riittävyyteen -Luonto ja maisema-arvoihin kohdistuvat vaikutukset (kasvillisuus, monimuotoisuus, eläimistö, ekologiset käytävät) -Rakentamisen vaikutukset hulevesiin ja hulevesien vaikutukset luontoarvoihin -Ympäristöhäiriöt -Kaupunkikuvan ja maiseman laatu
Kaavoituksen aikataulu Asemakaavaluonnos oli nähtävillä 17.4-8.5.2009 välisen ajan. Asemakaavaehdotuksen kanssa laitetaan samanaikaisesti nähtäville tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kaavan käsittelyvaiheet kaaviona ja asiasta päättäminen: Asiasta päättäminen kuuluu kaupunginvaltuuston toimivaltaan. Oheisena kaavio asemakaavan käsittelyvaiheista, josta selviää, miten osallistumismahdollisuus jatkuu yhdyskuntalautakunnan käsittelyn jälkeen. Yhteystiedot: Kaavoitusviranomainen: Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen, Maankäytön suunnittelu arkkitehti Elina Karppinen puh. 040 800 4908 Kaavan laatija: Tampereen Infra Suunnittelupalvelut, yhdyskuntasuunnittelu arkkitehti Katariina Laine katariina.laine@tampere.fi Aineiston esittely: Asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell Frenckellinaukio 2 B puh. (03) 5656 4400 sähköpostiosoite: palvelupiste.frenckell@tampere.fi Mielipiteiden ja muistutusten vastaanotto: Tampereen kaupunki, Kirjaamo, PL 487, Tampere 33101 käyntiosoite: Puutarhakatu 6 sähköpostiosoite: kirjaamo@tampere.fi
Karttaliite Ote pohjakartasta, sisimpänä punaisella asemakaavoitettava alue ja ulompana punaisella katkoviivalla asemakaavan lähivaikutusalue.