TEMAATTISET TORSTAIT-KOHTAAMINEN HANKE STRATEGISENA VAIKUTTAJANA

Samankaltaiset tiedostot
Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan laitos. Työn nimi. Kandidaatintyö Erkki Esimerkki

Business Arena Oy:n referenssit 2/2015

Meistä on moneksi Meistä on moneksi Graafinen ohjeisto

WORD-KIRJOITUSPOHJAN KÄYTTÖOHJE

Logo 2

GRAAFINEN OHJEISTO 09/2015


ALEX STONED 7 SINNERS

G R A A F I N E N O H J E I S T O

G R A A F I N E N O H J E I S T O

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

TEMAATTISET TORSTAIT-KOHTAAMINEN HANKETUOTTEISTAMINEN

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

TEHTÄVIÄ SATUUN SAAPASJALKAKISSA

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

Tässä ohjeessa kerrotaan, kuinka työkalu toimii ja miten sen voi ottaa käyttöön työpaikalla.

07-07 Nov Poll results

Lapsiperheen arjen voimavarat

Ammattiopisto Omnia, Kirkkokatu 16 A, Espoo. Tila: tila 3017

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen

Paritreenejä. Lausetyypit

THINKING PORTFOLIO ASIAKASHAASTATTELU LASSILA & TIKANOJA. COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO Kuva: Lassila & Tikanoja

JOHTAMINEN LIHATILOILLA WORKSHOP VILLE TUOMI & MIKAEL HALLBÄCK LEVÓN-INSTITUUTTI

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Järjestöjen elinvoimaisen tulevaisuuden on ratkaissut se, ovatko he vahvistaneet henkilökohtaista merkityksellisyyttä toimintansa ytimessä

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Mentorointi. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Onni-hanke

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Strategia, toimintasuunnitelmat ja kehittäminen. Varpu Ylhäinen

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

Mies Asiakkaana Mieslähtöisen työn kehittämisprosessi. Miessakit ry & Miestyön Osaamiskeskus 2011

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Meillä on yhteinen vastuu! Mutta onko siihen aikaa?

Kuka toimii ja miten Aikataulu Kuka tukee Muuta huomioitavaa (esim. mahdolliset yhteystyötahot, kustannukset )

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Hanketoiminnan STAK-kehän mukainen auditointimatriisi

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6

Savonlinnan kaupunki 2013

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

Digia lyhyesti 81 M 5,9 M. Pörssiyhtiö NASDAQ Helsinki

LUPA TEHDÄ TOISIN WEBINAARI klo 9-10

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

suositukset rahoittajille

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Teematyöskentely ryhmissä Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Hankkeen tapahtumat Matti Pihkala

Flippausta 3 korkeakoulun opiskelijoille

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Ratkaisukeskeisyyden historiaa Lappeenrannassa

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

ELY-keskusten puheenvuoro

Ajankohtaista maaseutuverkostosta

ELY-keskuksen rahoitusinstrumentit

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Vaalan kuntastrategia 2030

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan teemapaja kooste ryhmätöistä

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Vastaväitteiden purku materiaali

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi

Learning Cafe Toimintaympäristö Mika Palm

FACE TO FACE -SEMINAARI

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Transkriptio:

UUDENMAAN ELY-KESKUS TEMAATTISET TORSTAIT-KOHTAAMINEN HANKE STRATEGISENA VAIKUTTAJANA TEMAATTISET TORSTAIT Uudenmaan ELY-keskuksen Temaattiset Torstait - kohtaamissar tkui seuraavaksi teemalla Hanke strategisena vaikuttana. Temaattinen Torstai oli järjestykseltään toinen atusten areenana toimi nykytaiteen museo Kiasman tilat. Tällä kertaa pureuduimme aiheeseen muun muassa johdon sitouttamisen näkökulmasta. Hankkeita tulisi käyttää työkaluina muutoksen pysyvyyden aikaansaamiseksi. Pohdinnan arvoista oli, kuinka tämä toteutetaan käytännössä? Miten saamme organisaatioiden johdon sitoutettua koko hankkeen olemassa olon aksi toimintaan? Entä kuinka hanketta voitaisiin käyttää eräänlaisena muutosagenttina? Temaattiset Torstait - nimellä kulkevat kohtaamiset kokoavat yhteen hanketoimijoita Uudeltamaalta synnyttämään uutta ennen kaikkea oppimaan toinen tosiltaan.

ASIAKIRJAN VERSAALEIN TEMAATTISET TNIMI ORSTAIT Täydenne 1 (1) 28.5.2010 TÄMÄ ON ASIAKIRJAPOHJA Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym päristö on HANKE tanner, VAIKUTTAMINEN - MITÄ SEpellot, ON KÄYTÄNNÖSSÄ? kivinen mutta alempana alkaa joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vil. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen on; runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karlle. Muutoin talolla avaria metsiä, soita erämaita, jotka, tilustan ensimmäisen perustan oivallisen toiminnan Tilaisuuden alustionbusiness Arena Oy:n case valmenta Rauli tämän Sorvari. Raulin pitkän uran taustoihin kuuluvat muun kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison on käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta muassa työskenteleminen ohjelmapäällikkönä Keski-Suomen liitolla sekä työ EduCluster Finlandin taustajoukoissa. jälkeentulevainsa edustajohtamisesta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän sai sillä keinolla seitsekokemus hankkeiden hankevaikuttamisesta on Raulilla työvuosissa mitattuna useita kymmeniä. män vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä tuuhea metsä kasvanut sian. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. HANKE STRATEGISENA VAIKUTTAJANA -otsikko sisältää kolme eri tarkoitusta sanojen tulkinnalle. Ensinnäkin Hanke on työväline. Strategisena - sana tulisi tulkita tekemisenä eli verbinä kolmanneksi sana vaikuttana viittaa Väliotsikko Veljesten vanhimmastajokaisessa nuorimpaan ovat: Juhani, Aapo, Simeoni,alku Timo, Lauri Kysymys Eero. Ovat heistä miksi Tuomas johonkin nimet lopputulokseen. hankkeessa ontuomas, allisesti määritelty loppu. kuuluu, jotain Aapo kaksoispari samoin Timo Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä viisi vuotta, mutta Eero, ei tapahdu mitä toivottaisiin tapahtuvan? Siis tarkoitetaanko vaikutuksilla lopputulosta, mitattavia määreitä vaiko nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva harteva, pituus kenties jonkin asteista muutosta? kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän Kysyimme Temaattiset Torstait - Facebook ryhmässä osallistujilta karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän ennakkoon kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten miksi jokin asia irrotetaan hankkeeksi palvelemaan verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä hänen rintansa organisaation kehittämistä. Eniten kannatusta saivat vaihtoehdot: kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua. Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui 1)Halu kohdistaa rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön kylvöön;toteutettavia sillä olivatpa toimenpiteitä he perineet isältänsä saman voimallisen innon 2)Halu organisoida voimavaro resursse metsäotusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukku, ansaita erityisiä teerentarho surmaksitailinnuille jäniksille. Niin viettivät he poikuutensa at, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. Molemmat ovat varmasti osaltaan totta. Kysymystä voi lähestyä Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä ongelman näkökulmasta siten että ratkaistaan jokin syvällinen probleema vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora vilpitön ehkä hieman jyrkkä voimavarojen hyödyntämisen siten ettäpurjehtinut tehokkaasti mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä,sekä poikien oiva eno, joka nuoruudessaannäkökulmasta oli ulana merimiehenä, kohdennetaan resursse havaittuun ongelmakenttään. Joka tapauksessa kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, vietti molemmat näkökulmat vaativat johtamista ennakkoonkin mainittua ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaankauho, lusikoita, kirvesvarsia, kurikko muita huoneessa tarpeellisia kalu, kertoili sisarensa pojille tarinoita merkillisiä asioita sekä omasta maasta johdon sitoutumista. Johtaminen on tekemistä, jonka avulla: että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pot kaikella -päätetään mitä tehdään hartaudella painoivat lusti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä nuhteita, vaan -huolehditaan tekemisen edellytyksistä olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäislöylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähesty-valvotaan saavuttamista kiusaa, sillä omaa asiaansa vän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekätavoitteiden äitillensä että muille murhetta -arvioidaan toimintaa kehittämisen tueksi pahentaen. Rauli Sorvari: Johtaminen on voimavarojen pyrkimysten yhteen sovittamista sovittujen tulosten saavuttamiseksi

Hanke strategisena vaikuttana HANKKEEN TULOKSELLISEN TEKEMISEN SUURIMMAT ESTEET Keskustelimme mahdollisista esteistä ongelmista mitä tuloksellisen tekemisen tiellä hanketyössä saattaa ilmaantua. Syitä voi olla useita, aina ne eivät liity rahoituksen / resurssien puutteeseen tai byrokratian rattaiden verkkaiseen pyörintään. Väittäminä voidaan esittää, että joskus hankkeiden tavoitteet voivat olla laiskasti määriteltyjä epäoleellisia. Tavoitteiden skaalautuvuus pitää olla tarpeeksi korkealla tasolla mikäli halutaan puhua aidosta hankevaikutuksesta. Vaikutukseen pääsemiseksi voimavarat tulee tunnistaa täysimääräisesti hankkeen kokonaisuudesta pitää olla kaikilla toimijoilla selkeä käsitys. Dokumentaatio nostettiin yhdeksi oleelliseksi tekijäksi onnistuneessa hankevaikuttamisessa. Raportte täytyy edelleenkin tehdä huolellisesti hyvin, mutta nimenomaan tekemistä varten - ei raporttia raportoinnin vuoksi. Dialogin ylläpitäminen hankkeen toimijoiden välillä parantaa vaikuttamisen mahdollisuuksia tuloksellisuutta. On vaarallista atella että viestintä on tehty kun viesti on lähetetty.

Väitteitä johtamiseen hankkeen toimintatapaan liittyen LEARNING CAFÉ - OPPIMISKAHVILA Iltapäivän kahvihetken jälkeen tkoimme yhteistä työskentelyä atusten oppimiskahvilassa Learning Café (LC) -työmenetelmällä. LC on työkalu jolla työssä syntyneet mallit käytännöt tuodaan esiin isommalle ryhmälle. Täten hankkeissa syntyneet mallit saadaan leviämään nopeasti niitä voidaan vielä yhdessä kehittää. LC työkalun avulla kaivoimme esiin osallistuneiden hilista tietoa. Työskentelyä ohjeistamaan pöytiin oli ettu kahvilaetiketti, jota noudattamalla päästään parhaaseen lopputulokseen: - Keskity merkitseviin asioihin (kiinnostaviin kysymyksiin) - Jaa atuksesi avoimesti - ei ole oikeita vastauksia - Perustella voi järjellä tai tunteella - Kuuntele ymmärtääksesi - Yhdistele ideoita luo uutta, piirrä, kirjoita hahmottele TÄRKEIN SÄÄNTÖ Kerro omista kokemuksistasi!

ASIAKIRJAN VERSAALEIN TEMAATTISET TNIMI ORSTAIT Täydenne 1 (1) 28.5.2010 TÄMÄ ON ASIAKIRJAPOHJA Ensimmäisenä tehtävänä Learning Cafén alustukseksi kukin hanketoimi sai pohtia henkilökohtaisesti mikä omassa Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym päristö on hanketyössä saa surulliseksi vihastuttaa. Tarkoituksena oli mennyt, pohtia oman mielekkyyttä saada kivinen tanner,ilostuttaa, mutta alempana alkaa pellot,taijoissa, ennenkuin talo oli häviöön aaltoilityön teräinen vil. Peltojen alla on atukset hanketyönhalkileikkaama substanssistamonipolvisen toimintatapaan. niittu, apilaäyräinen, on; runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karlle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison on käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä tuuhea metsä kasvanut sian. - Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. GLAD SAD MAD Väliotsikko Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri Eero. Ovat heistä Tuomas Aapo kaksoispari samoin Timo Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Yhteisen työskentelyn ensimmäisenä kysymyksenä pöytäkunnittain pohdittiin minkälaisia ongelmia hankkeet ovat Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän kohdanneet johtamisen näkökulmasta? Pyysimme pöytiähänen listaamaan ärsyttävimmät haastavimmat ongelmat karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä TOP-5 -listan. Ohessa esiin nostettu ongelmia: tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua. Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin Jatkuva työn toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui muutos ( org. & toimintaympäristö) rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon Väärin kirjoitetut hankesuunnitelmat metsäotusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukku, ansaita teerentarho surmaksi linnuille jäniksille. Niin EU -sääntöjen muutokset (jopa kesken kauden) viettivät he poikuutensa at, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. Johdon sitouttaminen tuotekehitykseen tkumoon Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa Vastuusuhteiden heitä työhön ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä epäselvyys vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora vilpitön ehkä hieman jyrkkä Vanhan työkulttuuriin muuttaminen mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli ulana merimiehenä, purjehtinut Työkulttuurien erot - projektityöntekijät eri organisaatioista kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, vietti Johtaminen ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauho, lusikoita, kirvesvar- projektiosaaminen puutteellista sia, kurikko muita huoneessa tarpeellisia kalu, kertoili sisarensa pojille tarinoita merkillisiä asioita sekä omasta maasta sitoutuminen puutteena että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä- tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pot kaikella hartaudella painoivat lusti muistoonsa. Mutta- innostaminen yhtä mieluisastiliian eivätvähäistä he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäislöylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähesty Johdon työn organisointi resursointi vän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta kiusaa, sillä omaa asiaansa Yleistotuuksiin kuten tiedotuksen tärkeyteen ripustautuminen pahentaen. johtamisessa Välinpitämättömyys Sitoutumattomuus Erimieliset johtat Epäkunnioittavuus & epäoikeudenmukaisuus Periaatteessa kyllä, käytännössä ei - käytännön toimintaan ei sitouduta

ASIAKIRJAN VERSAALEIN TEMAATTISET TNIMI ORSTAIT Täydenne 1 (1) 28.5.2010 TÄMÄ ON ASIAKIRJAPOHJA Ongelmista siirryttiin ratkaisuihin. Pyysimme jälleen toimijoita listaamaan millä menetelmillä / toimintatavoilla Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ym päristö on turvataan hankkeen halutut vaikutukset? Pohdintaa suoritettiin näkökulmasta, sillävil. haimme keino kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo olijohtajuuden häviöön mennyt, aaltoili teräinen Peltojen alla on siihen,apilaäyräinen, kuinka varmistaa vaikuttavamonipolvisen hankejohtaminen saada johto koko hankkeen olemassa olon niittu, halkileikkaama on; runsaasti antoi sitoutumaan se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karlle. Muutoin onohessa talolla avaria metsiä, erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustan oivallisen toiminnan aksi toimintaan. ratkaisu soita toimintamalle ongelmiin: kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison on käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean olivat jo kadonneet hänen piiristänsä tuuhea Rahoittan tukijäljet (OHRYSSÄ) metsä kasvanut sian. - Ja tämä on niiden seitsemän Vertaistuki veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. Henkilökohtainen myyntityö (viestintä) Väliotsikko Päättäjien yhteisen löytymiseksi Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, pommittaminen Aapo, Simeoni, Timo, Lauri an Eero. Ovat heistä (ns. Tuomas Aapo kaksoispari samoin Timo Lauri. Juhanin, väsytystaktiikka ) vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä viisi vuotta, mutta Eero, Koulutusta hankehakemiseen (riskikartoitus) nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Toiminnalliset Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan kokoukset johdon kanssa hartevin. Tämä jälkimmäinen etu kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti Ohusryhmän sidosryhmien hyödyntäminen sitouttaminen merkitsee, on heidän ruskea ihonsa kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Oman johtamisen arviointi, tarkastelu eri näkökulmasta toimeen käynti Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, Johtajuuden kohtasi hänenottaminen, parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän Ulkoinen palaute tulee asioina karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies,arviointilöyttiin kuolleina, toinenoikeina toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku kylki nähtiin puukon viiltämänä hänen rintansa Vaatia päästä että esittelemään toimintaa tarpeeksi korkealle taholle kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua. Vipuvoimaa ohusryhmältä Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui Oma asenne - verkostoituminen hankkeen sisällä ulkopuolella rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon Keep it simple - tavoitteiden seuranta metsäotusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukku, ansaita teerentarho surmaksi linnuille jäniksille. Niin Hanketoimijoiden viettivät he poikuutensa at, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua roolitus rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. Konseptointi - pilkotaan yksityiskohtaisempiin toteutusosiin Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhönon ahkeruuteen, heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä Kertaus opintojen äitimutta - tavoitteet näkyviin vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin Tiedottaminen kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora vilpitön ehkä hieman jyrkkä - mieti mikä on tarpeellista mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli ulana merimiehenä, purjehtinut Siisuudet hanketyössä emo-organisaation sisältä kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, vietti Temaattiset Torstait joka ELYyn! ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauho, lusikoita, kirvesvarsia, kurikko muita huoneessa tarpeellisia kalu, kertoili sisarensa pojille tarinoita merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pot kaikella hartaudella painoivat lusti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä nuhteita, vaan LÖÖPIT olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäislöylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta kiusaa, sillä omaa asiaansa Viimeisenä tehtävänä ennen Raulin Educluster Finland hankkeen esittelyä osallistujia kehotettiin kirjoittamaan lööppi pahentaen. omasta hanketoiminnastaan. Kysymys kuului millaisen lööpin he haluaisivat nähdä syntyvän tulevaisuudessa oman hankkeensa toiminnasta? Tehtävässä ei muita rajoitteita ollut joten mielikuvituksen annettiin lentää. Ohessa poiminto lööpeistä:

ESR -Hanke EI hakenut tkorahoit usta! Monialainen yhteistyö on kehitetty, hämmentynyt projektipäällikkö tilittää Romanikerjäläisille työpaikat Suomesta Taiteilijoita jo lähes kaikilla työpaikoilla ESR-projektin ihmetulos Alueellinen yhteistyö synnyttänyt alueelle jo 1 000 uutta yritystä tänä vuonna Ulkomaalaiset elokuvatuottaj at rynnivät Suomeen! Suomalaisen elokuvan ennakkosuunnittelu on niin hyvällä mallilla, että ulkomaalaisetkin tuottat tulevat ottamaan oppia Suomesta! Suurpeltoon on imua! 600 innovaattoria asialla. KOULII teki sen! EI KONKURSSEJA! Velkaneuvonta poisti yrityskonkurssit Itä-Uudeltamaalta ARKI HALLINNASSA! Pitkäaikaisasunnottomat arjen elämässä aktiivisesti mukana. Mielekäs tekeminen vähentänyt päihteiden käyttöä. Uudenmaan ELY valittiin ensi ohjelmakauden uudeksi hallintoviranomaiseksi! Lööpit

KIITOS KAIKILLE AKTIIVISESTA OSALLISTUMISESTA. SEURATKAA TIEDOTUSTA JA ILMOITTAUTUKAA MUKAAN MYÖS SEURAAVAAN KOHTAAMISEEN 24.11.2011. KESKUSTELU JATKUU HTTPS://WWW.FACEBOOK.COM/TEMAATTISETTORSTAIT