KARTTALEHTEEN N223&24.

f \ SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N223&24. JURMO & MÖRSKÄR HUGO BERGHELL. A. J. WAREN.» ifli-t K y

"" -,. i.! i' V»tS-fiS - - V- > - -. '... f : -- - v."- v r<. * *,. * * ', * :.. * '-i. ' * v- - ^ v :. : t -,,. r.

SUOMEN GEOLOOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTIIN W 23 & 24. J U R M O <& M Ö R S K Å H. TEHNYT H U G- 0 BEEGHELL SUOMENTANUT A. J. WAREN. HELSINGISSÄ, HELSINGIN SENTRAALI-KIRJAPAINOSSA, 1893.

Suurimman osan karttalehteä n:o 23 Jurmo tutki kesällä 1891 allekirjoittanut. Ainoastaan lehden itäisimmässä osassa Wänön selän itäpuolella olevat saaret tutki jo kesällä 1886 siviili-insinööri Birger Roos. Karttalehteen n:o 24 Mörskär kuuluvan saariston kartoitin minä kesällä 1889. Samana kesänä kävi Bogskärin majakalla maisteri Benj. Frosterus. Kartograafillisen työn on toimittanut insinööri V. L. Åkerblom. Kertomuksessa mainitut kemiallis-analyytiiliset määräykset olen minä tehnyt yliopiston kemiallisessa laboratoorissa. Helsingissä Toukokuulla 1892. Hugo Berghell.

(jeoloogiset karttal eh det Jurmo ja Mörskär käsittävät seuraavat Karttalehden maantieteellipitäjänosat: _ nen ala. Turun läänissä, Halikon kihlakunnassa: läntisen osan Hiitin kappelia ja Kemiön pitäjän. Mynämäen kihlakunnassa: eteläisimmät osat Nauvon ja Korppoon pitäjiä. Ahvenanmaan kihlakunnassa: eteläisimmän osan Kökarin kappelia ja Föglön pitäjää. Koko tämä alue käsittää tuhansista pienistä saarista, luodoista ja kareista kokoonpannun laajan saariston kaukana Itämeressä. Ainoastaan muutamat suuremmista saarista: Wänö, Borstö, Trunsjö, Jurmo ja Utö ynnä tuo pieni Bogskär ovat asuttuja ympäri vuoden. Sitävastoin ovat uloimmassa saaristossa Itämertä vasten olevat kalastusasemat (Kalkskär, Vester Mörskär, Öra y. m.) asuttuja vaan muutamia viikkoja syksyin keväin silakan kalastusaikana. Kaikkein useimmat saaret ovat paljaita ja autioita, lähes kokonaan kasvullisuuden puutteessa. Harvoilla saarilla kasvaa puita. Mitä löytyy vaan Wänöllä ja täälläkin peräti niukalti. Tavallisimmat puulajit ovat koivu ja haapa; joillakuilla saarilla huomataan myös mäntyä ja saarnia. Puut ovat kuitenkin kaikkialla tuiki huonokasvuisia. Tavallisimmasti muodostavat kasvullisuuden yksinomaan ruohokasvit. Euohonkasvukin 011 kuitenkin useimmiten niukka. Paikoittain, esim. "Wanön kotisaarella, se on kuitenkin sangen mehevää. Kanerva ja matala tiheä kataja ovat myös varsin laajalle levinneet. Kasvullisuus,

fi Väestö ja Väestö on raitista, karaistua kalastaja- ja hylkeenpyytäjäkansaa, luotseja ja maj akkaväkeä ynnä heidän perheitään. Se on yksinomaan ruotsalaista syntyperää ja tuntuu avomieliseltä, reippaalta ja vierasvaraiselta. Pääelinkeino on luonnollisesti kalastus. Sekä silakan että suomuskalan pyyntiä harjoitetaan. Edellisen sanotaan kuitenkin viime vuosina onnistuneen sangen huonosti. Tavaran myyntipaikkoja ovat Turku, Helsinki ja Kääveli. Maanviljelystä ja karjanhoitoa ei oikeastaan harjoiteta. Jokainen talollinen pitää kuitenkin vähintään pari nautaelukkaa, jotka hän hyvin voi elättää tavallisina vuosina. Wänössä pitää jokainen sen seitsemästä talollisesta kuusi tahi seitsemän nautaeläintä ja vie myötäväksikin melkoisia määriä voita ja raavaanlihaa. Sivuelinkeinoista ottavat hylkeenpyynti ja linnunampuminen etusijan. Myös saukonmetsästystä harjoitetaan koiran avulla. Majakkaväestö Bogskärin ja Utön majakoilla nauttii luonnollisesti kruununpalkkaa. Samoin luotsit viimemainitussa paikassa. Nämä jälkimmäiset tulevatkin toimeen verrattain hyvin ja voivat hyvinä vuosina saada ammatistaan varsin hyvää ansiota. Muutoin ei voi sanoa että hyvinvointi olisi varsin suuri. Varsinaisesta köyhyydestäkään ei kuitenkaan voi puhua. Vuoriperän laatu. Melkein kaikkialla on vuoriperä hyvin paljastettuna. Ainoastaan harvoissa paikoissa se on irtainten muodostusten peittämä. Useimmiten sillä on myös sileä ja kiiltäväksi hiottu pinta, joten geoloogilla on runsaita tilaisuuksia havaintojen tekemiseen näillä seuduilla.

Vuorilajit ovat suurimmaksi osaksi eruptiivista alkuperää: graniitteja, maasälpäporfyyria ja dioriittisia vuorilajeja. Graniitit ovat hyvin laajalle levinneet ja ovat jokseenkin tasaisesti jaetut molemmille karttalehdille. Maasälpäporfyyria löytyy sitävastoin ainoastaan ulkona Itämeressä olevilla pienillä saarilla Målsörillä, Hvitgrundilla, Mellanhalderilla ja Karlbyn luodoilla Mörskärin lehdellä. Dioriittiset vuorilajit esiintyvät eri paikoissa Jurmon karttalehdellä. Esim. Gåsharu ja Stor Gråskär nimiset saaret Borstön saaristossa, Kolmgrund Jurmon sekä Örskär Utön saaristossa ovat sellaisista syntyneitä. Gneisivuorilajeja tavataan parhaastaan Jurmon karttaleliden itäisessä puoliskossa, mutta niitä löytyy sitäpaitsi myös noilla pienillä Fölskärharuna ja Karlsör nimisillä saarilla Mörskärin lehdellä sekä hajanaisissa paikoissa Jurmon lehdellä Borstön, Trunsjön ja Jurmon saaristoissa. Muutoin esiintyy parilla saarella Jurmon saaristossa muutamia vähäisiä kalkkilöydöksiä,, jotka ansaitsevat suurta huomiota. Kalkin määrä on kuitenkin niin vähäinen, ettei sitä ole voitu merkitä kartalle. Yleensä on voitu huomata jonkunmoinen säännöllisyys esiintyvien vuorilajien ulkomuodossa. Ne saaret, jotka ovat graniitti- tahi dioriittivuorilajeista, ovat ylimalkaan enemmän pyöristyneitä, joskus kuvunmuotoisia. Niillä saarilla taas, missä gneisivuorilajit ovat vallitsevina, muodostavat nämä usein jyrkkiä, teräviä kallionpenkereitä. 7 (xncisivuorilajeja. Karttalelidillä Jurmo ja Mörskär tavattava harmaa kiille- Harmaata gneisi on hiukan vaihtelevaa näölleen eri paikoissa. Milloin klllle s neisia - se on keski-, milloin hienorakeista; milloin pilsteistä, milloin suomuista, j. 11. e. Kivennäiskokoomus on kuitenkin miltei kaikkialla sama. Harmaa kvartsi ja maasälpä sekä viheriänmusta biotiitti suuremmassa tahi vähemmässä määrässä ovat pääainekset. Useimmiten esiintyy myös hiukan sarvivälkettä.

8 Tavallisesti kiillegneisi on keskirakeista ja pilsteistä rakenteelleen. Joissakuissa paikoissa se kuitenkin tulee hiukan hienorakeiseminaksi, mutta sisältää vhä sangen runsaasti kiillettä. Kiillesuomut ovat tällöin erinäisissä osueissa gneisin muiden ainesten seassa. Sellaista kiillegneisiä löytyy esim. Fölskärharuna nimisillä saarilla karttalelidellä Mörskär. Toisinaan kiilteenpito vähenee kovasti, vaan silloin näkyy aina sarvivälke tulevan sijaan. Paikoittain, esim. Bredskärin saarella Lu:sen Borstön kotisaaresta, huomataan kiillegneisin sisällä mykiön muotoisia kerrostumia, jotka ovat tummempia kuin ympäröivät gneisiosueet. Tämän värin vaikuttaa se että ne sisältävät runsaasti biotiittia ja sarvivälkettä. Parissa paikassa saa kiillegneisi porfyyrimaisen rakenteen sen kautta, että maasälpäkiteet eriävät porfyyrisesti perusaineesta, joten syntyy n. s. silmägneisiä. Tämä porfvyrimainen kiillegneisi on sitäpaitsi tavallisesti karkeampirakeista kuin kiillegneisin tavallisimmasti esiintyvä toisintolaji ja aina selvästi liuskaista. Sellaista silmägneisiä löytyy esim. pienellä Kniflögnan nimisellä saarella eteläisimmässä osassa Nauvon saaristoa. Sarvivälke- Jurmon karttalelidellä esiintyvä sarvivälkegneisi vaihtelee gneifeia. j lie ]^0i ses ti sekä näölleen että kivennäiskokoomukselleen. Se on milloin keskirakeista, milloin hienorakeista tahi tiivistä ja tavallisesti selvästi liuskaista. Useissa paikoin Jurmon saaristossa sisältää sarvivälkegneisi kalkkiserroksia ja on silloin kalkin välittömässä läheisyydessä tiivistä, felsiittimäistä ja on sillä sitäpaitsi rinnakkaisrakenne, joka 011 selitettävä oikeaksi kerrallisuudeksi. Silmägneisiä. Keskirakeineti sarvivälkegneisi on tumman harmaanviheriää ) joskus liarniaajuomuista. Se on viheriänmustasta sarvivälkkeestä, valkeanharmaasta kvartsista ja maasälvästä. Melkein aina se sisältää myös hiukan biotiittia. Lisäaineksena siinä tavataan apatiittia ja magnetiittia. Muutamin paikoin, esim. Slät Lekattskärillä, joka on noin viisi kilometriä etelään Jur-

9 mosta, se tulee sisäänsulkeutuneissa osueissa näölleen täydellisesti massamaiseksi ja näkyy silloin makroskoopillisesti olevan kokoonpantu sarvivälkkeestä ynnä lisäaineksena esiintyvästä pvriitistä. Myös hienorakeinen sarvivälkegneisi tuntuu paljaalla silmällä katsottuna olevan kokoonpantu ainoastaan säteisestä sarvivälkkeestä ynnä siihen siroittuneista pyriittikipenistä. Mikroskoopilla tutkittuna se kuitenkin hajoaa enemmän tasarakeiseksi sarvivälkkeen, kvartsin ja osaksi mono- osaksi asymmetrisen maasälvän sekoitukseksi. Sarvivälkettä on kuitenkin melkoista runsaammin kuin muita kivennäisiä. Lisäaineksina esiintyy, paitsi pyriittiä, magnetiittia, apatiittia ja titaniittia. Muutamilla saarilla Jurmon kattalehdellä (esim. Sandvikharulla etelään Jurmon maasta, Korpskärillä ja Malskärillä noin viisi kilometriä L:een Wänöstä y. m.) esiintyy vuorokerroksittain kiille- ja sarvivälkegneisi-osueiden kanssa erästä punaista vuorilajia, josta on vaikea päättää onko se sedimentaarista vai eruptiivista alkuperää. Puheenalainen vuorilaji, joka paikoittain (esim. Malskärillä) saa liiekkakiven tapaisen näön, näkyy makroskoopillisesti olevan kokoonpantu keski- tahi hienorakeisesta punaisen maasälvän, kvartsin ja kiilteen sekoituksesta. Se kulkee kaikkialla kapeina kerrosjuonina yhdensuuntaisesti gneisikertain kanssa ja on erittäin säännöllisesti halkeillut samaan suuntaan korkeintaan muutamien sentimetrien vahvuisiksi lohkareiksi. Eteläisin osa Sandvikharua on yksinomaan tätä vuorilajia, mutta muissa paikoissa samaa saarta esiintyy vuorokerroksittain kiille- ja sarvivälkegneissi kanssa eräs aivan samannäköinen punainen vuorilaji, joka kuitenkin aivan varmaan on eruptiivista alkuperää. Sillä se ei ole ainoastaan vuorokerrostunut gneisiosueiden kanssa, vaan on myös paikoittain tunkeutunut niiden läpi sulkien sisäänsä pitkänkapeita gneisimurskaleita kulkusuuntaan. Luultavasti on kaikki Jurmon lehdellä esiintyvä»punainen gneisi» eruptiivista alkuperää. Mikroskoopillisessa laitteessa sellaisesta vuorilajista, jota löytyy Sandvikharulla, näkyy myös spunaista TlGlSlä s

10 saraa kataklaasirakenne kuin kovasti rikkijautetuissa eruptiivisissa vuorilajeissa. Laitteessa näkyy kvartsiporfyyrimainen rakenne: hienorakeisessa maasälvän, kvartsin ja biotiitin sekoituksessa ovat kivennäiset ortoklaasi, mikrokliini ja kvartsi erittyneinä. Lisäaineena on magnetiittia sangen runsaassa määrässä. Kiillegneisi ja sarvivälkegneisi esiintyvät muutamilla saarilla hyvin selvissä vuorokerroksissa ja niiden väliin muodostaa usein myös punainen gneisi kerroksia. Useilla muilla saarilla huomataan sitävastoin vähitellen tapahtuvia vaihtumisia kiille- ja sarvivälkegneisin välillä, siten että biotiitti jälkimmäisessä suuremmassa määrässä korvaa sarvivälkkeen tahi päinvastoin sarvivälke edellisessä kiilteen. Monessa kohden jää sentähden epätietoiseksi, josko joku gneisiesiintymä on merkittävä sarvivälke- vai kiillegneisiksi. Kuv. 1. Gneisiosueet ovat useimmissa paikoissa erittäin kokoonrutistetut ja on niihin silloin kovasti sekoittunut graniittia. Ainoastaan harvoissa paikoissa tapaa puhdasta sekoittamatonta gneisiä. Tämän takia ovatkin gneisikertain kulku ja kaade erittäin vaihtelevia. Useimmiten esiintyvä kulkusuunta on kuitenkin lähes I L:nen. Varsin suuria poikkeuksia tästä pääkulkusuunnasta ilmaantuu kuitenkin, etenkin Jurmon saaristossa. Långgrundilla, pari kilometriä etelään Jurmon maasta, on esim. kulkusuunta P5 L. Kaade on vieläpä samalla saarellakin milloin pohjoinen, milloin eteläinen, milloin pystysuora. Tavallisesti se on sangen jyrkkä, 70 90, mutta jolloin kulloiu myös laakeampi, aina

50 horisonttitasosta. Kaiken tämän nojalla on gneisiosueiden useimmissa paikoissa otaksuttava olevan vaan murskaleita ympäröivässä graniitissa. 11 0,6 meter. Kuv. 2. gurzgneisiä; gr r= graniittia. Missä paikoissa, missä gneisi ja graniitti ilmaantuvat yhdessä, lävistää graniitti edellistä osaksi juomumaisina kerrostumina, osaksi vuorilajin läpi kulkevana verkkona. Edellio 00 s ffl fc - O Kuv. 3. gn = gneisiä; gr = graniittia. sessä tapauksessa ovat gnesikerrat usein kovasti poimuiset sekä verhoavat joskus mykiönmuotoisia graniittiosueita (kts. kuv. 1). Syystä että nämä molemmat vuorilajit ovat näin sekoittuneet, jää usein kahden vaiheelle josko tällainen vuorilaji on kartalle merkittävä gneisiksi vai graniitiksi.

12 Stor ja Lill Örskär sekä Stenöran nimisillä saarilla itään Jurmosta sisältää täällä selvästi liuskainen kiillegneisi möhkälemäisiä osueita ja käärmeen muotoisesti vääntyneitä kiemuroita vaaleanharmaata tahi vaaleanpunaista pegmatiittimaista graniittia (kts. kuv. 2 ja 3). Gneisikerrat näillä saarilla ovat milloin kovasti kokoonrutistuneet, milloin jokseenkin koskemattomat. Edellisessä tapauksessa yhdistää sisällä olevia granittimöhkäleitä tavallisesti kapeat, usein ainoastaan parin millimetrin levyiset suonet samaa pegmatiittimaista graniittia; ja gneisi kiertää silloin tavallisesti pehmeästi suurempien graniittiosueiden ympäri (kts. kuv. 2). Jälkimmäisessä tapauksessa sitävastoin eivät gneisiin sulkeutuneet graniittiosueet esiinny ainoastaan kerrosjuonina gneisikertain välillä, vaan murtautuvat myös joskus niiden läpi poikittain käärmemäisesti vääntyneinä osueina, ilman että gneisikerrat itse ovat vähimmässäkään määrässä taipuneita (kuv. 8). Dioriittisia vuorilajeja. Jurmon karttalelidellä esiintyvät dioriittiset vuorilajit ovat enimmiten kovasti graniitin sekaisia. Harvoin ne esiintyvät itsenäisinä osueina. Niiden kokoomus on jokseenkin yhtäpitävä eri saarilla, Varsinaisia aineksia ovat plagioklaasi ja sarvivälke, johon useimmiten tulee lisäksi kvartsi ja hiotiitti. Lisäaineksena tavataan magnetiittia ja apatiittia, dioriittivuorilajissa Stor Gråskärillä myös titaniittia. Kaikkialla näkyy dioriittivuorilajeissa enemmän tahi vähemmän selvästi huomattava paineliuskaisuus. Mikroskoopillisen tutkimuksen kautta huomataan myös eri kivennäisissä selviä paineilmiöitä. Plagioklaasien kaksoisliistakkeet ovat aina kovasti taipuneita ja kvartsilla on aina aaltomainen sammuminen. Dioriitissa Örskärin eteläsivulla Ko:een Utöstä näkyy eteukin erittäin selviä paineilmiöitä. Plagioklaasien kaksoisliistakkeet eivät täällä ole ainoastaan kovasti taipuneita, vaan liistakkeisuus on useimmiten kokonaan hävinnyt. Sillä on siis erittäin

tyypillinen kataklaasirakenne. Suurempia aineksia eroittaa toisistaan erittäin runsas detritus. Dioriittivuorilaji Örskärillä kiinnittää erityisesti huomiota nopeasti tapahtuvien vaihtumisten kautta verrattain vähemmän kovasti muuntuneen tummanviheriän dioriitin ja toisen täydellisesti gneisimäisen viheriänliarmaan dioriitin välillä. Mikroskoopillisesti ilmenee eroitus hyvin selvästi. Grneisimäisestä viheriänharmaasta dioriitista puuttuu kokonaan magnetiitti ja biotiitti, jota sen sijaan on runsaasti tummanvilieriässä muunnoksessa, jotapaitsi sarvivälke edellisessä on vaalean ruohonpäistä, jälkimmäisessä tummanvihriätä värilleen. Dioriittivuorilajit sisältävät useimmissa paikoissa gneisimurskaleita, jotka ovat pitkulaisia dioriitin juomuisuussuuntaan. Sitäpaitsi sisältää dioriitti Kolmgrundilla lukuisia enimmiten mykiön muotoisia, mutta usein myös pyöristyneitä, hienorakeisia tumma värisiä osueita, jotka aivan varmaan ovat pidettävät vielä enemmän emäksisinä erittyminä jo itsessään verrattain emäksisestä dioriittimagmasta. Yxbergskärillä, joka on noin viiden kilometrin päässä länteen Wänön kotisaaresta, esiintyy paikoittain vuorokerroksissa gneisiosueiden kanssa kovasti sarvivälkkeenpitoista, dioriittimaista vuorilajia. Sen pääasialliset ainekset ovat viheriä sarvivälke, plagioklaasi ja ortoklaasi ynnä hiukka kvartsia. Lisäkivennäisiä ovat apatiitti ja magneetti. Plagioklaasissa näkyy taipuneita kaksoisliistakkeita, kvartsissa aaltomaista sammumista. 13 Graniitteja. Varsinaisista graniiteista voidaan eroittaa kaksi toisintolajia: vanhempaa enimmiten harmaata ja enemmän tahi vähemmän viirukasta gneisigraniittia sekä nuorempaa punertavaa mikrokliinista rikasta graniittia. Karttalehdillä ei näitä kahta toisintolajia ole kuitenkaan eroitettu, vaan on merkitty yhteisellä värillä.

Vanhempaa 14 Vanhemman graniitin ala on verrattain rajoitettu nuorem- (Gnoisigra- P aan verrattuna. Karttalehdellä Jurmo se esiintyy itsenäisenä niittiä), vaan Wänön kotisaarella ja muutamilla pienillä saarilla "VVänön, Borstön ja Trunsjön saaristoissa samoin kuin karttalehden läntisessä osassa Utöllä sekä muutamilla saarilla P:aan, I:ään ja E:ään tästä saaresta. Karttalehdellä Mörskär se esiintyy vaan muutamilla saarilla: Örn, Belharn, Kårharu nimisillä ja parilla muulla saarella. Tavallisesti vanhempi graniitti on tasaisesti hieno- tahi keskirakeista. Sen ainekset ovat pääasiallisesti maasälpä, kvartsi ja biotiitti, jota useimmiten on runsaasti, jota paitsi myös sarvivälke useimmissa tapauksissa 011 sen varsinaisia aineksia. Maasälpä näkyy suurimmaksi osaksi olevan plagioklaasia, mutta mikroskoopillisen tutkimuksen kautta huomataan useimmissa laitteissa myös ortoklaasia ja mikrokliinia, Lisäaineksina esiintyy usein granaattia, jolloin kulloin myös p} r riittiä. Parissa paikassa on huomattu, että sarvi välkkeen pito tässä graniittia, yuorilajissa on suuressa määrässä lisääntynyt biotiitin kustannuksella. Vieläpä sarvivälke voi joskus kokonaankin korvata biotiitin. Tässä tapauksessa näkyy maasälpä vallitsevaksi osaksi olevan ortoklaasia ja mikrokliinia ynnä vähäiseksi osaksi plagioklaasia. Täten syntyy vanhemman graniitin muunnos, jota voi nimittää sarvivälkegraniitiksi. Tätä vorilajia tavataan esim. Svartskärillä Jurmon saaristossa. Porfyyri- Paikoittain tulee vanhempi graniitti porfyyrimaiseksi perusaineessa erinneiden suurempien ja pienempien milloin punaisten milloin viheriänharmaiden tahi harmaanvalkeiden maasälpäkiteiden kautta. Sellaista porfyyrimaista graniittia löytyy esim. Ejällskärin luodoilla E:ään Jurmosta, Slefharulla itäosassa Mörskärin karttalehteä, Bogskärillä y. m. saarilla. Maasälvät tässä vuorilajissa ovat useimmiten vaalean lihankarvaisia värilleen, väliin myös siniharmaita. Niillä on tavallisesti pitkulaisesti pyöristynyt muoto ja voivat ne tulla aiua neljän sentimetrin pituisiksi. Punaiset maasälpäkiteet sisältävät joskus pieniä mustia biotiittisuomuja, Sarvivälke-

Vanhemmassa graniitissa näkyy jo makroskoopillisesti selvää paineliuskaisuutta, joka mikroskoopin alla käy vielä enemmän silmään pistäväksi. Plagioklaasien kaksoisliistakkeet ovat kaikkialla tutkituissa laitteissa erittäin kovasti taipuneita; usein on liistakkeisuus kokonaan hävinnyt. Samoin näkyy biotiitilla usein taipuneita muotoja. Kvartsilla on aina aaltomainen sammuminen; jolloin kulloin se on aivan rikkimuserrettukin. Dynamometamorfoosin kautta syntynyt paineliuskaisuus vanhemmassa graniitissa, sekä tasarakeisessa että porfvyrimaisessa, esiintyy paikoittain niin selvästi, että näytepalasta päättäen voisi helposti luulla vuorilajia gneisiksi. Kiinteässä kalliossa 011 sellainen erehdys kuitenkin mahdoton, koska vuorilaji sisältää lukuisia murskaleita muista vuorilajeista. Örnin saarella Mörskärin karttalehdellä esim. saa vanhempi graniitti sellaisen gneisimäisen näön. Graniitti täällä Örnillä näkyy muutoin mikroskoopin alla sisältävän yksityisiä muskoviittisuomuja, jotka luultavasti ovat pidettävät siinä löytyvästä ortoklaasista syntyneinä metamorfoosituloksina. Myös gneisigraniitti AVänön kotisaarella muistuttaa paljon gneisistä. Mikroskoopillisesti tutkitulla laitteella täältä 011 kuitenkin täydellisesti massamainen rakenne, mutta muutoin näkyy vuorilajissa kulkevan koko joukko vyöhykkeitä, joissa ainekset ovat erittäin rikkimuserrettuja. Vanhemman graniitin väri on tavallisesti puhtaasti harmaa tahi punaliarmaa. Joskus se kuitenkin tulee myös puhtaasti punaiseksi. Etenkin "Wanön kotisaarella on tilaisuudessa havaita lukuisia välimuotoja harmaan ja punaisen vanhemman graniitin välillä. Välimuotoina täällä 011 punaharmaata talli liarmaanpunaista graniittia, joka ilman huomattavaa koskemusta vaihtuu harmaaksi ja punaiseksi muunnokseksi. Vanhemman graniitin harmaa toisintolaji 011 rikkainta kiiteestä, punainen köyhintä. Samoin on harmaa enimmästi liuskaista, kun sitävastoin liuskaisuus ilmaantuu vähemmän selvästi punaisessa. Myös happamuus vaihtelee hiukan harmaassa ja punaisessa

16 toisinto!ajissa. Kaksi harmaasta ja punaisesta vankemmasta graniitista Wänön kotisaarelta tehtyä piiliappomääräystä antoivat nimittäin: Harmaasta: 64,89 % Si 0 2 Punaisesta: 73,03 % Si 0 2. Wänön maan lounaisella sivulla huomataan vanhemmassa harmaassa graniitissa, että vuorilajin tummemmat kivennäiset ovat järjestyneet virran tavoin kiemuraisiksi juovamaisiksi osueiksi (kuv. 4). Kivennäiset eivät Kuv. 4. kuitenkaan ole pitempiä mihinkään määrättyihin suuntiin yhdensuuntaisesti juovamaisten osueiden kanssa, vaan ovat aivan säännöttömässä asennossa. Kuv. 5. Samassa paikassa huomataan myös sellainen graniittimagman muodostus kuin kuv. 5 näyttää. Kirjaimella b merkityt osueet ovat harmaita värilleen ja keski- tahi hienorakeisia

rakenteelleen. Osueilla a, joista edelliset alkavat, on puhtaasti punainen väri ja milloin hieno- tahi keskirakeinen, milloin karkearakeinen ja pegmatiittimainen rakenne. c:llä merkityt osueet ovat vuorilajiin sulkeuneita gneisimurskaleita. Sellaiset juonet punaisesta pegmatiittimaisesta graniitista eivät ole ensinkään harvinaisia vanhemman harmaan graniitin alueella. Niitä on etenkin Utön saarella ja Enskärillä, missä graniitti ei ainoastaan ole sellaisten pitempien juonien lävistämää, vaan myös pienemmissä sisäänsulkeuneissa osueissa tulee pegmatiittimaiseksi (kts. kuv. 6). Koskemus pegmatiittimaisen graniitin ja harmaan graniitin välillä näissä paikoissa 17 Kuv. 6. p = pegmatiittimaista graniittia; b = tumma, biotiitista rikas, hienorakeinen suoni. on milloin hyvin selvä, milloin taas pegmatiittimainen graniitti ja harmaa graniitti vaihtuvat vähitellen toisiinsa, jossa tapauksessa edellinen aivan säännöttöminä osueina lävistää jälkimmäistä ja paikoittain on sulkenut siitä sisäänsä pieniä pyöreitä osueita (kts. kuv. 7). Utöllä ja muutamilla sitä ympäröivillä saarilla sisältää myös vanhempi harmaa graniitti milloin mykiön muotoisia, useimmiten kuitenkin pitkulaisia, tummia ja sangen hienorakeisia biotiitista rikkaita osueita (kts. kuv. 6), jotka tavallisesti kulkevat yhdensuuntaisesti graniitin viiruisuussuunnan kanssa. Nämä suonet tulevat toisinaan aina 50 metrin pitui-

18 siksi, kun sitävastoin niiden leveys ei koskaan nouse yli desimetrin. Useimmiten on vaikeata ratkaista, josko nämä suonet ovat pidettävät myöhemmin tunkeutuneen vuorilajin juonina vai gneisimurskaleina. Nuorempaa Nuorempi graniitti on enimmäkseen tasaisesti keski- tahi mikrohiinista karkearakeista. Sen ainekset ovat punainen maasälpä, kvartsi niittiä. La i a kiille. Maasälpä tavallisesti voittaa melkoisesti muut kivennäiset ja vaikuttaa graniitin värin, joka tavallisesti 011 puner- Kuv. 7. g = punaista pegmatiittimaista graniittia, gr = harmaata graniittia. tava, joskus vaaleanpunainen, puhtaasti valkea tahi tiilen karvainen ja silloin aina karkearakeista, pegmatiittimaista. Kvartsia ja etenkin kiillettä (biotiittia) on verrattain vähäisessä määrässä. Maasälpä näkyy valtaavaksi osaksi olevan mikrokliinia, vaikka myös ortoklaasia ja plagioklaasia on vähäisessä määrässä, Mikrokliinigraniitista Söderöstä "WanÖn saaristosta tehty kemiallinen analyysi osoitti sillä olevan seuraavan kokoomuksen :

19 Si 0 2 71,62 % Al 2 O3 12,83 Fe 2 0 3 0,13 FeO 0,10 Ca O 1,48 K 2 0 9,69 Na 2 O 3,81 11 H 2 0 0,02 Summa 99,68 /< 0 Kuten tästä analyysistä käy ilmi, puuttuu magneesiumioksiidi kokonaan, joka osoittaa että siinä niukasti sisältyvä biotiitti on raudanpitoista. Tämä käy ilmi myös mikroskoopillisesta tutkimuksesta, sillä biotiitilla on liyvin tumma väri. Mitään paineliuskaisuutta ei yleensä huomata nuoremmassa graniitissa. Ainoastaan niissä tapauksissa, jolloin se esiintyy likisesti vuorokerrostuneena gneisiosueiden kanssa, 011 se viiruista yhdensuuntaisesti gneisikertain kulun kanssa. Mikroskoopillisesti tutkittaessa näkyy myös nuoremmassa graniitissa yleensä paljoa heikompia paineilmiöitä kuin vanhemmassa. Plagioklaasien kaksoisliistakkeet ovat harvoin taipuneita, ja jos ne jolloin kulloin ovat, niin ei tämä ilmiö koskaan esiinny niin selvästi kuin vanhemmassa graniitissa. Samoin näkyy biotiittisuomuissa harvoin sellaisia taipumisia. Ainoa säännöllisesti esiintyvä paineilmiö on kvartsin aaltomainen sammuminen. Ei koskaan kvartsirakeet ole kuitenkaan niin täydellisesti muserrettuja kuin usein on laita vanhemmassa graniitissa. Myös nuoremmalla graniitilla huomataan paikoittain porfyyrimainen rakenne sen kautta että maasälpäkiteet ovat erinneet vuorilajissa hiukan suuremmiksi yksilöiksi kuin muut kivennäiset. Varsinkin on tämä porfvyrimainen muodostuminen sangen tavallinen vaaleanpunaisessa, karkearakeisessa muunnoksessa, mutta se ei ilmesty kuitenkaan aivan selvästi perusaineen ja erinneiden kivennäisten yhtäpitävän värin takia.

20 Kirkkaassa päivänpaisteessa näyttävät kalliot sellaisesta porfyyrimaisesta nuoremmasta graniitista kauniilta, kun porfvyriset maasälpäkiteet kimaltelevat vuorilajin pinnasta. Trunsjö ja sitä lähinnä ympäröivät saaret ovat sellaista mikrokliininpitoista graniittia, joka on osaksi vaaleanpunaista, osaksi puhtaasti valkoista, ja milloin porfyyrimaista, milloin karkearakeista ja pegmatiittimaista. Siihen on täällä erittäin runsaasti sekoittunut gneisiä. N> S Kuv. 8. Näillä saarilla näkee usein esimerkkejä hyvin nopeasti tapahtuvista vaihdoksista graniitin punaisen ja valkean värin välillä. Samoin saa karkearakeinen graniitti täällä muutamissa rajoitetuissa osueissa aivan äkisti keski- tahi hienorakeisen rakenteen. Punaisella mikrokliinista rikkaalla graniitilla on joskus punaliarmaa, vieläpä puhtaasti harmaa väri. Vaihtuminen tapahtuu milloin vähitellen, milloin hyvin nopeasti. Joskus se tulee heikosti juomuiseksi ja 011 silloin aina punaisenliarmaata värilleen. Juomuisuuden vaikuttaa runsaampi kiilteenpito, jonka ohessa kiillesuomut ovat asettuneet yhdensuuntaisiin riveihin.

Punaharmaa muunnos sisältää joskus puhtaasti emäksisiä erittymiä, jotka ovat joko pyöristyneitä muodolleen tahi pitkänkapeita, tummia, usein lähes puhtaasti mustia, biotiitista rikkaita, jotka ovat eksyttävän yhdennäköisiä gneisimurskaleiden kanssa. Keskirakeisella punaisella mikrokliinista rikkaalla graniitilla on suuri taipumus tulla karkearakeiseksi sekä samalla lähes pegmatiittimaiseksi. Etenkin on asianlaita näin, kun se sisältää paljon muiden vuorilajien murskaleita. Mutta myös niiden puuttuessa huomataan siinä sellaista pegmatiittimaista muodostumista. 21 Kuv. 9. Sekä nuorempi mikrokliinista rikas graniitti että etenkin Gneisimurtovanhempi gneisigraniitti sisältävät usein lukuisia gneisika PP aleita 1 0 0 u gneisigrami- tissa ja mikro- murskaleita. Näillä on tavallisesti pitkänkapeat, käärmemäisesti vään- kliinistä lik - tyneet muodot. Ainoastaan harvoin niillä on suurempi leveys. " tissa' Tässä tapauksessa ne ovat usein taittuneita tahi halenneita, jolloin graniittimagma on täyttänyt raot (katso kirjaimilla a ja b merkittyjä osueita kuvassa 8). Toisinaan graniittiin sulkeuneet gneisimurskaleet ovat graniittimagman rikkirepimiä, jolloin alkujaan yhteenkuuluvat osat usein ovat syrjäytyneet toisistaan (kts. c:tä kuvassa 8). Ei sekään ole tavatonta, että mykiönmuotoiset graniittiosueet ovat kokonaan gneisin kertamurskaleiden verhoamia (kuv. 9).

22 Grneisimurskaleet ovat toisinaan monen kymmenen metrin pituisia, mntta ainoastaan yhden tahi kahden desimetrin levyisiä. Toiselta puolen ovat etenkin karkearakeisessa, pegmatiittimaik Kuv. 10. gn = gneisimurskaleita, k = rakoja. sessa graniitissa esiintyvät murskaleet usein tuiki pieniä (kts. kuv. 10, missä suurimman gn:llä merkityn gneisimurskaleen pituus on noin kuusi desimetriä). 1 meter. Kuv. 11. Pitkänkapeat gneisimurskaleet ovat joskus repeytyneet moneksi pieneksi palaseksi, jotka alkujaan ovat kuuluneet yhteen, vaan nyt ovat erillään. Tämä käy selville kuvasta 11. Kiilteestä rikkaammat juomut eri palasissa vastaisivat näet täydellisesti toisiinsa, jos voisi liittää nämä palaset yhteen.

Monessa paikassa lävistää pitkänkapeita gneisimurskaleita ja ympäröivää graniittia kapeat juonet myöhemmin tunkeutunutta, liienorakeista puuaista graniittia, joiden juonien leveys paikoittain ei nouse yli parin millimetrin (kts. kuv. 12). Graniittiin sulkeutuneiden gneisimurskaleiden usein kovasti vääntyneet muodot viittaavat selvästi siihen, että ne ovat olleet jotenkin plastillisessa tilassa ennen graniittimagman jähmettymistä. Kun graniitti on halkeillut, niin halkeamat tavallisesti lävistävät myös gneisimurskaleita. Sitävastoin sattuu usein, että gneisimurskaleet ovat halkeilleet vaan yksinään ilman että halkeamat jatkuvat ympäröivään graniittiin. Sellaista tapausta 23 Kuv. 12. gn = gneisimurskale, gr = punaista liienorakeista graniittia. esittää kuv. 10, missä kuitenkin yksi niistä raoista, jotka kulkevat suurimmassa gneisimurskaleessa, jatkuu ympäröivään graniittiin. Että mikrokliinista rikas graniitti on nuorempaa kuin Gneisigramigneisigraniitti käy selville siitä, että edellinen lukemattomissa paikoissa sisältää jälkimmäisen murtokappaleita. Tällöin onkaan graniitin mikrokliinista rikas graniitti aina liienorakeista lähinnä koske- suhteellinen ikä. musta, sitävastoin karkearakeista, osittain pegmatiittimaista niissä osueissa, jotka ovat kauempana murtokappaleista, Kuv. 13 esittää erään kallion Jurmosta, jossa karkearakeisen punertavan graniitin nähdään sisältävän murskaleen, joka on kokoonpantu yhtenäisistä harmaan graniitin ja gneisin osueista. On

24 selvä että punainen graniitti tässä tapauksessa 011 murtautunut gneisigraniittia sisältävän gneisimurskaleen läpi. Gneisigraniitin korkeampi ikä käyj selville myös siitä, että siinä ylimalkaan näkyy paljo kovempia vuorijonopaineen vaikutuksia, erittäinkin kehittyneempi paineliuskaisuus. O,Smeter. Kuv. 13. g = karkearakeista punaista graniittia, gr = harmaata graniittia, gn = gneisiä. Punaista Gneisigraniittia lävistää muutamin paikoin hyvin hienojuomgrannttia rakeinen punainen juonigraniitti. Sellainen j uoniaraniitti Gumgneisigranii- JL j o tissa. maskäriltä Koreen Utöstä näyttää olevan aineksilleen ortoklaasista, mikrokliinista ja kvartsista ynnä vähäisestä määrästä biotiittia ja sarvivälkettä. Ogrundilla Mörskärin karttalehdellä itsenäisenä esiintyvä punainen hienorakeinen graniitti muistuttaa paljon äsken kerro-

tusta juonigraniitista. Mikroskoopillisesti sen ainekset näyttävät olevan kvartsi, ortoklaasi, mikrokliini ja kloriitti ynnä hiukka biotiittia. Lisäaineksena siinä 011 magnetiittia ja epidoottia. Nämä hienorakeiset punaiset graniitit ovat todennäköisesti yhdenarvoisia nuoremman mikrokliinista rikkaan graniitin kanssa, jonka kanssa niillä myös 011 verrattain yhdenmukainen kokoomus. Paitsi aikaisemmin mainittuja pegmatiittiesiintyrniä granii- Pegmatiittiteissa, jotka ainakin osaksi lienevät geneettisesti yhteenkuuluvia JU "jg Si f nei ~ näiden kanssa, tavataan pegmatiittijuonia myös gneisissä. Pcgmatiitti on täällä melkeinpä kaikkialla yksinomaan kvartsista ja maasälvästä kokoonpantu; kiillettä siinä on hyvin harvoin ja silloin aina tuiki vähäisessä määrässä. Kvartsi ja maasälpä ovat kaikkialla vyöhykemäisesti järjestyneet, edellinen muodostaen juonien keskiosueet, jälkimmäinen rajaosueet. 25 Bapaki vi-vuorilaj ej a. Karlbyn luodoilla, Hvitgrundilla ja Målsörillä esiintyvä Maasälpäpormaasälpäporfyyri 011 punaista graniittiporfyyriä, Tämä vuorifyyna ' laji vaihtuu, sen mukaan mitä minä olen huomannut kesällä 1889 toimitetuilla geoloogisilla tutkimuksilla Föglön karttalehdellä, välimuotojen kautta Ahvenanmaan rapakivi-vuorilajeiksi, joihin se selvästi kuuluu. Yuorilajin keskirakeinen perusaine on kokoonpantu maasälvästä, kvartsista ja biotiitista, ja siinä on erillään jokseenkin suuria, jopa 4 5 sentimetrin pituisia, lihankarvaisia maasälpäyksilöitä, joilla usein on jyrkästi esiintyvä kiderajoitus. Myös suurehkoja vaaleanharmaita, tumman- tahi mustanharmaita tahi siniharmaita kvartsirakeita pistää paikoittain selvästi esiin perusaineesta. Kvartsi ja maasälpä-primaarijuonia löytyy parissa kohden tässä maasälpäporfyyrissa. Maasälpäporfyyria Karlbyn hiodoilla lävistää hienorakei-ahvenanmaan nen punainen juonigraniitti, jonka ainekset ovat pääasiallisesti s ranilttia -

26 maasälpä ja kvartsi. Vähäisessä määrässä siinä 011 kiillettä ja lisäaineksena magnetiittia. Maasälpä on osaksi monosymmetristä osaksi asymmetristä. Kiille on osaksi kloriitiksi muuntunutta biotiittia osaksi muskoviittia. Tämä juonigraniitti on selvästi asetettava Ahvenanmaan graniitin rinnalle'). Kuv. 14. go = gneisiä, gr = graniittia, Jk = kalkkikiveä. Muut vuorilajit. (Ei kartalle merkittyjä). Kalkkikiveä. Erityistä huomiota ansaitsevat Jurmon karttalehden länsiosassa esiintyvät kalkkikivilöydökset. Kalkki 011 osaksi karkeakidemäistä, osaksi pienirakeista tahi lähes tiivistä, jolla on muruinen murros. Rakeinen kalkki on tavallisesti viheriänharmaata, tiivis vaaleanpunervaa värilleen. Molemmat toisinto- ') Katso tästä kert. karttalelitiin n:o 17 Finström ja n:o 21 Maarianhamina.

lajit sisältävät runsaasti viheriöitä apatiitti- ja ruskeankeltaisia kondrodiittikiteitä ynnä paikoittain granaattia, kvartsia, pyrokseenia ja titaniittia. Kalkki esiintyy osaksi selvästi vuorokerrostuneena gneisin kanssa, osaksi graniittiin sulkeutuneena. 27 2,5 meter. Kuv. 15. gn = gueisiä, gr = punaista graniittia, k = kalkkikiveä. Kuv. 14 esittää piirroksen eräästä kalkkilöydöksestä Långgrundilla (E:ään Jurmosta). Kuvat 15 ja 16 esittävät osueita kalkkilöydöksistä Sandvikharun luoteisella sivulla, Luisen Långgrundista.

28 Sandvik h anm ja Långgrundin saaret ovat molemmat merkityt sarvivälkegneisiksi. Kuitenkaan ei sarvivälkegneisi esiinny näillä saarilla itsenäisenä, vaan on siilien paikoittain sekoittunut kovasti punaista graniittia, joka osaksi muodostaa Kuv. 16. gr = graniittia, k = halkeama. juovamaisia välikerroksia gneisiosueiden väliin, osaksi on täydellisesti murtautunut niiden läpi sulkien sisäänsä lukuisia gneisimurskaleita. Ja omituista kyllä esiintyy kalkki juuri niissä paikoissa, missä gneisi on kovasti graniitin sekaista.

Kaikissa kolmessa paikassa, joista kuvat ovat otetut, sisältävät kalkkiosueet (varjostamattomat kuvissa) lukuisia gneisija graniittiosueita, jotka näkyvät pinnasta. Usein on kuitenkin vaikeata ratkaista, josko nämä kappaleet ovat gneisiä vai graniittia, Selvästi kerrosinainen osue h kuvassa 14 esim. näyttää makroskoopillisesti aivan graniitilta; vaan mikroskoopillisen tutkimuksen kautta näkyy kuitenkin että sillä on enemmän gneisin kuin graniitin rakenne. Muutamat kuvassa 15 kuvatuista kalkkiin sulkeutuneista kappaleista ovat kovasti aaltomaisesti taipuneita ja ovat aivan varmaan gneisiosueita. Kuvassa 16 olevat sisään sulkeutuneet osueet lienevät sitävastoin suurimmaksi osaksi graniittia. Mitä edellä kerrottujen kalkkilöydösten luontoon tulee, niin lienevät ne varmuudella käsitettävät alkuperäisten kalkkikerrosten graniittiin sulkeutuneiksi murskaleiksi, jotka ovat osaksi olleet vuorokerrostuneita gneisin kanssa. Kuvassa 15 s:llä merkitty osue esim. on vuorokerrostunutta kalkkia ja sarvi - välkegneisiä. Missä paikoissa, missä kalkkikivi esiintyy selvissä vuorokerroksissa gneisin kanssa, on gneisi aina koskemuksessa edellistä vuorilajia vastaan aivan tiivistä laadulleen. Niin on esim. laita Svart Sundskärillä Ka:oon Sandvikharusta, missä sarvivälkegneisi kalkin läheisyydessä muuttuu juovikkaaksi, Kalliopiitä. kalliopiin tapaiseksi vuorilajiksi, joka makroskoopillisesti hiukan muistuttaa saviliuskeesta. Mikroskoopillisesti tutkittaessa hajoaa vuorilaji kvartsin, maasälvän, kloriitin ja kalkkisälvän sekoitukseksi, jotapaitsi siinä on sangen runsaasti erästä väritöntä, optillisesti yksiakselista, särmiön tavoin rajoitettua kivennäistä (idokraasia?). Päättämätön kemiallinen analyysi tästä vuorilajista on antanut seuraavan osakokoomuksen: 56,84 % Si 0 2.... Al 2 0 3 + Fe 2 0 3 18,46 (Pe O 8,76 ) Ca O 13,89 29

30 Mg O. C0 2. h 2 O. 0,62 % 3,83 0,93 rhyödyllisiä Kalkkilöydökset Jurmon lehdellä ovat liiaksi epäpuhtaita \uoriiajejaja 0]] a i^seej1 käytännöllisesti kelpaavia. Paikoittain yksinomaan tivennaisia. ^ 1 J kvartsista ja maasälvästä kokoonpannulla pegmatiittigraniitillä lienee sitävastoin käytännöllistä merkitystä, mutta sitä on kovin vähäisiä määriä eri paikoissa. Orskärillä länteen Jurmosta löytyy dioriitissa mykiömäinen paliku puhdasta maitokvartsia ja punaista maasälpää, joka kenties ansaitseisi louhimista. Paliku on 10 metriä pitkä ja leveimmältä kohdalta 3 metriä leveä. Magneettista Tiileiikarvaisessa pegmatiittimaisessa graniitissa Jurmossa rautamalmia, tavataan paikoittain magneettista rautamalmia siroittuneena, joka välisti pistää saugen selvästi esiin vuoriperästä joskus lyijynkarvaisen värinsä kautta. Näiden malmisirottumain, jotka useimmiten ovat hyvin likisesti sekoittuneet punaiseen graniittiin, suurin laajuus on noin kaksi desimetriä. Malmi esiintynee syvemmällä, Sillä vaikka malminhakukompassi näiden malmilöydösten välittömässä yhteydessä silmänräpäyksessä kääntyy alaspäin, niin ei se kuitenkaan ainoastaan parin desimetrin päässä niistä liikahdakaan.

Kyartaarikauden muodostuksia. Jääkauden jälkiä kiinteässä vuoressa. Että sellaisessa saaristoseudussa kuin se, jonka Jurmon ja Mörskärin karttalehdet käsittävät, tavataan lukuisia jääkauden jälkiä, on luonnollista. \ T uoret ovatkin melkein kaikkialla kauniisti siloitetut ja täynnä lukemattomia, joskus sangen syviä uurteita. Näin on etenkin laita saarien pohjoisella tahi luoteisella sivulla, sysäyssivulla. Vuorien eteläinen tahi kaakkoinen sivu, suojasivu, on sitävastoin useimmiten hiukan rosoinen ja epätasainen sekä harvoin uurteilla varustettu. Niitä tavataan piirrettyinä kaikkiin vuorilajeihin paitsi Uurteita, kalkkikiveen. Niiden suunta vaihtelee yleensä Jurmon lehdellä P 15 :n ja 40 :n L välillä*), Mörskärin lehdellä P 25 :n ja ja 40 :n L välillä. Joillakuilla saarilla edellisellä lehdellä, esim. Sundgadd ja Westerskär nimisillä Lo:sen Jurmosta sijaitsevilla saarilla huomataan k ui tonkin uurteilla lähes P E:nen suunta. Ristiuurteita on merkitty seuraavista paikoista: Wänön saaristossa: P 21 ja 31 L keskellä Wänön kotisaarta. P 31 ja 42 L s:an länsisivulla. *) Deklinatsiooni otaksuttu olevan 6 L.

32 P 21 ja 34" L Hemörnillä. P 16, 26 ja 41 L Kläfvaskärillä, P 6 ja 31 L Kysskärillä. P 27 ja 34 L Byöllä. P 35 n ja 41" L Stor Gästskärillä. Borstön ja Trunsjön saaristoissa: P 20 ja 30 L sekä 30 I Norrgårdin luona Borstön kotisaarella. P 21 ja 36 L s:an länsisivulla. P 20 ja 30 L Salskärillä. P 22 ja 31" L Westerlandetilla. P 26 ja 46" L Grabarulla. P 40 ja 52" L Långsundskärillä. P 28 ja 40 L Trunsjön kotisaaren pohjoissivulla. P 34 ja 58" L Stenöranilla. P 28 ja 41" L Långskärillä. P 28 ja 40 L Stor Gråskärillä. P 19 ja 34 L Sivanskärillä. P 26 ja 43 L Labbskärillä. P 26 ja 36" L Ståtbådalla. P 18 ja 38 L Kniflögnanilla. P 29 ia 36 L Smedskärillä. Jurmon ja Utön saaristoissa: P 18 ja 32 L sekä P 36, 44 ja 53" L eräässä vuoressa Jurmon maan pohjoissivulla. P 23, 34" ja 40 L yhdellä Norrkläpparna nimisistä luodoista. P 16", 30" ja 40 L Lill Örskärillä. P 20 ja 32 L yhdellä Fjällskär nimisistä luodoista. P 6 L ja 16 I Bred Ljusskärillä.

33 P 6, 26 ja 32 L Örskärillä. P 6 ja 26 L Halfaskärillä. P 26 ja 46 L Sundmanskläppillä. P 18, 24 ja 34 L Utön majakan läheisyydessä. Kuten edellä olevasta luettelosta näkyy, poikkeavat kaikki toisiansa risteilevät uurteet melkein kaikkialla länteen pohjoiseteläviivasta. Poikkeuksia tekevät ainoastaan suunnat P 30 I Borstön kotisaarella sekäp 16" I Bred Ljusskärillä. Näitä kahta itäistä uurresuuntaa voitanee kuitenkin pitää säännöttöminä ja mahdollisesti maata vasten särkyvien jääjoukkojen aikaansaamina. Mitä muihin uurteisin tulee, niin nousee noiden lukuisien ristiuurrehavaintojen ja niiden välisten suuntien suurien eriäväisvyksien johdosta itsestään kysymys : kuuluvatko kaikki huomatut uurteet yhteen ainoaan vai ovatko ne järjestettävät eri järjestelmiin? Kistiuurteiden risteily ta vasta on mahdoton päättää ovatko enemmän läntiseen vai enemmän pohjoiseen suuntaan menevät pidettävät myöhemmin uurrettuina. Sillä toisessa paikassa ovat edelliset, toisessa jälkimmäiset selvempiä. Ei myöskään ole vuorien pohjois- eikä luoteissivulla missään huomattu sellaista kulumista kallioissa, joka osoittaisi jään liikkuneen eri sysäyssivuilta. Luultavaa on sentähden, että kaikki uurteet näissä seuduissa voidaan pitää jokseenkin samaan aikaan piirrettyinä, nimittäin Suomen suurien syrjämoreenien muodostuessa. Poikkeamiset voisi siinä tapauksessa otaksua syntyneiksi joko jäänreunan mutkistumisten kautta, jota vasten, kuten tunnettu, uurteet ylimalkaan ovat jokseenkin kohtisuorassa, tahi myös verrattain satunnaisten jään kulkusuunnan muutosten, todennäköisesti etupäässä alustan korkomuotojen vaikuttamien kautta. Kummassakaan tapauksessa ei jäänreuna luonnollisesti olisi ollut liikkumaton. Paitsi vaakasuorissa, enemmän tahi vähemmän jyrkästi viettävissä kallioissa on uurteita myös huomattu pystysuorien vuorenseinien sivuissa. Sellaisia uurteita löytyy esim. Wänön saaren itäsivulla. 3

Hudenpatoja. 34 Oikeita hiidmpatoja eli sellaisia, jotka luultavasti ovat koverretut jo jääkaudella, on tavattu kolmessa paikassa: Sälisskärillä (Ka:oon Borstön kotisaaresta), Jurmon kotisaarella ja Ormskärillä (P:een Utöstä). Sälisskärillä oleva pata sijaitsee saaren itäsivulla, sillä on pyöreä suu ja sylinterin muoto sekä pallomainen pohja. Koolleen se on: läpimitta 3 desimetriä; syvyys 4 desimetriä Ko:ta kohti, 15 sentimetriä Lo:ta kohti, johon jälkimmäiseen suuntaan sillä on rännin muotoinen aukko. Sen korkeus merestä huomattiin olevan noin 6 metriä. Jurmon maalla oleva liiidenpata sijaitsee itäisimmässä vuoressa pohjoissivulla. Se on päärynän muotoinen ja sen läpimitta 5 ja syvyys 6 metriä. Kolmas ja suurin Ormskärin lounaisella sivulla tavattu pata sijaitsi komeron muotoisessa syvennyksessä pystysuorassa vuorenseinässä. Sen kokoa voitiin mitata ainoastaan suunnilleen kangen avulla ja huomattiin sekä läpimitan että syvyyden olevan noin 8 desimetriä. Sen korkeus merestä arvattiin noin 8 metriksi. Paitsi mainittuja hiidenpatoja löytyy useilla saarilla altaan muotoisia, pyöristyneesti kolmikulmaisia tahi ellipsoidin muomuotoisia syvennyksiä. Näiden n. s. kvasihiidenpatain, jotka useimmissa paikoissa olivat puolillaan hyvin pyöristyneitä»jauhinkiviä», on luultavasti kiittäminen aaltojen hyökyä syntymisestään. Samalla tavoim lienee syntynyt myös pienellä Sill - skärin ja Sälisskärin välisellä luodolla havaittu matala hiidenpadan tapainen koverrus. Irtaimia muodostuksia. Maajään pohjamoreeni Murtosoraa. Irtaimista muodostuksista on murtosora vähimmin levinnyttä. Ainoastaan yhdessä paikassa, Byön saarella LLo:sen Wänön kotisaaresta tavataan sitä niin suuressa määrässä, että sitä on erikseen voitu merkitä kartalle. Se on täällä savista ja tiukkaan sullottua. Muutoin löytyy siellä täällä muutamilla

suuremmista saarista yhtäläistä, savista ja erinomaisen kovaan sullottua soraainetta, joka luultavasti on tuiki niukkana jäännöksenä maajään pohjamoreenista näissä saaristoseuduissa. Siirtokiviä löytyy sangen yleisesti saarilla Jurmon kartta- Siirtokiviä. lehdellä. Ne ovat milloin irrallaan paljailla kallioilla tahi lehden länsiosassa esiintyvällä vierinsoralla, milloin ne taas ovat kiinni peitetyt jälkimmäiseen tahi äsken mainittuihin pohjamoreenin jäännöksiin. Useimmat lohkareet ovat hyvästi pyöristyneitä tahi ainakin särmistään pyöristyneitä ja ovat suurimmaksi osaksi likimmäisten ympäristöjen vuorilajeja. Muukalaisia tavataan kuitenkin myös ja näiden seassa runsaimmasti punaista hiekkakiveä, jossa toisinaan näkyy selviä aallonjälkiä Vähemmän runsaasti esiintyy Ahvenanmaalaisten rapakivivuorilajien, dioriitin, uraliittiporfyvrin, granaattigneisin ja kyhmyisen kiilleliuskeen lohkareita. Paikkakunnalla esiintyvien vuorilajien lohkareet ovat sangen kookkaita. Niinpä on erään Jurmon maalla löytyvän lohkareen,»gräggstenin», ympärys noin 17 metriä ja korkeus lähes 3 metriä. Ja Utön saarella on useita ainakin yhtä suuria lohkareita. Muukalaiset sitävastoin ovat tavallisesti pieniä koolleen; niiden koko nousee harvoin yli kuutiometrin. Kuitenkin on Jurmon maalla tavattu tuota haurasta Ahvenanmaan maasälpäporfyyria lohkare, jonka ympärys oli lähes 10 metriä. Useissa irtonaisissa lohkareissa, esim. Trunsjöllä, Jurmolla y. m. paikoissa, on syviä uurteita. 35 Vierinkivimuodostuksia. Erityistä huomiota ansaitsee Jurmon karttaleliden länsiosassa esiintyvä vierinsora. Että kaikkein suurin osa tätä muodostusta on kerrostunut päätemoreeneiksi, sitä todistaa niiden IKo:een tahi Ko:een pitkä, uurteita vastaan lähes kohtisuora muoto. Ainoastaan pienellä Sandöranilla Lo:sen Bokullista Utön saaristossa esiintyvää vierinsoraa voitanee pitää erään

Päätemoree- Deja ' 36 Föglön karttaleliden yli lälies Lu:een suuntaan yhdensuuntaisesti uurteiden kanssa kulkevan vierinkiviharjun jatkona. Trunsjön ja Jurmon maalla esiintyvä vierinsora on välittömänä jatkona karttalehtien n:o 1 ja 11 yli kulkevalle päätemoreenille, Perniön Kemiön harjulle. Kenties muodostaa myös Utöllä esiintyvä vierinsora osan samaa päätemoreeni-muodostusta, jossa tapauksessa jäänsyrjässä Utön, Skalmöranin ja Jurmon välillä tämän päätemoreeuin syntyessä olisi ollut pieni mutka ulospäin. Luultavampaa on kuitenkin, että Utö, Orskär ja tuo pieni IK:een pitkulainen, siitä Ko:een sijaitseva saari muodostavat eri päätemoreeuin Jurmon Trunsjön moreenin sisäpuolella, joka olisi syntynyt jäänsyrjän vähitellen takaisin vetäytyessä. Vierinsoran ainekset ovat ylimalkaan hienompaa ja karkeampaa hiekkaa joko yksistään tahi sisältäen pienempiä ja suurempia vierinkiviä, jotka vaihtelevat pähkinän kokoisista yli lapsenpään kokoisiksi. Vierinsora Långörnillä on sitävastoin kokoonpantu yksistään mukulakivistä ja suurista siirtokivistä pinnalla. Koko Längörnin mukulakivikokous lepää kuitenkin luultavasti hiekansekaisella vierinsoralla, sillä paikoittain havaitaan sen alla sellaista. Mitä vierinsorassa tavattavien vierinlcivien petrograafilliseen laatuun tulee, niin olen minä parin Jurmon maalla toimitetun kivenlaskun kautta tullut siihen päätökseen, että näistä kivistä on tasaisissa luvuissa: l 0 harmaata porfyyrigraniittia, 1 0 liienorakeista dioriittia, 2 0 Ahvenanmaan rapakivi-vuorilajeja, 3 0 punaista hiekkakiveä, 13 0 kiille- ja sarvivälkegneisiä, 80 0 punaista ja harmaata graniittia (edellistä runsaammin). Samoja vuorilajeja on vierinkivissä myös Trunsjöllä ja Utöllä, ja täälläkin näkyy graniittilohkareita olevan melkoista runsaammin kuin kaikkia muita vuorilajeja yhteensä.

Paitsi edellä mainittuja vuorilajeja olen minä vierinkivien joukossa huomannut joitakuita yksinäisiä, pienempiä lohkareita erästä viheriänliarmaata, kalkinpitoista, hiekkakiven tapaista vuorilajia (merkelihiekkakiveä). Parissa näistä hiekkakivilohkareista on rikki lyötäessä näkynyt ruskeapilkkuisia kertapintoja (kivettyneitä jäännöksiä?). Ulkomuodolleen tämä päätemoreenin tapainen vierinsora, etenkin Jurmon maalla, on laakea tasankomainen muodostus, joka kuitenkin paikoittain kohoaa mataloiksi kummuiksi. Kannoilla on sora useimmiten puhtaaksi huuhdottua ja vapaata hiekasta sekä on kokoonpantua yksistään vierinkivistä. Näin on varsinkin laita Trunsjön ja Jurmon pohjoissivulla. I:ään ja L:een pistävät kapeat särkät esim. Jurmossa ovat lähes yksinomaan sellaisia vierinkivikokouksia, jotka ovat aaltomaisesti asettuneet yhdensuuntaisesti rantaviivojen kanssa, selvästi aaltojen vaikutuksesta. Melkein keskellä Jurmonmaata kohoaa vierinsora harjumaisesti ympäristöstä. Tämä harjanne kulkee lähes yhdensuuntaisesti Jurmonmaan pituussuunnan kanssa tahi noin P 60 I:ään ja saavuttaa suurimman korkeutensa, liki 14 metriä meren pinnasta, rukouskappelin eteläpuolella. Se kohoaa täällä 4 5 metriä ympäristöistä ja laskeutuu sitte hitaasti itää ja länttä kohti, huomaamattomasti yhtyen täällä oleviin särkkiin. Vähintään kahden kilometrin matkalla se on selvästi silmäänpistävä ympäröivistä hiekka- ja soramaista. Harjanteen sivut eivät kallistu missään yli 40 horisonttitasosta. Kaade etelää kohden on yleensä jyrkempi kuin pohjoista kohden. Kuitenkin se lähestyy yleensä laakeasti kallistuvalla pohjoispuolella rukouskappelin eteläpuolella 40 :n kulmaa. Harjun harjalla löytyy paikoittain pienempiä kivikasoja, jotka ovat pitkulaisia harjanteen pituussuuntaan. Kivet näissä ovat hyvin pyöristyneitä, mutta ovat harvoin yli nyrkin kokoisia. 37

88 Myös Utöllä kohoaa poikki maan lähes I L:een suuntaan vierinhiekasta ja vierinsorasta selväpiirteinen harjanne. Ainekset ovat kuitenkin täällä yksistään vierinkiviä. Kivet, hyvin pyöristyneet, vaihtelevat koolleen milloin pähkinän kokoisista kananmunan kokoisiksi, milloin tulevat taas aina lapsenpään kokoisiksi. Ne ovat asettuneet aaltomaisiin ryhmiin. Itää kohti tämä kivikokous alenee jyrkempinä portaina, ja täällä voi selvästi nähdä kuinka meri on ollut avullisena tämän kivikasan järjestelyssä. Ylinnä on lähes kaikkialla lukemattomia pyöristyneitä yli kuutiometrin kokoisia lohkareita, ja myös monen kuutiometrin kokoisia tavataan harjun harjalla, mutta ne eivät silloin ole niin hyvin pyöristyneitä kuin pienemmät lohkareet. Kuitenkin ovat ne aina pyöristyneet ainakin särmistään. Utön harjanne alenee aaltomaisina penkereinä pohjoispuolella olevia vierinhiekkakenttiä kohti. Sen leveyden voi keskimäärin sanoa noin 75 metriksi; sen korkeuden vierinhiekkakentästä pohjoispuolella 3 4 metriksi. Eteläpuolella se leviää mahtavaksi lohkarekokoukseksi. Kaikki kivet, sekä pienemmät että suuremmat tässä»lohkaremeressä» ovat jokseenkin hyvin pyöristyneitä ja ovat samoista vuorilajeista kuin siirtokivet yleensä (kts. siv. 35). Kuitenkin on täällä myös yksityisiä lohkareita punaista graniittia, jotka sisältävät kalkkisulkeumia sekä lohkareita, joissa gneisi ja kalkkikivi esiintyvät vuorokerroksissa. Paikoittain ovat lohkareet aivan sekaisin, vierivierettäin. Toisin paikoin sitävastoin, missä lohkareita on harvemmassa, näkyy niitä alustavan hiekka ja vierinsora, ja siten on sentähden luultavasti koko muodostuksenkin laita. Sellaisia mahtavia lohkarekokouksia tavataan myös vierinsoran pinnalla Utön ja Enskärin välillä, joka sorajoukko jyrkästi kallistuen (aina 40 horisonttitasosta muutamin paikoin) alenee muinoista Enskärin salmea kohti. Yleensä vierinkivikokouksia tavataan ainoastaan päätemoreenien muodossa esiintyvän vierinsoran eteläsivulla. Jurmonmaalla löytyy esim. etelään aikaisemmin mainitusta vallin-

muotoisesta harjanteesta lukematon joukko usein varsin suuria siirtolohkareita. Ympärykseltään 10 metrin suuruiset eivät ole ensinkään tavattomia. Varsinkin eräässä paikassa, jota kuvaavasti kyllä nimitetään Suruksi, ovat lohkareet erittäin taajaan kasaantuneina. Harjanteen pohjoispuolella löytyy sitävastoin vaan yksityisiä ja enimmäkseen pieniä lohkareita. Ei missään ollut niin suurta sorahautaa, että minä siitä olisin voinut saada mitään käsitystä harjun sisärakennuksesta. Erään talonpojan ilmoituksen mukaan kuuluu kuitenkin kerran kaivettaessa tavatun puhdasta savea vierinsoran alla. Sama mies kertoi myös, että hautaa kaivettaessa oli noin sylen (lähes kahden metrin) syvällä löydetty raakun Mytilus edulis L särkyneitä kuoria, jonka Jurmon rahvas tuntee yleisesti nimellä»maskal». Tämä osottaisi, että ainakin ylimmät osat vierinsoraa Jurmonmaalla ovat muodostuneet viime aikoina. Myös talonpojat väittivät, että eräs Jurmonmaan eteläsivulla oleva sangen laaja vierinkivikokous olisi syntynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden kuluessa. Vedensyvyys lähinnä Jurmon eteläpuolella sekä tämän ja Skalmöranin välillä on korkeintaan pari metriä. Pohja tuntuu olevan hienoa hiekkaa. Ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa, jolloin osa merenpohjaa Jurmonmaan ympärillä on maatunut rantaviivojen siirtymisen kautta, tullee melkoisia määriä kangashiekkaa, tätä vierinsoran uskollista seuralaista, leviämään Jurmon harjun välittömään läheisyyteen. Öröllä Jurmon karttalehden itäosassa»kangas hiekaksi» mer-»kangashiekkitty maalaji on Roos'in ilmoitusten mukaan vierinkivensekaista kaa '" hiekkaa. Puheenalaisen muodostuksen voinee samoin kuin hiekka- ja vierinkiviesiintymät Bosalan ja Hiittisten mailla karttalehden n:o 14 Hanko alueella asettaa yhteenkuuluvaksi karttalehdellä n:o 1 Tammisaari Tenholan ja Bromarvin läpi Hankoniemen harjun kanssa yhdensuuntaisesti kulkevan vierinkivimuodostuksen kanssa. Peltosavea on siellä täällä muutamilla saarilla Wänön saa- Peitosavea. ristossa sekä pienemmissä osueissa Borstön ja Trunsjön koti- 39

Tulvahiekkaa. 40 saarilla. Milloin se on pehmeätä ja tahmeata, milloin kovempaa ja silloin aina plastillista. Sen vahvuus ei ole suuri. Useimmissa paikoissa tulee sorapohja vastaan jo 7 8 desimetrin syvällä, Wänöllä ei kuitenkaan parissa paikassa tavattu pohjaa liki metrin pituisella käsikairalla. Savi esiintyy joko maanpinnassa tahi se on ohuiden, parin desimetrin vahvuisten turve- tahi hiekkakerrosten peitossa. Wänön kotisaaren itäsivulla esiintyvä hiekkakerrostuma on merkitty tulvahiekahsi, vaikkei se muodostukselleen ole täysin yhdenmukainen sen tulvahiekan kanssa, jota tavataan aikaisemmin toimitetuilla karttalehdillä. Tämä muodostaa vähintään kahden metrin vahvuisen kerrostuman hienoa hiekkaa, joka sisältää pähkinänkokoisia pyöreitä kiviä. Hiekkamuodostus, johon on sekoittunut merikasvien jäännöksiä, on pidettävä meren muokkaamien ja maalle heittämien kivien ja hiekan paltaantumana. Turvetta on tavattu vaan kolmessa paikassa (Wänöllä, Storöllä ja Jurmolla) siinä määrin, että se on voitu merkitä kartalle. Turpeella on kaikissa näissä paikoissa vaaleanruskea väri, se on enemmän tahi vähemmän vetistä ja on kokoonpantu hiukan mädänneistä kasvijäännöksistä. Sen vahvuus Wänöllä on ainoastaan pari desimetriä, Jurmolla ja Storöllä sitävastoin vähintään yksi metri (käsikairan pituus). Viimemainitussa paikassa on turvemuoclostuksen päällimmäinen kerros ei ensinkään tai tuiki vähän mädänneestä sammalesta tahi suoturpeesta. Raakknmaata. Parin sadan jalan päässä Loisen Jurmonmaan pohjoissivulla olevista vuorista löytyy korkeintaan parin desimetrin vahvuinen kerros hienoa hiekan sekaista raakkumaata, Mukaan otetun näytteen tästä raakkumaasta on tutkinut Fil. maist. K. M. Levander, ja on sen huomattu valtaavaksi osaksi olevan kokoonpannun Mytilus edidis'en L kuoren jäännöksistä. Sitäpaitsi löytyy tutkitussa näytteessä seuraavia nilviäislajien kuoria: Tellina haltica L. Limnaea ovata Drap. Ainoastaan yksi kappale, jonka pituus oli 9 ja leveys 7 mm.

41 Neritina fluviatilis L. 1 kppl. Pitnns 7 mm. Hydrobia ulvae Penn. (Palndinella baltica Nils., Loven). 1 kappl. Pituus 2,7 mm.; leveys 1,6 mm. Löytöpaikka sijaitsi ainoastaan muutamia metriä merenpinnan yläpuolella. Rantaviivojen siirtyminen. Lukuisia esimerkkejä rantaviivojen siirtymisestä huomataan Jurmon karttalehdellä, Niinpä esim. ovat nykyjään toisissaan kiinni useat maanmittauskartalla erillään olevat saaret; lahtia on muuttunut pieniksi järviksi j. n. e. Tähän on kuitenkin monessa paikoin syynä irtainten muodostusten kasaantuminen aaltojen vaikutuksesta. Mutta useissa paikoin voi varmuudella todistaa itse vuoriperän kohonneen. Stor Yxskärin eteläpuolella Wänöllä esim. löytyy pieni järvi, jota etelässä rajoittaa kiinteä vuoriperä, jonka kohoamisen kautta se on sulkeutunut erilleen alkuperäisestä pienestä lahdesta. N. s. kivipeltoja tavataan sangen yleisesti saarilla. Niitä on eri korkealla merenpinnasta, milloin rannoilla, milloin saarien korkeimmilla kohdilla. Joskus kohoaa, etenkin Borstön saaristossa, pyöreistä kivistä kokoonpantuja ryhmiä merenpinnasta saarten vuorien harjoille. Yielä tänäkin päivänä muodostuu yhä tällaisia»kivipeltoja» eli rantapenkereitä. Niiden korkeus Itämeren pinnasta ei missään paikassa karttalehdellä nousse yli 30 metrin. Neljässä eri paikassa on vesimerkkejä tavattu hakattuinavesimerkkejä. kiinteään vuoreen. Ainoastaan yhtä näistä merkeistä voinee kuitenkin pitää luotettavana ja käyttää perusteena maankohoamisen suuruuden määräämisessä näillä seuduilla. Kysymyksessä oleva vesimerkki, jolla on seuraava muoto 0 1860 löytyy Ormskärin eteläsivulla, Utön pohjoispuolella. Yanha luotsivanhin kertoi että tämän merkin olivat venäläiset meri-

42 upseerit hakanneet vesirajaan sinä päivänä, jolloin vedenkorkeus vastasi sen kesän keskikorkeutta 1 ). Se oli liavaintotilaisuudessa 28 sentimetriä korkeammalla kuin keskivedenkorkeus, joka vastaisi 87,5 sentimetrin maankohoamista sadassa vuodessa. Kolmen muun vesimerkin löytöpaikat, muoto ja korkeus merenpinnasta mainitaan seuraavassa taulussa: Löytöpaikka: Muoto: Korkeus merenpinnasta : Havaintopäivä: 1) Storskärin itäsivu Trunsjön saaristossa. 0 1861 93 sentim. 23 /vi 1891. 2) Längsundin itäsi Jurmon saaristossa. 3cb 12 desim. 0 1861 r. 8 /VII 1891. 3) Utön koillinen sivu. 1800 o 28 sentim. 21 /v n 1891. Korkeudenmäärityksiä. Jurmon ja Utön maille merkityt korkeusnumerot 14 ja 20 (oikeammin 20,49) metriä ovat edellinen minun määräämä Wreden vaakituspeilin avulla, jälkimmäinen luotsivauliimman määräämä korkeudenmittauskoneen avulla. Utön korkeus kuuluu siihen vuoreen, jolle luotsivahtitupa on sijoitettu. Jurmonmaalla on harjun korkein kohta määrätty. ') Tarkkoja havaintoja vedenkorkeudesta Utön luona on muutoin tehnyt mainittu luotsivanhin monen kymmenen vuoden kuluessa, ja hän kertoi, että eroitus korkeimman ja alimman vedenkorkeuden välillä kesän kuluessa nousee noin yhteen metriin.

43 Lähteitä. Lähteitä on huomattu ainoastaan muutamilla saarilla Jurmon karttalehdellä. Tavattujen lähteensuonien löytöpaikat sekä niiden lämpömäärät verrattuina ilman lämpömäärään havaintotilaisuudessa ovat mainitut seuraavassa taulussa: Paikka. Lähteiden luku. Lähteiden lämpömäärä. Ilman lämpöni. Muistutuksia. "VVänö. 3 kppl. 8, 6 ja 4,5 C. 14 C. Kylmimmästä näistä lähteistä oli runsas vedenjuoksu ja se saostaa jokseenkin runsaasti rautaokraa. Siitä ilmoitettiin vettä juoksevan ympäri vuoden. Trunsjö. 2 > 12 ja 12,5 C. 16,5 C. Huolimatta oikeiden lähteiden vähyydestä ei kuulunut koskaan syntyvän varsinaista vedenpuutetta. Kuivina kesinä, jolloin muutamat lähteet kuivuvat, noutaa väestö vetensä»puroista», kuten he nimittävät puhdistettuja syvennyksiä vuorissa. Veden lämpömäärä näissä puroissa on kuitenkin jokseenkin korkea. Eräässä sellaisessa Hufvudskärillä (Jurmolla) havaittiin lämpömäärän olevan 13 C, kun ilman lämpömäärä oli 19 C. Muinaisjäännöksiä ja taruja. Jurmon maan kerrotaan olleen asutun hyvin aikaiseen, aikaisemmin kuin muiden osien Korppoon pitäjää. Sen muinaiset asujamet olisivat kuitenkin muka olleet villejä merirosvoja. Jurmonmaan länsisivulla hiekassa olevien muutamia sentimetriä leveiden ja lähes yhtä syvien vakojen ilmoitettiin

44 olevan vanhoja kanuunanlavettien pyöränjälkiä. Korkea kruunu olisi muka ennen vanhaan lähettänyt tänne kanuunoilla varustettua sotaväkeä mainitun merirosvokansan karkoittamiseksi. Pari sataa askelta etelään Jurmon rukouskappelista, harjun korkeimmalla kohdalla, on vierinkivistä tehty suorakaiteen muotoinen kivitarha, jonka sivut ovat noin 8 ja 12 metriä pitkät. Tämän ulkopuolisen suorakaiteen sisällä on toinen sisempi yhtäläinen, jonka sivut ovat noin 4,5 ja 5 metriä pitkät sekä tämän keskellä pyöreä kivikasa, jonka läpimitta on lähes 3 metriä. Molempien suorakaiteiden sivut kulkevat lähes pohjois-eteläiseen (pitemmät) ja itä-läntiseen suuntaan, ja ulkopuolisessa suorakaiteessa on itä- ja länsisivulla noin metrin levyiset aukot. Melkein yhtäläinen kivitarha on noin kilometrin päässä itään nyt mainitusta. Tässä jälkimmäisessä ei kuitenkaan ole mitään kivikasaa sisemmän suorakaiteen sisällä. Suorakaiteiden sivujen pituudet ovat 23 ja 21 sekä 10 ja 5 metriä. Myös täällä kulkevat pitemmät sivut liki pohjois-etelään ja on molemmissa keskellä lähes metrin levyiset aukot, jotapaitsi sisemmän suorakaiteen itäsivussa on yhtäläinen aukko- Näiden kahden suorakaiteen muotoisen kivitarhan välillä löytyy suoralla viivalla neljä pienempää ympyrän muotoista tarhaa, joissa kaikissa on pienet kivikasat sisällä ja lähes metrin levyiset aukot I:ssä ja L:ssä, Ne ovat lähes yhtä kaukana toisistaan ja äärimmäisistä suorakaiteen muotoisista kivitarhoista. Näiden kivitarliojen läpimitat huomattiin olevan laskettuina I:stä L:een 8,5, 5, 8 ja 7,5 metriä. Kaikkien yllämainittujen kivitarhojen sivujen leveys ja korkeus vaihtelee 0,5 ja 1 metrin välillä. Jurmon väestön arvelun mukaan olisivat nämä kivitarhat muka olleet Jurmon pakanallisen alkuväestön uhrilehtoja. Itäisemmästä suorakaiteen muotoisesta kivitarhasta ilmoitettiin noin 60 vuotta sitte kaivettaessa löydetyn muutamia ruosteisia esineitä sekä hopeinen kantasormus. Sommarön pohjoissivulla Borstön saaristossa tavattiin kaksi n. s. ryssänuunia. Ainakin pienempi näistä uuneista oli ra-

kennettu seuraavalla tavalla. Neljälle suorakaiteen kulmiin asetetulle kivelle oli pantu levy punaista hiekkakiveä (suuruus: pituus 50, leveys 35 ja vahvuus noin 2 sentimetriä), joka kaikki oli peitetty mukulakivillä. Hiekkakivilevyssä näkyi alapuolella selviä jälkiä siitä, että se oli ollut tulen vaikutuksen alaisena, ja sen alla oli vielä hienoa harmaata tuhkaa. 45

;.. ^-'-.rvjc^fe....»*'v.-- «r* - - -SSO J^iS. ".. -tw, - X -. ' - : - * - ' - - I - - - < ' -. 1 r ',.?, ^ - >. -, ' -,,..y-.w;;^:.... '. ' i - i - I ' ; 1, : J '<.' \ - '..-, - -,.- ' >, - - - f V ' -.. -. ' ', ;.. ;. '.. ~....--. V -... - C, V

SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. Ilm eslyheifn* karl t a Ich tlä. Työn a 1aisia kartlxt lehtiä- FLi UMtneUbl'in kioip..