Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Samankaltaiset tiedostot
Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä klo 13:00 15:00.

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

Rautavaaran kunta Kokouskutsu 4/

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Aluehallintoviraston diaarinumero. Puhelin

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Urakkatarjousten jättöaika päättyi Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Päätös Pelastustoimen harjoitusalueiden rakentamiseen voidaan erityisavustusta myöntää pelastustoimen alueille ja kunnille.

LEMIN KUNTA 2/ Tekninen lautakunta. Torstai klo Kunnanvirasto I, valtuustosali. Tikka Raija Liisa

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Länsialueen paloaseman rahoitus 99/ /2015

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä klo 13:00 15:00.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2018 Kunnanhallitus

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

ELY-keskus on myöntänyt suunnitteluluvan dnro: 494/2012/POP/2. Pyhäjärven kaupunki vastaa suunnittelukustannuksista.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Keskiviikko klo

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2018 Ympäristölautakunta Sivut 43-46

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

f) Oma arvio avustuksen tarpeesta hakuvuonna: erittäin tärkeä, tärkeä, ei kovin tärkeä perustelu

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 5/ Paju Pekka, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä Kössi Päivi khall.

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.

Tekninen lautakunta TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

Elinkeinolautakunta KOKOUSAIKA Perjantai klo Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma hyväksyminen

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2017

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

Elinvoimavaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Sivu 26 (34) Valtuusto. Yliopiston tutkimusasema. 1 varavaltuutettu

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. Saapuvilla olleet Paula Ahopelto jäsenet Virpi Labba varapuheenjohtaja Elli-Marja Kultima Alpo Peltovuoma

Palosuojelurahaston hallitus teki seuraavat päätökset kokouksessaan Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin 2.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Sivistyslautakunta

Asia Sivu Liite Talousarvion toteutuminen tilanteen mukaan elinkeinolautakunnan

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %).

Transkriptio:

Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekla 18.11.2015 75 Tekninen lautakunta on käsitellyt Rautavaaran kunnan paloaseman rakentamista 18.3.2015 20 ja kunnanhallitus 1.4.2015 100. Tekninen toimi on saanut toimeksiannon kunnanhallitukselta vuoden 2015 talousarvion investointiosaan varattujen määrärahojen puitteissa selvittää uuden paloasemakiinteistön paras sijainti ja tarvittava kaavamuutos maaperätutkimuksin yhdessä Pohjois-Savon pelastuslaitoksen kanssa. Kunnan paloaseman rakentaminen tulee saada aluepelastuslaitoksen laatimaan ja hyväksymään pelastuslaitoksen rakennusinvestointisuunnitelmaan ajalle 2015-2020. Näin Palosuojelurahaston avustus on mahdollista saada vuonna 2016. Kaavoituksen osalta tilanne etenee aikataulun mukaisesti, pienin muutoksin. Rautavaaran kunnan paloasemahanke on pelastuslaitoksen rakennusinvestointisuunnitelmassa 2015-2020. Rakennushankkeelle on laadittu luonnossuunnitelmat ja kustannusarvio sekä selvitys rahoituksesta leasingrahoituksena Inspira Oy:n toimesta. Hankkeelle haetaan Palosuojeluyhdistykseltä ja Öljynsuojelurahastolta avustusta. Rakennus on C-energialuokan rakennus. Lämmitysmuotona kaukolämpö. Sairaanhoitopiiri tekee päätöksen hankkeeseen ryhtymisestä 20.11.2015 mennessä. Hankkeen suunnitteluun on varattu vuoden 2015 määrärahaa 40000e. Hankkeen arkkitehtisuunnitelmat ovat valmiit luonnossuunnitelmat, jotka täyttävät pelastuslaitoksen tiukan mutta kustannustehokkaasen ja toiminnalliseen rakentamiseen tähtäävän vaatimustason. Suunnittelussa on hyödynnetty runsaasti pelastuslaitoksen ja sairaanhoitopiirin kokemusta paloasemarakentamiseen ja tehokkaaseen tilan käyttöön liittyvissä seikossa. Suunnitelmat ovat täydennettävissä lupapiirustuksiksi suhteellisen vähäisin toimenpitein. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on n. 2 000 000e Alv.0% Palosuojelurahaston hakemus edellyttää hakijan sitoutumista hankkeeseen. Liitteenä numerotta paloaseman suunnitelmat.

Ymp.tarkastajan esitys Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle nyt esitettyjen suunnitelmien hyväksymistä ja rakentamispäätöksen tekemistä ehdollisena. Mikäli Palosuojelurahasto myöntää avustuksen täysimääräisenä Rautavaaran kunta sitoutuu rakennushankkeeseen kustannusarvion mukaisesti. Khall 07.12.2015 298 Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisätietoja antavat: - kunnaninsinööri Jorma Berg, puh. 040 860 8151 ja kunnanjohtaja Unto Murto, puh. 040 860 8100 - sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liitteenä nro: - 1. Paloaseman suunnitelmat - 2. Pohjois-Savon pelastuslaitoksen muistio 20.11.2015-3. Pohjois-Savon pelastuslaitoksen lausunto 29.11.2015 Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto päättää: 1. hyväksyä liitteenä olevat uuden Paloaseman rakennussuunnitelmat. 2. merkitä tietoonsa saatetuksi: -vuoden 2016 Talousarvion Ivestointiosaan on varattu 1.000.000 vuodelle 2017 varattu 900.000 -rakentamisen ehtona on Palosuojelurahaston avustus -Pohjois-Savonpelastuslaitoksen lausunto on liitteenä Palosuojelurahastolle avustuksen 250.000 saamista varten. ja Asiasta käydyn keskustelun ja selvitysten jälkeen hyväksyttiin yksimielisesti kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää: 1. hyväksyä liitteenä olevat uuden Paloaseman rakennussuunnitelmat ehdollisena. Lopulliset rahoitus- ja rakentamispäätökset tehdään myöhemmin.

2. merkitä tietoonsa saatetuksi, että: - vuoden 2016 Talousarvion Ivestointiosaan on varattu 1.000.000 ja vuodelle 2017 varattu 900.000, ehtona ulkopuolinen rahoitus: - rakentamisen ehtona on Palosuojelurahaston avustus - Pohjois-Savonpelastuslaitoksen lausunto on liitteenä Palosuojelurahastolle avustuksen 220.000 saamista varten. Tekla Merkitään, että kunnaninsinööri Jorma Berg selvitti asiaa klo 10.20-11.40. Rautavaaran kunnan paloaseman rakentamisprosessissa on tarjousvaihe valmistunut 27.6.2016. Palonsuojelurahasto on päätöksellään 22.3.2016 SMDno-2016-164 myöntänyt Rautavaaran kunnalle Palonsuojelurahaston avustuksen. Avustus on päätöksen mukaan enintään 220 000. Hyväksyttävät kustannukset enintään 2 256 162 Rakentaminen tulee aloittaa viimeistään 31.12.2016 Hankkeeseen on haettu myös Öljynsuojarahaston avustusta. Öljynsuojarahaston hallitus on käsitellyt asiaa kesäkuun 2016 kokouksessa. Öljynsuojarahaston päätös on myönteinen. Rakennuslupahakemus jätetään heinäkuun alkupuolella, mikäli kunnanvaltuusto tekee rakennuttamispäätöksen ja hyväksyy kaavamuutoksen kokouksessaan 29.6.2016. Vs kunnaninsinöörin esitys Koska rakentamisen ehtona ollut Palosuojelurahaston avustus paloaseman rakentamiseen on toteutunut, urakkakilpailutus on suoritettu ja todelliset kustannukset paloaseman rakentamisesta ovat tiedossa, tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle rakennuttamispäätöksen tekemistä myöntei- senä. Tekninen lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle rakennuttamispäätöksen tekemistä myönteisenä. Tämän pykälän osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa julkilukemalla. _ Khall 29.06.2016 175 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessa nro 5/21.12.2015 :ssä 46 vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018. Talousarvion Investointiosa sisältää paloaseman määrärahat: - vuonna 2016: 1.000.000

- vuonna 2017: 900.000 - vuonan 2018: 10.000 Tulojen osalta ehtona oli Palosuojelurahaston avustus 220.000 :a. Tekninen lautakunta käsitteli asian kokouksessa 28.6.2016 :ssä 50. Palosuojelurahasto myönsi 22.3.2016 Rautavaaran kunnalle täysimääräisen avustuksen 220.000 :a uuden paloaseman rakentamiseen. Rakentaminen tulee aloittaa viimeistään 31.12.2016. Avustus maksetaan hakijalle yhtenä eränä toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen, kun hankinnasta on esitetty Palosuojelurahastolle tositteellinen tilitys. Myönnettyyn avustukseen sovelletaan muutoin mitä palosuojelurahastolaissa (306/2003) ja valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään. Ympäristöministeriö on pyytänyt ELY-keskuksen lausunnon ja ELY-keskus on puoltanut 60 m2 varastorakennusta. Niin ikään 22.4.2016 ilmoitettu, että öljynsuojarahaston rahoitusta myönnetään maksimi noin 585 /m2. Lisätietoa antavat: - vs. kunnaninsinööri Petri Ahonen, puh. 040-860 8151 ja kunnanjohtaja Unto Murto, puh 040-860 8100 - sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liitteet: - 1: Palosuojelurahaston (PSR) päätös 22.3.2016: Uuden paloaseman rakentaminen -2: Muistio 29.4.2016: Rautavaaran paloasemapalaveri Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää, että Rautavaaran kunta sitoutuu uuden palosaseman rakentamishankkeeseen vuosina 2016-2017 teknisen lautakunnan 28.06.2016 :ssä 52 esittämän kustannusarvion mukaisesti. Rakentamiskustannukset yhteensä 2.378.882. Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkistettiin heti kokouksessa julkilukemalla.