Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta /Opetusneuvos Matti Rinteen tekemä oikaisuvaatimus kunnanhallituksen :ssä 110 tekemästä päätöksestä/matti Rinteen kirje Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Palkkatoimikunnassa Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus : Kunnassa siirryttiin kunnanhallituksen päätöksellä ( 98) jaksotyöstä yleiseen työaikaan, muuttui samalla ruokakäytäntö omalla ajalla tapahtuvaksi. Kunnan eri palveluyksiköissä myös jaksotyötä tekevien osalta otettiin käyttöön puolen tunnin ruokatauko, jota ei lueta työaikaan. Kunnanhallitus päätti kokouksessa nro 1/ :ssä 3 järjestää neuvottelun palkanmenetyksistä ajalta ammattiyhdistysliikkeen/henkilöjärjestöjen: JHL ao:639, Jyty ao:651, Super ao:524 ja Tehy ao:561 kanssa torstaina klo alkaen. Tässä käsitellään palkanmenetyksiä ajalta koskien 39 työntekijää. Palkanmenetykset laaditun laskelman mukaan olivat yhteensä ,94 euroa. Neuvottelussa sovittiin, että mennessä tarkistetaan työntekijäkohtaisesti palkanmenetykset. Muistio pidetystä neuvottelusta on liitteenä 1 numerotta. Lepotaukolaskelmansa on jokainen työntekijä tarkistanut ja hyväksynyt tai hylännyt laskelman. Työnantajan taholta asumispalveluiden esimies Anja Hakkarainen on tarkastanut kaikkien lepotaukolaskelmat ja lisännyt laskelmat neljän (4) työntekijän osalta. Tämän lisäyksen jälkeen laskennassa on mukana yhteensä 43 henkilöä. Taukoja on pidetty kpl eli tuntia. Palkanmenetykset ajalta ovat yhteensä ,29 euroa koskien 43 työntekijää.

2 Lisätietoja antavat: - perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puh asumispalveluiden esimies Anja Hakkarainen, työsuojelupäällikkö Ulla Ohtonen, puh kunnanjohtaja Unto Murto, puh sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liitteet numerotta: - 1: Muistio neuvottelusta /Palkanmenetykset ajalta : asumispalveluiden esimies Anja Hakkaraisen Lepotaukolaskelmat Kj:n ehdotus: 1. todeta esteeliset/jäävit asiaan (HallintoL 28). 2. esittelijän/kunnanjohtajan päätösehdotuksen annan kokouksessa: - lisäselvitykset palkanmenetyksistä ajalta : 43 työntekijää ja yhteensä ,29 euroa * jos työntekijä on pystynyt pitämään ruokatauon on vaikea vaatia mitään palkanmenetyksiä ilman kiistatonta näyttöä siitä, että yleistyöajassa ei ole pystytty työtehtävien takia lepotaukoa pitämään omalla ajalla. * selvä kirjallinen tai suullinen näyttö: kuten merkintä lepotauon pitämättä jättämisestä työvuorolistassa tai esimiehelle annettu todistettava tieto asiasta. - kunnassa huomioitava Korkeimman oikeuden (KKO) kanta päätöksiin koskien: * Vaasan Hovioikeus S11/466 * Vaasan Hovioikeus S12/946 Päätös: Asiasta saatujen lisäselvitysten ja käydyn keskustelun jälkeen hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän kokouksessa esittämä ehdotus: 1. maksaa 43 työntekijälle palkanmenetyksiä ajalta yhteensä ,29 euroa. 2. kate osoitetaan vuoden 2017 talousarvion kustannuspaikoilta: 211 Asumispalveluyksikkö Suopursu 215 Asumisyksikkö Poutapilvi 230 Päivänsini 231 Niittyvilla, dementiayksikkö

3 233 Hopeapaju, tehostettu palveluasuminen Merkitään, että asiaa selvittivät asumispalveluiden esimies Anja Hakkarainen ja kehitysvammahuollon vastaava ohjaaja/työsuojelupäällikkö Ulla Ohtonen klo Opetusneuvos Matti Rinne on jättänyt oikaisuvaati- muksen kunnanhallituksen päätöksestä :stä 110 maksaa 43 työntekijälle palkanmenetyksiä ajalta yhteensä ,29 euroa. Lisäksi Matti Rinne on jättänyt päivätyn lisäyksen oikaisuvaatimukseensa. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan kumottavaksi kunnanhallituksen :ssä 110 tekemä päätös maksaa 43 työntekijälle palkanmenetyksiä ajalta yhteensä ,29 euroa. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä tarkoituksenmukaisuusperusteilla että laillisuusperusteilla. Oikaisuvaatimuksessa esitetyt laillisuusvirheet on tutkittava ja on harkittava myös, onko päätöstä muutettava vaatimuksen tekijän esittämät tarkoituksenmukaisuusperusteet huomioon ottaen. Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on siten sidottu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimukseen eikä voi käsitellä asiaa oikaisuvaatimuksena tätä laajemmin. Hallintolain mukaan otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavaksi viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Lisätietoja antavat: - perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puh asumispalveluiden esimies Anja Hakkarainen, kotipalvelun esimies Niina Keinänen, puh kehitysvammahuollon vastaava ohjaaja Ulla Ohtonen, puh kunnanjohtaja Unto Murto, puh sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liitteet numerotta: - 1: Muistio neuvottelusta /Palkanmenetykset ajalta Kutsu neuvotteluun nro 3/ : asumispalveluiden esimies Anja Hakkaraisen Lepotauko-

4 laskelmat : opetusneuvos Matti Rinteen tekemä oikaisuvaatimus - 4: opetusneuvos Matti Rinteen jättämä lisäys oikaisuvaatimukseen - 5: Valmistelutyöryhmän: perusturvajohtaja Helvi Mustosen, asumispalveluiden esimies Anja Hakkaraisen, kotipalvelun esimies Niina Keinäsen ja kehitysvammahuollon vastaava ohjaaja Ulla Ohtosen lausunto kunnanjohtajalle Kj:n ehdotus: 1. todeta esteeliset/jäävit asiaan (HallintoL 28). 2. hylätä opetusneuvos Matti Rinteen tekemän oikaisuvaatimuksen + siihen liittyvän lisäyksen pysyttää voimassa kokouksessa nro 7/ :ssä 110 tekemän yksimielisen päätöksen maksaa 43 työntekijälle palkanmenetyksiä ajalta yhteensä ,29 euroa. Kate osoitetaan kunnanvaltuuston kokouksessa nro 6/ :ssä 60 hyväksymässä Vuoden 2017 talousarvion kustannuspaikoilta: 211 Asumispalveluyksikkö Suopursu 215 Asumisyksikkö Poutapilvi 230 Päivänsini 231 Niittyvilla, dementiayksikkö 233 Hopeapaju, tehostettu palveluasuminen Esittelijän/kunnanjohtajan perustelut: - Työaikalaki 6.luku 28 ja KVTES III luku 27 - työnantajan velvollisuus järjestää lepotauko työsuojelullista syistä - Lepotaukolaskelman tilastot on otettu Titanian eri taulujen Lepola, SInikello, Vuodeosasto, Lepola II, Asumisyksiköt: Hopeapaju, Niittyvilla, Päivänsini, Poutapilvi ja Suopursu. Tilastossa on huomioitu työnteki- jöiden vuosilomat, sairauspoissaolot ja muut vaapalla/poissaolot - Lepotaukolaskelman tilastot ajalta on jokainen työntekijä henkilökohtaisest tarkistanut ja hyväksynyt tai hylännyt laskelman. Laskelmassa mukana 43 hlöä. Tuntipalkka on laskettu joikaisen työntekijän henkilökohtaisen ko. ajan palkkojen keskiarvon mukaan, joka on lasketuilla 43 työntekijällä yhteensä ,29 euro - vuoden 2017 Talousarvioon on varattu ko. tarkoitukseen

5 euroa (kunnanvaltuusto nro 6/ ). Merkitään, että kunnanvaltuuston 2. vpj. Rauni Pursiainen poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28). Päätös: Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Khall Kuntalainen Matti Rinne, Harjutie 51 as 7, Rautavaara on lähettänyt päivätyn kirjeen kunnanhallitukselle. Kirjeessä esitetyt vaatimukset/näkemykset liittyvät kunnanhallituksen kokouksen nro 9/ :n 162 Lepotauon palkanmenetysten korvaamiseen ajalta /opetusneuvos Matti Rinteen tekemään oikaisuvaatimukseen kunnanhallituksen :ssä 110 tekemästä päätöksestä. Matti Rinne pyytää päivätyllä kirjeellä oikaisua Rautavaaran kunnanhallituksen pykälän 162 päätökseen, koskien lepotauon palkanmenetyksestä Matti Rinteen mukaan Rautavaaran kunnan työntekijöiden työehtosopimusta on tulkittu väärin KVTES 27 pykä- län 2 momentin mukaan, joka koskee henkilöä, joka työskentelee sairaalassa, terveyskeskuksessa tai hoito- ja huoltolaitoksessa. Rautavaaran kunnassa ei ole alkaen KVTES:n tarkoittamia yksiklöitä siirryttiin jaksotyöstä yleistyöhön. Rautavaaran kunnassa sovelletaan KVTES:n 27 pykälän 1 momenttia. Tauko mahdollistetaan. Tätä taukoa ei lueta työaikaan, tauko on pidettävä omaan aikaan, siitä ei makseta, jos jättää pitämättä. Ruokatauot järjestetään porrastetusti. Rautavaaran kunnassa kotipalvelu ja asumisyksiköt eivät ole enää laitoshoitoa. Palvelutalo on kodinomaista. Laitoshoito päättyi Työntekijöitä valittaessa on kerrottu kunnan käytäntö lepotauoista, työpaikkaruokailu ei kuulu työaikaan. Oikaisu tulee tehdä KVTES 27 pykälän 1 momentin mukaan, koska Rautavaaran kunnassa ei ole laitoshoitoa. Vaadittua ylityöpalkkamenetyksiä ,29 euroa, ei tule maksaa edellä mainituilla perusteilla. Tehtyjä ylitöitä ei ole syntynyt. Lisätietoja antavat: - perusturvajohtaja Helvi Mustonen, puh asumispalveluiden esimies Anja Hakkarainen, kotipalvelun esimies Niina Keinänen, puh kehitysvammahuollon vastaava ohjaaja Ulla Ohtonen, puh

6 - kunnanjohtaja Unto Murto, puh sp: etunimi.sukunimi@rautavaara.fi Esityslistan liitteet numerotta: - Opetusneuvos Matti Rinteen kirje Rautavaaran kunnanhallitukselle Kj:n ehdotus: 1. todeta esteelliset/jäävit asiaan (HallintoL 28): Rauni Pursiainen. 2. merkitä tietoonsa saatetuksi opetusneuvos Matti Rinteen päivätyn kirjeen. 3. pysyttää voimassa kokouksessa nro 7/ :ssä 110 tekemän yksimielisen päätöksen maksaa 43 työntekijälle palkanmenetyksiä ajalta yhteensä ,29 euroa. Kate osoitetaan kunnanvaltuuston kokouksessa nro 6/ :ssä 60 hyväksymässä Vuoden 2017 talousarvion kustannuspaikoilta: 211 Asumispalveluyksikkö Suopursu 215 Asumisyksikkö Poutapilvi 230 Päivänsini 231 Niittyvilla, dementiayksikkö 233 Hopeapaju, tehostettu palveluasuminen Esittelijän/kunnanjohtajan perustelut: - Työaikalaki 6.luku 28 ja KVTES III luku 27 - työnantajan velvollisuus järjestää lepotauko työsuojelullista syistä - Lepotaukolaskelman tilastot on otettu Titanian eri taulujen Lepola, Sinikello, Vuodeosasto, Lepola II, Asumisyksiköt: Hopeapaju, Niittyvilla, Päivänsini, Poutapilvi ja Suopursu. Tilastossa on huomioitu työntekijöiden vuosilomat, sairauspoissaolot ja muut vaapalla/poissaolot - Lepotaukolaskelman tilastot ajalta on jokainen työntekijä henkilökohtaisest tarkistanut ja hyväksynyt tai hylännyt laskelman. Laskelmassa mukana 43 hlöä. Tuntipalkka on laskettu joikaisen työntekijän henkilökohtaisen ko. ajan palkkojen keskiarvon mukaan, joka on lasketuilla 43 työntekijällä yhteensä ,29 euro - vuoden 2017 Talousarvioon on varattu ko. tarkoitukseen euroa (kunnanvaltuusto nro 6/ ). Päätös: Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Merkitään, että jäsen Rauni Pursiainen poistui kokouksesta päätöksenteon ajaksi. Jääviyden peruste: Luottamus hänen puolueetto-

7 muuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu (yleislausekkeeseen perustuva jääviys HallintoL 28 kohta 7).

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Kunnanhallitus 161 22.05.2017 Kunnanhallitus 222 26.06.2017 Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta 12.3.2012-3.7.2016/Terttu Haaran 2.5.2017 tekemä oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 19.04.2017 :ssä

Lisätiedot

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty:

Khall Lepotauon palkanmenetyksiä ajalta on käsitelty: Kunnanhallitus 162 22.05.2017 Kunnanhallitus 223 26.06.2017 Kunnanhallitus 256 28.08.2017 Lepotauon palkanmenetysten korvaaminen ajalta 12.3.2012-3.7.2016/Opetusneuvos Matti Rinteen 8.5.2017 tekemä oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Palkkatoimikunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Palkkatoimikunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Palkkatoimikunta 3 04.03.2016 Kunnanhallitus 148 06.06.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Paikallisneuvottelupyyntö Super, Tehy, Jyty, JHL/Paikallisneuvottelun ajankohta 30.3.2016 klo 13.00 alkaen/paikallisneuvottelun

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 13/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 13/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 13/2017 550 28.08.2017 Aika 28.08.2017 klo 10:00-13:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 249 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 552 250

Lisätiedot

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle Kunnanhallitus 117 27.04.2015 Kunnanhallitus 97 11.04.2016 Kunnanhallitus 264 24.10.2016 Kunnanhallitus 37 23.01.2017 Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle 04.07.2016-05.08.2016/31.10.2016-01.11.2016/Ajalle

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 7/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 7/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 7/2017 226 19.04.2017 Aika 19.04.2017 klo 18:30-20:45 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 102 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 228 103

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien.

Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien. Kunnanhallitus 257 20.10.2014 Kunnanhallitus 9 12.01.2015 Työsuojelupäällikön tehtävien hoito/työsuojelupäällikkö Hannu Hyvärisen irtisanoutuminen tehtävien hoidosta 30.6.2011/työsuojelupäällikön ja varatyösuojelupäällikön

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen Yhteistyökomitea 3 16.03.2017 Kunnanhallitus 177 12.06.2017 Kunnanvaltuusto 65 21.06.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen 2017-2018 Ytk 16.03.2017 3 Tasa-arvosuunnitelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä

Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä Kunnanhallitus 83 21.03.2016 Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä 97/01.02.00/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 83 Vt. henkilöstöjohtaja on päätöksellään 8.2.2016

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työaikamuotojen muuttaminen/työntekijöiden kirje

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työaikamuotojen muuttaminen/työntekijöiden kirje Kaupunginhallitus 116 22.06.2015 Kaupunginhallitus 76 10.04.2017 Työaikamuotojen muuttaminen/työntekijöiden kirje Khall 22.06.2015 116 (Valm. vs. hallintojohtaja) Haapaveden kaupungilla on käyty yhteistoimintaneuvottelut

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien.

Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikön tehtävistä vapautetaan Mikko Hartikainen 31.5.2006 lukien. Kunnanhallitus 257 20.10.2014 TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN TEHTÄVIEN HOITO/TYÖSUOJELUPÄÄLLIKKÖ HANNU HYVÄRISEN IRTISA-NOUTUMINEN TEHVÄVIEN HOIDOSTA 30.6.2011/TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN JA VARATYÖSUOJELU-PÄÄLLIKÖN TEHTÄVIEN

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 46 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 10:00-11:01 Paikka Khall huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 34 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden 48 toteaminen 35

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto

RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Kunnanhallitus 325 14.12.2015 Kunnanvaltuusto 49 21.12.2015 Kunnanhallitus 24 01.02.2016 Kunnanvaltuusto 7 07.03.2016 RTVO:n pääomalainan muuttaminen sijoitetun vapaan pääoman rahastoon/svop-rahasto Khall

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/2016 63 26.05.2016 Aika 26.05.2016 klo 18:30-20:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 38 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 65 39 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 15.10.2013 KOKOUSAIKA 21.10.2013 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 52 40 Asiantuntijan kuuleminen 2 53

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 65 23.08.2016 Kunnanhallitus 205 05.09.2016 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kehyssuunnitelmasta vuosille 2017-2019 Petu 23.08.2016 65 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 31.8.2016

Lisätiedot

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI Hallitus 3.10.2016, 90 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja

Lisätiedot

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta

1. Valtuutettu Veijo Oinosen aloite Aluehallintovirastolle selvittämään Ensihoidon palvelutasopäätöstä rautavaaralaisten osalta Kunnanvaltuusto 10 11.05.2015 Kunnanhallitus 132 25.05.2015 Kunnanhallitus 146 08.06.2015 Perusturvalautakunta 21 20.01.2016 Valtuutettujen aloitteet/valtuutettu Veijo Oinosen valtuustoaloite 11.5.2015

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

YT-neuvottelujen käynnistäminen/yhteistoimintamenettelyn päättäminen

YT-neuvottelujen käynnistäminen/yhteistoimintamenettelyn päättäminen Kunnanhallitus 239 10.10.2016 Kunnanhallitus 289 28.11.2016 YT-neuvottelujen käynnistäminen/yhteistoimintamenettelyn päättäminen 88/01/2016 Khall 10.10.2016 239 Rautavaaran kunnan taloudellinen tilanne

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014 KOKOUSKUTSU NRO 10/2014 Kunnanhallitus 5.6.2014 KOKOUSAIKA Torstai 12.6.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 319 164 Rautavaaran

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Hallitus 3.10.2016, 92 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille

Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille Päätöksenteossa huomioitavaa perehdytyskoulutus uusille luottamushenkilöille 6.2.2015 päätösvalmistelupäällikkö Tiina Kyöttilä-Vettenranta 1 9.2.2015 Kokouksen julkisuus - Valtuuston kokoukset ovat julkisia,

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012 KOKOUSKUTSU NRO 8/2012 Perusturvalautakunta 10.10.2012 KOKOUSAIKA Maanantaina 15.10.2012 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 85 156 85 Lähihoitajan

Lisätiedot

Asia Sivu Liite 1 33 20 Talousarvion toteutuminen 30.6.2012 tilanteen mukaan elinkeinolautakunnan

Asia Sivu Liite 1 33 20 Talousarvion toteutuminen 30.6.2012 tilanteen mukaan elinkeinolautakunnan KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 19.9.2012 KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 33 20 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 3/2008 39 Kokousaika Perjantai 28.03.2008 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/2016 71 13.06.2016 Aika 13.06.2016 klo 18:30-20:38 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 43 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 73 44 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta

Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta Perusturvalautakunta 59 05.09.2017 Kunnanhallitus 281 02.10.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Vaalijalan kuntayhtymän kehyssuunnitelmasta 2018-2020 Petu 05.09.2017 59 Vaalijalan kuntayhtymä pyytää 15.09.2017

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina.

Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta. Reklamaatiokirje on esityslistan oheismateriaalina. Kunnanhallitus 213 19.08.2013 Kunnanhallitus 237 16.09.2013 Kunnanhallitus 262 21.10.2013 Kirjallinen reklamaatio, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta 23/00.02.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 361 187 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus

KINNULAN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus Kunnanhallitus 24.10.2013 498 336 LAUSUNNON ANTAMINEN RAUNO KINNUSEN TEKEMÄÄN, 17.7.2013 PÄI- VÄTTYYN KUNNALLISVALITUKSEEN Kunnanhallitus 24.10.2013 336 Liite 1, Lausuntopyyntö 13.9.2013 ja Rauno Kinnusen

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSKUTSU NRO 13/2014 Kunnanhallitus 14.07.2014 KOKOUSAIKA Perjantai 18.7.2014 klo 10.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Asia Sivu Liite 1 364 188 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 11/2016 133 15.11.2016 Aika 15.11.2016 klo 18:30-20:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 90 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 135 91

Lisätiedot

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen.

Uudessa hallintosäännössä yhdistetään nykyinen sivistyslautakunta + tulosalueen II rajapintoja uudeksi hyvinvointilautakunnaksi alkaen. Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Kunnanhallitus 251 28.08.2017 Hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön viran täyttäminen/viran täyttämistä koskevan päätöksen kumoaminen

1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön viran täyttäminen/viran täyttämistä koskevan päätöksen kumoaminen KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 19.6.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 19.6.2013 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b)

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen(ohm 132 b) Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän

Lisätiedot

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa:

Tapio ja Rauni Ruohtula sekä Mikko Hentinen ovat esittäneet seuraavaa: Kunnanhallitus 246 31.10.2005 Kunnanhallitus 173 04.09.2006 Kunnanvaltuusto 35 09.10.2006 KIRKONSEUDUN KAAVA-ALUEEN KORTTELI NRO 48 ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMINEN 164/62/622/2005 Kunnanhallitus 12.01.2004 10

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 2/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 2/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 2/2017 26 20.02.2017 Aika 20.02.2017 klo 18:30-18:45 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 11 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen

Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Kunnanhallitus 169 16.06.2014 Perusturvalautakunta 76 27.10.2014 Kunnanhallitus 282 10.11.2014 Kunnanhallitus 28 01.02.2016 Kunnan omistamien vuokrakiinteistöjen ja osakehuoneistojen yhtiöittäminen Tekn.

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1.

Poissa Pitkänen Jyrki 1. varapuheenjohtaja. Muut Lehtinen Esa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pasila Olli kunnanvaltuuston 1. Iitin kunta Pöytäkirja 24/2014 605 Kunnanhallitus 27.10.2014 Aika Maanantai 27.10.2014 klo 17:30-18:56 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Drockila Leif Alestalo

Lisätiedot

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka PÖYTÄKIRJA Maanantaina 22.4.2013 klo 9.00 10.00 ja 13.10-13.18 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2014 Kunnanhallitus Sivu 85 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy

Pentti Malinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Jarmo Heikkinen, Oulun HTM&JHTT Tarkastus Oy Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 25 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 13.6.2013 klo 12.15 15.11 Kunnantalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET Eero Kukkonen Matti Matikainen Petteri Soininen Kaarina Kekäläinen

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA 20. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 14.12.2015 klo 17.40-17.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo p olleet äsenet Jaakko

Lisätiedot

Enontekiön kunta Pöytäkirja 9. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Enontekiön kunta Pöytäkirja 9. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Enontekiön kunta Pöytäkirja 9. Kunnanhallitus Kokousaika Keskiviikko 13.6.2018 klo 11.35-11.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Janne

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Kunnanhallitus. Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 5 / 2018 Aika Maanantai 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantaina 07.05.2018 klo 18.30-20.30 Kokoushuone 1 (khall) Nro 5 / 2018

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 43-48 Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Seija Korhonen ja Sami Lempinen

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 43-48 Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Seija Korhonen ja Sami Lempinen Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 6/2015 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 20.10.2015 klo 17.30-19.00 Kunnantoimiston uusi kokoushuone.

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN

KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 169 16.06.2014 Perusturvalautakunta 76 27.10.2014 Kunnanhallitus 282 10.11.2014 KUNNAN OMISTAMIEN VUOKRAKIINTEISTÖJEN JA OSAKEHUONEISTOJEN YHTIÖITTÄMINEN Tekn. ltk 59 Kuntalain 2 a? (23.8.2013/626)

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 27. Rautavaaran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 27. Rautavaaran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 27 10.03.2015 AIKA 10.03.2015 klo 12:00-13:45 PAIKKA Rautavaaran kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Uusi keittiö on nyt otettu käyttöön ja työmäärän oikea mitoitus on 6 henkilöä.

Uusi keittiö on nyt otettu käyttöön ja työmäärän oikea mitoitus on 6 henkilöä. Sivistyslautakunta 51 20.10.2015 Kunnanhallitus 280 09.11.2015 Kunnanhallitus 55 22.02.2016 Sivistyslautakunta 33 03.05.2016 Ravitsemustyöntekijän toistaiseksi voimassaoleva toimi Sivla 20.10.2015 51 Talousarviossa

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä

Irene Toppinen on tehnyt valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä Kunnanhallitus 251 24.09.2013 Selitys korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen koskien Irene Toppisen valitusta Oulun hallinto-oikeuden päätöksistä 00733/13/2299, 00734/13/2204, 00735/13/2204 ja 00736/13/2204

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017 alkaen Khall 08.05.2017

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 2/2012 Kunnanhallitus 25.1.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 2/2012 Kunnanhallitus 25.1.2012 KOKOUSKUTSU NRO 2/2012 Kunnanhallitus 25.1.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 30.1.2012 klo 10.00-15.35 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 32 20 Sopimuksen

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu Kunnanhallitus 27.5.2019 66 kunnanhallituksen kokoushuone klo 16.00 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 57 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 58 Työjärjestyksen hyväksyminen 59 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2018 Liikuntahallin rakennustoimikunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 9.11.2018 kello

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mika Munkki

Puheenjohtaja Mika Munkki Kunnanhallitus Kokous 211 Nro 7 Kokoustiedot Aika: Maanantai 25.4.2016, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 213 106 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

säännöllistä työaikaa ei ole rajoitettu, voi vaihdella toiminnan tarpeiden mukaan 37 tuntia viikossa 38 h 15 min/vk

säännöllistä työaikaa ei ole rajoitettu, voi vaihdella toiminnan tarpeiden mukaan 37 tuntia viikossa 38 h 15 min/vk KVTES työaikamuotojen vertailua Työaikamuoto työaika vuorokaudessa työaika viikossa Enintään 9 tuntia 36 tuntia ja 15 Vuorokautista säännöllistä työaikaa rajoitettu, voi vaihdella toiminnan tarpeiden mukaan

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 12/2012 Kunnanhallitus 08.08.2012

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU NRO 12/2012 Kunnanhallitus 08.08.2012 KOKOUSKUTSU NRO 12/2012 Kunnanhallitus 08.08.2012 KOKOUSAIKA Maanantai 13.8.2012 klo 10.00 12.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 326 155 Vaalitoimikunnan

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 2/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 2/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 2/2016 38 05.04.2016 Aika 05.04.2016 klo 18:30-19:45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 41 14 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset

Keskeytysmääräykset sisältävät voimaantulevat yleistyöaikamääräykset KVTES yleistyöaika Keskeytysmääräykset sisältävät 7.5.2018 voimaantulevat yleistyöaikamääräykset Edustajisto 15.2.2018 Määräysten voimaantulo Määräykset korvaavat KVTES III luvun 7, 14 ja 15 yleistyöaikaa

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 29 / 2009 397 Kokousaika 19.10.2009 klo 16.00 19.25 (iltakoulu 16.00 18.10, 18.20 19.25) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä,

Lisätiedot