Lapsen oikeus hyvään elämään. Suomen ekumeenisen neuvoston seminaari Vaasassa 9.10.2009



Samankaltaiset tiedostot
Lasten näkökulma hyvinvointiinsa ja oikeuksiinsa. Rotaryklubi Jyväskylä

Maria Kaisa Aula Monien mahdollisuuksien hevonen -seminaari Helsinki

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Jokaisen lapsen oikeus hyvään elämään. Kehitysvammaisten tukiliiton juhlaseminaari Tampere

Enemmän leikkiä vähemmän suorittamista Hyvä tulevaisuus lapsille ja aikuisille? Maria Kaisa Aula Viitasaaren Rotary-klubi

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Lapset ja nuoret kuntalaisina ja vaikuttajina

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?

Lapsen elatuksen toteutuminen koulutus Avauspuheenvuoro Helsingissä Maria Kaisa Aula Valtiot.lis., YTT (h.c) Väestöliiton hallituksen pj.

Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointi. Maria Kaisa Aula Lapsen ääni ja peruspalvelut - seminaari Hyvinkään Laureassa.

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Kasvua kansalaiseksi lapsinäkökulma kansanopistojen tulevaisuuteen. Kansanopistopäivät Torniossa Maria Kaisa Aula.

Lapsen oikeus osallistua YKsopimuksen ja säännösten valossa


Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Aikuinen - hyödy lapsen kokemustiedosta! Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro

Mitä on lasten osallistuminen- - pelkkää demokratiaako?

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Pohjois-Suomen varhaiskasvatuspäivät Oulussa

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat Pikkusyöte


Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Millaisilla palveluilla tuetaan lasten ja nuorten pärjäämistä? Maria Kaisa Aula Etene/Helsinki

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen Hanna Markkula-Kivisilta

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio

Hyvinvointi ja liikkuminen

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, LK

TURVATAITOJA LAPSILLE OPPIMATERIAALI JA SEN PÄIVITYSTYÖ Mirja Ylenius-Lehtonen Minna Andell Kaija Lajunen

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ JA KOULUTYYTYVÄISYYS kevät 2017 Seinäjoen perusopetuksen arviointikysely

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Lapsen etu sanoista tekoihin. Kommenttipuheenvuoro

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Lasten ja perheiden tukeminen - kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Vanhempien osallisuus oppilashuollon kehittämiseen

Raahen kaupunki LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

LAPE pre-seminaari Helsingissä Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Täyden kympin vapaa-aika

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

Mummot, muksut ja kaikki muut

Vastuuta ja valikoimaa

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Usko ihmeisiin sillä niitä tapahtuu hetkissä ja niistä jää pieni jälki jokaiseen

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Liikkuva koulu Kohti pysyvää muutosta? Tekemällä oppii! seminaari Vantaa

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Nurmijärven kuntastrategia Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali

Transkriptio:

Lapsen oikeus hyvään elämään Maria Kaisa Aula Suomen ekumeenisen neuvoston seminaari Vaasassa 9.10.2009 1

Lapsiasiavaltuutetun tehtävät Dzaanidalko tu at kenten hin pengo iego horttibi? edistää lapsen etua ja oikeuksia Suomessa ottaa selvää lasten ja nuorten mielipiteistä välittää niitä päättäjille ja tekee aloitteita seuraa lasten hyvinvointia tiedottaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta toimii kaikkien alle 18- vuotiaiden äänen vahvistajana 2

YK:n lapsen oikeuksien sopimus 20 vuotta Suojelu Protection Palvelut ja toimeentulo Riittävä osuus yhteisistä voimavaroista Provision Osallistuminen Participation 3

Lapsen oikeuksien lähtökohdat Dzaanidalko tu at kenten hin pengo iego horttibi? lapsia on kohdeltava yhdenvertaisesti lapsen edun ensisijaisuus päätöksenteossa oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen omaan tahtiin ( iän ja kehitystason mukaisesti. ) lapsen näkemyksen huomioon ottaminen vanhempien ensisijainen vastuu lapsen hyvästä elämästä valtioiden raportointi YK:lle ja tiedottaminen 4

Lapsen oikeudet Suomessa? Ylpeyden aiheita vauvojen terveys kattavat neuvola- ja päivähoitopalvelut laadukas peruskoulu lapsia ei saa rankaista ruumiillisesti vähän nuorisorikollisuutta Parantamisen varaa lasten yksinäisyyden kokemukset perhesiteiden löystyminen vanhempien alkoholinkäytön aiheuttamat ongelmat palveluiden laadullisesti suuret erot kuntien välillä perheet eivät saa tukea ajoissa ammattikuntien ja hallinnonalojen yhteinen työ ja suunnittelu vajavaista lasten osallistuminen 5

Mitä lasten hyvinvointi on? Hyvinvoinnin kokemusta vai ulkopuolisten mittaamaa? Eri ikäisten lasten hyvinvoinnin erilaiset tarpeet Lasten hyvinvointiin vaikuttavat sekä he itse, kaverit, vanhemmat, lähiyhteisön aikuiset, kunnat, valtio, kirkot, elinkeinoelämä (mainonta, media, työnantajat) sekä järjestöt Tiedämmekö lasten ilon ja onnellisuuden aiheista? 6

7 Miten lapset kokevat oman hyvinvointinsa ja oikeutensa? Tuloksia selvityksestä Asiaa Aikuisille! (2008) Laadullinen tutkimusote Vastaajia 607 Teema-alueet alakoulut 70 % yläkoulut 30 % koti ja perhe koulu vapaa-aika lapset ja nuoret Suomessa Mikä on hyvin, mikä on huonosti, mihin haluaisit vaikuttaa?

Sosiaaliset suhteet kannattelevat lasta Suurimmalla osalla lapsia on hyvät edellytykset turvalliseen ja virikkeelliseen kasvuun ja oppimiseen kotiin ja perheeseen ollaan tyytyväisimpiä koulunkäynnin mahdollisuuksia arvostetaan Pienellä osalla on elämää varjostavia huolia Sosiaalisten suhteiden suuri merkitys lasten hyvinvoinnille korostuu iloissa ja hyvin olevissa asioissa: vanhemmat, sisarukset, kaverit, koulun ilmapiiri, lemmikit huolissa: riidat, kiusaaminen, epätasapuolinen kohtelu, yksinäisyys vapaa-aikana, kavereiden puute Hyvä ruoka on lapsille tärkeää kotona ja koulussa Etenkin koulun arkeen lapset haluaisivat vaikuttaa enemmän Lapsille tärkeät asiat eivät aina maksa paljon vaan vaativat aikuisen hoksaamista 8

Kodin ja perheen asiat Kodista ja perheestä oli eniten myönteistä sanottavaa Minulla on turva, on ruokaa, rakastava perhe ja katto pään päällä. (alakoululainen) Hyvin olevia asioita perheessä (n=658) kaikki 37 % perhesuhteet (sopu, keskusteluyhteys) 22 % ruoka 18 % huolenpito ja välittäminen 6 % koti (talo) 6 % tuki harrastuksissa 5 % turvallisuus 4 % 9

Hyvin olevia asioita perheessä Vanhemmat eivät ole eronneet, ruoka tulee pöytään ja on hyvä iso omakotitalo (alakoululainen) Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään ja kaikkien mielipiteet otetaan huomioon. kaikilla on mukavaa yhdessä. Vaikka perhe on iso, huomioidaan tasapuolisesti (yläkoululainen) Vanhemmat eivät juo eivätkä kiroile. Heillä on työ ja he saavat hyvää palkkaa. (alakoululainen) Saan ruokaa, minusta pidetään huolta ja saan käydä harrastuksissa ja olen turvassa. (alakoululainen) 10

Parantamista kaipaavat asiat perheessä Enemmistö ei osannut mainita parannettavaa (n=372) Ei mikään/en tiedä 67 % Riidat 23 % Enemmän yhteistä aikaa 10 % 11

Parantamista kaipaavia asioita perheessä Se, että riitelen isoveljen kanssa paljon ja äiti ja isä on eronnut (alakoululainen) Minä en pidä isäpuolestani, koska hän huutaa minulle välillä ihan turhaan (alakoululainen) Meidän perheessä on kaikki hyvin mutta minä ja sisko joudutaan yleensä olla kaikki päivät melkein kaksin kun aikuiset ovat töissä myöhään tai jollain tärkeillä asioilla. (alakoululainen) Vanhempien mielestä koulu on ainoa tärkeä asia elämässä eikä ne paljon välitä kaverisuhteista tai harrastuksista tai huomaakaan sellaisia juttuja (yläkoululainen) 12

Mihin haluaisi vaikuttaa perheessä? Enemmistö kokee voivansa vaikuttaa riittävästi tai ei osaa sanoa mihin haluaisi vaikuttaa (N=439) vaikuttaa riittävästi/ei tiedä 54 % säännöt ja kotityöt 18 % perheen yhdessäolo 8 % ruokaan liittyvät asiat 8% riitelyn vähentäminen 5 % yhteiset menot ja matkat 4% perheen rahankäyttö 4 % 13

Asioita joihin haluaisi vaikuttaa kotona Ei mihinkään, kun isä ja äiti kysyvät meiltä mielipiteitä. Mutta isä ja äiti tekevät loppupäätöksen (alakoululainen) Että olisi läheisemmät suhteet perheenjäseniin, tekisimme asioita yhdessä ja muuta mukavaa (yläkoululainen) Siihen että äiti ja isä eivät riitelisi, mutta olen huomannut että sitä minun on ihan turha yrittää (alakoululainen) Haluaisin osallistua ruuanlaittoon, koska se on niin mukavan näköistä (alakoululainen) Että pääsisin paljon enemmän mummolaan ja olla äidin kanssa (alakoululainen) 14

Vapaa-aika: hyvin olevat asiat (N= 554) Harrastukset 47 % Kaverit 37 % Virikkeellinen ja turvallinen elinympäristö 14 % Ympäristö on turvallinen ja puhdas. Urheilupaikkoja on riittävästi. Pururatoja on tarpeeksi. Mihinkään harrastukseen ei ole pitkä matka ja harrastuksia on riittävästi. Lähelläni asuu riittävästi kavereita. (alakoululainen) 15

Hyviä asioita vapaa-ajalla On lyhyt matka uimahalliin ja muihin harrastuksiin, ei tarvitse autokyytiä. Kavereita asuu lähellä. Lähellä on monta uutta leikkipuistoa ja lisää tulee kun asumme vastarakennetulla asuinalueella (alakoululainen) Siihen, että vapaa-aikaa yleensäkään jää koulun ja harrastusten jälkeen (alakoululainen) Että minulla on harrastus, joka ei vie koko ajan harjoituksiin (alakoululainen) Voi olla rauhassa, ei oo kiire. Sulkapallo on kivaa kaverin kanssa (alakoululainen) 16

Monipuolisuutta ja vähemmän suorituspaineita vapaa-ajalle Parantamista kaipaavat asiat (N=413) Ei mikään/ei tiedä 48 % Monipuolisemmat harrastusmahdollisuudet 20 % Ulkoilu ja liikuntapaikat 15 % Nuorisotyön palvelut ja toiminta 10 % Vapaa-ajan määrä 7 % 17

Vapaa-ajalla parannettavaa -- voisi olla enemmän harrastusmahdollisuuksia, sillä syrjäkylillä asuvat eivät voi oikeastaan harrastaa mitään joukkueliikuntaa tai mitään muutakaan. On pitkät matkat harrastuksiin, jos haluaa harrastaa jotain erityistä Haluaisin että olisi joku kerho missä tehtäis kaikenlaista kivaa Uimahalli se kaupungissa olla pitää Enemmän leikkipuistoja myös toiselle puolelle kaupunkia On vähän liikaa harrastuksia että ei ole välttämättä rentoutumisaikaa 18

Mihin haluaisi vaikuttaa vapaa-ajalla? Että judossa olisi enemmän leikkejä. Ei olisi niin paljon harkkoja. Olisi vaikka vaan kaksi kertaa viikossa. Että näkisi kavereita Haluaisin olla mukana päättämässä, mitä harrastuspaikkoja rakennetaan tänne No, tulee nyt lähinnä asuinympäristöstä mieleen, että ihmiset vois laittaa roskat roskiin Että taloja ei rakennettaisi ihan vieri viereen. Eikä kaadettaisi niin paljon puita että jäisi oikeaa metsää jäljelle ja eläimille asuinalueita 19

Koulu: hyvin olevat asiat (N=849) 20 Sosiaaliset suhteet (45 %) mukavat/pätevät opettajat ja henkilökunta kaverit luokkahenki ja koulun ilmapiiri Muita hyviksi mainittuja: Opetus ja oppiminen (21 %) Kouluruokailu (14 %) Koulun tilojen viihtyisyys (13 %) Välitunnit (6 %) Opettajiin, jotka jaksaa aina tukea (vaikka ne joskus tuntuukin ärsyttäviltä) ja kavereihin joille voi kertoo kaiken. (yläkoululainen)

Koulussa hyvin olevat asiat Opettajat, ainakin suurin osa ovat kivoja ja tekee kaiken oppilaan hyväksi ja koulutalo on mahtava sekä uudet laitteistot (yläkoululainen) Koulussamme on vertaissovittelu eli verso ja olen tyytyväinen sen toimintaan. Itse en ole ollut siinä mutta olen kuullut että se on ratkaissut monia riitoja ja ne ovat loppuneet (alakoululainen) Välitunti on sopivan mittainen (30 min). Kouluruoka on ihan hyvää. (alakoululainen) Koulussa on oma keittäjä ja hän tekee tosi hyvää ruokaa (alakoululainen) Hyvä piha ja nyt koulun pihaan suunnitellaan liikuntapaikkaa, jonka tekoon lapset ovat saaneet osallistua (alakoululainen) Ei kiusata. Voi puhua aikuiselle jos on paha mieli. 21

Koulussa parantamista kaipaavat (N=504) ruokailu (30 %) pihan viihtyisyys ja välituntikäytännöt (30%) koulun ilmapiiri ja yhteisöllisyys (23 %) koulun tilat (17 %) 22

Koulu: parannettavaa Kouluruoassa voisi kysyä oppilaiden toiveita. (alakoululainen) Parempaa ruokaa voisi tulla. Perunoita voisi kypsentää paremmin (alakoululainen) Välitunnit sais olla pidempiä että ehtisi kunnolla leikkiä ja liikkua. (alakoululainen) Oppilaille valitetaan että he eivät käy välitunnilla ulkona mutta siellä ei ole mitään tekemistä niin miksi sinne kukaan haluaisi mennä? (yläkoululainen) Maalatkaa koulu pirteämmäksi eikä sellaiseksi kuin sairaala!!! (yläkoululainen) 23

Miten parantaa asioita koulussa jatkuu Voisi puuhata muiden luokkien kanssa että kaikki oppisi tuntemaan toisensa paremmin (alakoululainen) Olisi kiva jos olisi jotain miten voisi saada uusia ystäviä ja opettajat voisivat olla tasapuolisempia (yläkoululainen) Opettajat puuttuvat suhteellisen vähän kiusaukseen jota muutama oppilas harjoittaa päivittäisesti. Usein kun näen tönimistä tai muuta vastaavaa, opettajat katsovat tämän vain pienenä härnäämisenä (yläkoululainen) Kun jotain haukutaan niin sen käsittelyä ei oikeen hoideta kunnolla loppuun asti koulussamme. (alakoululainen) 24

Mihin haluaisin vaikuttaa koulussa? Haluaisin vaikuttaa siihen, mitä tehtäisiin käsityötunnilla, koska opettaja aina päättää mitä tehdään Lapset voisivat joskus valmistella liikuntatunnin mieleisekseen Ainakin siihen mitä hankitaan. Esim. sohvat jotka hankittiin olivat vähän aikaa käytävässä ja nyt niistä suurin osa on openhuonees Lapsetkin voisivat päättää asioista ja järjestää mukavia tapahtumia (meidän koulussa lasten päättäminen on jo aika hyvässä mallissa!) 25

Lasten näkökulmat kouluun painottavat 1) viihtyisää, siistiä ja terveyttä tukevaa fyysistä ympäristöä (tilojen ja pihan pienet tärkeät asiat) 2) koulupäivän hengähdyshetkiä (ruokatauon merkitys, välitunnit ja niiden toiminnallisuus) 3) kiusaamisen vähentämistä ja koulun hyvää ilmapiiriä (tasapuoliset opettajat, ryhmäytyminen, tutustuminen toisiin oppilaisiin, mukavia tapahtumia) 4) lasten ja nuorten omien mielipiteiden selvittämistä ja vaikutusmahdollisuuksia koulun arjessa 26

Parasta lapsuudessa (Asiaa aikuisille kysely 2008) Vapaus, huolettomuus, ei vastuuta Ei rahahuolia, verojen ja laskujen maksamista Ei tarvitse käydä töissä Saa leikkiä ja pelata Saa olla lapsi/nuori On aikaa kavereille Elämä on vielä edessäpäin 27

Huolettoman lapsuuden puolesta! Enemmän Leikkiä Leppoisia harrastuksia Aikuisten läsnäoloa Kavereita ja ystäviä Sopua Hyvää ruokaa Mahdollisuuksia osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi Varhaista tukea vanhempien ongelmiin Vähemmän Suorittamista Yksinäisyyttä Riitelyä Kiirettä Aikuisten välinpitämättömyyttä Ehkäisevien palveluiden karsintaa 28

Mitä osallistumisella tarkoitetaan? hyvää vuorovaikutusta ja aikuisen välittämistä pienen lapsen ensimmäinen kokemus siitä mihin hän voi vaikuttaa tulee suhteesta hänen hoivaajaansa Osallistumisen ulottuvuudet itsensä ilmaiseminen ja sen tuki kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen vaikuttaminen ja siihen liittyvän tiedon saaminen sekä prosessin ymmärtäminen (palaute) päättäminen Perustuu lapsen kunnioitukseen ja arvostukseen Ei ole erillisiä hankkeita vaan jatkuvaa toimintaa 29

Lasten osallistumisen esteitä aikuisten kiire ja vuorovaikutustaitojen puutteet perehtyminen lapselle ominaiseen ilmaisuun ja tapaan toimia ennakkokäsitykset lapsista ja heidän tietonsa laadusta aikuinen tietää aina paremmin, mitä lapsi tarvitsee tulee kysyä lapsilta myös suoraan arvon antamista lasten omalle tärkeysjärjestykselle epäily, että lapsen oikeuksien korostaminen murentaa aikuisten auktoriteettia tai siirtää valtaa vääriin käsiin kasvattajalla ja päättäjällä on vastuunsa tavoitteena ei ole vallansiirto vaan parempi tieto päätösten perustaksi annetaan palautetta lapsille 30

Kuulevatko aikuiset mitä lapset yrittävät sanoa? myös vanhemmille sujuvampia tapoja saada pulmatilanteissa tietoa (kunnan) palveluista perhepalveluiden kokonaisuus voi olla vaikeasti hahmotettava käytetään paljon ammattikäsitteitä vanhempien osallistumisen edistäminen koulussa ja päivähoidossa, seurakunnassa vanhempainyhdistykset, vertaisryhmät mutta lapset eivät välttämättä tiedä omia oikeuksiaan ja mahdollisuuksiaan saada apua esim. kuritusväkivalta tai alkoholinkäyttö perheessä, kiusaaminen lasten pitää tietää mitä hyvään vanhemmuuteen kuuluu 31

Miksi lasten pitäisi osallistua seurakuntien ja kirkkojen toiminnassa? antaa uutta ja aikuisille yllättävääkin tietoa, jonka ansiosta he voivat parantaa toimintaansa ja lapsen kohtaamista on lapsen oikeus kiinnittää yhteisöön > tunne: Olen tärkeä! kasvattaa kansalaiseksi voimaannuttaa lapsia aktivoi myös vanhempia 32

Lapsen oikeudet kirkossa? 33 tuki lapsen oikeuksia kunnioittavalle kotikasvatukselle ja hyvälle suhteelle vanhempiin lasten omien mielipiteiden ja heille tärkeiden asioiden selvittäminen liittyen kirkon toimintaan lapsinäkökulman huomiointi myös muualla kuin lapsi- ja nuorisotyössä (jumalanpalveluselämä, diakonia, rakentaminen) millainen osuus kirkon voimavaroista suuntautuu lapsille ja perheille? lapsen turvallisuuden tuki: rohkeus ottaa puheeksi huolenaiheita vanhempien kanssa ja hyvä yhteys kunnan perhepalveluihin lapsen oikeuksista tiedottaminen lapsille ja vanhemmille lasten yhdenvertainen kohtelu (esim. kielivähemmistöt, vammaiset lapset) Mihin lapsen on tarpeen sopeutua? Miten aikuisten pitäisi muuttaa toimintatapojaan?

Kaksi näkökulmaa lapsiin Sijoitus lapsiin ja lapsuuteen on kannattavaa Lapset tulevana työvoimana Lapset tulevina hyödyllisinä aikuisina/seurakuntalaisina Lapset toiminnan kohteena Lapset ovat tulevaisuutemme Koulutus, tiedot ja taidot tärkeitä yksilölle Lapset valmennettavina Lasten hyvä elämä on heidän oikeutensa Lapset ovat lapsia tässä ja nyt Lapset ovat tämän päivän seurakuntalaisia Lapset oman elämänsä toimijoina Lapset ovat myös nykyisyys Leikki ja hoiva lapselle tärkeitä Sosiaaliset taidot ja yhteiselo Lapset päämääränä sinänsä 34

Kiitos! Valokuvat Porin ja Satakunnan lastenkulttuuri verkosto Vähäx valottaa - festivaali 35