3.10 Sorvalampi Velskolan Pitkäjärvi Espoonlahti JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU

Pantone 3

SISÄLTÖ 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS... 1 2. VUODEN 215 SÄÄOLOT... 4 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 5 3.1 Bodominjärvi... 5 3.1.1. Talvitulokset... 6 3.1.2. Kesätulokset... 7 3.1.3. Pitkän aikavälin kehitys... 9 3.2 Lippajärvi...1 3.2.1. Talvitulokset...11 3.2.2. Kesätulokset...12 3.2.3. Pitkän aikavälin kehitys...13 3.3 Espoon Pitkäjärvi...15 3.3.1. Talvitulokset...16 3.3.2. Kesätulokset...16 3.3.3. Pitkän aikavälin kehitys...18 3.4 Luukinjärvi...2 3.4.1. Talvitulokset...2 3.4.2. Kesätulokset...21 3.4.3. Pitkän aikavälin kehitys...23 3.5 Kalajärvi...25 3.5.1. Talvitulokset...25 3.5.2. Kesätulokset...25 3.5.3. Pitkän aikavälin kehitys...26 3.6 Matalajärvi...28 3.6.1. Talvitulokset...28 3.6.2. Kesätulokset...28 3.7 Hannusjärvi...29 3.7.1. Talvitulokset...29 3.7.2. Kesätulokset...3 3.7.3. Pitkän aikavälin kehitys...3 3.8 Odilampi...32 3.9 Nuuksion Pitkäjärvi...32

3.1 Sorvalampi... 33 3.11 Velskolan Pitkäjärvi... 33 3.12 Espoonlahti... 34 4. JOKI/OJATULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU... 35 4.1 Matalajärveen laskevat ojat... 35 4.1.1. Gussängsbäcken (oja 9)... 35 4.1.2. Kulloonsillanoja (oja 1)... 36 4.1.3. Kättbäcken (oja 11)... 36 4.1.4. Ravinnevalumat Matalajärveen... 36 4.2 Espoonjoen alue... 37 4.2.1. Glimsån (joki 3)... 37 4.2.2. Glomsån (joki 4)... 38 4.2.3. Espoonjoen alajuoksu (joki 1)... 38 4.2.4. Mustalahdenoja (joki 2)... 38 4.3 Gumbölenjoki sekä Mankinjoki 1,8 ja 3,1 (joet 6, 7 ja 7B)... 4 4.4 Monikonpuro ja Finnoonpuro (ojat 5 ja 8)... 43 4.5 Gräsanoja (joki 12)... 45 5. YHTEENVETO... 46 5.1 Järvitarkkailu... 46 5.1.1. Happitilanteet... 46 5.1.2. Fosforipitoisuudet... 46 5.1.3. Typpipitoisuudet... 47 5.1.4. Klorofyllipitoisuus/rehevyys... 48 5.1.5. Kasviplanktonbiomassa ja lajisto... 49 5.1.6. Muu veden laatu... 49 5.2 Jokitarkkailu... 5 5.2.1. Happitilanteet... 5 5.2.2. Veden samentuneisuus... 5 5.2.3. Sähkönjohtavuus... 51 5.2.4. Typpiyhdisteet... 52 5.2.5. Fosforipitoisuudet... 54 5.2.6. Hygieeninen veden laatu... 55 5.2.7. Metallipitoisuudet... 56

Vesiosasto/HA 19.11.215 Kirjenumero 953/15 Espoon kaupungin ympäristökeskus PL 44 27 Espoon kaupunki ESPOON JÄRVIEN JA JOKIVESIEN TUTKIMUSTU- LOKSET VUODELTA 215/LOPPURAPORTTI 1. TUTKIMUKSEN SUORITUS Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry toteutti vuonna 215 Espoon vesistötarkkailun Espoon kaupungin ympäristökeskuksen laatiman tutkimusohjelman mukaisesti. Ohjelmaan kuului yksitoista järveä, Espoonlahti, kolme Matalajärveen laskevaa puroa sekä kymmenen muuta virtavesihavaintopaikkaa. Näytteenotto toteutettiin osittain tihennetysti seuraavilta järviltä: Bodominjärvi Lippajärvi Espoon Pitkäjärvi Luukinjärvi Kalajärvi Happinäytteet otettiin kuukausittain tammikuusta maaliskuulle. Kesäaikana veden laatua ja rehevyyttä seurattiin ainoastaan heinäkuun lopussa, jolloin otettiin myös kasviplanktonnäytteet. Maaliskuussa tutkittiin lisäksi seuraavat järvet: Matalajärvi Hannusjärvi Odilampi Nuuksion Pitkäjärvi Sorvalampi Velskolan Pitkäjärvi Matalajärvestä ja Hannusjärvestä otettiin lisäksi vesi- ja kasviplanktonnäytteet heinäkuun lopussa. Espoonlahdelta näytteet otettiin tammikuussa ja huhtikuussa. Järvien tutkimustulokset on esitetty raportin liitteessä 1. Liitteessä 2 ovat ojavesien tulokset. Tutkimusten havaintopaikat on esitetty kuvissa 1.1 ja 1.2. Tutkimuksista on vastannut Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY). Vesinäytteenoton toteuttivat KVVY:n sertifioidut näytteenottajat. Vesinäytteiden määritykset tehtiin vesiensuojeluyhdistyksen laboratoriossa, joka on Finasakkreditoitu testauslaboratorio T 64 (SFS-EN ISO/IEC 1725, www.finas.fi). Kasviplanktonnäytteet analysoi Satu Zwerver (Tmi Zwerver). Määritysmenetelmä perustui Utermöhlin (1958), eurooppalai- www.kvvy.fi etunimi.sukunimi@kvvy.fi ( 3 ) 2461 111 PL 265, 3311 Tampere

2 sen standardin (SFS-EN 1524), pohjoismaisten suositusten (Blomqvist & Herlizt 1998 ja Olrik ym. 1998) ja Suomen ympäristökeskuksen (Järvinen ym. 211) kuvaamille menetelmille. Espoon vesistöjen aiempien vuosien vedenlaatutiedot koottiin pääasiassa ympäristöhallinnon Oivarekisteriin kuuluvasta Hertta -tietokannasta sekä edellisistä vuosiraporteista. Järvien ja jokivesistöjen yleiskuvaukset ja perustiedot on poimittu vuoden 211 yhteenvedosta (Helsingin kaupungin ympäristökeskus/tilaustutkimus 211) sekä Hertta-tietokannasta. Kuva 1.1. Järvihavaintopaikat vuonna 215. Peruskarttarasteri Maanmittauslaitos 6/212.

3 Kuva 1.2. Jokihavaintopaikat vuonna 215. Peruskarttarasteri Maanmittauslaitos 6/212. Jokihavaintopaikat olivat seuraavat (kuva 1.2): 1. Espoojoki 2. Mustalahdenoja 3. Glimsån 4. Glomsån 5. Monikonpuro 6. Gumbölenjoki 7. Mankinjoki (2 havaintopaikkaa) 8. Finnåbäcken 9. Gussängsbäcken 1. Kullonsillanoja 11. Kättbäcken 12. Gräsanoja

4 2. VUODEN 215 SÄÄOLOT Vuoden 214 loppupuoli oli lauha. Sadanta oli normaalilla tasolla, joten runsaita valumia ei havaittu. Järvien pinnat olivat jäätymisajankohtana normaalia alempana. Vesimassa tuulettui ja viileni hyvin, koska jäätyminen tapahtui vasta joulukuun 2. päivän kohdalla. Talven kannalta tämä tarkoitti hyvää happitilannetta ja normaalia hitaampaa hapen kulumista vesimassan viileyden takia. Tammikuussa oli pakkasia, joten jääpeite vahvistui normaalisti. Helmikuun sää oli kuitenkin lauha ja kuun puolivälissä lämpötila oli selvästi plussalla. Sade tuli samaan aikaan osin vetenä, mikä sulatti lumia ja sai purot virtaamaan voimakkaasti. Valumien mukana tuli hapekasta vettä järviin, joten lopputalven happitilanne helpottui tätäkin kautta. Maaliskuun puolivälissä alkoivat yöpakkaset ja päivisin oli aurinkoista. Jääpeite jopa vahvistui maaliskuun pakkaskaudella. Valumat pysähtyivät lähes täysin maaliskuun puolivälin jälkeen. Järvien jäät ja pellot olivat lumettomia, joten keväästä oli odotettavissa niukkavalumainen. Maalis-huhtikuun vaihteessa satoi kuitenkin vettä ja räntää, jonka seurauksena valumat lisääntyivät uudelleen. Järvien jääpeite suli huhtikuun puolivälissä, eli pari viikkoa normaalia aikaisemmin. Sen jälkeen säätyyppi oli viileä, joten pintavesi lämpeni hitaasti. Huhtikuun 23. päivä oli voimakastuulinen, mikä sekoitti syvänteet pohjaa myöten. Vesimassa ilmastui siten tehokkaasti. Valumat jäivät huhtikuulla kokonaisuutena vähäisiksi. Säätyyppi jatkui viileänä ja sateisena toukokuulle saakka. Pintavedet lämpenivät siten hitaasti, eikä jyrkkää kerrosteisuutta muodostunut kovin aikaisessa vaiheessa. Sadanta oli keväällä normaalia runsaampaa, mutta valumat pysyivät silti vähäisinä. Kesäkuussa sää oli edelleen viileä ja hyvin tuulinen. Sateet jäivät vähäisiksi. Voimakkaat tuulet sekoittivat tehokkaasti vesimassaa ja kerrosteisuuden muodostuminen viivästyi. Monet järvet olivat kesäkuun alussa tasalämpöisiä pohjaan saakka, jolloin alusvesi lämpeni normaalia enemmän. Toisaalta happipitoisuus oli alkukesällä pohjallakin korkea. Lämpötilan nousu nopeuttaa kuitenkin hapen kulumista, joten loppukesällä alusveden happipitoisuus saattoi olla alhainen alkukesän korkeammista happipitoisuuksista huolimatta. Säätyyppi pysyi normaalia viileämpänä koko heinäkuun. Sadanta oli keskimääräistä runsaampaa. Pintavedet pysyivät selvästi normaalia kylmempinä, eikä levien pintakukintoja juurikaan havaittu. Säätyyppi muuttui vasta elokuussa, jolloin koettiin parin viikon hellekausi. Pintavedet lämpenivät tuolloin korkeimmilleen. Kun sää oli lisäksi tuuleton, alkoivat sinilevät lisääntyä ja useilla alueilla esiintyi leväkukintoja elokuun lopulla. Sateet olivat hellejaksolla hyvin vähäisiä, joten valumat tyrehtyivät ja järvien pinnat laskivat. Syyskuun alussa ilma viileni jälleen. Syyskuu oli normaalia sateisempi ja keskimääräistä lämpimämpi. Haihdunta piti valumat kuitenkin vähäisinä. Lokakuu oli hyvin vähäsateinen, joten valumat olivat hyvin niukkoja ja järvien pinta laski edelleen.

5 mm 18 Helsinki, Kaisaniemi 16 14 12 1 8 6 4 2 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 214 215 1981-21 Kuva 2.1. Sademäärä kuukausittain vuosina 214 ja 215 sekä pitkän ajan keskiarvo Kaisaniemessä. C Helsinki-Vantaan keskilämpötilat vuonna 215 sekä vuosina 1981-21 2 15 1 5-5 -1-15 keskilämpötila 1981-21 215 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Kuva 2.2. Kuukauden keskilämpötila Helsingissä vuonna 215 verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon. 3. JÄRVITULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU 3.1 Bodominjärvi Bodominjärvi on Espoon suurin järvi, ja se kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 412 ha, suurin syvyys 13 m ja keskisyvyys 4,3 m. Valuma-alue on kooltaan 31,7 km 2. Bodominjärven valuma-alueesta noin 15 % on peltoa (Hagman 21). Bodominjärvi oli Espoon vedenhankintavesistö vuosina 1961 1998 (Hagman 21). Järvellä on havaittu sinileväkukintoja lähes vuosittain ja vesi on melko ravinteikasta. Pohjanläheisessä vedessä on ajoittain niukasti happea niin kesällä kuin talvellakin (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelmas-

6 sa Bodominjärvi sijoittui luokkaan lievästi rehevä (Soini 29). Bodominjärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin ja sen ekologinen tila on tyydyttävä. Järvi on käsitelty kuparisulfaatilla ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja tämän jälkeen useina vuosina järven ollessa vedenhankintavesistönä. Bodominjärveen on asennettu vuonna 198 lappoputki, jota pitkin syvännevettä johdetaan Oittaanjokeen. Ensimmäiset hapetuskokeilut tehtiin 197-luvulla, mutta varsinaisiin hapetuksiin päästiin 198-luvulla. Järvelle on laadittu kunnostussuunnitelma vuonna 21, jossa ehdotetaan ulkoisen kuormituksen vähentämistä tehokalastamalla, hapettamalla ja kasvillisuutta poistamalla (Hagman 21). Kunnostussuunnitelmassa Bodominjärven ulkoinen kuormitus laskettiin VEPS-mallilla. Tulosten mukaan 75 % fosforin ulkoisesta kuormituksesta arvioitiin aiheutuvan peltoviljelystä. Typen osuuden arvio peltoviljelystä oli 45 %. Järven sedimenttiä tutkittiin vuonna 28. Tulosten mukaan sedimentti ei toimi merkittävänä ravinteiden vapauttajana (Hagman 21). 3.1.1. Talvitulokset Bodominjärven päällysveden happitilanne pysyi hyvänä läpi talven (Kuva 3.1). Happitilanne pysyi pohjan lähelläkin välttävänä (>2, mg/l). Verrattaessa talvia 29 215 havaitaan, että talvi 215 oli päällysveden ja väliveden osalta tavanomainen, mutta alusvedessä happipitoisuus oli vuosia 211-213 parempi (Kuva 3.2). Alusveteen kohdistuva hapen kulutuspaine (,9 mg/l*d) oli edellisvuotta vähäisempi. Bodominjärven vesi oli aiempaan tapaan sameaa (7,3 FNU) ja lievästi emäksistä (ph 7,4). Järvityypille ominaisesti vesi oli runsasravinteista, tosin typpipitoisuus (96 µg/l) oli hajakuormituksen takia luontaisesta tasosta kohonnut. Vähähappisuus lisäsi pohjalla kokonaisfosforin pitoisuutta (88 14 µg/l) tuntuvasti. Edellistalveen verrattuna samentuneisuus oli voimakkaampaa, mutta päällysveden fosforipitoisuus (23 27 µg/l) hieman matalampi. Kokonaisuudessaan fosforipitoisuus oli koko vesimassassa melko samantasoinen kuin maaliskuussa 214. mg/l 14 12 1 8 6 4 1 m 5 m 8 m 1,6 m 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.1. Talven 215 happitilanne Bodominjärvessä.

7 mg/l 16 14 12 1 8 6 1 m 5 m 1,6 m 4 2 29 21 211 212 213 214 215 Kuva 3.2. Maaliskuun happitilanne Bodominjärvessä eri syvyyksillä 29 215. 3.1.2. Kesätulokset Bodominjärvestä otettiin kesällä 215 vesinäytteet vain heinäkuun lopulla. Päällysveden happitilanne oli normaali ja vielä 5 m syvyydelläkin happea riitti hyvin, mutta 8 m syvyydellä happitilanne oli heikko (1,2 mg/l, kyll.% 12) ja pohjalta happi oli kulunut loppuun (Kuva 3.3). Lämpötilakerrostuneisuus ei kuitenkaan ollut kovin vahva (lt 1 m syvyydellä 19 o C ja 1,5 m syvyydellä16,2 o C). Kerrostuneisuus oli kuitenkin riittävä happiolosuhteiden heikkenemiseen alemmissa vesikerroksissa. Alusveteen kohdistuu voimakas hapenkulutuspaine, sillä lyhyenkin kerrostumisen aikana happi vähenee nopeasti pohjalta. Korkea alusveden lämpötila vuonna 215 lisäsi osaltaan kulumisnopeutta. Kyll.% 14 12 1 8 6 4 1. 5. 8. 1 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.3. Happitilanne heinäkuun lopussa Bodominjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215.

8 Bodominjärven vesi oli heinäkuussa 215 erittäin sameaa ja emäksistä. Näkösyvyys oli vain,8 m. Veden hygieeninen laatu oli heinäkuussa moitteeton. Ravinnetaso oli aiempaa matalampi. Kokonaisfosforipitoisuus (14 µg/l) oli lievästi rehevää vettä vastaavalla tasolla, kun se aiemmin on vastannut jopa erittäin rehevää vettä (Kuva 3.5). Typpipitoisuus (55 µg/l) oli kesiin 212 ja 213 nähden matalampi (Kuva 3.4). Nitraatit olivat päällysvedestä ehtyneet ja typestä oli puutetta. Näissä oloissa sinilevät voivat päästä runsastumaan, sillä ne ottavat typen ilmasta, jos fosforia on riittävästi käytettävissä. Pohjalla ravinnepitoisuudet (kok.p 11 µg/l, NH 4 -N 32 µg/l) olivat happikadon vuoksi korkeita ammoniumtypen ja fosforin alkaessa vapautua sedimentistä (kuva 3.5). Fosforia voi päästä myös tuottavaan pintakerrokseen kovatuulisten jaksojen aikana, jos kerrostuminen on heikkoa. Tällaista ei kuitenkaan tulosten perusteella näyttäisi tapahtuneen ainakaan heinäkuussa 215. Päällysveden klorofyllipitoisuuden perusteella Bodominjärvi oli rehevä (klorofylli-a 14 µg/l). Sinileväkukinnasta ei tulosten perusteella ollut viitteitä. Kesän 215 kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. µg/l 12 1 8 6 4 1. 5. 1 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.4. Typpipitoisuus heinäkuun lopussa Bodominjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. µg/l 14 12 1 8 6 4 1. 5. 1 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.5. Fosforipitoisuus heinäkuun lopussa Bodominjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215.

9 3.1.3. Pitkän aikavälin kehitys Bodominjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2- ja 21 luvuilta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Bodominjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Normaalista poikkeavaa on se, että fosforipitoisuus on talvella yleensä suurempi kuin loppukesällä (3 5 µg/l). Yleensä maamme järvissä tilanne on juuri päinvastoin. Loppukesällä fosforipitoisuus on ollut pääasiassa välillä 2 4 µg/l (Kuva 3.6). Fosforitaso vaihtelee voimakkaasti ja on selvästi sidoksissa valumatilanteeseen. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli vain 12 µg/l, kun talvien 29 ja 212 pitoisuus oli jopa 5 µg/l. Loppukesän pitoisuutta säätelee leväbiomassan runsaus. µg/l Bodomjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 6 5 4 3 2 1 1.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 14.3.21 18.7.2 7.3.2 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 Kuva 3.6. Bodominjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 215. 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 21.8.212 19.3.212 7.7.211 22.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 2.8.28 µg/l Bodomjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 12 1 8 6 4 2 1.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 14.3.21 18.7.2 7.3.2 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 Kuva 3.7. Bodomjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 215. 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 21.8.212 19.3.212 7.7.211 22.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 2.8.28

1 Bodominjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Sinilevien voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia korkeita typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Myös typpimaksimit on mitattu talvella, mutta se on normaalia maamme järvissä. Minimit (4 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Vuosina 21 ja 211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 9 µg/l (Kuva 3.7). Klorofyllipitoisuus osoittaa pääosin lievää rehevyyttä (6-15 µg/l). Kesän 213 arvo oli korkein 2- luvulla johtuen sinilevämaksimista (Kuva 3.8). Myös kesällä 214 klorofyllipitoisuus oli korkea. µg/l Bodomjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-215 3 25 2 15 1 5 23.7.215 21.7.214 24.7.213 23.7.212 7.7.211 21.7.21 29.7.29 2.8.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 3.7.23 23.7.22 4.7.21 18.7.2 Kuva 3.8. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Bodominjärvessä 2 215. 3.2 Lippajärvi Lippajärven pinta-ala on 6 ha, suurin syvyys 4,5 m ja keskisyvyys 2,3 m. Järvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Valuma-alue on kooltaan 6,5 km 2, ja se on maankäytöltään lähinnä asuinaluetta (Oinonen 28). Lippajärven vedet laskevat Lippajärvenojaa pitkin Espoon Pitkäjärveen. Järven veden korkeutta on säännelty vuodesta 1972 alkaen (Salo ym. 26). Myös lippajärvi on järvityypiltään runsasravinteinen järvi ja sen ekologinen tila on välttävä. Lippajärvi on Espoon Pitkäjärven tavoin rehevöitynyt, ja sen ongelmana on erityisesti vanhasta jätevesikuormituksesta johtuva sedimentin ravinnekuormittuneisuus (Salo ym. 26). Vuoden 21 heinäkuussa Lippajärvellä havaittiin kalakuolemia ja syyskuussa kuolleita järvisimpukoita. Syytä järvisimpukkakuolemiin ei tiedetä. Lippajärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman mukaan luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1963 alkaen. Lippajärveä on kunnostettu hoitokalastuksin vuosina 21 24, 27 ja 211 214. Lisäksi järveä on hapetettu kesäisin Mixox hapetuskierrätys- menetelmällä vuodesta 21 alkaen (Heitto & Saarijärvi 21b). Kesällä 215 järveä ei hapetettu. Järveä on ilmastettu talvesta 27 28 alkaen. Lippajärveen on myös asennettu 197-luvulla lappoputki, joka pumppaa syvännevettä Espoon Pitkäjärvestä laskevaan puroon. Lippajärvellä on ollut aikaisemmin talvisin hapettomuutta ja loppukesäisin sinileväkukintoja, mutta viime vuosina näitä ei ole enää havaittu. Laajat ja monipuoliset kunnostustoimet ovat siten alkaneet

11 tuottaa tulosta. Kesällä 214 kasviplanktonissa toisena valtalajiryhmänä olivat sinilevät, mutta varsinaista kukintaa ei näytteenottohetkellä havaittu. 3.2.1. Talvitulokset Lippajärveä hapetettiin ajalla 2.12.214 24.4.215 Vesi-Ekon Visiox AT -ilmastimella. Ympäristökeskukseen ilmoitettiin 8.1.215, että ilmastinlaite oli vinossa. Heikkojen jäiden takia asiaa ei päästy korjaamaan. Tästä huolimatta Lippajärven happitilanne pysyi koko vesipatsaassa hyvänä (Kuva 4.5). Vertailuvuosiin 29 212 nähden happitilanne oli pohjalla selvästi parempi (Kuva 4.6). Lippajärven vesi oli lievästi sameaa (4 FNU), runsassuolaista (22,5 ms/m) ja lievästi emäksistä (ph 7,2). Järvityypille ominaisesti vesi oli runsasravinteista. Päällysveden fosforipitoisuus (27 28 µg/l) oli edellisvuoden tasolla. Happipitoisuuksien parantumisen ansiosta fosforipitoisuudet ovat alentuneet alusvedessä. mg/l 12 1 8 6 4 1 m 4 m 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.9. Lippajärven happitilanne talvella 215.

12 mg/l 12 1 8 6 4 1 m 4 m 2 29 21 211 212 213 214 215 Kuva 3.1. Maaliskuun happitilanne Lippajärvessä vuosina 29 215. 3.2.2. Kesätulokset Lippajärvestä otettiin kesällä 215 vesinäytteet ainoastaan heinäkuun lopussa. Vesi oli aiempaan tapaan sameahkoa (7,4 FNU), runsassuolaista (19,9 ms/m) ja emäksistä (ph 8,2). Näkösyvyys oli leväsamennuksen vuoksi vain 1 m. Fosforipitoisuus (17 µg/l) vastasi lievästi rehevää vettä, kun se aiemmin on vastannut jopa erittäin rehevää vettä (Kuva 3.13). Typpipitoisuus (72 µg/l) oli edellisvuotta korkeampi (Kuva 3.12). Klorofyllipitoisuus oli erittäin rehevälle vedelle ominaisella tasolla, 37 µg/l. Nitraatteja oli runsaasta levämäärästä huolimatta jäljellä vielä 7,6 µg/l. Lippajärven kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. Veden hygieeninen laatu oli erinomainen, joten vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Lippajärven vesimassa pysyi hapellisena, koska lämpötilakerrostuneisuutta ei juuri muodostunut. Happea riitti pohjallakin hyvin, vaikka lievää heikentymistä oli todettavissa (Kuva 3.11). Kyll.% 14 12 1 8 6 1, 3,5 4 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.11. Happitilanne heinäkuun lopussa Lippajärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215.

13 µg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 1, 3,5 Kuva 3.12. Typpipitoisuus heinäkuun lopussa Lippajärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. µg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 1, 3,5 Kuva 3.13. Fosforipitoisuus heinäkuun lopussa Lippajärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. 3.2.3. Pitkän aikavälin kehitys Lippajärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2- ja 21-luvuilta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut talvella tyypillisesti tasolla 4 µg/l ja loppukesän levähuippujen aikana jopa 8 9 µg/l (kuva 3.14). Heinäkuun 215 fosforipitoisuus oli siten ennätysmatala. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli 85 µg/l, kun talven 214 pitoisuus oli alle 2 µg/l. Korkeat fosforipitoisuudet johtuivat talvella 23 koko vesimassan hapettomuudesta. Lippajärven ongelmana on siten sisäinen kuormitus eikä valumavesien aiheuttama hajakuormitus. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla ja kaksinkertaisia talveen verrattuna. Vuonna 215 heinäkuun fosforipitoisuus oli poikkeuksellisesti talvea matalampi.

14 µg/l Lippajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-215 12 1 8 6 4 2 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 28.4.28 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 17.8.24 25.2.24 14.8.23 12.3.23 15.8.22 19.3.22 8.8.21 13.3.21 Kuva 3.14. Lippajärven päällysveden fosforipitoisuuksia 21 215. µg/l Lippajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-215 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 28.4.28 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 17.8.24 25.2.24 14.8.23 12.3.23 15.8.22 19.3.22 8.8.21 13.3.21 Kuva 3.15. Lippajärven päällysveden typpipitoisuuksia 21 215. Lippajärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia. Vuosien välinen vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria, voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ole havaittu. Typen sidontaa kuitenkin esiintyy, koska typpimaksimit (noin 17 µg/l) osuvat loppukesään. Myös typpiminimit (noin 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos levälajistossa ei ole runsaasti sinilevää. Vuonna 211 loppukesällä oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin 176 µg/l, mutta heinäkuussa 214 vain 54 µg/l (kuva 3.15). Klorofyllipitoisuudet osoittavat säännöllisesti voimakasta rehevyyttä. Kesällä 211 sinileväkukinnan aikaan vesi oli leväpuuroa (kuva 3.16).

15 µg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 Lippajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 21-215 23.7.215 21.7.214 25.7.213 23.7.212 3.7.211 21.7.21 29.7.29 21.7.28 19.7.27 31.7.26 1.8.25 17.8.24 14.8.23 15.8.22 8.8.21 Kuva 3.16. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Lippajärvessä 21 215. 3.3 Espoon Pitkäjärvi Espoon Pitkäjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järven pinta-ala on 17 ha, suurin syvyys 6,3 m ja keskisyvyys 2,9 m. Valuma-alue on kooltaan 66 km 2, ja alueella on laajoja savialueita (Oinonen 28). Pohjoisosasta Pitkäjärvi on matala ja kapea, keskiosa on puolestaan hieman syvempää, eteläosan ollessa osittain umpeenkasvanut (Salo ym. 26). Pitkäjärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin. Järven ekologinen tila on välttävä. Pitkäjärvi on rehevöitynyt ja sen ongelmana ovat happikadot ja sinileväkukinnat (Salo ym. 26). Rehevöitymistä aiheuttavat ravinteiden vapautuminen sedimentistä sekä hajakuormitus. Järven vesi on humuspitoista ja ajoittain hyvin sameaa (Oinonen 28). Vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Pitkäjärvi luokiteltiin luokkaan erittäin rehevä (Soini 29). Pitkäjärven tilaa on seurattu vuodesta 1962 lähtien. Sen tilaa on pyritty parantamaan muun muassa ilmastamalla ja hapettamalla (talvisin vuodet 1975 1987 ja uudelleen vuodesta 1997 alkaen ja kesäisin vuodesta 1999) sekä hoitokalastamalla (viimeisin hoitokalastusjakso 21-214). Hagman (29) arvioi, että Espoon Pitkäjärvellä ja Lippajärvellä on suurin kunnostustarve Espoossa.

16 3.3.1. Talvitulokset Pitkäjärveä hapetettiin kahdella Vesi-Ekon Mixox-75 -laitteella ajalla 2.12.214 24.4.215. Happitilanne oli alkutalvella melko hyvä koko vesimassassa. Maaliskuussa happitilanne oli pohjalla välttävällä tasolla, mutta happea oli kuitenkin selvästi yli 2 mg/l (kuva 4.4). Päällysvedessä happivajeen lisääntymistä ei havaittu talven aikana. Alusvedessä hapen kulumisnopeus oli,9 mg/l*d. Kokonaisuutena happitilanne oli helmi-maaliskuussa tyydyttävä. Etenkin maaliskuun happitilanne oli edellisvuosiin nähden kuitenkin parempi. Kokonaisfosforipitoisuus oli tutkituista järvistä korkein (55 71 µg/l) kaikilla havaintokerroilla, samoin kokonaistyppipitoisuus, joka määritettiin maaliskuun näytteistä. Vesi oli voimakkaasti samentunutta (27 FNU) ja erittäin tummaa (13 mg Pt/l). Sähkönjohtavuus oli korkea (21 ms/m). mg/l 9 8 7 6 5 4 3 1 m 3 m 5 m 2 1 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.17. Espoon Pitkäjärven happitilanne talvella 215. 3.3.2. Kesätulokset Happitilanne oli heinäkuun lopussa 215 hyvä, eikä selvää lämpötilakerrosteisuutta ollut muodostunut (Kuva 3.18). Lievää happitilanteen heikkenemistä oli kuitenkin pohjan läheisyydessä havaittavissa.

17 Kyll.% 2 18 16 14 12 1 8 6 4 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 1, 3, 4,5 Kuva 3.18. Happitilanne heinäkuun lopussa Espoon Pitkäjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. Vesi oli heinäkuun lopussa erittäin sameaa (24 FNU) ja näkösyvyys oli vain 5 cm. Veden suolapitoisuus oli sähkönjohtavuuden (21,2 ms/m) perusteella korkea. Ravinnetaso oli aiempaan tapaan erittäin korkea, joskin fosforipitoisuus (5 µg/l), oli edellisvuosia matalampi, kun tarkastellaan ainoastaan heinäkuun lopun pitoisuustasoa (Kuva 3.2). Fosforipitoisuus on aiemmin yli kaksinkertaistunut kesän aikana, mikä viittaa voimakkaaseen sisäiseen kuormitukseen. Korkea ph lisää osaltaan fosforin vapautumisriskiä. Heinäkuussa ph oli 7,7. Veden hygieeninen laatu oli erinomainen. Typpipitoisuus (12 µg/l) viittasi sinileväkukintaan (Kuva 3.19), mihin fosforipitoisuuden puolesta oli hyvät edellytykset. Levätuotannon voimakkuudesta kertova klorofyllipitoisuus olikin aiempaan tapaan korkea (56 µg/l) ja vastasi ylirehevien järvien tasoa. Levätuotanto oli siten voimakasta. Kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. µg/l 16 14 12 1 8 6 4 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 1, 3, 4,5 Kuva 3.19. Typpipitoisuus heinäkuun lopussa Espoon Pitkäjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215.

18 µg/l 14 12 1 8 6 4 1, 3, 4,5 2 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.2. Fosforipitoisuus heinäkuun lopussa Espoon Pitkäjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. 3.3.3. Pitkän aikavälin kehitys Espoon Pitkäjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2- ja 21-luvuilta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut loppukesällä tyypillisesti tasolla 8 1 µg/l (Kuva 3.21). Talven fosforitaso on sidoksissa valumatilanteeseen ja vuosien välinen vaihtelu on suurta. Kuivan talven 23 fosforipitoisuus oli alle 4 µg/l, kun talven 213 pitoisuus oli jopa 98 µg/l. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti erittäin rehevien järvien tasolla. µg/l 14 12 1 8 6 4 2 Espoon Pitkäjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-215 23.7.215 4.3.215 21.7.214 17.2.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 28.4.28 19.7.27 26.4.27 2.8.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25.. 14.8.23 12.3.23 29.7.22 19.3.22 25.7.21 13.3.21 Kuva 3.21. Espoon Pitkäjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 215.

19 µg/l 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Espoon Pitkäjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 21-215 23.7.215 4.3.215 21.7.214 17.2.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 9.3.21 29.7.29 4.3.29 21.7.28 28.4.28 19.7.27 26.4.27 2.8.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25.. 14.8.23 12.3.23 29.7.22 19.3.22 25.7.21 13.3.21 Kuva 3.22. Espoon Pitkäjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 215. Espoon Pitkäjärven typpipitoisuuksissakaan ei ole tapahtunut tasomuutoksia (Kuva 3.22). Vaihtelu on fosforin tavoin varsin laajaa. Suuria, voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu. Typpimaksimit on mitattu yleensä talvella, mikä on normaalia maamme järvissä. Minimit (noin 6 µg/l) sattuvat loppukesään, jos biomassassa ei ole sinilevää. Loppukesällä 29 ja 214 oli sinileväkukintoja ja typpeä oli silloin lähes 16 µg/l. Klorofyllipitoisuudet osoittavat voimakasta rehevyyttä. Kesien 29 215 arvot ovat olleet aikaisempaa korkeampia ja kesän 214 pitoisuus (19 µg/l) ennätyskorkea (Kuva 3.23). Nousujohteisuutta ei kuitenkaan ole havaittavissa. Järven mataluus edesauttaa levien keijuntaa, jolloin valtalajeina voivat olla myös panssarilevät ja muut suurikokoiset levälajit. Kun typpeä valuu koko ajan järveen sen valuma-alueelta, siitä ei tule minimitekijää, mikä antaisi etua sinileville. Tästä huolimatta sinileväkukintoja esiintyy järvessä ajoittain. µg/l 2 Espoon Pitkäjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 21-215 15 1 5 23.7.215 21.7.214 25.7.213 23.7.212 2.7.211 21.7.21 29.7.29 21.7.28 19.7.27 2.8.26 1.8.25 17.8.24 14.8.23 15.8.22 8.8.21 Kuva 3.23. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Espoon Pitkäjärvessä 2 215.

2 3.4 Luukinjärvi Luukinjärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi on pinta-alaltaan 3 ha, suurin syvyys on 4 m ja keskisyvyys ainoastaan 1,6 m. Valuma-alueen koko on 4,6 km 2, ja valuma-alueella on lähinnä metsää, soita ja harvaa pientaloasutusta (Oinonen 28). Luukinjärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin, mutta toissijaiseksi tyypiksi on nimetty matala runsashumuksinen järvi. Järven ekologinen tila on tyydyttävä. Luukinjärven vesi on kirkasta, mutta humuspitoista. Järven planktonissa esiintyy limalevää, mutta vain vähän sinileviä (Oinonen 28). Ravinteikkaissa humusvesissä elävä limalevä tuntuu uimisen jälkeen iholla epämiellyttävänä limaisuutena. Lisäksi Luukinjärven ongelmana ovat happikadot, joita on esiintynyt talvikausien lisäksi ajoittain myös kesäisin. Luukinjärvi on luokiteltu vuoden 28 arviointiohjelman perusteella luokkaan rehevä (Soini 29). Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen. Happiongelmien korjaamiseksi järveä on hapetettu vuodesta 27 alkaen talvisin neljä kuukautta ja kesäisin kolme kuukautta. Luukinjärvelle laadittiin kunnostussuunnitelma vuonna 1999 (Keto 2). Talvella 214 215 järvellä ei ollut ilmastimia, eikä myöskään kesällä 215. 3.4.1. Talvitulokset Luukinjärvellä ei ollut ilmastimia käytössä talvella 214 215. Tämä vaikutti happitilanteeseen, joka oli edellistalvia heikompi. Päällysvedessä esiintyi happivajetta jo tammikuussa myöhäisestä jäätymisajankohdasta huolimatta (kyll.% 62). Pohjanläheisessä vedessä happea oli vain 1,2 mg/l. Helmikuussa päällysveden happipitoisuus oli laskenut 1,4 mg/l tammikuusta. Pohjalta happi oli kulunut täysin loppuun. Maaliskuussa happea oli päällysvedessä 5,5 mg/l ja kyllästysaste oli 39 % (Kuva 3.24). Happitilanne oli kokonaisuutena huono. Edellistalviin verrattuna happitilanne oli selvästi heikompi. Edellistalvina Luukinjärveä on hapetettu, mikä on estänyt täysin hapettoman tilanteen muodostumisen. Alusveden lämpötila oli alkutalvella 2,3 o C, ja maaliskuussa se oli noussut tasolle 2,6 o C. Pintavedessä lämpötilan nousua ei todettu. Lämpötilan nousu alusvedessä nopeutti hapenkulumista ja vaikutti osaltaan happitilanteen kehittymiseen. Veden humusleima oli erittäin vahva ja ravinteita oli rehevälle järvelle tyypillisesti. Hapettomuudesta huolimatta fosforin sisäistä kuormitusta ei todettu. Veden värin perusteella (15 FNU) humusleima ja ravinnepitoisuudet (kok.n 89 µg/l, kok.p 31 37 µg/l) olivat lievästi edellistalvea korkeampia, mutta talvea 213 matalampia.

21 mg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Tammi Helmi Maalis 1 m 2,5 m Kuva 3.24. Luukinjärven happipitoisuudet talvella 215. mg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 1 m 2 m 3 m 2 1 215 214 213 212 211 21 29 28 27 26 25 24 23 22 21 1983 1982 1981 Kuva 3.25. Luukinjärven lopputalven happipitoisuudet 21 215. 3.4.2. Kesätulokset Luukinjärven humusleima oli heinäkuun lopussa 215 väriarvojen (1 mg Pt/l) perusteella aiempaan tapaan melko vahva. Vesi oli hyvin lievästi sameaa (2,6 FNU), mutta näkösyvyyttä riitti kuitenkin vain,9 m. Ravinteita oli aiempaa vähemmän. Fosforipitoisuus (13 µg/l) vastasi lievästi rehevälle järvelle ominaista tasoa, ollen kuitenkin hyvin lähellä karua vettä. Ero aikaisempiin vuosiin oli selvä. Typpipitoisuus oli 54 µg/l, mutta ero aiempaan ei ollut yhtä selvä kuin fosforin osalta. Luukinjärven ilmastimet eivät olleet kesällä käynnissä. Pohjanläheisen vesikerroksen happitilanne oli heinäkuun lopussa huono (1,1 mg/l, kyll.% 15). Järveen oli muodostunut lievä lämpötilakerrosteisuus. Pinnan ja pohjan välillä oli lämpötilaeroa noin 3 o C. Pohjan läheisyydessä fosforipitoisuus (31 µg/l) oli

22 pintavettä selvästi korkeampi. Myös ammoniumtyppipitoisuus (88 µg/l) oli hieman kohonnut mikä saattoi viitata alkavaan sisäiseen kuormitukseen. Kyll.% 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 1. 3. Kuva 3.26. Happitilanne heinäkuun lopussa Luukinjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 1. 3. Kuva 3.27. Typpipitoisuus heinäkuun lopussa Luukinjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215.

23 µg/l 6 5 4 3 1. 3. 2 1 23.7.212 24.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.28. Fosforipitoisuus heinäkuun lopussa Luukinjärvessä eri syvyyksillä vuosina 212 215. Klorofyllipitoisuus oli tasolla 17 µg/l vastaten rehevälle järvelle tyypillistä tasoa. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. 3.4.3. Pitkän aikavälin kehitys Luukinjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2- ja 21-luvuilta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuudessa on havaittavissa lievää laskua koko 2-luvun aineistoa tarkasteltaessa (Kuva 3.29). Pitoisuus on ollut talviaikana tyypillisesti tasolla 3 4 µg/l. Loppukesän pitoisuudet ovat olleet säännöllisesti rehevien järvien tasolla, mutta kesä 215 muodosti poikkeuksen. Luukinjärven typpipitoisuuksissa ei ole tapahtunut tasomuutoksia (Kuva 3.3). Kohonneita, voimakkaaseen typen sidontaan viittaavia typpipitoisuuksia ei ole havaittu, lukuun ottamatta loppukesän 29 muodostamaa poikkeusta (1599 µg/l), minkä perusteella typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain. Klorofyllipitoisuudet osoittavat selvää rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosituhannen alkuun (Kuva 3.31). Sen jälkeen tilanne on ollut vakaa.

24 µg/l Luukinjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 6 5 4 3 2 1 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 6.7.24 3.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.29. Luukinjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 215 sekä trendiviiva. 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 21.7.28 µg/l Luukinjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 16 14 12 1 8 6 4 2 19.7.27 26.4.27 31.7.26 6.4.26 1.8.25 17.3.25 6.7.24 3.3.24 3.7.23 12.3.23 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.3. Luukinjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 215. 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 21.7.28 µg/l Luukinjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-215 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 4.7.21 23.7.22 3.7.23 6.7.24 1.8.25 31.7.26 19.7.27 21.7.28 3.7.29 22.7.21 7.7.211 23.7.212 25.7.213 21.7.214 23.7.215 Kuva 3.31. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Luukinjärvessä 2 215.

25 3.5 Kalajärvi Kalajärvi sijaitsee Pohjois-Espoossa ja kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen. Järvi laskee Nipertbäckeninpuroon, joka muuttuu Vanhankartanonpuroksi ennen laskemistaan Pitkäjärveen. Kalajärvi on pinta-alaltaan 16 ha, sen suurin syvyys on 2 m ja keskisyvyys 1,2 m. Järven eteläosan rannat ovat soistuvia. Valuma-alue on pieni, vain,7 km 2, ja suurin osa valuma-alueesta on metsää (Oinonen 28). Kalajärvelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologista luokittelua. Kalajärven vesi on kirkasta, vaikkakin hieman humuspitoista. Järvi happamoitui 198-luvun alun jälkeen, mutta on toipunut lähes ennalleen. Talvella 22 23 järvellä havaittiin happikadosta johtuvia kalakuolemia. Kalajärven vesikasvillisuus on vuosien kuluessa runsastunut ja muuttunut, minkä epäillään johtuvan vedenlaadun muutoksista (Oinonen 28). 3.5.1. Talvitulokset Happitilanne kehittyi talven aikana talvien 211 213 kaltaisesti. Happitilanne oli alkutalvesta hieman parempi myöhäisen jäätymisajankohdan ansiosta. Lopputalvella happea oli kuitenkin enää 3,7 mg/l (kyll.% 28) (Kuva 3.32). Vesimassa pysyi kuitenkin hapellisena. Päällysvesi oli kirkasta ja vain lievästi ruskeaa. Fosforipitoisuus oli aiempaan tapaan alhainen (1 µg/l). Typpeä sen sijaan oli melko runsaasti (99 µg/l), mahdollisesti vedessä olevasta humuksesta johtuen, joka vaikuttaa typpitasoon kohottavasti. Ammoniumtypen pitoisuus oli korkea (44 µg/l) ja sen osuus kokonaistyppipitoisuudesta 44 %. Yleensä ammoniumtyppeä ei järvivesissä ole. mg/l 14 12 1 8 6 4 21 211 212 213 214 215 2 Tammi Helmi Maalis Kuva 3.32. Kalajärven (1 m) happipitoisuudet eri talvikuukausina 21 215. 3.5.2. Kesätulokset Kalajärveen ei muodostu kesällä pysyvää lämpötilakerrosteisuutta, koska järvi on hyvin matala. Näin ollen happitilanne pysyy avovesiaikana hyvänä (kyll.% 84 96).

26 Kalajärven vesi oli heinäkuun lopussa 215 lähes kirkasta (1,4 FNU) ja humusleima oli lievä (väri 26 mg pt/l). Fosforipitoisuus (7 µg/l) oli karulle vedelle ominaisella tasolla ja huomattavasti aiempaa matalampi. Typpipitoisuus oli tasolla 56 µg/l, eikä poikennut merkittävästi edellisistä kesistä. Liuennut typpi oli heinäkuun lopussa kulunut loppuun (NO 23 -N <5 µg/l). Levämäärästä kertova klorofyllipitoisuus oli tasolla 7,1 µg/l, vastaten lievästi rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Tulosten perusteella klorofyllipitoisuus, kuten fosforipitoisuustasokin oli matalampi kuin kahtena edelliskesänä. Tätä edeltäneestä tasosta klorofyllipitoisuus ei kuitenkaan merkittävästi poikennut. Kalajärven kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. 3.5.3. Pitkän aikavälin kehitys Kalajärvestä on tulosaineistoa 2-luvun alkuvuosilta ja viimeiseltä seitsemältä vuodelta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Kalajärven fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Talvella pitoisuus on tasolla 8-1 µg/l ja kesällä tasolla 16 2 µg/l (Kuva 3.33). Kesän 213 fosforipitoisuus oli aiempia vuosia suurempi leväsamennuksen takia (kok.p 28 µg/l). Runsas biomassa näkyy myös fosforipitoisuuden kohoamisena. Kesän 215 fosforipitoisuus sen sijaan oli 2- ja 21-luvun matalin. µg/l Kalajärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 3 25 2 15 1 5 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 6.7.24 3.3.24 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.33. Kalajärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 215.

27 µg/l Kalajärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 25 2 15 1 5 23.7.215 4.3.215 21.7.214 11.3.214 24.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 7.7.211 23.3.211 22.7.21 1.3.21 3.7.29 5.3.29 6.7.24 3.3.24 23.7.22 19.3.22 4.7.21 13.3.21 11.7.2 21.3.2 Kuva 3.34. Kalajärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 215. Kalajärven typpipitoisuudet ovat olleet viime vuosina luonnontilaisten humusjärvien tasolla. Ajoittain typpipitoisuus on kohonnut talvella selvästi ja nämä muutokset ovat yhteydessä syysvalumiin ja happitilanteen heikkenemiseen (Kuva 3.34). Vuosi 214 oli typpipitoisuuksien osalta normaali, vaikka talvella pitoisuus kohosikin melko korkeaksi. µg/l Kalajärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-215 3 25 2 15 1 5 23.7.215 21.7.214 24.7.213 23.7.212 7.7.211 22.7.21 3.7.29 6.7.24 23.7.22 4.7.21 11.7.2 Kuva 3.35. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Kalajärvessä 2 215. Klorofyllipitoisuus on pysynyt melko tasaisena 2 luvun alun jälkeen. Kesällä 213 klorofylliä kohotti viherlevien runsastuminen (kuva 3.35).

28 3.6 Matalajärvi Matalajärvi kuuluu Espoonjoen valuma-alueeseen, ja se laskee viereiseen Bodominjärveen. Järvi on pinta-alaltaan 62 ha, ja sen suurin syvyys on 1,3 m ja keskisyvyys ainoastaan,9 m. Matalajärven valuma-alueen koko on noin 5 km 2. Valuma- alueella on mm. metsää, peltoja, golf-kenttä, puutarhakoulu sekä liikennealuetta (Karvonen 27). Matalajärvi kuuluu järvityypiltään runsasravinteisiin järviin ja sen ekologinen tila on tyydyttävä. Matalajärvi on rehevyydestä huolimatta sangen kirkasvetinen, minkä ansiosta järvessä esiintyy mm. harvinaista hentonäkinruohoa, jouhivitaa ja uposvesitähteä. Järvellä pesii runsas vesi- ja rantalinnusto. Luontoarvojen takia Matalajärvi on ranta-alueineen ja järven luoteisrannassa sijaitsevan lehtoalueen kanssa liitetty Natura 2 -verkostoon (Mykkänen 28). Matala ja luontaisestikin rehevä Matalajärvi on vuosien kuluessa muuttunut ylireheväksi suuren ulkoisen kuormituksen takia (Mykkänen 28). Järveä ympäröivät alueet ovat satoja vuosia olleet viljelyssä. Lisäksi järveä rasittaa voimakas sisäinen kuormitus ja runsas särkikalojen määrä. Karvosen (27) tutkimuksen mukaan sedimentistä voi vapautua veteen fosforia kuukauden aikana yhtä paljon kuin koko ulkoinen kuormitus on vuodessa. Matalajärvessä kasvava karvalehti (Ceratophyllum demersum) (irtokeijuja eli ei ole kiinnittynyt pohjaan) on päässyt runsastumaan massiivisiksi kasvustoiksi 2-luvulla. Myös vesiruttoa (Elodea canadensis) on runsaasti. Järven tilaa on seurattu vuodesta 1981 alkaen (1981 82, 1999 ). Sitä on kunnostettu muun muassa poistamalla karvalehteä (vuosittain vuodesta 25), hapettamalla talvisin (vuodesta 25) sekä hoitokalastamalla (vuosittain vuodesta 26) (Barkman 28). Järven kunnon parantamiseksi tehtiin kunnostussuunnitelma vuosille 25 29 (Barkman 25). Lisäksi järvelle on suunniteltu rakentaa, parantaa tai vähintään panna alulle kahdeksan allasta ja kaksi kosteikkoa, joilla pyritään hillitsemään Matalajärveen tulevaa ulkoista kuormitusta (Barkman 21a). Tammikuussa 211 kaivettiin idästä tulevaan Kulloonsillan puroon lähelle rantaa laskeutusallas ja kampaoja kosteikkoa varten (Järviwiki 211). Järvellä toimii aktiivinen suojeluyhdistys. 3.6.1. Talvitulokset Mataluuden ja runsaan vesikasvillisuuden vuoksi Matalajärven vesi on ollut talvisin hapetonta tai vähähappista. Talvi 214 oli aikaisemmasta poiketen hyvähappinen, mutta talvella 215 tilanne oli jälleen entisen kaltainen. Happipitoisuus oli maaliskuussa,6 m syvyydellä vain,14 mg/l (kyll.% 1), eli vesimassa oli kokonaisuudessaan lähes hapeton. Vesi oli sameaa, runsassuolaista ja väriltään tummaa. Hapettomuudesta huolimatta fosforipitoisuus (85 µg/l) oli aiempaa matalampi (214 13 µg/l, 213 1 µg/l), mutta vastasi edelleen ylirehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Myös typpipitoisuus (9 µg/l) oli aiempaa matalampi (214 96 µg/l, 213 27 µg/l). Matalajärvelle on ominaista suurehko liuenneiden suolojen määrä (mm. kloridi 44 mg/l) ja veden emäksisyys. 3.6.2. Kesätulokset Matalajärven vesi on ollut kesäisin melko kirkasta, sillä runsas vesikasvillisuus ja päällyslevästö sitovat liuenneita ravinteita sekä vähentävät valon määrää vedessä ja näin rajoittavat planktonlevien tuotan-

29 toa. Kesällä 215 veden sameustaso oli 2,8 FNU, joten vesi oli lievästi sameaa. Klorofyllipitoisuus oli 11 µg/l, eli edellisvuotta matalampi mutta kuitenkin vuosia 212 ja 213 korkeampi. Levätuotannon myötä happitilanne oli voimakkaan ylikyllästeinen (kyll.% 12) ja veden ph erittäin korkea (9,9). Vesi oli aiempaan tapaan runsassuolaista (sähkönj. 21,5 ms/m). Humusleima oli lievä (väri 31 mg pt/l). Veden korkea kalkkipitoisuus ja emäksisyys suosivat harvinaisia vesikasveja, joita esiintyykin Matalajärvessä. Fosforia oli talveen verrattuna yli puolet vähemmän. Fosforipitoisuus oli 29 µg/l (talvella 94 µg/l) ja typpipitoisuus 84 µg/l (talvella 9 µg/l). Muutos talveen nähden oli selvä, mutta ei yhtä voimakas kuin aiemmin, erityisesti vuonna 213. Klorofyllipitoisuus on vuosina 212 213 ollut karulle tuotantotyypille ominainen, mutta vuonna 214 se osoitti jopa rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Kesällä 215 taso vastasi lievästi rehevälle vedelle tyypillistä tasoa. Vesi oli hygieenisesti hyvää uimavettä. Uiminen runsaan vesikasvillisuuden seassa on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. 3.7 Hannusjärvi Hannusjärvi sijaitsee Kaitaalla Etelä-Espoossa. Järvi on pinta-alaltaan 6 ha ja sen suurin syvyys on noin 2,5 m. Valuma-alueen pinta-ala on,36 km 2, ja se on järven pohjoispuolta lukuun ottamatta rakennettua asutusaluetta. Valuma-alueen maaperä koostuu pääasiassa kallio- ja moreenialueista, tosin myös savi-, turve- ja hiekka-alueita esiintyy (Oinonen 28). Hannusjärvelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologista luokittelua. Hannusjärven vesi on kirkasta, vaikkakin hyvin humuspitoista (Soini 29). Järvellä on runsaasti kasvillisuutta, ja kelluslehtiset kasvit ovat levittäytyneet lähes koko järven alueelle. Myös uistinvita (Potamogeton natans) muodostaa järvellä laajoja kasvustoja. Hannusjärven rannat ovat monin paikoin suoreunaisia (Oinonen 28). Veden laatu on hyvin samantyyppinen kuin yhtä matalassa Kalajärvessä. Tilaa heikentää erityisesti talven happitilanne sekä korkeahko ravinnetaso. Espoon järvien tilan vuoden 28 arviointiohjelman mukaan Hannusjärvi kuuluu luokkaan rehevä (Soini 29). Hannusjärveä on hapetettu talvisin vuodesta 1999 lähtien ja lisäksi kesäisin viiden viikon ajan vuodesta 22 alkaen. Järvellä on tehty erilaisia kunnostustoimenpiteitä Hannusjärven suojeluyhdistyksen toimesta (Oinonen 28, Soini 29). 3.7.1. Talvitulokset Hannusjärveä hapetettiin talvella ajalla 21.11.214 7.4.215 mataliin vesiin suunnitellulla Ecoxy 2.2 laitteella. Järven happitilanne oli hapetuksesta huolimatta vain tyydyttävä (kyll.% 28). Happitilanne heikkeni hieman edellistalvesta, mutta oli kuitenkin talvea 213 parempi. Valuma-alueen karuudesta huolimatta vedessä oli väriarvon perusteella (13 mg Pt/l) selvä humusleima. Sähkönjohtavuus (9,8 mg/l) oli normaali. Ravinnetaso oli lievästi reheville järville ominainen. Fosforipitoisuus kohosi edellistalvis-

3 ta ollen 19 µg/l (214 14 µg/l, 213 2 µg/l). Myös suolapitoisuus väheni sähkönjohtavuuden perusteella selkeästi. 3.7.2. Kesätulokset Järven pinnanläheisen vesikerroksen happitilanne oli kesällä 215 hyvä, joskin lievää happitason alenemista oli todettavissa (kyll.% 77). Järvi on matala ja vesimassa ilmastuu koko ajan. Valuma-alueen karuudesta huolimatta vedessä oli selvä humusleima (väri 95 mg pt/l). Vesi oli lievästi hapanta (ph 6,7), mutta alkaliteetti (,17 mmol/l), eli järven kyky sietää happamoitumista oli kohtalaisen hyvä. Sähkönjohtavuus (9,2 ms/m) oli normaali. Fosforipitoisuus (11 µg/l) oli edellisvuosiin nähden huomattavan alhainen, vastaten lähes karua vettä, kun se aiemmin on osoittanut selvää rehevyyttä. Klorofyllipitoisuus (23 µg/l) sen sijaan vastasi erittäin rehevälle vedelle ominaista tasoa, joten fosfori- ja klorofyllipitoisuudessa oli voimakas ristiriita. Klorofyllipitoisuutta on voinut nostaa limalevän esiintyminen, joka viihtyy humusvaikutteisissa järvissä. Typpipitoisuudessa (7 µg/l) ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta edellisvuosiin nähden. Kolibakteereja todettiin 1 kpl/dl, mutta vesi oli edelleen hygieenisesti hyvää uimavettä. Kasviplanktontulokset raportoidaan erikseen keväällä 216. 3.7.3. Pitkän aikavälin kehitys Hannusjärvestä on kattavasti tulosaineistoa 2- ja 21-luvuilta. Päällysveden laatu lopputalvella ja -kesällä on esitetty eräiden suureiden osalta seuraavissa kuvissa. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuudessa ei ole tapahtunut suuria tai pysyviä muutoksia. Fosforipitoisuus on ollut talvella tyypillisesti tasolla 2 µg/l (Kuva 3.36). Loppukesän pitoisuudet ovat olleet usein kaksin-nelinkertaisia (8 µg/l). Myös talven 212 pitoisuus oli jostain syystä korkea. kesän 215 fosforipitoisuus oli aineiston matalin. Hannusjärven typpipitoisuuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Typpipitoisuus on tyypillisellä humusjärven tasolla (1 µg/l). Typen sidontaa esiintyy kuitenkin ajoittain, koska typpimaksimi (21 µg/l) osui heinäkuulle 211 (Kuva 3.37). Sinilevien osuus oli tuolloin 79 % kasviplanktonin määrästä.

31 µg/l 12 1 8 Hannusjärven pintaveden fosforipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 6 4 2 23.7.215 4.3.215 4.8.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 17.3.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 31.8.24 19.8.23 31.3.23 27.8.22 25.2.22 6.8.21 13.3.21 22.7.2 14.3.2 Kuva 3.36. Hannusjärven päällysveden fosforipitoisuuksia 2 215. µg/l 25 Hannusjärven pintaveden typpipitoisuus lopputalvella ja kesällä 2-215 2 15 1 5 23.7.215 4.3.215 4.8.214 11.3.214 25.7.213 18.3.213 23.7.212 19.3.212 2.7.211 21.3.211 21.7.21 17.3.21 13.8.29 19.8.28 14.8.27 1.7.26 2.8.25 19.8.23 31.3.23 27.8.22 25.2.22 6.8.21 13.3.21 22.7.2 14.3.2 Kuva 3.37. Hannusjärven päällysveden typpipitoisuuksia 2 215. Klorofyllipitoisuudet osoittavat ajoittain erittäin voimakasta rehevyyttä. Levähuiput osuvat vuosikymmenen puoliväliin (Kuva 3.38). Klorofyllipitoisuus ylitti tuolloin ylirehevien järvien tason. Kyseessä on mitä ilmeisimmin limalevien suuri osuus kasviplanktonissa.

32 µg/l Hannusjärven päällysveden klorofyllipitoisuus loppukesällä 2-215 225 2 175 15 125 1 75 5 25 22.7.2 6.8.21 31.8.24 2.8.25 1.7.26 14.8.27 19.8.28 13.8.29 21.7.21 2.7.211 23.7.212 25.7.213 4.8.214 23.7.215 Kuva 3.38. Loppukesän klorofyllipitoisuuksia Hannusjärvessä 2 215. 3.8 Odilampi Odilammen veden laatua tutkittiin vuonna 215 ainoastaan kertaalleen lopputalvella. Odilampi sijaitsee Pohjois-Espoossa, Espoon ja Vantaan kuntien rajalla. Odilampi kuuluu Espoonjoen valumaalueeseen (81.55). Odilammen pinta-ala on 2 ha, rantaviivan pituus,8 km ja suurin syvyys noin 2 m. Valuma-alueen pinta-ala on,8 km 2. Valuma-alueella on moreeni-, savi- ja turvealueita. Lammen eteläosaan laskee vesiä kahdesta ojasta, joiden vedet tulevat suoalueilta. Luusua sijaitsee lammen pohjoispäässä. Odilammelle ei ole tehty EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista ekologista luokittelua. Odilammen vesi oli talvella 215 sameaa ja voimakkaan ruskeaa. Veden sameus oli 15 FNU ja väriluku 12 mg Pt/l syvyydellä,8 m. Liuenneiden suolojen määrä oli sähkönjohtavuuden perusteella kohonnut (17,1). Vesi oli lievästi happaman puolella ja puskurikyky oli hyvä. Happitilanne oli tyydyttävä. Happivaje (kyll.% 34) johtuu voimakkaasta humusleimasta ja osin myös järven mataluudesta. Ravinnetaso oli edellistalveen verrattuna selvästi kohonnut (kok.p 29 mg/l, kok.n 91 µg/l). Ammoniumtyppeä (49 µg/l) sen sijaan oli edellistalveen nähden selvästi vähemmän. 3.9 Nuuksion Pitkäjärvi Nuuksion Pitkäjärven veden laatua tutkittiin vuonna 215 ainoastaan kertaalleen lopputalvella. Nuuksion Pitkäjärvi (81.57) on Nuuksiossa, Mankinjoen vesistöalueella sijaitseva syvä rotkojärvi. Järvi on pinta-alaltaan 246 ha ja sen keskisyvyys on 6,5 m ja valuma-alue on kooltaan 6,4 km 2. Järven kolmen syvännealueen suurimmat syvyydet ovat 1 16 m. Nuuksion Pitkäjärven viipymäaika on WSFS -vesistömallijärjestelmän mukaan suhteellisen pitkä, lähes vuosi. Valuma-alueella sijaitsee Nuuksion kansallispuisto. Valuma-alueella on metsä- ja suoalueita sekä vähäisemmässä määrin peltoa. Haja-asutus on runsasta ja järven rantaviivasta 45 % on rakennettu. Järvellä sijaitsee vedenottamo. Järvi kuuluu tyypiltään pieniin humusjärviin ja sen ekologinen tila on hyvä.