PITÄISI, PITÄISI Leikki-ikäisen perhe Perheissä eletään elämän vahvimpia ja vaativimpia vuosia: tehdään suuria ratkaisuja työnteosta, päivä- tai kotihoidosta, asunnosta, perheen koosta... Perheessä haetaan elämänrytmiä, työn ja levon tasapainoa, tapaa olla yhdessä "meidän perheenä". Isä ja äiti joutuvat antamaan lapsille aikaansa ja läsnäoloaan täysillä. Perhe on perussuhde, jossa lapsi kasvaa. Päiväkoti tai koulu ei koskaan korvaa sitä. Leikki-ikäisen vanhemmat tekevät vähitellen paluuta parisuhteeseen ja tarvitsevat yhteistäkin aikaa. Tärkeää on, että suhde toimii ja kehittyy. Äiti ja isä tarvitsevat myös omaa erillistä elämää ulkona perhekuvioista. Se ei ole kodilta pois, vaan lisää jaksamista. Lapsen perustarpeista huolehtiminen on päivittäin toistuvaa työtä. Aamulla herätään ja illalla mennään nukkumaan ja siinä välissä tarvitaan vanhempaa huolehtimaan lukuisista asioista. Äitinä ja isänä ei ole helppoa riittää kaikkeen ja siirtyä joustavasti roolista toiseen. Tulee ajanjaksoja, jolloin ei tee mieli tai ei jaksa jakautua moneksi. Kaikki eivät omaksu vanhemmuutta yhtä helposti keskeisimmäksi ja antoisimmaksi elämänsisällökseen. Mielikuva tehovanhemmasta, jonka elämän erilaisten osa-alueiden pitää olla kontrollissa ja hallinnassa ja tarjota jatkuvaa tyydytystä, on virheellinen. Se on siksi virheellinen, että se on mahdoton toteuttaa. Vastaan tulevat ihmisenä olon inhimilliset rajoitukset. Kun saa perheen ja vanhemmuuden, on samalla jostain luovuttava. Uusi elämänvaihe antaa paljon uutta ja hyvää, mutta samalla vanhempi joutuu suremaan jotain, minkä menettää tai jättää taakseen. Jotta vanhempi jaksaisi hoitaa lapsensa perustarpeet ja olla vielä herkkänä tämän tunteille, vanhemman on voitava itse hyvin. Vanhemman oma jaksaminen ja hänen mahdollisuutensa toimia tasapainoisena, myönteisenä peilinä lapselle, kulkevat tiiviisti käsi kädessä. Tutkimusten mukaan lapselle syntyvä kokemus itsestään, itsetunnon perusta, vastaa hyvin pitkälle ympäristön tapaa kohdella häntä. Itsestään huolehtiminen tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Joidenkin on lähdettävä hyvin kaukaa, omasta lapsuudestaan saakka etsimään perustaa vanhemmuudelleen. Lähes kaikki vanhemmiksi tulleet miettivät ja muistelevat uudella tavalla omia lapsuuden kokemuksiaan. Tahdonko olla samanlainen kuin oma äitini tai isäni?
TULINEN TANJA VAI HILJAINEN HESSU Voi, tuota poikaa, kun aina kaikki kestää niin kauan. Se on ihan kuin isänsä. Temperamenttierojen tiedostaminen voi auttaa vanhempaa ja muita kasvattajia paremmin ymmärtämään ja kunnioittamaan kunkin lapsen yksilöllisyyttä sekä tukemaan häntä kasvussaan ja kehityksessään parhaalla tavalla. Se voi auttaa vanhempaa myös ymmärtämään arjen solmukohtia, sisarusten välisiä eroja tai omia tunteitaan lastaan kohtaan uudella tavalla. Mikään temperamenttityyppi ei ole sinällään toista parempi tai huonompi. Kullakin on omat vahvuutensa ja haasteensa Erilaiset temperamenttityypit saattavat näyttäytyä erilaisina eri ihmisille. Yksi arvioi pikku rasavillin ylivilkkaaksi, rasittavaksi ja mahdottomaksi. Toinen voi kuvailla samaa poikaa reippaaksi, energiseksi ja rohkeaksi. Tiettyjä temperamenttipiirteitä saatetaan pitää hyväksyttävimpinä tytöille, toisia taas pojille.. Vanhempi on lapselle kuin peili, josta lapsi näkee minkälainen hän on. Lapsen temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka hän toimii, mutta se vaikuttaa myös siihen, minkälaista palautetta hän saa ympäristöltään. Erityisen merkityksellistä lapsen kehittymiselle on hänen temperamenttinsa ja vanhemman temperamentin ja käyttäytymistyylin keskinäinen sopivuus. Vahvatahtoinen lapsi ei ehkä hätkähdä räiskyvän äitinsä kovaa ääntä ja nopeaa tempoa, kun taas toiselle lapselle sopii paremmin rauhallisempi yhdessäolo. Eri lapset erilaisine perinnöllisine ominaisuuksineen herättävät vanhemmissa väistämättä erilaisia tunteita. Jotkut lasten luonteen piirteet ärsyttävät, toiset herättävät iloa ja ylpeyttä. Joidenkin lasten kohdalla kasvattajan tehtävä on haastavampi kuin toisten. Lapsi voi vaatia kasvattajalta erityistä paneutumista tehtäväänsä esim. vilkkauden, ujouden tai levottomuuden vuoksi. Joku sisarusparven lapsista on vanhemman mielestä helpompi kasvatettava kuin toinen. Suoralta kädeltä ei voida sanoa minkälaiset temperamenttityypit löytävät arjen elossa yhteisen sävelen helpoimmin keskenään. Rauhallinen äiti voi jaksaa paneutua pitkäjänteisesti vilkkaan lapsensa kasvattamisen ja pitää tätä virkistävänä vastakohtana omalle tasaisuudelleen. Toinen rauhallinen äiti voi olla ymmällään vilkkaan lapsensa kanssa ja ihmetellä kuinka tämän kanssa tulisi toimia. Vanhemmuudessa kasvu on myös lapseensa ja itseensä tutustumista. Tutustuminen ja parhaiden toimintatapojen löytyminen tapahtuvat vähitellen. Lapsensa parhaaseen pyrkivät, tavalliset vanhemmat löytävät yleensä ajan kanssa riittävän hyvän tavan olla vuorovaikutuksessa lapsensa kanssa ja osaavat tarjota sellaista huolenpitoa ja kasvun tukea kuin lapsi tarvitsee. Hyvää vanhemmuutta on kuitenkin myös hakea kasvatustyöhön tukea ja vinkkejä silloin, kun oman lapsen temperamentti tuntuu haastavalta ja vuorovaikutuksessa on liikaa särmää. Asiasta voi keskustella esim. puolison, ystävien, terveydenhoitajan, päivähoidon henkilöstön tai opettajan kanssa. On hyvä huomata ja katkaista mahdollisimman pian esim. ikävä noidankehä, jossa lapsen käytöstä joutuu jatkuvasti kritisoimaan - lapsesta on vaikea löytää enää mitään myönteistä - lapsi itsekin alkaa uskoa, että hän on ilkeä ja paha lapsi.
RAJAT JA SUURET TUNTEET 1. Laittaisitko lapaset käteen, Mikko etkö vielä laittanutkaan En jaksaisi joka aamu kinata sinun kanssasi laitetaanko lapaset vai ei. Joskus tuntuisi helpommalta vain antaa periksi, mutta pidemmän päälle yhteinen arki sujuu helpommin, kun noudattaa johdonmukaisesti muutamia perusteltuja, tärkeitä kieltoja ja sääntöjä. Rajoista kiinni pitävä vanhempi auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään sekä myös siitä, mikä on yleisesti hyväksyttävää ja oikein. Tämä luo pohjaa terveelle itsetunnolle. Käsky ei ole ehdotus tai kysymys Älä ehdota tai kysy silloin, kun lapsi ei voi päättää, kuinka toimitaan. Isompien lasten ja aikuisten kanssa kysymysmuotoinen ehdotus on kohtelias tapa puhua, esim. Laittaisitko lapaset käteen Pieniä lapsia kysymysmuoto hämmentää voinko todella valita? Sano vaikka: Autan sinua hakemaan lapaset kaapista ja jatka tarvittaessa: Laitatko punaiset vai siniset? Käsky sanotaan ystävällisellä, mutta varmalla äänensävyllä: vanhempi tarkoittaa, mitä hän sanoo. Vältä huutamista, pyri perustelemaan käskysi. Tahtovalle maailma on aika kaoottinen paikka, johon aikuinen onneksi tuo järjestystä. Pohjimmiltaan lapsi on tyytyväinen, helpottunut ja kokee olonsa turvalliseksi, kun aikuinen vastaa arjen suurista linjoista: milloin syödään, koska mennään ulos ja nukkumaan, mitä ruokaa ostetaan. Tuntuu uhkaavalta, jos oman tahdon herätessä joutuu ottamaan näin isoista asioista vastuuta, vaikka sitä mahdollisuutta haluaakin kokeilla. Vanhempi voi antaa lapsen harjoitella tahtomista pienemmissä päätöksissä. Päättämisen ja tahtomisen harjoitteleminen on tärkeää. Samoin se, että lapsen mielipiteitä ja ajatuksia kuunnellaan, vaikka niiden mukaan ei aina toimitakaan. Lapselle kehittyy valmiuksia päättää omista asioistaan myöhemminkin ja hän kokee, että hänenkin ajatuksensa ja mielipiteensä ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Lapsen temperamentti vaikuttaa pitkälti siihen, miten voimakkaita suuttumisen ja pettymyksen ilmaukset ovat: huutoa, kiemurtelua, jalan polkemista, sätkimistä, uhkailua, sättimistä, paiskomista, esineiden heittelyä tai sitten sulkeutumista ja mököttämistä. Lähteenä käytetty www.mll.fi
OTA KIUKKU VASTAAN! 2. Tyhmä, tyhmä äiti, mää en ikinä koskaan tykkää susta Lapsen on tärkeää saada ilmaista pettymystään ja tulla hyväksytyksi vaikeidenkin tunteiden keskellä, mutta silloinkaan toisia ihmisiä tai tavaroita ei saa vahingoittaa, se vanhemman tulee estää: Äitiä ei saa lyödä. Tarvittaessa otetaan käsistä kiinni. Vanhemman haasteellinen, mutta tärkeä tehtävä on ottaa vastaan ja sietää kiukku ja vakuuttaa lapselle, että maailma ei mene rikki, vaikka kiukku saakin joskus vallan. Olennaista on tunne siitä, että oma viha ei tuhoa eikä johda hylkäämiseen. Vanhempi osoittaa sen lapselleen, kun ei itse hermostu, vaan on turvallinen aikuinen ja ikään kuin seinä, jota vasten puskea. Joskus voi olla tervettä nähdä vanhemman suuttuvan, mikä ei kuitenkaan välttämättä vie tilannetta eteenpäin. Osa lapsista haluaa vaikeiden tunteiden kourissa konkreettiset rajat. He rauhoittuvat esim. tiukassa sylipesässä. Toiset taas eivät kestä tiukkaa kiinnipitämistä. Vanhempi voi sanoittaa lapselle hänen tunnetilaansa: Näen, että sinua harmittaa. Kovuus ja lapsen alistaminen voimalla ja uhkauksilla vaikeiden tunteiden myrskyssä saa lapsen lohduttomaksi ja yksinäiseksi eikä auta häntä ymmärtämään omia tunteitaan. Liiallinen periksi antaminen ei myöskään auta lasta, vaan kasvattaa lapsesta vaativan tyrannin, jonka voi olla myöhemmin vaikea tulla muiden kanssa toimeen. Kultainen keskitie on hyväksyä oma kullannuppu karjuvana peikkolapsenakin, mutta ei antaa periksi vain siksi, koska lapsi protestoi ja kiukuttelee. Lapsi on lopulta helpottunut, kun aikuinen on määrätietoinen ja osoittaa käytöksellään, että häneen voi luottaa, hän tietää, kuinka maailmassa toimitaan, vaikka lapsen oma sisäinen maailma kuohuu. Vanhemman pitää muistaa pitää huolta itsestään ja jaksamisestaan: antaa itselleen aikaa omaan virkistäytymiseen ja vuorotella lapsen hoidossa mahdollisuuksien mukaan. Helpottavaa voi olla verrata kokemuksia muiden tahtoikäisten lasten vanhempien kanssa ja huomata, että muissa perheissä käydään samanlaisia taisteluja.. Lähteenä käytetty www.mll.fi
TURVALLISTA TIUKKUUTTA 3. No mene nyt sitten tällä kertaa pyörällä leikkipuistoon, kun tykkäät niin pyöräillä, kunhan varot niitä rekkoja Rajoja tarvitaan, kun lapsi haluaa jotakin, jota ei voi saada, tai hän joutuu odottamaan sitä. Lapsi oppii vanhemman opastuksella vähitellen ottamaan huomioon toisten tarpeita ja yhteisiä pelisääntöjä ja hoitamaan yhteisiä velvollisuuksia ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti. Rajoja tarvitaan lapsen suojelemiseksi asioilta, joita hän ei voi vielä käsitellä ja ymmärtää, kuten väkivallan, seksin tai pornon näkeminen. Rajat toimivat sekä vanhempien että lapsen parhaaksi. Rajoilla vanhempi mm. suojelee lapsensa kasvua ja kehitystä varmistaa sekä omien että lastensa tarpeiden tyydyttymisen luo lapselleen fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta tukee lapsen sisäistä, kypsymätöntä itsesäätelyjärjestelmää, kun lapsi ei vielä itse kykene säätelemään omaa toimintaansa opettaa, mikä elämässä on sallittua ja mikä ei, mikä yleisesti hyväksyttyä ja mikä ei asettaa lapselle ikä- ja kehitystasoon sopivia vaatimuksia ja odotuksia opettaa lapselle itsehillintää ja -hallintaa, tärkeitä elämän taitoja auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään, mikä luo pohjaa terveelle itsetunnolle. Vanhemman on tärkeä ymmärtää, että rajat suojelevat eivätkä vahingoita lasta. Tällöin uskaltaa asettaa rajoja ja pitää niistä kiinni hermostumatta ja tuntematta syyllisyyttä. Vanhempi voi joskus tuntea riittämättömyyttä ja epävarmuutta siitä, kuinka ja missä tilanteissa asettaa lapselle sopivia rajoja. Lapsensa parhaaseen pyrkivä vanhempi haluaa kunnioittaa lapsensa mielipiteitä, ajatuksia ja toiveita ja antaa matkaeväiksi tulevaisuuteen mahdollisimman paljon onnen, ilon ja onnistumisen tunteita, ei turhautumista, kiukkua ja pettymyksiä. Leikki- ja kouluiässä rajat liittyvät edelleen mm. turvalliseen päivärytmiin: tiettyyn aikaan mennään nukkumaan, syödään ja pestään hampaat. Lapsen elämänkokemus ja tiedot eivät kuitenkaan riitä siihen, että tämä pystyisi aina tekemään itsensä kannalta turvallisia ja järkeviä ratkaisuja. Vanhempi vastaa mm. lapsen päivittäisestä ulkoilusta terveellisestä ruokavaliosta sopivasta vaatetuksesta riittävästä levosta ja unesta puhtaudesta harrastusten ja kotiin kutsuttavien ystävien määrästä tv:n katselun ja tietokonepelaamisen rajoista (laatu ja aika) perheen raha-asioiden hoitamisesta. Lähteenä käytetty www.mll.fi
Minkälaisia rajoja ja kuka niistä päättää? 4. Jokainen vanhempi joutuu pohtimaan minkälaisia sääntöjä meidän perheessä noudatetaan. Sääntöjä tulee olla riittävästi, vaan ei liikaa, jottei elämä ole jatkuvaa sääntöjen, kieltojen ja käskyjen virtaa. Säännöt voidaan jakaa neljään luokkaan: 1. Turvallisuus-säännöt esim. pyöräilykypärän tai turvavyön käyttäminen tai tietyt kotiintuloajat 2. Perustarve-säännöt esim. päivärytmi, riittävä uni ja sopiva ravinto 3. Sosiaaliset säännöt esim. toisia ei lyödä eikä kädestä oteta tavaroita, ketään ei kiusata 4. Yhteinen mukava olo muita asioita, jotka tekevät elämisen viihtyisäksi, esim. takit ripustetaan naulakkoon Aikuinen päättää kolmesta ensimmäisestä sääntöluokasta ja pohtii, missä kulkevat näiden asioiden rajat meidän kodissa. Näissä rajoissa lapsikin voi kehitystasonsa mukaisesti tehdä joitain valintoja ja päätöksiä. Esim. vanhemman käsissä on se, että perheessä syödään terveellinen aamupala, mutta lapsi voi ainakin joskus valita, syökö hän vaikkapa puuroa, leipää tai mysliä. Viimeinen sääntöluokka on sellainen, jonka laatimiseen lapsikin voi osallistua edellisiä enemmän. Yhdessä voidaan pohtia, mitä mukava olo meidän perheessä tarkoittaa. Iän myötä lapsen kyvyt ymmärtää erilaisten sääntöjen perusteluja ja kyky osallistua sääntöjen laatimiseen lisääntyvät. On hyvä muistaa, että lapsi on monessa suhteessa mallioppija ja vanhemman antamalla mallilla on merkitystä sille, minkälaisia asioita lapsi pitää tärkeänä Rajojen asettaminen ei ole käytännön tilanteissa aina helppoa tai palkitsevaa. Lapsi suuttuu, pettyy ja turhautuu, kun hän ei saa haluamaansa tai hänen tekemisiään rajoitetaan tai häneltä vaaditaan jotain. Lapsen on tärkeää voida luottaa vanhemman arvostelukykyyn ja kykyyn huolehtia hänestä. Kun tietyistä asioista tulee lapselle itsestään selviä kodin toimintatapoja, esim. karkkipäivästä kiinni pitäminen, hänen ei tarvitse nousta kapinaan joka kerta ja tuntea pettymystä. Lapsen pettymys voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä ja epävarmuutta: onko minulla sittenkään oikeutta rajoittaa lastani? Vanhempi ei ehkä pystykään olemaan johdonmukainen, vaan antaa lapselleen periksi. Joskus vanhempi antaa periksi, jotta pääsisi tilanteessa helpommalla. Jos tämä toistuu usein, se on lapsen kannalta vahingollista. Lapsi oppii, ettei vanhempi tarkoita mitä hän sanoo, ja on vain lapsen sinnikkyydestä kiinni milloin hän saa tahtonsa periksi. Vanhemman uskottavuus hapertuu lapsen silmissä. Kun vanhempi on epävarma, hänen on vaikea asettaa rajoja rauhallisesti. Hän saattaa suuttua kohtuuttomasti lapselle, joka pakottaa vanhemman kurjan rajoittajan rooliin. Vanhemman vaativa läksy on se, että tuottaa pettymyksiä ja vastaan ottaa seuraukset. Myös epävarmuuden, riittämättömyyden ja väsymisen tunteet rajojen asettamisessa ovat normaaleja riittävän hyvän vanhemman tunteita.
Onko tuhmia lapsia olemassa? 5. Miten sinä voit olla noin tuhma, että revit kirjan sivuja Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on vanhemmalleen arvokas, että hänen kanssaan on mukava olla, häneen luotetaan ja hänet hyväksytään ihmisenä, vaikka kaikkia tekoja ei hyväksytäkään. On eri asia sanoa Sinun tekosi oli väärä kuin Sinä olet tuhma lapsi. Vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde on kasvatuksen perusta. Lapsi, jota kuunnellaan ja arvostetaan, oppii todennäköisesti itsekin kuuntelemaan ja arvostamaan muita. Lapselle syntyy luontainen halu toimia hyväksytyllä tavalla. Tämä ei suinkaan tarkoita, että lapsi aina toimisi vanhemman toivomalla tavalla. On inhimillistä kokeilla kepillä jäätä: jos kuitenkin saisin, mitä haluan tai voisin luistaa ikävistä velvoitteista. Omien mielipiteiden esittäminen on tärkeää. Erilaiset ristiriitatilanteet kuuluvat perheen arkeen. Lasten temperamenttikin vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihan normaaliin, hyvään arkeen kuuluu kiukkua. Täydellinen kiukuttomuus ei ole tavoite. On opittava panemaan myös hanttiin! Lämmin vuorovaikutussuhde lapsen kanssa luodaan pienillä asioilla. Lapsi ei kaipaa huippukokemuksia, vaan tavallista arkista yhdessäoloa, vanhemman aikaa, arjen puuhien jakamista, touhuilua tai päämäärätöntä oleilua yhdessä. Lapsi haluaa välillä olla myös rauhassa ja tehdä omia asioita. Silloinkin on mukava tietää, että vanhempi on lähellä ja tarvittaessa saatavilla. Lapselle voi viimeiseksi illalla kuiskutella korvaan, kuinka ihana hän onkaan omana itsenään. Lapsi haluaa vanhemman huomiota. Hän oppii, millä keinoilla huomion parhaiten saa. Jos huomiota saa myönteisellä käytöksellä, lapsi oppii käyttämään sitä. Jos ainoa keino saada huomiota on ärsyttäminen ja huono käytös, lapsi käyttää niitä. On siis hyvä huomata ne hetket, jolloin lapsi käyttäytyy ja toimii vanhemman toivomalla tavalla ja kiittää aiheesta: Minusta oli tosi mukavaa, kun sinä, Tulin iloiseksi, kun sinä, Olen ylpeä sinusta, kun, Olet edistynyt tuossa tosi nopeasti! Kaikki lapset tarvitsevat kiitosta ja onnistumisen kokemuksia. Myönteistä huomiota kannattaa antaa myös ilman sen suurempaa syytä: kaapata lapsi halaukseen, osoittaa kiinnostusta lapsen puuhiin ja pörröttää tukkaa. Vanhempi voi myös järjestää tilanteita, joissa lapsi saa osoittaa osaamistaan ja saada kiitosta. Siitä voi tehdä vaikka leikin: vanhempi antaa ohjeita, joita lapsi keskittyy kuuntelemaan ja noudattamaan, ja kiitosta annetaan onnistumisesta. Rooleja voi myös vaihtaa! Lapsen palkitsemista voi myös käyttää jonkin uuden taidon opettelemisessa: lapsi saa esim. tarran seinälle joka aamu, kun hän pukeutuu itsenäisesti ja ripeästi. Tietystä määrästä tarroja saa palkkion, esim. elokuvareissun vanhemman kanssa.
Kaikki tunteet ovat sallittuja 6. Nyt saat kyllä mennä omaan huoneeseesi huutamaan, ei tuollaista jaksa kukaan kuunnella Vihaisiin tunteisiin on kaikilla lupa. Oikeus vihan tunteeseen ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä mitä tahansa: itsensä, muiden ja tavaroiden vahingoittaminen pitää kieltää ja estää. Suuttumusta voi turvallisesti purkaa vaikka huutamalla, polkemalla jalkaa, mätkimällä tyynyä tai maalaamalla ja piirtämällä. Lasta voi kehottaa käyttämään sanoja, ei nyrkkejä. Kun vanhempi ei koe syyllisyyttä eikä menetä malttiaan lapsen raivotessa pettymystään tai suuttumustaan, vanhemman on myös helpompi auttaa lastaan. Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunnetiloja ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: Sinua harmittaa, ettet saanut sitä lelua. Olet nyt tosi pettynyt, minä näen sen. Näin lapsikin oppii tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen.. Silloin, kun vanhempi kertoo lapselleen, mikä häntä lapsen käytöksessä harmittaa, hänen kannattaa käyttää ennemmin omista tunteista kertovia minä-viestejä kuin kuvata toisten vikoja, leimata ja nimitellä. Minusta tuntuu kurjalta, kun vaatteet lojuvat lattialla ja meinaan niihin kompastua on parempi kuin Miksi sinä et koskaan voi korjata vaatteita lattialta? Olet niin saamaton! Luovuus ja kekseliäisyys Jokainen vanhempi joutuu hakemaan oman linjansa arjen rajojen asettamiseen. Lasta voi johdatella arjen karikoiden läpi käyttämällä aina välillä hassuttelua, luovuutta ja satuja. Näistä on paljon iloa, esim.: Vastaan hangoittelevat pienet varpaat saattaa saada sujahtamaan sukkaan, kun lasta pyytää varpaillaan kokeilemaan, onko sukan pohjalla hiiren pesä. Kaikkea tahtova uhmaikäinen voi hämmästyä, kun vanhempi ilmoittaakin haluavansa vielä mahtavampia asioita: linnan, lentokoneen ja norsun. Lasta, joka ei malttaisi lähteä nukkumaan, voi katsoa silmiin ja todeta, että toisessa silmässä lukee selvästi MINUA ja toisessa VÄSYT- TÄÄ, on siis aika mennä nukkumaan. Erilaiset leikit ja kilpailut voivat myös siivittää lasta innostuneisiin ja ripeisiin suorituksiin. Kun vanhempi arvioi, että Sillä aikaa, kun minä kuivaan hiukseni, ehdit pukea päällesi alushousut, sukat ja aluspaidan, et varmaan ehdi enempää, lapsi voikin esittäytyä riemusta pursuavana kaikki vaatteet päällä ennen kuin vanhempi on kuivannut hiuksensa. On hauska yllättää vanhempi olemalla taitavampi ja nopeampi kuin vanhempi olisi voinut uskoa! Vanhempi ihmettelee ja ihastelee lapsen ripeää suoritusta, mikä innostaa yllättämään uudestaankin.
Jämäkkyys ja johdonmukaisuus 7. Sinun on otettava vihanneksia, koska äiti sanoo niin Kun lasta pyytää tekemään jotain, on tärkeää varmistua siitä, että lapsi ymmärtää, mitä aikuinen häneltä toivoo. Käyttäydy hyvin! on liian epämääräinen pyyntö. Kerro lapselle, miten hän voi toimia myönteisesti. Varmista, että hän ymmärtää, mikä on se sopimaton teko, jonka kiellät. Anna vain sellaisia käskyjä, joiden takana seisot. Mieti mitkä ovat niitä asioita, joista teidän kodissa pidetään kiinni mahdollisista protesteista huolimatta. Kaikki asiat eivät ole kieltämisen, käskemisen tai protestihuudon arvoisia. Etukäteen on hyvä myös harkita kuinka pidät kiinni niistä asioista, joita haluat kieltää, käskeä ja vaatia. Käskyt, kiellot ja valinnan vapaus pitää suhteuttaa lapsen ikä- ja kehitystasoon. Voit jakaa arjen tilanteet kolmeen luokkaan: 1. Asiat, joista on ehdottomasti pidettävä kiinni eikä niistä voi neuvotella. Esim. autossa matkustetaan aina turvavyö kiinni tai ulos lähtiessä puetaan vaatteet päälle. 2. Tilanteet, joissa lapsen kanssa voi neuvotella tai tehdä ennakolta sopimuksia hankalien tilanteiden varalle. Esim., jos lapsi inhoaa vihanneksia, mutta vanhemman mielestä niiden syönti on tärkeää hyvälle kasvulle. Laaditaan yhdessä lista vihanneksista, joita lapsi sietää syödä, ja joiden turvin lapsi saa riittävästi vitamiineja. Vanhempi sitoutuu tarjoamaan niitä aterioilla ja lapsi sitoutuu niitä syömään. Maistelemalla tutustutaan vähitellen vieraampiinkin makuihin ja vihanneslista laajentuu. kaupassa tulee karkkipäivänä itku siitä, kuinka paljon karkkia ostetaan. Sovitaan jo kotona yhdessä etukäteen, kuinka paljon karkkia ostetaan. Pidetään kaupassa sopimuksesta kiinni. 3. Tilanteet, joissa lapsi voi valita ja päättää asioistaan tietyissä rajoissa. Esim. pieni lapsi saa valita aamulla päälleen kahdesta paidasta mieluisamman tai isompi lapsi saa valita kouluun mieleisensä vaatteet, kunhan ne sopivat säähän ja ovat soveliaat kouluun.
VELJEKSET KUIN ILVEKSET Aina te tappelette, ettekö te voisi jo lopettaa Sisarussuhteeseen kuuluu voimakkaita myönteisiä ja kielteisiä tunteita. Sisarusten kesken harjoitellaan tärkeitä elämisen taitoja: jakamista, neuvottelua, lohduttamista, riitelyä, huomioon ottamista, anteeksi antamista ja saamista, yhteistä leikkiä sekä puolensa pitämistä. Sisarusten välisiin suhteisiin vaikuttavat monet tekijät: lasten ikä ja ikäero, sukupuoli ja yksilölliset ominaisuudet sekä perheen lapsiluku, rakenne ja yleinen tunneilmasto. Syntymäjärjestys sisarusparvessa saattaa tuoda lapsessa esille tiettyjä puolia, joita vanhemmat voivat tietoisesti tai tiedostamattaan vahvistaa Kunkin lapsen yksilölliset ominaisuudet asettavat vanhemmalle erilaisia haasteita. Sisarusten väliset riidat ovat tavallisia kaikissa perheissä. Monien vanhempien mielestä ne ovat perhe-elämän rasittavimpia pulmia. Sisarusten välinen kateus ja kilpailu pohjaavat kilpailuun vanhempien huomiosta ja jakamattomasta rakkaudesta. Lapsi myös määrittelee itseään vertaamalla itseään ja taitojaan sisaruksiinsa. Kaikki riitely ei ole vaarallista tai tuhoavaa, sillä riidoissa opitaan tärkeitä taitoja. Riidat ovat osa myös onnellisen ja toimivan perheen arkea; on hyvä, että kotona voi osoittaa monenlaisia tunteita. Vinkkejä Anna lapsille myönteistä huomiota ja palautetta silloin, kun kaikki sujuu hienosti. Ole tasapuolinen ja hyväksy jokainen lapsi omana itsenään. Älä vertaile lapsia keskenään. Kerro kullekin lapselle, että hän on tärkeä ja rakastat häntä omana itsenään. Kannusta tai auta käynnistämään lasten keskinäisiä leikkejä. Varaa aikaa leikkimiseen, pelaamiseen tai muuhun mukavaan touhuun lasten kanssa. Anna jokaiselle lapselle joskus kahdenkeskeistä aikaa yhden vanhemman kanssa. Huolehdi päivärytmistä: riittävä ravinto, uni, liikunta, ulkoilu ja lepo ehkäisevät turhia kiukkuja. Kokeile vahvojen roolien rikkomista: luota vastuutehtävä pikkuveljelle tai hoivaa esikoista. Riitaisaksi muuttuneen lapsen mieltä saattaa painaa jokin kodin ulkopuolinen harmi. Läheskään kaikkiin sisarusten välisiin riitoihin ei tarvitse puuttua. Aikuisen apua tarvitaan, kun tunteet kuumenevat vaikeasti hallittaviksi tai kyseessä on vaaratilanne. Älä ratkaise riitoja lasten puolesta. Kannusta ja opeta lapsia ratkomaan omat riitansa keskenään neuvottelemalla. Vältä riitatilanteessa syyllisen etsimistä tai nimeämistä, älä asetu toistuvasti yhden lapsen puolelle. Voit sanoa: Näen, että olette tosi vihaisia. Molemmat saavat vuorotellen kertoa mikä on ongelma. Kun kyseessä on vaaratilanne tai lasten sieto- ja neuvottelukyky on lopussa, auta riitapukareita: suuntaa lasten mielenkiinto uuteen kohteeseen tai erota lapset toisistaan rauhoittumaan. Te olette tosi vihaisia toisillenne ja satutatte toisianne. Käsiksi käyminen on kiellettyä ja vaarallista. Molemmat menevät eri huoneisiin jäähylle rauhoittumaan. Tilanteesta voidaan keskustella jäähyn jälkeen.