MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 9/2011 vp Valtioneuvoston kirjelmä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (yhteinen kalastuspolitiikka (ykp) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies on 9 päivänä syyskuuta 2011 lähettänyt valtioneuvoston kirjelmän ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (yhteinen kalastuspolitiikka (ykp) (U 30/2011 vp) käsiteltäväksi suureen valiokuntaan ja samalla määrännyt, että maa- ja metsätalousvaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa suurelle valiokunnalle. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - kalastusneuvos Markku Aro, maa- ja metsätalousministeriö - kalastusmestari Lars Sundqvist, Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) - tutkija Riku Varjopuro, Suomen ympäristökeskus (SYKE) - elinkeinojohtaja Vesa Karttunen, Kalatalouden Keskusliitto - tilastopäällikkö Anssi Ahvonen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos - toimitusjohtaja Kim Jordas, Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry - luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola, Suomen luonnonsuojeluliitto ry - puheenjohtaja Jouko Ojanperä, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry - meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen, WWF Suomi - professori Hannu Lehtonen, Helsingin yliopisto - europarlamentaarikko Carl Haglund. Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet Lapin liitto Suomen Kalakauppiasliitto ry Suomen Kalankasvattajaliitto ry WWF Suomi Tornio-Muoniojokiseura ry. VALTIONEUVOSTON KIRJELMÄ Ehdotus Yleiset säännökset Pitkäaikaiset kestävät ympäristöedellytykset ovat EU:n yhteisen kalastuspolitiikan (ykp) yleisiä tavoitteita kalastus- ja vesiviljelytoiminnalle. Pyrkimys kestävän enimmäistuoton tasolle unionin hyödyntämiä kalakantoja koskien voi kohentaa kalakantojen tilaa merkittävästi ja johtaa huomattaviin taloudellisiin ja sosiaalisiin pa- U 30/2011 vp Versio 2.0
rannuksiin. Tahattomien saaliiden väheneminen, saaliiden poisheittämisen lopettaminen ja meriekosysteemeihin kohdistuvien kielteisten vaikutusten minimoiminen edistävät ympäristön hyvän tilan saavuttamista merialueilla meristrategian puitedirektiivin mukaisesti. Pääsy vesialueille Ehdotuksella säilytetään periaate ja säännökset yhtäläisestä pääsystä vesialueille. Komissio ehdottaa, että 12 meripeninkulman sisällä kalastamista koskevien nykyisten rajoitusten voimassaoloa jatketaan vuoteen 2022. Suomi ja Ruotsi ovat sallineet vastavuoroisesti pääsyn kalastamaan toistensa aluevesille neljän (4) mpk:n etäisyydelle perusviivoista. Täten pääsyn kalavesille ja -varoille, josta maiden kesken oli sovittu jo paljon ennen EU-jäsenyyttä, on tarkoitus jatkua muuttumattomana ykp-asetuksen liitteen mukaisesti vuosina 2013 2022. Meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen Kalastusmahdollisuuksien pitäminen kestävinä on ykp:n tavoitteiden saavuttamisen kannalta politiikan peruskysymys. Toimeenpanon välineitä ovat kalakantojen monivuotiset hoitosuunnitelmat. Niitä koskien olisi tarkoitus siirtyä kalastuskohtaisiin suunnitelmiin. Tämä tarkoittaisi useampaa kuin yhtä kalakantaa koskevia suunnitelmia silloin kuin nämä esiintyisivät saaliissa samanaikaisesti. Komissio on asetuksen valmistelun ajan painottanut voimakkaasti saaliiden poisheittämistä koskevan käytännön lopettamista ja tahattomien saaliiden vähentämistä pyydysten valikoivuutta ja kalastuskäytäntöjä kehittämällä. Tämän vuoksi ehdotetaan, että otetaan käyttöön velvoite purkaa aluksista satamissa kaikki tiettyjen kantojen saaliit. Kalojen mereen heittäminen on tavallista, ja poisheitetyn saaliin osuus voi olla 20 30 % alukseen nostetun kalan määrästä, joskus tätäkin enemmän. Eräissä tilanteissa saaliin heittäminen takaisin mereen on unionilainsäädännön määräämä pakko. Aluksella ei ole lupa pitää saaliita, jos ne muodostuvat alamittaisista kaloista tai kaloista, joita koskeva aluskohtainen taikka maakohtainen kiintiö on käytetty. Saaliita heitetään pois muistakin syistä. Eikaupalliset, sivusaaliina saadut lajit heitetään takaisin mereen ja pitkään kestäneen kalastusmatkan alkupäivien saaliita voidaan heittää pois, jos matkan loppupuolella saadaan suuria saaliita. Viimeksi pyydetty kala on paremman laatuista ja hintaista markkinoille. Ehdotuksessa esitetään myös kalavarojen teknisiä säilyttämistoimenpiteitä koskevat pääperiaatteet. Näitä ja monivuotisia suunnitelmia koskien komission tavoitteena on siirtyä pois yksityiskohtaisesta lainsäädännöstä. Komissio ehdottaa alueellistamista niin, että jäsenvaltiot voisivat toteuttaa tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisia säilyttämistoimia ja teknisiä toimenpiteitä luonnonvarojen säilyttämispolitiikan toimenpidevalikoimaa käyttäen. Komissio katsoo tämän lisäävän alueellista joustavuutta ja politiikan yksinkertaistumista. Ehdotus säilyttää jäsenmaiden toimivallan syrjimättömiin kalavarojen säilyttämistoimenpiteisiin aluevesillään (12 mpk:n sisäpuolella) sekä toteuttaa ainoastaan oman lippunsa alla purjehtiviin aluksiin sovellettavia toimenpiteitä. Näiden on tällöin oltava yhdenmukaisia ykp:n tavoitteiden kanssa ja oltava vähintään yhtä tiukkoja kuin voimassa olevassa unionin lainsäädännössä säädetyt toimenpiteet. Mahdollisuudet hyödyntää luonnonvaroja Komissio ehdottaa käyttöön otettavaksi siirrettäviä kalastusoikeuksia koskevan järjestelmän. Vuonna 2014 otettaisiin käyttöön pakollinen, säänneltyjä kalakantoja koskeviin kalastusmahdollisuuksiin liittyvä, siirrettävien kalastusoikeuksien järjestelmä. Sitä sovellettaisiin kaikkiin aluksiin lukuun ottamatta passiivisia pyydyksiä käyttäviä alle 12-metrisiä aluksia. Jäsenmaan päätettävissä olisi, otettaisiinko järjestelmä käyttöön edellä sanottua laajemmin. Siirrettävien kalastusoikeuksien järjestelmä olisi perustettava viimeistään 31.12.2013. Jäsenvaltiot voivat säännellä siirrettäviä kalastusoikeuksia ja esim. ottaa käyttöön niitä koskevia maksuja. Pyyntioikeudet jaettaisiin lähtökohtai- 2
sesti vähintään 15 vuodeksi siirrettävien kalastusoikeuksien haltijoille. Nämä voisivat siirtää kalastusoikeuksia keskenään. Suhteellisen vakauden säilyttämiseksi kyseisten oikeuksien siirrettävyys voitaisiin rajata koskemaan saman valtion lipun alla purjehtivia aluksia. Jäsenvaltio voisi kuitenkin antaa luvan toiseen jäsenvaltioon tai toisesta jäsenvaltiosta suuntautuvaan siirrettävien kalastusoikeuksien siirtoon. Ehdotuksen taustalla ovat eräistä jäsenmaista saadut kokemukset siirrettävien kalastusoikeuksien käyttämisestä. Laivastot ovat kooltaan mukautuneet aikaisempaa paremmin ja tehokkaammin käytettävissä olevien pyyntimahdollisuuksien määrään, ts. ylikapasiteettiongelma on vähentynyt tai poistunut. Komissio katsoo, että edellä yleispiirteisesti kuvattu järjestely tulisi säätää pakolliseksi. Komission ehdottama järjestelmä jäsenmaan käytettävissä olevien yksittäisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta koskisi myös ei-kiintiöityjä merellisiä kalavaroja. Tätä ehdotuksen kohtaa ei esityksen perusteluissa kuitenkaan selosteta millään tavalla. Kalastuskapasiteetin hallinnointi Jäsenmaiden yleinen velvoite mukauttaa laivaston pyyntiteho kalastusmahdollisuuksien mukaiseksi säilyy ennallaan. Jäsenvaltiokohtaisesti määriteltäisiin kalastuskapasiteetin (vetoisuus ja koneteho) ylärajat. Komission käsitys on, että siirrettävät kalastusoikeudet nopeuttavat laivaston kapasiteetin vähennystä. Kalastuksen hoidon tieteellinen perusta Toimivan kalastuksenhoitojärjestelmän eräs edellytys on, että käytettävissä on luotettavia ja riittäviä tieteellisiä tietoja. Komission ehdotukseen sisältyy jäsenvaltioihin sovellettavia tietojen keräämistä, hallintaa ja käytettäväksi saattamista koskevia perussääntöjä ja -velvoitteita sekä tiedonsaantia koskevat säännökset komissiota varten. Kalastuksenhoidossa tarvittavien tietojen aikaisempaa laajamittaisempi kerääminen sisältää uusia velvoitteita jäsenmaille. Sama koskee lisääntyvää yhteistoimintaa muiden, samalla merialueella toimivien jäsenvaltioiden ja komission kanssa. Ulkosuhdepolitiikka Komissio haluaa integroida yhteisen kalastuspolitiikan ulkosuhdepolitiikkaan ja osallistua aktiivisesti alueellisten kalastusjärjestöjen ja kansainvälisten monenvälisten elinten (YK, FAO) toiminnan vahvistamiseen kalakantojen hoidossa ja säilyttämisessä. Osaltaan komission kalastus- ja meriasioiden pääosasto pitää yllä suhteita kolmansiin maihin kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten kautta. Niiden tulee olla yhteneviä kehitysyhteistyönpolitiikan tavoitteiden kanssa ja painottua kalavarojen kestävään ja avoimeen hoitoon sekä seurantaan, tarkkailuun ja valvontaan. Kalavarojen hyödyntämisen tulee perustua luotettavaan tutkimustietoon ja kohdistua vain sellaiseen kalavarojen ylijäämään, jota kumppanimaa ei voi taikka halua kalastaa itse. Vesiviljely Vesiviljelyalan kehittämistä voidaan tukea ykp:n keinoin. Keskeisiä ovat ympäristö-, talous- ja sosiaaliset näkökohdat. Vesiviljely parantaa elintarviketurvaa ja lisää kasvua ja työpaikkoja rannikko- ja maaseutualueilla. Komission olisi laadittava viimeistään vuonna 2013 vesiviljelytoiminnan kehittämisen yhteisiä painopisteitä ja tavoitteita koskevat unionin strategiset suuntaviivat. Jäsenvaltiot puolestaan laativat viimeistään vuonna 2014 monivuotiset kansalliset strategiasuunnitelmat vesiviljelytoiminnan kehittämistä varten. Suunnitelmien tavoitteina muun ohella olisi yksinkertaistaa lupajärjestelmää ja turvata varmuus vesille pääsyyn. Komission näkemyksen mukaan vesiviljelyn erityisluonteen vuoksi tarvitaan alan sidosryhmien neuvoa-antava elin, ja tämän vuoksi se ehdottaa, että perustetaan vesiviljelyalan neuvoaantava toimikunta. Valvonta ja täytäntöönpano Otettaessa huomioon saaliiden poisheittämisen kielto ja velvollisuus purkaa kaikki alukseen nostettu saalis, komissio esittää seuranta- ja val- 3
vontavelvoitteita. Kaikki kalastus- ja jalostustoimet olisi dokumentoitava kattavasti kaikkien saaliiden purkamista koskevan velvoitteen noudattamisen seurantaa varten. Tämä edellyttää aluksien uudenlaista varustelua (videoseurantalaitteet) ja viranomaisvalvojilta tämän toiminnan kautta kertyneen valvonta-aineiston tarkastamista. Näistä toimenpiteistä aiheutuvia kustannuksia voitaisiin siirtää toimijoille. Menettelysäännökset Siirretyn säädösvallan käyttämiseksi ehdotetaan komissiolle valtaa antaa delegoituja säädöksiä. Kymmeneen artiklaan sisältyy tätä tarkoittava valtuutus. Komissio ehdottaa siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä täsmentää kalastukseen liittyvien, kalastustoiminnasta erityissuojelualueille aiheutuvien vaikutusten lieventämiseksi toteutettavia toimenpiteitä (artikla 12.2); saaliiden purkamispakon alaisten kalalajien kalastusta koskevia määräyksiä (artikla 15.1); monivuotisten suunnitelmien nojalla toteutettavia yksipuolisia säilyttämistoimia (artikla 20.1 ja 2); teknisen toimenpidekehyksen yksipuolisia toimenpiteitä koskevia määräyksiä (artikla 24.1 ja 2); ja kalastuksenhoidossa tarvittavien monivuotisen ohjelman mukaisesti kerättävien tietojen tarkkuutta koskevia tavoitteita (artikla 37.6). Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaate Komissio toteaa, että meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevat ehdotuksen säännökset kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan, eikä kyseisiin säännöksiin sen vuoksi sovelleta toissijaisuusperiaatetta. Ehdotuksen säännökset, jotka liittyvät vesiviljelyyn ja tarpeeseen laatia vesiviljelytoiminnan kehittämiseksi yleisiä painopisteitä ja tavoitteita koskevat unionin strategiset suuntaviivat, kuuluvat unionin ja jäsenvaltioiden kesken jaettuun toimivaltaan. Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto hyväksyy asetusehdotuksen tavoitteet kalastuksen järjestämisestä kestävällä tavalla ja kalastusmahdollisuuksien asettamisen kestävän enimmäistuoton rajoissa, Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen sitoumusten mukaisesti vuoteen 2015 mennessä, jos mahdollista. Valtioneuvosto kannattaa poisheitettyjen saaliiden vähentämistä tavoitteena poisheiton kieltäminen. Monivuotisten hoitosuunnitelmien laatiminen ja soveltaminen sekin saa lähtökohtaisesti valtioneuvoston kannatuksen. Myös ehdotus läheisyysperiaatteen soveltamisesta (alueellistaminen) hoitosuunnitelmia koskevien tarkempien säännösten antamisessa saa valtioneuvoston kannatuksen. Niin ikään valtioneuvosto kannattaa ehdotusta vesiviljelyä koskevien kansallisten strategioiden laatimisessa. Asetusehdotuksen aineellinen sisältö alueellistamista, pienimuotoista rannikkokalastusta ja vesiviljelyä koskien näyttäisi kuitenkin olevan suhteellisen vaatimaton. Valtioneuvoston tavoitteena on, että alueellinen lähestymistapa ilmenisi ehdotuksen artikloissa selvemmin ja että rannikkokalastusta ja vesiviljelyä koskien saataisiin lisää konkreettisuutta ottamalla huomioon niiden tarpeet erityisesti tulevassa rahoitusta koskevassa asetusehdotuksessa. Mitä tulee siirrettävien kalastusoikeuksien järjestelmään, valtioneuvoston näkemyksen mukaan tästä järjestelmästä on käytävä vielä hyvin perusteellinen ja yksityiskohtainen keskustelu. Erityisesti olisi arvioitava, onko tarpeellista tehdä järjestelmästä pakollista kullekin kalastusalueelle, sillä ehdotettu järjestelmä ei kaikkiin maihin ja aluksiin sovellettuna näyttäisi olevan tarkoituksenmukainen ja hyödyllinen. Erityisesti olisi myös ehdotuksen käsittelyn alkuvaiheessa selvitettävä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden näkökulmasta, voidaanko jäsenmaa velvoittaa määrittelemään ei-kiintiöityjen merellisten kalavarojensa kalastusmahdollisuudet jaettaviksi jäsenvaltion lipun alla purjehtiville kalastusaluksille, joka tarkoittaisi pyyntimahdollisuuksien jakamista ehdotuksessa 4
Perustelut MmVL 9/2011 vp U 30/2011 vp tarkoitetuille siirrettävien kalastusoikeuksien haltijoille. VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut Yleistä Suurin osa EU:n merialueiden kalakannoista kärsii voimakkaasta ylikalastuksesta tällä hetkellä. Valiokunta toteaa, että nykyisin toteutettavalla yhteisellä kalastuspolitiikalla ei ole saavutettu asetettuja kestävän kalastuksen tavoitteita. EU:n yhteinen kalastuspolitiikka tarvitsee perusteellisen muutoksen, koska kalastuslaivaston pyyntiteho on kasvanut ja kalastuksen tehokkuus on ylittänyt kalakantojen kestokyvyn. Tämä on johtanut vakavaan ylikalastukseen useimpien EU:n kaupallisten kalakantojen kohdalla. Kalakantojen lisääntyminen on häiriintynyt mm. emokalojen kääpiöitymisen ja kutukantojen pienenemisen takia. Seurauksena on ollut Euroopan vesiltä pyydettyjen saaliiden jatkuva väheneminen: tällä hetkellä jo yli puolet Euroopan markkinoilla myytävästä kalasta on peräisin EU:n ulkopuolelta. Valiokunta katsoo, että EU:n kalastuspolitiikan yleiset tavoitteet (mm. kestävä kalastus) ovat sinänsä olleet oikeansuuntaisia, mutta kalastuspolitiikan käytännön toteutus on epäonnistunut pahoin. Saaliskiintiöitä jaettaessa tutkimustiedolle kalakantojen tilasta ei ole annettu käytännössä riittävästi painoa. Kiintiöpäätökset on tehty poliittisella tasolla siten, että jokainen valtio on yleensä saanut lähes haluamansa suuruiset kalastuskiintiöt. Euroopan yhteisen kalastuspolitiikan keskeisimmät ongelmat nivoutuvat saaliskiintiöiden kasvattamiseen päätöksenteon yhteydessä. Lisäksi EU:n eri merialueiden poikkeavat luonnonolosuhteet, pyyntiponnistuksen vaihtelu sekä erilaiset pyyntimenetelmät ovat myös osaltaan vaikeuttaneet yhteisten kalastuksensäätelytoimenpiteiden toteuttamista, hallinnointia ja valvontaa. Valiokunta toteaa, että kalastuspolitiikan keskeiset ongelmat on tiedostettu komission ehdotuksen yhteydessä (liian suuri kalastuslaivasto, päätöksenteon ongelmat ja säädösten noudattamisen heikkous). Komission ehdotuksen mukaan meren elollisten luonnonvarojen suojelun parantaminen edellyttää jatkossa myös saaliiden poisheiton lopettamista ja monivuotisia kalastuksenhoitosuunnitelmia. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä tieteellisen neuvonannon tietoperustan kehittämistä, tiedon tarkkuuden kasvattamista ja tämän tiedon aitoa hyödyntämistä päätöksenteossa. Kalastuksen säätelyssä tulee soveltaa ennalta varautumisen periaatetta sekä ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa. EU:ssa tehtyjen arvioiden mukaan uudistuksen toteuttaminen johtaisi pitkällä tähtäyksellä paitsi kutukantojen huomattavaan voimistumiseen myös saatavien saaliiden ja niiden arvon huomattavaan kasvuun. Itämeren kalakantojen tila on yleisesti ottaen varsin tyydyttävä lukuun ottamatta vaelluskalakantojen tilaa (lohi, meritaimen ja vaellussiika), joka on heikko. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on ilmaissut huolensa Itämeren luonnonlohikantojen tilasta ja geneettisestä monimuotoisuudesta. Myös Itämeren suojelukomissio (HELCOM) on kiinnittänyt huomiota Itämeren lohikantojen huonoon tilaan. Valiokunta korostaa, että yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen yhteydessä Itämeren vaelluskalakantojen säätelyjärjestelmä on uudistettava ja niiden säätely erotettava muista kaloista. Kalan omavaraisuusaste on Suomessa romahtanut muutamassa vuodessa ja kotimaisen kaupallisesti pyydetyn kalan osuus on enää noin seitsemän prosenttia kokonaiskulutuksesta. Kotimainen kala on korvautunut kasvavalla tuonnilla. Valiokunta pitääkin erityisen tärkeänä sitä, että alueellinen näkökulma, lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä byrokratian ja hallinnollisten kustannusten vähentäminen sisällytetään selkeästi mukaan jatkoneuvotteluihin. Va- 5
Perustelut liokunta pitää ongelmallisena sitä, että EU:n viimeaikaiset toimet kalatalousalalla ovat jatkuvasti lisänneet alan toimijoiden taakkaa sekä kaventaneet toimintaedellytyksiä hallinnollisten tehtävien lisääntyessä. EU- ja kansallisen kalastuspolitiikan on konkreettisemmin kyettävä turvaamaan Suomen rannikkokalastuksen toimintaedellytykset ja alan kehittyminen kestävällä pohjalla. Valiokunta katsoo, että yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisessa on toistaiseksi hyvin vähän elementtejä, jotka lisäisivät nuorten kalastajien määrää. Alalle hakeutuvien nuorten tilanteen parantaminen on tärkeätä ammattikalastuksen kehittämiseksi. Siirrettävät kalastuskiintiöt Komissio ehdottaa käyttöön otettavaksi ns. siirrettäviä kalastusoikeuksia koskevan järjestelmän. Siirrettävissä kalastusoikeuksissa periaatteena on, että kalastusyrityksille annetaan osuus tietylle kalakannalle osoitetusta kalastuskiintiöstä. Tällöin kalastusyritys voi oman kiintiönsä osalta itse suunnitella ja ajoittaa kalastuksensa. Samalla kalastusoikeudesta muodostuu kalastajalle myyntikelpoista omaisuutta. Ehdotuksen mukaan kiintiöosuuksien siirrettävyys mahdollistaisi sen, että tehokkaimmat yksiköt voisivat hankkia suurempia osuuksia, jolloin yksiköiden määrä sekä ylikapasiteetti vähenisivät. Valiokunta kuitenkin korostaa, että vaihdettavien kalastusoikeuksien myötä näiden oikeuksien hinnat nousevat huomattaviksi, joka on usein maailmalla johtanut siihen että perinteiset kalastajat luopuvat aluksistaan. Suomessa ei ole siirrettäviä kiintiöitä, mutta sen sijaan kalastuksen kapasiteettia säädellään. Kalastajilla on oikeus kalastaa tietyllä kapasiteetilla, joka on sidottu aluksen kokoon ja moottoritehoon. Valiokunta toteaa, että jo nykyisen järjestelmän aikana suomalaista kapasiteettia on siirtynyt merkittävästi virolaiseen ja ruotsalaiseen hallintaan. Suomalaiset ulkomaisessa omistuksessa olevat yritykset ovat ostaneet kalastusaluksia, joilla pyydetään silakkaa ja kilohailia Suomen kalastuskiintiöstä. Näissä tapauksissa myös saalis päätyy usein Suomen ulkopuolelle eikä hyödytä kalataloussektoriamme. Vaarana on, että vaihdettavien kiintiöiden myötä kalastus keskittyisi edelleen esimerkiksi troolauksessa vain muutaman yrityksen käsiin. Tämä vaikeuttaisi suomalaisen silakanjalostuksen raakaaineen saantia entisestään. Valiokunta pitää tätä keskeisenä ongelmana myös huoltovarmuudelle. Asetusehdotus antaa mahdollisuuden säädellä kiintiöiden siirtoa toisiin jäsenmaihin. Uhkana kuitenkin on, että käytännössä kiintiöiden hyödyntäminen siirtyisi edelleen pois Suomesta vaikeasti estettävien omistusjärjestelyiden kautta. Komission esittämä pakollinen siirrettävien kalastusoikeuksien järjestelmä on siirtymistä päinvastaiseen suuntaan tavoitteena olleesta kansallisen päätäntävallan ja rannikkokalastuksen suosimisesta. Muutos mahdollistaisi kaikkien ulottuvilla olevan kansallisomaisuuden siirtymisen suurille, ulkomaisessa omistuksessa avomerellä operoiville pyyntiyksiköille. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa kestävä kalastus vaarantuu, koska taloudellisten riskien kasvaessa myös yritysten riskinotto kalavarojen kustannuksella voi kasvaa. Valiokunta pitää välttämättömänä sitä, että järjestelmästä ei tehdä EU-tasolla pakollista vaan mahdollisen järjestelmän käyttöönoton tulee perustua kansallisiin päätöksiin. Pienimuotoinen rannikkokalastus Yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevassa uudistuksessa on pidetty yleisesti tärkeänä pienimuotoisen rannikkokalastuksen suosimista etenkin sen positiivisten sosio-ekonomisten vaikutusten vuoksi. Rannikkokalastuksen kehittämisellä voidaan myös tuottaa pienellä hiilijalanjäljellä kotimaista kalaa kuluttajille. Valiokunta korostaa, että komission asetusehdotuksessa rannikkokalastuksen näkökanta ei ole kuitenkaan riittävästi esillä. Tiettyjä yksittäisiä velvoitteita on rajattu koskemaan vain vähintään 12-metrisiä aluksia, mutta konkreettisia rannikkokalastuksen edistämistoimia ehdotukseen ei sisälly. Valiokunta pitää tärkeänä, että asetukseen kirjataan selkeämmin tavoitteeksi pienimuotoisen rannikkokalastuksen säilyttäminen ja kehittäminen sekä mahdollistetaan sen konkreettiset edistämistoimet. Asetuksessa selkeästi määritel- 6
Perustelut MmVL 9/2011 vp U 30/2011 vp tyihin tavoitteisiin perustuen voidaan jatkossa helpommin esittää esimerkiksi rakennetukea koskeviin asetuksiin Suomen olosuhteisiin tarpeellisia toimenpiteitä. Näitä voisivat olla esimerkiksi tuki nuorten kalastajien alalle tulemiseen tai kalastuksen sukupolvenvaihdokseen, hyljekorvaukset/sietopalkkiot ja tuki hylkeenkestäviin pyydyksiin. Harkinnanvaraista tukea tulisi suunnata myös erilaisiin vesiluontoa parantaviin tai ennallistaviin toimiin, kuten poistokalastukseen tai kalateiden rakentamiseen. Sisävesien osalta tulee huolehtia Kuolimon uhanalaisen nieriän suojelusta. Valiokunta korostaa lisäksi, että rannikkokalastuksen kehittämisen yhteydessä tulee huolehtia merimetsojen ja harmaahylkeiden kantojen riittävästä säätelystä ja haittojen tehokkaasta vähentämisestä. Itämeren kalastuksen hallinnoinnin kehittäminen Valiokunta toteaa, että komission tavoite saattaa kalakannat vuoteen 2015 mennessä kestävälle tasolle on välttämätön tavoite myös Itämeren osalta. Valiokunta korostaa, että vaelluskalakantojen kestävä kalastus edellyttää kantojen huomattavaa vahvistumista nykyisestä. Itämeren vaelluskalakannat (lohi, meritaimen ja vaellussiika) ovat herkkiä sekä elinympäristön muutoksille että kalastuksen tehostumiselle, koska niiden elinkierto on varsin pitkä. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä nykyisen lohipolitiikan muuttamista siten, että pohjoisiin jokiin nouseva lohimäärä kasvaa. Valiokunta toteaa, että useiden Itämeren luonnonvaraisten lohikantojen tila on tällä hetkellä hälyttävä. Lohisaaliista yhä suurempi prosentuaalinen osuus on kuitenkin edellä sanotusta huolimatta luonnonlohta, koska viljeltyjen lohenpoikasten selviytyminen Itämeressä on tällä hetkellä erittäin heikkoa. Itämereen istutetaan vuosittain yli viisi miljoonaa lohen vaelluskokoista poikasta, mutta niistä jää henkiin ainoastaan muutama prosentti. Sekakantakalastus (yhdessä liikkuvien villien ja viljeltyjen kalojen kalastus) tuottaa erityisiä ongelmia lohenkalastuksen säätelylle ja uhkaa lohikantojen monimuotoisuutta. Heikentyneiden istutustulosten vuoksi on välttämätöntä parantaa Itämeren luonnonvaraista lohipoikastuotantoa ja turvata nykyistä runsaslukuisampi lohen nousu kutujokiin. Valiokunta huomauttaa, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen nykyistä suuremmaksi lisää pitkällä tähtäimellä lohisaaliita koko Itämeren mittakaavassa ja on myös rannikkokalastuksen säilymisen edun mukaista. Itämeren lohen suurinta sallittua saalista meressä (TAC, total allowable catch, suurin sallittu saalis) säädellään EU:ssa vuosittain annettavalla ns. kiintiöasetuksella. Tällä asetuksella säädetään vuotuiset TAC:t, jotka jaetaan jäsenvaltioille suhteellisen vakauden periaatteen mukaisesti jäsenvaltiokohtaiseksi lohikiintiöksi. Valiokunta huomauttaa, että Itämeren lohen TAC:t ovat olleet viime vuosina yli kaksinkertaisia kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:n kestävän kalastuksen mukaisiin enimmäissaalissuosituksiin verrattuna. Viime vuosina tilanne on ollut jopa sellainen, että jos koko Itämerelle säädetty lohikiintiö olisi kalastettu, ei emokaloja olisi jäänyt juuri lainkaan. TAC:n ja kiintiöiden asettamisella ei ole ollut käytännössä lainkaan kalastusta ohjaavaa vaikutusta. Itämeren lohenkalastusta säädellään teknisillä kalastusmääräyksillä neuvoston asetuksella (EY) N:o 2187/2005. Asetuksessa säädetään mm. sallituista kalastusajoista, sallituista pyydyksistä ja niiden ominaisuuksista. Lohenkalastuksen säätelyssä aiheuttaa ongelmia lohen kasvanut ajosiimakalastus Itämeren eteläosissa. Tällä hetkellä ajosiimapyynnissä saaliiksi saadaan myös alamittaisia lohia, joita ei voida vapauttaa elävänä mereen. Suomen liittyessä Euroopan yhteisöön Suomen osuus yhteisön saaliskiintiöstä laskettiin kalastajien merellisen saalishistorian perusteella. Suomen kansallinen lohikiintiö perustuukin EU:n ns. suhteellisen vakauden periaatteeseen. Periaate tarkoittaa sitä, että kukin EU:n jäsenvaltio saa tietyn vakioidun vuodesta toiseen samana pysyvän prosenttiosuuden saaliskiintiöstä. Suhteellisen vakauden (stabiliteetin) periaate on EU:n kalastuspolitiikan peruspilari, ja sitä sovelletaan kaikkiin kalakantoihin. 7
Perustelut Lohen osalta tilanne on kuitenkin olennaisesti muuttunut 1990-luvun tilanteeseen verrattuna, koska viljeltyjen lohien osuus saaliissa on romahtanut ja Suomen ja Ruotsin pohjoiset joet tuottavat luontaisen lisääntymisen kautta merkittävän osan Itämeren lohesta. Valiokunta korostaa, että lohi-istutusten merkityksen vähenemisen myötä myös kantojen säätelyä ja hyödyntämistä tulee muuttaa. Kestävän enimmäistuoton (MSY) suoraviivainen soveltaminen aiheuttaisi ongelmia vaelluskalakantojen monimuotoisuuden säilyttämiselle eikä turvaa riittävästi kantojen kehitystä. Anadromiset eli jokiin lisääntymään nousevat kalakannat tulee eriyttää EU:n yhteisessä kalastuspolitiikassa. Yhteiseen kalastuspolitiikkaan tulee luoda kahtiajako anadromisten kalakantojen hoidolle ja muiden kalakantojen hoidon periaatteille. Vaelluskalakantojen kalastuksen säätelyn periaatteet tulee toteuttaa noudattaen YK:n merioikeusyleissopimusta, jonka V osan 66 artiklassa säädetään anadromisten kalakantojen hallinnasta muista kalalajeista erillisenä. Merioikeusyleissopimuksen mukaan Suomella ja Ruotsilla on sopimuksen mukaisina alkuperäisvaltioina suurin vastuu Itämeren lohikantojen hoidosta ja myös oikeus näiden kantojen hyödyntämiseen. Suomen ja Ruotsin osuus Itämeren pääaltaan lohikiintiöstä on hieman yli 50 prosenttia. Suomen ja Ruotsin osuus tilastoiduista lohisaalista Itämeren pääaltaalla on vuosina 2008 2010 vaihdellut 75 ja 86 prosentin välillä virallisesti tilastoiduista saaliista. Jos mukaan kuitenkin lasketaan ICES:n tutkijoiden arvioimat Puolan saaliskiintiöiden voimakkaat ylitykset, niin osuus putoaa viime vuosien osalta 50 65 prosenttiin. Tällä tavoin arvioitu lohen saalisosuus on huomattavasti pienempi kuin Suomen ja Ruotsin jokien osuus Itämeren lohentuotannosta. Kiintiöiden ylityksiin ja kalastuksen valvontaan on liittynyt suuria ongelmia erityisesti Puolan siimakalastuksessa. Puolan lohisaalis on tutkijoiden arvion mukaan ollut yli kymmenkertainen maan kiintiöön verrattuna. Valiokunta toteaa, että EU:n raportointi- ja valvontajärjestelmillä ei ole kyetty toistaiseksi puuttumaan Puolan tilanteeseen, vaikka tilanne on ollut tutkijoiden tiedossa jo vuodesta 2009 lukien. Valiokunta korostaa, että EU:n komission tulee tehokkaasti valvoa lohikiintiöitä ja saattaa laittoman kalastuksen sallinut jäsenvaltio vastuuseen voimassa olevien säännösten pohjalta. Valiokunta pitää lisäksi välttämättömänä, että yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen yhteydessä tulee ratkaista tämänkaltaisten kiintiöylitysten ongelmat nykyistä nopeammin. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä Itämeren vaelluskalakantojen säätelyn kokonaisuudistusta EU:n kalastuspolitiikan uudistamisen yhteydessä. Lohen kutunousun nopeasta kasvattamisesta pohjoisiin jokiin on huolehdittava siten, että kasvava emokalamäärä saavutetaan ja kantojen monimuotoisuus säilytetään. Valiokunta korostaa myös sitä, että Itämeren suhteellisen stabiliteetin muuttamisesta lohen osalta tulee laatia pikaisesti kokonaisvaltainen arvio. Sen perusteella on käynnistettävä neuvottelut, joiden tavoitteena on suhteellisen stabiliteetin muuttaminen Suomelle suotuisammaksi. Lisäksi valiokunta korostaa sitä, että lohen ajosiimakalastuksen nopeaan rajoittamiseen ja pitkällä tähtäimellä jopa sen kieltämiseen on ryhdyttävä lohikantojen heikon tilan takia. Valiokunnan arvion mukaan Itämeren luonnonlohikantojen turvaamiseksi on lyhyellä tähtäimellä varmistettava, että Itämeren lohikiintiöitä lasketaan jo vuodeksi 2012 kestävälle tasolle, joka aidosti vähentää kalastusta komission ehdotuksen ja ICES:n suosituksen suuntaisesti. Saaliin poisheitto Komission ehdotukseen sisältyy saaliin poisheittämisen kieltäminen, joka tulisi vaiheittain koskemaan 36 kalastettavaa lajia. Ehdotetun lajilistan perusteella turskan ja joidenkin kampelalajien kalastusta lukuun ottamatta uudistuksen vaikutukset jäisivät Itämerellä vähäisiksi, mutta se on merkittävä muutos vallitseviin kalastuksen käytäntöihin EU:n alueella kokonaisuudessaan. Valiokunta pitää poisheittämisen kieltämistä kannatettavana muutoksena siltä osin kuin se samalla kannustaa kohti nykyistä valikoivam- 8
paa kalastusta ja siten vähentää kalastuksen sivusaaliita. Valiokunta toteaa, että kalastuksen valikoivuus on kalastuksen ympäristövaikutusten osalta myös olennaista. Erityisen tärkeää on vähentää alamittaisten kalojen saaliita ja estää pyydyksen läpi uivien kalojen vahingoittuminen pyydyksissä. Itämerellä ongelmia liittyy erityisesti lohen ajosiimakalastukseen, jossa saaliiksi saadaan huomattavia määriä alamittaista lohta. Vapaa-ajankalastus Valiokunta toteaa, että ehdotuksessa ei käsitellä vapaa-ajankalastusta osana yhteistä kalastuspolitiikkaa, vapaa-ajankalastuksen merkitystä kalavarojen talteenotossa ja ihmisten fyysisen ja henkisen virkistyksen lähteenä tai kestävän matkailukalastuksen mahdollisuuksia. Suomessa muiden kuin ammattikalastajien osuus pyydetystä kalasta on monien lajien osalta jo suurempi kuin ammattikalastajien elintarvikkeena hyödynnetty saalis. Valiokunta pitää keskeisenä vapaa-ajankalastuksen merkityksen kasvattamista kansainvälisessä ja kansallisessa kalastuspolitiikassa. Yhteinen kalastuspolitiikka vaikuttaa käytännössä yhä enemmän vapaa-ajankalastukseen, eikä jäsenvaltioiden liikkumisvara tässä suhteessa ole niin suuri kuin uudistamisehdotuksessa esitetään. Epäonnistuneen yhteisen kalastuspolitiikan seuraukset, kuten kalavarojen ehtyminen ja vaelluskalakantojen tuhoutuminen liikakalastuksen vuoksi, ovat vahingollisia myös vapaaajankalastukselle. Vapaa-ajankalastus tuleekin edellä mainituista syistä ottaa paremmin huomioon EU:n yhteisessä kalastuspolitiikassa. Valiokunta katsoo uudistamisehdotuksen erityiseksi puutteeksi sen, että se ei tunnista vapaaajankalastusta kalastusalan toimijaksi. Ehdotus ei näe vapaa-ajankalastuksen eikä kalastusmatkailun mahdollisuuksia hyödyntää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla kalavaroja sekä tukea rannikkoyhteisöjen säilymistä elinvoimaisina. Erityisesti matkailukalastuksen kehittäminen tulee olla mahdollista. Valiokunta katsoo, että Pohjois-Suomen aluekehitykselle kalastusmatkailulla ja sen kehittämisellä on keskeinen merkitys. Pohjoisten jokien kalastusmatkailun kehittäminen edellyttää kuitenkin lohikantojen tilan parantamista. Vapaa-ajankalastuksen sisällyttäminen osaksi yhteistä kalastuspolitiikkaa saattaisi luoda paremmat mahdollisuudet saada käyttöön EU-varoja myös muuhun kuin merialueen ammattikalastusta palvelevaan kalavesien kunnostamiseen ja kalakantojen hoitoon. Valiokunta painottaa kuitenkin sitä, että vapaa-ajankalastuksen merkityksen kasvattaminen EU:n kalastuspolitiikassa ei saa johtaa tilanteeseen, jossa vapaa-ajankalastusta säädellään EU:n tasolla yksityiskohtaisesti merellä ja sisävesissä. Lopuksi Valiokunta pitää tärkeänä, että Itämeren alueellinen näkökulma, vaelluskalakantojen säätelyn uudistaminen, lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä byrokratian ja hallinnollisten kustannusten vähentäminen ovat mukana jatkoneuvotteluissa. Valiokunta yhtyen valtioneuvoston kantaan kannattaa alueellisen ja paikallisen näkökulman sekä päätöksenteon vahvistamista. Alueellinen tarkastelu on hyvin perusteltua Suomelle tärkeän rannikkokalastuksen ja kalanviljelyn kehittämisen kannalta. Valiokunta painottaa lisäksi, että kalastuksen huomattavasti nykyistä tehokkaampaa säätelyä ja perusteellisia muutoksia tarvitaan Itämeren lohikantojen tilan parantamisessa. EU:n kalastusalan viimeaikaiset lainsäädäntöuudistukset ovat säännönmukaisesti lisänneet päinvastaisista tavoitteista huolimatta byrokratiaa ja alan kustannuksia. Tässä yhteydessä on voimakkaasti torjuttava tällainen kehitys. Kalastus- ja kalatalouselinkeinon tarve on saada vakaa toimintaympäristö, ja samassa yhteydessä tulee pyrkiä keventämään hallinnointia pienimuotoisen kalastuksen tarpeet huomioiden. Lausunto Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä nä- 9
kökohtia, edellyttäen lisäksi sitä, että Itämeren lohikantojen säätely uudistetaan sekä kansainvälisesti että kansallisesti tehostamalla huomattavasti merikalastuksen säätelyä nykyisestä ja lisäämällä siten pohjoisiin jokiin nousevien luonnonlohien määrää. Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Jari Leppä /kesk Lauri Heikkilä /ps Markku Eestilä /kok Satu Haapanen /vihr Anne Kalmari /kesk (osittain) Timo V. Korhonen /kesk Pirkko Mattila /ps Jari Myllykoski /vas Mats Nylund /r vjäs. Kari Rajamäki /sd Janne Sankelo /kok Arto Satonen /kok Katja Taimela /sd Reijo Tossavainen /ps Tytti Tuppurainen /sd Raimo Piirainen /sd Simo Rundgren /kesk. Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Jaakko Autio. 10
Eriävä mielipide 1 MmVL 9/2011 vp U 30/2011 vp ERIÄVÄ MIELIPIDE 1 Perustelut Yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen painopiste on, kuten lausunnossa oikein todetaan, Itämeren kalastuksen sääntelyssä. Lohen kalastuksen kokonaissääntelyn riittävän tehokas toteutuminen edellyttää kuitenkin myös sen tosiasian näkemistä, että Suomen ja Ruotsin rannikkokalastus riittämättömästi säänneltynä uhkaa luonnonlohen nousua pohjoisiin jokiin. Rannikkokalastuksen osalta on syytä huomata, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen nykyistä suuremmaksi lisää pitkällä tähtäimellä lohisaaliita koko Itämeren mittakaavassa ja on myös asianmukaisesti säännellyn rannikkokalastuksen säilymisen edun mukaista. Mielipide Edellä olevan perusteella katsomme, että maa- ja metsätalousvaliokunnan olisi tullut ottaa edellä oleva huomioon. Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011 Jari Leppä /kesk Lauri Heikkilä /ps Anne Kalmari /kesk (osittain) Timo V. Korhonen /kesk Pirkko Mattila /ps Reijo Tossavainen /ps Simo Rundgren /kesk 11
Eriävä mielipide 2 ERIÄVÄ MIELIPIDE 2 Perustelut Suomen edun mukaista ei ole tässä vaiheessa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistusta täysin muuttaa linjaa, vaan tulee pitää kiinni nykyisestä kannastamme. Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto tarkoittaa, että pienimuotoisen ammattikalastuksen mahdollisuutta toimia tulevaisuudessa vähennetään voimakkaasti. Mielipide Edellä olevan perusteella katson, 1. että maa- ja metsätalousvaliokunnan tulisi turvata rannikkokalastajien mahdollisuus myös tulevaisuudessa kalastaa lohta 2. että valiokunnan olisi tullut yhtyä lausunnossaan valtioneuvoston kantaan. Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011 Mats Nylund /r 12