Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 413 final 2015/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet PERUSTELUT Yhteisestä kalastuspolitiikasta 11. joulukuuta 2013 annetun asetuksen (EU) N:o 1380/2013 mukaisesti meren elollisia luonnonvaroja on hyödynnettävä siten, että pyydettävien lajien kannat palautetaan kestävän enimmäistuoton mahdollistavia tasoja suuremmiksi ja pidetään niillä tasoilla. Tärkeä väline näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on kalastusmahdollisuuksien vuosittainen vahvistaminen suurimpien sallittujen saaliiden (TACit) ja kiintiöiden muodossa. Tämän ehdotuksen tavoitteena on vahvistaa Itämeren kaupallisesti tärkeimpien kalakantojen kalastusmahdollisuudet jäsenvaltioille vuodeksi Vuosittain tehtävien TACeja ja kiintiöitä koskevien päätösten yksinkertaistamiseksi ja selventämiseksi on Itämeren kalastusmahdollisuudet vahvistettu vuodesta 2006 alkaen erillisellä asetuksella. Johdonmukaisuus suhteessa tällä politiikan alalla voimassa oleviin politiikkaa koskeviin säännöksiin Ehdotuksessa vahvistetaan kiintiöt yhteisestä kalastuspolitiikasta 11. joulukuuta 2013 annetun asetuksen (EU) N:o 1380/2013 tavoitteiden mukaisille tasoille. Siinä otetaan huomioon asetuksella (EU) 2015/812 äskettäin tehdyt muutokset, joilla poistetaan Itämeren turskakantoja koskevat pyyntiponnistusrajoitukset (4 artiklan 4 kohdan c alakohta). Johdonmukaisuus suhteessa unionin muuhun politiikkaan Ehdotetut toimenpiteet ovat yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden ja sääntöjen mukaisia ja yhdenmukaisia kestävää kehitystä koskevan unionin politiikan kanssa. 2. OIKEUSPERUSTA SEKÄ TOISSIJAISUUS- JA SUHTEELLISUUSPERIAATE Oikeusperusta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 43 artiklan 3 kohta. Toissijaisuusperiaate (muun kuin yksinomaisen toimivallan osalta) Ehdotus kuuluu SEUT-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen vuoksi toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta. Suhteellisuusperiaate Ehdotus on suhteellisuusperiaatteen mukainen seuraavista syistä: Yhteinen kalastuspolitiikka on yhteinen koko unionille. SEUT-sopimuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaan neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastusmahdollisuuksien vahvistamista ja jakamista koskevat toimenpiteet. Kyseisessä neuvoston asetuksessa jaetaan kalastusmahdollisuudet jäsenvaltioille. Asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 6 ja 7 kohdan ja 17 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat vapaasti jakaa mainitut mahdollisuudet eri alueiden tai toimijoiden kesken kyseisissä artikloissa vahvistettujen perusteiden mukaisesti. Jäsenvaltioilla on täten laaja liikkumavara päätöksissä, jotka koskevat niiden valitsemaa sosiaalista/taloudellista mallia niille myönnettyjen kalastusmahdollisuuksien hyödyntämiseksi. FI 2 FI

3 Ehdotuksella ei ole uusia rahoitusvaikutuksia jäsenvaltioille. Neuvosto antaa tämän asetuksen vuosittain, ja sen täytäntöönpanemiseksi tarvittavat julkiset ja yksityiset resurssit ovat jo olemassa. Sääntelytavan valinta Ehdotettu sääntelytapa: asetus. Tämä kalastuksenhoitoa koskeva ehdotus perustuu SEUT-sopimuksen 43 artiklan 3 kohtaan. 3. JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMÄKUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Sidosryhmien kuuleminen Itämeren neuvoa-antavaa toimikuntaa (BSAC) kuultiin kesäkuussa 2015 pohjakaloja ja pelagisia kaloja käsittelevän yhteisen työryhmän kokouksessa yhteisen kalastuspolitiikan mukaisia vuoden 2016 kalastusmahdollisuuksia koskevasta kuulemisesta annetun komission tiedonannon (COM(2015) 239 final) pohjalta. ICES esitteli ehdotuksen tieteellisen perustan. Esitetyt alustavat näkökannat kakista kalakannoista otettiin tarpeen mukaan huomioon ehdotuksessa välttämällä kuitenkin vaikuttamista voimassa oleviin politiikkoihin tai heikentämättä herkkien luonnonvarojen tilaa. Saalisrajoituksia koskevista tieteellisistä lausunnoista keskusteltiin jäsenvaltioiden kanssa myös alueellisessa BALTFISH-foorumissa kesäkuussa Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö Tieteellisistä järjestöistä on kuultu kansainvälistä merentutkimusneuvostoa (ICES), jolta unioni pyytää vuosittain tieteelliset lausunnot tärkeiden kalakantojen tilasta. Saadut lausunnot kattavat kaikki Itämeren kannat, joille TACia ehdotetaan. Vaikutusten arviointi Vuodeksi 2016 ehdotettu Itämeren kalastusmahdollisuuksien kokonaismäärä tonneina vähenee 15 prosenttia vuodesta Sen tasoksi vahvistetaan noin 570 tuhatta tonnia 1. Yksittäisten kalojen kappalemääränä ilmaistuna kalastusmahdollisuuksien määrä lisääntyy 6 prosenttia yksittäiseen kalaan. Kalakantakohtaisesti laskettuna kiintiöt kasvavat kahden silakkakannan osalta keskimäärin 10 prosenttia, pääaltaan lohen osalta 10 prosenttia ja punakampelan osalta 18 prosenttia sekä vähenevät Pohjanlahden ja Riianlahden silakkakantojen osalta keskimäärin 28 prosenttia, Suomenlahden lohen osalta 24 prosenttia, itäisen turskakannan osalta 20 prosenttia ja kilohailin osalta 14 prosenttia. Kahdeksassa Itämeren maassa vuonna 2013 todettujen purettujen kalansaaliiden keskimääräisten hintojen 2 perusteella vuotta 2016 koskevien kalastusmahdollisuuksien arvo on noin 256 miljoonaa euroa. Tämä merkitsee 19 prosentin laskua. Suurin vähennys koskee Pohjanlahden silakan TACia: 62 miljoonasta eurosta vuonna 2015 enää 38 miljoonaan euroon vuonna Kun otetaan huomioon, että vuoden 2014 silakkakiintiötä ei käytetty kokonaan, ja olettaen, että saalistaso pysyy samana vuonna 2016, kiintiön arvo pienenee vähemmän merkittävästi. Vaikka kilohailikiintiö pienenee 14 prosenttia, kiintiön arvo kasvaa noin Lukuun ottamatta itäistä turskakantaa ja mukaan luettuna lohikantojen muunnettu paino (yksi kala painaa keskimäärin 4,5 kg). EUMOFAn vuotuiset tiedot: FI 3 FI

4 tuhannella eurolla, koska hinta on noussut 17 prosentilla vuodesta 2013, jolloin se oli 289 euroa tonnilta. Ehdotus ei perustu ainoastaan lyhyen aikavälin tavoitteisiin vaan on myös osa pitemmän aikavälin lähestymistapaa, jonka avulla kalastus saadaan asteittain vähennettyä pitkällä aikavälillä kestäville tasoille ja pidettyä niillä tasoilla. Ehdotuksessa omaksutun lähestymistavan tuloksina ovat sen vuoksi keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä vakaa pyyntiponnistus ja suuremmat kiintiöt. Lähestymistavan pitkän aikavälin seurauksina ennakoidaan olevan kestävämpi kalastustoiminta ja purettujen saaliiden kasvaminen. Sääntelyn tila ja yksinkertaistaminen Ehdotuksella jatketaan viranomaisten (EU:n tai kansallisten) hallinnollisten menettelyiden yksinkertaistamista, koska siihen sisältyy vastaavanlaisia säännöksiä kuin Itämeren kalastusmahdollisuuksista vuonna 2015 annettuun asetukseen. Asetuksella yksinkertaistetaan kalastuksenhoitoa siten, että kalastusta ei enää rajoiteta vahvistamalla tietty määrä päiviä, jonka kalastusalukset saivat käyttää kalastukseen aikaisempina vuosia. Tämä vähentää jäsenvaltioiden hallinnollisia rasitteita. Tutkijat ovat todenneet, että pyyntiponnistuksen rajoittamisen puuttuminen ei vaaranna kalakantojen tilaa, sillä kiintiön käytön tehokas seuranta on riittävä keino valvoa kantoihin kohdistuvaa kalastuspainetta. Ehdotus koskee vuodeksi 2016 annettavaa vuotuista asetusta eikä sen vuoksi sisällä tarkistuslauseketta. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Ehdotuksella ei ole vaikutuksia EU:n talousarvioon. 5. MUUT ASIAT Täytäntöönpanosuunnitelmat sekä seuranta-, arviointi- ja raportointijärjestelyt Kalastusmahdollisuuksien käytön seurannasta TACien ja kiintiöiden avulla säädetään neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1224/2009. Yksityiskohtainen selvitys ehdotuksen säännöksistä Ehdotus koskee eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuuksien vahvistamista Itämerellä kalastaville jäsenvaltioille vuodeksi Tietyissä kalastuksissa pyydettyjä kantoja koskevaa purkamisvelvoitetta sovelletaan 1. tammikuuta 2015 alkaen. Itämerellä nämä kalastukset kattavat tässä asetuksessa vahvistetut TACit ja kiintiöt eli seuraavat: pienten pelagisten lajien kalastus (silakka ja kilohaili), lohen kalastus (lohikannat) sekä turskan kalastus (turskakannat), joiden osalta kalastuksen määrittää laji. Niiden lajien saaliisiin, jotka eivät määritä kalastusta mutta kuuluvat TACien piiriin (ts. punakampela), sovelletaan Itämerellä purkamisvelvoitetta 1. tammikuuta 2017 alkaen komission delegoidun asetuksen (EU) N:o 1396/2014 mukaisesti. Kun purkamisvelvoite otetaan käyttöön, ehdotettujen kalastusmahdollisuuksien on asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 2 kohdan mukaisesti edustettava siirtymistä purkamisperusteisesta määrittelystä saalisperusteiseen määrittelyyn. Tällainen muutos otettiin käyttöön vuoden 2015 kalastusmahdollisuuksia koskevassa asetuksessa, eikä sitä enää sovelleta edellä mainittuihin kantoihin. FI 4 FI

5 Kalastusmahdollisuudet olisi lisäksi vahvistettava 16 artiklan 1 kohdan (suhteellisen vakauden periaate) ja 16 artiklan 4 kohdan (yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteet ja monivuotisissa suunnitelmissa vahvistetut säännöt) mukaisesti. Ehdotetut määrät perustuvat nykyisiin tieteellisiin lausuntoihin ja BSACin kuulemiseen. Venäjän federaation kanssa jaettavien kantojen EU-kiintiöiden vahvistamiseksi ICESin lausunnon mukaisista TAC-määristä vähennettiin tarvittaessa kyseisten kantojen määrät. Koska komission tarkoituksena on varmistaa kalavarojen kestävä käyttö unionin politiikan ja kansainvälisten sitoumusten mukaisesti ja säilyttää kalastusmahdollisuudet vakaina, TACien vuotuisia vaihteluita rajoitetaan siinä määrin kuin se on käytännöllistä, kun otetaan huomioon jonkin tietyn kannan tila. Jäsenvaltioille myönnetyt TACit ja kiintiöt esitetään asetuksen liitteessä. Kaikkia viittä Itämeren pelagista kantaa (neljää silakka- ja yhtä kilohailikantaa), punakampelaa ja pääaltaan lohta voidaan kalastaa vuonna 2016 kestävän enimmäistuoton tasoilla, joten ehdotettu TAC vastaa kestävää enimmäistuottoa vastaavaa kalastuskuolevuutta. Suomenlahdella loheen ja itäiseen turskakantaan sovellettavat TACit vastaavat ICESin lähestymistapaa sellaisia kantoja varten, joita koskevat tiedot ovat puutteelliset. ICES selkeyttää vielä läntistä turskakantaa koskevaa lausuntoa ja TACia. Itäisen turskakannan biologisten muutosten vuoksi ICES ei määrittänyt kannalle biologisia viitearvoja eli todellista kalastuskuolevuutta. Suunnitelma perustuu oletukseen, jonka mukaan turskakannan kasvu pysyy vakaana. Näin ei kuitenkaan enää ole. Itäisen turskakannan kasvu on viime vuosina pienentynyt voimakkaasti, kuten ICES vahvistaa, eikä biologisia viitearvoja voida enää määrittää. ICESin mukaan Itämeren turskakantojen monivuotista suunnitelmaa ei sen vuoksi voida käyttää itäistä turskakantaa koskevan lausunnon perustana. ICES suositteleekin sen sijaan puutteellisiin tietoihin perustuvaa TACia. Monivuotisen suunnitelman 6, 7 ja 8 artiklaa ei tämän vuoksi voida soveltaa itäiseen turskakantaan vuonna 2016, koska suunnitelmassa olevat TACien vahvistamista koskevat säännöt perustuvat kyseisiin viitearvoihin. Ennen kuin on tehty ehdotus uudeksi Itämeren monivuotiseksi suunnitelmaksi on siksi, että voidaan estää itäisen turskakannan liikakalastus TACien puuttumisen vuoksi, aiheellista vahvistaa kalastusmahdollisuudet ICESin kehittämän lähestymistavan perusteella suunnitelman 5 artiklan 1 kohdan ja perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Neuvoston asetuksella (EY) N:o 847/96 otettiin käyttöön TACien vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyviä lisäedellytyksiä, kuten 3 ja 4 artiklan mukaiset varo-taceja ja analyyttisiä TACeja koskevat joustosäännökset. Vahvistettaessa TACeja neuvosto päättää asetuksen 2 artiklan mukaisesti kannoista, joihin 3 tai 4 artiklaa ei sovelleta käyttäen perustana erityisesti kantojen biologista tilannetta. Joustojärjestely on sittemmin otettu asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdalla käyttöön kaikkien purkamisvelvoitteen alaisten kantojen osalta. Jotta vältettäisiin liiallinen joustonvara, joka heikentäisi meren elollisten luonnonvarojen järkiperäisen ja vastuullisen hyödyntämisen periaatetta ja haittaisi yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden saavuttamista, olisi sen vuoksi tehtävä selväksi, että asetuksen (EY) N:o 847/96 3 ja 4 artiklaa sovelletaan vain siinä tapauksessa, etteivät jäsenvaltiot hyödynnä asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdassa säädettyä vuosittaista joustomahdollisuutta. FI 5 FI

6 2015/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Perussopimuksen 43 artiklan 3 kohdassa määrätään, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksesta kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet. (2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklassa edellytetään ottamaan käyttöön meren biologisten luonnonvarojen säilyttämistä ja kestävää hyödyntämistä koskevia toimenpiteitä, ottaen huomioon käytettävissä olevat tieteelliset, tekniset ja taloudelliset lausunnot ja tarvittaessa tieteellis-teknistaloudellisen kalastuskomitean (STECF) laatimat kertomukset sekä asianomaisia maantieteellisiä alueita tai toimivalta-aloja varten perustetuilta neuvoa-antavilta toimikunnilta saadut lausunnot. (3) Neuvoston tehtävänä on hyväksyä kalastusmahdollisuuksien vahvistamiseen ja jakamiseen liittyvät toimenpiteet sekä tarvittaessa tietyt niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset. Asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan mukaan kalastusmahdollisuudet olisi jaettava jäsenvaltioille siten, että varmistetaan kunkin jäsenvaltion kalastustoiminnan suhteellinen vakaus kunkin kannan tai kalastuksen osalta ja ottaen asianmukaisesti huomioon kyseisessä asetuksessa vahvistetut yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) tavoitteet. (4) Suurimmat sallitut saaliit (TACit) olisi sen vuoksi vahvistettava asetusta (EU) N:o 1380/2013 noudattaen saatavilla olevien tieteellisten lausuntojen perusteella ja ottaen huomioon biologiset ja sosioekonomiset näkökohdat varmistaen samalla eri kalastussektorien välinen oikeudenmukainen kohtelu sekä ottaen huomioon myös kannanotot, jotka on tuotu esiin sidosryhmien kuulemisissa. (5) Erityisten monivuotisten suunnitelmien alaisten kantojen kalastusmahdollisuudet olisi vahvistettava mainituissa suunnitelmissa vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Sen 3 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, , s. 22). FI 6 FI

7 vuoksi olisi vahvistettava Itämeren turskakantojen saalisrajoitukset neuvoston asetuksen (EY) N:o 1098/ sääntöjen mukaisesti. (6) Itäisen turskakannan biologisten muutosten vuoksi kansainvälinen merentutkimusneuvosto, jäljempänä ICES, ei ole voinut vahvistaa biologisia viitearvoja turskakannoille osa-alueilla Sen sijaan se katsoi, että kyseistä turskakantaa koskevan TACin olisi perustuttava puutteellisiin tietoihin perustuvaan lähestymistapaan. Biologisten viitearvojen puuttumisen vuoksi kyseisillä osa-alueilla ei voida turskakannan tapauksessa noudattaa asetuksessa (EY) N:o 1098/2007 vahvistettuja kalastusmahdollisuuksia ja niiden jakamista koskevia sääntöjä. Turskakannan kestävyys voi olla uhattuna, jos kalastusmahdollisuuksia ei vahvisteta ja jaeta. Sen vuoksi on aiheellista vahvistaa TAC puutteellisiin tietoihin perustuvan lähestymistavan perusteella. (7) Tässä asetuksessa vahvistettujen kalastusmahdollisuuksien käyttöön sovelletaan neuvoston asetusta (EY) N:o 1224/ ja erityisesti sen 33 ja 34 artiklaa, jotka koskevat saaliiden ja pyyntiponnistuksen kirjaamista sekä kalastusmahdollisuuksien loppuun käyttämistä koskevien tietojen toimittamista komissiolle. Sen vuoksi tässä asetuksessa olisi täsmennettävä koodit, joita jäsenvaltioiden on käytettävä niiden lähettäessä komissiolle tietoja tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien kantojen puretuista saaliista. (8) Neuvoston asetuksella (EY) N:o 847/96 6 otettiin käyttöön TACien vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyviä lisäedellytyksiä, kuten 3 ja 4 artiklan mukaiset varo-taceja ja analyyttisiä TACeja koskevat joustosäännökset. Kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaan neuvosto päättää TACeja vahvistettaessa kannoista, joihin 3 tai 4 artiklaa ei sovelleta, käyttäen perustana erityisesti kantojen biologista tilannetta. Sen jälkeen on otettu asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdan mukaisesti käyttöön kaikkia purkamisvelvoitteen alaisia kantoja koskeva vuotuinen joustomekanismi. Jotta vältettäisiin liiallinen joustonvara, joka heikentäisi meren elollisten luonnonvarojen järkiperäisen ja vastuullisen hyödyntämisen periaatetta, haittaisi YKP:n tavoitteiden saavuttamista ja heikentäisi kantojen biologista tilannetta, olisi vahvistettava, että asetuksen (EY) N:o 847/96 3 ja 4 artiklaa sovelletaan analyyttisiin TACeihin vain siinä tapauksessa, ettei asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdassa säädettyä vuosittaista joustomahdollisuutta hyödynnetä. (9) Jotta kalastustoiminta ei keskeytyisi ja jotta turvattaisiin unionin kalastajien toimeentulo, tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta Asian kiireellisyyden vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan välittömästi sen jälkeen, kun se on julkaistu, Neuvoston asetus (EY) N:o 1098/2007, annettu 18 päivänä syyskuuta 2007, Itämeren turskakantoja ja näitä kantoja hyödyntäviä kalastuksia koskevasta monivuotisesta suunnitelmasta, asetuksen (ETY) N:o 2847/93 muuttamisesta ja asetuksen (EY) N:o 779/97 kumoamisesta (EUVL L 248, , s. 1). Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009, yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o 2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o 2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o 1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006 kumoamisesta (EUVL L 343, , s. 1). Neuvoston asetus (EY) N:o 847/96, annettu 6 päivänä toukokuuta 1996, TACien ja kiintiöiden vuosittaiseen hallinnoimiseen liittyvien lisäedellytysten käyttöönottamisesta (EYVL L 115, , s. 3). FI 7 FI

8 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN: I luku Yleiset säännökset 1 artikla Kohde Tässä asetuksessa vahvistetaan eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien kalastusmahdollisuudet Itämerellä vuodeksi artikla Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan Itämerellä toimiviin unionin kalastusaluksiin. Tässä asetuksessa tarkoitetaan 3 artikla Määritelmät 1) ICESillä kansainvälistä merentutkimusneuvostoa; 2) Itämerellä ICES-alueita III b, III c ja III d; 3) osa-alueella neuvoston asetuksen (EY) N:o 2187/ liitteessä I määriteltyä Itämeren ICES-osa-aluetta; 4) kalastusaluksella aluksia, jotka on varustettu meren elollisten luonnonvarojen kaupallista hyödyntämistä varten; 5) unionin kalastusaluksella jonkin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa ja unionissa rekisteröityä kalastusalusta; 6) kannalla tietyllä kalastuksenhoitoalueella esiintyvää meren elollista luonnonvaraa; 7) suurimmalla sallitulla saaliilla (TAC) sitä määrää, joka voidaan kustakin kannasta i) pyytää vuoden aikana, kun kyse on kalastuksista, joihin sovelletaan purkamisvelvoitetta asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan nojalla; tai ii) purkaa vuoden aikana, kun kyse on kalastuksista, joihin ei sovelleta purkamisvelvoitetta asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan nojalla; 8) kiintiöllä unionille, jäsenvaltiolle tai kolmannelle maalle TACista jaettua osuutta. II luku Kalastusmahdollisuudet 4 artikla TACit ja niiden jakaminen TACit, kiintiöt sekä tarvittaessa niihin toiminnallisesti liittyvät edellytykset vahvistetaan liitteessä. 7 Neuvoston asetus (EY) N:o 2187/2005, annettu 21 päivänä joulukuuta 2005, kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien ja Juutinrauman vesialueilla (EUVL L 349, , s. 1). FI 8 FI

9 5 artikla Jakamista koskevat erityissäännökset Tässä asetuksessa vahvistettu kalastusmahdollisuuksien jakaminen jäsenvaltioiden kesken ei rajoita seuraavien soveltamista: a) asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 8 kohdan mukaisesti tehtävät vaihdot; b) asetuksen (EY) N:o 1224/ artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset ja uudelleen jakamiset; c) asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklan tai asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdan mukaisesti sallittavat saaliiden lisäpurkamiset; d) asetuksen (EY) N:o 847/96 4 artiklan mukaisesti pidätetyt tai asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdan mukaisesti siirretyt määrät; e) asetuksen (EY) N:o 1224/ , 106 ja 107 artiklan mukaisesti tehtävät vähennykset. 6 artikla Purkamisvelvoitteen piiriin kuulumattomien saaliiden ja sivusaaliiden purkamisedellytykset Punakampelan saaliita ja sivusaaliita voidaan pitää aluksella tai purkaa aluksesta ainoastaan, jos ne on pyydetty sellaisen jäsenvaltion lipun alla purjehtivilla unionin kalastusaluksilla, jolle on myönnetty kiintiö, jota ei ole käytetty loppuun. III luku Loppusäännökset 7 artikla Tietojen toimittaminen Kun jäsenvaltiot lähettävät komissiolle pyydettyjen tai purettujen kantojen saaliiden määriin liittyviä tietoja asetuksen (EY) N:o 1224/ ja 34 artiklan mukaisesti, niiden on käytettävä tämän asetuksen liitteessä esitettyjä kantojen koodeja. 8 artikla Joustomahdollisuus 1. Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklaa on sovellettava kantoihin, joihin sovelletaan varo- TACeja, ja mainitun asetuksen 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa sekä 4 artiklaa on sovellettava kantoihin, joihin sovelletaan analyyttistä TACia, jollei tämän asetuksen liitteessä toisin säädetä. 2. Asetuksen (EY) N:o 847/96 3 artiklan 2 ja 3 kohtaa ja 4 artiklaa ei sovelleta, jos jäsenvaltio hyödyntää asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 9 kohdassa säädettyä vuosittaista joustomahdollisuutta. 9 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta FI 9 FI

10 Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 10 FI

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 545 final 2016/0260 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 11813/16 PECHE 296 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2014 COM(2014) 719 final 2014/0341 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2013 COM(2013) 818 final 2013/0405 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.8.2018 COM(2018) 608 final 2018/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12. Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12. Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. joulukuuta 2012 (04.12) (OR. en) 16889/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0339 (NLE) PECHE 505 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komissio Päivä: 3. joulukuuta 2012 Kom:n

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 19.11.2015 L 302/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/2072, annettu 17 päivänä marraskuuta 2015, eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 13196/16 PECHE 369 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2018

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2018 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2017 COM(2017) 461 final 2017/0212 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0264 (NLE) 14379/15 PECHE 440 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2016 COM(2016) 781 final 2016/0386 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2017 COM(2017) 774 final 2017/0348 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/1139 muuttamisesta tiettyjä Itämeren silakkakantoja koskevien

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan, L 330/16 ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1221/2014, annettu 10 päivänä marraskuuta 2014, eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 672 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 672 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0306 (NLE) 14465/17 PECHE 449 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0254 (NLE) 14539/14 PECHE 481 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0001 (NLE) 5018/17 PECHE 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2017 C(2017) 2358 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 18.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 643 final 2016/0313 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin aluksiin sovellettavien eräiden syvänmeren kalakantojen kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 16.10.2012 2012/0077(COD) TARKISTUKSET 19-31 Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.385v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Pohjanlahden silakkakiintiö (ICES osa-alueet 30 31)

Pohjanlahden silakkakiintiö (ICES osa-alueet 30 31) PÄÄTÖS Luonnos 1 (6) XX.12.2017 1855/04.02.03.00/2017 PÄÄTÖS SUOMEN VUODEN 2018 KALASTUSKIINTIÖIDEN JAKAMISESTA MANNER- SUOMEN JA AHVENANMAAN MAAKUNNAN KESKEN ASIA Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0313 (NLE) 13009/16 PECHE 356 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (6) / /2018. JORD- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET Regeringsgatan 3 A, Helsingfors PB 30, Statsrådet

PÄÄTÖS 1 (6) / /2018. JORD- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET Regeringsgatan 3 A, Helsingfors PB 30, Statsrådet PÄÄTÖS 1 (6).12.2018 1710/04.02.03.00/2018 PÄÄTÖS SUOMEN VUODEN 2019 KALASTUSKIINTIÖIDEN JAKAMISESTA MANNER- SUOMEN JA AHVENANMAAN MAAKUNNAN KESKEN ASIA Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.6.2014 COM(2014) 325 final 2014/0169 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Liettuan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

IP/05/1470. Brysselissä 24. marraskuuta 2005

IP/05/1470. Brysselissä 24. marraskuuta 2005 IP/05/1470 Brysselissä 24. marraskuuta 2005 Itämeren kalastuskiintiöt vuodelle 2006: Komissio ehdottaa, että turskankalastusmahdollisuuksien edellytykseksi asetettaisiin pyyntiponnistuksen vähentäminen,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2016 COM(2016) 315 final 2016/0158 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS tiettyjä kalastustuotteita koskevien unionin autonomisten tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.6.2013 COM(2013) 337 final 2013/0176 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Latvian toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi FI FI PERUSTELUT 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0284 (NLE) 13852/14 PECHE 449 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 98 final 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2016 COM(2016) 653 final 2016/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvien tiettyjen tukien ja vientitukien vahvistamista

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta 22.4.2015 A8-0128/54 54 Anja Hazekamp Johdanto-osan 8 kappale (8) On aiheellista vahvistaa useita lajeja koskeva kalastuksenhoitosuunnitelma ottaen huomioon turska-, - ja kilohailikantojen välinen vuorovaikutus

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.9.2007 KOM(2007) 492 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien ja niihin liittyvien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 101 final 2019/0050 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.11.2017 C(2017) 7875 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.11.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0158 (NLE) 9741/16 PECHE 197 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0285 (COD) 14028/14 ADD 1 PECHE 455 CODEC 1967 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 7. lokakuuta 2014 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0228 (NLE) 12576/15 PECHE 329 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 104 final 2019/0054 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9451/1/14

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2017) 8521 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2017) 8521 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2017 (OR. en) 15917/17 PECHE 539 DELACT 262 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 18. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 102 final 2019/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Luoteis-Atlantin kalastusjärjestössä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9449/1/14

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.8.2015 COM(2015) 407 final 2015/0181 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Ukrainan liittymiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2014) 7551 final

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2014) 7551 final Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2014 (OR. en) 14547/14 PECHE 484 DELACT 205 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 20. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 11813/16 ADD 1 PECHE 296 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

11552/08 VHK/phk DG B III

11552/08 VHK/phk DG B III EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2008 (OR. fr) 11552/08 PECHE 187 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS asetusten (EY) N:o 2015/2006 ja (EY) N:o 40/2008 muuttamisesta eräiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.11.2015 COM(2015) 558 final 2015/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Liettuan tasavallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.8.2018 COM(2018) 608 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2005 KOM(2005)611 lopullinen 2005/0233(CNS). Ehdotus NEUVOSTON ASETUS rahapolitiikan alalla annettujen neuvoston asetusten (ETY) N:o 3181/78 ja (ETY) N:o 1736/79

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 111 final 2019/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisessä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.10.2015 COM(2015) 512 final 2015/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta TIR-yleissopimuksen hallinnollisessa komiteassa esitettävästä kannasta TIR-carnet

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot