Perhevapaalta takaisin työelämään

Riitta Luoto, Kaisa Kauppinen, Aino Luotonen (toim.) Perhevapaalta takaisin työelämään Työ ja ihminen Tutkimusraportti 42

Työ ja ihminen Päätoimittaja Tieteelliset toimittajat Toimittaja Toimituksen osoite Sähköpostiosoitteet Harri Vainio Raoul Grönqvist Irja Kandolin Timo Kauppinen Kari Kurppa Anneli Leppänen Hannu Rintamäki Riitta Sauni Virve Mertanen Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A 00250 Helsinki puh. 030 474 2537, faksi (09) 477 5071 etunimi.sukunimi@ttl.fi Toimituskunta 2010 alkaen Anna-Liisa Elo Marko Elovainio Mikael Fogelholm Maila Hietanen Raija Kalimo Pentti Kalliokoski Ulla Kinnunen Rea Lagerstedt Kirsti Launis Kari Lindström Toivo Niskanen Hannu Norppa Clas-Håkan Nygård Göte Nyman Eero Palomäki Ilkka Pirttilä Jorma Rantanen Vesa Riihimäki Kaija Leena Saarela Jukka Starck Heikki Summala Jouko Suokas Esa-Pekka Takala Sakari Tola Matti Vartiainen Seppo Väyrynen Erkki Yrjänheikki Tieteellinen toimittaja Irja Kandolin Taitto Kansikuva ISBN Mari Pakarinen Kosti Sinisalo 978-952-261-258-8 (nid.) 978-952-261-259-5 (PDF) ISSN-L 1237-6175 ISSN 1237-6175 Kirjapaino Suomen Yliopistopaino Oy Juvenes Print, Tampere 2012

Perhevapaalta takaisin työelämään Riitta Luoto, Kaisa Kauppinen ja Aino Luotonen Työ ja ihminen Tutkimusraportti 42 Työterveyslaitos Helsinki

SISÄLLYS ESIPUHE... 5 ARTIKKELIT Perhevapaalta takaisin työelämään erilaiset ratkaisut erilaisissa perhe- ja elämäntilanteissa... 13 Kaisa Kauppinen ja Jani Raitanen Äitiys ja työkyky raskausajan sairauspoissaolot ja koettu työkyky vuoden kuluttua synnytyksestä... 54 Arja Peltomäki-Vastamaa, Riitta Luoto, Marjo Rinne ja Clas-Håkan Nygård Äitien paluu perhevapaalta työhön motivaatio ja strategiat... 78 Aino Luotonen Masennusoireet vuoden kuluttua synnytyksestä: yhteydet liikuntaan ja kokemuksiin perhevapaasta... 127 Riitta Luoto, Katinka Tuisku ja Jani Raitanen KATSAUS Imetys vanhempainvapaalta työhön paluuseen vaikuttavana tekijänä... 144 Annimari Juvonen SAMMANDRAG... 169 SUMMARIES... 177 KIRJOITTAJAT... 184 3

ESIPUHE ESIPUHE ESIPUHE Minulle tarjottiin mielenkiintoista työtä, vaikka olin ajatellut jatkaa hoitovapaalla. Lapsen hoitojärjestelyt hoituivat hyvin. Lapsen isä kannusti työhön paluussa ja osallistuu kotitöiden tekoon todella hyvin, fysioterapeutti, 38 v. Työhön on toisaalta mukava palata, toisaalta pelottaa ajatukset ovat kovin ristiriitaiset, terveydenhoitaja, 28 v. Perhevapaani jää kahteen vuoteen, koska taloudellisesti minulla ei ole mahdollista olla pitempään kotona lapsia hoitamassa, lastentarhanopettaja, 38 v. Mieheni jäi työttömäksi, joten oli itsestäänselvyys, että minä menen työhön, jotta voimme maksaa asuntolainamme. Mies hoitaa lapsia kotona, lähihoitaja 28 v. Edellä olevat lainaukset osoittavat, että äidin työelämään paluuseen perhevapaan jälkeen vaikuttavat monenlaiset niin yksilölliset kuin taloudelliset ja toisaalta työhön ja työorganisaatioon liittyvät seikat. Yksilölliset tekijät, kuten elintavat, työkyky ja elämänlaatu sekä lapsen hoidon järjestyminen, joko kannustavat työhön paluuseen tai lykkäävät sitä. Myös työorganisaation käytännöt vaikuttavat siihen, kuinka helpoksi tai hankalaksi työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ennakoidaan paluuta suunnitellessa. Osalla äideistä ei ole työpaikkaa, johon palata, jolloin paluun ajankohdan määrää uuden työn löytyminen. Julkaisun artikkeleissa kerrotaan yksilöllisten ja työhön ja työorganisaatioon liittyvien tekijöiden merkityksestä äitien työhön paluun 5

ESIPUHE motivaatiolle ja työhön paluuta tukeville ratkaisuille. Artikkelit perustuvat Neuvonta, elintavat ja liikunta neuvolassa -tutkimukseen, jonka aineisto kerättiin pirkanmaalaisissa neuvoloissa vuosina 2008 2010. Yksi tutkimuksen tavoitteista oli ehkäistä raskausdiabetesta tarjoamalla yksilöllistä liikunta- ja ravitsemusneuvontaa. Raskaana olevat naiset, joista osalla oli jo ennestään lapsia, kutsuttiin tutkimukseen mukaan ensimmäisen äitiysneuvolakäynnin aikana. Tutkimus sai osan rahoituksestaan Suomen Akatemian Työn ja työhyvinvoinnin tulevaisuus -tutkimusohjelmasta vuosina 2008 2011. Tutkimus oli otteeltaan monitieteinen, jonka aikana tietoja äitien hyvinvoinnista, elämäntavoista ja työoloista kerättiin erilaisilla tiedonkeruumenetelmillä sekä raskauden aikana että sen jälkeen. Tutkimuksen yhteydessä äidit vastasivat kyselyihin, osa osallistui ryhmäkeskusteluihin ja suurin osa oli mukana terveyttä koskevissa mittauksissa ja hyvinvointia edistävässä neuvonnassa. (Luoto, Kauppinen & Luotonen 2011.) Noin vuosi synnytyksen jälkeen äidit vastasivat postikyselyyn, jossa tiedusteltiin työhön paluun ratkaisuja, työkykyä ja terveydentilaa. Kyselylomakkeessa oli joukko perhevapaalta työhön paluuta koskevia kysymyksiä, jotka muokattiin aiempien tutkimusten pohjalta. Tavoitteena oli kyselyn avulla selvittää työhön paluuta edistäviä ja jarruttavia seikkoja. Lopuksi äidit kirjoittivat kyselylomakkeen avoimeen kysymykseen omin sanoin työhön paluun kokemuksistaan. Äitien omien kokemusten kautta saatiin sellaista hiljaista tietoa, jota lomakekyselyllä ei tavoitettu. Tähän noin vuosi synnytyksen jälkeen lähetettyyn postikyselyyn vastasi runsas puolet (54 %) kaikista alkuperäiseen tutkimukseen osallistuneista yhteensä 852 äidistä. Katoanalyysin mukaan kyselytutkimukseen vastanneet (n = 474) äidit eivät eronneet tilastollisesti merkittävästi elintapojen, perheellisyyden, koulutustaustan eikä sosiaaliekonomisten taustatekijöiden mukaan äideistä, jotka eivät vastanneet. Kyselyaineiston lisäksi kerättiin laadullinen aineisto toteuttamalla 12 ryhmäkeskustelua, joihin osallistui 45 kyselytutkimukseen vastanneista äideistä. Monitieteellisellä otteella kertyi laaja-alaista ja syvällistä tietoa äitien työhön paluuseen vaikuttavista tekijöistä erilaisissa työ- ja elämäntilanteissa. Tässä raportissa kerromme postikyselyn ja ryhmäkeskustelujen keskeisiä tuloksia ja esitämme hyviä käytäntöjä, joiden avulla äitien työhön paluuta voidaan helpottaa niin perheiden hyvinvoinnin kuin työorganisaatioiden näkökulmasta. 6

ESIPUHE Tutkimuksemme työhön palanneista äideistä neljäsosa oli määräaikaisessa työsuhteessa, kun taas kotona olevista äideillä valtaosalla oli vakituinen työsuhde. Työsuhteen laatu näytti vaikuttavan työhön paluun ajankohtaan. On ilmeistä, että ne äidit, joilla on vakituinen työsuhde, voivat venyttää perhevapaata pitemmäksi kuin he, joiden työsuhde on määräaikainen tai muutoin epävarma. Tutkimuksessamme kuitenkin paljastui, että vakituisesta työsuhteesta riippumatta työhön paluun ratkaisut olivat monen kohdella epävarmoja, koska työpaikalla oli tapahtunut isoja muutoksia, jotka vaikuttivat perhevapaalla olevan äidin asemaan ja rooliin työyhteisössä. Kyselytutkimuksen toteuttamishetkellä vuosina 2009 2010 oli paljon taloudellista epävarmuutta ja lomautuksia, mikä heijastui etenkin miesten heikentyneenä työmarkkinatilanteena. Tämä vuorostaan vaikutti perheiden päätöksiin siitä, kumpi vanhemmista jäi kotiin hoitamaan lasta tai lapsia. Äitien työhön paluun päätöksiin ei vaikuta vain yksittäisten työsuhteiden laatu, työn sisältö tai halu pitkittää perhevapaata, vaan myös laajempi taloudellinen tilanne. Kaisa Kauppisen ja Jani Raitasen artikkelissa tarkastellaan äitien omien vastausten ja tulkintojen kautta perhevapaalta työhön paluun ratkaisuja erilaisissa työ- ja elämäntilanteissa. Tulokset perustuivat pääosin standardisoidun kyselylomakkeen kysymyksiin, jotka koskivat työn sisältöä, työn merkitystä, työolosuhteita ja työn ja perheen yhteensovittamista. Kysymykset muokattiin tätä kyselyä varten Työ ja terveys Suomessa -kyselyn pohjalta. Lopussa vastaajat kirjoittivat omin sanoin työhön paluuseen liittyvistä kokemuksistaan. Taloudelliset seikat olivat keskeisiä äitien työhön paluun vaikuttimia, joskin ne heijastuivat eri tavoin työhön paluun ratkaisuihin. Työhön palanneista äideistä neljännes mainitsi puolison jääneen kotiin hoitamaan lasta tai lapsia, jolloin keskeisenä syynä oli tämän epävarmaksi muuttunut työtilanne lomautusten, työttömyyden tai työn vähäisyyden vuoksi. Muina työhön paluun vaikuttimina äidit mainitsivat työn sisältöön ja työpaikan sosiaalisiin suhteisiin liittyviä tekijöitä. Äidit korostivat työssäkäynnin psykologisia merkityksiä ja sitä, että työssäkäynti toi tärkeää vastapainoa perhe- ja kotielämälle ja tarjosi itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia. Myös työn tuoma itsenäisyys ja oman rahan ansaitseminen motivoivat työhön paluuseen, mikä tuli esille äitien itse kirjoittamissa kommenteissa. ESIPUHE 7

ESIPUHE Kotona ilman työsuhdetta olevien äitien ryhmään kuului äitejä, jotka halusivat hoitaa lasta tai lapsia kotona mahdollisimman pitkään ja lykkäsivät työhön paluuta omasta halustaan. Ryhmään kuului myös epävarmassa työmarkkina-asemassa olevia äitejä, jotka pyrkivät erilaisten sijaisuuksien ja keikkatöiden avulla kiinnittymään työelämään pysyvämmin. Tuloksista heijastui tarve tukea työmarkkinoille pyrkivien äitien työhön hakeutumista esimerkiksi lisäämällä neuvoloiden ja työvoimatoimistojen yhteistyötä. Aino Luotonen tarkastelee artikkelissaan työhön paluun motiiveja ja niitä strategioita, joita äidit suunnittelevat työhön paluun onnistumiseksi. Artikkelin kvalitatiivinen aineisto koostui 12 ryhmäkeskustelusta, joihin osallistui 45 naista. Kaikki osallistujat olivat perhevapaalla, mutta he olivat olleet ansiotyössä ennen äitiysvapaan alkamista. Noin pari vuotta ryhmäkeskustelun jälkeen osallistujille lähetettiin sähköpostitse lyhyt seurantakysely, jolla kysyttiin työhön paluun onnistumisesta. Tulokset osoittivat työhön paluun kytkeytyvän niin äidin yksilöllisiin preferensseihin kuin perhe- ja työtilanteeseenkin. Taloudelliset syyt vaikuttivat päätökseen paluun ajankohdasta, mutta merkittävässä asemassa olivat myös äidin suhde toisaalta työhön, toisaalta kotiin. Joidenkin äitien suhdetta työhön voi kuvata työn imun käsitteellä, sillä positiivisia kokemuksia tarjoavaan työhön kaivattiin myös perhevapaan aikana. Joillekin koti oli ensisijainen merkityksellisyyden kokemisen paikka. Toisaalta työn ja toisaalta kodin imusta aiheutui ristiriitoja, joita pyrittiin ratkomaan erilaisin strategioin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamista työhön paluun jälkeen helpottavia strategioita erottui äitien puheesta kolme: pehmeän laskun strategia, asennemuutosstrategia ja paluu lapsen ehdoilla -strategia. Seurantakyselyssä selvitettiin työhön paluuta helpottaneiden tekijöiden merkitystä. Näiden kahden aineiston analyysi osoitti, että työpaikkojen tarjoamia työhön paluuta helpottavia käytäntöjä, kuten perehdytystä, pidettiin etukäteen pohdittaessa tärkeinä. Tällaiset käytännöt ja esimerkiksi työaikajoustojen mahdollisuudet eivät kuitenkaan olleet kaikkien ulottuvilla. Näin paluun jälkeen keskeisiksi helpottaviksi tekijöiksi nousivat työpaikan ilmapiiri, työtoverien tuki ja tehtävien tuttuus. Äitien henkilökohtaiset strategiat olivat keskeisiä työhön paluun onnistumiselle. Arja Peltomäki-Vastamaa, Riitta Luoto, Marjo Rinne ja Clas-Håkan Nygård tarkastelevat artikkelissaan perhevapaalla olevien työkykyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä, kuten raskauden aikaisia sairauspoissaoloja 8

ESIPUHE ja sosioekonomisia taustatekijöitä. Raskaudenaikaisten sairauspoissaolojen keskiarvo kaikilla vastanneilla oli 11,7 päivää (mediaani yksi päivä). Raskaudenaikaisista sairauspoissaoloista ei ole aiempaa tutkimustietoa, ja eri menetelmillä kerätty tieto tekee aiempien tutkimusten vertailusta ongelmallista. Pienten lasten äitien koettu työkyky työkykyindeksillä mitattuna oli hieman alempi verrattuna muuhun väestöön. Subjektiivisen työkyvyn keskiarvo oli kaikilla vastanneilla 8,5 (asteikolla 0 10), työssä käyvillä äideillä työkyky oli kotiäitejä hieman parempi. Yliopistokoulutettujen ruumiillinen työkyky vastasi työtehtävien vaatimuksia paremmin kuin vähemmän koulutettujen. Työssäkäyvien vähintään kolmen lapsen äitien koettu työkyky oli merkitsevästi parempi kuin äitien, joilla oli vähemmän lapsia. Vahvin yhteys työkyvyn eri osa-alueisiin oli koulutustasolla ja synnytysten lukumäärällä. Näin sosioekonomiset tekijät näyttäytyivät jo varhain terveys- ja työkykyeroina pienten lasten äideillä. Ensisynnyttäjät, joilla on alhainen koulutustaso, tarvitsisivat erityistukea neuvolassa. Terveys- ja työkykyerojen ehkäisyyn tulisikin pyrkiä paitsi eri toimijoiden omilla foorumeilla myös kehittämällä yhteistyötä äitiyshuollon, neuvoloiden, työpaikan ja työterveyden välillä. Liikuntatottumuksilla ja muilla elintavoilla sekä niihin osittain liittyvällä tyytyväisyydellä omaan kehon (ruumiin) painoon on monia kytköksiä työhön paluuseen ja työkykyyn. Riitta Luodon, Katinka Tuiskun ja Jani Raitasen artikkelista ilmenee, että vain puolet äideistä harrasti liikuntaa vuosi synnytyksen jälkeen terveytensä kannalta riittävästi. Liikuntaa riittävästi harrastavilla oli vähemmän Beckin depressiokyselyllä mitattuja masennusoireita kuin muilla äideillä. Noin vuosi synnytyksen jälkeen puolet äideistä koki olevansa riittävän hyvinvoivia yhdistääkseen työn ja perhe-elämän, 15 % äideistä koki vähintään lieviä masennusoireita. Vanhemmilla äideillä, ensisynnyttäjillä, vähän liikkuvilla äideillä ja heti synnytyksen jälkeen masennusoireita kokeneilla oli muita ryhmiä useammin masennusoireita. Tulosten mukaan masennusoireista kärsivät äidit olivat muita äitejä tyytymättömämpiä perheen taloudelliseen tilanteeseen sekä työyhteisöltä ja perheeltä saatavaan sosiaaliseen tukeen. Masennusoireita kokevien äitien mielialaa ja toimintakykyä tulisikin seurata neuvolassa nykyistä tiiviimmin sekä raskauden aikana että synnytyksen jälkeen. Raskauden aikainen ja jälkeinen liikunta osoittautui tärkeäksi; liikunta oli yhteydessä masennusoireisiin ja sitä kautta äidin, lapsen ja koko perheen hyvinvointiin. ESIPUHE 9

ESIPUHE Hyviä työkäytäntöjä Se vaikutti, että nuorin lapsi sai jäädä kotiin hoitoon ja että työnantaja antoi tehdä lyhyempää päivää töissä, jolloin voin mieheni kanssa vaihtaa hoitovuoroja helposti ja joustavasti, myyjä, 30 v. Työpaikallani on tapahtunut suuria muutoksia sen jälkeen kun jäin pois töistä. Nyt kun olen ollut kotona kauan, olen ajatellut saavani lisää motivaatiota työhön, restonomi, 31 v. Talousasiat edellyttävät työhön paluuta, työni on myös mielenkiintoista ja kaipaan aikuisseuraa. Huolestuttaa miten jaksan arkirumban herättämisineen ja hoitopaikkoineen Haluaisin tehdä lyhyempää työaikaa 30 h/viikko, mutta sitä on hankala järjestää työpaikan ja oman talouden osalta, informaatikko, 35 v. Saan omaa elämää, aikuiskontakteja, työrauhan (vrt. kotityöt ainaisia keskeytyksiä), voin hyödyntää ja kehittää ammattitaitoani ja tehdä koulutusta vastaavaa työtä tutussa työympäristössä tuttujen työkavereiden kanssa, lehtori, 36 v. Tutkimuksemme äidit erosivat toisistaan työhön paluun ratkaisujen osalta. Vaikuttavat tekijät liittyivät taloudellisten tekijöiden ohella työn sisältöön, työssä jaksamiseen, elintapoihin, työpaikan perheystävällisyyteen sekä puolison rooliin ja osallistumiseen lastenhoitoon. Tuloksista heijastui työn ja perheen välinen kaksisuuntainen suhde: kokemukset työstä heijastuvat kotiin ja kodista työhön, ja ne voivat olla sävyltään myönteisiä tai kielteisiä. Parhaimmillaan työ tarjoaa itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia, perhe puolestaan rakkautta, kumppanuutta ja läheisyyttä. Perheen ja lasten tuoma ilo voi siirtyä työhön ja tukea työssä jaksamista ja onnistumista. Uusimmat tutkimukset osoittavat, kuinka myönteiset tunteet voivat vahvistaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Aiemmat tutkimukset myös osoittavat, että lasten kanssa kotona vietetty aika voi olla työelämän kannalta hyödyllinen. Perheen arjen pyörittäminen lisää tai vahvistaa työelämässäkin tarvittavia taitoja, joita ovat organisointikyky, ajan hallinta, joustavuus ja sovittelutaidot. Työhön palaajien uusia resursseja ja innostuneisuutta kannattaakin työpaikoilla hyödyntää. 10

ESIPUHE Koska työorganisaatiot ja työtehtävät muuttuvat jatkuvasti, työhön palaajat kaipaavat tietoa muutoksista ja niiden vaikutuksista omiin tehtäviinsä ja rooliinsa työyhteisössä. Tämä tuli esille sekä kyselytutkimuksemme että ryhmäkeskustelujen tuloksissa. Monilla työpaikoilla onkin kehitelty hyviä käytäntöjä, joilla edistetään vuoropuhelua perhevapaalla olevien kanssa. Näitä käytäntöjä voidaan kirjata esimerkiksi työpaikkojen henkilöstö- ja tasa-arvosuunnitelmiin. Joustavat työhön paluun käytännöt, osa-aikaisen työn mahdollisuus ja perehdyttäminen ovat tarpeen, jotta äidit kokisivat itsensä tervetulleiksi työpaikalle perhevapaan jälkeen. Työhön paluuta voidaan helpottaa esimerkiksi järjestämällä kehityskeskustelu tai vastaava istunto, jolloin selvitetään palaajan odotukset ja toivomukset uusista työtehtävistä ja esimerkiksi työajoista. Monet pienten lasten vanhemmat joutuvat luovimaan erilaisten aikapaineiden ristiaallokossa, joten työajoista kannattaa keskustella työnantajan kanssa jo etukäteen. Tärkeää on myös sopia lasten äkillisiin sairauksiin liittyvistä poissaolokäytännöistä. Näistä käytännöistä on hyvä sopia yhteisymmärryksessä, jotta työpaikalla ei synny ristiriitoja lapsettomien ja lapsellisten henkilöiden välillä. Myös työterveyshuollolla voisi olla suurempi rooli terveydellisen tilanteen, kuten mahdollisten masennusoireiden määrän ja laadun arvioimisessa ja siitä seuraavien ongelmien ennakoinnissa. Vastaavasti neuvoloissa voitaisiin nykyistä enemmän käsitellä äitien työhön paluuta ja ennakoida mahdollisia ongelmia työn ja perheen yhteensovittamisessa. Neuvolalla on tärkeä rooli äitien hyvinvoinnin arvioijana ja esimerkiksi masennusoireiden tunnistajana. Vaikka tutkimuksemme äidit eivät korostaneet perhevapaiden negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi työuraan tai palkkaukseen, pitkäksi venynyt poissaolo työelämästä voi aiheuttaa sosiaalisista suhteista eristymistä, ammattitaidon ruostumista ja syrjäytymistä. Heikko kiinnittyminen työmarkkinoille voi puolestaan nostaa kynnystä palata työelämään ja vähentää työllistymisen mahdollisuuksia. Pitkiä perhevapaajaksoja tulisikin kehittää tukemalla osa-aikaisia tai muutoin joustavia työnteon mahdollisuuksia. Keski-Euroopassa yleinen osa-aikatyö on yksi tapa ratkaista muun muassa imetykseen liittyviä kysymyksiä, kuten Annimari Juvonen katsauksessaan pohtii. Nämä ovat niitä seikkoja, joita tutkimuksemme äidit korostivat työhön paluun helpottavina tekijöinä. ESIPUHE 11

ESIPUHE Tutkimuksessamme isien rooli osoittautui äitien puheissa tärkeäksi, kun perheissä neuvotellaan ja tehdään päätöksiä työhön paluusta. Äitien työhön paluuta kannusti isien jääminen kotiin lasta hoitamaan. Ilman isän aktiivista roolia äidit eivät olisi palanneet yhtä nopeasti tai halukkaasti töihin. Vaikka tutkimuksessamme isien kotiin jääminen oli usein taloudellisen tilanteen sanelema ratkaisu, tuloksemme myös osoittivat, että monissa perheissä puolisot pyrkivät sovittamaan työaikojaan ja joustamaan, jotta työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sujuisi mahdollisimman hyvin. Näillä järjestelyillä pyrittiin myös varmistamaan, etteivät lasten päivähoitoajat venyisi liian pitkiksi. Perhevapaajärjestelmien kehittelyissä isät tulisikin ottaa entistä paremmin huomioon. Jaettu vanhemmuus tukee perheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja lisää puolisoiden välistä kumppanuutta ja läheisyyttä. Isien perhevapaiden käytön lisääntyminen myös tasaisi perhevapaakustannusten jakautumista työelämässä, mitä etenkin naisvaltaiset alat ovat jatkuvasti pitäneet esillä. Tutkimuksemme mukaan naisten siirtyminen työelämään perhevapaan jälkeen osoittautui monimuotoiseksi elämänvaiheeksi, jota yksilöllisten tekijöiden lisäksi määräävät perheen sisäinen työnjako, dynamiikka ja taloudellinen tilanne. Valtaosa suomalaisista naisista on siirtynyt työelämään, kun nuorin lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Heidän työhön paluunsa helpottaminen hyödyttää paitsi heitä itseään myös heidän perheitään, työnantajiaan ja laajemmin koko yhteiskuntaa. Riitta Luoto, Kaisa Kauppinen ja Aino Luotonen Lähde Luoto, R., Kauppinen, K. & Luotonen, A. (2011) Perhevapaalta takaisin työelämään. Kirjassa: Pietikäinen, P. (toim.). Työstä, jousta ja jaksa. Gaudeamus, 141 154. 12

ARTIKKELI I PERHEVAPAALTA TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN ERILAISET RATKAISUT ERILAISISSA PERHE- JA ELÄMÄNTILANTEISSA ARTIKKELI I Kaisa Kauppinen ja Jani Raitanen Artikkelissa tutkittiin äitien perhevapaalta työhön paluun motivaatiota ja ratkaisuja äidin työn ja työpaikan sekä perhetilanteen kannalta. Lisäksi tutkittiin työhön paluun kannustavia ja jarruttavia tekijöitä ja pyrittiin löytämään keinoja, joilla työhön paluuta voidaan erilaisissa perhe- ja elämäntilanteissa kannustaa ja tukea. Tutkimuksessa hyödynnettiin aineistoa, joka kerättiin pirkanmaalaisessa Neuvonta, elintavat ja liikunta neuvolassa- eli ns. NELLI-tutkimuksessa vuosina 2008 2010. Aineistoon kuului 474 äitiä, jotka vuosi synnytyksen jälkeen vastasivat postikyselyyn. Kyselyn lopussa runsas puolet tutkimuksen äideistä kirjoitti omin sanoin työhön paluuseen vaikuttaneista tai vaikuttavista tekijöistä. Työhön paluun vaikuttimia ja ratkaisuja tarkasteltiin äitien työstatuksen mukaan kolmessa ryhmässä: vastaajalla oli työsuhde, ja hän oli palannut töihin (n = 135); vastaajalla oli työsuhde, mutta hän ei ollut palannut töihin (n = 232); vastaajalla ei ollut työsuhdetta eikä työpaikkaa, johon palata (n = 101). Työhön paluu ja lapsen hoidon järjestelyt hahmottuivat varsin erilaisiksi näissä erilaisissa elämäntilanteissa. Taloudelliset seikat olivat keskeisiä äitien työhön paluun vaikuttimia. Muut vaikuttimet liittyivät työn sisältöön, työpaikan ilmapiiriin ja sosiaalisiin suhteisiin. Kyselyhetken epävarma taloudellinen tilanne heijastui miesten työmarkkina-aseman häilyvyytenä, mikä muutti äitien 13

ARTIKKELI I perhevapaasuunnitelmia. Työhön palanneista äideistä neljännes mainitsi puolison jääneen kotiin hoitamaan lasta tai lapsia. Yksi keskeisistä syistä oli tämän epävarmaksi muuttunut työtilanne (työttömyys, lomautus tai työn vähäisyys). Tutkimuksen poikkileikkausasetelman vuoksi ei voitu selvittää, kuinka kauan isät olivat kotona lapsen tai lasten kanssa. Vuoropuhelu perhevapaalla olevien äitien ja työpaikkojen välillä osoittautui vähäiseksi myös niiden äitien osalta, joilla oli vakituinen työsuhde ja jotka suunnittelivat työhön paluuta. Työpaikoilla oli tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttivat äitien työtehtäviin ja rooleihin työyhteisössä. Työ, josta he olivat jääneet äitiys- ja vanhempainvapaalle, oli saattanut muuttua tai loppua, ja moni joutui rakentamaan työuraansa uudelta pohjalta. Jatkuvien muutosten vuoksi perheystävällisiä vuoropuhelun käytäntöjä työpaikkojen ja perhevapaalla olevien äitien välillä tulisi kehittää. Tämä vähentäisi työhön palaajien epätietoisuutta ja vahvistaisi heidän työhön paluun motivaatiota ja psykologista työhön sitoutumista. Kotona ilman työsuhdetta olevien ryhmään kuului äitejä, jotka halusivat hoitaa lasta/lapsia kotona mahdollisimman pitkään ja pyrkivät lykkäämään työhön paluutaan. Ryhmään kuului myös äitejä, joiden työmarkkina-asema oli epävakaa; he pyrkivät erilaisten sijaisuuksien ja keikkatöiden avulla kiinnittymään työelämään pysyvämmin. Työtä vailla olevien äitien työhön hakeutumisen keinoja tulisi tukea ja luoda kontaktiverkostoja. Äitien epävakaan työmarkkina-aseman on todettu olevan yhteydessä pitkittyviin kotihoidontukikausiin, mikä voi aiheuttaa äitien ammatti- ja työelämätaitojen ruostumista, ja se puolestaan voi nostaa työhön paluun kynnystä. Kotihoidontukikausia tulisikin kehittää lisäämällä osa-aikaisen työskentelyn mahdollisuuksia, jotta kontakti työelämään säilyisi. Vanhempainvapaiden ja kotihoidontukimuotojen kehittelyissä tulisi isät ottaa paremmin huomioon, jotta perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin vanhempien kesken. Jaettu vanhemmuus vahvistaa koko perheen hyvinvointia, mikä parhaimmillaan edistää tasa-arvoisen parisuhteen muodostumista. Isien perhevapaiden käytön lisääntyminen myös tasaa perhevapaakustannusten jakautumista työelämässä, mitä naisvaltaiset työalat ja naisyrittäjät ovat jatkuvasti pitäneet agendalla. Asiasanat: tasa-arvo, työn ja perheen yhteensovittaminen, jaettu vanhemmuus, työttömyys, syrjäytyneisyys 14

ARTIKKELI I Johdanto Tässä artikkelissa on tutkittu työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta äitien perhevapaalta työhön paluun ratkaisuja. Tutkimuksessa hyödynnettiin aineistoa, joka kerättiin pirkanmaalaisessa Neuvonta, elintavat ja liikunta neuvolassa- eli ns. NELLI-tutkimuksessa vuosina 2008 2010. Kyselyaineisto kerättiin noin vuosi synnytyksen jälkeen vanhempainvapaakauden päättyessä. Vanhempainvapaan päättyminen on katkoskohta, jossa äidit puntaroivat ja suunnittelevat työhön paluun ja lapsen/lasten hoidon uudelleen järjestämisen ratkaisuja. Monet joutuvat työsuhteen puuttuessa hakemaan uutta työpaikkaa. Suomalainen perhevapaajärjestelmä koostuu useasta eri vapaajaksosta. Äitiysvapaan pituus on noin neljä kuukautta. Äitiysvapaata seuraavan kuuden kuukauden vanhempainvapaan äiti ja isä voivat jakaa haluamallaan tavalla. Vanhempainvapaan jälkeen lasta voidaan hoitaa kotona kotihoidon tuen turvin kolmivuotiaaksi asti. Isille on kiintiöity omia vapaita: noin kolmen viikon isyysvapaa sekä bonusvapaa eli neljä isyysvapaaviikkoa, jos isä käyttää vanhempainvapaan kaksi viimeistä viikkoa. Noin 90 prosenttia perheistä käyttää äitiys- ja vanhempainvapaan kokonaan. Lähes yhtä suuri osuus perheistä käyttää myös kotihoidon tukea. Kotihoidon tuen pituus vaihtelee: runsas neljännes perheistä käyttää tukea alle seitsemän kuukautta, viidennes käyttää koko kauden lapsen kolmivuotispäivään saakka. Keskimäärin suomalaiset naiset ovat perhevapaalla 19 kuukautta. (Luoto, Kauppinen & Luotonen 2011; Salmi & Lammi-Taskula 2009). ARTIKKELI I Työn ja perheen yhteensovittaminen Tutkimusten mukaan työn ja perheen välinen suhde on kaksisuuntainen ja kaksitasoinen: kokemukset työstä heijastuvat kotiin ja kotoa työhön, ja ne voivat olla myönteisiä tai kielteisiä. Parhaimmillaan työn ja kodin voimavarat voivat vahvistaa toisiaan. Myönteiset kokemukset yhdeltä elämän keskeiseltä alueelta heijastuvat myönteisinä vaikutuksina myös toiselle elämänalueelle ja rikastuttavat niitä. Myös kielteiset vaikutukset voivat siirtyä toiselta elämänalueelta toiselle. (Hakanen ym. 2011; Rantanen 2008). Työn ja perheen yhteensovittaminen sujuu valtaosalla työssäkäyvistä naisista ja miehistä suuremmitta ongelmitta, mikä tuli esille myös Työ ja 15

ARTIKKELI I terveys Suomessa 2009 -kyselyssä. Yli puolet työssäkäyvistä arvioi, etteivät kotiasiat häiritse juuri koskaan työhön keskittymistä ja lähes puolet koki, ettei ansiotyö aiheuta kotiasioiden laiminlyönnin tuntemuksia juuri koskaan. Suurimmat paineet työn ja perheen yhteensovittamisessa liittyivät alle kouluikäisten lasten perhevaiheeseen, jolloin äideillä oli enemmän kotiasioista johtuvia keskittymisvaikeuksia kuin isillä (Toivanen & Koivisto 2010). Taija Heimo ja Ritva Nätkin (2007) tutkivat äitien työhön paluuta vanhempain- ja hoitovapaan jälkeen äitien kirjoittamien paluukertomusten pohjalta. Tulokset osoittivat, ettei kyseessä useinkaan ollut joko taivalintatilanne, vaan erilaisten valintojen jatkumo, jonka ääripäinä olivat kotiäiti ja uraäiti ja joiden välillä oli erilaisia väliaikaisratkaisuja. Sijaisuudet, pätkätyö ja opiskelu sekoittivat kahtiajakoa. Raija Julkunen (2010) huomasi tutkimuksen tuloksia arvioidessaan, että aviomiehiä tai lasten isiä ei esiintynyt äitien tarinoissa juuri lainkaan. Äidit näyttivätkin neuvottelevan työhön paluustaan ja työssä pysymisestään useammin työantajansa kuin puolisonsa tai perheenjäsentensä kanssa. Äitien valintoihin vaikutti työpaikkakulttuurin myönteisyys tai kielteisyys. Muissakaan äitien työhön paluuta koskevissa tutkimuksissa ei ole paljoa mainintoja puolisoiden tai lasten isien roolista (Kupiainen, Evans & Kauppinen 2007). Perhe käsitetäänkin yhä äidin vastuulla olevaksi, jolloin isät ja isien valinnat ja työpaikat puuttuvat äitien keskusteluista. Työterveyslaitoksen Delfoi-asiantuntijapaneelin osallistujat päätyivät samaan tulokseen pohtiessaan työn, perheen ja vapaa-ajan yhteyksiä tulevaisuuden näkökulmasta. Asiantuntijoiden mukaan naiset puolustavat kotireviiriään, jolloin miesten kotiroolit eivät vahvistu (Moisio & Huuhtanen 2007). Katja Repo (2007) havaitsi tutkiessaan pienten lasten kotihoitoa, kuinka kotihoidon puolustajat korostivat lasten kotona hoitamisen merkitystä lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta, kun taas toiset näkivät sen vastalauseeksi työelämälle ja keinoksi siirtää perheen ja työn yhteensovittamisen ongelmia myöhemmäksi. Lasten kotihoidon ja kotihoidon tuen on nähty lisäävän vanhempien valinnanvapauksia, mikä kuitenkin pitkittyessään voi nostaa äitien työhön paluun kynnystä (esim. Anttonen & Sointu 2006). Pienten lasten kotona hoitamisesta ja kotihoidon tuesta on tullut suosittu käytäntö: lähes 90:tä prosenttia lapsista hoidetaan kotihoidon tuella ainakin jossain vaiheessa ennen 16

ARTIKKELI I lapsen kolmatta ikävuotta. Kotihoidon tuki on profiloitunut vahvasti äitien käyttämäksi eduksi; kotihoidon tuen saajista vain 5 % on miehiä (Kelan tilastot 2010). Miesten asenteet voivat olla vaimojen työhön paluuta jarruttavia tai kannustavia, ja niiden on todettu vaikuttavan vaimojen työhön paluuta koskeviin valintoihin. Jos mies preferoi ja kannustaa vaimoa jäämään lasten synnyttyä kotiin, vaimojen on todettu myötäilevän miestensä preferenssejä ja jäävän hoitamaan lasta/lapsia kotiin (taloudellisen tilanteen salliessa) tai mukauttavan työntekoaan niin, ettei se rasita perhe-elämän sujumista, esimerkiksi työskentelemällä osa-aikatyössä (McRae 2003). ARTIKKELI I Työ- ja kotikeskeisistä asenteista ja mieltymyksistä Olli Kangas ja Tine Rostgaard (2004) tutkivat laajan seitsemän eurooppalaista maata koskevan kyselyaineiston avulla, oliko miesten asenteilla vaikutusta vaimojensa työmarkkinavalintoihin ja -käyttäytymiseen. Tulosten mukaan naisten valintoihin vaikuttivat monet seikat: oma koulutus, lasten lukumäärä ja olemassa olevat kansalliset instituutiot, kuten vanhempainvapaakäytännöt ja päivähoito, jotka vaihtelivat maiden välillä. Ne säätelivät äitien työmarkkinakäyttäytymistä ja -valintoja eri tavoin eri maissa; esimerkiksi päivähoitomaksut voivat olla niin suuria, ettei äidin työssäkäynti kodin ulkopuolella ole taloudellisesti kannattavaa. Myös puolisoiden asenteet vaikuttivat äitien valintoihin. Tuloksissa miesten kotikeskeiset mieltymykset, jotka tutkimuksessa määriteltiin ei-traditionaalisiksi, olivat yhteydessä vaimojen suurempaan työssäkäyntiin, kun taas työsuuntautuneiden, traditionaalisten miesten vaimoilla oli suurempi taipumus olla kotona, mikä tutkimuksessa oli merkki traditionaalisesta suuntautuneisuudesta. Tutkijoiden mukaan puolisoiden välillä vallitsi mielipiteellistä homogamiaa, mikä tuli esille myös Suomea koskevassa tarkastelussa alle kouluikäisten lasten vanhempien osalta. Suomessa 1990-luvun alun tutkimuksessa selvitettiin puolisoiden työ- ja kotisuuntautuneisuutta ja niiden yhteyksiä puolisoiden väliseen vuorovaikutukseen. Tutkimuksessa kotisuuntautuneita kutsuttiin kotikissoiksi ja työsuuntautuneita työholisteiksi, jolloin miespuoliset kotikissat olivat ei-traditionaalisia ja työholistit traditionaalisia. Oletetusti kotisuuntautuneiden miesten vaimot olivat työkeskeisempiä 17

ARTIKKELI I ja työhönsä uppoutuneempia kuin työsuuntautuneiden miesten vaimot. Kotisuuntautuneet miehet myös useammin kokivat huolenpidon perheestä antavan sellaisia taitoja, joista on hyötyä myös työelämässä. (Kauppinen & Kandolin 1991.) Catherine Hakim (2000, 2002) on esittänyt kolmijaottelun, jonka avulla hän on tarkastellut naisten työmarkkinakäyttäytymistä ja siihen liittyviä mieltymyksiä eli preferenssejä. Hakimin mukaan erot naisten työmarkkina-asemassa selittyvät suhteellisen pysyvillä työtä ja perhettä koskevilla elämäntapamieltymyksillä (life-style preferences), joiden pohjalta hän jakoi naiset kolmeen ryhmään: työkeskeisiin, sopeutuviin ja kotikeskeisiin. Työkeskeisten naisten sitoutuminen työhön oli vahvaa, sopeutuvat tasapainoilivat työn ja perheen välillä, kun taas kotikeskeisille perhe ja kodinasiat olivat keskeisimpiä elämänsisältöjä. Hakim (2002) on käyttänyt tutkimuksissaan yhtenä työ perhe-preferenssien mittarina kysymystä, joka mittaa työssä jatkamista tai työnteon lopettamista, jos saisi perinnön tai voittaisi lotossa niin paljon rahaa, että voisi elää mukavasti tekemättä ansiotyötä. Työnteon lopettaminen viittaa kotikeskeiseen ja työssä jatkaminen työkeskeiseen suuntautuneisuuteen. Työ ja terveys Suomessa -kyselyssä on ollut tätä mittaava kysymys vuodesta 1997 lähtien, jolloin kysely ensi kerran tehtiin. Vuoden 2009 kyselyssä joka seitsemäs työssäkäyvä ilmoitti, että jatkaisi työntekoa kuten ennenkin, vaikka voittaisi tai perisi niin paljon rahaa, että voisi elää ilman ansiotyötä. Työkeskeisten osuus on tasaisesti laskenut vuodesta 1997 lähtien. Erityisesti laskua on tapahtunut naisilla, 25 44-vuotiailla ja asiantuntijoina toimivilla alemmilla toimihenkilöillä. (Perkiö-Mäkelä, Kauppinen & Hirvonen 2012.) Tämän kysymyksen selvittämiseksi Työ ja terveys Suomessa -kyselyn tuloksia verrattiin vuosien 2000 ja 2009 osalta pienten lasten äitien, kouluikäisten lasten äitien ja lapsettomien alle 45-vuotiaiden naisten ryhmissä. Työnteon jatkamista koskevan kysymyksen vastaukset myötäilivät ajankohdan ja naisten perhevaiheen osalta edellä mainittua trendiä, mikä heijastui myös niiden vastaajien osuuden kasvuna, jotka sanoivat lopettavansa työnteon kokonaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Vuonna 2000 alle kouluikäisten lasten äideistä 9 % lopettaisi työnteon kokonaan, mutta vuonna 2009 jo lähes viidennes äideistä lopettaisi työnteon kokonaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Sama ilmeni myös lapsettomien alle 45-vuotiaiden naisten vastauksissa, ja hieman 18